Pietarin kansainvälinen talousfoorumi lujittaa Venäjän talouden kestävyyttä

Venäjälle asetetuista pakotteista huolimatta järjestetään 15-18 kesäkuuta Pietarissa kansainvälinen talousfoorumi (SPIEF), joka mahdollistaa keskeisen keskusteluyhteyden merkittävimmistä taloudellisista kysymyksistä. Ratkaisevana voidaan myös pitää kysymystä, joka etsii keinoja taloudellisten suhteiden ylläpitämiseksi maahan kohdistuvia talouspakotteita uhmaten ja niistä huolimatta. 

Foorumin vuorovaikutuksella käsitellään eritoten uusien markkinoiden löytämistä, korvaamaan sulkeutuneita Euroopan markkinoita. Euroopan valtiot ovat sulkeneet irtisanoutumispolitiikassaan markkinoitaan Venäjälle taloudelliseksi vahingokseen luopumalla esimerkiksi kaasun sekä sähkön vastaan ottamisesta Venäjältä. 

Venäjään vihamieliset läntiset vallat ovat määränneet Venäjälle taloudellisia pakotteita ja poliittisia esteitä, mitkä ovat häirinneet Venäjän tuotannollista vakautta, logistiikkaa sekä kauppa- ja taloussuhteita ulkomaisiin liikekumppaneihin.  Tässä yhteydessä mainittakoon myös pakonsanelemat vastapakotteet. Juuri tämä on syynä asiantuntijoiden ennustamiin tuleviin kansainvälisiin energiakriiseihin. 

Niin ikään foorumilla pohditaan varotoimia selviytymiseksi tulevaisuuden energiakriisistä.  

Vihreän eri tummuusasteilla värjätyt maat ovat asettaneet talouspakotteita Venäjälle.

Vuonna 2022 pidettävän Pietarin kansainvälisen talousfoorumin isäntämaa Egypti on tarjouskilpailun saattelemana jo ostanut 175 000 tonnia venäläistä vehnää. Nämä Egyptin viranomaisten toimenpiteet opastavat erinomaisesti venäjävihamielisiä ja venäjäfobisia valtioita löytämään helpon ratkaisun uhkaavaan elintarvikepulaan. 

Hiukan talousfoorumin historiaa  

Vuosittain järjestettävä talousfoorumi  on kokoontunut jo vuodesta 1997 alkaen. SPIEF kokoaa yhteen elinkeinoelämän ja talouspolitiikan keskeisiä vaikuttajia ympäri maailmaa ja tarjoaa erinomaisen alustan keskustella liike-elämän sekä poliittisten vaikuttajien kanssa. Täten talousfoorumi muodostaa yhden maailman suurimmista sekä tärkeimmistä liike-elämän ja myös poliittisten yhteyksien tapahtumista. Niin ikään talousfoorumissa vaihdetaan edistyksellisiä menetelmiä ja osaamista kestävän kehityksen varmistamiseksi.  

Lisäksi vuodesta 2005 lähtien SPIEF on järjestetty Venäjän federaation presidentin suojeluksessa, ja presidentti on myös osallistunut jokaiseen tapahtumaan. 

Vuonna 2021 talousfoorumi saavutti maailman ensimmäisen ja suurimman yritysmaailman tapahtumista koronapandemiasta aiheutuneen pakollisen tauon jälkeen. SPIEF järjestettiin tuolloin digitaalista teknologiaan hyödyntäen. Neljä päivää kestäneeseen talousfoorumiin osallistui 13 500 henkeä 141 maasta, mukaan lukien 1000 medioiden edustajaa 46 maasta. 

Talousfoorumiin osallistujat koostuivat vuonna 2021 valtioiden ja hallitusten johtajista, suuryritysten johdosta, maailman johtavista akateemisista asiantuntijoista sekä asiantuntijoista kansalaisyhteiskunnista.  

Markku Juutinen 

Lähteet 

About the Forum (forumspb.com) 

St. Petersburg International Economic Forum (forumspb.com) 

Viittaus: 

Санкт-петербургский международный экономический форум повысит устойчивость экономики России (verumreactor.ru) 

6 kommenttia

  1. Kun analysoi venäjävihamielisen lännen ja muun maailman välistä eroavaisuutta, niin ainakin kristittynä asettuu vaistomaisesti Venäjä-mielisen blokin puolelle. Tältä puolelta löytää vielä aitoa ja yhteiskuntaan säteilevää kristinuskoa, hurskasta islamia, buddhalaisuutta tai vahvaa kansallista kulttuuria. Moraalisesti, henkisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti rappeutuva länsi on vakava varoitus niille, jotka haaveilevat valtion ja uskonnon/henkisyyden täydellisestä erottamisesta. Jopa kommunistista Kiinaa säätelee tietty kongfutselainen uskonnollinen perusvire olkoonkin, että lopputulos on usein vastenmielinen.

    Länsi ei ole uskonnoista vapaa, vaan siellä kaikesta määrää eräs saatananpalvonnan ja jumalanvihaamisen muoto eli juutalainen kommunismi, joka tavoittelee materialistista paratiisia maan päälle. Paratiisi saavutetaan tuhoamalla perinteiset kansalliset kulttuurit ja uskonnot ja maailma yhdistetään yhteen uuden globohomo-kulttuuriin. Käytännön työkaluna tässä toimii teknologia, jonka avulla maailmasta poistetaan yksityisajattelu ja perinteinen uskonnollisuus ja henkisyys kokonaan. Juutalaisen materialismin ja tiedeuskonnon henkilöitymä on WEF-neuvonantaja Yuval Noah Harari.

    Venäjä tai BRICS-blokki ovat kaukana täydellisyydestä, mutta länteen verrattuna ne edustavat yhä inhimillisyyttä. Länsi on kokonaan pahojen voimien vallassa eikä mikään voi siellä enää estää juutalaisen kommunismin läpivientiä. Se on pitkäaikainen projekti, jota on kuvattu ainakin Siionin Viisainen pöytäkirjoissa, jonka kuvailemat agendat on lännessä viety läpi 90%:sesti. Vain muutama toisinajattelija on sionistien täydellisen yliotteen esteenä. Suomen koko valtiokoneisto sekä suuryritykset kuten Nokia toimivat nyt täydellä teholla viimeisenkin vastarinnan tukahduttamiseksi. Ne eivät lepää ennen kuin jokainen inhimillisyyden pilkahdus on maassa tukahdutettu. Tätä tapahtuu liittämällä kaikki ihmisruumiit juutalaiseen valvontakoneistoon, esimerkiksi 5G/6G-verkon ja sen tekoälypalvelimien avulla. Sama valvontakoneisto voi päästä valtaan myös BRICS -maissa, joten ihmiskunnan kohtalo näyttää varsin synkältä.

    Plusääni(10)Miinusääni(3)
    1. HYVÄ KIRJOITUS W.R.
      Meillä on edessä valinta: läntinen globalismi vai Kiinan ja Venäjän kolminapainen maailmanjärjestys. Siionin Viisaat johtavat globalismia ja yrittävät luoda maailmaan maallisen helvetin, jossa hallitsevat vääryys, valhe, murhat ja petokset. Valitkaamme siis viisaasti hyvät suhteet Venäjään ja Kiinaan sekä sotilaallinen liittoutumattomuus. Suomesta tulee kehittää Pohjolan Sveitsi.
      Benjamin Kivilohkare

      Plusääni(12)Miinusääni(3)
      1. Suomalaisten ei tule valita kummankaan puolta vaan kolmannen voiman joka tulee puuttumaan peliin kunhan Venäjä on hyökännyt Saksaan asti. Sitten kuvaan tulee ”Kolmas Sargon” eli siirtokuntasaksalaisten joukot(Reichsdeutsche). Esim. Alois Irlmaierin profetian mukaan kolme viikkoa tai kolme kuukautta siitä kun Venäjä hyökkää Saksaan tulee kolmen päivän pimennys jonka aikana tapahtuu taajuusloikka eri tasolle ja siihen nivoutuu teoriat tuon Kolmannen Voiman (Die Dritte Macht) väliintulosta. Tuo on ehkä se suuri kyber hyökkäys josta Klaus Schwab on myös varoitellut, mutta tietysti osoitellut Venäjään. Sen aikana maailman valtakeskukset otetaan haltuun ja parempi aika alkaa.

        http://imperialgermans.com/
        https://archive.org/details/Ebook..german.Hans.Altmann..Eine.deutsche.Legende/mode/2up

        https://t.me/Irlmaier

        Plusääni(1)Miinusääni(4)
  2. Te tarvitsette meitä mutta me emme tarvitse teitä!

    sanoo Länsiliittouma Suomelle!

    Maailma ei tuhoudu kokonaan ydinsodan jälkeen mutta se maailma jonka tunsimme aikaisemmin tulee muuttumaan melkoisesti. Ajatellaanpa vaikka Amsterdamin tai Rotterdamin kaltaisten satamien inframerkitystä. Lienee selviö että huoltokaupungit tuhottaisiin ensimmäisinä kuten Suomen rannikon satamat.

    Seuraavassa vanhemmassa uutisessa entinen suurlähettiläs HT (Heikki Talvitie) toteaa että Venäjä ei ole ollut Suomelle uhka. HTn mielestä Suomen ja Ukrainan vertaaminen toisiinsa on hölynpölyä koska Ukrainan raja-alue on ollut jatkuvassa käymistilassa. HT kiteyttää kuinka Venäjä pitää NATOa uhkana itselleen. Näin ollen Suomen NATO-jäsenyys muodostaisi uhkan Venäjälle.

    Entinen suurlähettiläs Heikki Talvitie arvostelee Suomen Nato-ratkaisua
    https://yle.fi/uutiset/3-12484462

    Moninapainen maailmanjärjestys ei hyväksy yksinapaista maailmanjärjestystä jota Yhdysvallat kaikin voimin yrittää edistää esimerkiksi sotaisan nyrkkinsä NATOn kautta. Myös Yhdysvaltain sisällä ei hyväksytä sen johtavan eliitin tulkintaa NWOsta.

    Moskovan, Pekingin, Pjongjangin, Teheranin, Minskin – vain muutamia mainitakseni – akseli Länsiliittouman vastapainoksi saattaa turvallisuuspoliittisen tilanteen väliaikaisesti Varsovan sopimuksen (1955 – 1991) aikaiseen tilaan. Mutta vain väliaikaisesti koska mitään pysyvää kaksinapaista Idän ja Lännen välistä `tasapainoa` ei tule toteutumaan.

    Varsovan sopimuksen aikana Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö NATO suoritti maidensa välisiä keskinäisiä yhteisiä sotilasharjoituksia mutta sotilaallisia operaatioita (`humanitaarisia interventioita`) se ei vielä silloin toteuttanut.

    NATOn sotilaalliset operaatiot (`humanitaariset interventiot`) toteutuivat ns. Kylmän Sodan jälkeisessä `turvallisuuspoliittisessa tilanteessa` – Varsovan sopimuksen lakkautuessa (Glasnost/Perestroika) – jolloin oli muodostunut sotilaallinen valtatyhjiö jonka se pyrki täyttämään.

    NATOn sotatoimet alkoivat entisen Jugoslavian alueella jonka seurauksena oli Deytonin sopimus. Sittemmin Yhdysvaltojen etujärjestö NATO on suorittanut verisiä siviileihin kohdistuneita iskujaan ja pyrkinyt holtittomaan laajentumiseen.

    Tällä hetkellä Yhdysvalta-vetoinen NATO käy sotaa `valtakirjalla` Ukrainan kautta Venäjää vastaan. Suomesta aiotaan avata seuraava sotarintama mutta tämä vaatii jo taitoa eli kuinka olla läsnä mutta ei paikalla: Kuinka aseistaa suomalaiset – yllyttää heidät sotaan – mutta pysytellä itse siitä kaukana.

    Eräiden asiantuntijoiden mukaan pelin voisi viheltää vähäksi aikaa poikki ja se tapahtuisi tällä tavalla: Ydiniskun suorittaminen geostrategisesti merkittävään maahan mutta uhrattavaan. Tällä tahdotaan sanoa että suurvallat kokeilisivat `kepillä jäätä` ja antaisivat näin harkinta aikaa toisilleen koska eivät uskaltaisi suorittaa iskua toistensa tonteille.

    Ydiniskun kohdemaaksi he ovat arvioineet Belarussiaa mutta omien havaintojeni mukaan vaihtoehtoinen kohde olisi Sateenkaari-Suomi. Tässä tapauksessa se olisi ensin natotettava, aseistettava ja eristettävä sekä itsestään (suurvallat) että muista (sen entente).

    Shakespearen sanoja lainatakseni: `To be or not to be` – eli suurvaltapoliittisesti olla läsnä mutta ei paikalla – tämä on Suomen tie. Vaatii taitoa mutta näyttää onnistuvan. Siihen en ota kantaa onko asia jo päätetty keskinäisellä sopimuksella mutta joku/jotkut on uhrattava maailmanrauhan ja moninapaisen maailmanjärjestyksen aikaansaamiseksi.

    `Niin hän toi heidän kimppuunsa kaldealaisten kuninkaan ja surmautti miekalla heidän nuoret miehensä heidän pyhäkössänsä eikä säästänyt nuorukaista eikä neitosta, ei vanhusta eikä harmaapäätä; kaikki hän antoi tämän käsiin` (2 Aik 36:17).

    Profeetallisessa kuvakielessä muinaisen Kaldean valtaistuin on nyt uudessa Babyloniassa – Yhdysvalloissa.

    Te katselette päivätajuissanne televisiota mutta allekirjoittaneella on suotu mahdollisuus katsella yöllisissä uninäyissä `paranoidisia harhanäkyjä` niin kuin niitä nykykielellä kutsuttaisiin. Jutskaan liittyy myös ns. `harhakuuloisuutta` jolloin asiat kerrotaan niin kuin ne ovat.

    Kuvitelkaapa että kertoisitte tämän kenelle tahansa nykyiselle psykiatrin retkulle että `enkeli` tulee aina silloin tällöin ja kertoo asioita. Nämä `lahjat` liittyvät ilmeisesti psykiatrisen luokituksen mukaan tähän: ICD-10-diagnoosikoodi F22.

    Voi jumalauta missä kusessa te/me suomalaiset olemme. Tietäisittepä!

    Allekirjoittaneelle näytettiin pitkät rivit pinottuja (niin kuin propsipinot) nuorukaisten ruumiita. Ne olivat samanlaiset kuin WWIn aikana (1. maailmansota) jossa pelkästään Sommen taistelussa menehtyi vain noin viidessä kuukaudessa noin 1 000 000 (miljoona) nuorukaista (nyk. tilastoja kaunisteltu). Missä dokumentit ruumiskasoista?

    Dokumentit ruumispinoista ovat olemassa mutta ne on siivottu siionistien toimesta jotka myötävaikuttivat merkittävästi WWIn syttymiseen. Valheellisen holocaustin valheelliset ruumisröykkiöt tulee olla ensimmäinen ja vasta sitten muut joiden näyttäminen pyritään sensuroimaan.

    List of NATO operations
    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_NATO_operations
    List of wars involving the United States
    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_wars_involving_the_United_States

    Jokaisen valtion kansalaiset huomaavat viimeistään nyt Venäjää kohtaan suunnattujen pakotteiden aikana kuinka kansainväliset suhteet ja riippuvuus ulkomaankaupasta ovat valtioille elintärkeitä.

    Länsiliittouman asettamat talouspakotteet tulevat puhumaan omaa synkkää kieltään eikä asiantuntijaekonomistien valehtelut inflaation hallitusta tasosta tule vakuuttamaan ketään kunhan ne lyövät voimalla päälle.

    Esimerkiksi Suomen/Ruotsin päätös liittyä Yhdysvaltojen sotavoimien jatkoksi NATOn kautta on jo sinänsä vakava provokaatio Venäjää kohtaan ja osoittaa täyttä piittaamattomuutta naapurivaltion toiveista.

    Mikäli Yhdysvaltojen ja Venäjän välille syttyisi sota niin Suomi olisi Venäjän vihollisvaltio koska se on itse näin päättänyt – olla VIHOLLISVALTIO.

    NATOon liittyminen tai sen jäsenyyden yrittäminen luo valtaisan ja aivan uudenlaisen turvallisuusuhan Suomen kansalaisille. Jo nyt Ruotsi ja Norja valmistautuvat puolustukseen mutta niiden etu ei ole turvata Suomen puolustusta. Niiden etu on turvata omat maansa.

    Suomen hallinto joko tietää tai sitten ei tiedä mitä NATO-seikkailu tulee lopulta tarkoittamaan. Tai sitten Suomen päättäjät eivät pidä asiaa ollenkaan niin tärkeänä. Joka tapauksessa he ovat jo nyt kylväneet Suomen valtion talouden tuhonnan siemenet.

    Suomen luoma turvallisuuskatsaus NATO-jäsenyyden riskeistä ja hyödyistä koottiin yhteen `juosten kusten` eli muutamassa viikossa. Asian historialliseen puoleen kuten siihen ettei Venäjä ole uhannut Suomea koskaan – ei uhrattu riviäkään.

    Tarvittiin Paavo Lipponen (PL) joka edes yrittää herättää kansallisen keskustelun ja jopa vaikuttamisen. PL vihjaa viimeisimmissä ulostuloissaan kuinka Suomessa alettiin yksissä tuumin potkimaan koronaan sairastunutta mummoa ja Erkistä tehtiin erkki – joskaan ei ihan näillä sanoilla. Asialla näyttävät olevan Kansallisen Kokoomuksen tahot. Tälläkö tasolla suomalainen NATO-keskustelu on?

    Paavo Lipponen: Nato-uho paljastaa suomalaisten järkyttävän itsetunnon puutteen:
    https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008860673.html

    Aiheellinen kysymys olisikin: Pitäisikö Venäjän `sotilaallinen operaatio` Ukrainassa johtaa tilanteeseen jossa vuosikymmeniä kestänyt Suomen puolueettomuus sitoutumattomuus ja riippumattomuus päättyisi ja jolloin päättyisi myös rauhan ja yhteistyön aikakausi Venäjän kanssa jota rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa.

    Kaiken lisäksi mitään puolueetonta tutkivaa journalismia Ukrainan kriisin todellisista taustoista ei suoritettu – faktantarkistamisesta puhumattakaan. Kansalaiset eivät ole saaneet uutisina mitään muuta kuin Länsiliittouman valheellista sotapropagandaa.

    Erikoiseksi asian tekee sekin ettei Suomi/Ruotsi jotka ovat rakentaneet turvallisuuspolitiikkansa kauan aikaa itsenäisesti ole osallistuneet sotilasliittoihin pitkiin aikoihin. Ruotsi sitten Napoleonin aikojen.

    Eikä ole edes kyseenalaistettu tilannetta jossa Venäjä joutuisi vastahakoisesti käyttämään sotilaallista voimaansa joka vaarantaisi Suomen ja Ruotsin kansalaiset. Kukaan ei edes maininnut mahdollisuutta että itäinen naapurimme joutuisi käyttämään Suomea vastaan ohjuksia ja/tai peräti ydinaseita.

    Edelleen aiheellinen kysymys olisi: Miten demokratia toimii jatkossa kun se ei toimi näinkin merkittävissä kysymyksissä. Miksi kansalaiset pidetään tieten tahtoen pimennossa? Miksi kansalaisilta estetään vaikuttaminen esimerkiksi NATO-kysymyksessä?

    Oletteko muuten aivan varmoja että olette tyytyväisiä kun teidän hallituksenne vie teitä parhaillaan sotaan – ehkäpä WWIIIeen. Tällaistako on demokratia? Kuka hyötyy tästä demokratiasta?

    Nyt teidät on totta tosiaan saatettu ns. `harmaalle alueelle` ja seuraukset tästä finanssimaailman merkillisestä erehdyksestä tulevat olemaan kauhistuttavat. Tämä alkaa yritysten konkurssiaallolla ja sitten seuraa ,,,

    Heikot woke johtajat loivat olosuhteet sodalle:
    https://oikeamedia.com/o1-175507
    Twitterissä kaaos kun Musk lupaa antaa kenkää wokeille:
    https://oikeamedia.com/o1-180403
    Turley: Woke left is in shock after losing Twitter!!:
    https://oikeamedia.com/o1-180211
    Matt Walshin kohudokumentti `Mikä on nainen?` paljastaa gender ideologian onttoudet:
    https://oikeamedia.com/o1-182900

    Jatkoa tulee seuraamaan ja tämä melu ei tule loppumaan ennen kuin asia on saanut lopullisen ratkaisunsa. Tulettepa näkemään kuinka vaikutusvaltaiset tahot tähän keskusteluun vielä osallistuvat.

    Naisten äänioikeus ja vaalikelpoisuus on ajettava alas!

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  3. [img]https://mk.christogenea.org/sites/default/files/styles/node_gallery_display/public/node_gallery/Putin%20Cert.jpg?itok=T-Yhkb3p[/img]

    https://mk.christogenea.org/image/vladimir-putins-passport-application-shows-he-jewish

    Vertical text on left side:
    ЗАЯВЛЕНИЕ О ВЬІДАЧЕ (ЗАМЕНЕ) ПАСПОРТА
    APPLICATION FOR ISSUANCE OF (REPLACEMENT OF) PASSPORT

    Very top line:
    Путин Владимир Владимирович
    Putin Vladimir Vladimirovich

    Explanation: The names of the parents are in section 6 of the application form:

    Шеломова Мария Ивановна /евр./
    Shelomova, Maria Ivanovna (Jew)

    Explanation: евр. is an abbreviation for еврей which means Jew

    Путин Владимир Спиридонович /Рус./
    Putin, Vladimir Spiridonovich (Russian)

    Explanation: Рус. is an abbreviation for Русский which means Russian

    Conclusion: Vladimir Putin’s father was an ethnic Russian, but his mother was an ethnic Jew.

    Plusääni(0)Miinusääni(3)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat