Pori korjaa: Laittomien majoitus maksaa vain 26 600 euroa kuussa

Laittomasti maassa olevien majoittamiseen ei Porissa käytetäkään 35 000 vaan ainoastaan 26 600 euroa kuukaudessa.

Porin kaupunki korjasi julkisuuteen tulleita tietoja laittomasti maassa olevien majoittumisesta aiheutuvista kustannuksista. Perusturva oli alun perin toimittanut kaupunginhallitukselle virheelliset tiedot hätämajoituksen hinnasta.

Hätämajoituksen hinnaksi tulee arvion mukaan kuukaudessa 26 623 euroa. Torstaina julkistetun arvion mukaan kustannukset olisivat olleet hieman yli 35 000 euroa kuukaudessa. MV-lehtikin uutisoi asiasta alkuperäisen arvion perusteella.

Kustannusten määrällä ei sinänsä ole Porin kaupungin kannalta mitään väliä, koska valtio korvaa kunnille koituvat kustannukset täysimääräisesti. Niinpä laittomasti maassa olevien hätämajoituskin avaa kaupungille mahdollisuuden työllistää porilaisia valtion varoilla.

Kukaan ei tunnu uskaltavan kysyä, miksi laittomasti maassa olevien majoittamiseen pitäisi käyttää yhtään rahaa ja miksi laittomasti maassa olevia ei poisteta maasta.

Hätämajoitusta tarvitsee uuden arvion mukaan kuukaudessa 5–20 henkilöä. Arvion mukaan yksittäisen henkilön majoittumisaika on pääsääntöisesti 1–7 yötä kerrallaan. Kaupunki ei paljasta, missä laittomasti maassa oleskelevat viettävät muun ajan, koska hyvin harva heistä poistuu maasta tai edes Porista 1–7 yön jälkeen.

Laiton maassaoleskelu työllistää

Porin alueella elävät, laittomasti maassa oleskelevat henkilöt majoitetaan jatkossa Punaisen Ristin järjestämään majoitukseen Veturitallien alueelle Pelastusarmeijan asuntolaan.

Henkilökuntaa palkataan peräti kolme ihmistä: yksi toiminnasta vastaava henkilö ja kaksi ohjaajaa. Paikalla käy siistijä kerran viikossa muun muassa puhdistamassa suihku- ja wc-tilat, koska asukkaiden ei tietenkään voida olettaa pitävän huolta tilojen siivoamisesta, sillä eihän heillä ole muutakaan tekemistä.

“Edistää yleistä turvallisuutta”

Maanantaina kaupunginhallituksessa käsiteltävä sopimus on voimassa marraskuun loppuun.

SPR arvioi, että majoitustoiminta “edistää yleistä turvallisuutta ja tukee myös paperittomia tekemään tulevaisuuttaan koskevia päätöksiä”.

Tavoitteena on ylevästi myös “estää heidän joutumisensa ihmiskaupan uhreiksi tai muuten hyväksikäytetyiksi tai rikosten polulle”.

Vain harva laittomasti maassa oleva on hakeutunut kunnallisen sotepalveluiden pariin

Lännen Media kysyi laittomasti maassa olevien sote-palvelujen käytöstä Turun, Tampereen ja Oulun kaupungeilta. Missään näistä kaupungeista laittomasti maassa olevia ei ole juurikaan vastaanotoilla näkynyt.

Terveydenhuollon osalta laki vaatii kuntaa antamaan kaikille kiireellistä sairaanhoitoa. Osa kunnista on lisäksi päättänyt että laittomasti maassa olevista raskaana olevat ja alle 18-vuotiaat saavat kaikki terveydenhuollon palvelut kuten kuntalaiset. Kela korvaa kiireellisen sairaanhoidon mutta ei muuta.

Turku on yksi laittomasti maassa olevien terveydenhuoltopalveluja laajentaneista. Ylilääkäri Jane Marttila Turun kaupungista kertoo vain kahden paperittoman asiakkaan varmuudella käyttäneen kiireettömän hoidon palveluita.

Myös Tampereella paperittomat ovat käyttäneet vähän kunnallisia sote-palveluja, vaikka heille olisi tarjolla oikein laajempikin palvelukattaus.

“Meillä ei ole mitään halua ottaa riskejä, eli palvelukattaus voi olla vähän laajempikin”, kertoo Tampereen apulaispormestari Mikko Aaltonen (vas.).

Esimerkiksi rokotukset voivat olla tarpeen paitsi ihmisen itsensä kannalta myös muiden ihmisten terveysriskien vähentämiseksi.

 

Julkaistu alunperin MV-lehdessä.

Lue myös: Video: Paikallislehti ei alistunut sensuuriin ”turvapaikanhakijoiden” takia

1 kommentti

  1. “estää heidän joutumisensa ihmiskaupan uhreiksi” Aikuisia miehiä. Kuka nyt paskaa ostaisi? Ilmainen asunto, ilmainen ruoka, rahaa tulee, suvakkiämmät jakaa pillua. Ketähän tässä halvalla myydään?
    Aivan oikein – Suomalaisia veronmaksajia

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat