"Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."

Jeesus juutalaisille

Kuva: dreamstime.com

Parkinsonin tautia voidaan hoitaa magnesiumilla, jodilla ja kannabinoideilla

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 3,67
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Parkinsonin tauti on yksi yleisimmistä ikäihmisten neurologisista sairauksista. Yleensä se kehittyy 50 ikävuoden jälkeen, yhtä lailla miehille kuin naisille kaikkialla maailmassa, eikä siihen tunneta parannuskeinoja. Yleisimmät oireet ovat käsien vapina, lihasten jäykkyys, liikkeiden hitaus ja hienomotorisen tarkkuuden katoaminen. Oireet pahentuvat taudin edetessä ja muitakin neurologisia oireita voi ilmaantua, kuten sekavuutta, masennusta, dementiaa ja ahdistusta.

Nykylääketiede tuntee jo taudin syyn, mutta ei parannuskeinoa. Taudin syynä pidetään aivojen dopamiinia tuottavien hermosolujen tuhoutumista. Suurin osa oireita lievittävistä lääkkeistä aiheuttaa sivuoireita ja lisää kehon myrkkykuormitusta. Luontaisilla lääkkeillä on kuitenkin todettu olevan lukuisia positiivisia vaikutuksia taudin oireisiin ja jopa kääntäneen tai ainakin hidastaneen taudin etenemistä.

Magnesium

Lukuisat todisteet viittaavat matalan magnesiumin tason edeltävän Parkinsonin taudin, multippeliskleroosin ja Alzheimerin taudin kehitystä. Magnesium suojaa soluja alumiinilta, elohopealta, lyijyltä, nikkeliltä, kadmiumilta ja berylliumilta ja sitä käytetään usein kelaatiohoidossa em. metallien poistamiseksi elimistöstä. Magnesium on myös välttämätöntä lihaksille ja hermosoluille, joten se auttaa myös hermostuneisuuden, ahdistuksen, masennuksen, unettomuuden ja lihaskramppien hoidossa.

Magnesiumin on todettu suojelevan dopamiinia tuottavia soluja ennenaikaiselta tuhoutumiselta ja näin ehkäisevän Parkinsonin ja Alzheimerin taudin tapaisia neurologisia sairauksia. Se auttaa myös aivoinfarktista toipumisessa ja siksi sitä on ruvettu kokeellisesti antamaan myös ensiapuna halvauskohtauksissa.

Magnesiumin käytöstä Parkinsonin taudin hoitoon on saatu lukuisia positiivisia käytännön tuloksia, joissa pitkällekin edenneet tapaukset ovat edistyneet huomattavasti aiempaan verrattuna. Puhekyky on parantunut, liikkeet ovat määrätietoisempia ja vapina on vähentynyt. Itse tauti ei ole hävinnyt, mutta suuri osa oireista on kadonnut tai vähentynyt huomattavasti jo ensimmäisestä hoitokerrasta alkaen. Magnesiumia voidaan ottaa lisäravinteena tai ulkoisesti magnesiumöljynä.

Jodi

Myös pitkäaikaisella jodin puutteella näyttää olevan osansa dopamiinin tuotannon häiriöissä. Jodin saannista tehtyjen alueellisten tutkimusten ja rottakokeiden tuloksista on huomattu jodin puutoksesta selviä seurauksia aivojen rakenteelle, kuten aivokudoksen vähentynyt massa, neuronien ja entsyymien vähäisempi muodostuminen, proteiini- ja RNA-synteesin hidastuminen ja hermosolujen kalvon myeliinin vaurioita. Useissa neurologisissa sairauksissa on havaittu vastaavia oireita. Jodia löytyy paljon aivoista ja silmistä. Jodin puutos voi olla yksi syy Parkinsonin taudin ja glaukooman (ent. viherkaihi) syntyyn.

Kannabinoidit

Viime aikoina on huomattu joidenkin kannabinoidien olevan vahvoja antioksidantteja, joilla on kyky hidastaa tai jopa estää dopamiinia tuottavien solujen tuhoutuminen. Yhdessä magnesiumin kanssa kannabinoidit tuovat täysin uuden lähestymisen Parkinsonin taudin hoitoon. Prahan yliopistossa suoritetussa tutkimuksessa huomattiin kannabiksen lievittävän useita Parkinsonin oireita, kuten lepovapinaa, hidasliikkeisyyttä, lihasjäykkyyttä ja Levotopa-lääkkeen aiheuttamia tahattomia liikkeitä.

Vuonna 2007 Nature-lehdessä julkaistussa Stanfordin lääketieteen yliopiston tutkimuksessa havaittiin aivoissa luonnostaan esiintyvien endokannabinoidien auttavan merkittävästi hiirien Parkinsonin tapaisia oireita. Vastaavia kannabinoideja esiintyy marihuanassa ja hasiksessa. Tutkijat käyttivät aivojen endokannabinoidien tuotantoa stimuloivaa yhdistettä ja dopamiinia hiiriin, joiden neurologiset oireet vähenivät merkittävästi. Tutkijat kertoivat hiirien palanneen liikkeiltään normaaleiksi 15 minuutissa.

 

Alkuperäinen artikkeli: http://blog.imva.info/medicine/parkinsons-disease

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

25 Kommentit

  1. Röpöttäjä

    Parkinsonin tautia on vaikea tutkia, kun sitä ei tiedetä esiintyvän millään eläimellä, jota sitten voitaisiin käyttää mallina eläinkokeissa. Myrkyillä on saatu aikaan jotain vastaavia oireita mutta puheet miten magnesium estää rotilla Parkinsonia eivät korreloi ihmiseen.

    Vitamiinien ei ole myöskään havaittu vaikuttavan millään lailla aivoihin muodostuvan plakin muodostukseen ns. Lewy-bodeihin.

    (1)(1)
    • Eläimillä ei siis esiinny näitä tauteja koska niitä ei ole rokotettu. Mutta sitten kun rokotetaan niin jopas alkaa esiintymään.

      (0)(0)
      • Röpöttäjä

        Eläimiä voidaan rokottaa samalla tavalla kuin ihmisiä ja näin tehdään, niillä ei silitkään havaita Parkinsonin tautia.

        (0)(0)
      • Ja mikähän vastauksessani viittaa siihen ? olen lähinnä huvittunut . Taitaa skepoilla olla pahemman kerran pakka sekaisin. Lisäksi en ole rasisti. Onko THL: n lahjukset tulematta vai pelottaako vastuu siitä, että saatatte joutua vastuuseen sikapiikin vahingoista.

        (1)(0)
        • Kerro yksi rasistinen kirjoitus ja älyvapaa väite juutalaisista.

          (0)(1)
        • Mainostamasi ”Siionin viisaiden pöytäkirjat” (joka on jo viime vuosisadan alkupuolella osoitettu väärennökseksi) on rasistinen kirjoitus. Väitteesi siitä, että Yleisradio olisi vapaamuurarien hallussa ja vapaamuurarit olisivat juutalaisten kontrollissa on älyvapaa juutalaisia koskeva väite.

          (0)(0)
  2. Juutalainen vapaamuurarius.

    Esitettävinä olevissa »pöytäkirjoissa» on usein puhe vapaamuurariudesta. Näin ollen meidän on tutkittava tämän salaseuran suhteita juutalaisuuteen, mutta sitä ennen on lukijalle esitettävä muutamia yleisiä tietoja vapaamuurarien veljeskunnista.

    Keskiajan kuvanveistäjät, kivenhakkaajat, muurarit ja varsinkin tuomiokirkkojen, linnojen ym. Suurisuuntaisten rakennuksien urakoitsijat – rakennusmestarit – olivat sangen kuuluisia henkilöitä. Ammattinsa puolesta joutuivat he silloisen Euroopan hengellisten ja maallisten hallitsijoiden ja suurten herrojen kanssa kanssakäymiseen, josta taas johtui, että nämä rakennusammatin edustajat hankkivat itselleen silloisiin olosuhteisiin nähden varsin laajan yleissivistyksen ja maailmantuntemuksen. Kun he sitten turvatakseen ammattisalaisuuksiaan perustivat oman järjestönsä, jonka toimialue ulottui yli koko mantereen, pyrki heidän kokouksiinsa paljon sekä älymystöön että ylimystöön kuuluvia ei-rakennusmiehiä joko viettämään aikaa »tupakkapuhein», hankkimaan kaupallisia tietoja vieraista maista tai suosituksia jollekin vaikutusvaltaiselle suurmiehelle. Näin ollen tämä »ammattiliitto» sai alunperin eräänlaisen kansainvälisen vivahduksen, vaikkakaan ei siinä mielessä, miksi kansainvälisyyttä nykyisin kutsutaan. Mainittu järjestäytyminen tapahtui alunperin Ranskassa, jonka arkistot kertovat, että ensimmäinen vapaamuurariloosi perustettiin Pariisiin vuonna 1258 17). Nimitys »vapaamuurari», – englanniksi »freemason» – johtuu siitä, että senaikuiset rakentajat kutsuivat itseään muurareiksi, ja koska heille oli myönnetty erinäisiä oikeuksia ja vapauksia, mm. he suosituksiensa perusteella saattoivat vapaasti kulkea maasta maahan, niin heistä tuli vapaita muurareita, niitten ammattilaisten vastakohtana, jotka olivat sidotut paikalliseen, toisarvoisempaan työhön. Kuten sanottu, vapaamuurarit kokoontuivat looseihin, joka nimitys johtuu englanninkielen »lodgesta», ja on yhä vielä käytännössä vapaamuurarisanastossa. Voidaan sanoa, että vapaamuurarius alunperin oli puhtaasti ammatillinen yhteenliittymä, joka ei puuttunut politiikkaan. Euroopassa käytyjen suurten sotien johdosta – varsinkin 30-vuotissodan takia – rakennustoiminta kuitenkin lamaantui, kuten nykyisenkin sodan johdosta on tapahtunut ja kuten pula-aikana oli asianlaita, ja loosien toiminta tyrehtyi mannermaalla jatkuakseen sitten Englannissa, missä kuningashuone harrasti rakennustaidetta 18). Näin siirtyivät vapaamuurariuden elinvoimaiset jäännökset Englantiin, josta sittemmin on tullut tämän vaikutusvaltaisen salaliiton tyyssija – brittien imperiumin laajentamiseksi. Ammatilliset näkökohdat joutuivat kuitenkin vähitellen varjoon, ja looseissa tähänasti vieraina olleita ei-ammattilaisia ruvettiin hyväksymään jäseniksi 19). Ennen pitkää kehitys veikin siihen, että hyväksytyt ei-ammattilaiset ottivat vallan käsiinsä 20), ja siitä lähtien voidaan sanoa vapaamuurariuden rappeutumisen alkaneen. Ei ajettu enää ammatillisia harrastuksia, vaan ryhdyttiin politikoimaan oman ryhmäkunnan hyväksi, jolloin omanvoitonpyyntö tuli »veljien» johtotähdeksi.

    17) On väitetty, että Yorkin kaupunkiin Englannissa olisi Perustettu veljeskunnan 100si jo vuonna 936, mutta ns Yorkin peruskirjan aitoutta ei ole voitu todistaa. Myöhemmin on Poliittinen vapaamuurarius mielellään yrittänyt todistaa syntyneensä jo Salomonin temppelirakennuksen aikana ja se on suorastaan naurettavalla tavalla kerskaillut salaseuran »ikivanhoilla perinteillä». Jos uskoisi vapaamuurareita, niin jo Aatami olisi kuulunut johonkin loosiin.

    18) Tästä johtuu, että vielä nykyajankin vapaamuurarius, jolla totisesti ei ole aavistustakaan rakennustaiteesta, yhä edelleen jaarittelee »kuninkaallisesta taiteesta», kun on kysymys veljeskunnan hullunkurisista menoista ja sangen kyseenalaisesta toiminnasta.

    19) Puhuttiinkin työtät,ekevistä ja hyväksytyistä muurareista. Edelliset olivat ammatiltaan tosiaan muurareita. jälkimmäiset vain »hengessä mukana». Tästä johtuu, että vapaamuurarikielessä tehdään ero vanhan toiminnallisen ja uuden aatteellisen vapaamuurariuden välillä, jolloin nykyajan »veljet» lukeutuvat »aatteelliseen» haaraan.

    20) Vuonna 1717 yhdistettiin Lontoossa toimivat neljä loosia yhteen suurloosiin, jonka suurmestariksi tuli Montagun herttua.

    Tämän suppean selostuksen puitteissa ei ole mahdollista käsitellä vapaamuurariuden kehityksen kulkua: kuinka se on osallistunut kaikkiin suuriin kumousliikkeisiin 21), kuinka se on lietsonut vihaa aikaansaadakseen sotia 22) ja kuinka vapaamuurariuden vaikutusvallan seurauksena on syntynyt taloudellisia pula-aikoja, jotka ovat tuottaneet veljeskunnan jäsenille taikka johtaville ryhmille yhä enemmän rahaa ja mahtia.

    21) Ranskan suuri vallankumous oli myös vapaamuurarien »saavutus».

    22) Sarajewon murha, josta maailmanpalo 1914-18 syttyi, oli vapaamuurarien työtä.

    Jo varhaisessa kehitysasteessa juutalaiset rahamiehet soluttautuivat looseihin, Suhteet juutalaisiin laajentuivat nopeassa tahdissa. ja niiden periaatteellinen laatu selvinnee parhaiten s_-uraavasta Yhdysvaltojen ylirabbiinin, tohtori Isaac Wisen sanoista, jotka julkaistiin juutalaisessa »Israelite of America»-lehdessä elokuun 3 p:nä 1866: »Masonry is a Jewish institution, whose history. degrees, charges, passwords and explications are Jewish from beginning, to end» eli suomeksi: »Vapaamuurarius on juutalainen rakennelma, jonka historia, asteet, virat, tunnussanat ja julistukset ovat juutalaisia alusta loppuun asti». Edelleen on juutalainen vapaamuurari, tohtori G. Karpeles lausunut eräässä juutalaisen vapaamuurariveljeskunnan »B’nai B’rithin» juhlajulkaisussa vuodelta 1902, sivulla 107: »Vapaamuurariuden aate on myöskin s;säisestä pakotteesta syntynyt juutalaisuudesta, sen perustajana pidetään Salomonia, joka näki Israelin korkeimman kukoistuksen. Sen sanasto ja nimitykset ovat suurimmaksi osaksi hebreasta otetut». Tähän voisi lisätä. että juutalaiset odottavat uutta »kukoistusta» – meidän kustannuksellamme – juuri vapaamuurariuden avulla.

    Korkean asteen vapaamuurariveli Hermann Gloede, jonka tehtävänä on ollut aikanaan Saksassa kirjoittaa erinäisiä vapaamuurariuden ohjesääntöjä, sanoo: »Koska tapamme liittyvät suoranaisesti juutalaiseen papillisuuteen, niin voidaan katsoa tottumuksemme pitää päämme peitettynä merkiksi siitä, että muodostamme pyhän papillisen yhteiskunnan». Tosiasia on, että veljeskunta – myöskin meillä – kokoontuu istuntoon silinterihattu päässä, siis kuten juutalaiset synagoogassaan. (Viimemainitut käyttävät kuitenkin toisenlaisia päähineitä). Vapaamuurarit jäljittelevät täten käyttäytymisessään juutalaisia.

    Ranskalainen vapaamuurarilehti »Le Symbolisme» kirjoitti vuonna 1928: »Ensimmäinen tekomme on oleva juutalaisen rodun ylistäminen, rodun, joka on säilyttänyt tietämisen jumalallisen sisällyksen muuttumattomana». Tämä kehoitus oli tarkoitettu Ranskan kansalaisille, ja se todistaa, miten suuren arvon vapaamuurarit asettavat Juutalaisten »tietämiseen, joka – Israelin vaellusmatkoista huolimatta – »pyhien kirjojen» avulla on säilynyt muuttumattomana tähän päivään saakka. – Itämaitten historioitsijat A. Garkawi ja tohtori L. Katzenelson, jotka molemmat ovat juutalaisia, ovat Pietarissa ennen viime maailmansotaa julkaisseet erään »Juutalaisen eneyklopedian», tietosanakirjan, jossa melkoisen laajasti ja peittelemättä käsitellään vapaamuurariutta. Kymmenennessä niteessä, sivulta 677 lähtien, kerrotaan, kuinka vapaamuurariudessa on ajan mittaan muodostunut useampia järjestelmiä eli »systeemejä» useammanlaisine arvoasteineen. Alussa oli arvoasteita vain kolme, oppilaan, kisällin ja mestarin, mutta sen mukaan kuin inhimillinen turhamaisuus pääsi vaikuttamaan looseissa – juutalaiset käyttivät sitä tietenkin hyväkseen – muodostui uusia »systeemejä», joilla oli useampia asteita kunnostautuneille veljille. Tällöin lisättiin erittäin kekseliäästi käytettävänä olevien »arvonimien» lukua. oppilaitten, kisällien ja mestarien, lisäksi annettiin sellaisia arvonimiä kuin »Salomonin juutalainen (Israelite Salomonien eli Salomonique), »Uskovainen juutalainem» (Déiste Juif), »Kadoschin ritari», »Salomonin temppelin käskynhaltija», »Salornonin temppelin hallintomies», »Salomonin temppelin valtuusmies», »Salomonin temppelin sinetinvartija», »Salomonin temppelin tarkastaja», »Salomonin temppelin yliarkkitehti», »Salomonin temppelin rahanvartija», »Salomonin temppelin vaakunanpitäjä», »Salomonin temppelin suurmarski», jne. Kaikki nämä eriskummalliset »arvonimce» ovat enemmän tai vähemmän juutalaisvoittoisia ja osoittavat nekin puolestaan, kuinka juutalaishengen läpitunkema vapaamuurarius on. Lisäksi tulee vielä, että koko tämä aikaihmisten ilveily on äärimmäisyyteen asti mauton.

    Toteamme vielä, että n.s. ruotsalainen systeemi, johon meikäläiset ruotsinkieliset muurarit lukeutuvat, – Pyhän Augustinin loosi, Pyhän Henrikin loosi, Pyhän Phoenixin loosi ja Korsholm-loosi – juutalaisessa tietosanakirjassa mainitaan sellaisena, »joka on erityisesti kristillisten ainesten läpitunkema». Tämä ei suinkaan merkitse, että vapaamuurarit jakautuisivat toisiaan vihaaviin ryhmiin. Asianlaita on se, että on esitettävä erilaisia tunnuksia eri puolilla maailmaa, jotta saataisiin kaikki herkkäuskoiset mukaan ja jotta jokaiselle yksilölle voitaisiin tarjota oikea ja häntä miellyttävä ulkokuori. Tosiseikaksi jää, ettei maailmassa ole kuin yksi ainoa vapaamuurarius. Tästä sanoo saksalainen korkean asteen veli August Horneffer kirjassaan »Der Bund der Freimaurer», »Vapaamuurarien Liitto»: »Ken liittyy vapaamuurariliittoon, hänen on annettava pyhä lupaus (vala), hänen on alistuttava juhlalliseen vihkimiseen, hänen on osoitettava huomattavaa uhrivalmiutta (loosien jäsenmaksut ovat melkoiset); hän seisoo näitten vaatimusten täyttämisen jälkeen erään henkisen perhe- ja sukulaispiirin keskuudessa. Kaikki maapallon vapaamuurarit nimittävät häntä veljeksi». Edelleen saksalainen vapaanmuurarijäsenlehti »Leipziger Frelmaurerzeitung» kirjoittaa 28.6.1873: »Meille vapaamuurariveljille ei loosi ole ahtaasti neljän seinän rajoittama tila, vaan maailma on meille loosi». Sveitsiläisen Alpina-loosin suurmestari Quartier la Tente lausui 1901 Genevessä pidetyssä vapaauurarikongressissa: »Meidän on juurrutettava vapaamurariuden valon vastustajiin tietoisuus, että kaikki loosit ovat solidaarisia ja että vapaamuurarius muodostaa vhden kokonaisuuden». – On kyllä myönnettävä, että oli olemassa looseja, jotka tarkoituksellisesti eivät hyväksy juutalaisia jäsenikseen. Toiselta puolen on olemassa 1ooseja, jotka harjoittavat »jäsenhankintaansa ainoastaan juutalaisten keskuudessa. Vihamielisyys ei suinkaan vallitse heidän kesken, vaan he ovat määrättyjen »diplomaattisten» yhdysmiesten kautta kosketuksessa toisiinsa taikka harrastavat jäsentensä kautta kanssakäymistä. »B’nai B’rith»-loosi oli puhtaasti juutalainen suurloosi ja sen jäsenillä oli vapaa pääsy jokaiseen muuhun loosiin, siis myöskin sellaisiin, Jotka naamioimissyistä esiintyvät juutalaisvapaina. Paitsi »B’nai B’rith»-loosia oli olemassa vielä lukuisia muitakin juutalaislooseja, joista mainittakoon: Independent Order Briss Abraham, Independent Order Free Sons of Israel, Grand Order of Israel, Older Achei Briss. Order of Ancient Maccabeans, Order Achei Ameth, Kesper Shel Barzel, Ahavat Israel, Loyal Order of Moses, Independent Order Mosche, jne.

    »Die Bauhütte», Saksan vapaamuurariuden äänenkannattaja, kirjoitti vapaamuurarien hyväntekeväisyydestä vuonna 1872, sivulla 140: »Mikäli loosi harjoittaa hyväntekeväisyyttä, niin se ei tapahdu osanotosta köyhyyttä kohtaan, vaan ainoastaan suorittaakseen lunnaita ulkomaailman katseltavaksi». Vapaamuurarjen kuukausijulkaisu »Latomia» kirjoitti heinäkuun numerossaan vuonna 1865 samasta asiasta: »Hyväntekeväisyys palvelee vapaamuurareita ainoastaan, jotta voitaisiin kätkeä jotain muuta», ja unkarilainen vapaamuurarilehti »Kelet» kirjoitti heinäkuun numerossaan 1911: »Me rakennamme uuden yhteiskuntaljärjestelmän perustan. Siihen tarvitsemme salaperäisyyttä, jotta pysyisimme yhdessä. Hyväntekeväisyys on vain silmänlumetta, joka tarpeettomaksi tultuaan poistetaan. Salassapitämisen lupauksella ei olisi enää järkiperäistä tarkoitusta, jos olisi kyseessä vain hyväntekeväisyys, ja kammottavat vapaamuurarivalat eivät olisi tarpeen,».

    Tällaista on siis todellisuudessa vapaamuurareiden harjoittama ns. »hyväntekeväisyys».

    Suhteemme juutalaisuuteen.

    Tässä esittelyssäni olen käyttänyt melkein yksinomaan juutalaisia lähteitä, mutta en yksipuolisesti jostakin määrätystä maasta, vaan koko Euroopasta sekä myös Yhdysvalloista otettuina. Täinän menettelytavan avulla olen halunnut todistaa, ettei juutalaiskysymys rajoitu johonkin määrättyyn maahan, kuten esimerkiksi Saksaan, vaan että se on ajankohtainen kaikkialla, missä ihmisiä asuu. Se ei ole ajankohtainen sentakia. että juutalaisia vainottaisiin – eihän juutalaisten vastustajilla ole sananvaltaa esimerkiksi Englannissa, Yhdysvalloissa eikä Etelä-Amerikan valtioissa, Ruotsissa ym. -, vaan siksi, että maailmanjuutalaisuus suhtautuu vihamielisen hyökkäävästi ja röyhkeän kopeasti muihin kansoihin. Meillä ei-juutalaisilla on oikeus, jopa velvollisuuskin – koska olemme teoistamme vastuussa tuleville sukupolville – puolustautua näitä hyökkäyksiä ja vihan-, röyhkeyden- ja kopeudenosoituksia vastaan. Vain silloin, kun näin menettelemme, olemme Martti Lutherin hengen mukaisia taistelevia kristittyjä.

    Kolmessakymmenessäviidessä vuodessa on juutalaisten lukumäärä kohonnut melkein kolminkertaiseksi. Samanaikaisesti toiset kansat kärsivät väkiluvun alentumisen kirouksesta. Mikäli kehitys jatkuu edelleen samaan suuntaan, toteutuvat juutalaisten maailmanvaltiussuunnitelmat nopeasti.

    Juutalaiset, jotka meille saarnaavat kansainvälisyyden ihanteista, kansallisten rajojen poistamisesta, rotuoppien mielettömyydestä ja siitä paratiisista, joka on syntyvä, kun kaikki kansat perinteisiin, kansallisiin ominaisuuksiin ja kieleen katsomatta yhdistetään yhdeksi ainoaksi massaksi, eristäytyvät itse mitä ankarimmin säilyttääkseen juuri kaiken sen, mitä he kehoittavat toisia hylkäämään.

    Helsingissä, lokakuussa 1943.

    Gunnar Lindqvist.

    (1)(0)
  3. »Pöytäkirjojen» julkisuuteen tultua syntyi juutalaisten keskuudessa suurta levottomuutta ja hämminkiä. Itse Theodor Herzl valitti Sionistisen Keskuskomitean kiertokirjeessä N:o 18 vuodelta 1901, että »erästä luottamuksellista tiedonantoa kehoituksista huolimatta ei ole pidetty salassa, vaan sille on annettu vähemmän toivottu julkisuus».

    Ensimmäisinä toimenpiteinään kansainvälinen juutalaisuus häikäilemättömästi leimasi vuonna 1919 kuolleen professori Niluksen keksityksi taruolennoksi, samalla väittäen, että »pöytäkirjat» todellisuudessa olisivat Venäjän vanhoillisten taikka valtiollisen poliisin, ohranan, sepittämiä. Koska tämä julkea valhe ei tehonnut, niin koetettiin valtavalla propagandavyöryllä, joka ulottui yli kaikkien maanosien, ja tunnetun hiuksenhalkomisen avulla leimata »pöytäkirjat» juutalaisvastaiseksi häväistysasiakirjaksi. Lisäpaljastuksien avulla mm. saksalainen päivälehti »Völkischer Beobachter» 19.5.1921 ja kreivi Reventlow 23.8.1921 »Deutsche Tageblattissa» pakoittivat asianomaiset juutalaispiirit ryhtymään todistamaan väitteensä oikeiksi oikeudenkäynnin kautta. Mutta annetuista haasteista, joista suurisanaisesti edeltäpäin puhuttiin juutalaislehdistössä, huolimatta luovuttiin sittemmin kaikessa hiljaisuudessa esiintymästä virallisina todistajina. Yritettiinpä jopa väärillä valaehtoisilla todistuksilla käydä »pöytäkirjojen» kimppuun, mutta avustajat 9) – erinäisistä rikoksista jo ennen tuomitut, kansainvälisesti tunnetut keinottelijat ja poliisin asiakkaat monsieur du Chayla ja prinsessa Katharine Radziwill – joutuivat auttamattomasti kiinni törkeistä valheistaan. Kun sitten kansallissosialismin valtaanpääsy Saksassa osoitti, että juutalaisuuden maailmanvaltiuden suunnitelmia kohtaisi ankara vastarinta, jopa siinä määrin, että Israel,ehkä niihin nähden joutuisi kärsimään ankaran tappion, niin valmistettiin kertakaikkinen tappava isku »pöytäkirjoja» vastaan. Erinäisistä käytännöllisistä, oikeusteknillisistä ja maailmankatsomuksellisista syistä toimeenpantiin tämä suunnitelma Sveitsissä, jossa juutalaisten poliittiset ja sivistykselliset järjestöt Bernin tuomioistuimessa vaativat »pöytäkirjojen» levittämistä kiellettäväksi, koska ne muka sisälsivät tosiseikkojen väärennyksiä ja sitäpaitsi muka Sveitsin lakien mukaan kuuluvat niin sanottuun roskakirjallisuuteen. Ensimmäisessä oikeusasteessa syytetyt Silvio Schnell ja Fischer tosin tuomittiin, edellinen 20 ja jälkimmäinen 50 Sveitsin frangin sakkoon, mutta ei niillä perusteilla, joita juutalaiset olivat toivoneet, vaan senlaatuisen kirjallisuuden levittämisestä, jonka oikeus katsoi voivan aiheuttaa levottomuutta väestön keskuudessa taikka väkivaltaisuuksia Sveitsin juutalaissyntyisiä kansalaisia vastaan. Tämä tuomio aikaansai sen, että »pöytäkirjat» julistettiin takavarikkoon Bernin kanttoonissa. Tuomitut kuitenkin vetosivat Bernin ylioikeuteen, jossa alioikeuden tuomio 1.11.1937 kumottiin ja tuomitut julistettiin syyttömiksi. Ylioikeudessa toimi majuri Fleischhauer asiantuntijana ja joutui tässä ominaisuudessa kirjeellisesti vastaamaan viiteen oikeuden ja kahdeksaantoista syyttäjän tekemään kysymykseen. Hänen suorastaan historiallinen lausuntonsa oli juutalaisuudelle musertava.

    (0)(0)
    • Jussi siteeraa: »Pöytäkirjojen» julkisuuteen tultua syntyi juutalaisten keskuudessa suurta levottomuutta ja hämminkiä. Itse Theodor Herzl valitti Sionistisen Keskuskomitean kiertokirjeessä N:o 18 vuodelta 1901, että »erästä luottamuksellista tiedonantoa kehoituksista huolimatta ei ole pidetty salassa, vaan sille on annettu vähemmän toivottu julkisuus».

      Kyllä sinä Jussi olet sitten yksinkertainen ihminen, kun et tuotakaan käsitä valheeksi. On täysin selvää, että Herzl ei ole kutsunut ”Siionin viisaiden pöytäkirjoja” ”luottamukselliseksi tiedonannoksi”. Voi pyhä yksinkertaisuus teidän kanssanne…

      (0)(0)
      • Ja kari Neilimo on Ylen hallituksen puheenjohtaja: http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2008/09/14719&sort=false Yleisradion hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu SOK:n entinen pääjohtaja Kari Neilimo. Ylen hallintoneuvosto päätti asiasta tiistaina.

        Vuorineuvos Neilimo jäi SOK:sta eläkkeelle reilu vuosi sitten ja on istunut Ylen hallituksessa viime joulukuusta. Ylen hallituksen edellinen puheenjohtaja Hannu Olkinuora siirtyi Hufvudstadsbladetin toimitusjohtajaksi ja päätoimittajaksi.

        Taloustieteen tohtori Kari Neilimo nimitettiin SOK:n pääjohtajaksi kesällä 2002. Hän oli ollut SOK:n hallintoneuvoston puheenjohtaja vuosikymmenen, kun maakuntien osuuskaupat huusivat Neilimon pääjohtajaksi Jere Lahden seuraajana.

        Hallituksen puheenjohtajana Neilimo valvoo myös Ylen toimitusjohtana Mikael Jungnerin toimintaa. Oikeustieteen lisensiaatti Mikael Jungner valittiin Yleisradion uudeksi toimitusjohtajaksi vapusta 2005 alkaen.

        (0)(0)
      • Juutalaisuus ja bolshevismi.

        Edelläolevasta selviää, että juutalaiset itse tunnustavat olevansa yhteiskuntaa hävittävien voimien käymisaines. Tiedämme myös, että bolshevistinen kumousliike on suurin, minkä maailma tähän saakka tuntee. On siis paikallaan, että tutkimme lyhyesti juutalaisuuden suhdetta siihen.

        Viimeksi saatujen tietojen mukaan Venäjän juutalainen kansanosa on 1,8 %:a kokonaisväestöstä, mutta heidän osuutensa bolshevistisen valtion johdossa on aivan ratkaiseva. Todistuksena siitä esitän eräitä tietoja H. Fehstin laajasta teoksesta »Bolschevismus und Judentum» 15) »Bolshevismi ja juutalaisuus». Vaikkakin numerot koskevat tilannetta noin. 8 vuotta sitten, ovat ne erittäin kuvaavia, ja sitäpaitsi ei suuria muutoksia itse järjestelmässä sen jälkeen ole sattunut huolimatta eräistä henkilövaihdoksista.

        15) Ilmestynyt Leipzigissä 1934.

        I. Bolshevistinen puoluekoneisto.

        a) Poliittiseen toimistoon kuului 9 jäsentä, murhattu Kirow oli kymmenes. Jäsenistä oli

        4 Venäläistä = 44,5 %; Molotow, Kalinin, Voroshilow, Andrejew,

        3 Juutalaista = 33,3 %; Lazar Kaganowitsh, Kuibyshew, Kosior,

        2 georgialaista = 22,2 %: Stalin-Dshugashwili, Ordshonikidse.

        b) Keskuskomitean sihteeristö: Pääsihteeri Stalin-Dshugashwili, georgialainen, 2 sihteeriä, murhattu Kirow oli kolmas, heistä oli

        1 juutalainen = 50 %: Lazar Kaganowitsh,

        1 tuntematonta kansallisuutta = 50 %: Shdanow.

        c) Järjestelytoimistoon kuului 9 jäsentä, murhattu Kirow oli kymmenes. Heistä oli

        2 venäläistä = 22,2 %: Jeshow, Kosarew,

        4 juutalaista = 44,5 %: Lazar Kaganowitsh, Stetzki, Kuibyshew, Shwernik,

        1 georgialainen = 11,1 %: Stalin-Dshugashwili,

        2 tuntematonta kansallisuutta = 22,2 %: Shdanow, Gamarnik.

        d) Puoluevalvonnan komitea, puheenjohtajana juutalainen Lazar Kaganowitsh. Komiteaan kuului 61 jäsentä, joista oli

        22 venäläistä = 36,1 %,

        35 juutalaista = 57,3 %,

        4 muuta ei-venäläistä = 6,6 %

        Komitean johtoon oli asetettu 7-miehinen työvaliokunta, jonka jäsenistä oli

        3 venäläistä = 42,8 %,

        3 juutalaista = 42,8 %,

        1 latvialainen = 14,4 %.

        e) Keskuskomitean täysistuntoon osallistui 71 jäsentä, (heillä oli 68 varajäsentä). Varsinaisista jäsenistä oli

        32 venäläistä = 45,1 %,

        27 juutalaista = 38 %,

        12 muuta ei-venäläistä tai tuntematonta kansallisuutta olevaa = 16,9 %.

        f) Revisiotoimistoon kuului 22 jäsentä. Heistä oli

        7 venäläistä = 31,8 %,

        11 juutalaista = 50 %,

        4 muuta ei-venäläistä = 18,2%.

        II. Bolshevistinen valtiokoneisto.

        a) Kansankomissaarien neuvosto käsitti 21 jäsentä, joista oli

        8 venäläistä = 38,1 %: Molotow (Puheenjohtaja), Tschubarj (puheenjohtajan sijainen), Voroshilow (armeija ja laivasto), Bubnow (kansanvalistus), Lobojew (puunjalostusteollisuus), Andrejew (kuljetus), Pachornow (vesikuljetus), Antipow (posti ja lennätin),

        8 juutalaista = 38,1 %: Kuibyshew (puheenjohtajan sijainen), Wallach-Finkelstein-Litvinow (ulkoasiat), Rosenholtz (ulkomaankauppa), Tshernow (maanviljelys), Kalmanowitz (sovhoosit), Ljubimow (kevyt teollisuus), Kaminsky (terveys), Jagoda eli Jehucla (sisäasiat, G.P.U. eli tsheka).

        4 muuta ei-venäläistä = 19,1 %: Meshlauk, latvialainen (valtiollinen suunnitelmajaosto), Rudsutak, latvialainen (puheenjohtajan sijainen), Ordshonikidse, georgialainen (raskas teollisuus), Mikojan, georgialainen,

        1 tuntematonta kansallisuutta = 4,7 %.

        Yleisvenäläisten ammattiyhdistysten keskusneuvoston puheenjohtaja oli juutalainen Schwernik.

        Valtiopankin puheenjohtaja ja Työn ja puolustuksen neuvoston jäsen oli juutalainen Marjasin.

        Viljanvarastoimisen komitean puheenjohtaja ja Työn ja puolustuksen neuvoston jäsen oli juutalainen Kleiner.

        b) Valvontatoimiston puheenjohtajana oli juutalainen Kuibyshew, sihteerinä juutalainen Manfred. Toimistossa oli 70 jäsentä, joista oli

        30 venäläistä = 42,8 %,

        35 juutalaista = 50 5%,

        5 muuta ei-venäläistä = 7,2 %.

        Toimiston johtoon oli asetettu 11-miehinen työvaliokunta. Sen jäsenistä oli

        3 venäläistä = 27,2 %,

        7 juutalaista = 63,6 %,

        1 tuntematonta kansallisuutta = 9,2 %.

        (0)(0)
      • Tämän takia juutalaiset yrittivät saada Romanovien Viimeiset Päivät kirjan kustantajan ja esipuheen kirjoittajan linnaan ja kirjan bannaan. Neuvostoliitto siis aloitti sodan Suomea vastaan , mutta siellä olikin vallassa juutalaiset. Lieneeköhän se syy, miksi sotaveteraaneja kohdellaan niin ala-arvoisesti nykyään ? Ne sankarit sentään taistelivat kommunisteja vastaan jotka olivat juutalaisten käskyläisiä NL:ssä.

        (0)(0)
        • Ja valtamedia ihannoi punakaartilaisia ja demonisoi valkolaisia. Vai etkö ole huomannut ?

          (0)(0)
  4. Kummallisesti juutalaiset yrittivät hävittää kaikki kopiot pöytäkirjoista. Ja pöytäkirjojen kaikki asiat ovat käytännössä tapahtuneet juuri niin kuin niissä on kirjoitettu.Kannattaa lukea pöytäkirjojen historia tarkemmin ennen kuin rupeaa nimittelemään yksinkertaiseksi. Saattaa nimittäin käydä niin että huomaa itse olevansa yksinkertainen, mutta todennäköisesti vain juutalaisen median aivopesun uhri. Vai kiellätkö senkin, että Erkot ja Bonnierit ovat juutalaisia.

    (0)(0)
    • Jussi: ”Kannattaa lukea pöytäkirjojen historia tarkemmin ennen kuin rupeaa nimittelemään yksinkertaiseksi.”

      Toki. Se historia tosin kannattaa lukea luotettavasta lähteestä eikä tänne kirjoittelevien typerien ja yksinkertaisten ”Jussien” tavoin Fordin Kansainvälinen juutalainen -teoksesta tai vastaavasta roskasta.

      (0)(0)
  5. Selvyden vuoksi : on kunnollisia juutalaisia ja rikollisia juutalaisia. Tässä mainitsemani juutalaiset ovat sitä rikollista mafiaa, mutta kunnollisia on esim tämä: http://www.realjewnews.com/ Nathanael Kapner.

    (0)(0)
  6. Ote ” Juutalainen Ylivalta ” kirjan esipuheesta:

    Vain muutama rohkea juutalainen on taistellut Chabad Lubavitchin juutalaisten ylivalta-ajattelua ja ei-juutalaisten vastaista rotuvihaa vastaan. Yksi on tri Michael Samuel, entinen juutalaisen uskonnon tutkimuksen professori. Tässä ote kirjeestä, jonka hän lähetti hallituksen Chabad-keskuksen rahoittamisesta Kanadan Montrealissa:

    Minun nimeni on Michael Samuel. Olen entinen Montrealin Concordian yliopiston juutalaisen uskonnon tutkimuslaitoksen professori ja minulla on teille kysymys:

    Mitä te tekisitte, jos rasistinen kultti yrittäisi rakentaa päämajansa naapurustoonne? Mitä jos tuo kultti ottaisi tähtäimeensä erityisesti nuoret opettaen heille, että kaikki kristityt ja muslimit ovat:

    1. pahoja, saatanallisia olentoja syntymästään lähtien (tehden kaikista ei-juutalaisista vauvoista ”pikkudemoneja”)

    2. eivät yhtään matoja parempia

    3. eivät oikeastaan eläviä olentoja ollenkaan, vaan jo ”kuolleita”

    4. jotka kaikki täytyy ”messiaan” joko pakolla käännyttää tai alistaa

    5. ja että heidän pyhä velvollisuutensa on jouduttaa tämän ”messiaan” tuloa saavuttaakseen ei-juutalaisten pakkokäännytyksen tai alistamisen niin pian kuin mahdollista.

    Nämä ovat vain joitakin fanaattisen messiaanisen kultin nimeltä ”Chabad Lubavitch” rasistisista opetuksista. Tälle kultille, joka esiintyy ”autenttisena juutalaisuutena”, on luvattu lähes miljoona dollaria rahoitusta Quebecin pääministeri Lucien Bouchardin hallitukselta, jotta se voi rakentaa uuden uskonnollisen keskuksensa Montrealin Cote St. Luciin.

    Miksi sinun tulisi välittää asiasta? Koska Chabad Lubavitch ei ole ainoastaan meidän ongelmamme, vaan se voi olla myös teidän. Se on äärimmäisen vaikutusvaltainen, maailmanlaajuinen järjestö. Sen voima on tähän asti pelotellut mediaa, joka ei uskalla paljastaa todisteita tässä esitetystä rasismista yleisölle, ettei heitä vain syytettäisi antisemitismistä. Me tarvitsemme epätoivoisesti apuanne tämän mediapimennon murtamiseksi. …4

    Tri Samuel epäonnistui pyrkimyksissään estää Chabad Lubavitch -keskuksen rahoitus Montrealissa. Kanada on heittänyt vankilaan kansalaisiaan siitä ”viharikoksesta”, että nämä ovat yksinkertaisesti kritisoineet juutalaisten äärimielisyyttä, mutta antanut juutalaisten äärimieliselle lahkolle, joka saarnaa sapekasta ei-juutalaisten vastaista vihaa, 800 000 dollaria kanadalaisten verorahoja. Chabadin vaikutusvalta menee paljon pidemmällekin kuin pelkkään verorahojen saamiseen: heillä on aina valmis audienssi maailman kaikkein vaikutusvaltaisimpien poliittisten johtajien luo.

    (0)(0)
  7. On se kumma että aihe kuin aihe, niin samat tyypit sössöttää täällä jostaki juutalaisten salaliitoista.

    Olisko ajankohtaista varata aika mielenterveyshoitajalle, ku näyttää aika pakonomaiseksi asti juuttunu nuo juutalaiset vaivaamaan?

    (0)(0)
  8. http://www.youtube.com/watch?v=Q3mVOLOK7EA&feature=related

    Eikö tämäkään heiluta yhtään? Miksi tästä ei puhuta?

    (0)(0)

Jätä vastaus Röpöttäjä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*