Poliittisen korrektiuden alkuperä

Ensimmäistä kertaa historiassa amerikkalaisten pitää varoa, mitä sanovat, kirjoittavat ja ajattelevat. Heidän pitää pelätä käyttävänsä ”vääriä” sanoja, jotka voidaan leimata loukkaaviksi tai herjaaviksi, rasistisiksi, seksistisiksi tai homofobisiksi.

Samaa on tapahtunut toki monissa muissakin maissa tällä vuosisadalla [Yhdysvalloissa perustuslaki on taannut kansalaisille paljon laajemman sananvapauden kuin Euroopassa. suom. huom.]. Olemme aina katsoneet heitä säälinsekaisesti, ja totta puhuen huvittuneena. Mielestämme on ollut outoa, että jotkut ihmiset antavat tilanteen kehittyä siihen pisteeseen, että heidän pitäisi pelätä käyttämiään sanoja. Mutta nyt omassa maassamme on sama tilanne. Meillä se esiintyy pääasiassa yliopistokampuksilla, mutta se on leviämässä läpi koko yhteiskunnan. Mistä se tulee? Mitä se on?

Kutsumme sitä ”poliittiseksi korrektiudeksi”. Nimitys oli alun perin eräänlainen vitsi, kirjaimellisesti sarjakuvasta peräisin, ja suhtaudumme siihen edelleen vain puolivakavasti. Todellisuudessa aihe on kuolemanvakava. Se on meidän vuosisatamme suuri sairaus, joka on jättänyt jälkeensä kymmeniä miljoonia kuolleita Euroopassa, Venäjällä, Kiinassa ja kautta koko maailman. Se on ideologian sairaus. Poliittisesti ḱorrekti ei ole hauskaa. Se on haudanvakavaa.

Jos tarkastelemme sitä analyyttisesti ja historiallisesti, havaitsemme nopeasti, mistä tarkalleen ottaen on kyse. Poliittinen korrektius on kulttuurimarxilaisuutta. Se on marxilaisuutta, joka on käännetty taloudellisista kulttuurillisiin arvoihin. Se on projekti, joka ei alkanut 60-luvun hipeistä ja rauhanliikkeestä, vaan jo I maailmansodasta. Jos vertailemme rinnakkain poliittisen korrektiuden ja klassisen marxismin perusdogmeja, ovat samankaltaisuudet ilmiselviä.

Ensinnäkin molemmat ovat totalitaarisia ideologioita. Poliittisen korrektiuden totalitaarinen luonne paljastuu kaikkein selkeimmin yliopistokampuksilla, joista suurin osa on nykyään omia pieniä murattien peittämiä Pohjois-Koreoita. Niissä jokainen opiskelija ja henkilökunnan jäsen huomaa pikaisesti olevansa lainopillisessa pulassa, jos uskaltaa rikkoa homojen, feministien, mustien, latinoiden tai minkä tahansa muiden ”uhrien” eturyhmien asettamia tabuja. Yliopiston omassa pienessä oikeusjärjestelmässä he kohtaavat syytökset (jossain virkahuoneen pimennossa piilossa julkisuudelta) ja saavat rangaistuksen. Tämä on esimakua tulevaisuudesta, jossa poliittinen korrektius tulee sitomaan juridisesti koko kansaa.

Kaikki ideologiat ovat totalitaarisia, sillä ideologian perusolemus on ottaa jokin filosofia ja sen perusteella määritellä asioita todeksi. Esimerkiksi feministit väittävät, että koko kulttuurimme historia on naisten alistamisen historiaa. Jos todellisuus on ristiriidassa ideologian kanssa, kielletään todellisuus. Ideologiat helposti vääristelevät historiaa. Olemme kuitenkin luonnostamme vastentahtoisia elämään valheessa. Vapaa ihminen huomaa melko pian, mikäli hänelle valehdellaan. Siksi valheen taakse pitää saada valtion koko voima ja siksi ideologia luo poikkeuksetta totalitaristisen valtion.

Toiseksi: Poliittisen korrektiuden kulttuurimarxilaisuus, kuten marxilainen taloustiede, selittää historiaa vain yhdellä muuttujalla. Marxilainen taloustiede määrittelee historian tuotantovälineiden omistajuudella. Poliittista korrektiutta kannattava kulttuurimarxilaisuus määrittelee historian ”vallalla”, jota esimerkiksi rodun ja sukupuolen kautta luokitelluilla ryhmillä on muihin ryhmiin nähden. Millään muulla ei ole poliittisesti korrektissa ajattelussa merkitystä. Todellakin kaikki kulttuurimarxilainen kirjallisuus käsittelee vain myyttistä ”valtaa”. Kaikki heidän historiankirjoituksessa käsittelee vain tuota yhtä asiaa.

Kolmanneksi: Aivan kuten klassisessa marxilaisessa taloustieteessä, tietyt ryhmät (työläiset ja talonpojat) ovat oletettavasti hyviä ja muut ryhmät (porvaristo ja tehtaiden omistajat) ovat pahoja. Poliittisen korrektiuden kulttuurimarxilaisuudessa tietyt ryhmät ovat hyviä: feministinaiset (ei-feministisiä naisia ei ideologian mukaan virallisesti edes ole), mustat, latinot ja homoseksuaalit. Nämä ryhmät ovat määritelty ”uhreiksi” ja ne ovat siksi automaattisesti hyviä riippumatta siitä, mitä ne todellisuudessa tekevät. Vastaavasti valkoinen mies on määritelty automaattisesti pahaksi ja vastaa siten marxilaisen taloustieteen porvaria.

Marxilainen vallankumous käytännössä.
Marxilainen vallankumous käytännössä.

Neljänneksi: Sekä talous- että kulttuurimarxilaisuus nojaavat pakkolunastukseen. Klassisten kommunistimarxilaisten otettua vallan Venäjällä he pakkolunastivat keskiluokan omaisuuden ja ottivat sen väkisin haltuunsa. Vastaavasti kulttuurimarxilaisten ottaessa valtaansa yliopistokampuksen he ottavat pakolla hallintaansa tärkeät toiminnot, kuten opiskelijakiintiöt. Pääsykokeet läpäisevä valkoinen voikin menettää paikkansa Yhdysvalloissa mustalle tai latinolle, joka ei täytä vaatimuksia yhtä hyvin. Valkoisen opiskelijan sisäänpääsy siis pakkolunastetaan kulttuurimarxilaisessa hengessä. Länsimainen ”positiivinen syrjintä” on käytännössä pakkolunastuksen järjestelmä. Valkoisten omistamat yritykset eivät saa sopimuksia, koska ne on varattu esimerkiksi latinalaisamerikkalaisten tai naisten omistamalle yritykselle. Täten pakkolunastus on molempien marxilaisuuksien perustyökalu.

Viidenneksi: Molemmilla on analyysimenetelmä, joka tuottaa automaattisesti heidän haluamiaan vastauksia. Klassiselle marxilaiselle se on marxilainen taloustiede. Kulttuurimarxilaiselle se on ”dekonstruktio”, joka pohjimmiltaan tarkoittaa minkä tahansa tekstin riisumista kaikesta merkityksestä ja uuden, halutun, merkityksen sisällyttämistä tekstiin. Tällä tavoin voidaan väittää esimerkiksi, että Shakespearen koko tuotanto käsittelee naisten alistamista ja Raamattu on todellisuudessa pelkkää puhetta rodusta ja sukupuolista. Kaikista teksteistä tulee vain mahdollisia marxismin työkaluja, mikä todistaa ”kaiken historian käsittelevän eri ryhmien valtaa muihin ryhmiin.” Samankaltaisuudet ovat päivänselviä vanhasta Neuvostoliitosta tutun klassisen marxilaisuuden ja tämän päivän poliittisesti korrektin kulttuurimarxilaisuuden välillä.

Vastaavuudet eivät ole kuitenkaan sattumaa. Yhteneväisyydet eivät syntyneet tyhjästä. Tosiasia on, että poliittisella korrektiudella on historia, joka on huomattavasti pidempi kuin useimmat ymmärtävät, pois lukien pieni ryhmä akateemikoita, jotka ovat tutkineet asiaa. Historia juontaa juurensa aina ensimmäiseen maailmansotaan, kuten moni muukin tämän päivän yhteiskuntaa ja kulttuuria vaivaava sairaus.

Marxilaisen teorian mukaan suuren sodan tullessa (kuten se syttyi Euroopassa vuonna 1914) työväenluokka kautta Euroopan nousisi ja syöksisi vallasta porvarilliset hallitukset. Teorian mukaan työläisillä oli enemmän yhteistä toistensa kanssa valtiollisten rajojen yli kuin heillä oli yhteistä oman maansa porvareiden ja hallitsevan luokan kanssa. Vuosi 1914 tuli, eikä mitään tällaista tapahtunut. Kautta Euroopan työläiset hurrasivat omalle lipulleen ja marssivat iloisesti sotimaan keskenään. Saksan keisari kätteli Saksan marxilaisen sosiaalidemokraattisen puolueen johtajia ja sanoi, ettei enää ole puolueita, vaan kaikki ovat saksalaisia. Ja tämä tapahtui jokaisessa Euroopan maassa. Jotain oli siis pielessä.

Marxilaiset ”tiesivät”, ettei vika voinut olla teoriassa. Vuonna 1917 marxilaiset saivat vihdoinkin aikaiseksi vallankumouksen Venäjällä ja hetken näytti siltä, että teoria toimisi sittenkin. Liikkeen voima hiipui, eikä aate levinnyt laajemmalle. Heti sodan jälkeen marxilaisuutta yritettiin levittää Berliinin spartakistikapinalla, Unkarin Bela Kun -hallituksella ja Münchenin neuvostotasavallalla, mutta työläiset eivät siirtyneetkään kannattamaan kommunisteja.

Marxilaisilla oli siis ongelma ja sen kimppuun kävi kaksi marxilaista teoreetikkoa: Antonio Gramsci Italiassa ja Georg Lukacs Unkarissa. Gramsci sanoi, että työläiset eivät tulisi koskaan näkemään marxilaisuuden määrittelemää todellista tavoitettaan kansanluokkana, ellei heitä vapautettaisi länsimaisesta kulttuurista, erityisesti kristinuskosta. Gramscin mukaan työväenluokan oli sokaissut omalta edultaan uskonto ja kulttuuri. Lukacs, jota pidettiin Marxin jälkeen loistavimpana marxilaisena teoreetikkona, kysyi vuonna 1919: ”Kuka pelastaisi meidät länsimaiselta kulttuurilta?” Hänen teoriansa mukaan yksi suurista esteistä marxilaisen paratiisin luomiselle oli kulttuuri, koko länsimainen sivilisaatio.

femenit

Lukacs sai mahdollisuuden soveltaa teoriaansa käytännössä, sillä kotikutoisen Bela Kunin bolshevikkihallituksen astuessa Unkarissa valtaan 1919 hänestä tehtiin kulttuurin apulaiskomissaari. Ensimmäisiä hänen määräyksiään oli ottaa unkarilaisten koulujen ohjelmaan mukaan seksuaalikasvatus. Tämä kuitenkin varmisti sen, että työväenluokka ei kannattanut Bela Kunin hallitusta, sillä unkarilaiset olivat työläiset mukaan lukien tyrmistyneitä tästä. Lukacs oli kuitenkin ymmärtänyt jo asiayhteyden, josta moni meistä on vieläkin yllättynyt ja pitää sitä ”uutena asiana”.

Vuonna 1923 Saksassa perustettiin ajatushautomo, jonka roolina oli marxilaisen taloustieteen kääntäminen kulttuurin arvoihin. Tästä syntyi tuntemamme nykyaikainen poliittinen korrektius. Perusta sille rakennettiin jo 30-luvun loppuun mennessä. Alkusysäyksen tälle antoi erittäin varakas nuori saksalaisen miljonäärikauppiaan poika Felix Weil, josta oli tullut marxisti, jolla oli paljon rahaa tuhlattavaksi. Häntä huoletti marxilaisten riveissä vallitseva epäjärjestys ja hän sponsoroi ”ensimmäistä marxistien työviikkoa”, jonne hän kutsui Lukacsin ja monia saksalaisia johtavia ajattelijoita viikoksi pohtimaan marxismin eroja.

Hän sanoi: ”Me tarvitsemme ajatushautomon.” Washington on täynnä ajatushautomoita ja me pidämme niitä nykyaikaisina, mutta todellisuudessa niitä on ollut jo hyvin pitkään. Weil varusti vuonna 1923 Frankfurtin yliopiston yhteyteen instituutin, jonka oli alun perin tarkoitus tulla tunnetuksi Marxismin instituuttina. Hankkeen taustalla olleet ihmiset päättivät kuitenkin aluksi, että heille ei ollut hyvästä tulla avoimesti tunnetuksi marxisteina. Poliittiselle korrektiudelle on pahaksi, jos kansalaiset tajuavat sen olevan yksi marxilaisuuden muodoista. Sen sijaan he päätyivät nimeämään sen yhteiskuntatieteiden instituutiksi (Institute for Social Research, IFS).

Weil kertoi selvästi tavoitteistaan. Vuonna 1971 hän kirjoitti Frankfurtin koulukunnasta, kuten IFS myöhemmin tuli tunnetuksi, kirjan kirjoittaneelle Martin Jaylle: ”Halusin instituutin tulevan tunnetuksi, kenties jopa kuuluisaksi, sen ansioista marxismin hyväksi.” Siinä hän menestyi. Instituutin ensimmäinen johtaja, itävaltalainen taloustieteilijä Carl Grunberg, päätti avajaispuheensa Martin Jayn mukaan ”ilmaisemalla selvästi oman henkilökohtaisen myönteisen kantansa marxilaisuuteen tieteellisenä metodologiana.” Hän sanoi marxilaisuuden tulevan olemaan johtava periaate instituutissa, eikä se asia koskaan muuttunut.

Toiminta instituutissa oli alkuun varsin perinteistä, mutta vuonna 1930 ryhmän johtoon astui Max Horkheimer, jonka näkemykset olivat erilaiset kuin edeltäjillä. Hän oli marxismin kapinallinen. Frankfurtin koulukunnan luonut ryhmä koostui siis marxismin kapinallisista. Heidän ajattelunsa oli edelleen hyvin marxilaista, mutta heidät oli tehokkaasti ajettu ulos virallisesta puolueesta. Moskovassa heidän tekemisilleen nyrpisteltiin sanoen: ”Hei, tämä ei ole meidän juttu, emmekä aio hyväksyä tätä.”

Horkheimerin alkuperäinen kerettiläisyys johtui hänen kiinnostuksestaan Freudia kohtaan, ja marxismin kääntämisessä taloustieteestä kulttuuriin oli pohjimmiltaan kyse freudilaisuudesta. Martin Jay kirjoittaa aiheesta: ”Jos voidaan sanoa instituutin käsitelleen alkuvuosinaan pääasiassa keskiluokkaisen yhteiskunnan sosioekonomisen rakenteen analyysiä, suuntautui sen mielenkiinto vuoden 1930 jälkeen marxilaisen kulttuurin kokonaisrakenteeseen. Horkheimerin ’kriittinen teoria’ kyseenalaisti perinteisen marxilaisen opin kulttuurin ja talouden suhteesta.” Täytyy vielä tarkentaa, että Jay suhtautui hyvin myötämielisesti Frankfurtin koulukuntaan.

freud

Nykyaikaiset ilmiöt, kuten radikaalifeminismi, naistutkimus, homotutkimus ja mustien tutkimus, ovat kaikki ”kriittisen teorian” haaroja. Frankfurtin koulukunta sai todellisuudessa vaikutteita 1930-luvun marxismista sekä Freudista luoden opin, jota kutsutaan kriittiseksi teoriaksi. Nimitys on nerokas, koska se saa jokaisen kysymään: ”Mikä teoria?” Teorian mukaan pitää kritisoida. Sen mukaan keino romahduttaa länsimainen kulttuuri ja kapitalistien valta on olla antamatta vaihtoehtoa. He nimenomaan kieltäytyvät tekemästä sitä. He sanovat, ettei sellaista voi olla, he eivät pysty kuvittelemaan, miltä heidän rakentamansa ”vapaa” yhteiskunta näyttäisi. Niin kauan kuin elämme kapitalistisen talouden vallan alistamina, joka (heidän mielestään) luo freudilaisen tilan (Freudin kuvailemat ilmentymät sorron alla elävissä ihmisissä), emme voi edes kuvitella vapaata yhteiskuntaa. Kriittinen teoria on yksinkertaisesti kritisointia. Se vaatii kaikkein tuhoisinta mahdollista kritiikkiä kaikin tavoin, jotta nykyinen valta saadaan murrettua. Tietenkin feministien kertoessa koko yhteiskunnan suhtautuvan vihamielisesti naisiin on valitus peräisin suoraan kriittisestä teoriasta. Se on peräisin 1930-luvulta, ei 1960-luvulta.

Muita merkittäviä mukaan liittyneitä jäseniä noihin aikoihin olivat Theodore Adorno ja tärkeimpinä Erich Fromm ja Herbert Marcuse, jotka toivat mukaan poliittiselle korrektiudelle keskeisen elementin, seksuaalisuuden. Erityisesti Marcuse vaati kirjoituksissaan ”moniavioista perverssiyttä”, joka oli hänen määritelmänsä tulevaisuuden yhteiskunnasta, jonka he halusivat luoda. Marcuse kirjoitti 1930-luvulla hyvin äärimmäistä materiaalia seksuaalisen vapauttamisen tarpeesta ja aate levisi läpi koko instituutin. Suurin osa varhaisen 1930-luvun teemoista, joita nähdään poliittisessa korrektiudessa, levisi läpi koko instituutin. Frommin näkemyksen mukaan maskuliinisuus ja feminiinisyys eivät olleet ”perimmäisten” sukupuolisten eroavaisuuksien ilmentymiä, kuten romantiikan edustajat olivat ajatelleet. Hänen mukaansa nämä roolit olivat peräisin elämäntehtävien eroavaisuuksista, jotka puolestaan olivat yhteiskunnan määrittelemiä. Sukupuoli on pelkkä käsite, sukupuoliset eroavaisuudet ovat pelkkiä käsitteitä.

Eräs toinen esimerkki on nykyinen ympäristönsuojelun painottaminen. Horkheimer kirjoitti vuonna 1933 kirjassa Materialismi ja moraali: ”Materialismi jo Hobbesin ajoista on johtanut hallitsevaan ja manipuloivaan asenteeseen luontoa kohtaan.” Jayn mukaan ihmisen luonnon hallitsemisen teemasta piti tulla Frankfurtin koulukunnassa keskeinen huolenaihe tulevina vuosina. ”Horkheimerin vastustus työn keinotekoista arvostamista kohtaan (tässä hänen näkemyksensä selvästi eroaa perinteisestä marxilaisuudesta) korosti hänen materialismiaan toisella tapaa tuoden esiin hänen vaateensa ihmisen aistilliselle onnelle.” Vuonna 1936 terävästi kirjoitetussa Egoism and the Movement for Emancipation -teoksessa hän “käsitteli vihamielisyyttä porvarikulttuurissa luontaista itsensä miellyttämistä kohtaan.” Hän erityisesti viittasi markiisi de Sadeen suotuisasti ja ylisti tämän ”askeettisuuden vastustamista korkeamman moraalin nimessä.”

Miten tämä kaikki oikein löi läpi länsimaissa? Miten oppi on päässyt yliopistoihimme ja jokapäiväiseen elämäämme? Frankfurtin koulukunnan jäsenet olivat marxisteja ja joka iikka myös juutalaisia. Vuonna 1933 kansallissosialistit nousivat valtaan Saksassa, eikä ole mikään yllätys, että he sulkivat instituutin, jolloin kaikki sen jäsenet pakenivat. He pakenivat Yhdysvaltoihin ja vuonna 1933 instituutti avattiin uudelleen New Yorkissa Columbian yliopiston avulla. Pian instituutin jäsenet (vaikka moni heistä kirjoitti edelleen saksaksi) keskittivät mielenkiintonsa Saksan kulttuurin ja yhteiskunnan kritiikistä Amerikan yhteiskunnan tuhoisaan arvosteluun kriittisen teorian mukaisesti. Eräs toinen merkittävä siirtymä tapahtui toisen maailmasodan alkaessa. Jotkut marxilaisista alkoivat työskentelemään hallitukselle, kuten Herbert Marcuse, josta tuli avainhenkilö OSS:ssä (CIA:n edeltäjä). Jotkut heistä muuttivat Hollywoodiin, kuten esimerkiksi Horkheimer ja Adorno.

Max Horkheimer (vasemmalla) ja Theodor Adorno.
Max Horkheimer (vasemmalla) ja Theodor Adorno.

Poliittisen korrektiuden alkuperä ei luultavasti merkitsisi meille paljoa nykyään, ellei olisi tapahtunut kahta tärkeää asiaa. Ensimmäinen oli 1960-luvun opiskelijamellakat, joita motivoivat enimmäkseen armeijaan värväyksen ja Vietnamin sodan vastustus. Opiskelijamellakat tarvitsivat kuitenkin taustalleen teorian. He eivät voineet vain nousta barrikadeille huutamaan, että eivät halua puolustaa maataan. Harva oli valmis kahlaamaan läpi klassisen marxismin raskaan opuksen Pääoma. Kovin moni 1960-luvun radikaaleista ei ollut niin sivistynyt. Heidän onnekseen (ja maamme epäonneksi) Herbert Marcuse jäi Amerikkaan Frankfurtin koulukunnan siirtyessä jälleen sodan jälkeen takaisin Saksaan. Siinä missä Adorno järkyttyi opiskelijamellakoiden puhjettua luokkahuoneessaan Saksassa (hän soitti poliisit pidättämään opiskelijoita), Amerikkaan jäänyt Marcuse näki 60-luvun opiskelijamellakoissa suuren mahdollisuuden. Hän näki mahdollisuuden tuoda Frankfurtin koulukunnan työn hedelmät ja muokata niistä Yhdysvaltojen uuden vasemmiston teoria.

hippies peaceEräs Marcusen kirjoista oli erityisen tärkeä. Siitä tuli käytännössä raamattu sosiaalidemokraattisille opiskelijoille (SDS) ja 60-luvun opiskelijamellakoille. Kirja oli Eros and Civilization. Marcuse väittää, että kapitalistien (tässä hän vähättelee suuresti marxismin osuutta, otsikko on ”Filosofinen tutkielma Freudista”, mutta runko on marxistinen) vallankäytön ytimessä on alistaminen. Hänen mukaansa siitä seuraa Freudin kuvailema yksilö kaikkine komplekseineen ja neurooseineen, koska hänen seksuaaliset vaistonsa on tukahdutettu. Tuhoamalla sortavan ja alistavan vallankäytön voimme kaavailla tulevaisuuden, jossa vapautamme eroksen, libidon ”moniavioisessa perversioiden” maailmassa, jossa ”jokainen voi toteuttaa itseään”. Kuvatussa maailmassa ei kellään ole enää työtä, vaan kaikki voivat vain nautiskella. Mikä suurenmoinen viesti 60-luvun radikaaleille! He olivat opiskelijoita, suurten ikäluokkien nuoria, jotka kasvoivat ilman huolen häivää. Nyt heillä oli intellektuelli, joka kirjoitti tavalla, jota oli helppo seurata. Hän ei vaatinut heitä kahlaamaan läpi raskaita marxilaisuuden opuksia ja hän kertoi heille vain asioita, joita he halusivat kuulla, kuten ”toteuta itseäsi”, ”jos se tuntuu hyvältä…” ja ”teidän ei koskaan tarvitse mennä töihin”. Itse asiassa Marcusen suusta on peräisin 60-luvun suosittu lausahdus ”Make Love, not War”. Yliopistokampusten tilanteesta Marcuse määritteli ”vapauttavaksi suvaitsevaisuudeksi” suvaitsemattomuuden kaikkea oikealta tulevaa kohtaan ja suvaitsevaisuuden kaikkea vasemmalta tulevaa kohtaan. Marcuse liittyi Frankfurtin koulukuntaan vuonna 1932 (mikäli muistan oikein), joten kaikki tämä on peräisin jo 1930-luvulta.

Amerikka on nykyään koko historiansa suurimman ja tärkeimmän muutoksen kourissa. Hallituksen virallinen ideologia hallitsee koko valtiota. Ihmisiä on jo istumassa vankilatuomioita poliittisten ajatusten (”viha-” eli mielipiderikosten) vuoksi. Kongressi on aikeissa venyttää viharikosten luokitusta vieläkin laajemmalle. ”Positiivinen syrjintä” on osa sitä. Kaikkia poliittisesti korrektista poikkeavia kohtaan harjoitettu terrori on osa sitä. Juuri sitä olemme nähneet Venäjällä, Saksassa, Italiassa ja Kiinassa, ja nyt se on tulossa tänne, emmekä me tunnista sitä, koska kutsumme sitä humoristisesti ”poliittisesti korrektiksi” ja nauramme sille. Ilmiö ei ole hauska, se on jo täällä, se leviää ja lopulta tuhoaa (kuten sen on tarkoituskin) kaiken sen, mitä olemme koskaan pitäneet vapautenamme ja kulttuurinamme.

 

Alkuperäinen artikkeli englanniksi Daily Stormer -verkkojulkaisussa.

16 kommenttia

  1. Kulttuurimarxismi on juutalaisten luoma ase meitä valkoisia vastaan. Siinä kaikki.

    Kannattaa aina vertailla Israelia (juutalaisvaltio, joka on juutalaisia varten) ja Valkoisen Ihmisen valtioita.

    Kun malttaa rauhallisesti ja ajan kanssa miettii näitä eroja, niin kaikki selviää.

    Israel, joka on juutalaisten valtio ja juutalaisia varten, on selkeästi kiihkonationalistinen aina kiihkorasismiin asti. Jos vain pitää silmänsä auki ja uskaltaa ajatella, niin tämä on selvääkin selvempää.

    Toisaalta meille eli Valkoisille Valtioille juutalaiset ovat varanneet toisenlaisen roolin. Juutalaiset ovat omassa maassaan kiihkonationalisteja ja kertovat tämän selväsanaisesti mitään peittelemättä. Mutta kun he elävät Valkoisen Ihmisen maassa heistä tulee yhtäkkiä maailmoja syleileviä liberaaleja, joiden mielestä nationalismi on natsismia ja siitä on päästävä heti eroon. Jos joku ei tätä näe niin hän on yksinkertaisesti sokea.

    Juutalaiset toimivat näin. Heillä tämä tulee äidinmaidosta. He ovat niin rakennettuja. Vain oma asia, vain oma kansa merkitsee, kaikki muu on vain kulissia. Me olemme heille vain massaa, jolla ei ole mitään arvoa muuta kuin silloin, jos meiltä voi saada rahaa, tavalla tai toisella. Tämä näennäinen ”liberalismi”, jolla esim. nostetaan mustia ja erilaisia vähemmistöjä, on vain lumetta. Tarkoituksena on estää meidän nationalismimme ja heikentää valkoisia valtioita. Lopullinen tavoite on valkoisen rodun häviäminen.

    Kun valkoiset on rotuna hävitetty, alkaa toinen meno. Silloin juutalaisvaltion juutalainen herrakansa näyttää karvansa.

    Älkää unohtako Venäjän juutalaisvallankumousta. Juutalaiset ideoivat ja toteuttivat maailmanhistorian karmeimman kansanmurhan eli koko kristityn Venäjän tuhon. Venäjä ei ole vieläkään toipunut tuosta iskusta. Selittäköön kuka tahansa mitä tahansa, siinä näkyy siionismin kosketus – ja se tappaa. Aina.

    Katsokaa USA:ta. Vauras valtio on konkurssissa ja kuin zombiet, amerikkalaiset sotivat kaikkia Israelin vihollisia vastaan, kohta jo seitsemänkymmentä vuotta. Maa on konkurssissa ja ottaa velkaa, vain sotiakseen toisella puolella maailmaa loputtomia sotia. Miksi? Mikä uhkaa USA:ta? Minäpä kerrron: Vain yksi asia. Siionismi.

    Katsokaa Lähi-Itää. Kun siionistin käsi koski niin kaikki mureni, hajosi, tuhoutui. Muureja, joukkomurhia, naisten ja lasten loputtomia pommituksia, loputtomia sotia. Siionisti koski, maailma hajosi.

    Missään, ei missään ja ei koskaan, siionisti ei ole tuonut iloa ja onnea, paitsi itselleen ja kovalla hinnalla muille.

    Venäjä. Tuhottu. Siionisti koski.

    USA. Tuhottu. Siionisti koski.

    Lähi-Itä. Tuhottu. Siionisti koski.

    MOT.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  2. Tämä kirjoittaja on ilmiselvästi juutalaisten trolli.

    Siionisti toimii näin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Aivan oikein ihmisille valehdellaan, on valehdeltu jo kauan aikaa. Kymmeniä vuosia on germaaneille valehdeltu että he ovat muka niitä arjalaisia joita Hitler ihaili, jopa niin paljon että laittoi heidän uskonnollisen ristinsä Saksan lippuun. Tosiasiassa mm. juutalaiset ovat arjalaisia ja siksi juutalaisten uskonnollinen risti onkin hakaristi. Joten tosiasiassa juutalaiset eivät ole holocaustin uhreja, vaan juutalaiset olivat holocaustin suorittajia. Näistä ei pahemmin keskustella, johtuisiko se siitä ettei meillä ole todellista sananvapautta.
    http://erilainen.wordpress.com/2011/02/11/528/swastika-maoz-haim-swastika-on-synagogue-mosaic-floor/

    Arjalaiset eli persialaiset joita ovat juutalaiset ja mustalaisetkin, perustivat Intiaan kastisysteemin jossa ylin kasti voi tehdä milteinpä mitä tahansa kastittomille. Kaikesta tästä huolimatta mm. 23. kesäkuuta maanantaina Iltalehden kirjoituksessa kehdattiin väittää että juutalaisia ja mustalaisia on kohdeltu Euroopassa kuten Intian kastittomia. Kuitenkin kristinusko nimenomaan ylentää juutalaiset ylimmäksi kastiksi kristityille, ellei jopa jumaliksi.

    Evankeliumi Johanneksen mukaan 10
    33. Juutalaiset vastasivat hänelle: ”Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi”.
    34. Jeesus vastasi heille: ”Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: ’Minä sanoin: te olette jumalia’?
    35. Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli – ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin –

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Valhe on myös trollaus jossa esitetään yksi pointti ja piilotetaan loput. Trollaukseksi tuon tekee se, että toistaa toistamistaan yhtä ja samaa (asiayhteydestä irrotettu kuva). Näyttää olevan erityisesti ig-nazius-Loyolan kannattajien fiitseri…

      Lainaukseesi lähdetiedosta ’hiukka’ lisänäytettä. Loput pitää toki lukea ite.
      http://erilainen.files.wordpress.com/2011/02/joseph-us2.jpg?w=700&h=473

      Raamatun kopiointiin on ohje; luepa tarkemmin: ”…jumalattomalle Jumala sanoo: ”Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi? Ps.50

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Kuulehan nyt Jones… Hakaristi on yksi maailman tunnetuimpia ja vanhimipia symboleita, jota löytyy melkein mistä vain. Ei siis ole mikään järkytys jos se löytyy myös joistain synagogista.

      Tämä ei kuitenkaan ole todiste mistään sen erikoisemmasta. Kun Adolf Hitler luonnosteli tulevan puolueensa symbolia, hän ei tietenkään voinut tietää missä kaikkialla sitä on jo ehditty käyttää. Voisi kuvitella, että jos joku olisi kertonut hänelle sen esiintyneen myös juutalaisten synagogissa, Hitler olisi saattanut miettiä tovin ja alkaa sen jälkeen suunnitella sopivampaa symbolia puolueelle.

      Se siitä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. ”Kun Adolf Hitler luonnosteli tulevan puolueensa symbolia, hän ei tietenkään…

        Jesu iitta, katolinen Adolph oli vain Rooman ryöstöretkien keulakuva. Hakaristi onkin aina ollut sata nistien, erityisesti rooman pedofiilisten pyhä merkki. Se löytyy kaikkialta rooman muinaisjäänteistä, palatseista, Hadrianuksen vallista Brittein saarella jnejne. Tai tänään nipponin shintotenppeleistä.

        Yhteys roomaan-synagooga onkin mielenkiintoinen: jo Jeesuksen ajan Temppeli oli Roomalaisten rakentama; Roomakeksi palestiinasadun jolla tänäänkin tehokkaasti ohjelmoidaan rahvasta…

        Lues http://www.slideshare.net/syottovasikka/vapaaksi-muurarien-kahleista

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Ajatelkaa nuo ihmiset brittien kuninkaalliset ja muut joille ihmiset hurraavat uhraavat lapsia alttarilla heidän sairaiden palvonta rituaaleihinsa!! voi poijat on ihmiset syvästi aivo pesty ja ovat tyhmiä, ei voi enää sanoa kun ovat tyhmiä! Voiko muuta toivoa kuin suurta depopulaatiota jos ei herran jumala näiden kaikkien todisteiden valossa esim suomalaiset ihmiset tajua että edus kunta on tämän koko kansan suurin ja pahin vihollinen ja täysin sionistien ynnä eliitin talutus nuorassa!1

    BRICS countries should be united militarily and economically to defeat International Zionism personified by Roschild’s IMF ,World Bank,USA military might.THe USA citizens should overhrow their unpatriotic rulers who are not working for the country but for International zionism.It started with Butler declaration giving palestinian land to non genetically semitic Ashkenazi Jews

    ……Hope to see some day NOT far from now, every country use THEIR OWN currency for exchanges of goods…….Or what is EVEN BETTER,to change goods in exchange for other needed goods, as Iran has been CHAMPIONING drop of dollars since President Ahmadinejad’s days in office …However, seems to me VERY IRONIC that behind thriving economy of countries like Brazil and India and South Africa and even China and Russia are the INTERNATIONAL ZIONISTS CORPORATIONS that are NOW moving out of the United States after SUCKING BLOOD of American economy and it’s army by waging wars of GREEDS& Zionists dominance of the world….For example GM is a huge force in Brazil while in name it is an American company?!!….in reality turned American cities to a GOST TOWNS by moving the JOBS to Brazil….So, it is pretty gray area what is what when it comes to economy…But, NO DOUBT having other currency to REPLACE dollar should be way of the FUTURE…NO to monopoly REGARDLESS of where it is coming from!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Itse en oikein usko tuohon 10-vuotta juttuun, mutta 20-50-vuotta niin takuulla romahtaa länsimaiset kultuurit. Olen myös sitä mieltä että asia ei ole enää ehkäistävissä, johtuen ihmisen luonteesta että se ei tee mitään ennekuin on liian myöhäistä. Eli ei usko asiaa ennekuin näkee sen itse, jolloin se on liian myöhäistä estettäväksi.

    Se mitä tuossa ei mainita mutta on yksi suurimmista vaikuttajista asiaan on teknologinen kehitys eli automaation ja robotti teollisuuden kehitys. Kun kuljetusala automatisoidaan autoilla jotka ajaa itsekseen. Niin kohta sen jälkeen paketit kulkee ihmisille ilman palvelusektoria, joka tarkoittaa kaikkia kauppojen palvelupuolen työntekijöitä. Kun tämä tapahtuu niin romahdus on väistämätön. Siis yksinkertaisesti sanottuna ihmistyövoima korvataan roboteilla. Tämä on minusta jopa noita artikkelin kahta mainittua asiaa suurempi vaikuttaja.

    Tämä on tietysti yhteydessä tuon elitismin syntymiseen. Jos kansalla ei ole työtä kun automaatio korvaa ihmiset niin valtion yhteiskunta romahtaa koska se ei kykene enää huolehtimaan ihmisistä. Syy tähän on yritysmaailman omistus rakenteet eli elitismi. Tämä on lähtöisin teollisuusajan vallankumouksesta lähtien, mutta vasta nyt alkaa teknologia olla sillä tasolla että ihmisen työ voidaan korvata roboteilla lähes joka sektorilla. Ongelma ei ole että ihmisen ei tarvitse tehdä työtä, vaan nykyiset yrityspohjaiset ja yhteiskunnan taloudelliset rakenteet eivät ole tähän solveltuvia. Eikä se jolla on valta eli eliitit halua niitä muuttaa.

    Joten siinä mielessä tuo artikkeli on täysin oikeassa, nykyisen sivilisaation tuhon merkit on jo nähtävissä ihan arkielämässä. Esimerkiksi valtio joutuu kiristämään kansalle tarjottavien palveluiden taloutta jatkuvilla ja loputtomilla säästötoimilla, koska valtiolla ei ole varaa niihin. Tämä johtuu siitä että raha on muualla kuin valtiossa nykyään, se on suurissa yrityksissä. Eikä näillä yrityksillä ole mitään velvoitteita elättää yhteiskuntaa eli sitä osaa jolla ei ole työtä. Tämä perustuu elitismiin eli yksittäisen tahon etua ylitse kaikkien muiden. Toinen nähtävä asia on artikkelissa mainittu luonnovarojen kulutus ja niiden järjetön tulaaminen. Osa harvinaisemmista luonnonvaroista alkaa nyt jo olla sietokyvyn rajoilla.

    Elämme tällä hetkellä onnellisuuden ja hyvinvoinnin kuplan viimeisiä hetkiä ennekuin kaikki romahtaa. Kyse ei ole siitä että romahtaako, se on väistämätöntä tässä vaiheessa, vaan kyse on koska se romahtaa.

    Veronkorotus ja palveluiden heikkeneminen ei itse aiheuta oikeasti mitään, ne ovat seurauksia alla piilevästä ongelmasta. Eikä asiat ole vielä niin pahasti ainakaan Suomessa että mikään katastrofi tapahtuisi juuri lähivuosina. Tulossa se on Suomessakin, mutta koska on se iso kysymys.

    Veroa korotetaan koska tarvitaan lisää rahaa ylläpitämään yhteiskunnan asioita. Säästötoimia tehdään koska ei ole rahaa ylläpitää yhteiskunnan palveluita. Nämä ovat käsikädessä kulkevia asioita.

    Syy tähän kaikkeen on se että kun raha/varallisuus kertyy vain pienemmälle osalle ihmisiä/yrityksiä ja aina vain isompi osaa alkaa olla köyhempää, niin valtio ei saa enää riittävästi tuloja yhä pienenevältä keskiluokalta. Koska se yhteiskunnan kansan ostovoima heikkenee kokonaisuutena, joka johtaa myös yritysten myynti heikkenemiseen, joka taas johtaa irtisanomisiin. Yritykset pyrkii lisäämään kannattavuutta automaatiolla ja työtehokkuudella. Joka taas köyhdyttää kansaa kokonaisuutena.

    Syntyy kierre jossa joudutaan yhä enemmän säästämään kustannuksissa (valtio, kunnat, yritykset), joka aiheuttaa yhä suurempaa massaköyhyyttä. Kyse on siis kiihtyvälä tahdilla tapahtuvasta länsimaisen elintason rappeutumisesta. Syy tähän on hyvin yksinkertainen.

    Iso ihmismassa jolla on ostovoimaa luo hyvinvointia yhteiskuntaa. Kaikille riittää hyvinvointia.
    Pieni rikas taho, muiden ollessa köyhiä, heikentää yhteiskunnan kokonaista ostovoimaa. Vain rikkaat voivat ostaa hyvinvointia.

    Länsimäisen kulttuurin kapistalistinen periaate on että yrittämällä voi tulla rikkaaksi. Ongelma ei ole itsessään yrittämisessä, vaan omaisuuden ja rahan jaossa. Usein tässä unelmien hakemisessa unohdetaan, yhden rikkaus on muiden köyhyys. Varallisuus ja raha vain jakautuu eri tavalla ihmisten kesken, sen määrä ei siitä muutu. Joten kun varallisuus keskittyy yhä enemmän suuriin yrityksiin niin sitä vähemmän sitä on yhteiskunnassa ja kansalla. Joka taas aiheuttaa tilanteen että se yhä pienenevä työtä tekevä keskiluokka joutuu aina vain kovemmalle paineelle pitämään yhteiskuntaa pystyssä. Jossain vaiheessa tuo paine tulee niin suureksi että koko onnellisuuden pilvilinnan kupla puhkeaa. Joudutaan takaisin realistiseen kylmään todellisuuteen.

    Länsimaisen valtion elintason rapeutuminen voidaan nähdä suoraan sen köyhien ihmisten lukumäärästä.

    ^No vähän samantyyppisiä ajatuksia kuin Walesillakin mutta Natosta olen jyrkästi erimieltä. Suomen seuraava singulariteetti on lainahanojen kiinni napsahdus eikä sen jälkeistä tulevaisuutta oikein pysty hahmottamaan. Yksi asia on kuitenkin varma: tulonsiirroilla elävä parasiittinen virkaloisten joukko, poliitikot ja muutamat muut eturyhmät kuten puhtaasti verovaroilla ja poliittisilla suhteilla toimivat ”yrittäjät” edustavat toista puolta ja sillä toisella puolella on sitten se ”kansa” eli kurjistunut keskiluokka ja perinteiset vähäosaiset. Mikäli tilanne eskaloituu voi hetken miettiä millä puolella se Nato kriisissä on..

    Ideologisesti, unohtamatta taloutta, Nato edustaa 100% nykyistä asiat täysin sössinyttä valtaeliittiä kaikkine monikulttuurisuuksineen, ”huutavine työvoimapulineen” ja orjalaivan tervoineen eikä mitään muuta. En kiistä etteikö Natojäsenyydellä voisi olla merkittävää etua joissakin tilanteissa mikäli hommat lähtevät Ryssissä täysin lapasesta. Tästä ei kuitenkaan ole mielestäni näyttöä edes viimeaikaisten tapahtumien valossa.

    Parasta olisi parantaa omaa puolustusta ja nimen omaan reserviläistoiminnan ym. kautta. Asevelvolliset eivät hetimiten ala ampua omaa kansaa kuten lähihistoria itäisessä Euroopassa on osoittanut, toisaalta palkkasotilaille tämä ei ole minkäänlainen ongelma.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Brittipatriootti David Noakesin mukaan EU-DIKTATUURI – hämäyksenä demokratian kulissiksi pystytetty kumileimasin-parlamentti ilman demokratialle olennaista lakialoite-oikeutta – soveltaa kommunistisia subversio- eli tuhoamis-, moraalinrapauttamis-tekniikoita hämmästyttävän tehokkaasti ja tuloksellisesti.
    1920-30 luvulla neuvosto-bolsevikeilta saamansa toimeksiannon mukaisestihan Frankfurtin yliopiston kommunisti-sosiologit laativat nämä subversiotekniikat Siionin viisaiden protokollien pohjalta tarkoituksena rapauttaa läntinen maailma moraalisesti ”NIIN ETTÄ LÖYHKÄÄ” – ja toden totta, Suomessakin KYLLÄ LÖYHKÄÄ, esim. ’sukupuolineutraali’-avioliittolakialoite!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. NWO-rikollisten manipuloima ohjelma estää minua lähettämästä D.Noakesin sivuston internet-osoitetta joka koostuu seuraavista osasista: kolme tuplaveetä piste eutruth piste org piste uk

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Vähän positiivista asiaa joukkoon:

    Olen alkanut itse kokeilemaan eri tilanteissa, kuinka ihmiset reagoivat, kun alkaa puhumaan juutalaisista.

    Esim. tyyliin: ”Israelhan on juutalaisvaltio, joka kutsuu itseään juutalaisvaltioksi, joka on juutalaisia varten. Eikö olekin merkillistä? Se on juutalaisvaltio ja se on juutalaisia varten. Minusta tuo on hyvin kummallista, eihän maailmassa ole kristillistä valtiota, joka on kristittyjä varten. Tai oikeastaan, olisi varmaan hyvä, jos olisi ja oikeastaan, miksei ole Valkoisten valtiota, Valkoisia varten?

    Ja voi myös puhua näin: ” Kummallisia nuo juutalaiset, he haluavat itselleen oman valtion, mutta meidän valkoisten valtiot ovat kaikille, ikään kuin meitä Valkoisia ei olisi olemassa, mutta juutalaiset ovat olemassa. ”

    Tähän tapaan.

    Ja hei!

    Olen huomannut yhden hienon asian: Oikeastaan kukaan ei pidä juutalaisista. Monet toistavat mantraa, jota on päähän iskostettu eli tuo vanha ”juutalainen uhrina”, mutta tuosta pääsee äkkiä ohi, kun muistaa sanoa, että kumma kyllä tuo ah niin vainottu kansa on rikas ja me muut olemme kohta köyhiä.

    Aina pitää vain pikkuisen muistuttaa juutalaisista ja rahasta ja simsalabim! Ihmisten silmiin synty heti ja aina ymmärryksen liekki.

    Juutalainen ja raha. Juutalainen ja manipulaatio. Juutalainen ja Hollywood. Juutalainen ja pankit. Juutalainen ja media.

    Tämä riittää. Ei tarvitse sanoa pahasti, sanoo vain samassa lauseessa nämä asiat ja heti ihminen ymmärtää. Kohta sata vuotta on yritetty pestä musta valkoiseksi ja valkoinen mustaksi, mutta ei se auta: Juutalainen on kuin onkin aina juutalainen. 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Taitaa olla ohjelmien suunnittelijoina Yleä johtavien bilderbergien Jääskeläinen & Kivinen rekrytoimat entiset taistolaiskommunisti-toimittajat, jotka ovat saaneet koulutuksen kommunistisen Frankfurt-koulukunnan subversio-(eli vallankumous-, MORAALINRAPAUTUS-)tekniikoihin Tampereen puna-yliopistossa opiskellessaan (ja jotkut pahamaineiset telaketju-puna-feministit avustajinaan).

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. ”Pessimisti 26.6.2014 at 23.45 NWO-rikollisten manipuloima ohjelma estää minua lähettämästä D.Noakesin sivuston internet-osoitetta ”

    ’Noakes iitan’ -ismiä löytyy suomeksi juutuubissa … ’pakkaspyry’.

    Totuus ei tule kävellen vastaan – se pitää jokaisen etsiä ja löytää itse. Hintana löytymiselle on oma henkikulta. Niinpä vain aniharvat uskaltavat etsiä – saatikka astua sisään. Miksi etsiä jos kerran menettää kaiken? Tässä on sisässä myös em j-talaismysteerikin: J-talainen sanoo j-talaisista näin:

    ”Katso, Minä annan sinulle saa atanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa j-talaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, Minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että Minä sinua rakastan.”

    ”Minä sinua rakastan.” – siinä seisoo persoona nimeltä Totuus jota tiede ei ymmärrä, ismit ei kykene selittämään, rakkauden jumalattaret perversioksi vääntävät. Löydäpä se…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat