Pieni jääkausi alkaa 2014

Viileneminen on selvä varoitus siitä, että maapallolla on alkamassa pieni jääkausi. Tiedemiehet ovat ennustaneet, että vuonna 2014 alkaa uusi aikakausi, jolloin maapallo käy läpi epävakaiden vaiheiden sarjan, jossa lämpötilat vaihtelevat jopa vaarallisen kylmään. Kuitenkin ottaen huomioon nykyisen hiilidioksidin tuotannon, on varsin epätodennäköistä, että näkisimme suuren jääkauden, kuten viimeksi 12.000 vuotta sitten.

Pienen jääkauden pitäisi olla vuosisadan juttu, mutta siitä puhuvat vain ilmastotieteilijät ja aurinkotutkijat. Valtamedia ei ole hiiskunut sanaakaan, sillä he olivat kovasti mukana myymässä Globaalin Lämpenemisen propagandaa, joka on muuttunut merkityksettömäksi ilmaston viilentyessä. Amerikkalaiset aurinkotutkijat ovat jo vuosia sitten ilmoittaneet auringon olevan siirtymässä hiljaisempaan vaiheeseen auringonpilkkujen aktiivisuudessa, mikä tarkoittaa maan kannalta globaalin lämpenemisen katastrofin sijaan pientä jääkautta, joka kestänee 60 – 80 vuotta.

jaakausi-kuva1

Meksikon yliopiston geofyysikko Victor Manuel Velasco Herrera tukee näkemystä: ”Noin viiden vuoden sisällä Maa kokee pienen jääkauden, joka kestää 60 – 80 vuotta ja jonka saattaa aiheuttaa auringon aktiivisuuden väheneminen”. Herrera moitti Hallitustenvälisen Ilmastopaneelin IPCC:n kantaa globaaliin ilmaston lämpenemiseen, sillä ”se on virheellinen, koska se perustuu ainoastaan matemaattisiin malleihin, joiden esittämät tulokset eivät ottaneet huomioon esimerkiksi auringon aktiivisuutta.”

Vuosi 2014 on vielä vuoden päässä, mutta pienen jääkauden merkit voi jo nähdä ja tuntea:

Japanissa rikottiin talvisia ennätyksiä tänä vuonna, kun Pohjois-Japania peittivät ennennäkemättömät lumimassat, joiden korkeus oli pahimmillaan yli viisi metriä peittäen talot ja kadut.

jaakausi-kuva2

Venäjällä saatiin myös yli viisi metriä lunta ja Moskova oli lumen saartamana. (linkki: 55 kuvaa Venäjän keväästä!)

jaakausi-kuva3

 

jaakausi-kuva4

jaakausi-kuva5

Teksasissa Yhdysvalloissa helmikuun lumimyrsky rikkoi 120 vuotta vanhan ennätyksen tuomalla puoli metriä lunta kerralla. Myrskyn myötä tuulten nopeus nousi jopa 33 metriin sekunnissa rikkoen edellisen ennätyksen helmikuulta 1983.

jaakausi-kuva6

 

Intiassa on teitä hautautunut jopa 30-metristen lumikinosten alle. Alla olevassa kuvassa lumen saartamat asukkaat joutuivat kaivamaan Himachal Pradeshissa tien auki lomakohteesta Lahaul-laaksoon Himalajan rinteillä.

jaakausi-kuva7

Torontossa Kanadassa rikottiin helmikuun 23. päivän lumiennätys Pearsonin kansainvälisellä lentokentällä lumisateen yltäessä 12,4 senttimetriin päivän aikana. Edellinen 7,1 senttimetrin ennätys oli vuodelta 1967.

Virginiassa Yhdysvalloissa jouduttiin julistamaan hätätila, kun puolen metrin märkä ja raskas lumisade aiheutti sähkökatkon yli 200.000 asukkaalle. Talvimyrskyistä on varoitettu suurissa osissa Virginiaa ja Philadelphiaa. Raskaat lumisateet ja myrskyt ovat höykyttäneet suurinta osaa koillisista osavaltioista.

On hyvin ymmärrettävää, miksi Globaalin Lämpenemisen hullut ovat menneet piiloon, aina siitä lähtien kun Ilmastoskandaalin salaiset paperit tulivat julki vieden lämpenemiseltä kaiken uskottavuuden. Jotkut väittävät edelleen hiilidioksidin aiheuttavan ilmaston lämpenemistä ja eräät väittävät sen nyt aiheuttavan ilmaston viilenemisen siten, että auringon rauhoittumisella ei ole mitään tekemistä asian kanssa!

Ilmastonmuutoksella on vain vähän tekemistä hiilidioksidipäästöjen kanssa, se riippuu lähes täysin auringon aktiviteetista. Hiilidioksidi ei lämmitä planeettaa, mutta se auttaa ”säilyttämään lämmön” estäen planeettaa luisumasta suureen jääkauteen, kuten 12.000 vuotta sitten. Tri James Lovelock selittää videolla, miten kasvihuonekaasut ovat auttaneet pysäyttämään suuren jääkauden alkamisen.

Sillä välin globaalin lämpenemisen intoilijat, poliitikot ja globalisaation edistäjät haluaisivat jatkaa huijausta ja vähentää ilmakehän hiilidioksidia. Kenties he haluaisivat palata jääkaudelle?

Alla kuvat lumen kertymisestä vuosina 2004 – 2013 Pohjois-Amerikassa Yhdysvaltojen sää- ja merentutkimusorganisaation hydrologian tutkimus- ja seurantakeskuksesta. Kuvista on helposti pääteltävissä sään kylmeneminen.

jaakausi-kuva8

 

 

Alkuperäinen artikkeli: http://beforeitsnews.com/alternative/2013/03/little-ice-age-is-coming-in-2014-2585776.html

43 kommenttia

  1. jep.

    oli miten oli mutta hiilidioksidi on oikeasti kaasu joka luo lämpimän peiton pallollemme, hyvä nyt jos auringon aktiivisuus hiipuu ja on tulossa kylmä…mutta jos jatkamme aina vaan fossiilisilla, niin entäpä sitten kun aktiivisuus taas nousee ja alkaa tulla kuuma? mitäs me sitten teemme? no ihmisellä lajina on ollut aina vähän hälläväliä asenne kaikkeen joten mitään uuttahan ei ole tästäkään asiasta tiedossa. Toivoa vaan sopii että kun ja jos lämmintä alkaa taas tulla joku on jo kehittänyt jotain fiksua ettei paikallaolijat vallan pääsisi kaasuuntumaan…. ps.venus on hiilidioksidivaipassaan oiva pelote vaikka sijaitseekin lähempänä aurinkoa.

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
    1. @zikku Heps! Hiilidioksidilla ei ole lämpöä varastoivia tai sitovia ominaisuuksia. Aivan marginaalinen pieni valon aallonpituus tekee pienen särön väittämääni. Pääasiassa sillä ei sitä ole ja vaikka koko ilmakehä olisi hiilidioksidia, ei täällä sen kuumempi olisi kuin ennenkään. Korkeapaineen vallitessa talvisin täällä pohj. Puoliskolla lämpö haihtuu avaruuteen. Vai väitätkö -37 asteessa värjötellessä muuta. No, tästä on jauhettu iät ja ajat, mutta ilmasto siis ei ole hiilidioksidin vuoksi mihinkään lämpenemässä.

      Plusääni(5)Miinusääni(3)
      1. Ei hiilidioksidi lämmitä, se heijastaa lämpöä. Lyhyesti perusfysiikkaa: valo joka maahan lankeaa läpäisee hiilidioksidin ja tulee tänne ihan alas asti. Maasta avaruuteen heijastuva lämpösäteily taas heijastuukin takaisin. Mitä suurempi pitoisuus hiilidioksidia ilmakehässä on, sitä suurempi määrä lämmöstä ei karkaa avaruuteen, vaan palaa takaisin lämmittämään planeettaamme.

        Tässä ei ole muuten mitään uutta. Tiedemiehet esittivät lämpenemisen hiilidioksidin perusteella jo kauan ennen kun meillä oli tietokonemallinnuksia aiheesta ja se perustui puhtaaseen fysiikkaan.

        Plusääni(5)Miinusääni(3)
        1. Tuota… Pilvet heijastavat takaisin maahan sen mitä heijastavat. Toisalta myös heijastavat osan auringonsäteistä takaisin avaruuteen. Ei se hiilidioksidi mitään lämpöä estä avaruuteen haihtumasta. Sitä on ilmakehässä tasaisesti hajaantuneena alhaalta ylimpiin kerroksiin. Ja kuten sanottua korkeapaineen vallitessa pohjoisessa talvella on kylmä. Silloin ei ole pilviä, jotka heijastelisivat maahan maasta haihtuvaa lämpöä. Jos tuo iänikuinen hiilidioksidikuoriväittämä pallon ympärillä pitäisi yhtään paikkaansa, olisi lentokoneillakin kymmenessä kilometrissä tosi lämpimät lento-olosuhteet nykyisten -60 asteen pakkasen sijaan. Tietenkin hirvittävällä teoretisoinnila ja kikkailulla voidaan todistaa musta valkoiseksi. Tosiasia on kuitenkin se, että jos hiilidioksidi lämmittää jossain kohtaa ilmakehää, miksi se sitten kylmenee mitä ylemmäs mennään?

          Plusääni(5)Miinusääni(3)
        2. Höpö höpö itsellesi. Argumentum ad auctoritatem on argumentaatiovirhe (fallacy).
          No mitenkäs se hiilidioksidi ei heijasta mukamas kuin yhteen suuntaan eli vain Maahan päin?
          Jos Auringin säteily heijastuu hiilidioksidista maahan päin, niin silloin säteily heijastuu samalla tavoin myös avaruuteen päin. Koska hiilidioksidilla itsellään ei ole säteilyä (lämpöä) sitovia ominaisuuksia, vaan vain heijastavia, niin siksi hiilidioksidin määrän lisääntyminen lisää myös takaisin avaruureen heijastuvan säteilyn määrää: toisin sanoen ilmakehästä kumpaankin suuntaan heijastuvan lämpösäteilyn määrä pysyy vakiona. Ohuempi hiilidioksidipeitto päästää lämpösäteilyä lävitseen enemmän kumpaankin suuntaan, paksumpi vähemmän, ja siksi kummassakin tapauksessa Auringosta ilmakehän läpi Maahan asti pääsevän lämpösäteilyn määrä pysyy vakiona. Tämä todistaa, että hiilidioksidilla ei ole mitään merkitystä ilmaston lämpenemisellä.
          Sen sijaan ilmakehän vesimäärän eli kosteuden lisääntyminen kohottaa lämpötilaa, koska vesihöyry kykenee sitomaan lämpöä itseensä. Ilmakehän vesimäärän globaalista lisääntymisestä ei ole merkkejä. Näin ilmasto ei lämpene myöskään ilmakehän lisääntyneen kosteuden vuoksi.
          Se mikä lämmittää ilmastoa valtamerten lämmittämisen kautta, jos lämmittävät, ovat n. 100 000 Km pitkät valtamerten keskiselänteet.

          Plusääni(1)Miinusääni(3)
  2. Ilmastonmuutos on ilmiö jossa keskilämpötila kohoaa, se ei tarkoita että kaikkialla olisi koko ajan kuuma. Keskilämpötilan nousu tuottaa äärimmäistyviä sääilmiöitä ja nämä lumiennätykset ovat siis varsin hyvin globaalin ilmastonmuutoksen teorian mukaisia. Paikalliset korkeat pakkaslukemat eivät vielä tee planetaarisesta keskilämpötilasta matalaa.

    Artikkeli ei myöskään mainitse miten ilmastotieteilijät nimenomaan huomioivat myös auringon toiminnan vaikutuksen lämpenemisessä. On täysin totta, että auringon aktiviteetti on madaltunut ja se tulee vaikuttamaan lämpötiloihin. Mutta: keskilämpötila on yhä noussut, mikä kertoo meille jonkin muunkin asian vaikuttavan näihin lämpötiloihin.

    Selitän tämän oikein yksinkertaisesti: jo vuosia auringon aktiviteetti on ollut pienillä kierroksilla. Jo vuosia keskilämpötilamme on noussut. Auringon aktiivisuus vaikuttaa lämpötilaamme mutta jos aktiivisuuden laskusta huolimatta lämpötila nousee, vaikuttajia on muitakin.

    Plusääni(5)Miinusääni(2)
    1. On yleinen harhaluulo, että keskilämpötila olisi noussut. Se ei pidä paikkaansa. Maapallon keskilämpötila on pysynyt samana tai pikemminkin laskenut hieman. Ilmaston lämpeneminen on suuri huijaus, jonka takana on maailman valtaeliitti tarkoituksenaan saada aikaiseksi maailmanhallitus. Mitä enemmän ja mitä suurempia ongelmia näyttää olevan, sitä helpommin kansalaiset ovat valmiina luopumaan vapauksistaan ja itsenäisyydestään.

      Plusääni(10)Miinusääni(1)
    2. Auringon aktiviteetin muutosten vaikutukset ovat huomattavasti vähäisempiä kuin moni muu ilmiö, esim. hiilidioksidin tai metaanin määrän lisääntymisen vaikutus. Myös El Nino ja La Nina vaikuttavat paljon säähän.
      Täyttä höpötystä tuo ilmastonmuutosdenialistien propaganda. Tällaista tämä on nykyään, täyttä soopaa kirjoitellaan, monilla ei ole paljoa tietoa asioista, mutta sitäkin kovempi tuntemus, että tietää asioista ja kiihko tuoda sitä esille. Yrittäisitte edes olla rehellisiä asiassa, tai edes yrittäisitte edes vähän arvioida omia tietojanne näissä asioissa, ennen kuin kirjoitatte aivan päätöntä roskaa.

      Artikkelissa on kuvia suurista lumimääristä. Tiedoksi vain, että ilmastonmuutos on lisännyt vesihöyryn määrää pohjoisella paloonpuoliskolla ilmakehässä, ja siten myös sateita, joten ei ole ihme, jos lunta voi jossain tulla paljon. Sitten, kun ilmasto on lämmennyt enemmän, tulee se enemmän vetenä. Ilmastonmuutos myös pidentää esim. kuivia tai märkiä jaksoja.

      Plusääni(0)Miinusääni(2)
  3. Ei tule pientä eikä suurta jääkautta. Kun lunta sataa, on yleensä kohtuu leutoa. Kesä sulattaa nuokin lumikinokset pois. Ei siis mitään hätää.

    Plusääni(1)Miinusääni(2)
    1. Sä hän oot selvästi aiheeseen perinpohjaisesti perehtynyt……jos ei ole asiasta muuta kuin sylki suuhun tuonut jotain saissee niin mee valtamedian sivuille hakee jotain idiooti pisteitä sieltä niitä saa tosi helposti.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
  4. Olisko se Venus sen takia lämpimämpi kun Maa kun on ” pikkuisen” lähempämänä Aurinkoa.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  5. Mikäli maankuoren aktiivisuus lisääntyy kuten koko ajan on ollut havaittavissa, me saadaan sellanen tuhkapilvi tonne ilmakehään että AIVAN TAKUULLA tulee ns. uusi jääkausi tms.
    Mutta asia on merkityksetön koska asialle ei mitään voi.. Pitää vaan naattia elämästä niin kauan kuin sitä vielä piisaa 🙂
    (eikä pahitteex ois varmaan levittää sitä evankeliumin ilosanomaakaan?)
    -ugh-

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  6. näitähän on ennustettu aiemminkin… Kesällä se on ilmastonmuutos, talvella jääkausi. Yrittäkää nyt herranen aika tutkijat päättää! Meillä on jo -30 astetta talvella, tsukin se tästä enää paljoa kylmenee, kesällä sama plussan puolella eikä se varmaan siitäkään enään nouse. Taitaa olla molemmat aivan humpuukia

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  7. VOI HELLANLETTAS KUINKA SULOSIA KOMMENTTEJA! Magneettimedian artikkeleista ja niiden kommenttipalstoilta löytyvistä kommenteista on vaikka mihin: niistä voisi koota vaikka vitsikirjan työpaikan kahvihuoneeseen tai valistavan kirjasen jossa annetaan lapsille varoittavia esimerkkejä siitä mihin koulujen kesken jättäminen johtaa. Hienoa että otatte toisenne vakavasti, tällaista huuhaata saa harvoin lukea.

    Plusääni(3)Miinusääni(7)
    1. Sait yhden miinuksen kommentistasi koska minusta se oli lapsellinen. Mikä on yhdistävä tekijä kommenttien ja koulun kesken jättämisen kanssa? Tai koulutuksen ja kommenttien?

      Olet siis selvästi sitä mieltä että ihmiset jokta kommentoivat ja kyseenalaistavat vitsikirjaan rinnastettavilla kommenteilla, ovat kouluttamattomia. Niinkö? Ja että näkisit kommentit työpaikkasi naurunaiheena, niinkö?

      Onko pienessä mielessäsi edes käynyt ajatusta, että voit olla töissä omistamassani yrityksessä? Yhdessä niistä kolmesta? Tai että teet töitä minulle, joka sentään on nykymittapuun mukaan suorittanut korkeakoulututkinnon?

      No, tieto luo tuskaa. Voin kuitenkin kertoa sinulle, että kun tehdään tieteelistä tutkimusta, niin tulosten oikeaksi julkaiseminen ja tulosten testaaminen vaatii että oma väite koitetaan kaataa/kumota kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ja jos se ei kaadu, niin huomataan että ”Hei, minähän olen oikeassa”. Ei kuljeta nenä toisen perseessä kiinni ilman omaa tahota. On kauheaa katsella sellaista laumaa.

      Mietippäs asiaa viikonlopun yli ja kasva yksilönä.

      Plusääni(3)Miinusääni(3)
      1. Osu ja uppos. Kommentien muka-tieteellisestä naurettavuudesta paistaa kouluttamattomuus ja kaikenlaisen kriittisen ajattelun täydellinen puute aika kirkkaasti läpi. PBU – googlaappa siitä, kai sitäkin korkeakouluksi voi kutsua. Ei pahemmin sun leveilyt ”kolmella yrityksellä” paina. En ole sulla töissä eikä sun pelottelut muhun pure. Ainiin – ja jos sinä tietiäisit oikeasta tieteellisestä tutkimuksesta yhtään mitään, ymmärtäisit että tällä tai millään muullakaan tässä roskalehdessä julkaistavalla jutulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Täällä esitettävistä ajatuksista puuttuu poikkeuksetta täydellinen lähdekritiikin puute ja niinsanottujen eksperttien lausuntojen kirjaimellisesti ottaminen. Etkä käyttäisi sellasia termejä kuin ”oikeaksi julkaiseminen”. Mitä helvettiä se edes tarkoittaa?

        Siinä sulle oikea tieteellinen artikkeli, lue se vaikka viikonlopun yli ja kasva tiedemiehenä http://jeb.biologists.org/content/215/22/3865.long

        Plusääni(0)Miinusääni(4)
        1. …ja tuo linkki todistaa mitä? Sen että JOS ilmasto lämpenee niin sitten voi tapahtua seuraavaa ja sen seurauksena tapahtuu seuraavaa…

          Perimmäinen kysymys onkin: lämpeneekö ilmasto? Ja on osoitettu että se ei lämpene.

          Mainitsemassasi linkissä ei ole otettu lainkaan huomioon (tai on jäänyt vähemmälle huomiolle) se että mikäli mainttujen merivesien lämpeneminen nostaisi merivesien lämpötilaa, niiden haihdunta kasvaisi. Ja koska haihdunta kasvaa pinta-ala pohjaisesti, tulisi ilmakehään huomattava määrä lisää vesipisaroita jotka estäisivät auringonvalon saavuttamasta maapalloa. Meillä on siis hirmuisen suuria takaisinkytkentöjä joihin ihminen ei oikeastaan voi vaikuttaa millään lailla.

          Ja aivan samalla tavalla kasvihuonekaasut sekä noki estävät auringonsäteitä osumasta maanpinnalle, jolloin se itse asiassa kylmenee. Ja jos maanpinnan lämpötila/ionosfäärin lämpötila laskee, laskee kastepiste jonka seurauksena sadanta lisääntyy. Eikä kuivuus kuten artikkelissa sanotaan. Toisaalta, kun sadantalisääntyy, se kylmentää maan/vesistöjen pintalämpötilaa ja sen seurauksena vesistöt viilenevät jolloin haihdunta pienenee.

          Sen sijaan kaikki nämä ”tieteelliset” artikkelit ovat poikkeuksetta jättäneet huomiotta sen maapallon lämpötilaan vaikuttavan asian, että maan ja auringon välimatka ei ole vakio!! Välimatka riippuu siitä, missä positiossa JUpiter ja Saturnus kulloinkin voat suhteessa aurinkoon. Ne liikuttavat sitä kolmiuloitteista orbitraalista rataa pitkin. Sen seurauksena meillä on aina välillä pieniä jääkausia ja sitten suurempia jääkausia.

          Ja nyt, vuonna 2014 alkaa pieni jääkausi jota kestää noin 60 vuotta. 13-15 vuoden päästä meillä on kaikkein kylmintä ja siitä se pikku hiljaa lämpenee niin että noin 60v päästä olemme samassa lämpötilassa kuin nyt. Ilmiöön on kaksi syytä: auringonpilkut ja välimatka. Auringonpilkkujen esiintyminen vähenee aina joka 11-13 vuosi. Sen seuraukset ovat lyhytjaksoisia. Välimatka kasvaa vastaavasti 100 vuoden välein. Mutta jos auringon pilkkuja on paljon, kompensoi se välimatkan aiheuttamaan kylmenemistä. Nyt sitten ollaan pisteessä jossa auringonpilkkuja ei ole ja välimatka kasvaa voimakkaasti.

          Viimeksi kun Suomessa oli pieni jääkausi, oli suuret nälkävuodet. Eli, meillä on pari vuotta aikaa siihen kun omien puutarhojen pitää tuottaa mahdollisimman paljon ruokaa. Kititarve viljely tulee olemaan sen ainoa asia joka pitää ruuan hinnan kurissa.

          Energian hinta tulee pomppaamaan pilviin. Se tarkoittaa että jokaiseen pirttiin kannattaa asentaa yksi lämpölasi moduli olemassa olevien lisäksi. Kun ikkunat ovat viisi lasiset, niin se jo yksistään parantaa talon lämmöneristystä merkittävästi. Jopa 30%.

          Ilmasto on siis kylmenemässä, ei lämpenemässä.

          Kun nyt olen tehnyt lyhyen yhteenvedon tuosta artikkelista, niin tiedemiehenä voisit kertoa mitä jäi huomaamatta.

          Plusääni(8)Miinusääni(0)
          1. *haukotus*

            Kivat lähteet sulla. Ei oikeestaan kiinnosta oletko sinä vai joku muu yhtä pätemätön ihminen keksiny noi naurettavan epätieteelliset väitteet joita suollat tossa kommentissas. En jaksa edes alkaa halkomaan niitä, koska selvästi sulla ei ole minkäänlaista yleistä käsitystä ilmaston lämpenemiseen liittyvästä perusfysiikasta. Välimatka ja auringon pilkut, voi kristus sentään. Mitä järkeä mun on kommentoida sun naurettavaa ”yhteenvetoa” tosta artikkelista, ku edes se että maapallon lämpötila on noussut jo pitkään ei mahdu sun kahteen aivosoluus.

            Se on ihan sama mitä sä tai joku muu muka-tieteellinen urpo sanoo. Se ei muuta tieteellisiä faktoja, tuhansia kertoja vertaisarvioituja tutkimuksia ja havaintoja joita on kerätty ja kirjotettu aiheesta vuosikymmenten ajan. En pysty käsittämään teidän idioottien tarkotusperiä, ketä tällänen denialismi muka hyödyttää?

            Repikää tästä: IPCC:n tuleva raportti ilmaston lämpenemisestä ja siitä kuinka ihminen on 95% varmuudella ollut päätekijä ilmastonmuutoksessa. Tutkimus viittaa yli 9200 aiheesta tehtyyn tieteelliseen tutkimukseen. Tutkimuksen paikkaansapitävyydestä kertoo 54 667 kommenttia ja 1089 kappaletta 55 eri maasta olevien EKSPERTTIEN (oikeitten tiedemiesten) tekemää katsausta.
            http://www.climatechange2013.org/images/uploads/WG1AR5_FactSheet.pdf

            Tutkimuksen yhteenvedossa sanotaan muunmuassa näin:

            ”Warming of the climate system is unequivocal, and since the 1950s, many of the observed changes are unprecedented over decades to millennia. The atmosphere and ocean have warmed, the amounts of snow and ice have diminished, sea level has risen, and the concentrations of greenhouse gases have increased.”

            ”Each of the last three decades has been successively warmer at the Earth’s surface than any preceding decade since”.

            ”The atmospheric concentrations of carbon dioxide (CO2), methane, and nitrous oxide have increased to levels unprecedented in at least the last 800,000 years. CO2 concentrations have increased by 40% since pre-industrial times, primarily from fossil fuel emissions and secondarily from net land use change emissions. The ocean has absorbed about 30% of the emitted anthropogenic carbon dioxide, causing ocean acidification.”

            http://www.ipcc.ch/news_and_events/docs/ar5/ar5_wg1_headlines.pdf

            Tässä vielä tarkemmin jos kiinnostaa: http://www.climatechange2013.org/images/uploads/WGIAR5-SPM_Approved27Sep2013.pdf.

            Jos nyt sitten aletaan miettimään kumpaa enemmin kannattaa uskoa, magneettimedian itseoppineita propagandan levittäjiä vaiko maailman johtavia tiedemiehiä…. Eiku odotas, eihän sitä järkevän ihmisen tarvii edes miettiä!

            Vetäkää foliohatut tiukemmin päähänne niin ettette jatkossakaan näe totuutta ja jatkakaa toki tätä surullista sirkusta, naureskellaan sitten yhdessä ens vuonna kun mitään minijääkautta ei tullukaan. Nyt loppuu tää kommentointi, ”Koulutetun” ja kumppaneitten kanssa keskustelemisesta saa vielä aivosyövän

            Plusääni(1)Miinusääni(7)
        2. Aidossa tieteessä todisteen-argumentin täytyy seisoa kaiken muun poissulkien vain ja ainoastaan omilla ansioillaan.
          Siksi argumentum ad auctoritatem ei ole argumentti.
          Jos tuhat maailman parasta eksperttiä ovat väärässä samasta yhdestä asiasta, niin ne kaikki tuhat ovat väärässä. Piste. Vaikka se tuntuisi kuinka musertavalta pyhäinhäväistykseltä tiedeuskovaisesta.
          Vain argumentin sisäisen loogisuuden ansiot voivat aidosti todistaa argumentin pätevyyden, ei koskaan edes isä jumalan auktoriteetti.

          Plusääni(1)Miinusääni(0)
  8. eli onks ny lämpenees vai kylmenees ???
    ku olen nii fiksu ett en saanu iha kunnon käsityst

    T 15v. nuori

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  9. Missä se artikkelissa luvattu jääkausi on? 2014 talvi on ollut lämpimin vuosiin.

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  10. Vieläki oottelen täällä toppavaatteiden alla sitä luvattua jääkautta.. Magneettimedia on ihan yhtä hölynpölyä ku iltasanomat yms.. Iltasanomista vaan kukaan ei väitäkkään että sieltä tulisi pelkää asiaa, kun taas täällä ollaan kovinkin totuudessa kiinni joka uutisessa.. kuten tässä jääkauden jutussa.
    Vai onko tämäkin joku juutalaisten salaliitto?

    Plusääni(1)Miinusääni(3)
  11. ”Sillä välin globaalin lämpenemisen intoilijat, poliitikot ja globalisaation edistäjät haluaisivat jatkaa huijausta ja vähentää ilmakehän hiilidioksidia.”

    Puolletaanko tällä nyt mm. kemikaalivanojen olemattomuutta tai vaarattomuutta, sillä näiden ”intoilijoiden” taustallahan ovat salaisen elitistön militaarinen edustus, jonka ranskasmetallien suihkuttamisen ilmakehään ollaan pitkään katsottu johtavan ilmaston lämpenemiseen, vaikka kyseiset tahot virallisesti kertoo sen ”mahdollisen käyttämisen” johtavan ilmaston viilenemiseen? Kannattanee kuitenkin muistaa, että altistuminen kemikaalivanojen sisältämille raskasmetalleille on kytköksissä mm. alzhaimeriin ja autismiin.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  12. ”Vuosi 2014 on vielä vuoden päässä, mutta pienen jääkauden merkit voi jo nähdä ja tuntea”

    Vuosi 2014 on melkein lopussa ja pieni jääkausi .. missä ?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  13. Juutalaiset väärentävät mittaukset. Tämä on todistettu asia. Viranomaisin ja yliopistpohom ei voi luottaa enää yhtään.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
    1. Päpyllä on aina sama selitys valmiina, kun todellisuus ei vastaakaan omia uskomuksia. Kaikki on aina muka jotain juutalaisten salaliittoa. Pahoin häiriintynyt rasistinen salaliittoteoreetikko sinä olet.

      Plusääni(1)Miinusääni(2)
  14. Viime talvesta ja tästä kesästä jokainen voi vetää johtopäätökset ilmaston lämpenemisestä.

    Onko kesä kuumempi kuin ennen? Oliko kevät kuumempi kuin ennen? Oliko talvi lauhempi kuin ennen?

    Vuodet eivät ole veljeksiä mutta minusta näyttää siltä että kylmempään ollaan menossa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  15. Maapallo kiertää spiraalirataa avaruudessa imuroiden NASAn konservatiivisen arvion mukaan 40 – 100 kilotonnia (eli 40 000 – 100 000 metristä tonnia) avaruuspölyä vuodessa. Määrä ei kuulosta paljolta, mutta se on 4,5 miljardin vuoden aikana tuplannut maan massan ja paisuttanut Maapalon läpimittaa lähes kaksinkertaiseksi.
    Paisumisen takana on massan lisääntymisen aiheuttaman Maan keskipisteeseen suuntuvan gravitaation aiheuttaman ytimen paineen nousun kasvamisen aiheuttama siman lämpölaajeneminen. Tämän lämpölaajenemisen seurauksena Maan valtamerialtaiden keskiosiin repesi n. 200 – 180 miljoonaa vuotta sitten ns. valtamerten keskiselänteet. 100 000 Km pituiset valtamerten keskiselänteet levittävät valtameriä keskimäärin 5 cm eli Maapallon laajuisesti n. 50 neliökilometriä vuodessa.
    Samalla vuodessa vapautuu kaasuja niin valtavia määriä, ettei ihmiskunta koko olemassaolonsa aikana ole sellaisia määriä vapauttanut. Että se siitä ihmisen vaikutuksesta ikuiseen ”ilmaston muutokseen”.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Tarkistaisitko Maan massan ja laskelmasi. Jos oletetaan, että avaruuspölyn määrä on vakio (*) tuosta saadaan alle miljoonasosan massankasvu. Toisekseen, jos massan kasvu on tasaista, niin minkä kynnyksen ylittyminen olisi aiheuttanut jotain erikoista juuri 200-180 miljoonaa vuotta sitten ?

      (*) Oletettavasti aurinkokunnan sisäosissa on ollut avaruuspölyä nykyistä enemmän aurinkokunnan synnyn ja LHB:n aikaan, ja se on sen jälkeen tasaisesti vähentynyt, kun planeetat ovat sitä kiertoradoiltaan siivonneet. Ei ainakaan lisää lähimenneisyyden rajujen muutosten todennäköisyyttä ..

      PS. Jos massan tuplaantuminen tuplaa myös läpimitan niin miten siinä käykään keskimääräiselle tiheydelle ? Ja miksi ?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  16. Kuinkahan mones joulu peräkanaa vesisateessa!
    Jäätiköiden sulaminen arktisilla alueilla nopeutunut vauhtia jollaista ei ole ollut koskaan aiemmin!
    Ilmaston lämpeneminen haittaa jo lintujen muuttoa ja eri eläinlajien luonnollista elämää.
    Vaikuttaa virtauksiin– paikoin näennäisesti kylmenee, ääri- ilmiöitä. Jäälohkareiita ajelehtii, irtoilee.
    Tämä nostattaa merien pintaa.. erilaisia äärimmäisiä säitä esiintyy koska kaikki vaikuttaa kaikkeen kuin biljardipelissä. Öljynporaaminen tulee lisäksi nopeuttamaan tätä: Putin ja Rex Tillerson( Trumpin uusi ulkoministeri, öljyupohatta, joka ei usko ilmastonmuutokseen) iskevät ahneesti minne vain mistä rahaa irtoaa, voittoja..Trump aikoo vetää öljyputkia myös intiaanien pyhien maiden yli vaikka ihmiset vastustavat historiallisesti pyhien paikkojen ja lehtojen tuhoa. Mutta onhan jo alkuperäisasukkaat eli intiaanit ajat sitten riistetty ja eliminoitu ja tuhottu.
    Trump heittää keveästi koko ajan ehdotuksia ” ydinaseiden lisäämisestä” Usassa ja Japanillekin.. ratkaisuna!
    Rahat aseisiin, ja omiin taskuihin.. ei suinkaan köyhille: heiltä leikataan vähästäkin ja samaan aikaan leikataan rikkaimpien verotus( Trump ei maksanit ollenkaan verojaan kuulemma koskaan ja verotiedot salaiset eli veroparatiisijuttuja, 25 maassa bisneksiä ja sitten jotkut ylistää häntä ” puhtaana” joka taistelee korruptioa vastaan – vitsi!)
    Kun pallomme on tälläisissä käsissä, nähdään pian kovat todisteet ilmastonmuutoksesta, ei täydy enää spekuloida eikä edes odottaa kauaa. En vain tajua ollenkaan miten tämän sivuston poliittiseen agendaan kuuluu kieltää luonnon katastrofaaliset uhkakuvat: onko tämä sivusto riistokapitalistien äänitorvi, kenen? Asiantuntematon lauma toistaa samaa vastustusta samoin sanoin liukuhihnalta.
    Ollaan tässä lyhyessä hetkessä – miljoonien vuosien ketjussa. Ollaan tuhottu enemmän keksinnöillämme sadassa vuodessa kuin sitä ennen tuhansissa vuosissa tapahtui luonnossa vapaana ihmisestä.

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
    1. Lumettomissa talvissa ei ole mitään erikoista. Haittasi hiihtämistäkin:

      http://www.lahti2017.fi/1920-ja-1930-luku-kisaperinne-k%C3%A4yntiin-salpaussel%C3%A4ll%C3%A4

      Olen aikalaistodistajalta kuullut lisäksi, että 30-luvulla oli useampia lumettomia talvia ja kuulemma ainakin yksi, jolloin taivaalta ei olisi tipahtanut hiutalettakaan. Oli kyliensä kovin hiihtäjä vielä vanhoilla päivilläänkin, joten häntä korpesi.

      Tällä hetkellä jäätä myös kertyy enemmän kuin sulaa:

      https://www.nasa.gov/feature/goddard/nasa-study-mass-gains-of-antarctic-ice-sheet-greater-than-losses

      Mitä inkkareihin tulee, he eivät olleet alkuperäisiä asukkaita. Ensimmäiset Amerikan asukkaat olivat eurooppalaisia:

      http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/howaboutthat/9110838/Stone-age-Europeans-were-the-first-to-set-foot-on-North-America.html

      http://sciencenordic.com/dna-links-native-americans-europeans

      Nykyiset Pohjois-Amerikan intiaanit ovat rodullisesti hybrideitä, eurooppalaisten ja muiden kansojen sekoitus. Valkoisista alkuperäisasukkaista, joista kerrotaan myös inkkareiden kansantarinoissa, kirjoitettiin 1800- ja 1900-lukujen taitteessa kymmeniä kirjoja. En nyt tähän hätään löytänyt niitä archive.orgista. Ainakin jokin aika sitten niitä sieltä löytyi. Ehkä kyseistä tiliä ei enää ole.

      Voi olla, että emme saa koskaan tarkasti tietää, mitä muinaisuudessa todella tapahtui, mutta tällä hetkellä meille opetetaan valheita. Kuvaa Amerikan asuttamisesta haastaa myös hiljattain tehty havainto, että Amazonin inkkarit ovat geneettisesti lähimpänä Australian aboriginaaleja:

      http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-3170959/Were-Aborigines-AMERICANS-Native-tribes-Amazon-closely-related-indigenous-Australians.html

      Amazonilaisetkin ovat tosin hybridejä. Aivan, kuten nykyiset intialaiset ja arabitkin:

      http://www.nature.com/news/genomes-link-aboriginal-australians-to-indians-1.12219

      Nyt meille valkoisille ollaan tekemässä jälleen kansanmurhaa, mikä on tapahtunut jo ties kuinka monta kertaa menneisyydessä.

      Ja, sitä inkkareiden kansanmurhaa ei puolestaan koskaan tapahtunut:

      http://thealternativehypothesis.org/index.php/2016/06/02/the-non-genocide-of-northern-native-americans/

      Lähihistoriakin Amerikan asuttamisesta on valheisiin perustuva. Meille opetetaan, että valkoiset lähtivät vapaista ihmisistä koostuvana kollektiivina Amerikkaan. Meille ei kerrota, että koko asuttamisprosessi oli alun alkaen eliitin projekti, jossa taviksilla ei ollut minkäänlaista sanavaltaa. Meille ei kerrota, että ensimmäiset valkoiset asuttajat sekä mantereella että Karibialla olivat orjia:

      Nyt meille toitotetaan kuudennesta sukupuuttoaallosta, kuinka lajeja kuolee nopeammin kuin uusia syntyy. Kuulostaako järkevältä? Oikeasti? Tämän kaiken sinulle tarjoaa maailman rikkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat henkilöt heidän omistamiensa propaganda-julkaisujensa kautta. He haluavat, että meitä ahdistaa ja pelottaa. Mikäli uskot tunteisiisi vetoavat valheet, se ei tee sinusta parempaa ihmistä. Ei vaikka, kuinka pysyisit samaistumaan tarinoiden etiikkaan.

      Ilmastonmuutos on samojen ihmisten käsialaa. Maurice Strong, joka on ilmastonmuutoksen ja YK:n ympäristöohjelmien kummisetä, oli itse öljymies. Hän joutui pakenemaan viettämään elämänsä viimeiset vuodet Kiinassa aiheuttamansa oil for food -katastrofin vuoksi.

      http://www.therebel.media/maurice_strong_is_dead

      Öljymies on myös David Rockefeller, joka tosiasiassa on pääpiru sekä ilmastonmuutoksen että Maurice Strongin taustalla:

      http://www.newdemocracyworld.org/CoR/david.html

      Mieti hieman, ketkä tosiasiassa myyvät sinulle ilmastonmuutos-valhetta. Taustalta löytyy maailman kovimmat ja iljettävimmät öljymiehet ja oligarkit, jotka eivät välitä luonnonsuojelusta tosiasiassa rahtustakaan.

      Mitä Trumpiin tulee, niin täällä palstalla häntä ei ole juurikaan pidetty positiivisessa valossa. Korkeintaan ihmiset ovat iloinneet, kuinka hän on herättänyt valkoiset tietoisiksi itsestään ja puolustamaan omia etujaan valheita ja sortoa vastaan.

      Plusääni(2)Miinusääni(3)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat