Perinteinen valhemedia levittää kurkunleikkaajien propagandaa?

Muutama päivä sitten ympäri maailmaa pääasiassa suvaitsevainen valhemedia – mukaan lukien suomalaiset disinformaatiota levittävät toimittajat – nostivat uutisten kärkeen videon syyrialaisesta haavoittuneesta pikkupojasta.

Poika oli videokuvan ja kertomuksen mukaan otettu juuri raunioista ja nostettu ambulanssiin, minkä jälkeen kuvaaja otti hänestä kuvia ja videoita, jotka levisivät ympäri maailmaa.

Aleppo-propaganda-3

Alkuperäinen videomateriaali lähti leviämään Washingtonista käsin toimivalta syyrialaiselta, hallituksen vastaiselta tv-kanavalta nimeltä Aleppo Media Center, jonka propaganda on usein ymmärrettävistä syistä ilmeinen.

Kameran edessä käyty teatteri vaikuttaa lavastetulta ja suunnitellulta, kaiken lisäksi tähän lavastukseen osallistui äärijihadisteja.

Haavoittunutta poikaa, joka loukkantui taistelualueella, yksinkertaisesti käytettiin hyväksi omissa propagandistisissa tarkoituksissa.

Juuri samat jihadistimiehet, jotka vielä heinäkuussa mestasivat pojan Syyriassa, käyttävät nyt taitavasti läntisiä hölmöläisiä omiin tarkoituksiinsa.

Äärijihadistit ja suvaitsevaiset toimittajat syyttivät samalla Syyriaan hallitusta ja Venäjää pommituksista, mutta kun asiaa tutkitaan tarkemmin, ihmetystä herättävät useat seikat:

Esimerkiksi ajankohta ei ole sattuma, äärijihadistien suurhyökkäys on epäonnistunut. Tästä ei ole paljon kirjoitettu mediassa, mutta tämä on fakta, ja maltilliset joukot ovat onnistuneet pysäyttämään raivolla hyökänneet fanaatikot.

Se, että sairaanhoitaja kantaa pojan raunioista, joissa tämä oli useamman tunnin, ja jättää välittömästi ilman mitään ensiapua pojan istumaan tyhjään autoon.

Samaan aikaan kuvaaja alkaa ottaa videomateriaalia, ja sairaanhoitaja poistuu paikalta kokonaan – vaikka poika juuri otettu raunioista, mistä hänet kaivettiin useamman tunnin. Tämä kertoo tilanteesta todella paljon. Tämä lavastustilanne on ilmeinen, kun pyörittää kyseistä videota ja perehtyy materiaaliin.

Kun palataan tähän mieheen, joka otti kuvat ja videon, jota läntiset toimittajat kutsuvat Mahmud Roslaniksi, niin vielä heinäkuussa hän vietti yhdessä aikaa omien jihadistikavereidensa kanssa, jotka mestasivat pienen pojan.

Kuvaaja oli iloisesti jihadistien mukana, kun hänen toverinsa huutaen uskonnollisia lauseita mestasivat pojan.

MV-lehti julkaisi jutun ja videon pojan mestauksesta 19. heinäkuuta: ”Allahu akbar – ja pikkupojalta pää irti! Tätä on islam (video, kuvat K-18)

Myös muutamia päiviä aiemmin kuvaaja on viihtynyt samojen ihmisten seurassa, kun fanaatikot tekivät hyökkäystä.

Tästä löytyy useita todisteita, ja alla olevasta kuvakaappauksesta näkee, että kuvaaja on sama mies, joka oli jihadistien kanssa – sama paita päällä – kun lava-autolla näkyvä poika mestattiin.

Aleppo-propaganda-2Aleppo-propaganda-1

Yleisradion valetoimittajia ei kiinnostanut yhtään heinäkuussa, kun jihadistit mestasivat pojan Aleppossa.

Pojan kohtalo ei yksinkertaisesti kiinnostanut: hän oli jihadisteille “vääräuskoinen” ja Yleisradion toimittajille hän ei ollut sopiva propagandan kohde.

Kuitenkin Yleisradion henkilökunta riensi välittömästi levittämään jihadistien propagandaa otsikolla “Aleppon pojasta tuli Syyrian sodan veriset kasvot”.

Näin suvaitsevaisuuden sumentamia ihmisiä aivopestään, ja samalla johdetaan oma maa täydelliseen tuhoon ja sekasortoon.

On myös ilmeistä, että koko perinteinen suomalainen mediakenttä levittää jatkuvalla syötöllä valheita ja harhaanjohtavan kuvan maailmasta – tästä ei ole enää mitään epäselvää.

Yleisradion levittämän videon haavoittuneesta pojasta voi katsoa tästä linkistä: http://areena.yle.fi/1-3670233

MV-lehti julkaisi 19. heinäkuuta myös videon ja kuvia, jossa USA:n tukemaan puolisotilaalliseen Nour al-Din al-Zenki -muslimiryhmään kuuluva mies leikkaa pään irti noin 10-12 -vuotiaalta pojalta Syyriassa.

BBC:n mukaan pojan nimi olisi Abdullah Issa. Video on eri lähteiden mukaan kuvattu Aleppossa.

Video ei sovi herkille katsojille!

 

Lähde: MV-lehti

14 kommenttia

  1. Kun silloin näin ensimmäisen kerran tämän videon niin ihmettelin pojan käytöstä. Puoli päätä oli maalattu punertavaksi, eikä missään näkynyt haavaa. Sillä jos veri on kuivaa, niin se muuttuu mustaksi. Se ei pysy punaisena pitkään. Jaloissa olevat veritahrat olivat niin ikään ilman haavoja. Ja kun katsoo pojan tukkaa niin jos kasvoissa olisi niin iso haava että siitä riittää verta paidalle asti, olisi tukkakin veressä.

    Kun sitten katsoo miten poika käyttäytyi niin heti ensimmäisenä tuli mieleen että ei normaalisti poika jota on sattunut, istu rauhallisesti tuolissa ja pyyhi nenää. Hän pyytäisi vettä, valittelisi kipukohtia ja hankaisi haavojaan/rupiaan. Tai sitten hän kävisi nukkumaan. Mutta tämä poika istuu ihan rauhallisesti ja katselee autossa olevia asioita, aivan kuin odottaisi että se aika mikä piti istua paikallaan, kuluisi pois.

    Poika ei ole edes surullinen eikä itkuinen.

    Plusääni(23)Miinusääni(2)
  2. Jaa että väitätte muka että Jihadistienkö mestaus/teloitus videot eivät ole lavastettuja? #WakeUpPeople ?

    Plusääni(0)Miinusääni(10)
    1. Ei ne kaikki ole. Ne viimeistellyt Isisin propagandavideot kyllä ovat lavastettuja, kuten Foleyn ja juutalaisen Sotloffin videot sekä muut vastaavat. Mutta nämä ovat psykopaatteja, jotka tappavat ihan oikeastikin. Ja myös kuvaavat tekojaan. Mitä teatraalisempi video on, sitä varmemmin se on lavastettu. Oikeat videot ovat tavallisesti rakeisia ja käsivaralla kuvattuja – halvalla ja kiireellä hetkessä kuvattuja. En tiedä tämän pojan videosta, koska pysäytin nauhan kesken. Sen verran mitä ehdin näkemään, näytti aidolta.

      Plusääni(2)Miinusääni(1)
  3. Valhemedia(YLE,HS,IL,IS,MTV3 + muut pienemmät nuoleskelijat) mädättää Suomea täysillä. Forssan kapina on päällä ja valhemedia tekee sitä missä sen on paras; levittää valheita ja mädätystä.

    Suomen maanpetturipäättäjien kuuluisi heti sulkea tämä mätäpaise vastaanottokeskus Forssassa ja poliisin rynnäköidä sisään ja viedä käsiraudoissa kaikki matut ulos pihalle ja kuulusteluihin. Pääministeri Sipilä pitäisi potkia sisään tuonne Forssan vokkiin matujen rattopojaksi.

    Hyi helvetti mitä saastaa Suomen päättäjät ovat!

    Forssan kapina levitköön KOKO SUOMEEN!

    Plusääni(21)Miinusääni(1)
  4. Poliisi pidätti suomalaisne miehen. Mamut saavat tehdä suomalaisille mitä hyvänsä ilman rangaistusta. Tasan tarkkaan on tuo väkivalta täysin mamuista lähtenyt ja suomalaiset vain reagoineet silmittömään aggressiivisuuteen viimein, kun on rasistisia jengipahoinpitelyitä ja raiskauksia ja riidanhaastoa ja katujen haltuunottoyrityksiä siis.

    Plusääni(16)Miinusääni(0)
  5. Kaikki meidän ja ”pakolaisten” (lue: sionistien maanalainen idioottiarmeija) välinen ristiriita on, tietenkin, suunniteltua. Kognitiivinen sionistidemoni luo näitä ristiriitoja ja sillä tavoin saa aina muut ryhmät tappelemaan keskenään.

    Kuvitellaanpa asia toisin.

    Mitä tekee juutalainen, jos me EMME tappele muslimien kanssa, vaan päinvastoin, panemme päämme yhteen ja teemme juuri sen, mitä meidän pitäisikin tehdä eli vapautamme Lähi-Idän helvetillisestä sionistidemonista?

    Meille käy paljon paremmin tässä skenaariossa. Olkoon muslimi millainen ääliö tahansa niin maailma on parempi ilman sitä yhtä ryhmää. Nythän me emme voi voittaa.

    Tämä vastakkainasettelu on täysin suunniteltua ja kaikki toimet tähtäävät tähän aivan kuten Yhdysvaltain rotumellakatkin. Herrakansa elää vastakkainasettelusta. Herrakansan pahin painajainen on päättäväinen ja yksimielinen muu maailma.

    Totta puhuen, ottaen huomioon länsimaiden liberaalien sairaat ajatukset, olisi parempi olla tiukan linjan muslimi, jos on nähnyt yhdenkin irvokkaan Pride-paraatin. 🙂

    Sionistin juonet ovat selvät: Vihaa, vihaa, vihaa.

    Älkäämme menkö siihen ansaan.

    Samalla, tietenkin, rajat on pantava kiinni ja kaikki rikolliset ”pakolaiset” on karkotettava ja horioppia. Mutta turha tappelu on turhaa, siinä kaikki. Tätä sionisti juuri toivoo. Hän haluaa meidän kiinnittävän huomionsa toissijaisiin asioihin. Hän kun haluaa kaiken, kaiken.

    Plusääni(12)Miinusääni(3)
  6. Pakko lisätä:

    Tottakai, jos toisaalta kansa nousee aidon nationalismin merkeissä, se on aina toivottavaa, vaikka se olisikin provosoitua.

    Mutta kohde on meitä tuhoava eliitti, eikä idioottiagfaani/arabi/musta. Heitä riittää kyllä eikä heistä ole vaaraa, jos maa on oikeissa käsissä.

    Jos poliisi suojelee rikollista maahanmuuttajaa, syy ei ole maahanmuuttajan eikä poliisin. Me tiedämme silloin, kuka on syyllinen, ei siinä mitään epäselvää ole. Jos media valehtelee, syyllinen ei ole pakolainen. Me tiedämme, kuka on syyllinen, se ei edes ole yksittäinen idioottitoimittaja, takana on eliitti.

    Savun takana irvistää oikea vihollinen. Se joka haluaa tuhota meidät tuhansin tavoin. Idioottimaahanmuuttaja ei ole tähän oikeaan viholliseen verrattuna mitään. Katsokaa kauemmas, seuratkaa rahaa ja valtaa.

    KUKA HYÖTYY? Kuka haluaa valkoiset pois kilpailemasta resursseista? Kuka halusi Lähi-Itään helvetin, jonka seurauksena arabit tappavat toisiaan ja kuka halusi auttaa nuoria miehiä ”pakenemaan” maihimme luomaan sekasortoa ja vihaa?

    KUKA HYÖTYY? Meidän ikiomat pikkupaskaherramme (kaikkossoinit) HYÖTYVÄT nyt ja heti. He saavat rahaa juuri nyt. Heille tämä tilanne on suotuisa. Heille tämä ristiriita on hyvä ristiriita.

    KUKA HYÖTYY? Talouselämä rakastaa matalia palkkoja ja heikkoa ammattiyhdistysliikettä. Globaali eliitti nimenomaan haluaa orjuuttaa meidät. Kohta olemme tyytyväisiä, jos saamme edes vähän rahaa, edes jostakin työstä. Muistan kuinka nuorena edessä oli aina vain parempaa. Nyt kaikki media tuputtaa kuvaa, jossa kaikki on aina vain huonommin.

    ELIITTI HYÖTYY. Eliitti on vihollinen. Vihollinen istuu mediatalon johdossa. Vihollinen sukkuloi Helsingin ja Brysselin väliä. Vihollinen patsastelee suvaitsevaisena, koska HÄN SAA SIITÄ RAHAA JA HELPON TYÖN.

    Vihollinen EI OLE idioottiarabi.

    Plusääni(16)Miinusääni(4)
  7. Kuka haluaa ja mitä haluaa? Tiedäthän että vainoharhaisuudesta ei makseta – liikaa kuin itselleen. Sodassa voi näemmä näköjään elää ja olla ilman aseitakin, ja vielä normaalioloissa!? Vaikutelma Pelejä…eikun PeLeX. Sori. Olan taakse katsottavaa siis meillä on – muillakin? Huomioin…kkkkkiitos.

    Plusääni(0)Miinusääni(7)
  8. Kyllä Forssalaisilla ja kaikilla muilla suomalaisilla on täysi oikeus ja velvollisuus toimia näitä raakalaispetoja vastaan. Matut hyökkäävät suomalaislasten, vanhusten, nuorten kimppuun raalla väkivallalla. Siinä on aivan tarpeeksi syytä ryhtyä toimintaan. Ei paljon lohduta että tiedostetaan että hallitus on ne tänne päästänyt kävellen rajan yli Suomeen vaikka se tietysti vituttaa.

    On myös tosiasia että täällä Suomessa on vain tasan yksi isäntä ja se on suomalaiset. Kun matut hyppivät silmille ja tappavat suomalaisia, on aivan samantekevää tavallisen Forssalaisen tai muiden suomalaisten kannalta mistä kupletin juoni alkoi. Tässä ja nyt on meidän suomalaisten pidettävä puoliamme ja puolustettava omiamme ja tuettava toisiamme. Sorokset ym. tekevät pahojaan taustalla, mutta sille asialle tavallisen suomalaisen on vaikea tehdä mitään.

    Forssan kaupunginjohdon on rangaistava näitä matuja vastaanottokeskuksessa. Vokki on ratsattava. Se on riisuttava aseista. Poliisin on kuulusteltava kaikki ja tehtävä tarvittavat pidätykset. Nämä matu loiset on laitettava siivoamaan vokki. Nämä ovat minimivaatimuksia. Alakanttiin. Tarvittaessa ulkonaliikkumiskielto kello 22-6 vokeille ym.

    Ellei näihin toimiin ryhdytä tilanne varmasti kärjistyy kantaväestön ja matujen välillä siihen pisteeseen että olemme sodan kaltaisessa tilanteessa aivan lähiaikoina. Ja silloin mitä tahansa saattaa tapahtua – ja varmasti tapahtuukin. Ja kun tapahtumat lähtevät vyörymään omalla painolla sitä on enää sillon mahdotonta pysäyttää.

    Aika pahalta tilanne kaiken kaikkiaan vaikuttaa. On enää ajan kysymys vain milloin iso vyöry lähtee liikkeelle. Ellei matuja riisuta aseista viranomaisten toimesta, paikallinen kantaväestö joutuu sen tekemään itse eri puolilla Suomea.

    Ei voida sallia vieraiden maahantunkeutujien kylvää ympäri Suomea pelkoa ja terroria. On selvää että tähän tullaan puuttumaan. Kannustan kaikkia suomalaisia vannomaan valan omassa lähipiiriissä: mikäli matut pahojaan meille tekee, he eivät siitä ehjin nahoin tule selviämään.

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
    1. Tottakai asia on näin. Se on sanomattakin selvää.

      Mutta:

      Poliisi EI PUUTU asiaan. Lehdistö EI KIRJOITA asiasta. Poliitikko EI TEE LAKIALOITTEITA. EU EI AUTA.

      Eli vihollinen EI OLE rikollinen maahantunkeutuja muuten kuin välillisesti.

      ”Pakolais”rikollinen tietää, että hän saa vapaasti pahoinpidellä ja että mahdolliset tuomiot ovat joka tapauksessa olemattomia ja siksi hän tekee mitä hän haluaa.

      Näinhän ei ole koskaan Suomen historiassa ollut ennen kuin nyt. Ja tämä kaikki johtuu siitä, että maamme johdossa ovat ihmiset, jotka HUORAAVAT oman etunsa takia oman maansa ja oman kansansa.

      Otan muutaman esimerkin väärästä reaktiosta asiaan.

      Pakolaiset pahoinpitelevät paikallisen. Reaktio: Paikalliset hyökkäävät summamutikassa pakolaisten kimppuun. VÄÄRIN.

      Pakolainen on täällä, koska paikalliset ja valtakunnalliset maanpetturit ovat heidät tänne halunneet ja suorastaan kerjänneet. Vihollinen on paikallislehdessä, paikallisessa poliisissa, paikallisessa valtuustossa. Vihollinen on alueen kansanedustaja, jos hän ei voimallisesti puutu oman äänestysalueensa kansalaisten pahoinpitelyihin. Vihollinen on jokainen ministeri, joka oman etunsa takia toistaa loputonta sionistimantraa multikultista.

      Vihollista kohtaan pitäisi hyökätä kaikilla rintamilla. Jokaisen maanpetturin pitää pelätä. Jos maanpetturi pelkää ja tietää olevansa vaarassa niin ”pakolaisista” ei ole vaaraa. Paikallislehden maanpetturin pitää tietää olevansa vihattu. Jos alueen kansanedustaja nostaa itseään ”suvaitsemalla” tämän kaiken, hänen pitää oppia pelkäämään. Jos poliisi ei suojele kansalaisia ja toisaalta suojelee rikollisia, hän on kansan vihollinen, olkoonkin virkapuvussa.

      Jokaisen kansan vihollisen on opittava vilkuilemaan olkansa ylitse ja harkitsemaan liikkumistaan. Hänen on opittava pelkäämään aivan kuten hänen hylkäämänsä kansakin on oppinut pelkäämään.

      Pelko opettaa, pelko vähentää tilillä olevan rahan arvoa, pelko kannustaa harkitsemaan ”suvaitsemista”.

      ”Pakolaiset” ovat täällä, koska he saavat meidät pelkäämään ja kohdistamaan vihamme väärään tahoon.

      He ovat useasti rikollisia ja totisesti me emme heitä tarvitse, mutta jos vain sodimme heidän kanssaan, eliitti on voittanut meidät. Eliitti, ja sen lakeijat, ovat ainoa todellinen vihollinen.

      Kaikki tietävät jo, että poliisiin ei voi enää luottaa. Media ei ole enää vuosikymmeniin kertonut totuutta. Poliitikot eivät välitä kansasta. Virkamiehet vain huoraavat. Kirkko on myynyt sielunsa muutamasta kolikosta.

      Kyllä kansa tämän kaiken jo vaistoaa, mutta sille sionisti syöttää nyt uusia ”vihollisia”, jotta kansa ei oivaltaisi, mikä on asian ydin.

      Siitä huolimatta, tottakai, kaikki aidosti omaa kansaa suojeleva toiminta on aina hyvä asia. Se on itseisarvo.

      Mutta asiantilaa kuvaa se, että kansa ei saa enää suojella itseään. Eliitti haluaa kaiken toiminnan kansan puolesta lailla ja asetuksilla rikolliseksi.

      ELIITTI ON VIHOLLINEN. Niin paikallinen kuin valtakunnallinenkin. Jos eliitin jäsen aidosti puolustaa kansaa, miksi hän ei astu esiin? Koska hän ei halua puolustaa kansaa, hän valitsee oman etunsa. Me kyllä tunnistamme aidon ihmisen, jos hän astuu esiin puolustamaan kansaa.

      Ja sellaisia ei ole näkynyt muualla kuin aidosti kansallismielisissä piireissä, kutsuttakoon heitä miksi tahansa. Eliitin käärmeenkieli on katkaistava.

      Plusääni(11)Miinusääni(0)
  9. Allah koraanissa käskee : älkää sotiko Israelia eikä Juutalaisia vastaan ?

    ”Allah in the Qur’an commands us not to fight Israel or Jews, but fight the apostates and hypocrites”

    http://yournewswire.com/isis-reveal-why-they-never-target-israel/

    Siinä se meriselitys miksi ISIS/DAESH ei iske Israeliin / Juutalaisiin. No miksi se iskisi koska ISIS on Mossadin luomus …

    Jotenkin meriselitys ontuu minusta…

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat