Perussuomalainen puolustusministeri: Suomi kouluttamaan Assadia vastustavia terroristeja

Äärisionistinen perussuomalaisten puolue tekee jälleen ulkopolitiikkaa Israelin intressit edellä. Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan Suomi voisi lisätä yhteistyötään Bashar al-Assadin hallintoa vastustavien kurditerroristien kanssa.

Niinistön mukaan Suomi voisi osallistua Yhdysvaltojen ”ISIS:n vastaiseen koaltioon” antamalla sotilaallista tukea Syyriassa vallankaappausta havitteleville kurdeille. Sota ISIS:iä vastaan muistuttaa yhä enemmän WTC-iskujen jälkeen alkanutta ”terrorisminvastaista” sotaa, jossa Yhdysvallat tuhosi ääri-islamistisen al-Qaidan sijaan Israelin suurimman vihollisen – Saddam Husseinin sekulaarin hallituksen.

Israel-alisteiset länsimaat ja valtapuolueet perussuomalaisia myöten käyttävät nyt ”ISIS:n vastaista sotaa” peiteilmaisuna Syyrian miehittämiselle ja Assadin syrjäyttämiselle. Assad, Iran ja Hizbollah ovat jo vuosia käyneet sotaa ISIS:iä vastaan, joten mikäli perussuomalaiset tahtoisivat todella kitkeä terrorismin Syyriasta, vaatisi puolue suoraa avunantoa hallitukselle eikä sitä vastaan taisteleville kurdiseparatisteille.

Israel ja Yhdysvallat ovat jo kauan tahtoneet pilkkoa Syyrian palasiksi, jotta avoimesti sionisminvastaisen maan geopoliittinen asema romahtaisi. Osa pilkkomissuunnitelmaa on jo kauan ollut kurdien avustaminen sekä vahvan kurdivaltion luominen.

Kommunistisia kurditaistelijoita.
Kommunistisia kurditaistelijoita.
irakinhizbollah
Perussuomalaiset eivät tahdo tukea Assadin liittolaisia sionismikysymyksen vuoksi.

Lännen Median haastattelema Niinistö muistuttaa, että Suomi kouluttaa jo nyt kurdeja Pohjois-Irakissa. Hän antaa ymmärtää, että nyt voisi kuitenkin olla hyvä sauma lisätä sotilaallista yhteistyötä Assadin vihollisten kanssa. Niinistön mukaan kyse on ”barbarismin vastaisesta taistelusta”.

Jussi Niinistö tunnettiin vielä 1990-luvulla vakaumuksellisena kansallismielisenä, joka kirjoitti useita klassikkokirjoja Suomen itsenäistymisvuosista. Vallan makuun päästyään hän on kuitenkin tehnyt 180 asteen käännöksen muun muassa suhtautumisessaan sotilasliitto Natoon sekä kodinturvajoukkoihin.

Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija, kapteeni Antti Paronen totesi tänään, että hänestä ISIS-vastaiseen koaltioon osallistuminen on huono idea, sillä se kasvattaa Suomeen kohdistuvien terrori-iskujen riskiä. Kysymys kuuluu: ovatko suomalaiset valmiit vaarantamaan henkensä Israelin geopoliittisen aseman turvaamiseksi?

 

Lue myös:

Perussuomalaiset: lisää pakolaisia, enemmän valvontaa, vähemmän sananvapautta
Timo Soini: EU:n rangaistava maita, jotka eivät ota tarpeeksi pakolaisia!

14 kommenttia

  1. Onko näillä persupomoilla noussut kusi pääähän kaikilla?

    Plusääni(18)Miinusääni(0)
  2. Artikkelissa mainitut ”terroristit” eli Peshmerga, kurdien puolisotilaallinen järjestö, eivät muuten taistele Assadin joukkoja vastaan, vaan pelkästään FSA:ta, Al-Nusraa ja Daeshia vastaan. Mm. Peshmergan ja Assadin SAA:n hallitsemien alueiden rajalla Al-Qamishlissa ja Aleppon lähellä ei satu aseellisia yhteenottoja.

    Plusääni(5)Miinusääni(2)
      1. Sekä Peshmerga että SAA.
        Assadin ja Peshmergan välillä on ollut neuvotteluja yhteistyöstä, kummallakin on Syyrian sisällä vihollisena samat osapuolet. Mitään konkretiaa noissa neuvotteluissa ei kyllä vielä ole tullut.

        Plusääni(4)Miinusääni(1)
  3. Kurdit eivät ole yhtenäinen joukko, lukekaa vaikka ”kansan” historiaa wikipediasta. He puhuvat eri murteita, seuraavat eri uskontoja, ovat asuneet täysin erillään ja eri hallitsijoiden alla jne.

    Irakin ja Syyria kurdeja käytetään hajauttamaan kyseisiä valtioita, samalla Irakin sisällä Massoud Barzanin hallinnon alla olevat kurdit ovat konfliktissa PKK:n kanssa (joita Turkki pommittaa, Barzanin hyväksynnällä!),Barzanin presidenttikausi loppui kuulemma jo vuosi sitten, mutta hän ”jäi” valtaan. Syyriassa taas kurdit ovat ilmeisesti enemmän hallitukselle lojaaleja, toisaalta sielläkin on itsenäisyystaipumuksia ja yhteistyötä USraelin kanssa. Melkoista peliä, siis.

    kommentti aiheesta
    http://www.zerohedge.com/news/2015-12-05/did-turkey-just-invade-iraq-protect-erdogans-isis-oil-smuggling-routes#comment-6879888

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  4. En tiedä ovatko he jo päättäneet tästä asiasta?:

    Soini: USA:n Isis-pyyntö arvioidaan huolella:
    http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/61003/910152b3d9

    Mutta tämä ei ole mikään USAn pyyntö, vaikka siltä näyttäisikin, vaan selkeä Korkeimman käsky, vaikka se esitetään epäsuorasti. Tähän käskyyn te ette voi vaikuttaa. Tällaisissa asioissa teidän mielipidettänne ei kysytä. Ja te suomalaiset tulette myös asettamaan istuimenne sinne. Näin käy kaikkien pohjoisten kansojen; jok`ikisen. Turha esittää vastalauseita, tai teidät pakotetaan. Ja sitten avataan pandora Israelin ylle.

    `Mitä sinä näet?` Minä vastasin: `Minä näen kiehuvan padan; se näkyy pohjoisen puolelta`. Ja Herra sanoi minulle: `Pohjoisesta on onnettomuus purkautuva kaikkien maan asukasten yli. Sillä katso, minä kutsun kaikki pohjoisten valtakuntain kansanheimot, sanoo Herra, ja ne tulevat ja asettavat kukin valtaistuimensa Jerusalemin porttien oville ja kaikkia sen muureja vastaan, yltympäri, ja kaikkia Juudan kaupunkeja vastaan` (Jer 1:13-15).

    Plusääni(7)Miinusääni(1)
  5. ”Tiedotteet 11.06.2015 15:44: Puolustusmateriaaliyhteistyöhön liittyvä yhteisymmärryspöytäkirja Saudi-Arabian ja Suomen puolustusministeriöiden välillä allekirjoitettu

    Puolustusmateriaalialan kahdenvälisen yhteistyön sujuvoittamiseksi on 11.6.2015 allekirjoitettu Yhteisymmärryspöytäkirja (Memorandum of Understanding) Saudi-Arabian puolustusministeriön ja Suomen puolustusministeriön välillä. Suomen puolustusministeriön puolesta yhteisymmärryspöytäkirjan allekirjoitti kansliapäällikkö Arto Räty. Puolustusministeriö on neuvotellut materiaalialan yhteisymmärryspöytäkirjasta Saudi-Arabian puolustusministeriön kanssa vuodesta 2006.

    Yhteisymmärryspöytäkirjalla mahdollistetaan suomalaisen puolustusteollisuuden toimiminen alueen markkinoilla ja varmistetaan samalla, että muun muassa Suomen tärkeänä pitämät seikat vientivalvonnasta tulevat huomioon otetuksi.

    Yhteisymmärryspöytäkirja on oikeudellisesti sitomaton osapuolten keskinäisen ymmärryksen ilmaiseva puitejärjestely. Siinä sovitaan yhteistyön pääperiaatteista ja hallinnosta ja se on rajattu koskemaan vain puolustusmateriaaliyhteistyötä.”
    http://www.defmin.fi/ajankohtaista/tiedotteet/puolustusmateriaaliyhteistyohon_liittyva_yhteisymmarryspoytakirja_saudi-arabian_ja_suomen_puolustusministerioiden_valilla_allekirjoitettu.6272.news

    Miksi Perussuomalaisten J.Niinistö puolustusministeri ja T.Soini ulkoministeri kaudella Suomi solmii yhteisymmärryssopimuksen sotatarvikealalla juuri Saudi-Arabian kanssa?
    Mitä agendaa Persut ajavat? Miksi yhteisymmärrys tahon mikä toimittaa ase- ja rahoitusapua Syyrian kristittyjen kansanmurhaan?

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  6. Mielestäni voisimme ihan hyvin aloittaa esim. PLA:n (Palestine Liberation Army) tai Hezbollahin tukemisen, kun nyt tälle tielle on lähdetty. Lisäksi voisimme solmia YYA-sopimuksen Iranin kanssa, ainakin sitten, kun sillä, toivon mukaan, on ydinase.

    Nämä persut ovat todella outoa porukkaa. Ne ovat juutalaisempia kuin juutalaiset. 🙂

    No, niin tai näin, NATO on suoraan helvetistä, kun katsoo sen tekoja viimeisen parinkymmenenen vuoden aikana: Miljoonia kuolleita, lukemattomia tuhottuja valtioita.

    Vain Israel, ja tietenkin Israelin vasalli, USA, ylittävät pahuudessa NATO:n toimet. Venäjäkin on kuin lastentarhan kiltti täti NATO:oon verrattuna. Jos NATO ilmaantuu taivaalle, helvetti on irti.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  7. Tämähän on oikein älykäs idea! Nobelin palkinto tälle peruspetturille on myönnettävä. Käydään antamassa niille koulutusta, järjestetään ne tänne, majoitetaan, syötetään jaetaan aseet ja muoviräjähteet. Apupaskaa löytyy metsäautoteiden varsilta jo valmiiksi. Viereen vaan kympin pytty paloöljyä, rasia kantopanoksia aski ja rähinän suura. SPR:ltä oppaat mukaan ja Suomi nousuun ihan kirjaimellisesti. Oikeasti; minä alan kyllästyä näitten latoaivojen touhuihin. MV:llä oli juttu tästä poliisista joka on hyllytetty koska on esittänyt mielipiteensä multikultia vastaan, Kouvolan ”polttopulloiskusta” vuosi kiinteetä, raiskarit häslää vapaalla, arkkipiispa on sitä mieltä että suomalaiset saa haistaa veen, Seinäjoella löytyy tuhansien eurojen arvosta juustoa ”hätääkärsivien” roskiksista, yössä vaeltaa suoro kourassa jos jonkinlaista lisääntyjää, koko ajan lisääntyvässä määrin vaaditaan ”rasistien” turvan tukkimista ja samaan aikaan ohjelmallisesti ohjataan kansan ns. vihaa venäjän suuntaan koskapa ukrainan juutalaisoligargia on meitä niin sydäntä lähellä. Samaan aikaan Suomen hallitus hirttää kansan munista kiinni semmoiseen politiikkaan joka ei voi muuta kuin johtaa maan taas vaihteeksi sotatoimialueeksi. Kannattaa NYT MUISTAA että edellisen kerran tänne hyökkäävä armeija koostui ukrainalaisista joita johti GRUUSIALAINEN Josiph Vissarionovits Dzugasvili alias STALIN. Näitä laumoja ajoi edellään juutalaisista koostunut NKVD. Nyt ollaan isolla innolla tekemässä zog pankkiirien hyödyksi koituvaa ttip sopimusta, unohdetaan täysin että ei ole enää olemassa ”jenkkejä” vaan jonkinlainen sekarotusoppa jota johtaa tummemmansävyinen nigerialainen ja roikka joitakin viulunsoittajia romahduksen partaalla olevalta katolta. Helvetti sentään tässä mikään superaivo tarvitse olla nähdäkseen mihin tämä hölmöily johtaa. Pääministerillä ei ole muuta kaupattavaa kuin Lars Laevin postillan ohjeet suomalaiselle ja oma talo matulle, presidentti jakaa satunnaisesti ”Nyt olisi syytä..” lausuntoja ja koko sirkus arkkadia lyö vimmansa vallassa loputkin maasta sakokaivoon. Ja tämä… tämä… tämä…(litania niin ruokottomia sanoja ettei voi sanoa) haluaa että suomen kansan verovaroilla koulutetaan TERRORISTEJA. Voi V*TTU.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat