”Peak turhamaisuus”? Marin tilasi Natolta raportin kärsimästään nimittelystä!

Suomalainen valtamedia uutisoi eilen näkyvästi sotilasliitto Naton tuoreesta selvityksestä, jonka mukaan Sanna Marinin hallitus on joutunut kärsimään (kaikkien edeltäjähallitusten tavoin) kansalaisten halveksunnasta ja pilkasta. Moni ihmetteli uutisen luettuaan, mistä lähtien ministerien loukattujen tunteiden suojelu on kuulunut sotilasliiton tehtäviin.

Partisaanin lukijoille Naton raportti ei kuitenkaan ole yllätys, sillä uutisoimme hiljattain siitä, kuinka Nato on vain nationalismia vastustavien kulttuurimarxistien etujärjestö. Lue lisää uutisestamme ”Sotilasliitto Nato lobbaa monikulttuurisuuden puolesta”.

Sanna Marin itse oli erityisen innoissaan raportin julkaisemisesta. Vaikka raportin päätarkoitus olikin tarjota uhriutumismateriaalia maatamme konkurssia kohti ajavalle naisvaltaiselle ministerijoukolle, yritti Marin esittää myös uhmakasta feministiä. Kerättyään aluksi uhripisteet Marin twiittasi nolostuttavaan sävyyn: ”Naiset johtavat hallitusta, get over it!”

Kupletin juoni paljastuu

Selitys hämmentävälle poliittiselle sirkukselle paljastui vain muutamia tunteja alkuperäisten uutisten julkaisun jälkeen. Nato ei laatinut selvitystään oma-aloitteisesti siksi, että Marinin saama kritiikki muodostaisi turvallisuusuhkaa lännelle. Sen sijaan raportin tilasi veronmaksajien rahoittama Suomen hallitus!

Marinin kannattajat yrittivät myöhemmin selittää äärimmäistä turhamaisuutta kuvastavaa raporttihanketta todeten, että raportti tilattiin alun perin jo Juha Sipilän pääministerikaudella. Argumentti ei ota kuitenkaan huomioon raporttihankkeen ydinkysymystä: Sipilän hallituksen tilaama raportti ei koskenut vallanpitäjien kärsimää ”vihapuhetta”.

Vasta Sanna Marinin noustua pääministeriksi raporttitoimeksiantoa muutettiin keväällä 2020 niin, että ”vihapuhe” vaihdettiin sen teemaksi. Toisin sanoen Marin päätti tuhlata veronmaksajien rahoja ja käyttää Naton ”arvovaltaa” keppihevosenaan. Naiseuttaan jatkuvasti alleviivaava pääministeri tahtoi uhriutumisen avulla leimata kaikki arvostelijansa ”naisvihaajiksi”. Näin tehdessään Marin antaa valheellisesti viestin, jonka mukaan häneen kohdistuva kritiikki ei voi koskaan olla järkiperusteista tai asiallista.

Sanna Marinin feministinen teatteriesitys kaatuikin lopulta omaan järjettömyyteensä. Kohu osoitti sen, ettei Marin ole ainoastaan Suomen historian ammattitaidottomin pääministeri – ennen kaikkea hän on historiamme turhamaisin ja herkkänahkaisin nalkuttaja.

Partisaani

__________________

Kirjoitus on alunperin julkaistu 19.3.2021 Partisaanissa.

26 kommenttia

  1. SANNA MARIN ON TYPERYS
    En usko, että Sanna Marin kavaluuttaan tekee Suomen etujen vastaista politiikkaa. Hän vain palvelee Maailman Talousfoorumia (WEF), jonka nuoriso-osaston kandidaatti hän on. Hän ilmeisesti uskoo myös täysin WHO:n ja THL:n suositukset, jotka palvelevat kansainvälisiä rokotevalmistajia. Mutta se hänen tulisi ymmärtää, että palvellessaan kansainvälisiä voimia ja unohtaessaan Suomen edun hän syyllistyy maanpetokseen ja tulee aikanaan saamaan siitä rangaistuksen. Nimittäin kun koronakupla puhkeaa, niin monen pää joutuu vadille. Se, että NATO ja globalistilehdet huomioivat hänet, on myös merkki siitä, että hän ajaa globalistien etuja.
    En pidä mahdottomana, että Sanna Marin joutuu vielä psyykkiseen kriisiin ja menettää vähänkin järkensä. Juuri hetki sitten kuulin uutisen, että Marinin hallitus on päättänyt toteuttaa liikkumisrajoitukset ja maskipakon! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    http://koronarealistit.com/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(25)Miinusääni(0)
    1. Oma arveluni siitä, että Suomi aloittaa koronaterrorin hitaasti, mutta siirtyy aikanaan kansalaisiaan ankarasti tyrannisoivien maiden joukkoon, on osoittautumassa oikeaksi. Tarkoitus on viedä läpi kaikkien luciferistisimmat globalistien suunnitelmat läpi Suomessa. Ensin koittaa lääketieteellinen tyrannia ja kohta sen takana teknologinen tyrannia. Tarkoituksena on kumota luonnollinen ihmisyys. Jokaisen kansalaisen on nyt syytä tiedostaa vastuunsa ja tunnistaa hetki, jolloin esivalta ajautuu laittomuuden palvelijoiden ohjaukseen ja toimia sen mukaan. On muistettava, että elämme tasavallassa, jossa laillisuus perustuu aivan toisiin arvoihin, kuin mitä globalistit ja rahavalta ovat saamassa nyt läpi. Perustuslain ja ihmisoikeuksien puolustaminen siirtyy nyt kansalaisten tasolle. Poliittinen ylärakenne on sen totaalisesti hylännyt. Tarkoituksena on myös radikalisoida virkavalta puuttumaan kansalaisten luonnonmukaiseen elämään ja totuttaa heidät elämään ”Isoveli valvoo”- tyyppisessä tyranniassa kenties jopa toinen toisiaan vahtien ja ilmiantaen sielläkin, minne ”lain koura” ei aina ulotu.

      Tietenkin on muistettava, että iso osa kansaa elää median suorittaman aivopesun alaisuudessa ja on ohjelmoitu sahaamaan pois omaa oksaansa. Moni yhä uskoo, että poikkeustilat todella ovat tilapäisiä ja perustuvat aitoon suojelunhaluun. Kuitenkin jokainen myönnytys tyrannialle johtaa yhä syvemmälle antautumisen verkkoon.

      Suomalaiset ovat tietääkseni varsin hyvin noudattaneet suosituksia ja nyt heitä palkitaan tästä rajoitusten kiristämisellä siten, että perustuslaki kumoutuu ja ilmeisen pysyvästi. Ikävä kyllä, kykyä tilanteen kriittiseen arviointiin ei useimmilla ole. He tottelevat hallitusvaltaa ja luottavat siihen kuin pikkulapset. Koronapsykoosi aiheuttaa poliittisen dementian ja nyt siihen vajonneet palkitaan ja oikeuksiensa suhteen valveutuneita kohtaan nostatetaan noita-vainot. Tilanne on kenties pahin koko Suomen tunnetussa historiassa, kun kansa ajetaan psykoottiseen sisällissotaan ja hajaannukseen vahvan ulkopuolisen tahon masinoimana.

      Plusääni(16)Miinusääni(1)
  2. Saitteko kirjitusehdotukseni (vai hukkasiko google sen)?
    — 17.3.2021

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. ”Eurooppa voi olla vahva ja myös on ilman liittovaltio hanketta jossa itsenäiset valtiot tuhotaan. Sen ei tarvi kokea NL:n ja nyt meneillään olevaa USAn kohtaloa.”
    Solzhenitsyn neuvot asiassa:
    Solzhenitsyn’s Two Hundred Years Together — 200 vuotta yhdessä
    SPENCER J. QUINN • MARCH 19, 2021
    Two Hundred Years Together is an invaluable source for all Right-wing dissidents. It provides ammunition to prevent Jewish conquest, which is the animating force behind the totalitarian Left. Two Hundred Years Together is history that must be internalized and weaponized. Afterwards, once the Jewish Left has been thwarted, with the majority of Jews either assimilating into the gentile population once and for all or returning to Israel, only then can we seek the honesty and reconciliation that Aleksandr Solzhenitsyn so fervently asked for.
    …Kaksisataa vuotta yhdessä on korvaamaton lähde kaikille oikeistolaisille toisinajattelijoille. Se tarjoaa ammuksia juutalaisten valloitusten estämiseksi, joka on totalitaarisen vasemmiston taustalla oleva voima. Kaksisataa vuotta yhdessä on historia, joka on sisäistettävä ja aseistettava. Jälkeenpäin, kun juutalainen vasemmisto on estetty, ja suurin osa juutalaisista joko sulautuu lopullisesti meidän ’pakanoiden’ väestöön tai palaa Israeliin, vasta sitten voimme etsiä rehellisyyttä ja sovintoa, jota Aleksandr Solzhenitsyn niin kiihkeästi pyysi.
    https://www.unz.com/article/solzhenitsyns-two-hundred-years-together/
    2. comment: … get ready america your next on the list of victims.

    Starters or Main Course
    ISRAEL SHAMIR • MARCH 21, 2021
    The pandemic was sent to us, by grace of Masters of Covid, in their great mercy, instead of a ‘real’ nuclear war.
    https://www.unz.com/ishamir/starters-or-main-course/

    Unz-sivusto on hieno kun siellä on vilkas kommentointi

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
    1. Tämä pitäisi viher-vassareidemme jotka nyt tiedostamattaan ovat lähteneet tälle hallituksen ja presidentin linkin artikkelissa kuvatulle tuhoisalle globalistien polulle ymmärtää
      Another factor contributing to the Jewish reluctance to discuss the relationship between Jews and the Left is the determination to absolve Jews of any responsibility for the horrific crimes of communist regimes. In their book Revolutionary Yiddishland, Brossat and Klingberg assure us, for example, that the militancy of Jewish communists “was always messianic, optimistic, oriented to the Good — a fundamental and irreducible difference from that of the fascists with which some people have been tempted to compare it, on the pretext that one ‘militant ideal’ is equivalent to any other.”[7]
      …Toinen tekijä, joka lisää juutalaisten haluttomuutta keskustella juutalaisten ja vasemmiston välisistä suhteista, on päättäväisyys vapauttaa juutalaiset kaikesta vastuusta kommunististen hallintojen kauhistuttavista rikoksista. Kirjassaan Vallankumouksellinen jiddishland Brossat ja Klingberg vakuuttavat meille esimerkiksi, että juutalaisten kommunistien militanttius oli ”aina messiaaninen, optimistinen, suuntautunut hyvään – siis perustavanlaatuisesti erilainen kuin fasistien hanke… (luit oikein: hyvään, vaikka sitä toteutetaan miljoonien uhrien voimalla ja harvojen eduksi)
      So while tens of millions may have died because of the actions of Jewish communist militants, at least they, unlike the fascists, meant well. Kevin MacDonald notes that Jewish involvement with Bolshevism “is perhaps the most egregious example of Jewish moral particularism in all of history. The horrific consequences of Bolshevism for millions of non-Jewish Soviet citizens do not seem to have been an issue for Jewish leftists — a pattern that continues into the present.”[8]
      …Kevin MacDonald toteaa, että juutalaisten osallistuminen bolshevismiin ”on ehkä kaikkein räikein esimerkki juutalaisten moraalisesta oman heimon etuun keskittymisestä koko historiassa. Bolševismin kauhistuttavat seuraukset miljoonille ei-juutalaisille Neuvostoliiton kansalaisille eivät tunnu olevan ongelma juutalaisille vasemmistolaisille – malli jatkuu nykypäivään. ”[8]
      https://www.unz.com/article/jews-and-the-left-by-philip-mendes-a-review/

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
  4. On vaikea uskoa että joitakin ohjaa ’tuhoa valtio’ (oma koti) motto. Sen ymmärtäisi jos valtio olisi täysin fasistinen mutta kun on sentään kyse jonkinasteisesta vaikka ontuvasta demokratian tapaisesta niin sitäkin vaikeampaa on uskoa että jotkut haluavat sen kokonaan tuhota ja antaa muille. Ja vieläpä sellaiset joita pidämme sillä tavoin täyspäisinä että he pääsevät hallitsemaan meitä. Mutta kun maamme hallituksen teot sen todistavat niin on pakko uskoa.
    Mutta miksi he haluavat tuhota? Miksi antaa kotinsa avaimet vapaaehtoisesti sen tuhoaville voimille?
    Omasta mielestään he eivät kuitenkaan tuhoa mitään vaan tekevät vain hyvää. Esimerkiksi juutalaisten kommunistien militanttius oli ”aina messiaaninen, optimistinen, suuntautunut hyvään – siis perustavanlaatuisesti erilainen kuin fasistien hanke… (luit oikein: hyvään, vaikka sitä toteutettiin ja toteutetaan yhä tänäänkin miljoonien uhrien voimalla ja vain harvojen eduksi)

    So while tens of millions may have died because of the actions of Jewish communist militants, at least they, unlike the fascists, meant well. Kevin MacDonald notes that Jewish involvement with Bolshevism “is perhaps the most egregious example of Jewish moral particularism in all of history. The horrific consequences of Bolshevism for millions of non-Jewish Soviet citizens do not seem to have been an issue for Jewish leftists — a pattern that continues into the present.”[8]
    …Kevin MacDonald toteaa, että juutalaisten osallistuminen bolshevismiin ”on ehkä kaikkein räikein esimerkki juutalaisten moraalisesta oman heimon etuun keskittymisestä koko historiassa. Bolševismin kauhistuttavat seuraukset miljoonille ei-juutalaisille Neuvostoliiton kansalaisille eivät tunnu olevan ongelma juutalaisille vasemmistolaisille – malli jatkuu nykypäivään. ”[8]
    https://www.unz.com/article/jews-and-the-left-by-philip-mendes-a-review/

    Olisiko tuossa vastaus siihen miksi jotkut haluavat vain tuhota. Tuhoamalla muita he itsekkyyteensä sokaisemina ajavat vain omaa agendaansa joka heistä on hyvä ja joka ennenkaikkea on vain heille hyvä.
    Tämä pitäisi viher-vassareidemme jotka nyt tiedostamattaan ovat lähteneet tälle hallituksen ja presidentin linkin artikkelissa kuvatulle tuhoisalle globalistien ’hyvyyden polulle’ ymmärtää, siis ymmärtää että he todellisuudessa ovat kadottaneet hyvyytensä ja astuneet pahuuden ja itsekkyyden voimien palvelukseen.

    The pandemic was sent to us, by grace of Masters of Covid, in their great mercy, instead of a ‘real’ nuclear war.
    https://www.unz.com/ishamir/starters-or-main-course/

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  5. Mitä enemmän Juutalaisuuteen ja ’juutalaisiin’ (ei täysin yhtenäinen rotu tai heimo vaan sekoittunut myös geneettisesti) ja heidän historiaan perehtyy sitä selvemmäksi käy että ihmiskunnan kohtalo riippuu pitkälti siitä miten se jatkossa välinsä ’juutalaisten’ kanssa saa selvitettyä. Tai voi sanoa miten se onnistuu pitämään ’juutalaiset’ ja heidän lakeijansa pois ohjaamasta kehitystä ja luomasta omaa muut alistavaa imperiumiaan, joka jo nyt pitää sisällään pääosin koko läntisen maailman. Lopullinen kädenvääntö tapahtuu idän ja lännen välillä ja mikäli itä alistuu niin koko maailma on vallattu. Tietysti voi ajatella että länsi herää vastarintaan ja yhdessä idän kanssa onnistuu estämään hankkeen. Mutta nyt lännen koko energia on sitä itseään tuhoavaa ja suuntautuu itää vastaan eikä mitään nopeaa käännettä voine odottaa.

    Muutama ote linkin Katsaus Saksan Juutalaisiin 1919 artikkelista konekäännöksenä
    A Look at Germany’s Jews as They Were in 1919
    Although the essence of  the Jewish spirit has remained unaltered through the centuries, at the same time various cultural currents among the peoples of Europe have exerted an influence upon the mode and manner of its expressions. Dr. Arthur Ruppin has made an entirely correct confession in his work Die Juden der Gegenwart, which lays bare the core of the whole controversy about the Jewish spirit’s manner of activity. He says: “Jewish Orthodoxy was from the beginning much less a religion than an organization of struggle for the maintenance of the Jewish people clothed in religious garb.” Every Jewish association is to be considered from this perspective.
    …Vaikka juutalaisen hengen ydin on pysynyt muuttumattomana vuosisatojen ajan, samaan aikaan Euroopan kansojen erilaiset kulttuurivirrat ovat vaikuttaneet sen ilmaisumuotoon ja -tapaan. Tohtori Arthur Ruppin on tehnyt täysin oikean tunnustuksen teoksessaan Die Juden der Gegenwart, joka paljastaa kaiken juutalaisen hengen toimintatapaa koskevan kiistan ytimen. Hän sanoo: ”Juutalainen ortodoksisuus oli alusta alkaen paljon vähemmän uskonto kuin taistelujärjestö juutalaisten pitämiseksi uskonnollisiin vaatteisiin pukeutuneena.” Jokainen juutalainen yhdistys on otettava huomioon tästä näkökulmasta.

    —If Talmudic Judaism was also an edifice so firm as hardly any other, nonetheless the course of the ages has forced some components from its structure. These separated parts have now founded struggle-organizations of another kind, or rather knew how to convert other collectives into assault-detachments of the World Jewish Power for their goals: the Alliance Israélite Universelle, the Freemasons, the [Communist] International, the Anglo-Jewish Association, Liberal Judaism, and Zionism.
    ….Joskin talmudistinen juutalaisuus oli myös niin luja rakennus kuin tuskin mikään muu, aikojen kulku on kuitenkin pakottanut joitain komponentteja rakenteeltaan. Nämä erilliset osat ovat nyt perustaneet toisenlaiset taisteluorganisaatiot tai pikemminkin osanneet muuntaa muut kollektiivit maailman juutalaisen vallan hyökkäysosastoiksi tavoitteidensa saavuttamiseksi: Alliance Israélite Universelle, vapaamuurarit, [kommunistinen] internationaali, anglo -Juutalaisten yhdistys, liberaali juutalaisuus ja sionismi.

    —Voltaire said that the Jews, filled with inexorable hatred against all nations, were “obsequious in misfortune and shameless in prosperity.” This statement, which is applicable to all of Jewish history, is entirely correct even today. “In the long term it cannot satisfy the national self-consciousness of the Jews to be only a minority everywhere,” says Cohen (Reuss), the otherwise undeviating internationalist, where it is a matter of German politics (Die politische Bedeutung des Zionismus). David Trietsch sees in the great participation of the Jews in the revolution an “unimpeded spiritual force that would come into manifestation even more strongly by far if the rooted prejudice of the masses did not block the Jew from free political activity.” Thus all Judaism so far is still much too little. The same gentleman is very proud about the situation in Russia:  “Even if the evolution of post-czarist Russia is absurd so far, the observer will nonetheless be unable to avoid the recognition that without the Jewish heads that have placed themselves at the disposal of the revolution the chaos would be even worse by far. In Russia the Jewish leaders have taken the helm because of their superior power of thought and owing to their ability to see a path while the best of the others still for the longest time have not overcome the confusion of the collapse” (Palaestina und die Juden).
    … Voltaire sanoi, että juutalaiset, jotka olivat täynnä väistämätöntä vihaa kaikkia kansoja vastaan, olivat ”epätoivoisia onnettomia ja häpeällisesti vaurastuneita”. Tämä kautta koko juutalaisen historian sovellettava toteamus on täysin oikea vielä tänäänkin. ”Pitkällä aikavälillä se ei voi tyydyttää juutalaisten kansallista itsetietoisuutta olla vain vähemmistö kaikkialla”, sanoo Cohen (Reuss), muuten poikkeava internationalisti, missä on kyse Saksan politiikasta (Die politische Bedeutung des Zionismus) . David Trietsch näkee juutalaisten suuressa osallistumisessa vallankumoukseen ”esteettömän henkisen voiman, joka ilmenisi vielä voimakkaammin, jos massojen juurtunut ennakkoluulo ei estäisi juutalaista vapaasta poliittisesta toiminnasta”. Siksi kaikki tähänastinen juutalaisuus on edelleen aivan liian vähän. Sama herrasmies on hyvin ylpeä Venäjän tilanteesta: ”Vaikka tsaarin jälkeisen Venäjän kehitys on toistaiseksi järjetöntä, tarkkailija ei kuitenkaan voi välttää tunnustusta, että ilman juutalaisten päätä, joka on asettanut itsensä valtaan vallankumouksessa kaaos olisi vielä pahempi. Venäjällä juutalaisten johtajat ovat siirtyneet ruoriin johtuen ylivoimaisesta ajatteluvoimastaan ​​ja kyvystään nähdä kujettava polku, kun taas muiden parhaat eivät ole vielä pitkään aikaan voittaneet hämmennystä. ”(Palaestina und die Juden ).

    –Many writers of history, carried away from historical impartiality by inhumanities against the Jews that actually occurred, all too easily see a cause in purely human condemnation. This lopsided position, which earns all honor for the man but degrades the historian, one must take into account so as to be able to see past the sentimentalities to history in its deeper relationships.  If one has done this, and one uses portrayals intended in a friendly way toward the Jews and not anti-Semitic from the outset, so that the eyeglasses of the other side do not become fogged, there comes into view a graph of Jewish life, of Jewish activity, and Jewish suffering that is indeed strikingly similar in all countries of the world: everywhere they are at first received without reservation; everywhere we see the Jews from the outset deliberately segregate themselves both physically and .mentally from the indigenous population; everywhere they are strenuously concerned to win for themselves the favor of the princes, and giving a share of the money acquired through strenuous commerce and usury to them for undertakings to guarantee their protection and thus to wheedle privileges of every kind for themselves.
    … Monet historian kirjoittajat, joita epäinhimillisyydet juutalaisia kohtaan ohjaavat pois historiallisen puolueettomuuden vaativista todellisista tapahtumista, näkevät aivan liian helposti syyn puhtaasti inhimilliseen tuomitsemiseen. Tämä erilainen kanta, joka ansaitsee kaiken kunnian, mutta heikentää historioitsijaa, on otettava huomioon, jotta voimme nähdä historian sentimentaalisuuden sen syvissä suhteissa. Jos joku on tehnyt niin ja käyttänyt juutalaisia ​​kohtaan ystävällisiä ja alusta alkaen ei-antisemitistisiä kuvia, jotta toisen osapuolen silmälasit eivät sumennu, näkyviin tulee kaavio juutalaisesta elämästä, juutalaisten toimiin ja juutalaisten kärsimyksiin, jotka ovat todellakin hämmästyttävän samanlaisia ​​kaikissa maailman maissa: kaikkialla, missä heidät aluksi vastaanotetaan varauksetta; kaikkialla näemme juutalaiset alusta alkaen tarkoituksellisesti erillään sekä fyysisesti että yleisesti alkuperäiskansasta; kaikkialla he ovat kiihkeästi huolissaan voittaakseen itselleen ruhtinaiden suosiota ja antaessaan osan kovan kaupankäynnin ja koronkiskonnan kautta saaduista rahoista yrityksille, jotka takaavat heidän suojelunsa ja täten kaikenlaiset etuoikeudet itselleen.
    https://nationalvanguard.org/2021/03/a-look-at-germanys-jews-as-they-were-in-1919/

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
    1. ”(ei täysin yhtenäinen rotu tai heimo vaan sekoittunut myös geneettisesti)”
      …Teoria juutalaisten rodun sekoittumisesta
      KUN juutalaiset menivät naimisiin valkoisten orjien kanssa, syntyi vaaleita juutalaisia totesi arvostettu saksalais-amerikkalainen antropologi Theodor Porsche. Samalla tavalla voidaan selittää monien juutalaisten fyysiset ominaisuudet, kun juutalaiset kauan sitten sekoittuivat neekereihin, ehkä myös orjiinsa.
      Juutalaisten osallistumisesta keskiajan orjakauppaan on viime aikoina yllättäviä paljastuksia.
      https://nationalvanguard.org/2021/03/their-hosts-their-slaves-a-theory-of-jewish-racial-mixing/

      Sekoittumista on tapahtunut myös muulla tavalla. Kasaariteoria on ihan oma askhenaseja koskeva lukunsa. Saksassa suuri osa juutalaisia oli ns. kryptoja eli puoli- tai vartti-juutalaisia joita oli paljon Venäjälläkin. Hitlerin armeijan yli 100 tuhannesta juutalaisesta suurin osa oli maahan hyvin sopeutuneita kryptoja. Kun juutalaisuus periytyy äidin kautta niin jo pienikin geenimäärä riittää.
      Usan tilanne taitaa myös olla samanlainen. Erikoista ja omituista silti on että moni näistä siellä vain osan juutalaisia geenejä omaavat ovat ’kaksoiskansalaisia’ eli haluavat olla myös Israelin kansalaisia ja tahria itsensä sionistien Israel-imperiumin vereen.
      Sionistit yrittävät ja ovat aina yrittäneet kaikin keinoin estää sekoittumista ja synagogasta eronneita on kohdeltu säälimättömästi ja nyt Israelissa on kovat lait jotka estävät sitä. Luin eräästä usan juutalaisesta joka tuli Israeliin ja halusi mennä naimisiin palestiinalaisen kanssa. Se estettiin ja sen jälkeen hän muutti takaisin usaan ja haukkui sionistit

      Solzhenitsyn’s ”Two Hundred Years Together” is an invaluable source for all Right-wing dissidents. It provides ammunition to prevent Jewish conquest, which is the animating force behind the totalitarian Left. Two Hundred Years Together is history that must be internalized and weaponized. Afterwards, once the Jewish Left has been thwarted, with the majority of Jews either assimilating into the gentile population once and for all or returning to Israel, only then can we seek the honesty and reconciliation that Aleksandr Solzhenitsyn so fervently asked for.
      https://www.unz.com/article/solzhenitsyns-two-hundred-years-together/

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
  6. HUS korona kiimainen apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen toteaa IS artikkelissa :

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006690805.html

    ———————————————————————————————————————————————-
    ”Kuinka paljon influenssaan sitten oikeasti kuollaan, dosentti ja HUS:n apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen?

    – Varmasti huomattavasti enemmän kuin Tilastokeskuksen luvut kertovat. Influenssaan ja sen aiheuttamiin komplikaatioihin arvioidaan vuosittain kuolevan Suomessa 500–2000 ihmistä. Lisäksi influenssa voi laukaista sydäninfarktin, aivoinfarktin ja sydämen vajaatoiminnan pahenemisen ja niihin menehtymisen, Ruotsalainen arvioi.”

    ———————————————————————————————————————————————-

    Nyt väittävät että koronaa olisi kuollut reilun vuoden ajalta noin 800 ihmistä. Silti se jää kauas taakse mitä apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen toteaa influenssan pystyvän tappamaan vuodessa.

    Tämä samainen lääkäri on usein medioissa vaatimassa toimia ” plandemian” torjuntaan . Näiltä korona hysteerikoilta on karannut järki pois jo aikaa sitten .

    Plusääni(11)Miinusääni(1)
  7. Jos korona olisi kulkutauti, pääministeri ei ryhtyisi rehvastelemaan feminismillä eikä keikailisi kuvien osoittamalla tavalla (jos kuvat on otettu hänen pääministerikaudellaan).

    Got it?

    Plusääni(13)Miinusääni(0)
    1. Hybridikeskus painaa ylitöitä… Trolliarmeijat ovat liikkeellä. Ja mitenkäs tuollainen maski… O.K., ymmärrän että se suojaa pisaroilta. Mutta mitä sitten kun pisara tulee siihen maskisi ulkopintaan kiinni – eikös se aika helposti sujahda maskin mikroskooppisten reikien läpi ihmisen naamaan? Ja eikös niitä pöpöjä ole joka paikassa: miettikää vaikka supermarketia, jossa käy jopa kymmenen tuhatta ihmistä vuorokaudessa! Mitä se käsien loputon peseminenkään siis auttaa?

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  8. Jos joku tulevissa vaaleissa, missä tahansa vaaleissa, äänestää nykyisiä eduskuntapuolueita, hän tulee saamaan niskaansa valtavan terroriryöpyn, sillä kyseiset puolueet ovat Troijan hevonen (antiikin puinen ja ontto lahjahevonen, jonka sisällä viholliset salakuljettavat itsensä lahjansaajan leiriin), jonka avulla vihollinen asettaa itsensä kansan hallitsijaksi. Eduskuntapuolueet ovat vihollinen eivätkä mitään muuta kuin vihollinen, ja eduskuntatalo on vihollisen päämaja. Jos joku tulevissa valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa äänestää nykyisiä eduskuntapuolueita eli vihollista, hän tulee saamaan niskaansa loputonta terroria, kidutusta ja tappamista, ja nykyinen myrkkyjen (rokotteiden) ruiskuttaminen kaikkien sisään kuviteltuja tartuntatauteja (korona on kausittainen, kylmän ilman aiheuttama kylmettymistauti, flunssa; viruksia ei ole olemassakaan) vastaan loputtomasti jatkuu, ja kansa KITUU JA VALITTAA VIHELIÄISESTI LOPUTTOMIIN, JA LOPULTA UUPUU JA KUOLEE.

    Don’t get into it!

    Don’t get into it!

    Plusääni(12)Miinusääni(0)
    1. Äänestämällä et voi vaikuttaa. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että vielä 2021 ihmiset ei tajua tätä asiaa.
      Jos olisit absoluuttisessa vallassa, antaisitko kansalle mahdollisuuden äänestää sinulta se valta pois. No et.
      Ainoa keino tyranniaa vastaan ilman väkivaltaa on olla leikkimättä mukana.
      Tuli mitä vaan järjettömyyksiä niin ei osallistuta.
      Näin hallinto menettää loputkin uskottavuudestaan ja voimme alkaa rakentamaan maata paremmaksi tuleville sukupolville.

      Plusääni(10)Miinusääni(0)
      1. Ihmisellä on luonnollinen oikeus elää elämänsä luonnollisella tavalla vahingoittamatta muita. Itsepuolustus vahingoittavia hyökkäyksiä kohtaan kuuluu osana luonnollisiin oikeuksiin. Suomessa rikoslaki ja muu lainsäädäntö on menneisyydessä varsin hyvin heijastellut ihmisten luontaista tai synnynnäistä moraalitajua. Turmeltumaton käsitys oikeudenmukaisuudesta ja asioiden oikeasta tolasta tavataan usein mm. lapsilla, joilla kommunistien aivopesu ei ole näitä vaistoja vielä täysin turmellut. Uskonnoissa puhutaan usein omastatunnosta, joka heijastelee Jumalan jokaiselle ihmiselle luovuttamaa oikeustajua. Nykyaikainen psykologia on hylännyt omantunnon käsitteen ja taantunut naturalismiin. Ihminen on modernille psykologialle pelkkä eläin tai kone vailla jumalallista kipinää, jonka avulla ihminen muodostaa omaa yhteisöään palvelevia arvostelmia ja käyttäytyy niiden mukaan ilman pakottavaa ulkopuolista tekijää. Parhaassa tapauksessa ihminen asettautuu automaattisesti Jumalan tahdon mukaan ja tämä takaa yhteisöille parhaan mahdollisen menestyksen.

        Sosialistit käyttävät ihmisten omatuntomekanismia taitavasti hyväkseen. He perustelevat projektejaan usein heikkojen tai vähemmistöjen suojelemisella. Sosialistit haluavat kuitenkin ohjelmoida ihmiset ja poistaa heiltä vapaan tahdon. Tilalle tuodaan pakotettu kollektivismi, jota saa perustelunsa siitä, että iso osa on aivopesun kautta kampanjassa täysillä mukana. Jokaisen on alistuttava leikkimään mukana näiden aivopestyjen kansa. Kriittinen älykkyys ja vapaa tahto ovat kommunistien tappolistalla ja nyt koronassa ne pyritään erilaisilla sosiaalipsykologisilla kidutusmenetelmillä kitkemään kansasta pois. Erityisen haitallista tämä on, kun tunnetusti vähä-älyinen ”order followers” virkavalta saadaan mukaan leikkiin ja se asetetaan erilaisten luonnonlain vastaisten ediktien avulla jahtaamaan niitä, jotka aikovat pitää kiinni oikeuksistaan. Virkavallan alkuperäinen tehtävä oli suojella näitä oikeuksia, mutta kommunistit haluavat kääntää koko maailman ylösalaisin.

        Olemme siis keskellä rajua psykologista sotaa. Rikolliset haluavat kaapata lopullisesti ihmiskunnalta kaiken sen omaisuuden. Useimmilta viedään jopa heidän fyysinen ruumiinsa, koska kansainvälinen eliitti katsoo, että se kuluttaa liikaa heidän omistamiaan resursseja. He katsovat omistavansa koko maapallon ja aikovat nyt häätää syöpäläiset ja ylimääräiset syöjät pois tonteiltaan aina takamailta myöten. Ihmiset aivopestään nyt siihen ajatukseen, ettei heillä ole omistusoikeutta edes omaan ruumiiseensa. Tämä tehdään sopimushuijauksella, jossa allekirjoitettava muste ruiskutetaan sisään vedätettävien ruumiiseen. Sen jälkeen kansainvälinen cabal katsoo omistavansa heidät ja luonnollinen oikeusjärjestelmä on lopullisesti peruttu, koska dna on muuttunut.

        Plusääni(5)Miinusääni(0)
        1. ”Sosialistit käyttävät ihmisten omatuntomekanismia taitavasti hyväkseen. He perustelevat projektejaan usein heikkojen tai vähemmistöjen suojelemisella. Sosialistit haluavat kuitenkin ohjelmoida ihmiset ja poistaa heiltä vapaan tahdon.”

          Valitettavasti näin melkein aina on. Sosialistit käyttävät sosialismia siten että projisoivat siihen omia pettymyksiään ja sorron kohteena olemistaan (ja niihin liittyvää vihaa niitä aiheuttavia kohtaan) mikä motivoi sitä pakkovaltaa jonka he haluavat saattaa voimaan sortajien hillitsemiseksi. Ihan ymmärrettävä ja tilanteen sanelema pyrkimys psykologisesti.
          Sitten on nämä ’soros-sosialistit’ jotka ovat tyranneja ja haluavat muut valtansa alle kuten NL:ssa aikoinaan ja korporaatio- ja finanssi-eliitin kommunismissa nykyisin.He huijaavat ihmisiä ja käyttävät sosialismia oman valtansa välineenä jakaen auliisti velkarahaa hädässä oleville samalla nämä velkavankeuteensa kahliten.

          Todellinen aito ja oikea tai puhdas ’ihmissaasteesta’ vapaa sosialismi ja kommunismi eivät pidä sisällään tällaista vaan rakentuvat terveen ja voisi sanoa kristillisen moraalin pohjalle jossa valtio eikä kukaan muukaan ei sorra tai alista muita vaan antaa muidenkin elää ja tukee heitä sen minkä voi. Ihmisiä jotka tämän kaltaiseen essealaiseen tai ei-farisealaiseen epäitsekkyyteen kykenevät on harvassa ja siksi sosialismi ajautuu mielivaltaan ja luokkataisteluun. Kiina ja Venäjä ovat yrittäneet välttää tämän luomalla valtiokapitalismin jossa valtio valvoo taloutta (ja rahaa) siten ettei se voi ryöstää itselleen valtaa koko kansasta vastuuta kantavan valtion yli. Myös kansallissosialistit toimivat niin.

          Plusääni(3)Miinusääni(0)
  9. It’s painfully obvious that Cofnas argues in bad faith. Jews are not “excluded” from the right wing due to prejudice.
    Jews HATE the right wing and anything to do with conservative politics. The insane irrational hatred of Donald Trump
    can be explained by the fact that Jews HATE any strategy that would unify white Christian people. In fact, Jews work feverishly
    day and night to destroy any hint of white unity. My God….the jews can’t even leave Nascar or the Boy Scouts alone!
    The Jews have targeted and ruined every white institution on earth, including the church, the university, and the government itself.
    Jewish subversion is unlimited, outrageous, and toxic.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  10. Verkkostudio LIVE – ”Vapauden puolesta – Taistelu jatkuu!” – 23.3.2021

    Suomen hallinto harkitsee parhaillaan liikkumisrajoituksia ja muita pakkokeinoja Säätytalolla, samalla kun suuri väkijoukko osoitti vastusvansa ja kritisoivansa ankarasti korona-sulkutila-aikeita viime lauantaina. Studiovieraana miekkarin livenä striimannut Jarmo Ekman, studiossa Janus Putkonen ja Jouni Koistinen.

    Studiovieraana kansalaisaktivisti Jarmo Ekman, joka kertoo tunnelmat lauantailta ja ohjelmassa otetaan katsaus mielenosoitusten mahdolliseen jatkoon ja yleiseeen tilanteeseen, joka ei jätä vapauden puolesta taisteleville suomalaisille varaa hengähdystaukoihin.
    https://mvlehti.net/2021/03/23/tanaan-verkkostudio-live-vapauden-puolesta-taistelu-jatkuu-23-3-2021-alkaen-klo-19/

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  11. Welcome to Shocked and Awed 21st Century Geopolitics — tervetuloa sokeeraavalle ja ihmeelliselle vuosisadalle
    Russian Foreign Minister Sergey Lavrov meets Chinese Foreign Minister Wang in Beijing, China on March 23, 2021.

    PEPE ESCOBAR • MARCH 23, 2021
    Muutama ote artikkelista
    Sergey Lavrov, joka on aina rauhallinen, selvitti haastattelussa Kiinan tiedotusvälineille, kuinka Venäjän ja Kiinan strateginen kumppanuus näkee Yhdysvaltojen nykyisen diplomaattisen raiteen:
    Itse asiassa he ovat menettäneet suurelta osin klassisen diplomatian taidon. Diplomatia koskee ihmisten välisiä suhteita, kykyä kuunnella toisiaan, kuulla toisiaan ja löytää tasapaino kilpailevien etujen välillä. Juuri näitä arvoja Venäjä ja Kiina edistävät diplomatiassa.
    Yhdysvallat ei ole pätevä puhumaan Kiinan kanssa alentavalla tavalla. Kiinalaiset eivät hyväksy sitä. Sen on perustuttava molemminpuoliseen kunnioitukseen Kiinan kanssa tekemisissä, ja historia osoittaa, että ne, jotka pyrkivät kuristamaan Kiinaa, kärsivät lopulta.
    Taistelu Kiinaa vastaan, Kiinan pelko on, että et voi tehdä Kiinalle, mitä teit Venäjälle. Amerikka haluaisi, että Kiinassa olisi Jeltsin-hahmo sanoen: Annetaan vain kaikki rakentamasi rautatiet, suurnopeusjunat, annetaan varallisuus, annetaan kaikki tehtaat yksityisille ja annetaan ihmisten ajaa kaikki alas ja sitten lainataan heille rahaa, tai ostamme ne pois ja sitten voimme hallita niitä taloudellisesti. Ja Kiina ei anna sen tapahtua. Ja Venäjä esti sitä tapahtumasta. Ja raivoa lännessä on, että jotenkin Yhdysvaltojen rahoitusjärjestelmä ei pysty ottamaan haltuunsa ulkomaisia resursseja, ulkomaista maataloutta. Sille jää vain sotilaallisin keinoin tarttua niihin, kuten näemme Lähi-idässä. Ja näet Ukrainassa juuri nyt.
    https://www.unz.com/pescobar/welcome-to-shocked-awed-21st-century-geopolitics/

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  12. Minä vihaan Marinia, Ohisaloa ja muita sen takia että he ovat takinkääntäjiä, maanpettureita, rikollisia ja IDIOOTTEJA. En minä syrji ketään sukupuolen, kansallisuuden tai ihonvärin mukaan. Ei, minä olen täysin tasapuolinen ja avoin mieleltäni. Vihaan Marinia siksi että hän on idiootti, en siksi että hän on nainen. Ja jotenkin minun on vaikea vihata näitä meidän puhuvia nukkeja eli maksettuja pa$kanpuhujia, sillä tiedän etteivät he oikeasti mitään päätöksiä eduskunnassa tai hallituksessa tee. Ovat siis samaa kastia vaikutusvallaltaan MEPpien kanssa.

    Jos ei pikku-Sannalla ole muuta sanottavaa kuin heitellä internetin haisevien keskustelupalstojen meemisanastoa ympäriinsä, niin kannattaisi ehkä pitää vain se kuononsa ummessa ja nostaa palkkansa, sillä – kuten jo sanoin – eivät he puhu mitään mikä vaikuttaisi, tulisi vaikuttamaan tai olisi vaikuttanut minkäänlaiseen päätöksentekoon millään tasolla. Ei, eivät nämä päätä puolikkaasta, palaneesta, puisesta puupennistäkään. Rahahanat ovat aivan muiden käsissä, ja ne jotka rahavirtaa hallitsevat, hallitsevat tosiasiallisesti kaikkea politiikkaa ja sitä kautta päätöksentekoa niin, että vain vahvistavat omaa asemaansa ja rikastumistaan veronmaksajien so. pakkotyöläisten kustannuksella.

    Toivottavasti ihmiset suuntaavat oikeutetun vihansa todelliseen eliittiin juoksupoikien ja muiden taustahahmojen ynnä statistien asemesta, sillä meidän poliitikkoja eli maksettuja valehtelijoita ei voi pitää edes hiljaisina yhteistyökumppaneina tai bulvaaneina tässä puhalluksessa! He ovat vain hiljaisia patsaita, jotka tekevät ja sanovat juuri kuten ylhäältä on käsketty. Sisäisen ristiriidan lietsominen valemedian ja muiden mielenmyrkyttäjien toimesta valitettavasti saa kansan huomion kiinnittymään täysin merkityksettömiin tekijöihin!

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  13. Vihollinen ja maanpetturi se on. Eivät nuo idiootteja asemiinsa nosta

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  14. Suuri irvokas farssihan tämä läntinen paljon kehuttu edustuksellinen demokratia on.
    Pieni eliitti joka ei nauti edes oman kansansa luottamusta häärää järjestelemässä asioita omien etujensa vaatimalla tavalla. Lisäksi vielä jo dementti sionistien ’ylipappi’ Biden vetää sotajoukkojaan maailmalla.
    https://www.strategic-culture.org/news/2021/03/26/biden-administration-on-aggression-tour-of-europe-against-russia-china/
    Varmaan jokaisen järkevän ja täyspäisen alkaa olla jo vaikea pidättää raivoaan kun näitä lukee.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=230282
    Järkeä edustaa enää vain itä.

    Lopulta asetelma on: idän suvereeni demokratia vastaan lännen lume-demokratia, joka tehokkuudessaan nostaa kyvyttömiä poliitikkoja johtoon on ainutlaatuinen.
    Loppu onkin helppo arvata. Vähän aikaa vielä ja lume-demokratian peli on pelattu. Kun idän kaltainen suvereeni demokratia, jossa maata johtava eliitti on vastuussa vain omalle kansalle eikä millekään ulkopuoliselle taholle, ei sitä voi meillä lännessä korvata niin ainut vaihtoehto sen korvaajaksi on suora demokratia kansanäänestyksineen.

    Marine Le Pen tarjoaa neuvoa ranskalaisille: kansa voisi jo siirtyä ohjaimiin niin päästäisiin edes vähän eteenpäin ja estämään aivan pohjalle meno mutta se ei tietenkään dementiaan ja narsismiin vaipunutta lännen ’valittujen joukkoa’ kiinnosta.
    Marine Le Pen’s Modest Proposal on Immigration: Why Not Let the People Vote?
    GUILLAUME DUROCHER • MARCH 26, 2021
    …Yet, what the French politico-media class seems to fear most is a bit of genuine democracy, unmediated by slippery politicians and smarmy journalists.
    … Mutta mitä ranskalainen (ja suomalainen) poliittisen median luokka näyttää pelkäävän eniten, on hieman aitoa demokratiaa, jota eivät tee epäluotettavat poliitikot ja hyvin rasvatut toimittajat.

    She told France Inter radio:
    My first decision will be the organization of a referendum on immigration. Because it’s now been decades that the various governments have been taking decisions on immigration without the French people ever being heard or questioned on this topic. According to opinion polls the French people has disagreed for decades with the policy that is being conducted on immigration.
    https://www.unz.com/gdurocher/marine-le-pens-modest-proposal-on-immigration-why-not-let-the-people-vote/

    Miksi meidän poliittinen eliitti vastustaa kansanäänestyksiä? Koska se pelkää että kansa toimisi eri tavalla kuin se toimii.
    Suora demokratia ja kansanäänestykset olisi pelastus meillekin. Kun kansa hyvin tosiasioista informoituna alkaisi ottaa kantaa maamme kohtaloon niin jotain valoa voisi odottaa synkän tunnelin päässä pian alkavan näkyä.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  15. Sannasta saa kuvan että olisi Machiavellian .

    Sanna näyttää haluavan muuttaa Suomen lääketieteelliseksi apartheid valtioksi jossa olisi ensimmäisen luokan kansalaiset joilla oikeuksia, ja sitten toisen luokan kansalaiset joilla ei oikeuksia…apartheid valtio.

    Rotuerottelupolitiikkaa on muunnettu lääketieteelliseksi erottelupoliitiikaksi.

    https://www.naturalnews.com/2021-03-11-medical-apartheid-israel-green-passport-barring-unvaccinated.html

    Tämä lääketieteellinen apartheid valtio ei muuten ole teoria tai arvio jostain mitä tulevaisuudessa tulisi, ei tämä on totta jo nyt, ja sen voi jopa todistaa helposti. Nyt jo tiedetään monista eri tapauksista jossa ihmiset on viety pakolla pakkohoitoon vastoin tahtoaan vain mileipiteidensä vuoksi/tai mielivaltaisista covid testeistä kiletäytymisistä., näistä on myös jo tehty monia rikosilmoituksia . Nämä kaikki on jo tapahtunut Sanna ” Machiavellian ” Marinin valtakaudella .

    Nyt jo saamme lukea valtamedioista miten tässä apartheid valtiossa poliisi tutkii ”covid positiivisten” /altistuneiden liikkeitä, manitsevat jopa sakon uhan tai jopa vankeuden kosk ihmiset eivät halua suostua mielettömiin tyrannimaisiin eristyksiin ym koska heiltä on otettu valheellisella menetelmällä testi , joka ei sovellu diagnoosin tekemiseen ,ei ole koskaan soveltunut. Apartheid valtio .

    Ei mennyt kauaa Sannalta muuttaa Suomea apartheid valtioksi. Sanna haluaa että rokotetut tulevat saamaan vihreän passin joka antaa luvan elää normaalia elämää , pääsyn normaaleihin arki askareihin/harrastuksiin ym. Ja rokottamattomat eivät tätä vihreää passia tule saamaan, heiltä evätään mahdollisuus normaaliin elämään,apartheid valtio.

    Lääketieteellinen erottelupoliitiikka on täällä. Valheellisella PCR testillä luotiin ensin tämä valhe pandemia, ja nyt kun on sen avulla luotu apartheid valtio sitä samaa PCR testiä käytetään yhä terrorisoimalla kansalaisia, ja luomalla pelkoa/paniikkia viruksesta jota ei ole edes eristetty .

    Plusääni(4)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat