Perinnöstä luopumisen kiemurat verotuksessa ja velallisena

Isäni kuoli hiljattain. En tarvitse itse perintöä, joten ajattelin luopua perinnöstä lasteni hyväksi. Olen kuullut, että luopumisella voisi saada verosäästöjä. Minulla on lisäksi ulosottovelkoja ja pelkään, että vouti vie perinnön. Miten minun tulisi asiassa menetellä?


Perillinen voi luopua hänelle tulevasta perinnöstä joko perittävän eläessä tai vasta perittävän kuoltua. Käsittelen tässä vastauksessa ainoastaan perittävän kuoleman jälkeen tapahtuvaa perinnöstä luopumista. En käsittele tässä myöskään testamentista luopumista, joka on jossain määrin eri asia kuin perinnöstä luopuminen.
Perittävän kuoltua tapahtuvaa luopumista kutsutaan ns. jälkiluopumiseksi. Se on aina korvaukseton.

Perinnöstä luopuminen on oiva tapa siirtää perintö verottomasti yhden sukupolven yli. Mikäli luopujan tilalle tulee useita perillisiä, luopumisella perintöomaisuus voidaan mahdollisesti pilkkoa alle 20 000 euron verottomiin perintöihin. Luopumista harkitsevan tulee kuitenkin muistaa, että perillinen voi luopua perinnöstään vain, jos hän ei ole ryhtynyt pesään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että perinnöstä tulee luopua ajallisesti melko pian perittävän kuoleman jälkeen.

Suositeltavaa on, että luopumisilmoitus tehdään kirjallisesti ja esitetään perunkirjoituksen yhteydessä. Näin perintöverotus tulee toimitetuksi kerralla oikein ja luopuminenkin todennäköisesti ajoissa. Perintöomaisuuden realisointiin tai perinnönjakoon ei pidä missään tapauksessa ryhtyä ennen perinnöstä luopumista.
Verotehokas perinnöstä luopuminen edellyttää, ettei perinnöstä luovuta kenenkään luopujan määräämän tahon hyväksi. Luopuminen tarkoittaa vetäytymistä perimysjärjestyksestä. Mikäli luopujalla on rintaperillisiä, tulevat hänen tilalleen hänen rintaperillisensä. Luopujan tilalle tulevat perilliset ilmenevät luopujan virkatodistuksista, jotka tulee liittää perukirjaan.

Verotehokas perinnöstä luopuminen edellyttää myös, että luopuja luopuu kokonaisuudessaan hänelle tulevasta perinnöstä. Osittainen luopuminen ei ole mahdollista. Virheellisessä luopumisessa vaanii veropeikko. Mikäli useamman rintaperillisen omaava luopuja luopuisi perinnöstä ainoastaan yhden perillisensä hyväksi, verotettaisiin luopujaa ensiksi perinnöstä ja sen jälkeen luovutuksensaajalle pantaisiin maksuun lahjavero samasta omaisuudesta. Verot olisivat siten huomattavat. Perinnöstä luopuminen sitoo myös luopujan ulosmittausvelkojaa edellyttäen, että luopumisilmoitus on annettu tiedoksi kuolinpesälle ennen ulosmittausta. Luopumisilmoituksen voi jättää myös kotipaikkansa maistraattiin tallettamista varten. Sen jälkeen kun ulosmittauspäätös on tehty, velallinen ei voi hakijaa sitovasti luopua oikeudestaan perintöön.

Mikäli on olemassa uhka perintöosuuden ulosmittauksesta, neuvoni on, että luopumisilmoitus laaditaan välittömästi perittävän kuoleman jälkeen ja talletetaan varmuuden maksimoiseksi maistraattiin. Velkajärjestelyssä olevan osalta luopuminen ei ole käytännössä mahdollista. Perinnöstä luopumista voidaan pitää velkajärjestelyssä olevan osalta toimena, jolla velallinen itse heikentää maksukykyään verrattuna siihen, mitä se olisi voinut olla, jos perinnöstä luopumista ei olisi tapahtunut.

 

Mika Talviaro
Asianajaja, varatuomari
Asianajotoimisto Talviaro Oy
www.lakineuvo.fi

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat