Pariisin iskut ponnistuslautana Assadin syrjäyttämiselle; huomiot

Pariisin terrori-iskuun liittyvällä liioitteluun perustuvalla hysterialla lietsotaan kollektiivista ulkoista uhkaa ja pelonilmapiiriä, jonka välityksellä globaali eliitti voi ohjata julkista mielipidettä kannattamaan ylikansallisia pyrkimyksiään esimerkiksi sotilaallisen ”humanismin” alueella Lähi-idässä.

Israel ja tietyt länsimaat ovat itse synnyttäneet konfliktitilanteen ja terrorin Syyriaan ja yleensä Lähi-itään. Juuri tällaista Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten imperialistisia strategioita palvelee osaltaan Pariisin iskut.

 

Ovatko länsimaat ja Israel Pariisin terrori-iskujen takana?

Lukuisissa artikkeleissa ilmenee lähteineen sionistisen Israelin, Yhdysvaltojen ja ynnä muiden länsimaiden vankkumaton tuki Lähi-idässä riehuville jihadisjärjestöille, kuten ISIS-terroristeille.

ISIS-järjestön sponsoreista paljastavia kirjoituksia esimerkiksi ovat:

The Paris Terrorist Attacks, “9/11 French-Style”.

Twenty-six Things About the Islamic State (ISIL) that Obama Does Not Want You to Know About.

UN Reveals Israeli Links With Syrian Rebels

Israeli Military Support to Syria Al Qaeda Terrorists, Operating out of the Golan Heights.

Olemmeko kuulleet länsimaisen valtamedian julistavan Pariisin terrori-iskujen yhteydessä siitä, että juuri Yhdysvallat, Ranska, puhumattakaan Britanniasta, Turkista, Saudi-Arabiasta, Qatarista ja Israelista, tukevat salaa lukuisia Al-Qaedaan kytköksissä olevia terroristiryhmittymiä Syyriassa ja Irakissa mukaan lukien Al-Nusraa ja Islamilaista valtiota? Emme ole kuulleet. Tällaisen totuuden julkistaminen koituu vain harvojen vaihtoehtomedioiden vastuulle.

Kuka varsinaisesti teki Pariisin iskut? Isis vai Israel & Yhdysvallat?
Kuka varsinaisesti teki Pariisin iskut? Isis vai Israel & Yhdysvallat?

Jäljempänä olevat luvut paljastavat Israelin ja länsivaltojen motiivit kirjavien jihadistijärjestöjen pönkittämiseen. Syitä esimerkiksi Isisin sponsorointiin ja Pariisin iskuihin on lukuisia, mitkä paljastuvat seuraamalla länsimaisten johtavien politiikkojen lausuntoja.

Täytyy muistaa kuinka 11. syyskuuta 2001 tapahtuneet WTC-iskut antoivat Yhdysvalloille ja sen tietyille liittolaisilleen mahdollisuuden terrorisminvastaisen sodan tekosyyllä sotilaallisen humanismin harjoittamiseen Lähi-idässä. Tämä ”humanismi” syöksi Lähi-idän kaaokseen. Esimerkiksi hyökkäys Irakiin vuonna 2003 avasi jatkuvan sisällissodan kierteen ja arabikevät huipentui Syyrian Sisällissotaan. WTC-iskujen jälkeen säädettiin jopa niin kutsutut terrorismilaki.

Odotammeko nyt uutta ja entistä verisempää ”terrorisminvastaista sotaa” Pariisin iskujen siivittämänä?

Passi- ja kännykkätapaus

Pariisin iskuista voidaan vetää hypoteesi Mossadin ja CIA:n käsialana. Yhdeltä Pariisin terrori-iskun tekijöistä on löytynyt Syyrian passi, joka muka oli havaittu läheltä epäiltyä hyökkääjää, joka räjäytti itsensä Stade de France -stadionin liepeillä?1

Tekijä räjäytti itsensä, mutta passi oli lujempi kuin ihminen, omituista? Toisaalta oliko asialla amatöörit vai Hollywoodin näyttelijät, kun kiikuttivat passia mukanaan? Passi jätettiin siis tarkoituksella paikalle epäilyksien yhdistämiseksi Isis-järjestöön tai peräti al- Assadin lähettämiin terroristeihin.

Sitten tulee vielä kännykkä mainos: Kännykkä pelasti Sylvestre-nimellä tunnetun miehen hengen Pariisin iskuissa. Miehen mukaan hän olisi kuollut, jos hänen kännykkänsä ei olisi ottanut luotia vastaan. Matkapuhelimessa on lievän iskun aiheuttama jälki, joka saadaan iskemällä siihen jollakin sopivan kokoisella metallisella tangolla. Minkään ruutiaseen jättämä jälki se ei ole. Pelkästään ilmakiväärin luoti aiheuttaisi suurempaa iskuvoimaa kohteeseen. Terroristeilla oli käytössään rynnäkkökiväärit, joiden luoti suihku sahaa kohteelta pään irti, vaikka suojana olisi useampia matkapuhelimia.

Ainut heikko perustelu olisi kännykkään aiheutuneelle ”ampuma” jäljelle, että luoti olisi jo lävistänyt esteitä ja siten menettänyt läpäisytehoaan tai liikkumisenergiaansa. Myös kilvenneen luodin mahdollisuus sulkeutuu pois iskujäljen pyöreän muodon vuoksi.

Mikä oli siis tämän Samsung-puhelin uutisen tarkoitus? Yritettiinkö tällä julkaisulla vahvistaa sitä uskoa, että siellä terrori-iskussa oli todellakin aitoja terroristeja, oikeineen aseineen? Haluttiinko vahvistaa uskoa siihen, että kukaan ei alkaisi epäillä ”foliohattuineen” Pariisin-iskujen tekijöiksi esimerkiksi Israelin kommando-joukkoja, vaan kohdistaisi syytöksiä kiltisti Isis-terroristeihin. Puhumattakaan siitä, että alettaisiin kuvitella Israelin ja sionistisen USA:n olleen asialla, mikä voisi olla hyvinkin mahdollista.

Näillä passi- ja kännykkätapauksilla ei yritetä todistaa CIA:n tai Mossadin osuutta Pariisin iskuihin, mutta tapaukset voivat antaa viittauksen siitä, että iskujen vastuuta ei voida vyöryttää yksistään Isis-terroristien tilille.

Lisäksi Euroopassa vellova terrorismin uutisointien aalto on vienyt täysin uskottavuuden terrorismin uhkaan. Tähän terrorismin hysteriaan sisältyy esim. osaltaan uutisointi Brysselin terroriluokituksen nostamisesta kohonneen terrori-isku uhan takia.2

Vähintäänkin yhtä naurettava terroristijuttu tapahtui hiljattain Ruotsissa. Siellä synnytettiin huhu terroristiksi epäillystä 22-vuotiaasta Moder Mothama Magid nimisestä miehestä, jota muka epäiltiin terrori-iskun suunnittelusta Ruotsiin. Epäilty käyttäytyi varsin huolettomasti rooliinsa nähden. Niinpä hän ei piileskellyt, eikä salannut asuinpaikkaansa millään muotoa, puhumattakaan, että hänen avoimelta Facebook-sivultaan olisi löytynyt viitteitä yhteyksistä terroristiryhmiin? Tätä ei kyllä ruotsalainenkaan nauramatta tai itkemättä katsele.

Tuoreimpien SVT-uutisten mukaan terrorismista epäilty Moder Mothama Magid on juuri vapautettu, eikä häneen kohdistu enää epäilyksiä kyseiseen rikokseen.

Aikaisemmin Pariisin iskujen ja terroriepäillyn etsintöjen huumassa Ruotsista ryhdyttiin jo modifioimaan ”poliisivaltiota”. Pääministeri Stefan Löfven sanoikin, että ”minun on valitettavasti sanottava, että Ruotsi on ollut naiivi tässä suhteessa (terrorismin torjunta). Ruotsin hallitus aikoo nyt selvittää uusia terrorismin vastaisia toimia, Löfven sanoi. Viranomaisille ollaan esim. luovuttamassa mahdollisuuksia verkkoliikenteen salakuunteluun vakavien rikoksien yhteydessä. Lisäksi kameravalvontaa julkisilla paikoilla halutaan lisätä.

Tämän Ruotsin parodian välityksellä mahdollistuu maassa väärinajattelijoiden kyttääminen, valvominen ja jopa rankaiseminen entistä herkemmin. Kaikkia niitä, jotka omaavat terveen perinteisen ja isänmaallisen arvomaailman tullaan kohtelemaan uhkana vallitsevalle eliittien oikeuksille sekä monikulttuurisuudelle.

Yllä esitetyn kaltaisia esimerkkejä löytyy Pariisin iskujen jälkeen lukuisia, mutta nämä riittäköön esimerkeiksi siitä, että kokonaisuudessaan Pariisin iskut ja siihen kytkeytyvä terrorismihysteria voidaan olettaa syntyneen siksi, että löydettäisiin syy uudelle ”terrorisminvastaiselle sodalle”, Euroopan maiden kantaväestöjen hallitsemiseksi, pakolaistulvan sallimiseksi, valvonnan ja lainsäädännön kiristämiseksi.

Kuitenkaan en ryhdy kiistämään sitä, että syntyikö Pariisin iskuissa ilmoitettuja traagisia uhrilukuja. Tätä on vaikeaa mennä todistamaan.

Tällaisella esimerkiksi Pariisin terrori-iskuun kytkeytyvällä liioitteluun perustuvalla hysterialla lietsotaan kollektiivista ulkoista uhkaa ja pelonilmapiiriä, jonka avulla eliitti voi ohjata julkista mielipidettä kannattamaan globaaleja pyrkimyksiään esim. sotilaallisen ”humanismin” alueella Lähi-idässä. Israel ja tietyt länsimaat ovat itse synnyttäneet konfliktitilanteen ja terrorin Syyriaan ja yleensä Lähi-itään. Juuri tällaista Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten imperialistisia strategioita palvelee osaltaan Pariisin iskut.

 

Pariisin terrori-iskut tekosyynä Assadin hallinnon syrjäyttämiseen

Näyttää siltä, että Israel ja länsi ovat vihdoinkin saaneet raskauttavimman tekosyynsä iskeä hampaansa Syyriaan, syrjäyttääkseen presidentti Bashar al- Assadin hallinnon asettaakseen sinne sionisteja keimailevan nukkehallinnon rikastuttamaan länsimaista ylikansallista imperialismia, jota voimme kutsua ”demokratian” riemuvoitoksi. Eli terrorisminvastainen sota tarkoittaa käytännössä Israelin ja Yhdysvaltojen imperialistisista strategioista globaalin hegemoniansa lujittamiseksi.

Yllä esitettyä väittämää Israelin ja lännen geopoliittisista intresseistä tukee Mirror-lehden julkaisu, jossa haastateltiin Pariisin iskujen jälkeen Nato-komentaja James Stavridisia, joka vaatii sotilasliittoa lähettämään jalkaväkensä Syyriaan virallisena syynä taistelemaan ”Islamistista valtiota” vastaan. Haastateltava paljastaa, että Naton pitäisi ryhtyä aseistamaan al- Assadia vastaan taistelevia kurdimilitantteja. Hänen mukaansa Israelin liittolainen Turkki varmasti mieluusti osallistuisi Syyrian moukarointiin muiden Nato-maiden rinnalla.3

James Stavridisin ajatukset näyttävät sopeutuvan samaan linjaan Israelin ja länsimaiden suhtautumisessa Syyriaan. Isis-terroristien ”pommittamisen” varjolla roiskitaan Syyrian hallintoa.

Yllä olevan otsikon todenperäisyyttä tukee vielä sekin, että Yhdysvaltain johtama Isis-terroristien vastainen koalitio ei ole elokuusta 2014 lähtien tehdyissä sotatoimissaan yltänyt kuin vain vähäisiin saavutuksiin, samalla kun terroristit ovat tänä aikana edelleen vahvistaneet asemiaan. Niinpä liittoutuman taholta on tehty iskuja Isis-terroristeja vastaan erittäin säästeliäästi ja valikoivasti, eikä niitä ole suunnattu niitä terroristiyksiköitä vastaan, jotka muodostavat todellisen haasteen Syyrian armeijalle. USA:n johtaman koalition aikana Isis-terroristit ovat vahvistuneet ja vallanneet uusia alueita. 4

Lisäksi Amerikkalaislentäjien mukaan Obama on estänyt kolme neljästä iskusta ISIS:iä vastaan. USA:n hävittäjälentäjät eivät ole saaneet lupia iskeä Islamilaista valtiota edes selkeän terroristikohteen ollessa kyseessä. USA:n edustajainhuoneen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Ed Royce kertoo presidentti Barack Obaman hallinnon linjasta Washington Free Beaconissa.

 

Pariisin terrori-iskun positiiviset lieveilmiöt eliitille

EU-maiden poliittinen johto otti välittömästi täyden hyödyn Pariisin terrori-iskuista. Sionistinen ulkoministeri Timo Soinikin jyrisee, että ”tämä on yhdenaikakauden loppu Euroopassa” ja kehottaa raja- ja nettiliikenteen tehostettuun tarkkailuun.

Tällaisilla ”yhdenaikakauden loppu” absurdeilla ilmaisuilla ihmisiä johdetaan harhaan uskomaan, että joku ISIS on näissä iskuissa päätekijä, joka syöksee Euroopan välittömään terrorismin vaaraan. Isis-terroristit eivät välttämättä olleet laisinkaan mukana operaatiossa. Uskottavampaa on epäillä iskujen toteuttajiksi CIA:n ja Mossadin ”erikoistaistelijoita”.

Mutta globaalipoliittinen eliitti todellakin hyötyy terrorismistaan. Todellakin uusiaika on koittanut siinä mielessä, että kasvottomien talous- ja pankkiirieliittien ja vallitsevan monikulttuurisuuden vastustajien armoton vainoaminen on alkanut. Kansallisvaltiot ja sitä kannattava kantaväestö on myrkkyä sionistien agendalle.

Niinpä Pariisin iskujen siivittämänä hallitus onkin jo ilmaissut halunsa luoda Suomeen uuden tiedustelulainsäädännön, jota varten on perustettu kolme lainsäädäntöhanketta: Sisäministeriö johtaa siviilitiedustelua, puolustusministeriö sotilastiedustelua koskevaa hanketta ja oikeusministeriö selvittää perustuslain mahdollista muuttamista.

Kuolemantuomiot: Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström kertoi Ylelle torstaina olevansa valmis terroristien passien poistamiseen. Hän myös harkitsisi ehkä jopa kuolemanrangaistuksen käyttöönottoa. Nämä passi ja kuolemanrangaistus jutut olivat vain Lindströmin mielipiteitä.

Koska tuomiomääritykset perusteluineen eivät ole matemaattisen tarkkoja, ajautuvat kriittiset voimat yhteiskunnassa hengenvaaralliselle alueelle, mikäli kuolemanrangaistuspykälät otetaan käyttöön. Tätä tietenkin voidaan pelätä vasta silloin, jos Lindströmin kannattama kuolemanrangaistus etenee lainsäädäntöasteelle.

Muistettakoon, että Jari Lindström on vastuussa syksyisestä lakiuudistuksesta, joka määritteli kiihottamisen kansanryhmää vastaan järjestäytyneen rikollisuuden muodoksi.5 Luonnollisesti tähän rikollisuuslistaan sisältyy maahanmuuttovastaisuus tietyissä muodoissaan sekä globaaleja pankkiiri- ja talouseliittejä palvelevan kotimaisen poliittisen johdon vastustaminen.

Pariisin terrori-isku toimii myös rajat auki -politiikan edistäjänä ja niin muodoin kansojen sulatus-uuni menetelmän virvoittajana. Onhan terrori-iskujen jälkeen Ranskan pääministeri Manuel Valls vaatinut, että maan on tulevaisuudessakin otettava vastaan rajat ylittävät afrikkalaisten ja arabien vyöry.

EU:n turvatakuut.

Ranska on pyytänyt muilta jäsenmailta apua terrorismin uhan alla. Presidentti François Hollande sanoi puheessaan, että hän toivoo EU-jäsenmailta artiklan 42.7:n käyttöön ottamista.

EU:n turvatakuut tarkoittavat muiden jäsenmaiden sitoutumista auttamaan kaikin keinoin, jos yksi maa joutuu sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi.

Turvatakuulause on kirjoitettu Lissabonin sopimukseen, mutta sitä ei ole koskaan käytetty.

Hyvä luoja sentään! Maassa tapahtuu false-flag tyylinen terrori-isku ja presidentti on jo turvatakuita peräämässä. Periaatteessa turvatakuut merkitsevät Ranskan puolustamista asein. Kurssi on siis kohti liittovaltiokehitystä ja kasvottoman eliitin ikeen alle ajautumista.

 

Miksi Syyria halutaan nitistää?

Bashar al- Assadin hallinto halutaan syrjäyttää Lähi-idän uusjaon toteuttamiseksi. Siinä toteutuisi Yhdysvaltojen välityksellä salattu ulkopoliittinen päämäärä, nimittäin Syyrian rikkomisen erillisiin itsenäisiin kansallisvaltioihin etnisten ja uskonnollisten rajojen mukaan. Tämä tarkoittaisi Israelin aktiivista roolia Syyrian poliittisen epävakauttamisen prosessissa.

Aseellisen kapinan tavoitteena on ”pilkkoa Syyria osiin” Yhdysvaltain sponsoroimana ja Israelin avulla. Syyrian arabitasavallan balkanisoimisen toimeenpanijana olisivat kasvavat lahkolaiset joukot, joiden toiminta lopulta kulminoituu sisällissotaan entisen Jugoslavian tavoin.

Näinhän juuri on käynyt Syyriassa, jota parhaillaan sisällissota uuvuttaa.

Syyrian liittovaltio muodostaisi myös Israelille puskurialueen Sunni- ja Šiiamuslimien sotavoimia vastaan.

Syyrian sisällissodan välityksellä Israel ja Yhdysvallat kuvittelevat pystyvänsä nujertamaan myös Iranin sekä lujittamaan imperialistisia tavoitteitaan kansainvälisen valtansa lujittamiseksi.

Israel ja Yhdysvallat on valjastettu palvelemaan kansainvälistä pankkiirieliittiä ja globaalien korporaatioiden etua. Juuri Irakin valloitus ja arabikevät oli suunniteltu syrjäyttämään sellaiset Lähi-idän hallinnon, jotka pitivät yllä itsenäistä talouspolitiikka irrottautuen kansainvälisten rahoituslaitosten velkaorjuudesta. Tällainen taloudellinen koskemattomuus ei tietenkään hyvällä hyräyttele globaalien pankkiirieliittien ja uusliberalistista vapautta kannattavien tahojen sydäntä, vaan moiset riippumattomuudesta unelmoivat ”pahikset” tulee laittaa ojennukseen. Tässä on myös yksi varteenotettava syy Syyrian hallinnon nujertamiseksi.

 

Lopuksi

Nykyinen Syyrian tilanne muistuttaa tietyltä osin Irakin sodan edeltäviä olosuhteita. Nimittäin vielä Irakiin hyökkäystä edeltäneenä iltana Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush ja Iso-Britannian pääministeri Tony Blair muotoilivat ukaasinsa Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostolle vaatimalla siinä neuvostoa tukemaan hyökkäystä, vakuuttaen samalla hyökkäyksen toteutuvan myös ilman turvallisuusneuvoston suostumustakin, kuten myös tapahtui.6

Muiden muassa David Cameronin mielestä Iso-Britannia ei tarvitse YK:n suostumusta, pommittaakseen Syyriaa.7

Suhtautumisessa Syyriaan selvästi jälleen havaitaan, että YK:lla ei ole sitä arvovaltaa, mikä sillä pitäisi olla. Sota-asetelmat ovat erilaisemmat kuin vuonna 2003, mutta esimerkiksi Blairin ja Cameronin asennoitumisen vallitsevaan tilanteeseen muistuttaa vuoden 2003 YK:n arvovallan tehottomuudesta.

 

Markku Juutinen

 

Lähteet

  1. Le Figaro: Yhdellä terroristeista Syyrian passi.
  2. Brysselissä välitön vaara Pariisin kaltaisesta iskusta.
  3. 15,000 allied ground troops should be sent to Syria, says former Nato commander.
  4. US intentionally spare ISIS in Syria, want terrorists to weaken Assad – Russian FM.
  5. Järjestäytyneitä rikollisryhmiä koskeva rikoslain sääntely täsmentyy lokakuun alusta.
  6. Hartikainen, Jussi (2004). Mitä Missä Milloin (”Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin”, s. 80.).
  1. http://forces.tv/87585081

6 kommenttia

  1. Taustalla samaan aikaan ajetaan ihmisoikeuksia paskahuussiin. Pelko uusista falseista aiheellinen onhan Ranskan sotilaskohteesta muutamia paivia sitten varastettu 40 kraanaattia. 180 sytyntinta (detanor) ja muovirajahteita (C4), kylla tolla maaralla saa melkoista valtioterroria aikaiseksi.

    Plusääni(8)Miinusääni(2)
  2. Jälleen loistava kirjoitus Markku Juutiselta – kiitos magneettimedia.

    Tämä artikkeli on täyttä asiaa. Maailmanlaajuinen ”Isis” teatteriesitys etenee parhaillaan täydellä voimalla ja sen tarkoituksena on runnoa läpi sananvapautta ja ihmisoikeuksia rajoittavia lakeja kansan nujertamiseksi. Rothschild-sionistit hallitsevat eurooppaa maanpetokseen syyllistyvien nukkehallitusten & omistamansa valhemedian kautta. EU on täysin sionisten käsissä, Merkel ja Cameron kuten myös Stubb ovat kovan luokan Rothschild-sionisteja, eli siinä pulkassa me suomalaiset istutaan.

    ISIS, kuten myös muut lähi-idän terroristiryhmät = vale-opposiotio = Sionistinen länsiliittoutuma; keihäänkärkenään USA ja Israel. ISIS on siten Rothschild-sionistien kouluttama/aseistama/rahoittama vale-oppositio, jonka tehtävä on ollut ylläpitää sotaa ja sekasortoa lähi-idässä ja nyt tuo sekasorto on tuotu eurooppaan.

    EUta ei ole alunperinkään perustettu tuomaan vaurautta, yhtenäisyyttä tai vakautta eurooppaan – se on tehty tuhoamaan. Se on perustettu väliaikaiseksi liittoutumaksi, jonka perimmäinen tarkoitus on tuhota euroopan itsenäiset valtiot demokratialla. Demokratialla tuhoaminen kuulostaa naurettavalta, mutta voitte itse todeta kuinka ”meidän on jaettava hyvinvointimme tasa-arvoisesti lähi-idän sodan uhrien kanssa” parhaillaan toimii. Pelon kylväminen Pariisin kaltaisilla feikki-iskuilla yhdistettynä valhemedian ylläpitämään valhe-demokratiaan on yhdistelmä, jolla on kohtalokkaat seuraukset. Se on tuonut lähi-idän rikollisuuden/väkivallan/sorron/talouden alasajon syvälle omaan yhteiskuntaamme, jonka myötävaikutuksella Suomi kuten myös muut euroopan valtiot tulevat ajautumaan täydelliseen romahdukseen.

    Plusääni(14)Miinusääni(1)
  3. https://www.youtube.com/watch?v=nTr0xlLFrBs

    Kaksi simulaatiota vuodessa ja toisen kohdalla kaikki muuttui todeksi. Tosin C Hebdohan on kai ollut erilainen harjoitus vain? Joka tapauksessa siis video kertoo isaelilaisten hoitelevan Ranskan ”turvaharjoituksia” poliitikkojen kanssa

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  4. Älä osta ainakaan sitä Amazonilta, jonka saat jostain muualta samaan hintaan (tai halvemmalla):

    ”CENSORSHIP SHOCK: Amazon.com bans investigative book ‘Nobody Died at Sandy Hook’ because it disagrees with government version of what happened”, http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=125192

    Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat