- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Perussuomalainen Sampo Terho: kansallissosialistien toiminta voitaisiin kieltää

Perussuomalainen kansanedustaja Sampo Terho ottaa jälleen kantaa kansallismielisyyttä vastaan. Yleisradion A-Studiossa [1] Terho kertoi hyväksyvänsä kansallissosialistisen toiminnan kieltämisen.

Aiemmin Terho puhui samasta aiheesta helmikuussa [2], jolloin hän sylki 1900-luvun alun suomalaisuusaktivistien päälle. Tuolloin hän kutsui Helsingin Sanomien haastattelussa Isänmaallista kansanliikettä ja Lapuan liikettä kansallismielisyyden ”harharetkiksi”.

Erityisesti IKL ja Lapuan liike muistetaan siitä, että ne estivät suoralla toiminnalla Neuvostoliiton laajenemispyrkimykset, kun itänaapuri yritti käyttää suomalaisia äärivasemmistolaisia viidentenä kolonnana.

Terhon mukaan taistelu bolshevismia vastaan oli kuitenkin ”harharetki suomalaisen isänmaallisuuden historiassa”. Koska Lapuan laki ei kuunnellut korruptoitunutta puolue-eliittiä, oli taistelu Neuvostoliittoa vastaan tuomittavaa.

Terhon viimeisin hyökkäys kansallismielisiä vastaan liittyi tietysti Jimi Karttusen tapaukseen [3]. Viimeisimpien tietojen mukaan Karttunen oli sylkenyt Helsingin keskustassa Vastarintaliikkeen jäsenen päälle, minkä jälkeen häntä oli potkaistu yhdesti rintaan. Karttunen oli pian tämän jälkeen poistunut omin voimin paikalta.

Karttusen päähän ei kohdistettu poliisin mukaan siis ensimmäistäkään iskua, eikä häntä pahoinpidelty hänen ollessa maassa. Aiheesta nousi kuitenkin valtamediassa korviahuumaava kohu.

Kun äärivasemmistolaiset ovat lyöneet Rajat kiinni! –mielenosoittajia suoraan kasvoihin [4] tai potkineet näitä näiden ollessa maassa [5], on media käytännössä sensuroinut tapaukset kokonaan.

Äärivasemmisto pahoinpiteli Rajat kiinni! –mielenosoitukseen osallistuneen Marko Parkkolan. [6]
Äärivasemmisto pahoinpiteli Rajat kiinni! –mielenosoitukseen osallistuneen Marko Parkkolan.

Terho on tuominnut konkreettisen isänmaallisuuden useaan otteeseen

A-Studiossa esiintynyt Terho olisi voinut käyttää saamansa näkyvyyden hyväksi ja osoittaa valtamedian kaksinaismoralismin [7] mielenosoituskahnausten uutisoinnissa.

Sen sijaan hän päätti hyökätä isänmaallisten suomalaisten ilmaisun- ja kokoontumisenvapautta vastaan.

Terho totesi Yleisradiolle olevansa valmis kieltämään kansallissosialistien toiminnan, mikäli se on lakiteknisesti mahdollista. Samalla hän käytti Magnus Hirschfeldin ja Leon Trotskin [8] kehittämää ”rasismi”-propagandatermiä todeten, että perussuomalaiset sanoutuvat ”ehdottomasti irti rasismista”.

Kirjoitimme Terhosta myös viime syksynä [9], kun hän oli tuominnut kovin sanoin kansalaisaktivismin siirtolaistulvaa vastaan. Toisaalta hän ei suostunut missään yhteydessä tuomitsemaan monikulttuurisia raiskauksia. Perussuomalainen Simon Elo ehdotti [10]samoihin aikoihin myös ”uusfasististen” järjestöjen täyskieltoa Suomessa.

Kaiken kukkuraksi oikeusministeriö määritteli vuosi sitten perussuomalaisen Jari Lindströmin johdolla maahanmuuttovastaisuuden järjestäytyneeksi rikollisuudeksi [11].

Myös Suomen pakolaiskriisin pääsyylliset Juha Sipilä [12] ja Petteri Orpo [13] kertoivat kannattavansa kieltoideaa. Sipilä pyrki ulostulollaan kiillottamaan imagoaan, joka tahriintui, kun hänen pakolaispolitiikkansa johti raiskaukseen hänen kotikunnassaan Kempeleessä [14].

Mediakriittinen Yle Watch kommentoikin [15] esimerkiksi Orpon populistisia heittoja pistävään sävyyn:

”Kovinta ääntä on pitänyt kansansa sisäministerinä pettänyt nykyinen valtiovarainministeri Petteri Orpo, jota on haastatelu mm. Ylen juttuun ’Orpo kieltäisi väkivaltaiset äärijärjestöt – Olen syvästi huolissani Suomesta’.

Jutussa jämäkkää auktoriteettiä teeskentelevä ministeri Orpo on tässä maassa viimeinen mies puhumaan rikollisista, sillä hänen päätöstensä vuoksi Suomeen päästettiin Dublin-sopimuksen vastaisesti 32 000 laitonta siirtolaista.

Voi olla, että olemukseltaan ja puheiltaan lähinnä henkistä kääpiötä muistuttava Orpo teki päätöksensä EU:n Isojen poikien painostuksesta, mutta hänellä on edelleen nimellinen vastuu porttien avaamisesta islamilaisille sotureille.

Aivan kuin viime syksyä ei olisi ollutkaan, tällä kansanvihollisella on röyhkeyttä käyttää keppihevosena Vastarintaliikettä, jonka kieltämisen vanavedessä voitaisiin paljon suuremmalta maahanmuuttokriitiseltä väestönosalta rajoittaa poliittisia oikeuksia.

Käytännön esimerkkejä mielipidevainosta

Mitä kansallismielisen toiminnan kieltäminen sitten käytännössä merkitsisi?

Juutalaisen Erkon suvun omistama roskalehti Helsingin Sanomat listaa tuoreessa artikkelissaan [16] esimerkkitapauksia, jollaisia poliittinen eliitti ilmeisesti toivoo myös Suomeen:

”Pitääkö rasistiset järjestöt kieltää uudella lailla? Rikollinen ja rasistinen toiminta ei nykyäänkään nauti sananvapauden suojaa

Suomessa rasistisiin mielenilmauksiin suhtaudutaan eri lailla kuin monessa muussa maassa.

Kun kanadalainen turisti teki Berliinissä 2013 valtiopäivätalon natsitervehdyksen, poliisi vei miehen käsiraudoissa poliisiasemalle ja takavarikoi poseerauksen kuvanneelta tyttöystävältä kameran muistikortin.

Ruotsalainen kiekkopomo joutui 2015 rasismiepäilyjen takia eroamaan tehtävästään, kun hän oli julkaissut Facebook-sivuillaan kuvan suomalaisesta toisen maailman sodan aikaisesta lentokoneesta jossa oli sinisen hakaristi.

Facebookissa kiertää paraikaa uutisvideo, jossa pampuin varustautuneet poliisit pistävät Luxemburgissa mieltään osoittavat uusnatsit kovakouraisesti kuriin ja nippusiteisiin muutamassa minuutissa.”

Eliitti tahtoo tehdä Suomesta poliisivaltion, jossa virkavalta hiljentää ”väärinajattelijat” nopeasti ja kovakouraisesti.

 

Lue myös: Vastarintaliikkeen vastine Helsingin tapahtumiin liittyen [17]