"Sionistit käyttävät 'holokaustia' hyväkseen palestiinalaisten ihmisoikeuksia vastaan ja Israelin rikosten peittelemiseksi."

David Duke

PolPo pelkää suomalaisten kostoa Oulun vuoksi

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

”Turvapaikanhakijat” nauttivat Suomessa täydellisestä ylläpidosta ja valtion takaamasta turvallisuudesta. Tästä kiitollisuuden osoituksena osa ”turvapaikanhakijoista” on ”kunnostautunut” esimerkiksi toinen, toistaan järkyttävimmillä seksuaalirikoksilla. Näistä ajankohtaisimmat ovat maahanmuuttajien pedofiiliringin toiminnan kammottavat paljastumiset Oulussa.

Poliittinen poliisi PolPo on huolissaan maahanmuuttajien turvallisuudesta, ja haluaa poliittisen korrektiuden jatkuvan loputtomiin. Osa suomalaisista on kuitenkin kyllästymässä alati lisääntyvän maahanmuuttajarikollisuuden kiusaamana. Aiheellinen kysymys kuuluu: onko kansalla moraalinen velvollisuus ja vastuu omankäden oikeuteen, kun maan virkavalta ei tähän oikeuden jakamiseen täydellisesti kykene?

Mikäli Suomessa ajaudutaan siihen, että kansa ottaa oikeuden käsiinsä, silloin ”turvapaikanhakijat”, eivät tunne maatamme turvalliseksi, mikä ilahduttavasti voisi vähentää maahan pyrkivien ”turvapaikanhakijoiden” määriä.

Aiheesta enemmän jäljempänä esitetyssä Kansallisen Vastarinnan kirjoituksessa.

Magneettimedian toimitus

 

PolPo pelkää suomalaisten kostoa Oulun vuoksi

Tilannetta ei helpota se, että viranomaiset pyrkivät aluksi peittelemään koko vyyhdin, mutta kansalaisaktivistien ansiosta tiedot päätyivät julkisuuteen. Nyt poliittinen poliisi (PolPo) on alkanut pelätä, että suomalaiset saattavat pian ryhtyä vastatoimiin.

Viranomaisten hampaattomuuden vuoksi monissa Euroopan maissa on muodostunut tavaksi, että paikallinen väestö aika ajoin kostaa yhteisöönsä kohdistuvan ei-valkoisen väkivallan. Itä-Euroopassa kansallismieliset ja paikalliset tekevät säännöllisesti kostoiskuja maan romaniväestöä vastaan, Ukrainassa edellinen isompi yhteenotto oli viime kuussa. Alkuvuonna italialainen Luca Traini kosti nuoren italialaistytön murhan lähtemällä kaupungille ampumaan afrikkalaisia.

Keski-Euroopassa on tehty lukuisia polttopulloiskuja vastaanottokeskuksiin ja moskeijoihin. Pari vuotta sitten jalkapallokannattajat ja kansallismieliset hyökkäsivät Tukholman keskustassa ruotsalaisia ryöstelleiden ja ahdistelleiden pohjoisafrikkalaisten maahanmuuttajajengien kimppuun. Onpa Oulussakin rikottu moskeijan ikkunoita ja Kouvolassa ammuttu kohti vastaanottokeskusta.

Nyt Suomen PolPo ilmeisesti pelkää, että myös suomalaisten mitta alkaa täyttyä yhä röyhkeämmäksi käyvän maahanmuuttajarikollisuuden edessä. Tiistaina Oulun poliisi julkaisi tiedotteen, jossa se vetoaa suomalaisiin, etteivät nämä ottaisi oikeutta omiin käsiinsä. Tiedotteen mukaan maahanmuuttajiin olisi kohdistunut ”vihapuhetta ja uhkaavaa käytöstä”.

On mahdollista, että tiedotteen perimmäisenä tarkoituksena on siirtää huomiota pois siitä tosiasiasta, että samana päivänä julkisuuteen vuosi tieto PolPon uusimmasta mokailusta Oulun pedofiiliringin edessä: kävi ilmi, että jo kerran kiinniotettu pedofiiliepäilty oli laskettu vahingossa vapaaksi ”tietokatkon” vuoksi.

Oli tiedotteen motiivit mitkä tahansa, on selvää, että yhä useammat suomalaiset alkavat olla kyllästyneitä pahenevaan maahanmuuttajarikollisuuteen sekä sitä ympäröivään poliittiseen korrektiuteen ja viranomaisten kyvyttömyyteen. PolPon tiedotteesta on rivien välistä luettavissa huoli siitä, että moni suomalainen saattaa harkita ”laittomiin” toimiin ryhtymistä.

PolPo luultavasti pelkää, että mahdolliset kostoiskut voisivat rohkaista muitakin suomalaisia ryhtymään vastaaviin toimiin, mikä lisäisi yhteiskunnallisia jännitteitä ja ruokkisi itseään. PolPon ja poliitikkojen kannalta olisi helpompaa, jos suomalaiset vain hyväksyisivät hiljaa heihin, läheisiinsä tai yleisesti suomalaisiin kohdistuvan terrorin.

Monien on varmasti helppo samaistua niihin suomalaisiin, jotka PolPon mukaan harkitsevat suoraan toimintaan siirtymistä. Onhan yhä useampi joutunut kokemaan monikulttuurisuuden todellisuuden tai yhä useammalla on perheenjäsen tai tuttava, joka sen on joutunut kokemaan. Samaan aikaan viranomaiset pyrkivät parhaansa mukaan rajoittamaan isänmaallisten laillista poliittista vaikuttamista.

Kansallinen Vastarinta

 

Alkuperäinen artikkeli: https://www.vastarinta.com/polpo-pelkaa-suomalaisten-kostoa-oulun-vuoksi/

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

22 Kommentit

  1. Valkoinen Joulu!

    Tulkoon VALKOINEN joulu tänä vuonna ja vielä VALKOISEMPI uusi vuosi!

    (65)(0)
    • The Feces of Death

      Kommenttia on modifioitu loukkaamattomaan sävyyn 12.12.2018.

      Kyllä! Herran siunausta!
      Olkaamme ylpeitä valkoisuudesta, suomalaisuudesta, isänmaallisuudesta ja kansallissosialismista!

      (52)(0)
      • Joulu = juhlikaamme juutalaisen syntymäpäivää

        Joulukuuset = Xmas Trees It was an early Babylonian custom to go out and place a gift on a tree at the winter solstice (Dec. 25th) as an offering to Tammuz/Nimrod, who was after his death, believed to be the sun. In ancient Babylon these gifts were placed in the groves on the winter solstice.

        (6)(0)
  2. Mutta onneksi lumi peittää mustan maan

    (41)(0)
  3. Maa meidän on ja olla täytyy!!!

    Vanha sanonta: Sitä niittää mitä kylvää!

    (40)(0)
    • Helvetenskap

      Ennen ainakin Rovaniemeltä, Kemijärveltä ja Kemistä löytyi oikeita miehiä. Löytyisikö Oulun korkeudelta vuonna 2018? Toki suomalainenkin raiskaa lapsia välillä, mutta Lähi-idän ihme ja Afrikan monitaituri tekee sen toistakymmentä kertaa useammin. Harva noista paskapärstistä lukea osaa, mutta jos osaisivat, niin kyllähän se koraani pedo-Mohamedeineen olisi täysin näiden kepposten tukena! Harvoin tosin suomalainen raiskailee keskellä Mogadishun, Kabulin tai Bagdadin katuja — heidän täydellä elatuksellaan kaiken päälle, tuli tässä vain mieleeni…

      Poliisi on nyt sitä mieltä että ”rasismille” ja vihapuheelle eli totuudelle ei ole nytkään sijaa. Nk. ”omankäden oikeutta” ei saa missään nimessä myöskään edes harkita. Eihän tässä ole enää muuta jäljellä kuin se oman käden oikeus! Mitään oikeutta kun ei valtiolta enää kansalaisilleen tipu!

      (56)(0)
      • Kai se Suomalainenkin vielä joukolla lapsia raiskaa kun osa tekijöistä on jo kansalaisuuden saaneita.

        (16)(0)
        • Helvetenskap

          Jep, tuo täytyy jokaisen muistaa. Nämä perkeleen rotat ja torakat saavat pikakansalaisuuksia kuin Bernerin koukkunokka konsanaan.

          Sellaista asiaa kuin ”ruskea suomalainen” ei tule koskaan olemaan.

          (37)(0)
  4. Payday Monsanto – Chosenites Lament

    niillä gojimeilla jotka ymmärtää osaa arvostaa!!

    (3)(0)
  5. Ei Suomen ”oikeusjärjestelmä” enää vuosiin ole suojellut valkoista heteromiestä tai LASTASuomessa !

    Julkinen lakitietokanta Finnlex: Suomen perustuslaki 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Koska laillista esivaltaa joka tutkii myös PL 118 §:n mukaisia asioita eli Suomen antaumista tänne tuleville on kansa OIKEUTETTU ottamaan haltuunsa tämä maa, jonka sen ”päättäjät” ovat MYYNEET !

    Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.” Jorma Heikkinen ; kutsun todistajaksi Valtakunnanoikeuteen, kun PL 118 § on valtiopetoksellisena kumottu : ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.” Rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä”.

    Mm. PL 118 §: laki 444/2012 miljardien varstamiseksi pienyrityksistä; lakisääteisiä pakollisia vakuutusmaksuja …. Suomi ei enää ole domokratia, vaan PL 118 §:n myötä KASIJÄRJESTELMÄ !

    MInä olen 9.12. 2005 Valtakunnansyyttäjänvirastoon jätetyn SYYTEILMOITUKSEN perusteella IHMISOIKEUDETON Suomen kansalainen …. minuun kohdistettuja rikoksia ei ”lain” eli PL 118 §:n mukaan voida tutkia / syyttää !

    Mitä ”laillisia” keinoja minulla siis on saada IHMISOIKEUTENI takaisin !

    Syyteilmoituksen pääsisältö: Tämän asian käsitely Valtakunnanoikeudessa on ainoa keino lopettaa LAINSÄÄDÄNNÖLLINEN Syrjintä Suomessa Lapsia; hetero-aviomiehiä ja pienyrittäjiä kohtaan .

    Näin siis jo 9.12. 2005 asiaa kirjattiin diaariin 8 kuukautta ja jätettiin käsittelemättä !

    Suomen mahdollisesti tulevaan sisällis-sotaan SYYLLISET siis löytyvät Valtakunnansyyttäjänvirastosta … he veivät kansalaisten IHMISOIKEUDET laittomalla menettelyllään !

    (22)(0)
  6. 15 panssariautoa poliisille, mihin tarkoitukseen? Suomen poliisi ei tarvitse suojelua, pari saanut surmansa tällä vuosisadalla. Onko kysymyksessä turvautuminen tilanteeseen, joka nyt vallitsee Ruotsissa vai onko kysymyksessä turvautuminen oman väen kimpaantumisesta nykyiseen politiikaan? Veikkauksia!

    (46)(0)
    • The Feces of Death

      Kansa voidaan pitää noilla aisoissa, mutta jotenkin en usko suomalaisten mitään tekevän, vaikka vähän lapsia raiskaillaan siellä täällä. Ranskassa tarvitsivat jo panssaritankkeja väkijoukkojen hallintaan. Onhan meillä SVL ja muitakin ryhmiä, mutta sitä radikaalia aktivismia ei etsimälläkään tästä maasta löydy, vaikka Vastarinta jo melko avoimesti ja suoraan jo kirjoituksessaan kehoitti ihmisiä toimimaan l. suorittamaan ns. ”omankäden oikeutta” — kuten muuallakin Euroopassa on ollut perinteisesti tapana. Jotenkin ei vain enää suomalaisilta irtoa. En tiedä, olisikohan vesijohtovedessä jotakin? Tai sitten olemme vain yksinkertaisesti Europpan paskin maa.

      Mohamettilaisia lapsenraiskaajia 2 400 000 markkaa maksavilla kulkupeleillä tuskin lähdetään hakemaan talteen ja potkimaan helvettiin maastamme. ISIS-kytköksiä omaavilla terroristeilla voi olla panssarinpuhkomiseen tarvittavia ammuksia käytettävissään, joten suomalaista vihaavaan poliisiin on parempia keskittyä meihin valkoisiin heteroihin, joiden veroilla koko sirkus pyörii ja loiset elävät — niin importoidut kuin kotoperäisetkin.

      Vihapuhe- eli totuuspoliisi ei tarvine moisia tankkeja tiedon valtaväylällä ajellessaan eli internetissä totuutta vaientaessaan. Onhan se paljon helpompaa ja mukavampaa vaania ja saalistaa sananvapauttaan käyttäviä veronmaksajia, jotka poliisinkin palkat maksavat, kuin jahdata todellisia rikollisia, jotka hallaa tälle maalle aiheuttavat.

      Juutalainen raha oikein löyhkää täällä, mutta suurin osa ei sitä tajua tai ei ole vain yksinkertaisesti siitä ja sen tuhoavista vaikutuksista kiinnostunut. Loput pelkäävät ”maineensa menemistä” Facebook- ja työkavereidensa silmissä.

      (46)(0)
      • Tarpeeksi hyvin rokoitettua porukkaa?

        Jos pelkkä kausiluontoinen rokote jotain keksittyä tautia vastaan (sikainfluenssa) on niin tuhoisa että aiheuttaa tuhansissa aikuisissa ihmisissä parantumatonta narkolepsiaa eli käytännössä pilaa heidän elämänsä sillä syyllä että aivot ovat tuhoutuneet: Ihminen saattaa torkahtaa tyhjästä mihin vain.

        Niin ei soita mitään hälytyskelloja ei kenessäkään niin minkään vertaa. Mistään ei tarvitse täällä kantaa vastuuta.

        (20)(0)
  7. The Feces of Death

    https://www.bestgore.com/beheading/24-year-old-danish-female-backpacker-morocco-final-trek-beheading/

    Rakkauden uskonto vauhdissa. Teurastivat Marokossa tansakalaisen ja norjalaisen naisen. Marokkolaisista, muuten, 44 %:a ei osaa lukea.

    (45)(0)
    • Marxilaiset Riku ja Tunna seikkailevat noissa maissa kolmen aseistetun suvun vartioimana ja siltikin on pieni pelko olemassa. Mutta muistavat silti kehoittaa meitsä katsojia avaamaan sydämensä ja lähemään seikkailuun. Joka voi sitten päätyä näin. Mites se Suomalainen parikymppinen opettaja nainen joka kidnapattiin Afganistanissa. Kevyt radiohiljaisuus ollut asian tiimoilta.

      (25)(0)
      • У,4†╠╣

        Aika moni afrikkalainen, lähi-itäläinen ja aasialainen lähtee henkensä kaupalla Eurooppaan. Kuinka moni valkoinen lähtee henkeään uhaten vaikkapa Afrikkaan?

        (1)(0)
    • ”The important reason why they were killed, it’s very common for young Muslim uneducated men to do violent shit like this after they had been rejected by a girl. They feel like it’s an attack on their manhood. The lack of ‘Allahu Akbars’ highly supports this claim.”

      Tämä, Suomalaiset eivät tajua että muslimipoika on kulttuurissaan kultapoju jota ylistetään ja joka nostetaan kuninkaana jalustalle. Kun sitten ”saastainen” gojim nainen sanoo ei niin sitä ei kestetä vaan sitten on oikeus turvautua akbariin. Suomessa esim porin tytön paloittelumurhapoltto vaikuttaa tällaiselta keissiltä ja jokapäivä tulee uusia lisää joita polpo sitten laskee tiedotuksissaan kantisten syyksi, esim tuorein Tikkurilan puukotus jossa ex ”poikaystävä” puukotti jotain tyttöä.

      Naiset jotka tuskin luette tätä magneettimediaa koulun ja median aivopesemänä kuulkaa varoitus: Noista ei pääse helpolla eroon.

      (16)(0)
  8. Ihmiskunta elää median valheissa

    Vladimir Putin: ”95% maailman terrori-iskuista on CIA:n järjestämiä”, ja Pietarin metron pommi-iskut on tutkittava ”tässä mielessä”.
    PUTIN: 95% OF WORLD TERRORIST ATTACKS ARE MADE BY THE CIA
    Vladimir Putin yesterday said that “95% of the world’s terrorist attacks are orchestrated by the CIA,” and the St. Petersburg metro bombing must be investigated “with this in mind.“

    Putin said: “If the CIA have Russian blood on their hands, they will forever regret stirring the Russian bear from its peaceful slumber.”

    When questioned by a top aide as to whether the 95% figure was accurate, Putin sighed heavily and fixed the assembled group with his trademark stare before explaining that in regards to how the world is run, all is not how it seems.

    Putin affirms that the CIA is a rogue element of the Deep State, and “an expression of the will of world oligarchy and their vision for a New World Order.“

    He claimes that CIA exists today as part of America – but it is certainly not American. “The CIA does not work on behalf of the American people or act in their interests.”

    Asked if he thought the St Petersburg bomb was the beginning of a CIA plot to oust him from power, as has been suggested in the media, Putin answered, “It will take more than a bag of tricks in a subway to make me blink.“

    Putin also told: ”mankind has been manipulated to become “unconscious” through the use of programming by media and politics.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=180893
    https://www.geopolitica.ru/en/news/putin-95-world-terrorist-attacks-are-made-cia

    (11)(0)
  9. Hullu Tshuudi

    Olen ymmärtänyt tilanteen olevan tällainen:

    Juutalaiset ovat erinomaisia menestyjiä. He eivät ole synnynnäisiä menestyjiä, sillä heidät on älykkäiksi psykopaateiksi kivulla kastettu 8. päivän kriittisessä iässä heiltä itseltään kysymättä aiemmin silvottujen sekopäitten toimesta.

    Juutalaisuus on mielisairautta, mutta onneksi tällaisessa maailmassa muista piittaamaton psykopaatti menestyy: ”Minä, minä, minä”.

    Juutalaiset ovat perhe. Heillä on omat sitovat lakinsa, jotka eivät meille, hierarkiassa alemmille, jätä muuta kuin huolella hajoitetun järjestymättömyyden, sillä:

    Juutalaiset yllyttävät meitä toisiamme vastaan propagandallaan ja taloudellisella ylivallallaan: Miehet vastaan naiset, homot vastaan heterot, mustat vastaan valkoiset, länsi vastaan itä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta siitä tulisi vain paha mieli.

    Juutalaiset haluavat sotavoimin turvata Israelin ja samalla tehdä euroopasta heikon viemällä sen anarkiaan hallitsemattomalla maahanmuutolla, jotta idän ja lännen oligarkit ja bisnesmiehet voivat jakaa sen kuin Ukrainan samalla pitäen kansalaisia idiootteina suoltaen ala-arvoista propagandaa näennäisestä vastakkainasettelusta.

    Onko se näin vai onko pääni täysin sekaisin, ja tämä kaikki vain hölynpöly-salaliittoteoriaa, niinkuin minua viisaammat minulle tylsästi toteavat?

    (5)(0)
    • У,4†╠╣

      Israeliin paluumuuttavia (esim. ukrainalainen, maailman parhaisiin lukeutuva kolmiloikkaaja
      Hanna Knjazeva-Minenko; Israelin kansalainen v. 2013 lukien) testataan, jos ei silmämääräisesti pystytä erottamaan Jaafetin mulattipoikia eli arabeja ja juutalaisia toisistaan. Hanna on selvän slaavipiirteinen ja melko kaukaasialainen olemukseltaan. Mutta Israel kuintenkin haluaa avoimet rajat meille ja USA:han. Eliitti ja julkkikset asuvat aidatuissa yhteisöissä, joihon värillisillä, ”pakolaisilla” ja kerjäläisillä ei asiaa ole.

      Muslimien vanhojen kirjoitusten mukaan joku Nooan pojista ei selviytynyt. Oliko se valkoinen Seem, ruskea Jaafet vaiko musta Haam? Azerbaidžanilaiset, muuten, uskovat arkin karahtaneen heidän maahansa Ararat-vuoren asemesta.

      ”Pakolaisista” tuli vielä mieleen sellaista, että kuinka vaarallisia edes nuo maat ovat, joista porukkaa eniten lappaa Suomeen? Somalit, irakilaiset ja afgaanit ainakin reissaavat tiuhaan kotimaissaan Kelan rahoituksella lomamatkoihin.

      (0)(0)
  10. Hullu Tshuudi

    Olen ymmärtänyt tilanteen olevan tällainen:

    Juutalaiset ovat erinomaisia menestyjiä. He eivät ole synnynnäisiä menestyjiä, sillä heidät on älykkäiksi psykopaateiksi kivulla kastettu 8. päivän kriittisessä iässä heiltä itseltään kysymättä aiemmin silvottujen sekopäitten toimesta.

    Juutalaisuus on mielisairautta, mutta onneksi tällaisessa maailmassa muista piittaamaton psykopaatti menestyy: ”Minä, minä, minä”.

    Juutalaiset ovat perhe. Heillä on omat sitovat lakinsa, jotka eivät meille, hierarkiassa alemmille, jätä muuta kuin huolella hajoitetun järjestymättömyyden, sillä:

    Juutalaiset yllyttävät meitä toisiamme vastaan propagandallaan ja taloudellisella ylivallallaan: Miehet vastaan naiset, homot vastaan heterot, mustat vastaan valkoiset, länsi vastaan itä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta siitä tulisi vain paha mieli.

    Juutalaiset haluavat sotavoimin turvata Israelin ja samalla tehdä euroopasta heikon viemällä sen anarkiaan hallitsemattomalla maahanmuutolla, jotta idän ja lännen oligarkit ja bisnesmiehet voivat jakaa sen kuin Ukrainan samalla pitäen kansalaisia idiootteina suoltaen ala-arvoista propagandaa näennäisestä vastakkainasettelusta.

    Onko se näin vai onko pääni täysin sekaisin, ja tämä kaikki vain hölynpöly-salaliittoteoriaa, niinkuin minua viisaammat minulle tylsästi toteavat?

    (2)(0)

Jätä vastaus The Feces of Death Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*