Perverssi WC-kulttuuri saapui Suomeen – Helsingin Sanomat innoissaan

Kulttuurimarxismi etenee rohkein harppauksin. Myös Suomessa on yhä enemmän julkisia vessoja, joihin esimerkiksi naisiksi itseään kutsuvat miehet saavat mennä ahdistelemaan pikkutyttöjä. Kyse on ”sukupuolikokemusten tasa-arvosta”.

Juutalaisen Erkon suvun omistama Helsingin Sanomat on ottanut tehtäväkseen valistaa takapajuista Suomen kansaa ”yhteisvessojen” eduista. Propagandaa tarvitaan, kun veronmaksajille joutuu perustelemaan, miksi julkiset käymälät muutetaan irstailun keskuksiksi. Tirkistelijöille suunnattuja vessoja on Turussa avattu jopa pääkirjastoon.

Helsingin Sanomien Nyt-liite valottaa kulttuurimarxistien ummehtunutta näkökulmaa: ”Yhteisvessojen puolesta kampanjoidaan maailmalla ennen kaikkea siksi, että niillä voitaisiin ehkäistä syrjintää. Sukupuolitetut tilat tuottavat hankaluuksia erityisesti niille, joiden sukupuolen muut arvioivat väärin. Vaikeinta on, jos ei selkeästi sukupuolitu mieheksi eikä naiseksi.”

Helsingin Sanomat markkinoi juutalaislähtöistä, 1900-luvun alussa syntynyttä kulttuurimarxistista näkökulmaa, jossa ihminen ei ole biologinen olento vaan luonnosta irtautunut ”sosiaalinen konstruktio”. Kommunismi ja valtamedian pyhimpinä pitämät arvot – feminismi ja monikulttuurisuus – perustuvat kaikki samaan luonnonvastaiseen ihmiskuvaan, joka kiistää esimerkiksi rodun ja sukupuolen todellisuuden.

 

Vain yksi sallittu näkökulma

Helsingin Sanomat tarjoaa lukijoille vain vasemmistolaisten humanistitutkijoiden näkökulman, jotta se ei loukkaisi esimerkiksi homoseksuaaleja lukijoitaan. Sen sijaan täydellisen mediasensuurin kohtaavat tutkijat, joiden mukaan ei ole sattumaa, että mies ja nainen ovat henkisesti ja fyysisesti erilaisia ihmisiä. Helsingin Sanomat ei esimerkiksi kerro, että maailmankuulun Johns Hopkins –sairaalan entisen johtavan psykiatrin, tohtori Paul R. McHughin mukaan transsukupuolisuus on mielisairaus ja siihen kannustaminen on sairauden ylläpitämistä.

The Wall Street Journaliin kirjoittamassaan artikkelissa McHugh toteaa, että on sairaalloista luulla, että olisi syntynyt ”väärään kehoon”. Kukaan ei ottaisi vakavissaan ihmistä, joka väittäisi, että hänen ”olisi pitänyt” syntyä esimerkiksi joksikin eläimeksi. Kulttuurimarxilaisen lobbauksen vuoksi sukupuolisten häiriöiden paljastaminen on kuitenkin tulenarka aihe.

gyorgy
György Lukács.

Helsingin Sanomien artikkelin painopiste on nuorisossa ja nuorten ”hyvinvoinnissa”. Valtamedia tahtoo päästää itseään naiseksi luulevat miehet samoihin käymälöihin pienten tyttöjen kanssa, jotta ”nuoret voisivat hyvin”.

Todellisuudessa yhteisvessahanke vain pahentaa mielenterveysongelmista kärsivien ”transsukupuolisten” identiteettikriisiä ja asettaa mieleltään terveet erittäin ahdistavaan tilanteeseen, kun nämä joutuvat jakamaan käymälät häiriintyneiden kanssa.

Helsingin Sanomat kuitenkin tyrmää kritiikin muistuttamalla, että ”elämme nykyaikaa”.

Todellisuudessa hanke on yhtä moderni kuin Stalinin diktatuuri. Jo kommunistien miehittämässä Unkarissa juutalainen György Lukács vaati seksuaalista vallankumousta, joka alkaisi ydinperhemallin tuhoamisesta ja lasten aivopesemisestä. Kommunistista sukupuolikumousta perusteltiin silloinkin ”nuorison hyvinvoinnilla”.

 

Lue myös:

Allekirjoita kansalaisaloite kulttuurimarxilaista avioliittolakia vastaan
Lasten ja nuorten sukupuolenvaihdokset yleistyvät Englannissa
Emma Goldman – anarkofeminismin perustaja

3 kommenttia

  1. Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg kiteytti Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman näin:

    ”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”

    Brysselin Pravda soveltaa samoja mädätystekniikoita, tavoitteena helpommin alistettava orjalauma pienten askelten taktiikalla, ihmisten huomaamatta kiristettävään Super-Neuvostoliitto-diktatuuriin – laajennettuna edelleen talmudisti-juutalais-pankkigangsterien Uuden Maailmanjärjestyksen super-diktatuuriksi. – Eräs toinen asia, jota tämä vihollisen pääpropaganda-torvi Suomessa eriyisesti tukee, on ’monikulttuurisuus’ so. hallitsemattomaksi päästettävä maahantunkeutujien, erityisesti värillisten invaasio suomalaisen kansallisvaltiomme ja kansamme tuhoamiseksi Kalergi-suunnitelman mukaisesti.

    Plusääni(20)Miinusääni(1)
  2. Ei näytä noiden, jotka soveltavat psykopoliittisia mädätystekniikoita, ajatuksiin astuvan se kauhistuttava Jumalan tuomio, joka on odotettavissa. Nk. uskovaisetkaan eivät tunnu olevan kartalla, kun pelkäävät Venäjää enemmän kuin Jumalaa. Venäjän tulo olisi pelastukseksi kansallemme, mutta ellei se tule, on se merkki siitä, että kansakuntamme on jo luovutettu tuhon omaksi. Päättäkää itse, ketä tulee kunnioittaa enemmän: Jumalaa vai juutalaisia? Kumpaa tulee pelätä enemmän: Jumalaa vai Venäjää?

    Plusääni(5)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat