Pienikokoiset tappajalennokit päätyvät kansalaisten käyttöön

Natural Newsin kolumnisti Mike Adamsin tuoreessa artikkelissa analysoidaan lennokkiteknologian kehitystä ja sen vaikutusta yhteiskunnalliseen turvallisuuteen.

Adamsin mukaan Yhdysvaltojen puolustusvoimien lennokkitrendi voi jossain vaiheessa kääntyä eliittiä vastaan. Tulevaisuudessa pienet, jopa hyönteisten kokoiset (MAV) lennokit tulevat päätymään julkisille markkinoille, kun niiden hinta laskee kehityksen myötä tarpeeksi. Obaman hallituksella on tällä hetkellä monopoli poliittisissa lennokkimurhissa, mutta osaavat kansalaiset voivat helposti muuttaa kaupasta hankkimansa lailliset lennokit kotitekoisiksi tappajaroboteiksi.

Kun länsimaalaisten tyytymättömyys poliittista ja taloudellista eliittiä sekä pahenevaa katurikollisuutta kohtaan kasvaa, voivat omankädenoikeutta kannattavat aloittaa oman lennokkikampanjansa. Viranomaisten olisi erittäin vaikea torjua ilmiötä, sillä lennokkien ohjaajien ei tarvitse olla itse tekopaikalla suorittaessaan murhia tai muita rikoksia. Esimerkiksi pankkiirien ja poliitikkojen henkilökohtaisiin turvatoimiin joudutaan tulevaisuudessa käyttämään nykyistä huomattavasti enemmän rahaa, sillä hyönteisten kokoisiin lennokkeihin voidaan asentaa esimerkiksi bakteereja, kemikaaleja, räjähteitä tai ampuma-aseita. Nämä eivät kuitenkaan ole pakollisia esimerkiksi henkirikoksen suorittamiseksi. Pelkällä nuolenkärjellä varustettu amatöörilennokki on hengenvaarallinen osaavissa käsissä.

Yhdysvaltojen puolustusministeriö aikoo käyttää ensi vuonna 2,5 miljardia dollaria lennokkien kehittämiseen. Lennokkeja voidaan käyttää niin tiedustelu- kuin hyökkäystehtäviin. Ne varustetaan usein kasvojentunnistuslaitteistolla, joiden avulla vakoiltavan tai murhattavan ihmisen henkilöllisyys voidaan varmistaa. Myös kasvojentunnistusteknologia tulee olemaan tulevaisuudessa halvempaa ja tavallisten kuluttajien saatavilla.

CV-dazzle-face-detectionUrme-surveillance-mask

Adams ennustaa, että lennokeista tulee erittäin suosittuja etenkin järjestäytyneen rikollisuuden taistelussa huumepoliisia vastaan. Adamsin mukaan eliitti on kaivanut lennokkiterrorismillaan itselleen haudan. Tavallisia kansalaisia hän suosittelee tutustumaan tekniikoihin ja hankkeisiin, joiden avulla lennokkeja ja esimerkiksi niiden kasvojentunnistusohjelmia voi harhauttaa. Tällaisia ovat esimerkiksi CV Dazzle, Drone Survival Guide ja 3D-tulostetut naamiot.

Natural News

1 kommentti

  1. Järjestäytynyt rikollisuus on eliitin väline. Siitähän saakin kelpo syntipukin!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat