- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Pankkikartellit viitoittavat valtioiden poliittisen suunnan

Globaali pankkiirieliitti eli pankkikartellit toimivat nykyisin hyvin tehokkaasti kansallismielistä ja isänmaallista arvomaailmaa vastaan. Nämä kartellit muodostavat valtioiden itsenäisyyttä ja taloudellista riippumattomuutta sekä omavaraisuutta tuhoavaksi voimaksi.

Omavaraisuus ja riippumaton rahatalous ovat sekä yksilön että taloudellisen vaurastumisen ydin, mikä oikein suunnattuna voi palvella myös yhteiskunnan hyvinvointia.

 

Poliittinen eliitti pankkiirien verikoirana

Myös Suomen hallitus ja muu puoluekoneisto on innostunut raatelemaan 1990-luvun laman velkaisia uhreja myöntämättä armahdusta tekaistun laman uhreille, vaikka valtio pystyisi heidät velkaorjuudestaan armahtamaan.

Valtion omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal jatkaa yhä valtiovarainministeriön päätöksellä saataviensa perintää. 1 [1] Arsenalin saatavien perintä 25 vuotta pankkikriisin jälkeen ei ole enää kohtuullista eikä ensinkään tarkoituksenmukaista. Valtiovarainministeriön päätöksellä ei kuitenkaan pankkiirieliitin uhreja vapauteta kärsimyksistään. Suomen poliittinen valtakoneisto toimii suoraan kansainvälisen pankkikartellin verikoirana suomalaisten raatelussa.

Vuosina 1990–1993 järjestetty lama oli seurausta 1980-luvulla Suomen siirtymisestä globalistien lypsettäväksi;2 tällöin purettiin rahamarkkinoiden sääntelyjärjestelmä, joka tarkoitti käytännössä sitä, että globaalit pankkiirit jakoivat Suomessa halpaa velkarahaa. Tämä kiihdytti talouden ylikierroksille ja kasvatti voimakkaasti velallisten määrää. Tästä seurasi velkakuplan räjähtäminen ja Suomen markan arvon romahtaminen, joka samalla kohotti ulkomaisen velkarahan arvon huippuunsa. Tuolloin Suomen talous, kulttuuri ja poliittinen ilmapiiri täysin romutettiin. Esko Ahon [2] hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan toimesta pankit päätettiin pelastaa salaiseksi julistetulla SSP-sopimuksella. Siten pankeille annettiin vapaat kädet eliminoida markkinoilta tiettyjen alojen yrityksiä ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkituen tiliin. Tämän järjestetyn laman uhreiksi syöstiin noin 65 000 yrittäjää, joista itsemurhaan päätyi valtava joukko ihmistä. Silloinen Suomen poliittinen johto syyllistyi kansanmurhaan! Tämä velkakriisissä olevien pankkien pelastaminen oli niin kutsutun Koiviston konklaavin saavutus.3

Lähes kaikki puolueet Suomessa ovat globalisaation ja pankkiirien asialla

Nykyisin puolueilla ei ole enää selvää poliittista ideologiaa vaan sekä vasemmisto että oikeisto edustavat samoja arvoliberalistisia arvoja. Esimerkiksi sosiaalidemokraatit, osittain vasemmisto, ja tietysti oikeisto kannattavat Unionia ja sitä kautta negatiivista globalisaatiota (esimerkiksi kansainvälisen pankkiirieliitin taloudellinen valta). Nämä suvaitsevaiset ja Suomen poliittinen puoluekoneisto, virkakunta ja näitä tukeva valtamedia ovat avanneet sydämensä monikulttuurisuudelle, jota myös pankkiirieliitti edistää. Suomessa Kansallinen Kokoomus, Keskustapuolue ja Perussuomalaiset eivät ole ”yrittäjien asialla”, sillä ne ovat pankkiirien edunvalvojia yrityksiä sekä palkansaajia vastaan.

Relaterad bild [3]

Kansainväliset sijoittajat ja pankit ovat moderni omistajaluokka

Stephen Gillin ja Claire Cutler toimittamassa teoksessa New Constitutionalism and World Order laaja tutkijoiden joukko tarkastelee kansainvälisen kauppaoikeuden demokratiaa vahvistavia vaikutuksia. Tämän vahvistamisen, oppiminen tai ehdollistaminen näyttää olevan tarkoituksellista, ei suinkaan kansan enemmistön suhteen, vaan omistajaluokan tarpeita ajatellen. Teoksen mukaan ja siinä esitetty käsite ”uusi perustuslaillisuus” viittaavat yhtäältä nykyiseen kansainvälistymisen prosessiin, joka on muuttanut parlamentaarista lainsäädäntöä madaltaen sen asemaa oikeusjärjestyksen huipulta. Toisaalta käsite alleviivaa sitä, että muutoksen myötä poliittisen kansalaisuuden määritelmä on uudistunut lainsäädännöltään ja oikeudelliselta perusteiltaan koskemaan ennen muuta suuryrityksiä eikä yksityisiä ihmisiä tai kansalaisia. Tulee huomata, että nämä oikeudellisten lähtökohtien modernisoinnit koskevat positiivisuudessaan juuri monikansallisia jättiläisyhtiöitä ja omistavaa luokkaa yleensä.4 On syytä täsmentää, että kansainvälinen rahan- ja pääoman imperiumi muodostaa oleellisimman osan globalisteista eli uudesta omistajaluokasta, joita vuosisadan vaihteessa vielä olivat maanomistajat sekä patruunat.

Mikäli länsiblokit tullaan sitomaan yhteen vapaakauppasopimuksilla, juuri yllä esitetyt kansainvälisen kauppaoikeuden lainsäädännöt vahvistaisivat omistajaluokan oikeudellisia ja poliittisia asemia siinä määrin, että voitaisiin puhua modernista sekä globaalista totalitarismista. Jo ilman vapaakauppasopimuksia (TTIP, TPP ja CETA), on tilanne kansalaisten, valtioiden itsenäisyyden ja taloudellisen riippumattomuuden osalta täysin turmeltunut.

EU-maiden vallanpitäjät globalistien lakeijoina

Myös juuri yllä esitetyn luvun mukaan ylikansallisen pankkiirieliitin globaalien suuryhtiöiden toiminta pyrkii murskaamaan tehokkaasti kansallismielistä ja isänmaallista arvomaailmaa. Näiden yhtiöiden ja rahoituslaitosten toiminta ja politikointi muodostavat valtioiden itsenäisyyttä ja taloudellista riippumattomuutta sekä omavaraisuutta tuhoavaksi voimaksi. Yllä olevat luvut kertokoon mainitun tuhotoiminnan mekanismin, jota ei tässä tarvitse enää käsitellä. On syytä vielä korostaa, että tällä artikkelilla kokonaisuudessaan pyrimme paljastamaan sen, että:

Valtiovarainministeriö, joka on Suomen valtioneuvoston osa, Suomen puoluekoneisto, viranhaltijaelimet ja näitä imagollisesti sponsoroiva valhe- eli valtamedia muodostavat tehokkaan entiteetin, joka puolustaa vimmatulla innolla monikansallisten pääoman imperiumien sekä laillistettujen globaalien pankkirosvojen (uusi omistajaluokka) taloudellisia ja poliittisia etuja omaa maataan ja kansaansa vastaan. Onko tämä normaalia käyttäytymistä? Nykyisin se näyttää sitä olevan.

Voidaan hyvin puhua entiteetistä, sillä entiteetti voi olla olioiden joukko, jolla on tiettyjä ominaisuuksia. Yllä esitetyn entiteetin ominaisuudet ovat arvoliberalismi, kulttuurien ja voimakas halu sulattaa yhteen eri etniset ryhmät ja kulttuurit, yllä esitetyn modernin omistajaluokan nostaminen oikeusjärjestelmän ytimeen, kansallisten arvojen ja taloudellisen riippumattomuuden tuottama fobia ja niin edelleen.

Joskin on olemassa ainakin kaksi kansainvälisen politiikan entiteettiä: ensimmäisenä johtava globaali entiteetti eli globalistinen eliitti, joita palvelevat eri maiden hallitukset ja vallanpitäjät.

 

Uudesta on luotava maa

Bildresultat för Uudesta on luotava maa kuva [4]EU-maiden kansallisvaltiot ovat tuhottu ja niiden etniskulttuurillinen arvo, oikeus sekä vapaus ovat perikadon partaalla. Tästä lopullisesta tuhoutumisesta ei selvitä ilman poikkeuksellista radikalisoitumista ja eri maiden kansallismielisten ja isänmaallisten järjestöjen yhteistyötä. Tarvitsemme uuden ”Pohjolan hellaan”.

Radikalisoitumien tähtäisi vapaustaisteluun, jonka tavoitteena olisi lyhyesti päästä irti EU:sta, eurosta, isäntämaasopimuksesta, palauttaa itsenäisyys ja hyvinvointivaltio, ottaa käyttöön talousdemokratian linjaukset itsenäisenä talousreformina ja siirtyä puolueettomuuspolitiikkaan.

Aivan hyvin voitaisiin soveltaa kansallissosialismin parhaita puolia, joita esimerkiksi ovat: sääntelevä valtiovalta, työnarvon antikapitalistinen korostus, tavoite rajoittaa plutokratiaa sekä koron ja ulkomaanvelan vaikutusta kansallisessa talouselämässä. Lisäksi suunnitelmataloutta kannattaisi kokeilla, samoin kuin vaihtotaseensa stabiloimista kiintiöimällä maahantuonti sekä harjoittamalla ulkomaista tavaroiden vaihtokauppaa, jolloin rahan käyttäminen kaupankäynnissä syrjäytyisi tai vähenisi. Tällöin kysymyksessä olisi myös sekataloua.

Uudessa valtiomallissa kokeiltaisiin korporatismin toimivuutta. Siinä ammattiliittojen edustajat valittaisiin eduskuntaan. Kansa kokonaisuudessaan kokoaisi yhteisen voimansa keskusjohtoisen hallinnon alaisuudessa yhteisen hyvän eteen. Etusijalla tulisi olla isänmaa, oma kansa ja sen kulttuuri uskontoineen ja vasta sitten ajateltaisiin ulkomaiden tarpeita.

Kysymyksessä olisi kansan proletarismi vaan ei luokkaproletarismi. Itse asiassa sota olisi luokkasodan teoriaa vastaan.

Markku Juutinen

 

Lähteet

1.     Petri Sajari (12.5.2018). HS 1990-luvun laman uhreilta karhutaan yhä velkoja, vaikka valtio on todennut saatavat lähes arvottomiksi. Saatavilla:

https://www.hs.fi/talous/art-2000005677054.html [1]

  1. Jaakko Kiandet Laman opetukset ISBN 951-561-380-9
  2. Aho, Erkki (2013). Nettikirja. Valtiopetos on tosiasia Suomen taloudellinen lama 1990-luvun alussa. Saatavilla: https://valtuustoaloite.blogspot.com/ [5]

4.     Gilli, Stephen ja Clutleri, Claire (2014). New Constitutionalism and World Order . Cambridge University Press; Serfati, Claude (2015). The Transatlantic Trade and Investment Partnership (TTIP): A Controversial Agreement and Dangerous for Workers. Saatavilla: https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=2658630 [6]