Presidenttiehdokkaiden esittely

Vuoden 2018 presidenttivaalit lähestyvät. Onko Suomella ainuttakaan varteen otettavaa presidenttiehdokasta? Tätä pohdimme tässä kirjoituksessa.

 

Presidenttiehdokas Laura Huhtasaari

Perussuomalaisten presidenttiehdokas, kansanedustaja Laura Huhtasaari mainostaa itseään äänestäjille presidenttiehdokkaana, jonka arvoihin kuuluvat kansallisvaltio, sen kansallisen suvereniteetin turvaaminen sekä kriittinen suhtautuminen Euroopan unioniin, eurojärjestelmään, maahanmuuttoon ja globalisaatioon yleensä.

-EU:n liittovaltiokehitys etenee vääjäämättä askel kerrallaan, mutta se ei ole kansallisen etumme mukaista. Haluan päätösvallan Brysselistä takaisin Suomeen, toteaa Huhtasaari.

Huhtasaari korostaa sisäistä solidaarisuutta, jonka mukaan suomalaisten maksamat verorahat käytetään ensi sijassa suomalaisten hyvinvoinnin ja terveyden rahoittamiseen eikä maailman parantamiseen.

Huhtasaari kannattaa myös presidentin valtaoikeuksien vahvistamista, sillä niitä on heikennetty perustuslain osamuutoksilla jo 1980-luvulta saakka.

Nämä Laura Huhtasaaren edistykselliset, terveeseen järkeen ja isänmaallisuuteen vetoavat vaaliteemat on kylläkin helppo allekirjoittaa, mutta voimmeko luottaa Huhtasaareen?

 

Laura on sionisti

Suomen Kuvalehden haastattelussa kesäkuussa Huhtasaari kertoi olevansa sionisti, jonka mukaan Jerusalem kuuluu juutalaisille.

Laura Huhtasaari "juutalaissotilaiden" keskellä.
Laura Huhtasaari ”juutalaissotilaiden” keskellä.

Sionistien muodostama eliitti, heidän kansainvälinen järjestelmänsä ja Israel-lobby kannattavat sekä edistävät äärimmäistä elitismiä, tappavaa velkarahajärjestelmää, ylikansallisen pääoman hegemoniaa, kansallisvaltiota suojaavan säätelyn purkamista1 jne.. Kiteyttäen voidaan sanoa, että sionismi ja sionistinen länsi pyrkivät ylläpitämään negatiivistä globalisaatiota. Ken kannattaa terroristivaltio – Israelia, ja murhaavaa sionismia, ajautuu lopulta itse kansainvälisen eliitin kontrolloiman globalisaation palvelijaksi, sillä Israel ja laajemmin sionistit tavoittelevat negatiivista globalisaatiota kansallisvaltioiden tuhoksi.

Onko edes aidosti kansallismielisellä ja isänmaallisella ehdokkaalla mitään mahdollisuutta saavuttaa tavoitteitaan? Tuskinpa.

Yllä esitetystä esimerkkinä mainittakoon Timo Soini, joka esiintyi ensin kansallisia arvoja kannattavana koko kansan Timona, mutta kuinkas sitten kävikään? Sionisti Soini paljastui kansainvälisen rahajärjestelmän rakenteen sekä toiminnan kannattajaksi ja taloudellisen pyramidin huipulla olevan eliitin nöyräksi palvelijaksi sekä isänmaansa petturiksi.

Luotammeko sionisteihin? Heihin ei kannata luottaa.

Lisäksi Suomen ”tasavallan” presidentti toimikaudelle 2018–2024 ehdolla ovat istuva presidentti Sauli Niinistö (sit.) sekä Tuula Haatainen (sd.), Pekka Haavisto (vihr.), Merja Kyllönen (vas.), Nils Torvalds (rkp.), Matti Vanhanen (kesk.) ja Paavo Väyrynen (sit.).

Näistä kaikki, paitsi Paavo Väyrynen ovat köyhdyttävän globaalin velkarahajärjestelmän, kansainvälisen talous- ja poliittisen eliitin ja EU:n kannattajia.2 Ainakin enemmistö näistä hyväksyisi Suomen Nato jäsenyyden. Nämä ehdokkaat kannattavat suomalaisten ”kansanmurhaa” eli loputonta pakolaisvyörytystä maahan. Väyrystä lukuun ottamatta nämä ehdokkaat ovat isänmaan ja kansan vihollisia, jotka eivät sovellu Suomen ”tasavallan” presidentiksi.

Paavo Väyrynen näyttää muodostavan poikkeuksen. Väyrynen, kuten Huhtasaari ovat EU:n ja euron vastustajia. Väyrynen vastusti Suomen EU:n liittymistä ja kannatti Suomen jatkamista Euroopan talousalueen jäsenenä sekä tavoitteli sen puitteisiin muodostettavaa Pohjolan yhteisöä. Väyrystä huolestutti erikoisesti se, että EU:n jäsenenä Suomi oli loitonnut muista Pohjoismaista ja että suhteita Venäjään laiminlyötiin.

Allekirjoittaneesta Paavo Väyrynen on varteenotettavin presidenttiehdokas vuodelle 2018. Väyrynen ansaitsee oman artikkelinsa tästä aiheesta Magneettimediassa.

Markku Juutinen

 

Lähteet

https://www.suomenuutiset.fi/erikoishaastattelussa-laura-huhtasaari-presidentin-taytyy-huolehtia-kansallisvaltion-edusta/

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/han/en-halua-gettoja-suomeen-nain-laura-huhtasaaresta-tuli-jussi-halla-ahon-luottonainen/

https://www.youtube.com/watch?time_continue=5&v=hioF3n_v1QQ

http://www.paavopresidentiksi.fi/File/Esite_presidenttiehdokas_V%C3%A4yrynen.P.pdf?207045

 

1.

Julie Creswell ja Ben White (27.9.2008). The New Works Times. Wall Street, R.I.P.: The End of an Era, Even at Goldman: http://www.nytimes.com/2008/09/28/business/28lloyd.html?_r=2&partner=rssnyt&emc=rss&oref=slogin; Nasdaq: http://www.nasdaq.com/symbol/gs/institutional-holdings?page=2;

Chossudovsky, Michel (2004). Köyhyyden globalisointi. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy; Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky; Zimbio: http://www.zimbio.com/pictures/XyKM7eq-PcX/PFLAG+National+Straight+Equality+Awards/zd3XVxBwNO2/Alex+Gorsky;http://www.nndb.com/people/963/000128579/https://thezog.info/who-controls-jpmorgan-chase/http://wagcenter.com/breaking-news/judith-kent-jp-morgan-boss-jamie-dimons-wife/; The Walt Disney Company. The Walt Disney Company’s Fact Book 2008 (pdf); Nasdaq: http://www.nasdaq.com/symbol/mcd/institutional-holdings; Time of Israel (1.7.2012). Jews DO control the media: https://web.archive.org/web/20120708130529/http://blogs.timesofisrael.com/jews-do-control-the-media

Goldman Sachs: http://www.goldmansachs.com/who-we-are/leadership/board-of-directors/index.html ; Moore, James (24.4.2010).Independent. Lloyd Blankfein: The prince of casino capitalism: http://www.independent.co.uk/news/people/profiles/lloyd-blankfein-the-prince-of-casino-capitalism-1953015.html: Jacobson, Mark (September 9, 2012). ”The Land That Time and Money Forgot”New York.

Taibbi, Matt (5.4.2010). RS. The Great American Bubble Machine. Saatavilla: http://www.rollingstone.com/politics/news/the-great-american-bubble-machine-20100405

2.

https://sakkiry.fi/blogi/matti-vanhanen/

https://www.etlehti.fi/artikkeli/uusia_alkuja/sauli_niinisto_avoin_yhteiskunta_on_hyvin_vaikea_suojata

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000981893.html

https://www.verkkouutiset.fi/presidenttiehdokkaat-euroopan-puolustuksesta-eu-vai-nato/

29 kommenttia

  1. Annan pisteitä artikkelille 5/5 vaikka moni tästä rohkeasta kannanotosta loukkaantuu. Huhtasaari on monelle kansallismieliselle se juttu. Artikkelista kimpaantuneet kysykää tätä itseltänne mitä meinaa olla sionisti?

    Täällä ihan oikeasti on todella paljon ihmisiä jotka ennustivat Soinin petturuuden ennalta. Kaivakaa vaan taakseppäin. Helpoiten se oli nähtävissä median ja Obaman rukous aamiaisten kautta. Samat merkit nyt varjostavat Huhtasaarta ja kysymykset ovat auki. Miettikää myös mikä usko Zoiniin oikeasti myös oli.. Teatteria edelleen.

    Ei tosta Väyrysestäkään kyllä ota selvää. Loput vaihtoehdot Väykän ja Huhtasaaren jälkeen nyt silkkaa sitä itseään ja niitä ei tarvitse edes mainita

    Plusääni(51)Miinusääni(1)
    1. Laura on selkeästi ilmaissut miksi häntä sanotaan sionistiksi. Jokaisella kansalla – myös juutalaisilla – on oikeus omaan kansallisvaltioonsa. Itse olen täsmälleen samaa mieltä, ja olisi kaikkein parasta että kaikki juutalaiset siirtyisivät Israeliin.

      Plusääni(16)Miinusääni(21)
      1. Se että joku porilainen? politikko ottaa ajaakseen tätä asiaa ja mainostaa itseään sionistina, ramppaa kyseisessä maassa on vähintään outoa ja tarpeetonta. Onhan Israel jo olemassa. Eivätkä kaikki juutalaiset ole sinne menneet saati ole menossakaan. Meillä on yksi aiempi Zika Zoini joka teki samat temput ja söi sanansa.

        Sitäpaitsi juutalaisuus on uskonto eikä rotu vaikka haluat näin uskoa. Voit keskustella siitä onko nyky juutalaisilla mitään tekemistä alkuperäisten judeassa asuneiden kanssa vaikka Ilkka-Laurion kanssa joka valaisee sinut oikealle tielle. Mikä on se maa joka annetaan muslimeille , mikä jehoville? Tajuat pointin

        Plusääni(15)Miinusääni(5)
  2. Presidentinvaaleilla Suomessa olisi jotain merkitystä vain, jos ykkösvaaliteemaksi nostettaisiin velkarahajärjestelmä ja sen vaikutukset. Tätä ei tulla tekemään. Vaaleilla ei valitettavasti tästä suosta enää nousta.

    Plusääni(41)Miinusääni(0)
  3. jossakin väyrysen haastattelussa, silloin kun väyrynen teki lakialoitteen suomen omasta rahasta, väyrynen puhui että rinnalle voisi ottaa yhteisen globaalin valuutan. itse en kovin paljoa väyryseen luota.

    Plusääni(12)Miinusääni(2)
    1. Sehän siinä onkin kun sekä Paavolla että Lauralla on heikkoutensa.

      Paavolla on menneisyytensä ja häntä vastustavien tahojen aiheuttamat imagolliset kaiut eivät ole hävinneet. Kysymyksestä, kuinka valmis Paavo on laittamaan itsensä likoon, suojelematta omia intressejään jää tuo epämukava kysymys ilmaan leijumaan enkä koe hahmottavani minne se laskeutuu.

      Laura on (kuten tosiuskovaiselta voi odottaa, todennäköisesti naivisti) siionisti, eli tietämättään globalisointieliitin osittainen tukija joka ei ilmeisesti näe globaalipolitiikan kauhun tasapainon kokonaisuutta, eli miten se todellisuudessa toimii kytköksissä resursseihin (energia, teknologia jne.) ja näiden geopolitiikkaan (military industry complex & proxysodankäynti jne) sekä kuvitteellisten arvojen ”paperimarkkinoille”.

      Näen asian VAAKAkysymyksenä. Täytyy ottaa huomioon se yliherkkyys ja hysteria mikä vallitsee kansallismielisyyden, tai oikeammin kansallisen päätäntävallan suhteen. Ilmapiiri ei ole terve.
      Mutta, eikö ensimmäisellä vaalikierroksella Lauralla olekin suurempi kannattajajoukko kun periaatteessa vähintäänkin kaikki persut äänestävät häntä? Eikö täten kannattaisi laittaa kaikki painot Lauran va’an puolelle – vai minkä perusteella Paavolle riittää ääniä läpi linjan että hän olisi kansallismielisten kärkiehdokas?
      Asiat muuttuvat toisella kierroksella, sillä ainakin minun arvioni mukaan, Paavolle löytyisi todennäköisesti enemmän kannatusta läpi puoluelinjojen verrattuna Lauraan (häneen liitetyt ryhmät/ilmiöt ja se mitä hänestä projisoituu älyllisesti, muihin verrattuna).

      -Haluta päästä todennäköisemmin ensimmäisellä kierroksella läpi mutta hävitä toisella vaiko
      ehkä epätodennäköisemmin ensimmäisellä mutta todennäköisemmin toisella? Siinä minun kysymyksenasettelun ydin. ”Minkä takia pelata jos ei pelaa voittaakseen?” Saada se globaalieliitiyden ja kansallismielisyyden välinen vaaka presidenttiyden myötä hiukan suoristumaan.

      Olen monella palstalla kirjoittanut Lauran puolesta. Nyt, tätä kirjoitellessani huomaan että on sittenkin parasta että annan ääneni Paavolle vaikka se juuri tällä hetkellä kaukoammunnalta vaikuttaisikin.

      Onko johtopäätökseni mielestänne viisas, vaikkei suurin osa PS:sta varmaan seuraa samanlaista päättelyä?

      Plusääni(13)Miinusääni(2)
  4. Suomi voidaan pelastaa vain mikäli kansainväliset oikeusjärjestelmät saadaan käsittelemään Suomen ”päättäjien” VALTIOPETOKSET; eli tahallinen Suomen tuhoon saattaminen.

    Kantona tässä kaskessa on Tuija Braxin suorittaman Kansainvälisen rikostuomioistuimen LAHJONTA He 55/2007:n avulla toimivallattomaksi perustuslain 118 §:n mukaisissa asioissa.

    archive.is / kimmoleaks.fi on kerätty todisteet tästä; niin Väyrynen kuin Huhtasaarikin näyttävät olevan hiljaa tästä juridisesta Suomen pelastamisesta ?

    Plusääni(20)Miinusääni(0)
  5. Joo tuleviasuus näyttää siltä että itse en ainakaan lapsia näillä näkymillä tähän maahan halua tehdä. Tai no muuallekaan eurooppaan.

    Plusääni(8)Miinusääni(5)
  6. Magneettimedian sekopäitä lukuunottamatta suomalaisia eivät mitkään antisemitistiset jutut eivät kiinnosta pätkääkään. Tämäkin kirjoitus täyttää rikoksen tunnusmerkit. Näiden kirjoittajien ainoa oikea paikka olisi joko vankila tai mielisairaalan suljettu osasto!

    Plusääni(3)Miinusääni(49)
    1. Apres l’empire nimimerkilla kirjoittava vaikuttaa pelottavalta nazi lta.. eli on heti vangitsemassa ihmisia kaasuttomiiin keskitysleireihin, joissa kaasun tilalla tuhoaineena on vakivalloin injektoidut hermomyrkyt.
      Mielisairaala jarjestelma on puhdas kopio kaasuleireista jossa juutalaisten sijalla ovat nyt suomalaiset.
      KEHON MITTOJEN SIJAAN NYT MIELISAIRAUDEN MERKIKSI KAY KEHON KIVUT (psykosomatia) sen sijaan kun juutaaliset vangittiin kehon mittojen ja kallon muodon perusteella, koska koululaaketeiteen poliittinen pannukakku tieteen pohjalla oleva psykiatrian osasto teki eugenismi teorian poliittisena tilauksena juutalaiskysymyksen lopulliseksi ratkaisuksi..

      Eugenismi teorian guru oli psykiatri Ernest Rudin ja juuri naista toerioista SS sotilaista tuli natzeja eli pahoja juutalaisia vastaan, koska he uskoi koululaaketieteen poliittiseen (psykiatria on poliittinen tiede) tieteiden osastoon,

      poliittisilta tieteilta ei vaadita labra eika fakta pohjaa..koululaaketiede aanestaa ne tieteeksi ja sitten niilla harjoitetaan kauhua kuten kaasuleiri toimintaa tai nykyista poliittista psykiatriaa, jossa yhteiskuntaa kritisoivilta yksiloilta viedaan uskottavuus kayttamalla kehon kipuja politiikkaan,
      Eli juuri sen takia etta toisin ajattelijoilta saadaan vietya uskottavuus
      Pois, koululaaketieteen liikelaitos on.listannut jokaisen kehon kivun paasta varpaisiin mielisairauden merkiksi (juutalaisilla oli kehon mitat) etta virka koneistolla on runsaasti keinoja (kipuja) hapaista ja vieda uskottavuus yhteiskunta kriitikoilta.

      Autoritaariset yhteiskunnat, joissa valta on keskitetty virkamiehistolle (kommunismi ja meidan julkinen keskusvalta) keskitetty yhdelle virkamies ryhmille jotka suunnittelee koko yhteiskunnan (sotet ja motet) ja vie ne ainoana ehdotelmana eduskunnalle leimattavaksi.
      Tallaiset valtiot eivat sieda kritiikkia yksinvaltias virkamiesten yksin suunnittelemia jarjestelmia kohtaan ja he tarvitsevat poliittisena valineena psykosomatiaa eli vastustajien nujertamista ja keinotekoista mielisairaaksi merkkaamista .

      Se on todellista nazi smia, jossa yksilo vangitaan kuin juutalainen keskitysleiriin eli mielisairaalaan..
      Jokainen joka kannattaa mielisairaalaan laittamista mielipiteista on vaarallinen nazi ja kuuluu uhkauksestaan vankilaan..

      Nazismia ei ole ilman tohtoreita, silla todellinen nazizmi on aina syntunyt koululaaketieteen vainoharhaisten vaarallisten pannukakku tieteiden tehtaassa eli psykiatrien tekemana..

      Kun juutalisten tappaminen ja kiduttaminen syklon kaasulla kiellettiin ,
      Koululaaketiede alkoi vainota kehon kipupotilaita (juutalaisten korvikkeita) joille daavidin tahden korvikkeena asetettiin kortistoon leimoja kehon kipuhin perustuen, heita merkattiin alempiarvoiseksi ja heita alettiin kuskata nimenomaan suomessa suoraan vastaan otolta puoskari psykiatrien kidutettavaksi..
      Tata tehtiin niille jotka runsaan aivopesun seurauksenakaan eivat luottaneet virkamiesten tuottamaan syrjiviin julkisterveyden hoitoihin..koska olivat nahneet etta kaikki erikois sairaanhoito on varattu virkamiehistolle ja kansalle tehdaan jo odotushuoneessa keinotekoiset mielisairaan paperit kehon kivuista, ettei heita tarvitse lahettaa virkamiehille varattuun erikois sairaanhoitoon..

      On paivan selvaa etta psykosomatia ja muu psykiatria on poliittista tiedetta ja siksi sen annetaan vangita ihmisia jotka eivat ole tehneet rikosta, kehon kivut tai mika tahansa kritiikki kelpaa vangitsemis perusteeksi valtiota palveleville psykiatreille..
      Politikot tarvitsevat kiululaaketieteen poliittisia teorioita ja tilaavat koululaaketieteelta niita kuten tilasivat eugenismi teorian. Ja vastapainoksi poliittisten pannukakku teorioiden tekemisesta koululaaketieteen liikelaitos saa kaikki verorahat, ja muut ei poliittiset laaketieteet ja inhimillisemmat luontaishoitajat,jotka eivat brutaalisti kisko ihmisia kehon kivuista keskitysleirille, ei i saa pennin latia, koska heilla ei ole poliittista jumurin tehtavaa.

      Syklon kaasun tilalla tuhovalineena on nyt hermomyrkyt.
      Siis jokainen joka kannataa nykyista psykiatrian vaarallsta poliittista valhellista teoriaa..on nazi, eika tama karkkainen..ja muut..

      Todellinen nazismi on nyt koululaaketieteella..vihamielisyys kehon sairaita kohtaan, joista barbaarit tekee alentavia, halventavia leimoja kortistoon ja he ovat kuin kommunistit, jos joku ei usko koululaakerieteen poliittisia (ilman labraa) tehtyja leimoja ja psykosomatian oppeja tieteeksi, hanet kuskataan kuin kulakki kommunismissa keskitysleiriin jossa barbaarit (ne samoja barbareita kuin juutalaisleirilla) injektoi vakivalloin hermomyrkkyjaan..

      Tama on poliittista kidutusta jota sosiali demokratian ja pakkojulkisen keskitetyn vallan kritisoijat saavat siita, etta kannattavat vakuutusjarjestelmaa, koska siina terveydenhoito ei toimi poliittisena valtion GESTABONA kuten meidan julkinen toimii polittisesti toisinajattelijoiden pidattajana..

      Tallainen yhteiskunta on kauhu yhteiskunta, jota kokevat vain poliittisesti toisinajattelijat.

      Psykosomatia on.hyodyllinen tappamiseen, koska minaiset oireet, joita kaikki tappavat taudit aiheuttavat on.merkattu ei tutkimuksia vaativiksi mielisairauden merkiksi..

      Ei ole epailystakaan etteiko psykiatrit olisi juuri tappamista varten lisatannu juuri tappavien tautien (aivokalvon tulehdus jne) oireet mielisairauden merkiksi, jota ne ovat ainoastaan kritisoijilla, joista on annettu esivalllata kasky etta heille tulee tehda mielisairaan paperit kuinka tappavassa taudissa tahansaj ja esivallalla ei ole muuta keinoa kuin odottaa etta kriitikko sairastuu ja sitten esivaltaa palvelevat tohtorit iskevat kuin villisusilauma kriitikon kimppuun psykosomatialla..
      Siina ei.kukaan valita millaisen taudin kourissa kriitikko on.
      Hanet jatetaan kuolemaan ja virumaan ja militanttiset psykiatrit alkavat vakivaltiasen teorioiden pakkotuputuksen…
      He ovat kuin kiiluvasilma komkunistit totalitarisoituneet teorioistaan hulluksi ja tuhoavat jokaisen joka kritisoi heidan poliittisia pannuakku teorioita, joita nuo imbellisillit uskoo tieteeksi ja nainollen toimivat hyodyllisina idiootteina ja toimittavat poliittista kidutusta keskitysleireillaan, joiden ilmapiiri on sama kuin kaasuleirilla..

      Jokainen tuollaisiin teorioita pakkotuputtava ja niihin uskova on pelattava nazi omalle kansalleen..

      Nazismi tulee aina koululaaketieteelta ja meidan virallinen isanmaamme (.ei kansa) on 100%.nazismia toteuteuttava vaarallinen maa omalle kansaleen.. olemme johtava pakkohoito eli nazi maa, jossa kehon kipujen valittelijoita on kiskottu suoraan militantrisesti vastaan otolta psykitrien kidutusleirille, ..
      Koskaan isanmaani ei ole maksanut korvauksia kidutuksesta, eika palautranut yksiloiden uskottavuutta senkaan jalkeen kun yksityiselta on tuotu kuvat,laheteet ja diaknoosi julkiselle..

      Nazimi on siita huolimatta jatkunut ja valtion poliittinen terveydenhoito eli julkinen on systemaattisesti jatkanut sadistista kehon oireista psykiatrisointia, joka on ihmisoikeus rikos..

      On paivan selvaa etta tallaisen nazi toiminnan tavoite on saada kansalainen huomaamaan etta han ajattelee polittikasta vaarin ja hanen tulisi hyvaksya nazi toimintaa ja poliittisena gestabona toimiva julkisterveyden hoito valtion linjan mukaiseksi ainoaksi vaihtoehdoksi..

      Tallatavalla kiduttamlla, solvaamlla, halventamalla, noyryyttamalla koululaaketieteen poliittiset nazi t toimivat..
      Nailla nazeilla on keskitysleirit kuten saksassa.

      Nazismi ei ole kadonnut mihinkaan, se on edelleen koululaaketieteessa…nyt vain kehon mittojen sijaan kehon kivut on vainon kohteena.
      Juutalaisten korvikkeena on suomalaiset.
      Syklonkaasun tilalla tuhovalineena demmentiaa synnyttavat hermomyrkyt, jotka tuhoavat toisin ajattelijan neuronit.
      Vakivalta psykiatreilla ja eugensiti psykiatreilla on sama..

      Siina kun eugensiti psykiatrit mittasi ennen kaasutusta luun mitat ja tarkisti silmien varit, ettei arjalaista rotua kaasuteta
      Nyt psykiatrit panee hermomyrkkyja, koska polilas on mennyt gestabo keskukseen valittamaan kehon oireitaan,

      Jotka poliittiseen tarkoitukseen on merkattu mielisairauden oireiksi..

      Juuri meilla on nazizmi vaallassa..juuri nuo koululaaketieteen puoskarit ovat niita kiduttavia nazeja..

      Hyodyllisia idiootteja, jotka uskoo kaikki vainoharhaiset koululaaketieteen poliittiset teoriat tieteeksi ja se synnyttaa nazimia..

      SS sotilaat tuli pahoiksi eugenisti teoriasta ja suomalaisista tohtoreita tuli SS sotilaita eugenismin jatke teorioista..

      Pahinta on etta koululaaketieteen nazi teoriat synnyttavat lahtemattoman isanmaan vihan
      Ja niimpa suomalaisten keskitysleireilla olleet ja sinne syytta kehon kivuista kiskotut pelkaavat ja vihaavat suomea..psykiatrien tekeman kidutuksen jalkeen heista on tullut vapisevia ihmisraunioita,
      He.nayttavat samalata kuin gestabo keskistyleirilta tulleet, jossa siellakin puoskarina toimi psykiatrit ja jokainen tuomittu laakari oli psykiatri..

      Jos nazismi halutaan poistaa..silloin vainoharhaiset koululaaketieteen teoriat pitaa kieltaa..
      Koska niista nazimi, rotusorto, vapauden riisto ja kaikki muu barbarismi aina on yhteiskunnissa alkanut..
      Yhteiskunta joka pitaa siviileille keskityleireja on sairas..

      Vaarallisia henkiloita varten on jo vankilat ja putkat jonne vakivlatiaset on vuosisatoja pantu..

      Ei tarvita mielisairaala jarjestelmaa ollenkaan, koska sinne viedaan vaaraattomia, herkkia, sayseita ihmisia kehon kivuista tai.mista vaan..
      Tama yhteiskunta on vaarallinen barbaari eli nazi yhteiskunta jossa keksitaan keinotekoisia syita ihmisten vangitsemiseksi, kuten kehon.kivut..jne..

      Ss sotilasta vastaa militanttiset psykiatriset sairaanhoitajat, imbesillit, jotka humiloi, tonii, halventaa, potkii, noyryyttaa sita yksiloa jonka nazi tohtorit eli psykiatrit ovat merkanneet mielisairaksi vaikka yksilo ei ole noille militaristeille puhunut yhta ainutta sanaa..
      Koska traumat siita mitarismista etta hanet kiskaistiin pyorrtyksen takia noille barbaareille kidutettavaksi..vaikka tosiasia on se etta valtion kontrolli kaytti pyorrytysta hyvakseen, ja ohjasi poliitiseen kuulusteluun psykiarile..koska valtio kayttaa heita politiikkaan ja uskoo etta nuo narsistiset ja sadisriset pyovelit tuntevat ihmiset paremmmin, koska ovat vainoahrhaisia sadisti freudeja lukeneet.

      Eli suomi uskoo yha kidutukseen poliittisena keinona..
      Ja valtuon jiduttajana toimii psykiatri ja kidutus on varjatty tieteeksi..
      Kidutettava nakee tilanteen..eika puhu uhkaavalle valtion kiduttajalle..silloin kiduttaja tekee puhumattomuudsta mielisairaan paperit..

      Kaikki tama synnyttaa isanmaan vihaa ja pelkoa ja yksikaan yksilo ei puolusta sen maan rajoja jota han pelkaa..
      Jos valtio jatkaa nazi keskitysleirejaan ja poliittista psykiatriaa ei suomen rajoilla ole puolustajia.

      Psykiatrien eli todellisen nazismin tavoite on tehda isanmaataan rakastavista ja siihen luottavista suomalaisista isanmaataan vihaavia vapisevia ihmisruanioita.

      Jotka ei missaan olosuhteissa mene valtion GESTABO lle eli julkiselle valittamaan vaivojaan, koska julkinen on kerran nayttanyt etta se ei arvosta pennin vertaa sumalaisen vapautta, ellei han ajattele tasmalleen kuten autoritaarinen julkisjunta tahtoo..
      Kehon kivut on keppihevonen politiikassa..

      Koululaaketiede on vastuuton se tekee pannukakun tieteellisella pohjalla olvia vainoharhaisia teorioita ihmisten nakymattomasta sisimmasta (jota hekaan ei nae) ja puoskaroi,halventaa ja kiduttaa niilla ihmisten kanssa.

      Koululaaketieteen liikelaitos tekee illuminatyn tilauksesta panjuakku teorioita poliittiseen tarkoitukseen ihmisen sisimmasta jota kukaan ei.nae..ja nain ollen ei voi vaittaa vastaankaan..
      Psykiatrian puoskari teoria on kuningas ilman vaatteita ja se kuvittelee etta silla on hienot tieteelliset vaateet..

      Nuo politiikassa hyodylliset idiootit ovat hyvin agressiivisia, vakivaltaisia, pelattavia, jotka kiiluva silma kommunistin tavoin puolustavat ja pakkotuputtavat teorioitaan ja hokevat kaukaa haettuja selitelmia uskottavuutensa palauttamiseksi..
      Vaikka tosiasiassa pitaa olla imbsili,jos uskoo teoria perusteisia tieteita, joista ainut vaaraton oli pannukakku teoria, koska se ei puoskaroinut ihmisten kanssa.

      Koululaakteide on rikollinen, koska se keksii ihmisoikeus rikollisuuden ja hologoustien toteuttamiseksi vaarallisia pannukakku teoroita..siita syntyi juutalaishologousti..koska hitler ja ss oli typeryksia ja he uskoi koululaaketieteen vainoharhaiset teoriat tieteeksi..
      Koska koululaaketiede intti olevansa ihmistuntija ja juutalaiset kallonmuodot piti havittaa, koska ihmistuntijat intti etta psyykke asuu luunmuodossa ja pystytaan paattelemaan niita mittaamalla..

      Koko psykiatria olisi kielletty, ellei koululaaketiede olisi pannut sita sotahullun hitlerin syyksi.

      Nyt tuo sama keskitysleiri toiminta jatkuu ja kehon kivut

      Ne ovat keinotekoisia poliittisia syita..vangita ihmisia.

      Imbesillit ja hyodylliset idiootit koululaaketieteesa uskoo etta kyse on tieteesta

      Nazismi tulee tanaan koululaaketieteen yliviisailta puoskari psykiatreilta kuten tuli silloin ja siksi aloitettiin myos II maailman sota rotujen puhdistamiseksi ja pian tulee kolmas mielisairauden puhdistamiseksi..koska daavidin tahtia eli leimoja on laitettu mista tahansa kehon kivusta jota phoskarit ovat poliittisen uskottavuuden pois nyppimiseksi vahvitaneet erilaisin solvaus tarkoituksessa tehtyjen valhe mielisairaan diaknoosein..

      On paivan selvaa etta tallaiset valtiot ajautuvat /tarvitsevat sotaa puhdistaakseen pois omiaan keinotekoisesti mielisairaaksi merkattuja..kuten koululaaketieteen nazit 1930 luvulla tarvitsi.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  7. Huvikseen kokeilin paria vaalikonetta, vaalikone ilmoitti Huhtasaaren ehdokkaakseni, mutta silti minulla oli yhteistä enemmän Väyrysen kanssa… Laura ei taida juutalainen olla, mutta heimon nöyrä palvelija kyllä on. En tiedä miksi suomalaiset eivät ota virheistä oppia ja muistele mitä viime eduskuntavaalien jälkeen kävi persujen kanssa = Suomesta kehittynyt odottamaton poliisivaltio, jota tuskin kukaan haluaa sekä massamaahanmuutto räjähti ennätyksiin. Ajattelin ensin etten äänestä ketään, mutta Väyrynen taitaa ääneni saada.

    Plusääni(27)Miinusääni(0)
    1. Kun Paavo Väyrysen puheita ja esitelmiä kuuntelee ,niin hän osaa selittää ja perustella ymmärrettävästi asian ja samalla esittää myös oman linjansa mitä pitäisi tehdä.Kuulijoille ei juurikaan ole jäänyt kysymysmerkkejä EU:sta,eurosta,itsenäisydestä,turvallisuudesta,natosta,jne..

      Kekkonen totesi avatessaan valtiopäiviä 5.2.1980 : ” Perustavoitteemme on Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden turvaaminen kaikissa olosuhteissa ja sen myötä huolenpito kansalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.

      Tämä kulkee kaiken muun edellä.”

      Kekkonen ehkä enteili tulevaa ja siksi muistutti mistä viime ja ensikädessä on kysymys. Väyrynen toimii tuon periaatteen pojalta ja tätä on kansalaisten luontevaa kannattaa ja tukea.Eihän tässä olisi muuten mitään järkeä. PV:llä on esittää selkeä linja ,mutta muilla on tarjota illuusiolla höystettyjä kysymysmerkkejä,poislukien Laura Huhtasaari.

      Mutta mihin tämäkään riittää? Meidät on punottu poliittisesti ja taloudellisesti niin monimutkaisiin arvopoja kuvioihin ,että pystyykö yksi Väyrynen kääntämään suuntaa? Vai ajautuuko Suomi eksyksiin yhä suurempien kysymysmerkkien metsään?

      Plusääni(11)Miinusääni(0)
  8. Jerusalem on kansallisvaltio Israelin legitiimi pääkaupunki.

    Plusääni(2)Miinusääni(21)
    1. ”Jerusalem on kansallisvaltio Israelin legitiimi pääkaupunki.” Ja Talmud sen porukan raamattu. Ja Laura niiden hännystelijä.

      Oletteko huomanneet miten media on taas kummasti inhimillistynyt näin vaalien alla. Ei enää pelkkää Mehmetin rasistista kohtelua vaan jopa ”natsitkin” ovat saaneet sympatioita. MTV3 uutisoi jostain syystä Lauran olevan suosituin ehdokas vaalikoneessa joidenka tuloksia normaalisti näpräävät miten huvittaa. Leipäjonot koskettavat. Kaikki on taas niin ihanaa ja melkein unohdin mitä nämä heimolaiset medioineen ovat saaneet aikaan.

      Laurasta ei tule presidenttiä. Toisella kierroksella häviää kuitenkin. Väykkä pärjäisi toisella kierroksella paremmin. Loppupeleissä äänet laskee kuitenkin yksityisomisteinen Tieto-Enator että se siitä. Pahinta on että Laura kultti jatkuu ja näitä Halal-Aho vastuunpakoilija maanpettureita jatkossakin fanitetaan.

      Plusääni(18)Miinusääni(0)
  9. Laura Huhtasaaren turkkia tahrii kuten artikkelissa todetaan se tosiasia, että hän kannattaa sionismia, jolla on keskeinen rooli globalistien NWO-hankkeessa. Vaikea ymmärtää, että LH kristittynä tukee hanketta joka palvoo Mammonaa ja pitää kristinuskoa vihollisenaan ja haluaa tuhota sen sanoman maailmasta. SE on sokeutta.
    Sionisteilla on omat ’raamattunsa’ (Talmud ja Toora). Heille Uusi Testamentti ja Jeesuksen oppi on harhaoppia ja siihen uskovat ali-ihmisiä. Ja Netanyahu on avoimesti ilmoittanut että haluaa Talmudin Israelin ’raamatuksi’.
    Henry Makow, kristitty juutalainen, on hyvin perillä heimonsa asioista ja sivustollaan, jota voisi suositella myös LH:lle, kirjoittaa paljon sionistien kristinuskon vastaisista ja maailmanvaltaa tavoittelevista satanistisista hankkeista.
    Society Controlled by Christmas-Hating Satanic Cult
    ”You shall love thy neighbor as thyself.” (Matt 22:37)
    ”Now the Cabalist (Illuminati Jews and Masons, i.e Satanists) who own media and politicians have eviscerated Christmas. Everyone must take responsibility for what these people do in their name. 
    ”Make no mistake. Society increasingly resembles a satanic cult: Cabalism i.e. (Illuminism, Communism, Freemasonry.) This cult denies the existence of God (moral and natural order) and defines evil as good, lies as truth, sickness as health, and ugliness as beauty.
    Let us resist by reading portions from the New Testament every day and rediscovering the true Spirit of Christ. 
    https://www.henrymakow.com/society-gripped-by-christ-hating-cult.html
    On Christmas Day – What Christ Means to Me
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=163269 

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
    1. ”Meidän on paljastettava kurjuus, jossa palestiinalaiset elävät ja jonka Israel ja sen ystävät yrittävät salata. Meidän on vaadittava totuutta, keskeytettävä kaikki keskustelut, jotka oikeuttavat Israelin, boikotoitava, eristettävä ja taisteltava hellittämättä kunnes Palestiina on vapaa ja lapset ovat vapaita.
      ”Meidän, jotka emme elä raunioissa, on velvollisuus tehdä kaikki, mikä on inhimillisesti mahdollista ja paljastaa Israelin sionistien rikokset ja yrittää pelastaa palestiinalaiset tältä kansanmurhalta”, sanoo Miko Peled, israelilaisen kenraalin poika.
      Tällaiset terveiset LH:lle.
      Linkin lopussa video joka kertoo kuinka palestiinalaisia pahoinpidellään.
      https://www.veteranstoday.com/2018/01/02/truth-the-moral-and-political-death-of-zionism/

      Plusääni(5)Miinusääni(0)
    2. Miksi kristityt tukevat Israelin sionisteja jotka haluavat tuhota kristinuskon ja siihen pohjautuvan arvomaailman? ja jotka ovat kykenemättömiä elämään rauhassa täysin vaarattomien palestiinalaisten kanssa joiden maat ovat varastaneet eivätkä aio niitä palauttaa vaan päinvastoin toteuttavat heidän kansanmurhaa.
      Kaikki tämä on vastoin kristinuskon moraali-oppia.
      Tähän toivoisi LH:n vastausta ja tätä pitäisi häneltä kysyä haastatteluissa. Ja tätä pitäisi jokaisen LH:ta kannattavan itseltään kysyä.

      Plusääni(9)Miinusääni(0)
  10. LH:n pitäisi syventyä näihin faktoihin ja myöntää sionismin raadollisuus. Varmaan ymmärtää englantia. En jaksa suomentaa.
    Minusta maamme presidentiksi pyrkivän pitäisi vihastua tällaisen edessä. Ellei hän sitä tee hän johtaa omankin kansansa siihen missä palestiinalaiset tänään ovat.

    “If opposing Israel
    is anti-semitism then what do you call supporting a state that has been engaged in brutal ethnic cleansing for seven decades. What does that make you?” It’s a question posed by Miko Peled, an Israeli Jew and son of an Israeli general, former Israeli soldier and now a leading voice in the struggle for Palestinian freedom. You couldn’t find a more authentic insider.

    What else has Peled been saying about Israel?
    • “The name of the game: erasing Palestine, getting rid of the people and de-Arabizing the country…”
    • As for talk about Israel giving up the West Bank for a Palestinian state: “If it wasn’t so sad it would be funny. It shows a complete misunderstanding of the objective of Zionism and the Zionist state…. By 1993 the Israelis had achieved their mission to make the conquest of the West Bank irreversible.”
    • Peled also describes the Israeli army, in which he served, as “one of the best trained and best equipped and best fed terrorist organisations in the world.”
    So let’s repeat Peled’s question. What does supporting Israel make you when Israel has been busy ethnically cleansing the native Palestinians for seven decades? What should we call people who defend the indefensible?… who admire the despicable?… who applaud the expulsion at gunpoint of peaceable civilians and the confiscation of their homes and land?
    https://www.veteranstoday.com/2018/01/03/what-do-you-call-somebody-who-supports-israel/
    Peledin viesti maailmalle on merkittävä sillä – kuten Gilad Atzmon sanoo – olemme kaikki Palestiinalaisia
    http://www.gilad.co.uk/writings/2016/12/18/we-are-all-palestinians

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  11. Väyryselle menee ääni. Siionismi on antikristillisyyttä. Harmi, että muuten niin fiksu Laura on lähtenyt tuolllaiseen mukaan. 🙁

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  12. Aiheesta jää puuttumatta totuuksia:
    – Laura on ollut mukana Sipilän toimissa täysin tukena. Laura on täysin puolustellut ja painanut ”jaa”-nappia aina kun on ollut kyse köyhien, sekä keskituloisista ihmisistä. On ollut alle 3 vuotta kansanedustajana, jolloin on puolustellut ja äänestänyt ”JAA”:ta; eläkkeiden leikkauksista, ansiosidonnaisien leikkauksista, lapsilisien leikkauksista, Kela korvauksien omavastuiden korottamisesta, tiettyjen lääkkeiden jättämisestä Kela korvausten ulkopuolelle, terveys- ja sairaalamaksujen nostamisesta… Lisäksi hallintarekisteristä, taksilaista ja Bernerin luottamuslauseesta.
    – Laura oli eduskunnan valiokunnassa kun valiokunta päätti persujen päätöksellä, että ”kansanäänestystä Suomen eurojäsenyydestä”-aloitetta ei viedäkään isoon saliin.
    – Hän ei halua isäntämaasopimusta käsitellä.
    Miten Laura voi olla mm. euro-, Nato- ja eu-vastainen? Ei oikeastaan mitenkään oikeasti. Sama tyyppi on puhunut vast’ ikään ”hyvinvointi-Suomesta” joka on aika jännä aihe häneltä, koska on ollut kumminkin eduskunnassa noita leikkauksia tukemassa.

    Kyllä, sionisteihin ei voi luottaa.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
    1. Näyttää siltä että Laura(kin) on uskontonsa sokea vanki ja siksi jopa sen vallassa valmis puolustamaan vääryyttä ja sortoa. Sellaista sanotaan satanismiksi jossa tarkoitus pyhittää keinot.
      Jos sionistit itse uskoisivat Jeesuksen oppiin niin Lauraa voisi kannattaa mutta kun he eivät usko vaan jopa vihaavat sitä ja haluavat tuhota kristikunnan.
      Koko kristikunta on kuin palestiinalaiset jotka pitää karkottaa pois ja ajaa tuhoon.
      Koskahan persut nämä asiat tajuavat? Olisi jo aika.

      Plusääni(4)Miinusääni(1)
      1. Sinä olet idiootti. Ja näkyy olevan aika moni muukin. Sionisti jos on kristitty ja vierailee pyhässä maassa? Ei hyvää päivää mitä idioottimaista paskaa. Miten voi olla niin tyhmiä ihmiset että uskoo moista soopaa??? Ei Laura ole sionisti kuten yli 99% Israelilaisistakaan ja juutalaisista. Natsien ja muslimien huuhaapaska ”sionisteista” uppoaa ääliöille kuin kuuma veitsi voihin. Voi vittu miten kipeetä ja tyhmää porukkaa sitä onkin.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
      2. Muslimien nuolija olet täysi idiootti. Taidat olla muslimi itsekin? Muhammedin ahterin nuolija. Muhammedin opetuslapset on niitä saatanan palvojia. Sionisti? Olet kyllä niin idiootti ettei sinun pitäisi olla edes olemassa jos evoluutioteoria olisi toimiva.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat