Professori: ISIS:n tuhoaminen ei ole lännen tehtävä

Kansainvälisten suhteiden professori Stephen Waltin mukaan Yhdysvaltojen ei tulisi yrittää ”pysäyttää” ääri-islamisteja hyökkäämällä Syyriaan.

Walt edustaa ulkopolitiikan niin sanottua uusrealistista koulukuntaa, jonka mukaan suurvallat eivät voi tehdä päätöksiä ”moraali”, ”demokratia” ja ”ihmisoikeudet” edellä. Pariisin iskut ja kauhistuttavat päänleikkausvideot ovat saaneet monet länsimaalaiset kannattamaan täysimittaista hyökkäystä ISIS:iä vastaan sekä käytännössä Syyrian miehittämistä.

Waltin mukaan lännen on kuitenkin pidettävä pää kylmänä ja tarkasteltava terrorismikriisin juuria analyyttisesti.

Foreign Policy –lehdessä julkaistussa artikkelissaan ”The Unbearable Lightness of America’s War Against the Islamic State” Walt toteaa, ettei Yhdysvallat edes yritä todella päihittää ääri-islamisteja. ISIS on pikemminkin tekosyy täyttää Lähi-itä jälleen Israelille uskollisilla amerikkalaissotilailla.

Yhdysvaltojen hallitus on tuhlannut satojamiljardeja dollareita sekä kymmeniätuhansia ihmishenkiä ”terrorisminvastaiseen sotaan”, joka ei ole kuitenkaan vähentänyt lainkaan kansainvälisen terrorismin määrää.

Samat virheet toistetaan jälleen

howcomeWaltin mukaan vaikuttaa siltä, ettei Yhdysvallat aio oppia virheistään. Vaikka valtio tuhlaa yhä enemmän rahaa terrorisminvastaiseen teollisuuteen ja kansalaisten vakoiluun, ei se ole käytännössä lainkaan muuttanut ”terrorisminvastaisen sotansa” ydinstrategiaa viimeisen 20 vuoden aikana. Rahaa palaa eikä tulosta synny, mutta keinot pysyvät samoina.

Amerikka on jälleen luonut uusia rekrytointimahdollisuuksia länsivihamielisille terroristijärjestöille ilmoittamalla aikovansa perustaa uusia sotilastukikohtia eri arabimaihin. Aiemmin tekosyynä sotilastukikohtien perustamiselle käytettiin al-Qaidaa – nyt ISIS:iä.

Waltin mukaan valtamedia ja länsimaalaiset hallitukset ovat paisutelleet ISIS:n uhkaa poliittisista syistä. Esimerkiksi poliisi ja tiedustelupalvelut saavat nyt vakoilla ja muilla tavoin loukata kansalaisten perusoikeuksia paljon aiempaa vapaammin. Kuten olemme uutisoineet, myös maahanmuuttoa lobbaavat juutalaisjärjestöt, asevastaiset ryhmät ja sionistit ovat käyttäneet ääri-islamia poliittisena pelinappulanaan.

Mikäli Yhdysvallat tahtoisi kitkeä terrorismin arabimaista, tulisi sen lopettaa Israelin ja Saudi-Arabian kaltaisten rikollisvaltioiden tukeminen, Walt toteaa. Professorin mukaan monet Yhdysvaltojen ”liittolaiset” Lähi-idässä ovat pikemminkin osa ongelmaa kuin ratkaisua. Sekä Saudi-Arabia että Israel ovat tukeneet ääri-islamisteja pyrkiessään horjuttamaan Iranin ja Syyrian kaltaisia valtioita.

Kesäkuussa Walt kirjoitti samasta aiheesta suositussa artikkelissaan ”What Should We Do if the Islamic State Wins? – Live with it”, jossa hän pohti, mitä Yhdysvaltojen tulisi tehdä, jos ISIS ”voittaisi” eli vakiinnuttaisi asemansa esimerkiksi Irakissa valtaamillaan alueilla. Professorin mukaan Yhdysvallat ei kykenisi parantamaan alueen oloja edes tuolloin lähettämällä joukkojaan Lähi-itään. Lännen sotilaallinen sekaantuminen vain syventäisi kriisiä. Irakin poliittinen kaaos ja sitä seurannut ISIS-ongelma on jo itsessään todiste Amerikan ja Israelin sotien vaikutuksista.

Mikäli ISIS vakiinnuttaisi asemansa tietyillä alueilla, voisi länsi tehdä käytännössä vain patoamispolitiikkaa ja pyrkiä estämään järjestön leviäminen tulevaisuudessa. Tämä ei Waltin mukaan olisi vaikeaa, sillä esimerkiksi shiia-alueilla ISIS kohtaa jatkuvasti armotonta vastarintaa, minkä vuoksi ääri-islamistien propaganda ”maailmanlaajuisesta kalifaatista” on lähinnä koomista.

baghdadi3

Rikollisvaltiot ovat aiemminkin saaneet kansainvälisen hyväksynnän

Walt myöntää, että monien mielestä olisi pöyristyttävää, mikäli länsi antaisi ISIS:n olla ja tyytyisi pelkkään patoamispolitiikkaan. Terrori-iskujen ja väkivaltapropagandan vuoksi ääri-islamisteihin suhtaudutaan yleensä tunteella eikä järjellä. Walt kuitenkin muistuttaa, että kansainvälinen yhteisö on sallinut mukaansa lukuisia raakaa väkivaltaa käyttäviä vallankumouksellisia hallituksia viime vuosikymmeninä, vaikka valtioiden legitimiteettiä ei ole heti haluttu tunnustaa.

1917 valtaosin juutalaisjohtoinen bolsevikkiliike kaatoi Venäjän hallituksen ja perusti maailman verenhimoisimman murhakoneiston. Yhdysvallat suostui tunnustamaan Neuvostoliiton olemassaolon vasta 1933 ja lopulta liittoutui sen kanssa Hitleriä vastaan. Maon diktatuuri tunnustettiin Yhdysvalloissa virallisesti vasta 30 vuotta perustamisen jälkeen.

Myös sionistiliikkeen juutalaiset teurastivat brittejä säälimättä Palestiinassa ja saavuttivat lopulta täydellisen legitimiteetin. Nyt Israel on jopa YK:ta vahvempi maailmanpoliittinen voima. Väkivalta ja terrorismi eivät siis tule estämään ISIS:n pääsyä osaksi kansainvälistä yhteisöä tulevaisuudessa.

Walt on aiemmin myös todennut, ettei lännen tulisi missään olosuhteissa pyrkiä syrjäyttämään Bashar al-Assadia, vaikka tämän hallitus ei täytäkään ”länsimaisen demokratian” tunnusmerkistöä. Ikävä kyllä professorin sanat ovat kaikuneet kuuroille korville. ISIS:n väkivaltaa yritetään nyt myös Suomessa käyttää tekosyynä poliisivaltion perustamiselle sekä Israelin vihollisvaltioiden tuhoamiselle.

 

Lue myös: Tärkeä video: syyrialaistyttö kertoo pakolaistulvan todellisen syyn

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat