- Magneettimedia - https://www.magneettimedia.com -

Pingviiniarviointi Yleisradion Antarktika-journalismista

Yle Uutisten ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen on päässyt kesälomalle maapallon toiselle puolelle, Etelämantereen tuntumaan. Sieltä hän on päivittäin kirjoittanut lyhyen jutun Yle Uutisiin. Minulle on syntynyt selkeä käsitys, miksi joku (kaiketi Yle?) on maksanut matkan. Mutta palaan tuohon matkan motiiviin vasta bloggauksen lopussa.

Eilen 19.11.2014 julkaistun matkakertomuksensa pingviiniaiheisessa [1] osassa Mäkeläinen kertoo seuraavaa (siis sisennetty on Mäkeläisen tekstiä, lihavoinnit blogistin): ”Etelämantereen pingviineillä menee erittäin hyvin tai erittäin huonosti – lajista riippuen. Antarktiksen niemimaan ilmaston voimakas lämpeneminen on ollut pingviineille todellinen eloonjäämistesti.”

Olen pingviinien ystävä, ja siksi niitä uhkaavat ”todelliset eloonjäämistestit” kuulostavat huolestuttavilta. No, katsotaanpa, kuinka huolestuneita meidän on syytä olla.

Antarktikan niemimaan ilman kesälämpö [2]

Antarktiksen niemimaa, joka on hyvin pieni ja luonnollisestikin lämpimin osa koko mantereesta, on lämmennyt pikkuisen – siis ei voimakkaasti – viimeisen 50 vuoden aikana. Lämpimimmät vuodet siellä ovat olleet 1970-luvun alussa ja 1980-luvulla. Lineaarisella trendillä mitattuna se ei ole lämmennyt lainkaan viimeisen 15 vuoden aikana. Jos tarkastellaan tuon alueen lämpimimpiä kuukausia – siis kevättä, kesää ja syksyä eli aikaa lokakuusta maaliskuuhun – se ei ole lämmennyt viimeisen 25 vuoden aikana. Viereinen kuva esittää IPCC:nkin käyttämät ja lämpömittareihin perustuvat HadCRUT4-aikasarjan lämpötilapoikkeamat alueelta verrattuna vuosien 1981-2010 keskiarvoihin.

Me emme tiedä tarkasti, paljonko lämpötilat ovat niemimaalla vaihdelleet 1900-luvun alkupuolella, tuhat vuotta sitten tai miljoonien vuosien aikana. Mutta pingviinit ovat selvinneet eteläisellä pallonpuoliskolla kymmeniä miljoonia vuosia. Siksi epäilen, että niiden esi-isät ja -äidit ovat selvinneet aika paljon muutamien viime vuosikymmenien aikana nähtyihin jokseenkin mitättömiin muutoksiin verrattuna paljon suuremmista ilmastollisista vaihteluista.

Voittajia ovat ne, jotka ovat sopeutuneet muutokseen nopeasti.

Selviytymisen mestariksi on osoittautunut valkokulmapingviini, joka ei nuukaile ruokansa suhteen. Se nielee mukisematta sekä äyriäisiä, lähinnä etelänkrilliä, että kaloja ja mustekaloja. Siksi valkokulmapingviinit eivät ole nähneet nälkää, vaikka etelänkrillin määrä on vähentynyt.

Tapahtumaketju menee suunnilleen näin: Antarktiksen niemimaan ilmasto on lämmennyt nopeasti. Sen takia merijään peittämä alue on täällä supistunut – vaikka muualla Antarktiksen alueella se on pääosin laajentunut voimakkaasti.

Hienosti on suhteellisuudentaju Mäkeläisellä hämärtynyt. Perustelenpa vähän. Niemimaa muodostaa Antarktikan alueesta vajaat kolme prosenttia. Vaikka pikkuisen nykyistä enemmästä lämmöstä hyötyvien pingviinipopulaatioiden osuus niemimaalla olisi hieman muuta Etelämannerta isompi, ei valkokulmapingviini ole voinut olla merkittävä voittaja koko alueella kolmen sadasosan vuoksi.

Antarktikan niemimaan merialueen jääpeiteindeksi [3]

Merijään peittämä alue on toki niemimaan  ympäristössä hieman vähentynyt Reynoldsin OI SST-sarjan mukaan. Mutta tähän pätee sama kuin muihinkin lyhyisiin aikasarjoihimme. Emme tarkasti tiedä millaisia viime vuosien pienet muutokset ovat satojen, tuhansien tai miljoonien vuosien aikaiseen vaihteluun verrattuna. Mutta sen verran tiedämme, että niiden voi sanoa olevan mitättömiä. Vaikka Reynoldsin sarjan mukaan alueen merijään pinta-ala on niemimaan tuntumassa kyllä pienentynyt hitusen lineaarisella trendillä mitattuna, ovat viime vuodet pysyneet samalla tasolla mittausten alkuvuosien kanssa. Toisin on Antarktiksen ylivoimaisessa pääosassa – siis 97%:ssa – jossa merijään määrä on kasvanut voimakkaasti Mäkeläisenkin mukaan.

Merijään alapinnalla viihtyvät levät, jotka ruokkivat etelänkrilliä, katkaravun kokoista läpikuultavaa äyriäistä, joka on Etelämantereen vesien ravintoketjun tärkein lenkki. Merijää vähenee, joten levät vähenevät, joten krillit vähenevät – joten monet pingviinilajit vähenevät, koska niillä on vähemmän ruokaa.

Antarktikan niemimaan lähivesien kesälämpö [4]

Oikookohan Mäkeläinen nyt montut ja mäet suoriksi? Jos haluaisimme tarkastella jääpeitteen alapuolisen elämän edellytyksiä, kaiketi silloin olisi katsottava Etelämeren pintakerroksen lämpötiloja. No minäpä kävin hakemassa Yhdysvaltain meritietokeskuksen (NODC) arvion Etelämantereen niemimaata ympäröivän meren päällimmäisen 100 metrin kerroksen lämpötilamuutoksista viimeisen 50 vuoden ajalta. Nuo viereisen kuvan mittaukset kertovat vesien hitusen kylmenneen niemimaan lähivesillä lämpimämpänä vuodenaikana, jolloin levien ja krillien lisääntyminen on mahdollista. Joten ainakaan lämpenemisestä ei krillien väheneminen – jos sekään on totta – ole kysymys.

Näitä nälkäisiksi jääneitä, jääräpäisesti vanhaa krilliruokavaliotaan noudattavia lajeja ovat jääpingviini ja myssypingviini, joiden kannat Antarktiksen niemimaalla ovat supistuneet voimakkaasti.

Ehkäpä noiden pingviinilajien populaatiot ovat taantuneet? Hmm… tai sitten eivät. Eihän oikein mikään Mäkeläisen päättelyketjussaan esittämä ole ollut vakuuttavaa. Tai sitten ne ovat voineet taantua aivan muista syistä. Olisiko vesien kylmeneminen vähentänyt leviä ja krillejä? Kenties menestyneemmät lajit ovat syöneet jää- ja myssypingviinien ruoan? Olisivatko pingviinit vain häiriintyneet paikalla pyörivistä turisteista tai löytäneet mukavampia asuinpaikkoja ja muuttaneet muualle? No, tuollaisia kysymyksiä voi esittää tietysti paljonkin.

Jääpingviinien määrä Etelämantereella laskettiin ensimmäistä kertaa kattavasti viime vuonna, joten aiemmat väittämät kannan laskusta ovat perustuneet vajaaseen tai olemattomaan tietoon. Laskennan tulos [5] on aika mykistävä. Laskentaa johtanut Stony Brook -yliopiston tohtori Heather Lynch kertoo: ”Me havaitsimme 53% kasvun pingviinien kokonaismäärässä.” Lynchin tutkijaryhmä laski jääpingviinit satelliittikuvista ja sai luvuksi 3,79 miljoonaa pesivää paria, mikä on 1,1 miljoonaa enemmän verrattuna aikaan 20 vuotta sitten. Hmmm… se on pikkuisen enemmän kuin ilmaston lämpenemisestä kärsivällä lajilla normaalisti.

Mäkeläisen päättelyketjuun jää niin isoja aukkoja, että siltä puuttuu uskottavuus. Mutta tietysti se on lähes nykyisen ilmastoparadigman mukainen, jonka mukaan ihmisten vaikutus lämmittää ilmaa ja vesiä ennennäkemättömästi ja globaalisti – siis kaikkialla. Niinpä ilmaston ja merien olisi eteläisillä alueillakin pitänyt lämmetä. Ja jään olisi pitänyt vähetä niinikään dramaattisesti. Vaan päinvastainen on Antarktikan kehitys ollut. Siis merkkivirheen verran on ilmastomallinnusten ero todellisuuteen Antarktikan tapauksessa. Se on paljon normaaliin fysiikkaan verrattuna. Miltä tuntuisi lukea kappaleesta, joka kevenee, kun siitä poistetaan pala. Tai autosta, joka kiihdyttää painettaessa jarrua? Entäpä jäähdyttävä tuli? Miltäpä pimentävä lamppu kuulostaisi? Olisi tietysti kivaa, jos olosi tuntuisi kevyemmältä, kun ikääntyessäsi saat massaa lisää.

No, sitten palaan tuohon bloggauksen alussa esittämääni kysymykseen: Miksi Mika Mäkeläinen on lähetetty luultavasti tuhansia euroja maksaneelle risteilylle Antarktikan tuntumaan? Ehkä hänet on lähetetty todistamaan mantereen ennennäkemättömästä lämpenemisestä, jota tosin ei datan mukaan ole nähty. Se on globaalille ilmastonmuutostarinalle vaikea paikka, sillä ilman Etelämannerta tarina ei ole globaali. Tarinan elossa pitämiseksi tarvitaan sellaista journalistista taitoa, joka saa valkoisen näyttämään mustalta tai tässä tapauksessa Mäkeläisen aloitusta lainatakseni vähäisen voimakkaalta. Ehkä Mäkeläinen on toimituksen taitavin tuossa lajissa, ja siksi pääsi matkalle? Minä en Mäkeläisen taitavasta ja datavapaasta jutusta huolimatta huolestunut jääpingviiniystävieni puolesta.

 

Artikkeli julkaistu alunperin Ilmastorealismia-verkkosivuilla [6].