Panama-vuoto: BBC sensuroi brittieliitin rikokset

Panaman veroparatiisivuotojen uutisointi on saanut harvinaisen skeptisen vastaanoton maailmalla. Tunnettujen talousrikollisten palkkaamat ”toimittajat” ovat keskittyneet Yhdysvaltojen vihollisten mustamaalaukseen.

Suomessa Yleisradion MOT:n vuotoaiheista jaksoa pidettiin yleisesti floppina, jossa toimittajat kehuivat toimittajakollegoitaan ja yrittivät kiillottaa ammattikuntansa pahasti ruostunutta kilpeä. Mitään eliitinvastaisia paljastuksia ei tehty. Suomen konsensus ei järkkynyt.

Britannian oma yleisradioyhtiö BBC suoriutui aivan yhtä karmeasti. BBC lähetti Panorama-ohjelman jakson, jossa brittieliitti sai käytännössä täydellisen synninpäästön.

BBC:n Panorama-lähetys oli otsikoitu toiveita herättävästi: ”Rikkaiden ja vaikutusvaltaisten veroparatiisit paljastettu!” BBC ruoski kovalla kädellä esimerkiksi Islannin pankkireformia ajanutta pääministeriä ja antoi ymmärtää, että tämä oli omistanut Panamalla toimivan yrityksen.

Mielenkiintoista kyllä, BBC ei missään vaiheessa kertonut yleisölle, että esimerkiksi Islannin pääministerin yritys ei suinkaan sijainnut paljon puhutulla Panamalla vaan Brittiläisillä Neitsytsaarilla! Valtion virallinen propagandayhtiö yritti siis peitellä tosiasiaa, että Yhdistyneen kuningaskunnan eliitti itse syyllistyy veroparatiisien ylläpitoon.

BBC paljasti siis jo hankkeen alkumetreillä, että koko tietovuotosirkuksen tavoitteena on suunnata kansan tyytymättömyys pois kotimaisesta eliitistä kohti Yhdysvaltojen ja suurpankkiirien vihollisvaltioita.

obama_sachs-goldman

Goldman Sachsin liittolainen johtaa taistelua korruptiota vastaan

Alleviivatakseen koko paljastusfarssin kaksinaamaista asetelmaa The Guardian –lehti rummutti sunnuntaina, että Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama ja Ison-Britannian pääministeri David Cameron ovat päättäneet näyttää mallia, kuinka talousrikollisuus tullaan kitkemään maailmasta!

The Guardian ei tietenkään muistuttanut, että juuri Obama pelasti kansainvälisen finanssikriisin synnyttäneen juutalaisen Goldman Sachs –rikollispankin.

Valtamedia esittää siis pahimpien rikollispankkien vaikutusvaltaisimmat poliittiset liittolaiset tärkeimpänä vastavoimana korruptiolle ja talousrikollisuudelle. Oikein loogista.

Nähtäväksi jää, tullaanko paljastuksissa käsittelemään lainkaan esimerkiksi Yhdysvaltojen presidenttikampanjan vaikutusvaltaisimpia vaalirahoittajia.

Tärkein kysymys kuuluu, miksei Panama-vuotoa tehty kokonaan julkisesti Wikileaks-tyyliin, jolloin myös toimittajaeliittiin kuulumattomat olisivat päässeet käsiksi miljooniin asiapapereihin. Nyt eliitin talutushihnassa roikkuvat valtamedian journalistit toimivat kaiken tiedon portinvartijoina.

 

Lähteet: Craig Murray, Consented

3 kommenttia

  1. Rahalla ei ole moraalia, joten moraalia ei ole myöskään rahan perässä juoksijalla.

    Mutta ajankohtainen kysymys on: Jos rahanperässä juoksijalla ei ole moraalia niin miksi häntä ei voisi kohdella moraalittomasti.

    Plusääni(6)Miinusääni(2)
  2. ”How Mass Media is Spinning the “Panama Papers” to the Elite’s Advantage

    Like most mass media “leaks”, the information released has been carefully curated and controlled by the powers that be in order to serve a specific agenda . Under the guise of “investigative journalism”, pressure is put on a specific set of regimes and individuals. Meanwhile, the true elite, the one that takes part in the Trilateral Commission, the Bilderberg meetings, the CFR and so forth are exempt from the scandal.”
    Koko artikkeli: http://vigilantcitizen.com/latestnews/mass-media-spinning-panama-papers-elites-advantage/

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  3. Nyt pitäisi julkistaa listat maittain, muuten tämä ei johda mihinkään. Toistaiseksi on vain parjattu Islannin pääministeriä sekä Putinin lähipiiriä. Tosiasiahan on, että kaikkialla rikkaat ja superrikkaat sekä näitä nuoleskelevat pikku nilkit ovat piilotelleet ja salanneet tulojaan ja varallisuuttaan viranomaisia paossa. Jos ensi maanantaina MOT ei esitä nimiä Suomesta, niin silloin jotakin on pielessä.

    Plusääni(13)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat