- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Palestiinalaisilla on oikeus puolustautua Israelin miehitysvallan kauheuksia vastaan

Hiljattain terroristivaltio Israel aloitti Gazan alueen pommitukset sillä tekosyyllä, että palestiinalaiset vapaustaistelijat olivat tehneet raketti-iskuja Israelin kaupunkeihin. Juutalaismafia eli kansainvälinen sionistinen liike hyökkäsi palestiinalaisten kimppuun, ryöväten Palestiinan ja muodostaen sinne verisen miehityshallinnon vuosina 1948-1949.  Tästä syystä, ja tässä tilanteessa palestiinalaisilla vapaustaistelijoilla on velvollisuus puolustautua juutalaisvaltiota vastaan, sillä tuo sionistien luoman kansainvälisen verkoston perustama Israel, on perustamisestaan lähtien ollut palestiinalaisten kimppuun hyökkäävä osapuoli.  Juutalaisvaltio on riistänyt palestiinalaisten elinolosuhteet olemattomiin. Vuonna 2010 heidän asuinalueensa oli muodostunut tilkkutäkiksi. 

Israelin harjoittaman uusimman teurastuksen taustaa 

Viranomaisten mukaan Israel on pommittanut Gazan [1] aluetta ylimitoitettuvoimalla. Pommituksissa on kuollut 139 palestiinalaista, joista 39 on lapsia ja 22 naisia ja loukkaantuneita. (Kuolleiden ja haavoittuneiden lukumäärä tietysti lisääntyy kokoajan.)  

Israelin Gazan [1] alueen pommituksissa on kuollut 139 palestiinalaista, joista 39 on lapsia ja 22 naisia. Loukkaantuneita on Palestiinan terveysministerin mukaan yli tuhat. Mutta israelilaisia on kuollut tähän mennessä virallisten tietojen mukaan vain yhdeksän.  

YK:n ihmisoikeuskomissaari Michelle Bachelet on esittänyt huolensa mahdollisista sotarikoksista Israelissa sekä Palestiinassa. Hän varoittaa tilanteesta, jossa raketti- ja pommi-iskuja on tehty siviilialueille molemmin puolin rajaa. Mutta selvää tietysti on, että sotarikokset ovat Israelin tekemiä 

”Kymmenen viime päivän aikana tilanne on eskaloitunut hälyttävästi. Uhrien määrä kasvaa jatkuvasti. Lisäksi tilannetta lietsotaan puheilla, joiden tarkoitus on kiristää jännitteitä eikä loiventaa niitä”, hän kommentoi BBC:lle [2]

BBC kertoi lauantaina [2], että Israel oli iskenyt myös pakolaisleiriin, jossa palestiinalaisten mukaan oli kuollut kymmenen ihmistä. 

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Timo Stewart arvioi sosiaalisessa mediassa, että väkivaltaisuuksien leimahtamista juuri nyt selittää ainakin osin Nakhban muistopäivä. Kyseessä on Israelin valtion perustamisen vuosipäivä. 

”Nakba”, katastrofi 

”Israel perustettiin vuonna 1948, mutta Palestiinan arabiyhteisö pirstoutui sodassa. Heille se on ”nakba”, katastrofi. Kokemus yhdistää Israelin palestiinalaisia vuoden 1967 miehitettyjen alueiden palestiinalaisiin. Miehityksen jatkuessa sen merkitys on kasvanut”, hän kirjoittaa Twitterissä. 

”Kun rauhan ja oikeudenmukaisuuden horisontti on synkkä, yhä useampi Israelin palestiinalainen on löytämässä yhteyden muihin palestiinalaisiin menneisyydestä ja rakenteellisesta syrjinnästä. Yhteinen historia kiteytyy vuoteen 1948, jota muistetaan 15.5”, Stewart jatkaa. 

Israelin maahyökkäys on mahdollinen Gazaan 

Gazan alue piskuinen, mutta se on yksi maailman tiheimmin asutuista alueista, joten mahdollinen maahyökkäys tuottaisi hirvittävää tuhoa palestiinalaisten siviilien keskuudessa.  

Gaza on muutenkin jatkuvan piirityksen alla. Tilanne on jo nyt paha poliittisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti. Sota vain lisää bensaa liekkeihin, sanoi järjestön johtaja Hussam Elnounou uutiskanava al-Jazeeralle. 

Palestiinan miehityksellä juutalaisvaltio aloitti ikuisen sodan palestiinalaisia vastaan 

Palestiinalaiset ovat joutuneet puolustautumaan juutalaisvaltion miehittävää siirtovaltaa vastaan, mikä tarkoittaa sitä, että juutalaisvaltio on riistänyt palestiinalaisten elinolosuhteet olemattomiin. Vuonna 2010 heidän asuinalueensa oli muodostunut tilkkutäkiksi.  

Täysin selvää on, että juutalaismafia eli sionistinen liike hyökkäsi palestiinalaisten kimppuun, ryöväten Palestiinan ja muodostaen sinne verisen miehityshallinnon vuosina 1948-1949. Tässä tilanteessa palestiinalaisilla vapaustaistelijoilla on velvollisuus puolustautua juutalaisvaltiota vastaan, sillä tuo sionistien luoman kansainvälisen verkoston perustama Israel, on perustamisestaan lähtien ollut palestiinalaisten kimppuun hyökkäävä osapuoli, mitä vastaan palestiinalaiset ovat joutuneet puolustautumaan. Palestiinalaisilla on velvollisuus puolustautua Israelia vastaan. 

Pitäisikö palestiinalaisten alistua juutalaisen miehittäjän valtaan kuin uhrilampaat? Millaiseksi tilanne muodostuisi, jos Hamas luopuisi aseista? Todennäköisesti se ei parantaisi palestiinalaisten asemaa, sillä juutalaismafian aatemaailmaan on sinetöitynä Palestiinan täydellinen valloittaminen ja etninen puhdistus palestiinalaisista. Täten rauhanomaisuus helpottaisi vain Israelia sen hallinnon tavoitteissaan edetä palestiinalaisiin kohdistuvassa kansanmurhassa 

Perimmäinen syy juutalaismafialla murhanhimoiseen julmuuteen perustuu Israelin valtion virallisesta Talmud-ideologiasta. Talmud [3] on kokoelma rabbiinien tulkintoja Mooseksen kirjoista eli Toorasta. Talmudin keskeisin sanoma on juutalaisten rodullinen ylemmyys, juutalaisten maailmanvalloitus ja kristittyjen tuhoaminen.   

Israelin valtion perustaminen oli häikäilemätön humanitäärinen rikos 

Israelin terrorismi palestiinalaisia kohtaan sai alkunsa vuonna 1948, jolloin perustettiin Israelin valtio palestiinalaisten asuinsijoille. Tästä on alkanut juutalaisvaltion ja palestiinalaisten arabien jatkuva kiista, joka ei lopu ennen kuin Israelin valtio on tuhottu. 

Yle areenassa esitettiin vuonna 2016 harvinainen dokumentti, jossa haastateltiin politiikan, median sekä Israelin ja Palestiinan konfliktin asiantuntijoita. Asiantuntijat arvioivat Israelin vuosikymmeniä kestänyttä toimintaa, jonka avulla se on halunnut turvata Yhdysvaltain sekä amerikkalaisten tuen toiminnalleen (toisin sanoen miehitysterrorilleen).1 

Dokumentti vahvistaa sitä tosiasiaa, jonka mukaan Palestiinan vallanneet juutalaiset ovat ”siirtomaaorjuuttajia”. Täsmälleen pitää paikkansa Ze’ev Jabotinskyn lausahdus, että Israel ei ollut ”kansaton maa valtiottomalle kansalle”, vaan se oli palestiinalaisten maa, jonka juutalaiset ryöstivät väkivalloin lännen seuratessa sivusta. 

Watch The Occupation of the American Mind: Israel’s Public Relations War in the United States Online | Vimeo On Demand on Vimeo  [4]

Luonnollisesti tuossa ryöstämisessä oli länsivallat juutalaismafian tukena, ja ilman länsivaltojen ratkaisevaa tukea lois- ja roistovaltiota – Israelia ei olisi syntynyt. 

Juutalaisvaltio virallisesti perustettiin vuosien 1948-1949 käydyillä väkivaltaisuuksilla palestiinalaisia kohtaan. Juutalaisvaltion raakalaismainen miehitysterrorismi on jatkunut vuodesta toiseen. Esimerkiksi Israelin palestiinalaisvastaisessa suuroperaatiossa [5] Gazan kansanmurhassa 2014, [6] juutalaiset pudottivat lähes 20 000 tonnia räjähteitä Gazaan muutaman viikon aikana. Epäilyksettä suurin osa uhreista oli siviileitä; heihin lukeutui esimerkiksi 600 pientä lasta, joista Israelin armeija selvisi Yhdysvaltojen aseistuksella voittajana. Todella “urhoollista”! Toinen esimerkki Talmud-armeijan “urhoollisuudesta” on esimerkiksi al-Wafan sairaalan romuttaminen, mikä lisäsi siviilien kärsimyksiä maksimaalisesti. Luonnollisesti propagandan mukaan Israel taisteli ainoastaan ”terroristeja” vastaan. 

Kuitenkaan nämä armottomat siviilimurhat eivät ole vähentäneet lainkaan keskivertoamerikkalaisten tukea Israelille. Vaikka kuvat silvotuista lapsista sekä palavista sairaaloista levisivät reaaliajassa verkossa, 57 prosenttia amerikkalaisista piti juutalaisvaltion toimia ”oikeutettuina”. Vain 34 prosenttia ajatteli niiden olevan selvästi epäoikeudenmukaisia. 

Israelin tekemät murhat eivät ole koskettaneet kristittyjen sionistien sydäntä muuallakaan länsimaissa. 

Kansanedustaja Päivi Räsänen [7] (kd.) on ehdottanut, että Suomi voisi ottaa kantaa jälleen poikkeuksellisen veriseksi yltyneeseen Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin. 

[8]
Päivi Räsänen.

Sisäministeri Päivi Räsäsen haastattelu Israelin TV7 uutisten haastattelussa [9] 

Päivi Räsänen huomauttaa, että Itävalta sekä Tšekki ovat tukeneet Israelin teurastusoperaatiota, nostamalla juutalaisvaltion lippuja salkoonsa. 

– Suomi voisi osoittaa solidaarisuutta Israelille nostamalla Valtioneuvoston salkoon Israelin lipun, Räsänen ehdottaa. 

Tällainen esiintyminen on kuitenkin Räsäseltä ymmärrettävää, sillä Jumalan Sanan pelkästään kirjaimellinen tulkinta, “yksin uskosta” pelastumisen dogmaattisuus ja kristillinen sionismi sokaisevat ihmisen ymmärryksen uskonnollispoliittisissa kysymyksissä. 

Israelin miehitysvallan kauheudet  

Viimeisten vuosien taustaa palestiinalaisten ja Israelin suhteissa 

Israelin vesihallintoa ollut kestänyt kymmentäkään vuotta, kun elämää antava joki oli ehtynyt jäteojaksi, ja sen vesivarat oli putkitettu muualle (siis juutalaisten käyttöön) sekä korvattu juutalaisten myrkyllisellä teollisuus- ja kotitaloushyhmällä.

Nykyinen Palestiinan ja Israelin välinen konflikti juontaa osittain juurensa sionistipresidentin Donald Trumpin kaudelta, jolloin Trumpin avustuksella Israel aloitti entisestään palestiinalaisten elinolojen kaventamisessa. Tässä tapauksessa taustalla oli Arabiemiraattien silloinen päätös solmia diplomaattisuhteet Israelin kanssa. Luonnollisesti päätöksellä pyritään kurjistamaan entisestään palestiinalaisten asemaa, sillä päätöksen jälkeen Israelin oli määrä aloittaa laajojen alueiden laillistetun ryöstelyn Länsirannalla.   

”Minun aikomukseni luoda Juudean ja Samarian suvereniteetti täydessä koordinoinnissa Yhdysvaltojen kanssa ei ole muuttunut”, sanoi Netanyahu.   

Yllä mainittua aikaisemmin sionistipresidentti Donald Trump hallintoineen aloitti kiivaat toiminnot Israelin edunvalvojana. Tuolloin Trumpin hallinto muiden muassa hyväksyi Länsirannalle rakennetut juutalaissiirtokunnat [10].   

Muiden muassa yllä mainittujen syiden saattelemana Palestiinan vapaustaistelijat ovat velvoitetut taistelemaan Israelia vastaan. Paljon muitakin syitä löytyy, joita käsittelemme jäljempänä. 

Israelin on saartanut nyt jo Gazaa [11] 14 vuotta, mikä tarkoittaa sitä, että terveysjärjestelmä on hyvin puutteellinen. Joten ihmisten hoitaminen ei onnistu edes normaaleina aikoina. Tämä tilanne tietysti muodostuu täydelliseksi katastrofiksi silloin, kun Israel alkaa tietyn väliajoin pommittaa Gazaa.  

[12]

Yhden ongelman muodostavat Israelin laittomat siirtokunnat 

Kansainvälinen laki kieltää miehitysvaltaa siirtämästä omaa väestöään ja perustamasta tuotantoa miehitetyille alueille. Israel rikkoo kaikkia näitä säädöksiä ja valmistaa siirtokunnissa tuotteita palestiinalaisille kuuluvista raaka-aineista. Kuitenkaan palestiinalaiset eivät saa korvausta raaka-aineista. 

Palestiinalaisia viljelijöitä on ryöstetty. He ovat menettäneet maansa (Länsirannalla yli 40%) laittomille siirtokunnille, joista monet tuotteet tulevat markkinoille.2 

Israel on saastuttanut ja ryöstänyt palestiinalaisten vedet 

Ras al-Aynin  palestiinalaiskylästä virtaamaan lähtevä al-Aulaa kuvailtiin vuoden 1891 matkaoppaassa ”kuohuvana ja mutkittelevana jokena, joka lopulta laskee mereen. . . sen voima pyörittää myllyjä ja siitä voi kalastaa pikkukaloja”.3 [13] 

Israelin vesihallintoa ollut kestänyt kymmentäkään vuotta, kun elämää antava joki oli ehtynyt jäteojaksi, ja sen vesivarat oli putkitettu muualle (siis juutalaisten käyttöön) sekä korvattu juutalaisten myrkyllisellä teollisuus- ja kotitaloushyhmällä.3 

Vuonna 1948 Israel alkoi tiedostaen kääntää jokien, ja sivujokien kulkua pakottaen ne toteuttamaan ideologiaa, joka ajautui törmäyskurssille alueen luonnonympäristön kanssa.3 

Välittämättä ekologisesta yhteensopimattomuudesta juutalaiset istuttivat vesi-intensiivisiä vieraslajeja miellyttääkseen eurooppalaisia makuhermoja sekä käyttivät autiomaassa keinokastelua ammentamalla vettä naapureilta, paikalliselta väestöltä sekä ekosysteemeiltä.3 

Juutalaiset eivät ymmärtäneen yhtään mitään Palestiinan Välimeren ilmastoon kuuluvasta maanviljelyksen egolokisestamenetelmästä. Juutalaismafia tuhosi koko Palestiinan viljelyssysteemin. 

Israel syyllistyy vainoon sekä syrjintään palestiinalaisia vastaan 

Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) on julkaissut raportin [14], jonka mukaan Israel syyllistyy vainoon sekä syrjintään palestiinalaisia kohtaan. 

[15]

Raportin mukaan ensimmäinen kriteeri täyttyy sekä Israelin valtion alueella että miehitetyillä alueilla. Sortaminen on systemaattista ja epäinhimillisiä tekoja Israelin puolelta tehdään vain miehitetyillä alueilla. 

Israel on miehittänyt Länsirantaa ja Gazaa vuodesta 1967 alkaen. Israel vetäytyi Gazasta vuonna 2005 mutta saartaa sitä edelleen. Vain pikkuruinen osa Länsirannasta on palestiinalaisviranomaisten hallinnassa. 

Miehitys vaikeuttaa tuntuvasti palestiinalaisten arkea.  Palestiinalaisille on määrätty esimerkiksi liikkumisrajoituksia, kotien purkua, maiden anastamista sekä rakennuslupien epäämistä. Länsirannan palestiinalaisia hallitaan Israelin sotilaslainsäädännön kautta samaan aikaan, kun alueella elävät juutalaiset siirtokuntalaiset nauttivat Israelin lain tuomista oikeuksista. 

HRW:n mukaan Israel on myös tavoitellut täysvaltaiseen maan keskittämiseen juutalaisille ja keskittämään useimmat palestiinalaiset tiheästi asutetuille alueille. Pyrkimys säilyttää alueet juutalaisenemmistöisenä on avoin: Vuonna 2018 Israel määriteltiin nimenomaan juutalaisten kansallisvaltioksi. Esimerkiksi Jerusalemin kaupungin tavoitteisiin sisältyy kaupungin pitäminen juutalaisenemmistöisenä. 

Useita väärinkäytöksiä, kuten lähes poikkeuksetonta rakennuslupien kieltämistä palestiinalaisilta tai heidän kotiensa tuhoamista, ei voi oikeuttaa turvallisuusperustein, järjestö korostaa. 

Raportti perustuu esimerkiksi viranomaisasiakirjoihin ja -lausuntoihin, tapaustutkimuksiin sekä erilaisiin ihmisoikeusdokumentteihin. 

Miksi Israel perustettiin? 

Lopuksi on syytä kysyä sitä miksi Israel perustettiin? 

Miksi kasaarikansa*, jonka alkuperäinen kotimaa oli todellisuudessa jossain Keski-Aasiassa, innostui valloittamaan ja ryöväämään toisten kotimaan Palestiinasta itselleen? 

*) Kasaarit ovat 700-luvulla juutalaisuuteen kääntynyt turkkilais-mongolidinen [16] kansa, joista nykyiset aškenasijuutalaiset [17] polveutuvat [17]. Nämä eivät ole periytyneet Palestiinan juutalaisista. 

Sionistien tärkeimpänä tavoitteena on ollut voimakkaan sotilasvaltion luominen Lähi-itään. Nämä pyrkimykset ovat toteutuneet ja tästä johtuen saamme päivittäin kuulla uutisia Israelin harjoittamasta verisestä julmuudesta palestiinalaisia kohtaan. Israelin valtio siis synnytettiin sionistisen eliitin kansainvälistä hegemoniaa varten. 

Sionistinen valtio perustettiin Palestiinaan siksi, että se on poliittisesti keskeisessä suhteessa Eurooppaan, Aasiaan ja Afrikkaan nähden. Siten Israel muodostaa myös sotilas-strategisen polttopisteen maailman valta-asemaa ajatellen.4 

Kiihkeä ja lakkaamaton mediarummutus kansallissosialistien tuhoamista ”kuudesta miljoonasta juutalaisesta” on jatkunut jo 70 vuotta. Holokaustin paikkansa pitävyydestä ei ole pystytty esittämään ainuttakaan todistusta, mutta sitä vastaan [18] lukuisia. Tämä kaupallistettu holokausti-inferno on ollut yksi syy Israelin valtion perustamiselle. 

Israelin valtiolla ei ole olemassa olon oikeutta valtiona. Israel täytyy kansainvälisillä säädöksillä lakkauttaa ja tilalle pitää perustaa Palestiinan valtio. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

Gaza flare-up: Netanyahu says fighting ’will take time’ amid international mediation efforts – Israel News – Haaretz.com [19] 

Israel-Gaza: Netanyahu says operation against Hamas will continue – BBC News [2] 

Jewish Racism and ”Religion” – Radio Islam (islam-radio.net) [3] 

Forskaren: Trump ger Netanyahu en present – Nyheter (Ekot) | Sveriges Radio [20] 

Palestinians returning home find Israeli troops left faeces and venomous graffiti | Gaza | The Guardian [5] 

Protocols of the Elders of Hamas – The Jerusalem Post (jpost.com) [6] 

Päivi Räsänen nostaisi Israelin lipun Valtioneuvoston salkoon – MTVuutiset.fi [7] 

Heavy Israeli bombing pushes Gaza Palestine to the edge of catastrophe | MSF [11] 

Israeli Authorities and the Crimes of Apartheid and Persecution | HRW [21] 

The Auschwitz ”Gas Chamber” Illusion | CODOH [22] 

  1. Occupation of The American Mind: Israel´s Public Relations War in the United States. Käsikirjoitus: Roger Waters. Ohjaus: Loretta Alper ja Jeremy Earp. Tuotanto: Media Education Foundation/Mundovision Productions and Distribution Inc, Kanada, 2015. Ulkolinja: Israelin mediasota | Yle TV1 | yle.fi [23] 
  1. Finnwatch: YLE uutiset 11.4.2010, Finnwatchin selvitys – raportin 2. tarkistettu painos pdf-tiedostona. 
  1. Edinburgh University Pressin monitieteellisen aikakauskirjan julkaisema raportti Israel’s Settler-Colonial Water Regime: The Second Contradiction of Zionism (”Israelin siirtokunta-asutuksen vesihallinto: Sionismin toinen ristiriita”). Totuus Israelin ”kukoistavista autiomaista” – Kansan Uutiset [13] 
  1. Rami, Ahmed (1988). Vad är Israel? Stockholm: Kultur förlag.