"Sionistien valta länsimaissa pohjautuu holokaustimyyttiin. Revisionisteja vastaan hyökätään väkivalloin ja tuomioistuimessa, koska heitä ei uskalleta haastaa historiallisessa ja tieteellisessä tutkimuksessa."

Robert Faurisson

Perskeko-hallitus ”tuomitsee” Lahden tapahtumat – muttei monikulttuurisia raiskauksia!

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,58
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Päivän ykkösuutinen on Lahden ja Kouvolan viimeöiset tapahtumat. Perskeko-hallituksen nokkamiehet ovat pysytelleet hiirenhiljaa maahanmuuttajarikollisuudesta, mutta päästivät karmaisevan porun Lahden paukkupommeista ja lakanaan pukeutuneesta miehestä.

Viime yönä Lahdessa joukko nuoria suomalaisia heitteli paukkupommeja ja kiviä pakolaisia kuljettanutta bussia kohti. Kukaan ei loukkaantunut. Yhdellä paikalla olleista oli yllään valkoinen lakana, joka muistutti amerikkalaisen Ku Klux Klan –järjestön asua. Kouvolassa heitettiin puolestaan polttopullo hätämajoituskeskuksen seinään.

Lehdistö Suomessa ja maailmalla on rummuttanut kahta välikohtausta taukoamatta, vaikka henkilövahinkoja ei tullut. Kun äärivasemmistolaiset syyllistyivät vastaavaan rikokseen viikko sitten ja kivittivät suurlakon aikana ajanutta ”rikkuribussia”, ei lehdistö tuonut käytännössä lainkaan rikoksen poliittista ulottuvuutta esille.

Lehdistö on myös pyrkinyt sensuroimaan maahanmuuttajarikollisuutta Suomessa ja Ruotsissa. Viime viikonloppuna arabi- ja afrikkalaismaahanmuuttajat yrittivät raiskata suomalaisnaisia sekä Turussa että Joensuussa. Raakoja seksuaalirikoksia seurasi täysi mediapimento, vaikka poliisi vahvisti rikokset sivuillaan.

Mäntässä vastaanottokeskuksessa asuva pakolainen puolestaan pahoinpiteli järjestysmiehen. Uhri oli menettää näkönsä julman väkivallan seurauksena. Ei julkista keskustelua maahanmuuttajaväkivallasta mediassa tai eduskunnassa. Pelkkä poliittisesti korrekti hiljaisuus.

 

Hallitus ei suojele suomalaisia

Soini, Stubb ja Sipilä eivät ole ottaneet kantaa suomalaisten kokemaan väkivaltaan ja monikulttuurisiin raiskauksiin.

Sen sijaan perussuomalaisen Jari Lindströmin johtama Oikeusministeriö ilmoitti, että vastaisuudessa ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” voidaan määritellä järjestäytyneeksi rikollisuudeksi! Kuten osoitimme, uuden lain tarkoituksena on tukahduttaa tulevaisuudessa kaikki maahanmuuttovastaiset kansanliikkeet.

Perskeko-hallitus ei ole millänsäkään, kun laittomat siirtolaiset yrittävät raiskata naisia eri puolilla Suomea. Pari paukkupommia ja valkoinen lakana Lahdessa synnyttivät kuitenkin Pohjoismaiden laajuisen kohun! Pääministeri ”Juudas” Sipilä julisti välittömästi tuomitsevansa maahanmuuttajiin kohdistuvan ”väkivallan” (joka ei edes johtanut henkilövahinkoihin).

Sipilä! Milloin tuomitset suomalaisnaisiin kohdistuvat monikulttuuriset raiskaukset?

 

Kun Soini kommentoi maahanmuuttopolitiikkaa, syyllistää hän suomalaisia

Myös Timo Soini päätti kääntää veistä puolueensa maahanmuuttokriittisten äänestäjien haavassa ja kommentoida Lahden tapahtumia valtamedian vaatimalla tavalla. Soinin puolue ei ole tehnyt elettäkään vähentääkseen Suomeen kohdistuvaa siirtolaispainetta, mutta energiaa tuntuu riittävän vallan mainiosti maahanmuuttovastaisten suomalaisten sättimiseen.

Soinin mielestä lakanat ja paukkupommit ovat ”kuvottavaa vihaa”. Mitä monikulttuuriset raiskaukset sitten ovat?

Suomeen tulvii siirtolaisia parhaimmillaan 1 000 pakolaisen päivävauhtia. Miten ihmeessä Soinilla on edes aikaa ottaa kantaa Lahden yössä lepattaneeseen lakanaan? Eikö ulkoministerillä ole tärkeämpää tekemistä?

Perussuomalaiset itse on puolueena vastuussa siitä, että suomalaisten turhautuminen purkautuu nyt epätoivoisina tekoina. Puolue petti vaalilupauksensa. Suomalaiset luulivat voivansa saada järkevämpää maahanmuuttopolitiikkaa äänestämällä Soinia. Soini ja oikeusministeri Lindström voivatkin katsoa peiliin, mikäli kansan reaktiot eivät miellytä.

Suomalaisvihamielinen valtamedia sai klaanilaisasusta myös oivan tekosyyn julkaista harhaanjohtavia artikkeleita rasistisesta väkivallasta Yhdysvalloissa. Yle uutisoi erään roska-artikkelinsa sanoin: ”Ku Klux Klan lynkkasi ja teki pommi-iskuja valkoisen vallan nimissä

Valtamediassa KKK on amerikkalaisen ”rasismin” symboli, vaikka todellisuus on täysin toinen. Tilastot esimerkiksi osoittavat, että mustat hyökkäävät Yhdysvalloissa 60 kertaa useammin valkoisten kimppuun kuin valkoiset mustien kimppuun. Tätä valtamedia ei kuitenkaan koskaan kerro.

Kuten olemme artikkelissa ”Tilastoja Amerikan rotusodasta” osoittaneet, eivät lakanapukeiset valkoiset miehet ole käytännössä lainkaan edustettuina todellisissa rasistisen rikollisuuden tilastoissa. Asialla on aivan toinen rotu.

Satellite

Ruotsalaiset järkyttyvät KKK-lakanasta enemmän kuin maahanmuuttajajengien pommi-iskuista Malmössä.

Ruotsalaiset järkyttyvät KKK-lakanasta enemmän kuin maahanmuuttajajengien pommi-iskuista Malmössä.

 

Ruotsissa lakana pelottaa pommeja enemmän

Hurskastelun lakipiste saavutettiin kuitenkin Ruotsissa, jossa Lahden lakanamiehestä tuli pääuutisaihe. Samalla ruotsalaislehdistö tekee kaikkensa sensuroidakseen maan väkivaltaisimpien rikollisjengien maahanmuuttajataustan. Järkevämpää maahanmuuttopolitiikkaa vaativista suomalaisista tehtiin Ruotsin siirtolaisuuspsykoosia sairastavan hallituksen ongelmien syntipukki.

Malmössä kaupungin työntekijöitä joudutaan nykyään kouluttamaan tunnistamaan erilaisia käsikranaatteja, sillä maahanmuuttajat ovat alkaneet käyttää niitä reviirisodissaan. Kranaattitietoisuutta opetetaan jopa ruotsalaiskoulujen vahtimestareille.

Kesän aikana Malmö oli lukuisia kertoja otsikoissa ammuskelu- ja räjäytysvälikohtausten vuoksi. Valtamedia kuitenkin puhuu vain ”nuorisosta” tai ”jengeistä” rikollisten etnisen taustan sensuroiden, jotta uutiset eivät antaisi pontta kansalaisten vaatimuksille vähentää afrikkalais- ja arabimaahanmuuttoa.

Maahanmuuttajavaltaisilla alueilla palkataan nyt satoja uusia poliiseja aina pommiasiantuntijoista lähtien. Ja silti ainut maahanmuuttopoliittinen aihe, josta Ruotsin lehdistö kirjoittaa, on lakanaan pukeutunut mies Lahden yössä!

 

Arvi Pihkala

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

61 Kommentit

  1. Déjà voodoo

    Ai että lakanat lepattaa… Sionilla lepattaa sieraimet – ja korvat, kun valehtelee ihan sikana! Röh, röh. Auttaisikohan kebab-pizza -paikkojen boikotointi etteivät keksisi kaikki maailman kurdit ym. vainotut tulla tänne yritystä pukkaamaan? Ja mitä tulee nollatoleranssiin: uskon aika monella toleranssin todellakin olevan nollassa.

    (40)(2)
  2. Vesa-Ilkka Laurio

    ”Hallitus ei suojele suomalaisia” – näin kuuluu yksi artikkelin alaotsikoista. Hallitus on niin ollen rajannut itsensä Suomen kansan ulkopuolelle. Ollessaan Suomessa Suomen kansan ulkopuolella se on käytännössä eristyksissä, vankilassa, suossa, järvessä. Hallitus uikin ”juutalaisuus”-nimisessä sontajärvessä – ja hukkuu omia aikojaan – plumps. Suomalaiset eivät suojele hallitusta.

    Eikä maahan kohdistuva muukalaisvirta ole mitään ”pakolaisia”! Kyseessä on tuon sontajärven, jossa hallitus ui, pitkäaikainen suunnitelma ja projekti Suomen ja koko Euroopan tuhoamiseksi, jotta sontajärvi, juutalaisuus Talmudeineen, pääsee maailmantyranniksi. Euroopan kansat, niiden identiteetti ja voima, tuhotaan muslimien ja afrikkalaisten massamuutolla Eurooppaan:

    http://magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

    http://magneettimedia.com/kreivi-kalergin-suunnitelma-eurooppalaisten-tuhoamiseksi/

    http://golden-dawn-international-newsroom.blogspot.dk/2013/01/the-coudenhove-kalergi-plan-genocide-of.html

    http://balder.org/judea/Coudenhove-Kalergi-Prize-European-Council-Awarded-To-EU-President-Van-Rompuy-November-16-2012.php

    http://www.hist-chron.com/judentum-aktenlage/zionismus/op/Kalergi/ENGL-Kalergi-plan.html

    http://vv.varzil.de/II-01.PDF

    https://ia700402.us.archive.org/13/items/Honsik-Gerd-Rassismus-legal-Der-Juden-drittes-Reich/HonsikGerd-RassismusLegal-DerJudenDrittesReich2005268S.Scan.pdf

    https://ia700406.us.archive.org/13/items/Coudenhove-Kalergi-Praktischer-Idealismus/Coudenhove-kalergiRichard-PraktischerIdealismus-Adel-Technik-Pazifismus1925191S..pdf

    http://balder.org/judea/Richard-Coudenhove-Kalergi-Practical-Idealism-Vienna-1925.php

    Kyseessä on kansanmurhaoperaatio.

    Meidät tuhotaan, osin myös tapetaan. Täysin tietoisesti.

    Itseäni se ei haittaa, sillä elän Jumalan iankaikkisessa valtakunnassa, mutta kansan vuoksi olen huolissani, vaikka kansa synneillään kuoleman ja tuhoutumisen onkin ansainnut.

    (44)(5)
  3. Public Enema № 1

    Olisi pitänyt vain uskoa, että PS ei ole mitään muuta kuin valeoppositiota: ääni meni suoraan Ö-mappiin. Olisi pitänyt tajuta se T. Sionin Israel-kommentista. Olisi pitänyt tajuta se hänen jatkuvan ylitsevuotavasti tuputtamastaan katolilaisuudesta—kukaan täyspäinen ei hehkuta uskontoa tuolla tavalla. Demokratia on suurinta syöpää läntisessä maailmassa. Tämä käsitys vahvistuu allekirjoittaneella alati.

    (48)(2)
    • Olen toitottanut asiaa jo vuosia. Olen esitellyt Soinin sanomisia ja PS:n puolueohjelmia ja muita kannanottoja. Vaaliohjelmia ja -mainoksia. Olen esiteklyt kannattajakunnan toimintaa netissä ja yleisesti edesottamuksia nokkamiehiltä ja esitellyt ihmistyyppiä, jota he edustavat. Kaikki on ollut harvinaisen selvästi nähtävissä. Ei ole mennyt jakeluun eikä tunnu menevän vieläkään. PS-puoluetta ei enää tarvita, kun Suomi siirtyy nyt totalitarismiin. Sitä ei enää tarvita ja mamukriittiset puolueet ovat vastedes kiellettyjä.

      Uskomatonta on myös se, että iso osa kansaa ei tunnu tajuavan, että päättäjät ovat rikollisia ja ettäkyseessä on todellakin kansanmurhaa harjoittava vihollinen. Joskus tuntuu, että ihmiset ovat vain alistuneet ja suojautuvat ja alkavat orjiksi. Mutta silti tuntuu siltä, että iso osa ei todellakaan tajuaisi asioita. Niin rehellisenoloisesti trollien seassa löytyy kannanottoja ja kuin kaikki pehmeys ja maltillisuus ja muu ei olisi vain pintaa. Ihan tosissaan kuvitellaan, että päättäjät ovat vain ”tyhmiä” tai että he todella uskoisivat siihen, mitä he puhuvat ym.

      (36)(2)
      • Vesa-Ilkka Laurio

        Kyllä Repe ponnistelusi ovat tuottaneet tulosta! Meitä on monta, jotka ovat seuranneet kirjoituksiasi ja kommenttejasi vuosia eri paikoissa, joten kyllä työsi on kantanut hedelmää. Aivopesu kansassa vain on niin syvää, että laajoja kansankerroksia sanomasi ei (eikä meidän muidenkaan sanoma) ole voinut tavoittaa. Nyt kun on jonkinsyvyinen tosipaikka tullut esiin, voisi olla paikka tuoda vaikka täällä esiin esittämiäsi totuuksia uudestaan. Varmasti kansa on nyt vastaanottavampaa, kun harhakäsitykset murtuvat ja yhteiskunnallinen todellisuus järkkyy.

        Suuri enemmistö kansasta on sellaista, ettei se lähde liikkeelle (edes ajattelun tasolla) ennen kuin alkaa olla pakko. Siksi demokratia ei voi toimia. Kansaa on johdettava. Kansa ei kykene itse ohjaamaan itseään. Vain osa kansasta on luotu johtamaan. Muut on luotu kukin työpaikalleen. Kaikki tekevät yhtä arvokasta työtä.

        (33)(4)
  4. Nyt on laajan kansalaistottelemattomuuden aika!

    (13)(2)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Ei ole. Nyt on oikean ryhdistäytymisen aika. Miesten on oltava miehiä (oikeudenmukaisuus, lujuus, jumalanpelko). Esivaltamme on JUMALAN ASETTAMA (”ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta”, Room. 13:1). Hallituksen kanssa on neuvoteltava. On pyrittävä yhteydenpitoon. Sitä on taivuteltava ryhtymään ajamaan kansan etua, kääntämään kelkka. Tänne raahatut ”pakolaiset” on siirrettävä Suoman rajojen ulkopuolelle. Vain todella apua tarvitsevat voidaan jättää harkinnan mukaan. Hallitukselta on kysyttävä, ohjataanko Suomen hallitusta/eduskuntaa ulkoapäin. Kuinka käskytys tapahtuu? On otettava selvää, mitä mahdollisen ulkomaisen käskytyksen sivuuttamisesta seuraa. On selvitettävä kunkin päättäjän rooli ja osuus Suomen kansan vastaisissa toimissa. Maan- ja valtiopetokseen ja muihin rikoksiin syyllistyneet on tuomittava lain mukaan. Ellei asiamukaisia oikeusistuimia ole enää olemassa, on pyrittävä saamaan Suomeen asianmukainen oikeuslaitos.

      On ryhdyttävä toimiin puolueiden korruption hävittämiseksi, ja se voi tarkoittaa kaikkien puolueiden lakkauttamista. Tilalle tarvitaan kansan tahtoa (jos sellaista on olemassa) toteuttava puolue, jonka ensimmäinen tehtävä on pyrkiä lakkauttamaan vuoden 1947 Pariisin rauhansopimus, että Suomen kansa tulisi tasavertaiseksi kansaksi muiden kansojen rinnalla. Tänään juuri kirjoitin – sattumalta ja päähänpistosta – tästä puolueasiasta mv-sivustolle (vaikka inhoankin sen kommenttiosastojen kielenkäyttöä), ja sinne lähettämäni viesti oli seuraava:

      http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=4509.msg16703#msg16703

      Viesti ketjuun ”Uusi puolue perustetaan” 25.9.2015 klo 14:34

      (viestin alku)

      Jos Suomeen on aikomus perustaa isänmaallinen puolue, joka haluaa irrottaa maan juutalaisesta Rothschildien korkovelkarahajärjestelmästä, joka sitoo maan väkisin velkaan (raha itsessään on ko. järjestelmässä korollista velkaa pankeille), velkakierteeseen, velkaorjuuteen, kaikkeen orjuuteen ja lopulta tuhoutumiseen, niin silloin puolueen on käsittääkseni pyrittävä saamaan Suomi irti vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksesta. Rauhansopimus sekaantuu Suomen sisäisiin asioihin mm. rajoittamalla asevoimia, sanelemalla Suomeen tuhoisan demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän ja kieltämällä Suomessa ”fascisminluontoiset poliittiset, sotilaalliset ja sotilaallisluontoiset järjestöt” ja Neuvostoliitolle tai YK:lle vihamieliset järjestöt. Kaksi viimeksi mainittua kohtaa, demokratia ja järjestöt, sisältyvät rauhansopimuksen 8. artiklaan joka kuuluu:

      ”8 artikla.

      Suomi, joka välirauhansopimuksen mukaisesti on ryhtynyt toimenpiteisiin hajottaakseen kaikki Suomen alueella toimivat fascisminluontoiset poliittiset, sotilaalliset tai sotilaallisluontoiset järjestöt sekä muut järjestöt, jotka harjoittavat Neuvostoliitolle tai muille Yhdistyneille Kansakunnille vihamielistä propagandaa, sitoutuu olemaan vastaisuudessa sallimatta sen luontoisten järjestöjen olemassaoloa ja toimintaa, joiden tarkoituksena on kieltää kansalta sen demokraattiset oikeudet.”

      http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020

      Kuten on helppo ymmärtää, tuo ”fascisminluontoinen” saattaa tarkoittaa, tulkitsijasta riippuen, ”isänmaallista” tai jopa yleensä ”ei-juutalaista” (Neuvostoliittohan oli juutalainen luomus).

      Rauhansopimus tarkoittaa käytännössä sitä, ettei Suomen kansa ole tasavertainen kansa vapaiden kansakuntien rinnalla. Suunnitellun puolueen tulee siis ohjelmassaan vaatia Pariisin rauhansopimuksen purkamista kansainvälisissä elimissä (ehkä YK:n turvallisuusneuvostossa), jotta Suomen kansa tulisi tasavertaiseksi kansaksi muiden kansojen rinnalla.

      Otan esimerkiksi Saksan kansallissosialistisen puolueen ohjelman vuodelta 1920, jonka 2. kohdassa myös vaaditaan Saksan kansan nostamista tasa-arvoiseksi muiden kansakuntien rinnalla ja Saksaa rajoittaneiden rauhansopimusten purkamista. Kyseinen puolueohjelma löytyy täältä:

      http://www.documentarchiv.de/wr/1920/nsdap-programm.html

      Suomennettuna ja kommentoituna täällä:

      https://totuusbloki.wordpress.com/2014/12/28/tarkastelussa-kansallissosialistisen-saksan-25-kohdan-ohjelma/

      (viestin loppu)

      Kansalaistottelemattomuuteen väkivaltaisten toimien avulla ei tule ryhtyä. Hallitusta voi moittia, haukkua ja pilkata, mutta väkivaltaisesti sen kimppuun ei saa käydä. On otettava huomioon, että tapahtumissa on kyse Jumalan rangaistuksista, jotka kansa synneillään on ansainnut. On siis mentävä itseen ja tehtävä parannus. Jumalan raivo on sytytetty varsinkin nyt viime aikoina lastenmurhilla (abortit) ja homoseksuaalisuudella.

      Raamattu kieltää esivaltaa vastaan nousemisen (vain tilanteessa, jossa hallitsija hulluuden vuoksi menettää käsityskykynsä, hänet voidaan vaihtaa): ”Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sen tähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion” (Room. 13:1-2).

      Jos hallitus käskee toimimaan Jumalan sanan vastaisesti, silloin on noudatettava Jumalan sanaa, ei hallituksen sanaa: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä” (Ap. t. 5:29). Jos siis näette, että joutuisitte toimimaan Jumalan sanan vastaisesti, ryhtykää vastustamaan hallitusta.

      On nähtävä oma syy (synnit) tapahtumissa. Sokea riehuminen johtaa hirvittäviin seurauksiin, varsinkin kun Jumalan viha vyöryy päälle täydellä voimalla.

      Niiden, jotka ovat kristittyjä, on huudettava apua Jumalalta (rukoiltava). On myös rukoiltava, että Jumala antaisi sananjulistajia, jotka nuhtelevat kansaa synneistä täydellä pauhulla. Lisäksi on rukoiltava hallituksen puolesta, että Jumala johtaisi sen oikeisiin päätöksiin ja toimiin.

      Jos kansa ei tee katumusta synneistään, saattaa olla, että kansa tuhoutuu viimeistä miestä myöten, kuten homo-Sodomalle ja homo-Gomorralle (Lootin väkeä lukuun ottamatta) tapahtui. Tai kuten maailmalle tapahtui vedenpaisumuksessa.

      Parannuksenteon vaikutuksesta seuraava raamatunkohta: ”Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä” (Joona 3:10).

      Kansalaiset ovat ruumiin ja omaisuuden suhteen esivallan alamaisia. Sielun tulisi olla Jumalan (esivalta ei saa sekaantua sielun asioihin), jolloin ihminen elää Jumalassa ja viimeisenä päivänä ruumiin ylösnousemuksessa myös ruumiin puolesta – eläen sekä sielun että ruumiin puolesta ikuisesti uudessa maassa ja uusissa taivaissa, jotka Jumala omilleen on luvannut luoda, 2. Piet. 3:10-13. Muut joutuvat ikuiseen helvettiin.

      (12)(13)
      • Mutta jos katsot historiaa niin moniko tyranni on vapaaehtoisesti luopunut vallasta? Aivan, nykyiset päättäjät eivät lähde minnekään, koska heitä ei pakota siihen mikään. Poikkeukselliset ajat vaativat usein valitettavasti poikkeusellisia tekoja.

        (18)(3)
        • Vesa-Ilkka Laurio

          Jos maassa on tyranni valtiaana, se on Jumalan (jolta kaikki ja kaikenlaiset esivallat ovat) rangaistus kansalle. Jos tyranni ei luovu vallasta, se on pitkitetty Jumalan rangaistus pitkitetylle kansan jumalattomuudelle.

          Poikkeuksellista ajassa on se, että kansalta (myös sinulta) vaaditaan parannuksentekoa, mm. sinusta heijastuvasta ylpeydestä. Parannus = katumus + usko.

          Saattaa olla niin, että Jumala asettaa Suomen valtiaaksi hirvittävää terroria pitävän tyrannin. Että kansa viimein ymmärtäisi, mistä on kyse.

          Tai Jumala hävittää kansan kertaheitolla. Loppuu narina ja suunsoitto.

          Nyt kun mamut ovat joka nurkassa, kärsikää kohtalonne! Nöyrästi! Se on Jumalan rangaistus. Kristuksen hylättyänne teillä ei ole suojaa missään. Hirvittävä on kohtalonne ilman Kristusta! Tultuanne parannukseen Jumala poistaa kiusankappaleet.

          Ja pää on auki koko ajan.

          Luuleeko teikät, ettei Jumalaa ole!

          (10)(14)
          • ”Jos maassa on tyranni valtiaana, se on Jumalan (jolta kaikki ja kaikenlaiset esivallat ovat) rangaistus kansalle. Jos tyranni ei luovu vallasta, se on pitkitetty Jumalan rangaistus pitkitetylle kansan jumalattomuudelle.”

            Höpö höpö. Syyllistät yksinkertaisesti uhrin(kansan) ja silittelet pahantekijää(tyrannia). Niinhän juuri tapahtuu kulttuurimarxistien Suomessa kun esim. raiskauksen uhri syyllistetään. Uskon asiat on jokaisen oma asia, vääryyden ja oikeudenmukaisuuden erottaa ateistikin.

            (13)(5)
          • Vesa-Ilkka Laurio

            monni at 21.17

            Katso vastaukseni alla sinulle at 21.19 (vastaus meni ”odottamaan hyväksyntää”, nähtävästi koska käytin Suomen kansasta ainoaa oikeaa sanaa, k-sanaa, ja tähän loppui siis nyt kirjoitteluni täällä, teillä on omat korvasyyhyjohtajanne vetämässä teitä miellyttävästi. No, ehdin jo sanoa mitä minulla oli tähän Mg-sivustoon sanottavaa. Muistakaa tapella oikea taistelu [tiedän sen, mitä te ette tiedä, hengellisen sodankäynnin, joka todellisuudessa ratkaisee taistelut]).

            VL

            (6)(8)
        • Juuri kuten sanot: tyrannit eivät luovu vallasta.

          Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia tekoja. Ja Suomessa on nyt poikkeustila!

          Sipilän maanpetturit itkevät julkisuudessa kissanpierua, kun samaan aikaan antavat murhaajien, raiskaajien ja terroristien vapaasti kävellä rajan yli maahan.

          Rajoja ei ole suljettu vieläkään!

          Ja mitä niissä verisen mustan ristin vastaanotto(terroristi)keskuksissa todella tapahtuu? Ettei siellä vain suunniteltaisi terrori-iskuja Suomea vastaan?

          http://markusjansson.blogspot.fi/2015/09/isis-iskee-suomessa-miten-se-tapahtuu.html

          (14)(2)
      • Leevi Alakopsa

        Isästä Perkeleestä Suomen esivalta on eikä Jumalasta.

        (19)(1)
        • Vesa-Ilkka Laurio

          Kyllä se on Jumalasta (kuten Raamattu sanoo). Siksi se on perkeleellinen (olette ansainneet synneillänne sen). Esivalta täällä on juuri sellainen kuin pitääkin. Voisi olla perkeleellisempikin.

          (5)(13)
          • Syyllistäminen on hyvin, hyvin juutalainen synti. Ettei vaan meidän uskovainen olekin juutalaisten asialla…

            (13)(3)
          • Vesa-Ilkka Laurio

            monnille at 20.37

            Well, well, well.

            No, luetaan:

            ”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että JOKAINEN SUU TUKITTAISIIN ja KOKO MAAILMA TULISI SYYLLISEKSI Jumalan edessä” (Room. 3:19).

            Jumalan lain (kymmenen käskyn) nimenomainen tarkoitus on tehdä kaikki, myös sinut, syyllisiksi. Ensin on tultava synnintuntoon, eihän kukaan muutoin voi tarvita Kristusta eli syntien anteeksiantamusta. Ja pelastua uskossa Jeesukseen Kristukseen.

            ”sillä lain kautta tulee synnin tunto” (Room. 3:20).

            Jos monni haluaa väittää, että Suomen kansan sanominen lastenmurhaajakansaksi on juutalaista syyllistämistä, niin lukekoon tilastoja aborteista (tilastokeskus) ja lakia (laki raskauden keskeyttämisestä). Tämä jumalaton lauma on tappanut jo 700 000 lasta aborteissa aborttilakien voimaantulon jälkeen.

            Jumalan laki sanoo: ”Älä tapa” (viides käsky).

            Abortit OVAT synti.

            Ja sitten:

            ”Synnin palkka on kuolema” (Room. 6:23);

            ”Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava” (1. Moos. 9:6).

            Suomen kansa on ansainnut kuoleman. Siis paljon enemmän kuin pelkät maahanmuuttajat.

            Silloin kun ydinasioista (varsinaisista totuuksista) tulee kyse, tämä kansa on lähes täydellisesti pihalla. He eivät osaa muuta kuin riehua sokeasti, ja siitä tulee rumaa jälkeä:

            ”joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, TUOTTAVAT ITSELLENSÄ TUOMION” (Room. 13:2).

            Ja tuomio tulee.

            Hyvää jatkoa!

            (3)(5)
        • Sinistä hakaristia odotellessa

          Älä hyvä mies sekoita meidän Perkelettä (Thoria), Raamatun perkeleeseen. Ne Juutakristityt tuli ja vei senki meiltä, pystytti joka skandinaavian maahan lipun, jossa on risti muistuttamassa siitä, kuka meidät orjuutti. Valkoinen lippu tarkoittaa antautumista… mille? Pah! Pyhkikööt kansaedustajat vaikka persereikänsä nykyisellä lipulla.

          (6)(3)
        • Sinistä hakaristia odotellessa

          Älä hyvä mies sekoita meidän Perkelettä (Thoria), Raamatun perkeleeseen. Ne Juutakristityt tuli ja vei senki meiltä, pystytti joka skandinaavian maahan lipun, jossa on risti muistuttamassa siitä, kuka meidät orjuutti. Valkoinen lippu tarkoittaa antautumista… mille? Pah! Pyhkikööt kansaedustajat vaikka persereikänsä nykyisellä lipulla samalla, kun tuhoavat tämän maan. Valkoinen löytää vielä itsetuntonsa!

          (4)(3)
      • Raamattuopisto ja kirjekerho ei nyt auta. Kaikkein vähiten ylimielinen saarnaaminen. Viime ajat ovat todistaneet että papit ne vasta pahimpia piruja ovat, sanan varsinaisessa merkityksessä.

        (18)(2)
        • Vesa-Ilkka Laurio

          Kirjekerho? Ylimielinen? Pahimpia piruja?

          (2)(4)
          • Vesa-Ilkka Laurio

            monni at 21.59

            En kuulu kyseiseen luopumuksen kirkkoon. Se ei ole evankelinen, ei luterilainen eikä kaiketi enää kirkkokaan (riippuu siitä, ovatko siellä kirkon tunnusmerkit vielä tallella). En kuulu mihinkään näkyvään kirkkoon, koska en ole löytänyt Suomesta oikein opettavaa kirkkoa (nuorena etsin kovasti ja kuumeisesti). Kuulun kuitenkin oikeaan, näkymättömään kirkkoon, joka on näkymätön ihmissilmille, koska usko asuu sydämessä eikä kukaan ihminen voi nähdä toisen ihmisen sydämeen (vain Jumala näkee).

            Te (kansa) olette tuhonneet kirkon kuten kaiken muunkin. Jumalan sanan kirkosta te olette tehneet kansankirkon. Ja koska Suomen kansa on nykyisin perkeleen orjien joukkio, te olette tehneet kirkosta perkeleen läävän, kuten kaikki tietävät ja näkevät. En vahingossakaan astu kirkkoonne. Koska kansankirkkonne on laatunne mukaan perkeleen läävä, te viihdytte siellä melko hyvin (ettekös te perkeleen orjat kuulu kirkkoon 70-80-prosenttisesti?).

            Tiukasti te pidätte kirkon perkeleen tiellä. Te uhkaatte poistua kirkosta, jos kirkko ei toimi korvasyyhynne mukaisesti. Jos te poistutte, kirkko menettää verotulonsa ja menehtyy. Siksi te pidätte kirkkoa perkeleenotteessanne. Ja piispoja. Ja pappeja. Ja kirkolliskokouksia. Ja oppia. Minua ette.

            Sokea on monni, kun ei ymmärrä eroa väärän ja oikean kirkon välillä.

            Mutta turpa käy.

            Ja niin edelleen.

            Loputtomiin.

            (7)(7)
    • Public Enema № 1

      Tämä videohan oli feikki.

      (2)(1)
  5. Kuinkahan monta käsikranaattia on päässyt Suomen puolelle ”rajan” yli tähän mennessä.

    Missä käsikranaatti siinä pistooli. Missä pistooli siinä katkaistu haulikko. Missä haulikko siinä kivääri.
    En usko että heillä on ruotsin armeijan vehkeet tosin jostakin ne on kamat saanut, veikkaan että entisen Neuvostoliiton ja itäblokin asevarastojen matskua jota on edelleen liikkumassa tietyissä piireissä Euroopan alueella, siis melkein samoissa piireissä jotka tekee sivubisnestä salakuljetuksilla ja ihmiskaupalla yleensä.

    Sitten vaan odottamaan kun joku organisoitu terroristiryhmä about viisi kevyesti varustettua ex-ISIS-palkkasoturia vierailee sanotaanko Jumbossa parhaaseen aikaan — kymmeniä kuolleita ja satoja loukkaantuneita ennen kuin ensimmäinen poliisi saapuu paikalle (Mumbai 2008).

    Sitten porukat huutaa kauhuissaan hallitus pelasta! samaan aikaan Sipilä eduskunnan panssaroidussa bunkkerissa kirjaimellisesti pskat housuissa kädet vapisten kaataa votkaa suoraan pullosta kurkkuun ja silmät pyöreinä katsoo uutislähetystä kännykästä vessaan lukkiutuneena. Iloiten että huh huh onpas hyvä etten ole presidentin virassa tähän aikaan.

    Sitten Niinistö sanoo telkkarissa tyyliin ”kansalaiset kauhea on tapahtunut mutta kyseessä on yksittäistapaus joten emme missään nimessä saa yleistää” yms. Poliisipäällikkö _ehkä_ eroaa. Muu kokoonpano pysyy samana, kukaan ei lähde, ketään ei eroteta. Sipilä ei lähde koska se voisi näyttää että hän olisi tiedostamassa syylisyytensä ja sehän ei käy missään nimessä.

    (19)(2)
    • Äsken luin että Vantaan Auramon tiloihin avataan vastaanottokeskus. Auramo sijaitsee noin 300 metrin päässä Jumbosta.

      (13)(2)
  6. Suomi suomalaisille

    Maanpetturi-vallanpitäjät näyttävät todelliset, suomalaisvihamieliset kasvonsa. Super-Neuvostoliitto-politrukeiksi Brysseliin tähtäävät ovat sitten vielä oma lukunsa SUOMALAISEN kansallisvaltiomme alasajossa.

    (22)(2)
  7. Suomi suomalaisille

    ”Vastine blogiin: Ruotsalaislehdeltä kovasanainen kolumni: ”Jotain on tapahtunut Suomessa”

    Terveisiä Ruotsiin: kyllä, Suomessa on tapahtunut jotain. Se alkoi vuonna 1250 kun Birger-Jaarli teurasti hämäläisten joukot ja toi pakkovaltansa Suomeen 600 vuodeksi.

    Sen lisäksi täällä tapahtui, että Novgorod-Venäjä on koettanut tulla väkivapakolla ainakin neljä kertaa rajan yli. Olimme 100 vuotta myös Venäjän alusmaa.

    Sitten tapahtui, että me saimme itsenäisyyden, josta me taistelimme henkeen ja vereen ja isänmaahan vajui monen suomalaisen sankarin elämä, hyvinvointi, tulevaisuus, liikuntakyky, näkö, kuulo – ja meiltä vietiin maa-alueita – monien perheiden ja sukujen kodit, josta jäi ikuiset haavat vielä moneen sydämeenkin.
    20 vuotta sitten tapahtui lisää. Meidät valtasi läntisen rahaeliitin unioni Erkon median ja internationalistis-marxilaisten sosiaalidemokraattien petoksella. Siitä alkoi Suomen uusi #sortokausi…”
    http://anarkisti.vuodatus.net/

    (21)(2)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Ansaittuja kohtaloita, kuomaseni, ansaittuja. Sitä ihmettelen (jo pidempään), miksei Jumala ole jo pyyhkäissyt tätä lastenmurhaaja-, homo-, huoraaja-, viinanvetämis- ja jumalanpilkkajoukkiota pois maan päältä. Tällaisella joukkiolla ei ole alkeellisintakaan olemassaolon oikeutta. Ehkä täällä on sen verran vielä oikeita kristittyjä, ettei Jumala ole vielä heivannut tätä perkeleen orjien joukkiota huitsin nevadaan.

      (7)(11)
      • Haukut monia isänmaallisia tahoja, ennen kaikkea haukut suomalaisia. Ymmärrän, että suomalaisilla on peiliin katsomisen paikka, varsinkin nykyisillä valtaosalla. Mutta teologeilla tai uskovaisilla ei ole yksinoikeutta hyvään. Mikä sinunkaan rohkeutesi olisi ollut esim. viime sodissa, vain Luoja tietää. Siellä piti toimia, ei hihhuloida!

        (14)(2)
        • Vesa-Ilkka Laurio

          Minähän juuri kerron ja julistan sinulle, kuinka saat hyvän.

          Se hyvä, mikä minulle ja muille kristityille on tullut, on kärsimys ja kuolema. Olen kuollut ytimiäni myöten. Koko vanha minäni, jossa teistäkin huokuva hybris (rikollinen uhmamieli Jumalaa vastaan) asui, kuoli kokonaan kiduttuaan aikansa. Mutta Jumalan sanassa, laissa ja evankeliumissa, vaikuttava Pyhä Henki teki minut eläväksi ja autuaaksi ytimiäni myöten. Perkele kaikkosi Jumalan sanan voimasta sydämestäni ja Pyhä Henki (itse Jumala!) astui tilalle. Hän vaikutti sanan kautta sydämessäni kristillisen uskon, uskon Jeesuksen Kristuksen meille hankkimaan syntien anteeksiantamukseen. Se hyvä (ikuinen elämä ja autuus), mikä minussa on, ei ole minusta vaan Jumalasta.

          ”sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä” (Room. 6:7);

          ”ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal. 2:20).

          Maan päällä meillä kristityillä on ahdistus ja vaiva (mm. pilkka) ulkonaisesti, mutta suuri autuus ja onni sisäisesti.

          Lausun kovat nuhtelevat sanat koko kansasta. Lastenmurhia, huoruutta, kapakoita, viinanvetämistä, homoilua, jumalanpilkkaa, valehtelua, huijaamista, teeskentelyä, hybristä joka paikassa.

          Silitä sinä perkeleen orjien joukkiota päästä, minä en.

          Viimeinen lauseesi on loukkaus.

          Vieläkö joku ihmettelee, että käytän sanaa KYRPÄ koko kansasta?

          Hä?

          (8)(10)
          • Ja illä konkreettisella tavalla Pyhä Henki saadaan nopeasti kansaan? Mitä siis on tehtävä?

            (1)(1)
          • The last of Laurio

            Sissi 13.29

            Pyhä Henki saadaan Jumalan sanasta (Raamatusta), jonka Pyhä Henki on kirjoittanut, 2. Tim. 3:16; 2. Piet. 1:21. On julistettava koko kansalle Jumalan sanaa; sitä on kuultava ja luettava (kaikkialla, kodeissa, kouluissa, yliopistoissa). Muualta Pyhää Henkeä saada. Pyhän Henki (Jumala itse) vaikuttaa sekä katumuksen eli omantunnon hädän syntien vuoksi että uskon. Katumuksen Pyhä Henki vaikuttaa Jumalan lakia (kymmentä käskyä) luettaessa/kuultaessa ja uskon evankeliumia (Jeesuksen lunastustekoa) luettaessa/kuultaessa.

            Katumuksessa ihminen kuolee kokonaan, luhistuu ja sortuu (perkele joutuu kaikkoamaan sydämestä), ja evankeliumi tuo tilalle Pyhän Hengen, Jumalan:

            ”sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä” (Room. 6:7);

            ”ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal. 2:20);

            ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta” (Room. 10:17);

            ”Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? Niinkö älyttömiä olette? Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte? Niin paljonko olette turhaan kärsineet? – jos se on turhaa ollut. Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta, samalla tavalla kuin ’Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi’? Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia” (Gal. 3:1-7);

            ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä (so. kristityissä)?” (1. Kor. 3:16);

            ”Vai ettekö tiedä, että teidän (so. kristittyjen) ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?” (1. Kor. 6:19);

            ”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt'” (Joh. 14:23-24);

            ”Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: ’Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansan’i” (2. Kor. 6:16).

            Ihminen on siis kokonaan, ytimiä myöten, luonnostaan syntinen Jumalan edessä:

            ”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sen tähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto” (Room. 3:19-20);

            ”Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niin kuin kirjoitettu on: ’Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan tietä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä'” (Room. 3:9-18);

            ”Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi. Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta. Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä. Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta. Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen” (Room. 7:10-14).

            Laki siis tappaa syntisen vanhan ihmisen kokonaan. Katumus on ihmisen kuolemista Jumalan lain edessä. Ihminen luhistuu, kuolee, joutuu suureen sydämen hätään ja epätoivoon lain paljastamien syntiensä ja helvetinuhan vuoksi. Sitten evankeliumi eli syntien anteeksiantamus (Jeesus Kristus) tulee avuksi: evankeliumin sanassa vaikuttava Pyhä Henki vaikuttaa uskon tuohon sanaan ja jää sydämeen asumaan (Pyhä Henki vaikuttaa kristityssä jatkuvan pyhityksen, puhdistumisen).

            Katumuksen ulkoisena merkkinä on hädän lisäksi syntien poispaneminen. Kun Jumalan lakia julistetaan, kansan on luovuttava mm. lastenmurhista (aborteista), homoseksuaalisuudesta, jumalanpilkasta, huoraamisesta, viinanvedosta, krpämäisyydestä ja hybriksestä. Tämän luopumisen vaikuttaa lain sanassa vaikuttava Pyhä Henki (ihminen kauhistuu Pyhän Hengen vaikutuksesta).

            Jos laki tai evankeliumi ei vaikuta ihmisessä (sydämessä) mitään, ihminen (tai kansa) on paatunut. Silloin ei auta mikään. Edessä on tuho ja ikuinen helvetti.

            Nykyinen v-sanaan ja katumattomuuteen perustuva rimpuilu tuhoutumista (joka on Jumalan rangaistus syntien vuoksi) vastaan, esim. maahanmuuttajien aiheuttamaa kansan tuhoutumista vastaan, vie kansan vain yhä syvemmälle turmioon ja tuhoutumiseen.

            Äärimmäisen vastenmielistä. Pysyn erossa. En kirjoita Suomessa enää mihinkään mitään (tehän uhkaatte jopa tappaa, ellei joku ole riehunnassanne mukana!). Olen saatanalaumalle sanonut, mitä minulla sanottavaa on ollut. Kaikki on ollut yhtä turhuutta. Tämä kansa ON saatanalauma, Ap. t. 26:18. Älkää siis osoittako minulle kommentteja täällä; en ole enää vastaamassa (en missään paikassa Suomessa). En kulje perkelelauman kanssa:

            ”Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!” (Ps. 1:1-2);

            ”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: ’Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani’. Sen tähden: ’Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias'” (2. Kor. 6:14-18).

            Minun valtakuntani on iankaikkinen Jumalan valtakunta. V-sanaan ja hybrikseen turvautuva suomalainen kansa (esim. kaikki foorumit, ja muutenkin koko kansa) on helvettiin marssiva äänekäs perkelelauma. Jokaisella äännähdykselläänkin kansa vain hukuttaa itseään;

            ”kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä” (Room. 14:23).

            The last of Laurio

            (2)(4)
          • The last of Laurio

            Korjaus viidenteen riviin ylhäältä (ei-sana jäänyt pois):

            ”Muualta Pyhää Henkeä ei saada.”

            (1)(4)
          • 21 Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
            22 Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
            23 Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.

            Joh. 20

            (1)(4)
          • 17 Niin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.
            18 Mutta kuin Simon näki, että apostolien kätten päälle-panemisen kautta Pyhä Henki annettiin, taritsi hän heille rahaa,
            19 Sanoen: antakaat minullekin se voima, että kenenkä päälle minä käteni panen, se sais Pyhän Hengen.
            20 Vaan Pietari sanoi hänelle: sinun rahas olkoon sinun kanssas kadotuksessa, että Jumalan lahjan luulet rahoilla ostettavan.

            Apt. 8

            (1)(4)
          • Vesa-Ilkka Laurio

            Jussi 30.9. at 6.44

            Jakeessa Joh. 20:22 mainittu Pyhän Hengen antaminen oli erityinen lahja erityistä tehtävää varten, ja tämä lahja annettiin Jeesuksen aikana Jumalan sanan vahvistamiseksi ja sinetöimiseksi. Tuo erityislahja rajoittui vain Jeesuksen aikaan. Kun sana (Uusi testamentti) oli valmis, tuota erityislahjaa ei enää annettu. Siitä lähtien tuli uskoa Uusi testamentti, joka oli kirjoitettu Pyhän Hengen voimalla ja johon Pyhä Henki liittyy sitä luettaessa ja kuultaessa. Raamattu selvästi antaa ymmärtää, ettei Jumala anna Jeesuksen ajan jälkeen mitään uusia ilmestyksiä – kirjoitettu Uusi testamentti (yhdessä Vanhan testamentin kanssa) riittää:

            ”Mutta en minä (so. Jeesus) rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka HEIDÄN SANANSA KAUTTA uskovat minuun” (Joh. 17:20);

            ”Te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, APOSTOLIEN JA PROFEETTAIN PERUSTUKSELLE rakennettuja” (Ef. 2:19-20).

            Raamattu ilmoittaa selvästi, että Pyhän Hengen erityislahjan tarkoituksena oli sanan vahvistaminen. Siinä tarkoituksessa Pyhä Henki antoi myös erityisiä (ja vain siihen aikaan liittyneitä) merkkejä: tunnusmerkkejä, ihmeitä ja väkeviä tekoja:

            ”Mutta he (so. opetuslapset) lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta” (Mark. 16:20);

            ”ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan” (Dan. 9:24);

            ”kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille, kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan?” (Hebr. 2:3-4);

            ”Niin he (Paavali ja Barnabas) oleskelivat siellä kauan aikaa ja puhuivat rohkeasti, luottaen Herraan, joka armonsa sanan todistukseksi antoi tapahtua tunnustekoja ja ihmeitä heidän kättensä kautta” (Ap. t. 14:3);

            ”sillä minä en rohkene puhua mistään muusta kuin siitä, mitä Kristus, saattaakseen pakanat kuuliaisiksi, on minun kauttani vaikuttanut sanalla ja teolla, tunnustekojen ja ihmeiden voimalla, Pyhän Hengen voimalla, niin että minä Jerusalemista ja sen ympäristöstä alkaen Illyrikoniin saakka olen suorittanut Kristuksen evankeliumin julistamisen” (Room. 15:18-19).

            Siinä tarkoituksessa Jeesus ilmestyi lukkojen takana (juutalaisten pelosta!) olleille opetuslapsille; hän tuli valtuuttamaan heidät hänen edustajinaan julistamaan evankeliumia, syntien anteeksiantamusta Jumalan edessä, rauhaa ihmisen ja Jumalan välillä. Ensin hän antoi riittävän todistuksen ylösnousemuksestaan. Sitten hän julisti tuon rauhan: ”Rauha teille!” (jae 21), ja siirsi kutsumuksensa valtuutuksen ja voiman opetuslapsille rauhan sanoman (evankeliumin) julistamiseksi maailmalle. Näin apostolit nimitettiin sanan julistamisen virkaan (sama jae 21). Virkaan asettamisen Jeesus suoritti puhaltamalla heidän päälleen Pyhän Hengen, joka hänessä asui ja jonka antamiseen hänellä oli täysi valtuus. Opetuslapset saivat Pyhän Hengen erityisen lahjan, Jumalan voiman, joka ilmeni mm. mainittuina tunnusmerkkeinä. He saivat valtuutuksen antaa syntejä anteeksi (evankeliumin virka) ja pidättää syntejä (lain virka; niille, jotka hylkäsivät evankeliumin) eli ns. avainten vallan.

            Jeesuksella oli siis valta puhaltaa Pyhä Henki (oma henkensä) opetuslasten päälle, olihan hän itse kaiken lisäksi Sana, Joh. 1:1, 2, 14. Tällainen Pyhän Hengen puhaltaminen rajoittui Jeesukseen. Hänen jälkeensä saamme Pyhän Hengen Raamatun sanasta, jonka Pyhä Henki on kirjoittanut apostolien ja profeettojen välityksellä.

            (1)(5)
          • Vesa-Ilkka Laurio

            Jussi 30.9. at 6.47

            Jussi tuo esiin jakeet Ap. t. 8:17-20 tarkoituksenaan osoittaa, että Pyhä Henki saadaan myös kätten päällepanemisen kautta. Viittaan tässä yllä olevaan toiseen kommenttiini, joka koskee Jussin antamia jakeita Joh. 20:21-23, joissa Jeesus antaa puhaltamalla opetuslapsilleen Pyhän Hengen erityislahjan (armolahjan) evankeliumin julistamiseksi ja jotka koskevat vain Jeesusta ja Jeesuksen ajan tarpeita.

            Tässä toisessakin raamatunkohdassa puhutaan Pyhän Hengen erityislahjasta, joka kuului vain Jeesuksen aikaan ja apostolien valtuutukseen (ks. tuo yllä oleva toinen kommenttini). Enää Pyhää Henkeä ei saada/anneta kätten päällepanemisen kautta, nyt, Jeesuksen ja apostolien ajan jälkeen, Pyhä Henki saadaan vain ja ainoastaan Jumalan sanan ja sakramenttien (joissa Jumalan sana vaikuttaa) kautta. Pyhä Henki vaikuttaa (ja saadaan) vain sanansa kautta.

            Ap. t. 8. luku kertoo Filippuksesta, joka saarnasi Kristusta Samarian kaupungissa. Kaupungin asukkaat ottivat vaarin Filippuksen sanomasta eli uskoivat evankeliumin. He ottivat kasteen. Saastaisia henkiä lähti pakoon ja sairaita parantui. Samarialaiset saivat siis Filippuksen evankeliumissa vaikuttavan Pyhän Hengen, joka vaikuttaa sanan myötä sydämissä uskon. Ilman Pyhää Henkeä samarialaisissa ei olisi syttynyt uskoa evankeliumiin (ihminen on luonnostaan Jumalasta pois kääntynyt syntiinlankeemuksen seurauksena). Ja kun usko sydämissä syttyy, Pyhä Henki jää sydämiin (perkele kaikkoaa). Samarialaisilla oli siis Pyhä Henki.

            Miksi sitten Raamattu sanoo, ettei Pyhä Henki vielä ollut tullut heihin? Koska heihin ei ollut vielä tullut Pyhän Hengen armolahjaa, sitä ihmein ja tunnusteoin vaikuttavaa Pyhän Hengen voimaa, jonka tarkoituksena oli vahvistaa sana ja sinetöidä evankeliumi. Ap. t. 8:17-20 puhuu tuosta Pyhän Hengen erityislahjasta, joka kuului tuohon aikaan (mutta ei myöhempiin aikoihin). Toisaallakin Raamattu puhuu samasta asiasta:

            ”Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia. Ja hän sanoi heille: ’Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?’ Niin he sanoivat hänelle: ’Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan’. Ja hän sanoi: ’Millä kasteella te sitten olette kastetut?’ He vastasivat: ’Johanneksen kasteella’. Niin Paavali sanoi: ’Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen’. Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat” (Ap. t. 19:1-6);

            Jeesuksen aikana (mutta ei myöhemmin) uskoviksi tulleissa Pyhä Henki vaikutti seuraavanlaisia erityismerkkejä:

            ”Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi” (Mark. 16:17-18).

            1. Kor. 12., 13. ja 14. luku käsittelevät noita Jeesuksen ajan armolahjoja, samoin 2. Tim. 1:6, jossa sanotaan:

            ”Siitä syystä minä (Paavali) sinua (Timoteusta) muistutan virittämään palavaksi Jumalan armolahjan, joka sinussa on minun kätteni päällepanemisen kautta” (2. Tim. 1:6).

            Apostoleilla oli siis valta antaa kätten päällepanemisen välityksellä Pyhän Hengen armolahjoja. Niinpä jakeissamme (Ap. t. 8:17-20) kerrotaan, että kun apostolit kuulivat, että Samaria oli Filippuksen julistuksen johdosta ottanut vastaan Jumalan sanan, apostolit Pietari ja Johannes lähtivät paikan päälle katsastamaan tilannetta ja antamaan Samariankin uskoville sen suurenmoisen Pyhän Hengen erityislahjan, jonka Jeesus oli lahjoittanut heille. Apostolit ensin rukoilivat ja sitten panivat kätensä Samarian uskovien päälle – ja nämä saivat Pyhän Hengen armolahjat.

            Apostolit tulivat paikalle valtuutettuina, heillä oli valta antaa Pyhän Hengen armolahjat. Jumalan suunnitelma alkukirkon suhteen oli käyttää ihmeitä ja merkkejä evankeliumin saarnan vahvistamiseksi. Samarian uskovista tuli nyt tällaisia saarnaajia. Apostolit myös loivat Samariaan tullessaan kristittyjen yhteyden.

            Pyhän Hengen armolahjat ja ihmeet kuuluivat vain Jeesuksen aikaan. Kun Uusi testamentti oli saatettu kirjalliseen muotoon, armolahjat ja ihmeet saivat väistyä tämän kirjallisen sanan tieltä. Nyt Pyhä Henki saadaan yksin Jumalan sanan ja sakramenttien (joissa Jumalan sana vaikuttaa) kautta. Raamattu on Pyhän Hengen kirjoittamana apostolien ja profeettojen kautta.

            (1)(5)
  8. Suomi suomalaisille

    ”Ruotsi meinaa tehdä Suomesta oman ihmiskaatopaikkansa

    Kehitysmaamuslimien Ruotsista Suomeen rahtaaminen on nyt saanut jo hyvin järjestäytyneen muodon. Tarkoittaa sitä, että vielä viime viikolla kehitysmaalaiset sinkoilivat aika yksikseen ympäriinsä ilman organisoituja taustavoimia, mutta nyt monet eri tahot ovat mukana organisoimassa ja opastamassa kehitysmaalaisia matkallaan.

    Valtio on mukana Maahanmuuttoviraston toimesta, poliisi tukee toimintaa ja sitten suurimpina puuhamiehinä on Punainen Risti ja muslimiseurakunnat. Esim. Tukholman Södermalmin moskeijassa syötetään ja nukutetaan päivittäin satoja kehitysmaalaisia, joita sitten kuskataan paikallisten muslimien toimesta pohjoisen junille.

    Nyt nämä avustustjärjestöt ovat alkaneett vaatia, että valtion tulisi osallistua entistä enemmän tähän toimintaa. Vaaditaan rahoitusta tai ihan omia erikoisjunavuoroja pohjoiseen, jotta Suomeen voitaisiin dumpata entistä enemmän kehitysmaalaisia.

    SUOMALAISET! Ruotsi meinaa tehdä Suomesta oman ihmiskaatopaikkansa, jonne se kuskaa kaikki jätteensä, joita se ei enää itse pysty käsittelemään.

    Koko kansan on nyt näytettävä voimansa ja vaadittava rajoja kiinni. Tulijat eivät lopu ikinä, jos raja pidetään auki.”

    http://paavotajukangas.com/2015/09/24/ruotsi-meinaa-tehda-suomesta-oman-ihmiskaatopaikkansa/

    (14)(2)
  9. kalle ateisti

    Mikä helvetin monikulttuurinen raiskaus? ihan uusi termi!
    Miten se eroaa raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta? Miten se eroaa kantasuomalaisen tekemästä raiskauksesta tai jopa heidän tekemästä joukkoraiskauksesta? onko monikultturinen raiskaus jotenkin pahempi kuin kantasuomalainen raiskaus? Hä? mitä VVV?

    Ja KKK sekä toisen rodun edustajien välinen väkivallan suhde; KKK ei ehkä nykyään enää onneksi ole valtavirtailmiö. kannattaisiko muistaa mustan väestönosan alkuperä usassa? laivattiin orjiksi pakolla! ja kaikkien kansanosien ja ”rotujen” joukossa heikoimmassa ja köyhimmässä osassa populaatiota rikollisuus yleistyy. mitäköhän tapahtuisi köyhien kantasuomalaisnuorten keskuudessa jos heidät sullottaisiin keskenään suomen bronxiin ja jätetään sinne?

    (2)(18)
  10. .....Juha Pi $$$ ilä !!

    ON NÄÄ $UOM€N KAN$ANMURHAAJAT/PA$KAMDIA/$UPO$IAT TYHMIÄ KUN N€ €IVÄT V I € L Ä (kään) YMMÄRRÄ $ITÄ €TTÄ JO P€LKÄT N U M € R O T K I N ….OVAT JO NIITÄ VA$TAAN…..

    $INÄH€TK€NÄ KUN 10℅ $UOMALAI$ITA NÄK€VÄT NIITT€N VALH€ITT€N LÄPI ( KA$VAA €XPON€NTTIONAALI$€$TI) NIIN NÄÄ PA$KIAI$€T $AAVAT JUO$TA H€NK€N$Ä €D€$TÄ !!!!

    JA $ILLOIN NIITT€N 24 PAN$$ARIM€R$UA ($INUN V€RORAHOJA) €IVÄT RIITÄ NIILL€…..KAIKILL€ !!!!!!

    (10)(3)
  11. veri lentää

    Hyvä postitus äärimmäinen väkivalta on ainoo vaihto ehto. Yksi raiskaus aalto niin eiköhän maanpettureilla talon edusta täyty. Sinne on porukalla mentävä väkisin ja nuojittava hengiltä jokainen. Halla aho on samaa passaa, ei se puhu eu eroa tai omasta rahasta mitään. Määräys valta pysyy niin kauan muualla ilman noita muutoksia

    (16)(2)
  12. Suomi suomalaisille

    ”Yrittäjä-ystävällisen” perskeko-hallituksen politiikkaa (tai vähintäänkin sen seuraamusta): ”Yrittäjät saivat lähdön vastaanottokeskuksen tieltä Vantaalla”, http://mvlehti.net/2015/09/25/yrittajat-saivat-lahdon-vastaanottokeskuksen-tielta-vantaalla/

    (10)(2)
  13. Suomi suomalaisille

    ”Rajat kiinni! -mielenosoitus Lahdessa (ja Torniossa, Mikkelissä, Helsingissä ja Tampereella) 3. lokakuuta!
    Yhtä aikaa Tornion Rajat kiinni! -mielenosoituksen kanssa muun muassa Lahdessa järjestetään omansa! Paikalle kaikki kynnelle kykenevät!
    Tapahtumasivulla tilaisuutta kuvataan näin: [ks. artikkelia Mvlehdessä]…
    Mukana:

    Lahti
    Tornio
    Mikkeli
    Helsinki
    Tampere
    Vastustamme hallituksen lyhytnäköistä pakolaispolitiikkaa sekä siihen liittyvää holtitonta verovarojen käyttämistä, ja vaadimme pääministerin sekä sisäministerin erottamista sekä maahantulijoiden käännyttämistä jo Ruotsin rajalla takaisin turvalliseen Ruotsiin.

    Tapahtuma ei ole rasistinen. Haluamme rajat kiinni.
    Haluamme Dublinin sopimuksen käyttöön ottamista eli kun turvapaikanhakija saapuu EU-alueelle, hän hakee turvapaikkaa ensimmäisestä saapumastaan maasta.
    Turvapaikanhakijoita tulee Ruotsin kautta Suomeen 1000 päivässä! Rajat kiinni!
    Tapahtumasivu: https://www.facebook.com/events/878926295522212/
    http://mvlehti.net/2015/09/25/rajat-kiinni-mielenosoitus-lahdessa-ja-torniossa-mikkelissa-helsingissa-ja-tampereella-3-lokakuuta/

    (17)(2)
  14. Suomi suomalaisille

    Vallanpitäjiemme ”luovaa laintulkintaa”: http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2015/09/valmiuslaki-turvanamme-tai-jotain.html

    (1)(1)
  15. Helvetenskap

    Kaikki – minä toistan: KAIKKI – suomalaiset ovat 100% vain ja ainoastaan samaa mieltä pelleministeri A. Buttsexin kanssa! Kyllä $iionin Timpekin näytti jo hikoilevan mukavasti kuumien lamppujen alla.

    (14)(1)
    • Déjà voodoo

      Kyllä varmasti hiki kirpoaa, kun on matka lahtipenkille. Kansa on, meinaan, pikkaasen vihasena. Lynkkausmentaliteettia ilmassa, jopa? Hope so.

      (18)(1)
  16. Suomi suomalaisille

    Eräs maahamme tullut, jota kukkahattu-tädit varmasti sanoisivat ”hädänalaiseksi pakolaiseksi”: http://paavotajukangas.com/2015/09/24/esittelyssa-eras-suomeen-tullut-pakolainen/

    Viittaan tässä myös aikaisemmin mainitsemaani Markus Janssonin artikkeliin http://markusjansson.blogspot.fi/2015/09/isis-iskee-suomessa-miten-se-tapahtuu.html

    (5)(1)
  17. Public Enema № 1

    YLjEw: »Timo Sioni: ”Suomen lipun ja KKK:n lipun yhdistäminen on kuvottavaa.”»

    Ei, Timppa – SINÄ ja sinun VALHEESI ne kuvottavia ovat.

    (22)(1)
  18. The Swindler's List

    Timo Sioni (PS): ”Ketään ei saa vihata.”

    Nyt tämä tasa-arvopaska ja suvaitsevaislässytys on mennyt virallisesti liian pitkälle.

    Enneminkin (BS) l. bullshit!

    (19)(1)
  19. Helvetenskap

    Kyllä se per$ukin perseensä möi, mutta onpahan Zionin Timppa nk. ”ajettu sisään” kun lähtee Bilderbergiin! Siellähän ei muuta tehdä kuin harrasteta perseseksiä. Ajatelkaa, kun Urpilainen oli siellä: eihän ne seitsemännelläkymmenellä olevat juutalaiskäppänät tuollaiseen näyttävään, uljaasen, arjalaiseen amazoniin katsokaan!

    Huvitti jo Kataisen-klovnin PM-aikana nuo pönötysposeerauskuvat Brysselistä: pieni savolainen (äly)kääpiö siellä 6–7-kymmpisten jutkupapparoiden seassa. Kravaatin väri on, muuten, tärkeä juttu!

    Jewropian Union® kiittää!

    (20)(4)
    • Siitä puhe mistä puute

      Niin, homoiluuhan se maailma kaatuukin, eikä Bilderbergiläisten psykopaattien vallan ja rahanhimoon…vai kuinka? Helvetin oksettavia tällaiset homofobiset sepustukset, koska useimmat homot ovat ihan hienoja ihmisiä. Homoilu on tosimiesten juttu, sitä ei tyhmät muinaisen puusepän raadon palvojat tajua.

      Miksi sinua muuten kiinnostaa mitä iäkkäät juutalaiset miehet keskenään puuhaavat? Ettei vain haluttaisi itsekin päästä kokeilemaan?

      (2)(3)
      • Déjà voodoo

        No niin, Marko-Antero: nyt nukkumaan! Oli EBIN TROLL XD äiskänkin mielestä. Pus ja hyvää yötä, mussukka.

        t: Marjaana-äityli ♥

        (2)(3)
        • Siitä puhe mistä puute

          Mitä oikein ruikutat? Onko sinulla jotain homoja vastaan? Minulla ei ole. He ovat ihan tavallisia ihmisiä.

          Ja tuo haukkuminen trolliksi on hyvin vasurimainen ja pelkurimainen taktiikka.

          (1)(1)
  20. Saa kyllä nyt tämä valta(siionisti)median Suomineidon raiskaus loppua !!!
    Olemmeko enää itsenäinen valtio ?
    Valtamedia ei enää edes pyri peittämään sitä että Suomen asioista päätetään ainoastaan ulkomailla. Päättäkö Suomen pakolais(invaasio)poliitiikasta ruotsin media ? Kokoomuksen poliitikot käyvät kilvan juutalaisseurakunnissa osoittamassa kipa päässä kunnioitusta siionistivallalle. Pelotellaan Suomen maineesta ulkomaiden(siionisti)mediassa. Nämä Suomen mielenosoitukset ja ilmaisut ovat lastenleikkiä verrattuna miten muissa maissa osoitetaan mieltä ja protestoidaan. Onko ruotsin mediassa niin vähän uutisaiheita, että yksi valkoiseen lakanaan pukeutunut mielenosoittaja Suomessa on uutisten pääaihe ? Se on täysin selvää että ruotsi tekee täysin tietoisesti Suomesta ISIS- ja muiden jihadistiterroristien kaatopaikkaa. Olen täysin varma että kansainvälinen siionistieliitti suunnitelee Suomeen
    False Flag terrori-iskua, jossa tullaan surmaamaan paljon Suomalaisia. Isku mahdollisesti suunnitellaan niin että siihen sotketaan jollain tavoin myös Venäjä, jolla yritetään laukaista 3.maailmasota. Suomi ei ole koskaan ollut tälläisessä vaarassa sitten toisen maailmansodan. Minua niin tyrmistyttää poliitikkojen täydellinen välinpitämättömyys Suomen tulevaisuudesta. Jos ei Suomen kansa lähiaikoina nouse kaduille vaatimaan oikeutta ja hallituksen eroa, on Suomen valtion ja kansan tarina lopussa.

    (14)(2)
  21. `Hänen mielestään Islam on vihan uskonto, ja hän yllättyi kuinka kristinuskossa rakastetaan, ei vihata. Koraani on hänen mielestään yhtä vihaamista ja tappamiseen yllyttämistä alusta loppuun. Onkin hyvä kysymys, miksi näitä koraania lukevia halutaan sekoittaa rauhaa rakastavien kanssa…`:

    Tämä nainen kääntyi islamista kristityksi:
    http://mvlehti.net/2015/09/26/tama-nainen-kaantyi-islamista-kristityksi/

    Vai niin, kannattikohan, nimittäin WHO saattaa olla eri mieltä tuosta `rakkaus` asiasta ,,,

    `Sanotaan, että on mahdotonta olla samaan aikaan sekä rakastunut että viisas. Hurman hetkellä järki sumenee ja hulluus ottaa ohjat. Onko ihminen rakastuessaan oikeasti päästään sekaisin? Tieteen näkökulmasta on! Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan rakkaus on virallisesti mielisairaus nimeltään F63,9`:

    Nyt se on tutkittu – rakkaus on virallisesti mielisairaus!:
    http://www.metropoli.net/rakkaus-ja-seksi/nyt-se-on-tutkittu-rakkaus-on-virallisesti-mielisairaus/

    (2)(1)
    • Suomi suomalaisille

      Selityksenä WHO:n kantaan saattaa olla, että rikollisella Big Pharmalla on kehitteillä tai kehitettynä ’parantava’ myrkky keksimäänsä sairauteen nimeltä ’rakkaus’ – jolla ’lääkkeellä’ ryöstöhinnoiteltuna sitten ansaitaan miljardeja ja taas miljardeja euroja Big Pharman jo ennestään jättiläismäiseen kassaan!
      Big Pharman antaman ohjeistuksen mukaisesti koulutetut länsimaalaiset lääkärit ovat puolestaan tehokkaita sen tuotteiden myyntimiehiä – tässäkin poikkeukset vahvistavat säännön.

      (6)(1)
      • Heidän tautiluokituskoodistossaan on määritetty disorderiksi myös `hallitsevan auktoriteetin kyseenalaistaminen` ja `ujous`. Kansalainen joutuu jatkossa psykiatriseen hoitoon, tai ainakin siihen on annettu edellytykset, mikäli hänen ajatuksensa ja toimintansa eivät ole linjassa yleisen hyväksytyn poliittisen linja kanssa. Mitähän saavat päähänsä vielä?

        (6)(1)
  22. Näpit irti siitä `KKK-miehestä`!

    SSS tietää, media tietää, poliisiviranomaiset tietävät, kansa tietää ja maahanmuuttajat tietävät, ettei suomessa ole KKK-järjestöä. Valtamedian rappio näkyy tässäkin asiassa: Kun aiheellista uutisoitavaa ei löydetä, niin sitä kaivetaan vaikka tikulla esiin.

    Järjestöhän on lähes olematonta jenkkilässäkin ja toimii nykyään lähes perinneseuran tasolla tyyliin `oi niitä aikoja`. Nykyään KKKn jäsenyyteen, mitä siitä nyt sitten on jäljellä, muutama tuhat kannattajaa, ovat hakeutuneet mustat, juutalaiset ja homot.

    Mutta nyt KKK-miehen tuomioperusteena olisikin `naamioituminen julkisella paikalla`. Miten olisi jos oikeudenmukaisesti todellakin sovellettaisiin tuota lakia `naamioituminen julkisella paikalla`. Silloin pitäisi ottaa kiinni tasapuolisesti kaikki, jotka `naamioituvat julkisella paikalla`:

    Burgha
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/7e/Burqa_Afghanistan_01.jpg

    Burghan alla on kuljetettu sarjatuliaseita, pistooleita, pommeja ja ties mitä. Ne ovat mahdollistaneet itsemurhaiskujen teon jne. Koskaan ei tiedä minkälainen menninkäinen siellä burghan alla piileekään. Näistä tapahtumista on raportoitu useinkin.

    Valkoisen miehen purgha:
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/dc/Burning-cross2.jpg

    Elämme ns. `konikapinan` aattoa. Kansan syvien rivien massat ovat saaneet tarpeekseen median harjoittaman tiedon jemmailusta ja vääristelystä. Ei olisi ihme jos Suomessa järjestettäisiin vastamielenosoitus KKK-miehen puolesta. Silloin kymmenet tuhannet kansalaiset pukeutuisivat valkoisen miehen burghaan.

    Teillä ei riitä resurssit jos me panemme tämän voiman liikkeelle.

    (7)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*