Kuluvalla viikolla juhlistettiin Setan järjestämää Pride-viikkoa, joka huipentui Helsingin keskustassa järjestettyyn marssiin. Viikon sanoma on virallisten lausuntojen mukaan ”homojen oikeudet” ja kuinka ”rakkaus kuuluu kaikille”.
Pinnallisesti tarkasteltuna ”yhtäläiset oikeudet” on kiva ajatus varmasti monien mielestä, mutta syvempi tutustuminen viikon sanomaan ja homokulttuuriin kertoo jotain aivan muuta. Valtamedia ja homokulttuurin lobbausjärjestöt jättävät jostain syystä kertomatta epämiellyttävät faktat, jotka puhuvat heidän kulttuuriaan vastaan.
Viikko alkoi maanantaina, kun HIV-tukikeskus avasi ”Älä pane itseäsi hengiltä! Hiv-valistuksen muutos pelottelusta nautintoon” -nimisen näyttelyn, joka kesti koko viikon ajan. Lauantaina samainen keskus järjesti vielä homomiehille suunnattua HIV:n pikatestausta. Huoli HIV:n leviämisestä ei ole täysin aiheeton, sillä tauti leviää tehokkaimmin juuri homojen keskuudessa. Tutkimuksen [1] mukaan homomiehillä on 200 kertaa todennäköisemmin HIV kuin heteromiehillä. Transumiehillä [2], jotka leikkivät naisia, luku on 50-kertainen. Lontoossa [3] joka kahdeksannella homomiehellä on HIV.
HIV ei toki ole ainut tauti, joka homojen keskuudessa leviää. USA:ssa kuppatapauksista [4] 83 prosenttia esiintyy homoilla, vaikka he edustavat yhtä prosenttia väestöstä. Kuppa saatiin lähestulkoon hävitettyä maailmasta, mutta se teki paluun homojen keskuudessa. Hepatiitti B:tä [1] löytyy samoista ryhmistä 15 kertaa todennäköisemmin kuin heteroilta. Peräaukon syöpä tulee 17 kertaa todennäköisemmin homolle kuin heterolle.
Syitä sukupuolitautien laajaan leviämiseen voinee hakea rappiollisesta elämäntyylistä. Yhden yön suhteet täysin tuntemattomien kanssa on erittäin yleistä – myös parisuhteessa elävien keskuudessa. USA:ssa [5] neljäsosalla homomiehistä on ollut yli tuhat petikumppania. 43 prosenttia kertoi heillä olleen yli 500 kumppania. Vertauskohteena voi käyttää heteromiehiä, joista 25 prosenttia oli harrastanut seksiä yli kymmenen naisen kanssa.
Toisen tutkimuksen mukaan yli puolet homomiesten seksikumppaneista oli ollut täysin tuntemattomia 79 prosentilla vastaajista [6]. Alankomaissa keskimääräisellä ”vakaassa parisuhteessa” elävällä homomiehellä oli vuodessa seitsemän seksikumppania. Homojen pitkät ja vakaat parisuhteet päättyvätkin keskimäärin kahdeksassa vuodessa. 4,5 prosenttia homoista on uskollisia [7] kumppaneilleen. Heteroilla luku on 75 prosenttia. Puolet naimisiin menneistä homopareista eroaa [1]. Lesboparit eroavat jopa kolme kertaa useammin kuin heterot.
Rappiolliseen kulttuuriin kuuluu myös päihteiden liikakäyttö [6]. Homot käyttävät kymmenen kertaa heteroita todennäköisemmin heroiinia sekä 12 kertaa todennäköisemmin amfetamiinia. Heillä on 2–3 kertaa enemmän ongelmia alkoholin liikakäytön kanssa.
Homojen elämä ei kuitenkaan ole pelkkää biletystä ja yhden yön suhteita. Masennus, mielisairaudet [8] ja itsemurhat [6] ovat erittäin yleisiä vitsauksia. National Center for Biotechnology Information -sivustolla olevan tutkimuksen mukaan homot ovat huomattavasti useammin mielisairaita kuin heterot. Homot tekevät itsemurhan kuusi kertaa todennäköisemmin. Kaksisuuntainen mielialahäiriö [1] on paljon yleisempää homoilla. Transuilla masennus ja itsemurhat [9] ovat vielä homojakin yleisempiä ongelmia. 41 prosenttia transuista on yrittänyt itsemurhaa, mutta epäonnistuneet.
Nuorista transuista [10]suurin osa on tehnyt jonkinlaista fyysistä tuhoa itselleen viimeisen vuoden aikana. Samasta ryhmästä 65 prosenttia on vakavasti harkinnut itsemurhaa; 37 prosenttia on sitä myös yrittänyt; 10 prosenttia on yrittänyt enemmän kuin kolme kertaa viimeisen vuoden aikana. Kolmasosaa transuista hoidetaan mielenterveysongelmien vuoksi. 85 prosenttia transuista osoittaa merkkejä psykologisesta ahdistuneisuudesta. 44 prosenttia kärsii kliinisestä masennuksesta [11]. Transuilla on monta kertaa heteroita todennäköisemmin skitsofrenia [12]. Syömishäiriöstä [13] he kärsivät 30 kertaa todennäköisemmin kuin heterot.
Syitä näihin mielenhäiriöihin voi mahdollisesti hakea kyseisten ihmisten omista kokemuksista seksuaalisen ahdistelun [14] saralla. 46 prosenttia homoista ilmoittaa, että heitä on joskus ahdisteltu seksuaalisesti. Heteromiehillä luku on 7 prosenttia ja lesboilla 50 prosenttia.
Tilastoja tutkiessa tulee väistämättä mieleen kysymys: millaista agendaa Seta ajaa Pride-tapahtumillaan? Väitteet pelkästä rakkaudesta kuulostavat vähintään hämmentäviltä, sillä tilastojen valossa alakulttuuri on lähinnä rappiollista vastuuttomuuden ja luonnottomuuden julistamista, jossa irtoseksi on kaiken toiminnan keskiössä.
[15] 
[16] 
[17] 
[18] 
[19] 
[20] 
[21] 
[22] 
[23] 
[24] 
[25] 
[26] 
[27] 
[28] 
[29] 
[30] 
[31] 
[32] 
[33] 
[34] 
[35] 
[36] 
[37] 
[38] 
[39] 
[40] 
[41] 
[42] 
[43] 
[44] 
[45] 
[46] 
[47] 
[48]
Miksi Seta ja muut homolobbaamiseen keskittyvät järjestöt haluavat tuoda esille elämäntyyliä, jossa masennus, päihteiden liikakäyttö, parantumattomat sairaudet sekä monet muut epäterveet ja luonnottomat asiat ovat suorastaan valtavirtaa? Jos yhteiskunta haluaisi kasvattaa terveitä kansalaisia, ei se mainostaisi homokulttuuria sadomasokistisissa katutapahtumissa!
Pride-marssin mainostaminen koko perheen tapahtumana kuulostaa hämmentävältä, sillä lauantaiselta marssilta otettujen kuvien perusteella ei kenenkään vastuuntuntoisen aikuisen pitäisi viedä lastaan moiseen tapahtumaan. Tällaisia vanhempia kuitenkin tuntuu löytyvän. Perversioita tarjoava tapahtuma ei ole paikka lapselle, joka ei osaa itse päättää, haluaako hän tulla katsomaan aikuisia miehiä naisten stringit jalassa ja meikit naamalla.
Toki jokainen osallistuja ei ole rinnat paljaana julkisella paikalla pyörivä vihainen feministi. Osallistujista huomasi, että monet ovat tulleet paikalle ihan vain juhlimaan tai tukemaan homo- tai lesbokavereitaan. Yhteiskunta on huijannut heitä ”rakkauden” ilosanomalla ja ”hyvällä bilemeiningillä”. Monet jättäytyisivät tuonakin päivänä kotiin, jos kuulisivat totuuden.
Marssia sivusta seuranneena tulee yhtenä ajatuksena mieleen hämmennys siitä, että tapahtuma on vuosien varrella saanut Suomessa kokea hyvin vähän vastarintaa. Toisaalta myös monet ”kansallismielisiksi” itseään kutsuvat järjestöt ja henkilöt on huijattu uskomaan homolobbaajien sanomaan. Yrittipä eräs ”kansallismielinen” järjestö [49] jopa osallistua muutama vuosi sitten lippujensa kanssa Pride-marssille, mutta vasemmistolaiset estivät nämä aikeet. Monissa Itä-Euroopan maissa tämäkin asia on paremmin.
Artikkeli julkaistu alunperin Kansallisessa Vastarinnassa [50].