Kun valtamediassa keskustellaan salaliittoteorioista, ne usein lytätään yksinkertaisten ja vainoharhaisten toisinajattelijoiden ja anarkistien vaahtoamisena.
Olemme usein kuulleet mantran kaltaisesti toistuvat ihmettelyt motiiveista ja johtopäätöksistä, aivan kuin ajatus ihmisten ja viranomaisten salaisesta yhteistyöstä oman etunsa edistämiseksi laittomin keinoin olisi jotain uutta maailmanhistoriassa. Viime aikoihin asti amerikkalainen lehdistö on leimannut salaliittokeskustelut vailla totuuspohjaa oleviksi hourailuiksi, jossa vääristellään faktoja. Ainoat salaliittosyytökset, joihin on suhtauduttu näennäisen puolueettomasti, ovat olleet mafiaan ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvät syytteet, joita yleiset syyttäjät rakastavat, sillä niissä ei tarvitse välittää vastaajan oikeuksista, kun kuulopuheetkin sallitaan todisteiksi.
Nyt neljä vuotta talouskriisin jälkeen syyttäjätkin ovat viimein älynneet, mitä kriitikot ovat toistuvasti syytelleet: Suuret pankit ovat roistoja, jotka ovat muiden laittomuuksien ohella muodostaneet salaisia ja laittomia salaliittoja säätääkseen peruskorkoja ja manipuloidakseen lainamarkkinoita. Kahden suuren rahoituslaitoksen treidaajat ovat tunnustaneet syyllistyneensä LIBOR-koron peukalointiin, jolla määrätään 800 biljoonan dollarin luotto- ja lainamarkkinoiden korkotaso, mukaan lukien luottokortit ja asuntolainat.
Siis 800 tuhatta miljardia, eli 800.000.000.000.000 $ !
Kyseessä olevat pankit ovat Barclays ja Union Bank of Switzerland. Aluksi valvojat saivat sovittua pankkien kanssa sakkojen maksun sovittelumaksuna, jota tällaiset rahoituslaitokset pitävät osana normaaliin toimintaan kuuluvina menoina. Barclays pulitti 450 miljoonaa dollaria ja UBS huimat 1,5 miljardia dollaria. Molemmat myönsivät myös petoksen ja lahjonnan. (Yleensä pankit sopivat rahalla tällaiset syytökset myöntämättä syyllisyyttä)
Britit hyväksyivät rahat, mutta Yhdysvaltojen syyttäjät asettivat lisäksi syytteeseen kaksi entistä UBS:n treidaajaa LIBOR-koron peukaloimisesta. He ovat ensimmäiset yksilöt, joita syytetään virallisesti laajassa tutkinnassa, jossa on mukana kymmeniä isoja pankkeja. (Vain kahta henkilöä syytetään, eikä heistä kumpikaan ole enää UBS:n palveluksessa. Tämä eeppinen skandaali ei kosketa UBS:n ylintä johtoa lainkaan. On älytöntä edes lähteä syyttämään joutavia palkollisia niin kauan kuin johtajat jäävät rankaisematta ja saavat vauraina jatkaa käytäntöjään, vaikkakin muilla aloilla ja uusien kulissien takana. Sakot ovat mitättömät koko pankkien vaurauden rinnalla.)
Daily Beastin mukaan nämä käytännöt vallan rehottivat vuosien 2005 ja 2010 välillä. Barclayn ja UBS:n sovittelumaksut osoittavat järjestelmällisen korruption yhdistelmää, jossa ylemmät johtajat eivät välittäneet jatkuvista laittomuuksista ja nuorempien treidaajien tiivis ja räävitön porukka osteli toisilleen kallista samppanjaa ja keksi lempinimiä ja rivouksia keskinäisessä kirjeenvaihdossaan välittämättä siitä, että kaikki voitaisiin joskus julkaista.
Wall Street Journal ei voinut ohittaa juttua ja julkaisi tarkastajien epäilevän laajaa salaliittoa, vaikka pankit olivat tunnustaneet vain pienen osan tekemisistään. Rupert Murdoch ei voinut vastustaa tabloidien vetovoimaa ja julkaisi lööpeissä isoin otsikoin lainauksia UBS:n tähtitreidaajilta:
- Meklari sanoi treidaajalle: ”Oletpa kehittynyt hyväksi tässä LIBOR-pelissä. Ajattele minua Monacon jahdillasi, jooko?”
- ’Treidaaja-A:ksi’ kutsuttu sanoi: ”Tarvitsen sinun pitävän sen niin matalana kuin mahdollista. Jos teet sen, maksan sinulle vaikka 50.000 $, 100.000 $, ihan mitä haluat. Olen sanani mittainen mies.”
Merkittävää on se miten nämä pankkilakien ja –säännösten rikkomukset esitetään aina mediassa uhrittomina rikoksina tai kohdistuvina sijoitus- ja rahoituslaitoksiin, ei koskaan ihmisiin, jotka menettävät työnsä tai kotinsa, eikä koskaan puhuta todellisesta vaikutuksesta maailmantalouteen. Suurin osa uutisoinnista ei tunnista näiden rikosten yhteyttä niiden aiheuttamiin laajempiin vaikutuksiin maailmalla.
Kesäkuussa kongressiedustaja Maxine Waters yritti kiinnittää Yhdysvaltain keskuspankin johtajan Bernanken huomion tähän asiaan ja saada hänet tarttumaan toimeen, mutta Bernanke vältteli vastailemalla innottomasti ja kierrellen osoittaen selvästi, ettei hänellä ollut mitään kiirettä tehdä asialle yhtään mitään. Kuukausia myöhemmin muut englantilaiset ja amerikkalaiset valvojat toimivat, mutta hyvin hitaanlaisesti ja ponnettomasti.
Näitä oikeudenkäyntejä vaivaa äärimmäinen valikoiminen ja todellinen haluttomuus iskeä kiinni pankkien rikollisuuteen, vaikka niihin liittyy myös huumebisnes. Entinen New Yorkin kuvernööri Eliot Spitzer, joka toimi syyttäjänä Wall Streetiä vastaan, kommentoi kieltäytymistä HSBC Bankin syyttämisestä näiden todisteiden valossa:
”Päätös jättää syyttämättä tässä tapauksessa tekee tyhjäksi kaiken, mitä hallitus on aiemmin tehnyt huumesyytösten eteen kaikkialla. Tarkoitan sitä, miten viranomaiset kohtelevat tavallisia ihmisiä, jotka jäävät kiinni huumeyhteyksistä, takavarikoiden kaiken omaisuuden ja käyttämällä aivan äärimmäisiä rangaistuksia, kun taas tässä tapauksessa kiinni jää pankki, joka on jo vuosien ajan pessyt kolumbialaisten ja meksikolaisten huumekartellien rahaa miljardien dollarien edestä, eivätkä he saa aikaiseksi mitään syytettä! Jos laki ei ole kaikille sama, ei silloin lakijärjestelmä todella toimi.”
Kyseessä ei ole vain pankit ja hallitus. Media vaikuttaa myös myöntävän, että useita pankkeja johdetaan kuin rikollisjärjestöjä. Useat sitoutumattomat mediat ovat todistelleet näitä seikkoja jo vuosien ajan, kuten Zero Hedge listaa:
- Petos aiheutti Suuren Laman, kuten myös nykyisen talouskriisin. Talous ei koskaan tokene, ellei talouden petosta saada syytteeseen.
- Suurten pankkien omaksuma toimintamalli on järjestelmällinen ja laiton petos.
- Suuret pankit ovat niin suuria ja laajalle verkostoituneita, että ne ovat käytännössä koskemattomia. Taloutta ei saada raiteilleen, ellei suuria pankkeja saada hajotettua osiin.
- Obaman hallitus on ottanut viralliseksi käytännöksi olla syyttämättä talouden petoksesta. Pääkaupungin ”vahtikoirat” ovat niin korruptoituneita, että heitä on yhtä helppo lahjoa kuin kolmannen maailman banaanitasavallan poliiseja.
- Syyttämisen sijaan hallitus syytää heille rahaa.
- Nobel-palkinnon voittanut taloustieteilijä Joseph Stiglitz sanoi jo vuosia sitten:
”Järjestelmä on rakennettu niin, että vaikka jäisi kiinni, rangaistus on vain pieni osa siitä, mitä on saanut kerättyä tuottoina vuosien varrella. Sakko on pelkkä osa liiketoiminnan kustannuksia. Se on kuin parkkisakko; toisinaan sitä päättää pysäköidä kiellettyyn paikkaan tietoisena siitä, että saattaa saada sakon, koska kulman taakse parkkihalliin ajamiseen menisi liikaa aikaa.”
Hitaasti nämä ajatukset saavat jalansijaa valtamediassa, mutta toistaiseksi niihin ei ole globaalissa talousmediassa yhdistetty koko laajaa pankkiverkostoa ja sen aiheuttamia syviä haavoja maailmantaloudelle. YK selvitti, että kestää vuoteen 2017 ennen kuin työllisyydessä päästään kriisiä edeltävälle tasolle, jos ikinä päästään, sillä maailman laajuinen taantuma saattaa vielä pahentua ottaen huomioon Yhdysvaltojen ja Euroopan ongelmat ja viimeisimpänä Kiinan talouden pahenevat ongelmat. Suurin osa näistä ongelmista juontaa juurensa näistä vastikään tunnustetuista talouden rikoksista. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa Vanity Fairin Graydon Carterin sanoja vuosia sitten hänen viitatessaan suurten pankkien rikollisiin puuhiin: ”Koskaan ei ole niin harva tehnyt niin paljon niin monelle.”
On myös hyvä huomioida, että näitä syytöksiä, tutkimuksia ja tuomioita ei koskaan mainita missään budjettiriihien keskusteluissa, joissa päätetään velkakaton nostamisesta tai budjettivajeen vähentämisestä. Harvoin edes mainitaan, kuinka paljon koko velkataakasta muodostuu pankkien lainojen koroista. Kuulemme raportteja talouden huonosta tilasta, mutta ei mainintaa siitä, mikä sen on alkujaan aiheuttanut.
Alkuperäinen artikkeli: http://www.globalresearch.ca/conspiracy-theories-versus-financial-crimes-bankers-face-prosecution-for-conspiracy/5316660 [1]