Pakurikääpä ja syöpä

“Hän ei osannut kuvitella mitään niin suurta iloa kuin poistua metsään kuukausiksi, murtaa palanen pakurikäävästä, murentaa se, kiehauttaa leirinuotiolla, juoda ja olla terve kuin pukki… Aivan kuten koira lähtee etsimään mystistä ruohoa joka pelastaa tämän…” Syöpäosasto, Nobel-ehdokas Alexander Solzhenitsyn

Pakurikäävän tieteellinen nimi on Inonotus obliquus. Kyseessä on mustanruskea loissieni, joka kuuluu Hymenochaetaceae-heimoon. Se kasvattaa korkkimaista massaa koivupuiden runkoihin. Toisin kuin monila muilla sienillä, pakurikäävän haju ja maku on todella mieto. Pakurikääpää kasvaa maailman kylmillä alueilla, erityisesti 45. leveyspiirin pohjoispuolella. Sitä esiintyy runsaasti, ja sienen voi irroittaa puusta taltalla tai sahalla. Sieni jauhetaan tai pilkotaan nopan kokoisiksi kuutioiksi. Voit valmistaa teetä liottamalla sieniainesta kuumassa vedessä. Pakurikääpä on suosittu kansanlääkinnässä Venäjällä, mutta myös Pohjois-Amerikassa, Suomessa, Puolassa, Pohjois-Kiinassa ja Japanissa. Venäjällä sitä väitetään käytetyn syövän hoidossa ainakin 1500-luvulta alkaen.

Kuten monien vanhan kansan rohtojen tapauksessa, käyttö on todennäköisesti perusteltua. Pakurikäävästä on löydetty yli 20 erilaista bioaktiivista yhdistettä, joista osalla on syöpäsolujen kasvua hidastava vaikutus.

Hyvä ystäväni Harris Coulter, PhD, on arvostettu historioitsija, jonka erityisalaa on homeopatia. Hän teki elämäntyönsä venäjä-englanti-simultaanitulkkina. Työnsä yhteydessä hän tapasi kuuluisan venäläisen Nobel-ehdokkaan ja toisinajattelijan, Alexander Solzhenitsyn. Mies kertoi hänelle, kuinka ollessaan neuvostovankileirillä hän oli parantanut syöpänsä tämän luonnonvaraisen sienen avulla. Alun lainaus on peräisin hänen kirjastaan Syöpäosasto.

Kansainväliset tutkimukset

PubMed-tietokannassa on 135 tieteellistä tutkimusta pakurikäävästä, 44 liittyy syövän hoitoon. Yksikään ei ole kliininen tutkimus. Olen nähnyt monta kertaa viitattavan kauan sitten tehtyyn kliiniseen tutkimukseen, mutta en ole tarkastanut sen alkuperää. Antaakseni paremman kokonaiskuvan, lisään katkelman joka on kiertänyt useilla verkkosivuilla:

”48 potilaan kliinisessä kokeessa Puolassa vuonna 1957, kymmenellä potilaalla, joita hoidettiin pakurikäävällä, kasvainten koko pieneni, kivut lievittyivät, verenpurkauksia esiintyi harvemmin ja ne olivat vähemmän vakavia, ja toipuessa unenlaatu ja ruokahalu ja toipumisen tunne parantuivat. Suurin osa potilaista oli naisia, joita hoidettiin pakurikäävällä ja joilla oli sukupuolielin- tai rintasyöpä.”

Osa tuloksista oli varsin mielenkiintoisia, jopa provosoivia. Tammikuussa 2015 Kiinan Yanglingissa tiedemiehet eristivät kahta ligniini-hiilihydraattiyhdistettä, joista käytetään nimitystä IOW-S-1 ja IOW-S-2, ja joilla on antitumoraalisia vaikutuksia. Ligniini on monimutkainen kemiallinen yhdiste, jota on kasvien ja puiden soluseinämissä. Yhdisteiden hiilihydraatit sitovat ligniinit ja tekevät niistä vesiliukoisia. Yhdisteet uutettiin käyttämällä kuumavesimenetelmällä. Sekä vesi- että alkoholiuutteella on havaittu antitumoraalisia vaikutuksia.

Vuonna 2015 tehdyssä kokeessa eristettiin antitumoraalisia yhdisteitä. Pakurikääpä uutettiin kolme kertaa vedessä 60 ºC lämpötilassa. Tämän jälkeen loput pakurikäävän yhdisteet poistettiin uuttamalla etanolilla. On tärkeää muistaa, että tee tulisi valmistaa kuumaan mutta ei kiehuvaan 60 ºC asteiseen veteen, jotta hyödylliset kemikaalit säilyisivät vahingoittumatta tai tuhoutumatta.

Sekä IOW-S-1 että IOW-S-2 voivat lisätä syöpäsolujen apoptoosia (ohjelmoitu solukuolema). ”Lisäksi kumpikin hiilihydraatti-ligniinikompleksi hillitsi syöpäsolujen NF-kB-transkriptiotekijöiden aktivoitumista,” heidän mukaansa (Wang 2015) NF-kB on keskeinen tulehdusta säätelevä tekijä.

Laboratorio-olosuhteissa pakurikäävän yhdisteet ovat hidastaneet melanooman (Youn 2014), kohdunkaulansyövän (Zhao 2014), paksusuolensyövän (Lemieszek 2011), keuhko- ja rintasyövän (Nagajyothi 2014), sarkooman (Chung 2010), lymfooman ja leukemian (Patel 2012) kasvua. Kaikesta huolimatta on syytä muistaa, että emme tiedä pätevätkö tulokset ihmisiin. Pakurikääpä ei kuitenkaan ole kovin myrkyllinen, ja sitä on helposti saatavilla pohjoisen metsistä eikä sitä voi patentoida. Uskon ettei tällä hetkellä kukaan testaa sen toimivuutta syövän hoidossa. Clinicaltrials.gov –sivuston listalla ei ole meneillään olevia kliinisiä tutkimuksia Inonotus obliquus –sienellä.

Näin valmistat pakuriteetä

Pakurikääpää voi ostaa monesta paikasta. Sitä myydään jauheena tai kätevästi kapseleihin pakattuna. Suosittelen kuitenkin ostamaan paloina, jolloin tuoreuden ja laadun voi arvioida itse.

Valmistus on yksinkertaista: ota pakurikäävän palanen, laita se astiaan ja kaada päälle kuumaa vettä. Anna hautua noin tunnin ajan. Älä käytä kiehuvaa vettä, 60 ºC on optimaalinen lämpötila, kuten yllä olevassa tiedeartikkelissa mainittiin. Pakuripalan voi käyttää kolmesti. Toisessa tiedeartikkelissa mainittiin, että veden eri lämpötiloista 70 ºC oli optimaalinen antioksidanttien uuttamista varten. Varmistin lämpötilan kinkkumittarilla. Tässä lämpötilassa vesi ei kiehu mutta on liian kuumaa jotta sormia voisi pitää vedessä muutamaa sekuntia kauemmin.

Mitä tulee alkoholiuuttoon (etanoli), mikä tahansa hyvälaatuinen vodka sopii. Mitä väkevämpää sen parempi. Kannattaa säästää vesiuutosta säästyneet pakuripalat, pilkkoa tai jauhaa ne, ja uuttaa ne vodkalla. Näin saat talteen veteen liukenemattomat ainesosat. Voit myös lisätä halutun määrän tinktuuraa ylijääneen vesiuutteen sekaan. Tämä estää vesiuutosta homehtumasta tai kontaminoitumasta. Kun haluat juoda sekoitusta, voit uudelleenlämmittää nesteen jolloin alkoholi haihtuu pois. Lopputuloksena saat uutetta, joka on väkevämpää kuin mitä voisit ostaa verkosta, ja murto-osalla hinnasta.

 

Lähde: Vitality Magazine

Lue myös:

Pakurikääpä pääsi pannasta
Jaakko Halmetoja: Pakurikäävästä laittoman hyvää teetä

1 kommentti

  1. 9-osainen dokumentti The Truth About Cancer: A Global Quest on katsottavissa ilmaiseksi 12.04.2016 alkaen. Dokumentissa on haastateltu 131 lääkäriä, tutkijaa ja vaihtoehtoisilla hoidoilla parantuneita potilaita eri puolilta maailmaa. Dokumentissa on myös mukana lääkäreitä, jotka ovat parantaneet syöpänsä vaihtoehtoisilla hoidoilla. Dokumentin katsominen vaatii rekisteröitymisen sähköpostiosoitteella. Ehkä Magneettimediakin voisi tehdä pienen artikkelin tästä dokumentista, jotta se tavoittaisi mahdollisimman monta ihmistä?

    https://go.thetruthaboutcancer.com/

    Tätä sivustoa kannattaa myös seurata säännöllisesti:
    https://thetruthaboutcancer.com/

    Plusääni(6)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat