”Venäjän vallanneet johtavat bolševikit eivät olleet venäläisiä. He vihasivat venäläisiä. He vihasivat kristittyjä. Heitä motivoi etninen viha. He kiduttivat ja teurastivat säälimättömästi miljoonia venäläisiä. Lokakuun vallankumous ei ollut 'venäläinen vallankumous'. Se oli vieraan kansan valloitusretki Venäjällä. Lähes kukaan ei ymmärrä tätä vieläkään, mikä todistaa, että kansainvälinen valtamedia on saman heimon käsissä.”

Nobel-palkittu kirjailija Aleksandr Solženitsyn.

Piparjuuri – luonnon tehokkain antibiootti?

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,33
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Piparjuuri on raikas mauste, joka sopii mainiosti ruoholla ruokitun naudan etuselän ja muiden osien kyytipojaksi. Sillä on omintakeinen, tulinen maku, joka tuntuu enemmän nenässä kuin suussa.

Vaikka piparjuuren historiasta ei ole tarkkaa tietoa, todennäköisesti sitä käytettiin ensimmäisenä Välimeren, Euroopan ja Aasian alueilla, mihin viittaa sen pitkä ja monipuolinen käyttöhistoria. Esimerkiksi kreikkalaisessa mytologiassa piparjuurta pidettiin painonsa arvoisena kullassa.

Kokit ja kansanparantajat käyttivät juurta 15. vuosisadan Englannissa. Sata vuotta myöhemmin Amerikan ensimmäiset presidentit kasvattivat sitä puutarhoissaan. Nykyään noin 85 prosenttia piparjuuresta tuotetaan Yhdysvalloissa.

Kokkauksen nyrkkisääntönä punaista piparjuurta käytetään katkaravun kanssa (yleensä sekoitettuna tomaattikastikkeeseen) ja valkoista valmistettaessa kastiketta, jota levitetään pihvin päälle. Ja aivan kuten monilla muilla syötävillä kasveilla, joita on käytetty ennen vanhaan ja joita käytetään edelleen, osa tämän pistäväntuoksuisen juuren hyödyistä liittyy sen lääkinnällisiin vaikutuksiin.

Kliiniset todisteet viittaavat siihen, että piparjuuri tehoaa aivan yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin keinotekoisesti valmistetut lääkkeet. Piparjuuri myös torjuu tehokkaasti sairauksia. Healthy and Natural World kirjoitti:

”Empiiriset tutkimukset ovat vahvistaneet sen minkä esivanhempamme tiesivät kokemuksen kautta. Piparjuuri tehoaa tiettyihin sairauksiin yhtä hyvin kuin keinotekoisesti valmistetut antibiootit, ja joskus jopa paremmin kuin käsikauppalääkkeet.

Piparjuuri tepsii erityisen hyvin poskiontelotulehdukseen ja avaa ylempiä hengitysteitä, mikä auttaa nuhaan, influenssaan ja keuhkojen verentungokseen … Kun sitä käytetään luontaislääkkeenä, sillä ei ole lainkaan sivuvaikutuksia. Se on myös kulinaarisen nautinnon lähde.”1

On kuitenkin syytä muistaa, että piparjuuren kuumentaminen muuttaa huomattavasti monien sen sisältämien parantavien yhdisteiden tehoa, joten sitä suositellaan syötävän raakana.

Piparjuuri sisältää supertehokkaita terveysyhdisteitä

Ei liene yllätys, että yksi piparjuuren parhaimmista käyttösovelluksista on se, että se avaa tukkoisimmatkin poskiontelot. Tämän vuoksi sitä käytetään jos kurkku on käheä. Rohtoa käytetään myös kaikkeen nuhasta virtsatieinfektioihin ja munuaiskiviin.

Baseline of Health Foundationin mukaan piparjuuri voi lievittää useiden vakavien sairauksien ja toimintahäiriöiden oireita, joista mainitakseni:

  • hengitystieongelmat
  • kihti
  • lonkkahermosärky
  • hilse
  • syöpä
  • ödeema (nesteen kertyminen)
  • yskät, nuhat ja astma
  • ihon läiskät ja hilse
  • sappirakon toimintahäiriöt
  • suolistoparasiitit
  • vatsakipu
  • päänsärky

Mother Earth News jopa totesi:

”piparjuuressa on [painoyksikköä kohden] enemmän lääkinnällisesti aktiivisia yhdisteitä kuin suurimmassa osassa muista mausteista.

Ja ne ovat erittäin aktiivisia – ne voivat helpottaa verentungosta, ohentaa limaa, lievittää tulehdusta, tukahduttaa soluja vahingoittavat oksidantit, torjua bakteereja ja viruksia, rentouttaa lihaksia, stimuloida immuunijärjestelmää – ja jopa haastaa syövän. Tämä tekee vaatimattomasta piparjuuresta yhden erikoisimmista mausteista.”2

Piparjuuressa on monia lääkinnällisiä yhdisteitä

Eräässä aihetta käsittelevässä kirjassa mainitaan useita ja huomautetaan, että ”piparjuurella sanotaan olevan antimikrobinen, lihaksia rentouttava, sytotoksinen, antiseptinen, diureettinen, stimuloiva ja antioksidatiivinen vaikutus.”3

Alaviitteessä todetaan, että piparjuuri myös ”toimii antiviraalisena, antibakteerisena, antifungaalisena ja antiparasiittisena lääkkeenä.”4 Varsin tuore kliininen näyttö osoittaa, että juuri näissä yhdisteissä piilee terveyttä edistävä vaikutus.

Omituista kyllä, piparjuuri ei tuoksu juuri miltään ennen kuin sitä kuoritaan, leikataan tai jauhetaan, jolloin voimakas tuoksu nousee välittömästi esille. Tuoksu viestii voimakkaista mutta täysin luonnollisista kemikaaleista, joilla on valtava parannusteho.

Sinapin, wasabin ja kaalin ohella ristikukkaisiin kuuluva piparjuuri on pullollaan isotiosyanaatteja, kuten glukosinolaatteja (jota löytyy vain ristikukkaisista), joita syntyy sinigriinin hajotessa. Ne suojaavat syövältä.5

Ohion valtiollisen yliopiston elintarvike- ja maataloustieteellisen laitos sanoo6, että American Institute for Cancer Researchin julkaisemat laboratoriotutkimukset osoittivat, että ruoan sisältämä glukosinolaatti voi:

  • lievittää mihin tahansa krooniseen sairauteen, myös syöpään ja sydän- ja verisuonisairauksiin, liittyvää tulehdusta
  • hillitä entsyymejä, joiden tiedetään aktivoivan karsinogeeneja
  • stimuloivan entsyymejä, jotka sammuttavat karsinogeeneja ja hillitsevät syöpäsolujen leviämistä

Illinoisin yliopiston suorittamassa tutkimuksessa havaittiin, että piparjuuresta saa 10 kertaa enemmän glukosinolaattientsyymiä kuin parsakaalista.7

Johtava tutkija ja siementutkimuksen apulaisprofessori Mosbah Kushad totesi, että pienestä ”nokareesta” pihvin päällä on hyötyä ja sillä on samat terveysedut kuin parsakaalilla.

Sinigriinillä on omat hyötyvaikutuksensa. Toisessa tutkimuksessa se yhdistettiin 71 prosenttia pienempään lipidiperoksidaatioon, ja se alentaa useiden eri syöpien riskiä.8

Piparjuuri voi vaikuttaa moniin eri syöpiin

Kliinisissä kokeissa on myös havaittu, että piparjuuren (kuten myös wasabijuuren) isotiosyanaatit alentavat paksusuolen- ja keuhkosyöpäsolujen aktiivisuutta, ja mitä suurempi annos, sitä heikompia syöpäsoluista tuli – paksussuolensyöpäsoluista tuli 30-68 prosenttia heikompia ja keuhkosyöpäsoluista 30-71 prosenttia heikompia.9

Piparjuuri sisältää yli kahtakymmentäneljää erilaista syöpää torjuvaa yhdistettä. Tutkijat Englannissa, Itävallassa ja Uudessa-Seelannissa tutkivat yhtä jota he nimittivät piparjuuriperoksidaasiksi, jota pyrittiin hyödyntämään hillittäessä rinta- ja eturauhassyöpäsolujen kasvua.10

Kun piparjuuriöljyä oltiin nielty, virtsakokeiden tulokset osoittivat että se tappaa bakteereita, jotka aiheuttavat virtsatieinfektioita. Itse asiassa saksalaisten herbalistien mukaan se tappaa grampositiiviset ja gramnegatiiviset bakteerit ja hiivasienen ja tepsii moniin virusten, bakteerien, parasiittien ja sienten aiheuttamiin sairauksiin.

Toisessa tutkimuksessa todettiin, että piparjuurta sisältävä yrttirohto lievitti toistuvan virtsatieinfektion oireita ”tilastollisesti merkitsevästi”.11

Piparjuurireseptit, jotka parantavat ja tehostavat immuunijärjestelmän toimintaa

Yhdessä muiden lääkinnällisten yrttien ja kasvien, kuten inkiväärin, valkosipulin, kurkuman ja omenaviinietikan, kanssa käytettynä piparjuurivalmisteilla on lukuisia käyttösovelluksia. Kuten aina, käytä luomua mikäli mahdollista.

Yhdessä reseptissä 15 senttimetriä pitkä piparjuuri kuoritaan ja raastetaan, joukkoon lisätään yhden sitruunan mehu ja käsittelemätöntä luomuhunajaa. Seos suljetaan ilmatiiviiseen purkkiin 24 tunnin ajaksi. Yksi ruokalusikallinen laimentamatonta nestettä kolmesta neljään kertaa päivässä rauhoittaa kurkkua ja avaa poskionteloita.

Piparjuurirohtojuomaa, joka toimii Subfeedin12 mukaan yleisrohtona, jota on käytetty jo keskiajalla Euroopassa, käytetään antibioottina puhdistamaan verta, tappamaan bakteereja ja lisäämään veren ja imunesteen kiertoa elimistössä. Sitä voi sekoittaa oliiviöljyyn ja käyttää salaattikastikkeena tai sivellä haavoihin ja infektiokohtiin.

Piparjuurirohtojuoma

  • 7 dl luomuomenaviinietikkaa
  • 4 rkl valkosipulia pilkottuna
  • 4 rkl sipulia pilkottuna
  • 2 tuoretta chilipaprikaa, esimerkiksi habaneroa
  • 4 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
  • 2 rkl piparjuurta
  • 2 rkl kurkumajauhetta (tai vastaava määrä kurkumaa)

Sekoita ainekset keskenään monitoimikoneella, mutta lisää omenaviinietikka vasta myöhemmin.

  1. Sekoita ainekset keskenään ja kaada kannelliseen lasipurkkiin. Lisää seosta kaksi kolmannesosaa purkin tilavuudesta.
  2. Täytä loput purkista omenaviinietikalla.
  3. Sulje tiiviisti ja ravista purkkia kunnes ainekset ovat sekoittuneet keskenään. Ravista purkkia monta kertaa päivässä. Säilytä kuivassa ja viileässä kahden viikon ajan.
  4. Kahden viikon kuluttua suodata neste harsokankaan läpi ja ota talteen. Purista neste myös kiinteästä aineksesta ja ota talteen muita käyttötarkoituksia varten. Neste on käyttövalmista rohdoksi.

Seosta voi käyttää kurkkukipuun kurlaamalla ja nielemällä. Ruokalusikallinen päivässä vahvistaa immuunijärjestelmää ja torjuu nuhaa ja flunssaa. Piparjuurirohtojuomaa voi antaa pieniä määriä lapsille ja raskaana oleville naisille. Nauti aterian yhteydessä kunnes olet tottunut siihen.

Piparjuuren käsittelyssä tulisi käyttää hanskoja, valmistitpa ruokaa tai rohtojuomaa terveysvaivoihin. Syy on sama kuin käsiteltäessä tulisia paprikoita, kuten jalapenoa tai habaneroa. Vältä myös sen päätymistä nenään!

 

Lähde: Mercola.com

Lue myös: Piparjuuri ehkäisee syöpää

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

2 Kommentit

  1. Voisitteko ystävällisesti korjata juttua hieman. ”Empiiriset tutkimukset ovat vahvistaneet sen minkä esivanhempamme tiesivät kokemuksen kautta. Piparjuuri tehoaa tiettyihin sairauksiin yhtä hyvin kuin keinotekoisesti valmistetut antibiootit, ja joskus jopa paremmin kuin käsikauppalääkkeet.
    Piparjuuri tepsii erityisen hyvin poskiontelotulehdukseen ja avaa ylempiä hengitysteitä, mikä auttaa nuhaan, influenssaan ja keuhkojen verentungokseen … Kun sitä käytetään luontaislääkkeenä, sillä ei ole lainkaan sivuvaikutuksia. Se on myös kulinaarisen nautinnon lähde.”1

    Empiiriset tutkimukset ovat omakohtaisia kokemuksia. Vedäppä ite piparjuurta keuhkokuumeessa ja kuole pois.

    (2)(2)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*