"On väärin kysyä, miten holokausti oli teknisesti mahdollista toteuttaa. Holokausti oli teknisesti mahdollinen, koska se tapahtui."

Fernand Braudel

Vieraskynä: ”Pakolaiskriisin” syylliset – minun kaunani

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,21
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Oikeudenmukaisuus on yksi niistä termeistä joka on käsitteenä kokenut ehkäpä suurimman muodonmuutoksen viimeisten kahden vuosisadan aikana.

Oikeudenmukaisuus on sekoittunut liberaalin vasemmistolaisen etiikan kanssa joksikin tunnistamattomaksi sekasikiöksi, jonka tehtävä ei enää ole ylläpitää järjestystä ja sitä tasapainoa joka käytännön ja tunteiden välillä tulisi vallita.

Tuo sairas ja ihmisyyttä vihaava ”uusi oikeus” on valjastettu kokonaisia kansanruumiita tuhoavien instituutioiden rattaiden eteen. Tarkoitan esimerkiksi modernia monikulttuurisuus-aatetta, itsensä syyllistämisen kulttuuria sekä tuon oikeuden äärimmäisen epäoikeudenmukaista jakaantumista vain tietyn mielipiteen edustajien käyttöön.

Kansat ympäri Euroopan on opetettu vihaamaan itseään ja heimoaan milloin mistäkin syystä. Puhutaan sitten mustien orjakaupasta, holokaustista tai Lähi-idän pommittamisesta raunioiksi. Noita kolmea asiaa yhdistää yksi asia… Ne ovat kaikki siionismin* ja kapitalistisen maailmankatsomuksen tuotteita.

Samalla kun Eurooppa tekee itsestään heikon modernin maailman hapatuksilla, häärii kulisseissa usein varsin suppean etnisen sekä aatteellisen taustan omaava väki.

Kun puhutaan mustien orjakaupasta, on hyvä tietää hieman taustoja. Aikajanaan asetettuna mustien orjakauppa alkoi samoihin aikoihin intiaanisotien kanssa.

Pohjois-Amerikkaan pesiytyneet Eurooppalaiset valtiot miehittivät siirtomaita. Kaupankäynnin kasvaessa tulivat myös juutalaiset. Juutalaistaustaiset liikemiehet, jotka olivat saapuneet ”uuteen maailmaan” aina Hollannista Portugaliin, pyörittivät orjakauppaa erittäin menestyksekkäästi koko kolonialistisen ajan.

Samalla kun juutalaiset hankkivat halpaa työvoimaa mantereen uusille isännille, he väittivät, että intiaanit olivat kadonneita juutalaisheimoja. Tätä saarnatessaan he kuitenkin osallistuivat intiaanien joukkomurhiin ja hyväksyivät intiaanien selkänahasta vuollun bisneksen ohessa näihin kohdistuneen rasismin ja väkivallan täydessä mitassaan. (ShtetlMontreal.com)

Samalla saatiin hävitettyä mantereen alkuperäiskansat, tehtyä uudet isännät taloudellisesti juutalaistaustaisista kauppaverkostoista riippuvaisiksi sekä kansoitettua alue mustalla, vielä vieraammalla väestöllä.

wearetheworld

Holokausti sen sijaan on kumottu jo moneen kertaan. Alkuperäinen väite kahdeksasta miljoonasta kuolleesta juutalaisesta oli jo niin naurettava että lukua vähennettiin kuuteen miljoonaan. Tutkimukset ovat kuitenkin alati vahvemmin osoittaneet koko holokaustin olevan valhetta. En paneudu tähän sen enempää vaan kehotan lukijaa tekemään google-haun termillä ”holohoax”. Asia selvenee aukottomasti, sen lupaan.

Ja vasta nyt pääsemme varsinaiseen aiheeseen eli Lähi-idän pommittamiseen maan tasalle. On yleisesti tiedetty tosiasia että israel ja Yhdysvallat kulkevat käsi kädessä sodasta sotaan. Israelin valtion perustamisesta lähtien on israel ahdistellut ympärysvaltioitaan ja yhdessä USA:n kanssa heikentänyt näiden mahdollisuuksia ”normaaliin” elämään.

Kun puhutaan Irakin sodasta, on huomioitava että vaikka sota jo virallisesti onkin loppunut, on erilaiset pommi-, raketti ja ohjusiskut siellä edelleen arkipäivää. Kun puhutaan Syyrian sodasta, on israelin ohjusiskut alueelle varsin tavallisia. Esimerkiksi nimeän israelin tekemän ohjusiskun vuodelta 2013.

Saatteeksi vielä Benjamin Netanyahun mielipiteen siitä, kuinka israelilla on oikeus toimia Lähi-idässä: ThinkProgress.org

Yhdysvallat on pudottanut miljoonittain pommeja alueelle, josta ei kukaan koskaan ole suorittanut aseellista hyökkäystä Yhdysvaltoihin.

Kaikki tämä terrorismin kitkemisen nimissä. Mikäli inhimillisen kärsimyksen minimoiminen on kansainvälisen yhteisön tavoitteena, miksi Yhdysvaltojen ja israelin annetaan mellastaa alueella täysin vapaasti? Tässä mielenvikaisessa teurastuksessa kuolleiden määrää ei voi edes arvioida, niin pitkään on siionistien terrorismi alueella jatkunut.

howcomeMiksi sitten syntyy terroristiryhmittymiä? Kuulostanee vainoharhaiselta, mutta esimerkiksi niin ISIS kuin Al-Qaida on molemmat perustettu Yhdysvaltojen ja siten myös israelin tuella (GlobalResearch.ca).

Loppujen lopuksi tämä kaikki käy järkeen. Israelin loputtomat laajentumishalut yhdistettynä mm. Yhdysvaltojen öljy- ja asebisnekseen tekevät Lähi-idän raunioittamisesta ja väestönsiirrosta niin kannattavan bisneksen, ettei tilaisuutta voi jättää käyttämättä. (GlobalResearch.ca, Businesspundit.com)

Arabimaiden nationalismi taas aiheuttaa ongelmia yhtälailla vartavasten sen kitkemiseen perustettujen, yllämainittujen ryhmittymien toimissa, kuin israelin ja Yhdysvaltain agendassa. Miksi te muuten luulette että presidentti Assad tahdottaisiin poistaa näyttämöltä? Hän vastustaa globalistista kapitalismia ja arvostaa syyrialaista kansaansa ja sitä maata jota se asuttaa. Kansainvälinen juntta tahtoo jatkoa menestyvien nationalististen johtajien hävittämisen jatkumolle. Nationalistiset johtajat aina Adolf Hitleristä Muammar Gaddafiin ovat saaneet kokea siionistisen vihan kaikessa laajuudessaan. Ilman Venäjän väliintuloa seuraavana olisi saattanut olla presidentti Bashar Al-Assad.

Näillä sodilla, niiden taustalla olevilla tekosyillä sekä vielä niiden taustalla olevilla, tässä kertomillani oikeilla syillä taataan pakolaisvirta tasaisena ja vuolaana niin pitkään kuin Lähi-idässä kansaa riittää. Hyödyt tästä kaikesta saa israel, kansainvälinen talouseliitti sekä muutama käsin valittu sätkynukkejohtaja.

Siinä sivussa uhrataan Eurooppa.

Toisaalta voihan olla että israel on vain tavallista ärhäkämpi nationalistinen ja rasistinen juutalaisvaltio ja Yhdysvallat on vain rahanahneiden kusipäiden johtama, maailmanpoliisia leikkivä terroristi ilman että taustalla on minkäänlaisia salaliittoja Euroopan tuhoamiseksi tai koko maailman markkinatalouden saamiseksi tiettyjen henkilöiden käsiin. Voihan olla että kaikki on sitä miltä pinnalta näyttää.

Mutta onko sillä mitään merkitystä Euroopan ja eurooppalaisten kannalta?

Nyt kun taustat sekä faktat on jotenkuten kartoitettu, voidaan puhua pakolaisuuden ja maahanmuuton moraalisesta puolesta. Kuten hieman tuossa aihetta jo sivusinkin, ovat liberaali vasemmisto yhdessä israelia kumartavan raha/valta-eliitin kanssa yksin syyllisiä niin Euroopan maahanmuuton räjähdysmäiseen kasvuun 90-luvun jälkeen kuin tämän hetkiseen pakolaiskriisiin. Samalla he ovat syyllisiä niihin lieveilmiöihin joita tästä pakkointegraatiosta ilmenee kuten esimerkiksi väkivaltarikosten ja seksuaalirikosten kasvu, kansantalouksien mureneminen uusien elätettävien vuoksi sekä niin kansallisen, kuin eurooppalaisen identiteetin hautaaminen monikulttuuriseen, kulttuurimarxistiseen ”kaikki on yhtä”-lööperiin.

Jo 60–70-luvuilla liikkeelle lähtenyt sairaalloisen suvaitsevainen ideologinen hapatus, jossa kaikki on sallittua kunhan se ei sodi suvaitsevaisuutta vastaan, on pesiytynyt massamedioiden avulla niin syvään Eurooppalaisiin kansoihin, että se ei sieltä lähde kuin palavan Euroopan liekeissä polttamalla.

Monikulttuurisuuden alttarille ollaan uhraamassa esi-isiemme Euroopan vuoksi vuotama veri, tuhansien vuosien kulttuuriset traditiot, verenperimämme ja kaikki eurooppalaisten saavuttamat modernit tieteen saavutukset.

Eurooppalainen filosofia tullaan hukuttamaan islamistiseen opetukseen samalla kun suuryritykset käärivät hihaansa Euroopan rikkaudet.

Olen sitä mieltä että nälkää, pelkoa ja ylipäänsä inhimillistä kärsimystä tulee ymmärtää. Samalla olen sitä mieltä että mikäli heikkoudesta tehdään palkittava hyve, kuten pakolaisten tapauksessa, loppuu ihmiskunnan kehitys. Mikäli tällaista ideologiaa todella tahdotaan ajaa, voimme sammuttaa valot maailmasta ja laittaa putiikin kiinni. Ihmisyyden ja ennenkaikkea menestyvien sivilisaatioiden taustalla on aina ollut pyrkimys parempaan. Mikäli me annamme kaikille kansoille helpon tien ulos Heidän omista ongelmistaan, tuo pyrkimys ei koskaan toteudu. Ei ainakaan merkittävällä, massojen tasolla.

Yhdessä empatiakyvyn, teknologisen osaamisen, loogisen päättelykyvyn ja oikeuskäsityksen rinnalla täytyy olla myös halu selviytyä. Eikä pelkästään halu, vaan oikeaan suuntaan ohjaava vietti selviytymiseen. Tämänhetkinen itsetuhoinen toiminta jota Euroopassa ajetaan, ei kerro siitä että tuota viettiä olisi enää olemassa. Kuten sanoin toisessa artikkelissani, ”Kansamme on taantunut siitä olemassaolostaan taistelevasta kansasta, joka kesti sortovuodet, sisällissodan, suursodan, suomettumisen sekä kommunismin, kuolevaa vikinää pitäväksi rotaksi jonka kansainvälinen raha- ja valta-eliitti on potkaissut pimeän mökin nurkkaan kuolemaan.”

Valkoinen väestö tulee katoamaan maan päältä mikäli annamme liberaalin vasemmiston päästä tavoitteeseensa.

Liberaali vasemmistolainen ajatusmaailma ei voi sietää ajatusta kansallisvaltioista, roduista, kulttuureista jne… Tuon aatteen sydämenä toimii viha alkuperäiskansoja kohtaan. Tai oikeastaan vain valkoista väestöä kohtaan. Toimia perustellaan kulttuurien hyväksymisellä ja multikulttuurisen maailman luomisella.

Herätys: meillä on jo monikulttuurinen maailma ja mitä enemmän kansoja sekoitetaan, sitä homogeenisemmäksi käy maailman kulttuurit. Vain valkoista väestöä, lähinnä Eurooppaa, painostetaan ottamaan maahanmuuttajia oman kansallisen identiteettinsä menettämisen uhalla. Ei se ole edes uhka vaan tosiasia ja faktaan perustuva tulevaisuuden ennustus. Sen näkemiseen ei tarvitse olla ennustaja tai selvännäkijä. Mikä on tuon liberaalin vasemmiston tavoite? Koko maailman kansoittava, kanien lailla lisääntyvä, maitokahvin värinen, hajuton ja mauton massa? Tahdon huomauttaa että kommunistiseen ihanteeseen kuului globaali kansa ja ihanteena oli kulttuurittomuudessaan yhtenäinen, yhdestä kansasta ja valtiosta koostuva maailma jota kansoittaa ”täydelliset neuvosto-ihmiset”. Tätäkö kansa haluaa? Epäilen vahvasti. Sitä ei vaan saa sanoa ääneen!

Monikulttuurinen hapatus ja kansojen sekoittuminen tuhoaa ihmisyyden monimuotoisuuden ja hävittää kaikki kulttuurit kunnes jäljellä on vain kaksi: israel ja tuo maitokahvin värinen massa. Arvatkaapas kumpi johtaa kumpaa?

Tämän hetkinen, keinotekoinen ”pakolaiskriisimme” ei ole pakolaisuutta tai edes kulttuurimarxistien ihannoimaa maahanmuuttoa, vaan invaasio. Eurooppaa miehitetään parhaillaan. Nyt on muistettava että yksikään kansainvälinen sopimus, EU:n maahanmuuttajakiintiöitä lukuunottamatta, ei velvoita Eurooppalaisia valtioita ottamaan vastaan ketään EU:n rajojen ulkopuolelta. Toiminta on siis täysin vapaaehtoista.

Miksi luulette että rikkaat arabimaat eivät ota ”pakolaisia”? Siksi koska he tietävät että kyseessä on kaiken tieltään tuhoava kierre. Miksi luulette että asialle ei laiteta stoppia vaikka jo nyt on nähtävissä valtavia levottomuuksia, väkivaltaa ja alati syvenevä lama? Koska kansainvälinen eliitti ei näe mitään syytä lopettaa sitä! Koko vallitseva tilanne sotineen, lamoineen, pakolaisineen, valtioiden sisäisine erimielisyyksineen kaikkineen pelaa peliä siionistien omistamien suuryritysten, pankkiirien ja israelin pussiin. Edes Yhdysvallat ei paina tuossa sakissa yhtään mitään. Tuo rahan ja vallan triroikka on kaadettavissa vain sillä että ihmiset avaavat silmänsä ja pelastavat itse itsensä, heimonsa ja Euroopan.

Kuten kysyin jo aiemmin: Kun jäljelle jää israel ja se maitokahvin värinen, juureton ja kulttuuriton massa, arvatkaa kumpi johtaa kumpaa? Mikäli lukijat pitävät kysymystä tuulesta temmattuna, suosittelen katsomaan yllä olevan videon ja kuuntelemaan varsin suorasukaisia mielipiteitä meistä ”muista”.

Asiasta voi tulla keskustelemaan Suulaan Kansalaisen Facebook-sivuille. Laittakaa viestiä, kommentoikaa ja kertokaa mielipiteenne asiaan. Muistutan ettei artikkelin tarkoitus ole loukata ketään tai kiihottaa yhtäkään kansanryhmää vastaan. Kiitos ajastanne.

*”Sionisti” ei ole kiertoilmaus sanalle ”juutalainen”. Tämä artikkeli ei väitä, että tekstissä nimetyt juutalaiset edustaisivat koko juutalaista kansaa tai toimisivat tietyllä tavalla siksi, että he ovat juutalaisia. Sellaisen väittäminen olisi Suomessa rikollista.

 

Alkuperäinen artikkeli julkaistu Suulas Kansalainen –blogissa 22.9.

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

23 Kommentit

  1. ”Muistutan ettei artikkelin tarkoitus ole loukata ketään tai kiihottaa yhtäkään kansanryhmää vastaan.”

    Lukija testatkoon tuon väitteen:

    Paina selaimesi etsi-toimintoa. Se tulee monissa selaimissa näppäinyhdistelmällä ctrl-f. Kirjoita hakukenttään israel. Kiinnitä huomiota siihen, että artikkelissa israel kirjoitetaan pienellä joka kerta paitsi virkkeen alussa.

    ”yleisesti tiedetty tosiasia että israel ja Yhdysvallat kulkevat käsi kädessä”

    ”valtion perustamisesta lähtien on israel ahdistellut ympärysvaltioitaan”

    ”Kun puhutaan Syyrian sodasta, on israelin ohjusiskut”

    ”Esimerkiksi nimeän israelin tekemän”

    ”Saatteeksi vielä Benjamin Netanyahun mielipiteen siitä, kuinka israelilla on oikeus”

    ”, miksi Yhdysvaltojen ja israelin annetaan mellastaa alueella täysin vapaasti?”

    ”ISIS kuin Al-Qaida on molemmat perustettu Yhdysvaltojen ja siten myös israelin tuella”

    Huom: Isis kirjoitettiin kaikki isolla.

    ”, kuin israelin ja Yhdysvaltain agendassa.”

    ”Hyödyt tästä kaikesta saa israel”

    ”Toisaalta voihan olla että israel on vain tavallista ärhäkämpi nationalistinen ja rasistinen juutalaisvaltio”

    ”Kuten hieman tuossa aihetta jo sivusinkin, ovat liberaali vasemmisto yhdessä israelia kumartavan raha/valta-eliitin kanssa”

    ” tuhoaa ihmisyyden monimuotoisuuden ja hävittää kaikki kulttuurit kunnes jäljellä on vain kaksi: israel ja tuo maitokahvin värinen massa”

    ”pelaa peliä siionistien omistamien suuryritysten, pankkiirien ja israelin pussiin.”

    ”Kun jäljelle jää israel ja se maitokahvin värinen, juureton ja kulttuuriton massa,”

    Artikkeli päättyy näin:

    ”Tämä artikkeli ei väitä, että tekstissä nimetyt juutalaiset edustaisivat koko juutalaista kansaa tai toimisivat tietyllä tavalla siksi, että he ovat juutalaisia. Sellaisen väittäminen olisi Suomessa rikollista.”

    Laskelmoiko kirjoittaja miten voisi maksimoida vihanlietsonnan silti välttyen tuomiolta? Saatoin ajatella liian jyrkästi. Ehkä hän ei vain osaa kirjoittaa.

    (7)(45)
    • Mitä tarkoitat?

      (0)(0)
    • Suomi suomalaisille

      Muistin virkistämiseksi Tyrskylle:

      Jokunen lause juutalaisten pyhästä kirjasta Talmudista:
      ”Keritoth 6b: Ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä.
      Kiddushin 68a: Ei-juutalaiset ovat eläimiä, aaseja.
      Ketuboth 111a: Ei-juutalaiset ovat kansaa, joka on kuin aaseja – orjia, jotka katsotaan isännän omaisuudeksi.”

      Ks. myös ”Report: Netanyahu Promises Talmud Will Be Israeli Law”, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180440#.VfHlwZcaf6M

      ”History’s Cruelest Hoax[huijaus]: Semitic Khazars
      97% of Modern ’Jews’ are Mongols, Turks and Huns (Khazars)—Only 3% of Jews Have Semitic Blood!”,
      http://www.veteranstoday.com/2015/04/29/historys-cruelest-hoax-semitic-khazars/ (Kuitenkin he väittävät olevansa VALITTUA kansaa ja siksi Israelin kuuluvan heille!)

      (37)(0)
    • Ja ketkäpä siellä taustalla aina häärii, kuin samat käärmeet? 😛

      (15)(0)
    • Onko juutalainen joka ei noudata juutalaisten itsekästä, rasistista ja nationalistista uskontoa sitten juutalainen edes. Juutalaisessa uskonnossa jumala on mammona ja goyim alkeellisena eläimenä vain väline siirtää mammonaa valitulle kansalle.

      (5)(0)
  2. Tyrsky olikin tarkkasilmäinen lukija. Tosiasiahan on ettei israel ole valtio siinä mielessä missä me termin tunnemme. Siksi kirjoitan israelin pienellä koska kyseessä on halveksittava ja 100% valheeseen perustuva terroristien toimittama valloitus. Jotain maailman kaksinaamaisuudesta kertoo valtava itku Krimin liittämisestä Venäjään. Se sentään tapahtui kansanäänestyksen eikä verenhimoisen terrorismin kautta.

    (51)(2)
    • Täällä HS on jatkuvasti kritiikin kohteena. Ymmärrän perustelut ja katson niiden pitävän paikkansa. Kuitenkaan en ymmärrä, jos jokin taho yrittää toimia tiedonvälittäjän asemassa ja samalla pyrkii lietsomaan vihaa sekä laittaa omasta vimmasta ammentaen oikeinkirjoitussäännötkin uusiksi.

      Jää outo maku kun joku tarjoilee natsahtavaa ideologiaansa samalla kieltäytyen oikeinkirjoituskansallissosialistin tehtävistänsä.

      (0)(7)
      • Kirjoitettaessa eläimestä tai oikeastaan mistä tahansa mistä kirjoitetaan muodossa ”se”, kirjoitetaan nimi pienellä. Samalla kun noudatan oikeinkirjoitussääntöjä voin kätevästi tuoda esiin halveksuntani israelia kohtaan.
        Entäpä onko sillä väliä mikä on motiivini kirjoittaa yllä olevan kaltaisia tekstejä mikäli faktat pitävät paikkansa? En kiellä enkä myönnä olevani kansallissosialisti mutta sen myönnän että kannatan oikeita, tosia ja arvokkaita asioita. Kaikki jotka sotivat oikeita,tosia ja arvokkaita asioita vastaan, luettelen itseni sekä heimoni vihollisiksi. Tässä tapauksessa israel ynnä muutama muu maailman juutalaiseliitin edustaja ovat tuon statuksen ansainneet. Tämä ei ole vihapuhetta vaan todellista rakkautta omiani kohtaan. Sitä kutsutaan patriotismiksi.

        (6)(0)
        • Sanot kannattavasi ’oikeita, tosia ja arvokkaita asioita’ ja samalla kerrot miten oikeinkirjoitussääntöjä noudattamalla voit tuoda kätevästi halveksuntaasi esiin. Nämä viisaudet tarjoilet rikkomalla oikein kirjoitussääntöjä. Sen myötä alleviivaat lähinnä sitä mitä laatua arvosi ovat ja kuinka järkevää moinen touhu on. Kumpikaan niistä eivät edusta patriotismia, vaan vähämielistä viha-agendaa.

          Sinun rajauksesi jostakin heimosta eivät ole sen parempia kuin jonkun toisen. Meneekö raja ensimmäisessä, toisessa, vai kolmannessa serkussa, vai yhteisessä äidinkielessä, vai onko idea sittenkin se, että mitä väliä vaikka saamelaiset olivat täällä ennen meitä muita, me olemme olleet täällä sittemmin ja jo hyvän tovin?

          Tarkoitan, että kun joku paasaa ideologiaansa, niin siitä vain, mutta se pitää voida alistaa kriittiselle ajattelulle. Usein käy niin, että kyseinen ideologia ei olekaan kestävällä pohjalla.

          Rakkaus omiasi kohtaan, sanot. Kannattaa ottaa huomioon, että jos moinen, siis tuo rakkaudeksi väittämäsi riippuu jostakin ihonväristä, heimosta, sukulaisuussuhteesta, se ei määritelmällisesti ole rakkautta – kiintymystä ehkä, mutta ei rakkautta.

          Mitä mieltä olet siitä, että olet saatanan heimoa? Ethän rakasta vihamiestäsi, vaikka juuri niin piti tehdä.

          (0)(1)
  3. Jaahah. Kaapumiestä epäillään Suomen lipun häpäisemisestä. Kyllä tässä alkaa jo sen verran törkeys olla huipussaan, että alkaa mitta olla täynnä. Ei voi kerta kaikkiaan kohta enää edes seurata nettikeskusteluita, kun jo etoo niin paljon tiulanne ja esitykset. Lehtiä ei ole voinut lukea eikä telkkua katsoa aikoihin.

    Voiko olla niin, että päättäjät voivat noin vain tuhota Suomen ja koko ajan hyppiä silmille ja kaataa paskaa niskaan? Nythän SVL-tempauksetkin ovat rikosepäilyn alla järjestään. Vain komukat voivat osoittaa mieltä.

    Minä en ainakaan enää kestä katsoa edes Sipilän pärstää. Saati Soinin tai Stubbin. Etoo ja raivostuttaa, kun nuo vilahtavatkin.

    (57)(1)
  4. `Hallitus valmistelee Rovaniemen kaupunginhallituksen jäsenen Liisa Mariaporin mukaan pakkolainsäädäntöä salassa: jokaisen kunnan on otettava 25 % väestöpohjastaan pakolaisia!`:
    Liisa Mariapori: Suomeen pakkolainsäädännöllä 1 250 000 pakolaista!:
    http://mvlehti.net/2015/09/28/liisa-mariapori-suomeen-pakkolainsaadannolla-1-250-000-pakolaista/

    Vaikka ottaisimme pakolaisia Suomeen vaikkapa vain yhdestä ainoasta Afrikan valtiosta – Nigeriasta, joka sijaitsee Afrikan-Kainalossa, emme saisi aikaan Nigerian väestönkehityksessä mitään merkittävää.

    Nigeriassa on tällä hetkellä yli 180 000 000 asukasta. Nigerialaisten väestönkasvu on tällä hetkellä yksi maailman nopeimmista. On arvioitu, että seuraavaan kolmen sukupolven (1. sukupolvi = n. 30 v.) aikana eli noin vuoteen 2100 mennessä nigerialaisia on reilusti yli 900 000 000. Väestöpyramidi on jatkuvasti kärkikolmio ylöspäin, joten tässä vaiheessa tapahtuu väestöräjähdys.

    Esimerkiksi Intia väestönkehitys tulee menemään reippaasti ohi Kiinasta, eikä kummassakaan maassa välttämättä tapahdu väestöräjähdystä. Mutta mikäli nigerialaiselle väestönkehitykselle ei tehtäisi mitään, ylittäisi tulevaisuuden nigerialaisten määrä jopa nämäkin väestörikkaat maat.

    Vaikka Nigerian pinta-ala on lähes kolme kertaa suurempi kuin Suomen, asettaisi alati kiihtyvä väestönkasvu Nigerialle infralle kovia haasteita. Maan huoltosuhde ei pysyisi kehityksessä mukana suhteessa väestön kasvuun. Nigerialaiset ovat jo nyt alkaneet hakeutua esimerkiksi Libyan kautta Eurooppaan. Muuttoaalto tulee kiihtymään.

    Miksi he eivät hakeudu naapurivaltioihin? Ehkäpä siitä syystä, että Nigerian välittömien rajanaapureiden kuten Benin lännessä (10 000 000 asukasta), Niger pohjoisessa (18 000 000 asukasta), Tsad koillisessa (13 000 000 asukasta) ja Kamerun idässä (23 000 000 asukasta) asiat eivät ole sen paremmassa jamassa.

    Rajanaapurivaltioiden takana olevien afrikkalaisten valtioiden väestökehitys on, jos mahdollista, vieläkin pahemmalla tolalla, joten sinnekään ei kannata mennä. Tavallisen nigerialaisen ainoa keino selviytyä tilanteesta on lähteä hakemaan turvapaikkaa Euroopasta. Ja koska eteläisen Euroopan maat alkavat olla tappituntumaan asti täynnä pakolaisia, on parempi suunnistaa Pohjoismaihin, kuten Suomeen, jossa on kuulemma sosiaalinen piikki jatkuvasti auki.

    Suomen suvaitsevaisto onkin nyt muikean tilanteen edessä. Nuorta miestä alkaa lappaa maahamme mustanaan, joista on varaa jopa valita: Rumimmat voi käännyttää vaikkapa Ruotsiin. Pian kuitenkin tulisimme vain huomaamaan kuinka nigerialaisten väestötilanne ei helpotu, vaikka ottaisimme nigerialaisia vastaan miljoonan maahanmuuttajan vuosivauhtia. Itse asiassa, sillä aikaa kun otamme vastaan nigerialaisia pakolaisia (miljoona per vuosi), Nigerian väestönkasvua ei saada hillittyä, vaan se jatkaa nopeaa kasvuaan.

    `Nigerian liittotasavalta eli Nigeria on liittovaltio Länsi-Afrikassa. Sen pinta-ala on noin miljoona neliökilometriä ja arvioitu väkiluku noin 177 miljoonaa (2014). Nigeria on väkiluvultaan Afrikan suurin valtio`:
    Nigeria:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Nigeria
    Karttakuvassa Nigeria:
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/0a/LocationNigeria.svg

    Seuraavassa linkissä, maailman populaation väestökello, tunnuslukuja maailman väestötilanteesta ja tulevaisuuden arvioita väestötilanteesta:
    Maailman populaation väestökello:
    http://www.worldometers.info/world-population/
    Maailman populaatio maittain (Klikkaa maan kohdalta niin saat maakohtaisen väestökellon esiin):
    http://www.worldometers.info/world-population/population-by-country/

    On olemassa vain yksi inhimillinen menetelmä, joka tehoaa ja se on tämä: Lapsikuolleisuuden vähentäminen väestörikkaissa maissa saa aikaan perhekoon pienenemisen.

    (22)(1)
  5. Suomi suomalaisille

    Erinomainen artikkeli!

    (19)(0)
  6. Tulevaisuus ei ole vaaleanruskea tai onhan nuo arabit vähän vaaleamman ruskeita juu. Tulevaisuus on verenpunainen.

    http://www.vho.org/aaargh/fran/livres10/RITTERantichrist.pdf

    Laitetaanpa sitaatti linkistä esim. nykyistäkin Euroopan tilannetta tai viimeistä Maailmansotaa ajatellen: ”Mielenkiinnon vuoksi seuraa tässä vielä sitaatti juutalaisen Samuel Rothin kirjasta ”Jetzt und Immer” (Nyt ja Aina /1925). Tässä Roth esittää, mitä Israelin Heimon herrat voisivat tehdä ”vain ihmiskunnan parhaaksi”, jos tämä ”mikrokosmos” saisi rakentaa ”Tulevaisuuden kaupunkinsa” eli ottaisivat maailmanherruuden. Hän kirjoittaa suoraan: ”Silloin tulee mies, Koston mies. Hän tulee peittämään Euroopan keltaisiin pilviin. Kansakunnat tulevat tähän kuolemaan. Venäjällä säästetään vain imeväiset ja lukutaidottomat. Puolasta ja Ukrainasta tehdään erämaata. Kaikki naiset näissä maissa tulee ensin raiskata, ennen kuin heidät tapetaan, muistutukseksi siitä, mitä suojattomalle kansalle heidän keskuudessaan kerran tehtiin. Belgiassa ja Saksassa järjestetään sellainen teurastus, että Hollannissa on rakennettava suuremmat padot, jotta ruumiiden haju ei käy sietämättömäksi…”

    Juutalaisella on kaunis visio.”

    Nyt ei ole kysymys mistään sisällissodista tai NoGo-alueista. Nyt on sellaiset volyymit koko Euroopassa, että ollaan ihan toisissa sfääreissä. Tässä on kysymys tuhosta. Nyt on alkanut jokin juutalaisten loppurynnistys. Saksa ottaa kaikki mahdolliset tulijat ja kaikki on otettu Etelästä jo kauan Italiaan, Kreikkaan ja Espanjaan.

    Kyse ei ole vain siitä, että jotkut suurpankit ja osakkeenomistajat saavat etua ja halpatyövoimaa. Kenties juuri kukaan ei saa taloudellista etua, paitsi ehkä jälkeenpäin kaikki on juutalaisilla ja kaikki valta absioluuttisesti. Tietenkin kaikki palkat ovat alhaalla suureksi osaksi ja sossutuki ja muu oikeiston vihan kohde lakkaa pian. Kaikki omaisuus yksityistetään ilmaiseksi juutalaisille.

    Mutta todellisuudessa siis kaikki menee vain hullummaksi ja pahemmaksi. Katastrofiin. Kv. juutalaisuus on saatanallinen porukka, joka tahtyoo vain tuhoa ja pahaa. Kaikki menee syöksykierteeseen. Suomen kansa ja Euroopan kansat murhataan jne. Pahuus on tärkeämpää kuin rikkauksien kokaminen. Maapallo pärjäää juutalaisten mielestä vähemmällä väestöllä ja tietotaidolla/sivistyksellä ja vähemmällä mammonalla.

    (22)(0)
  7. ”Samalla olen sitä mieltä että mikäli heikkoudesta tehdään palkittava hyve, kuten pakolaisten tapauksessa, loppuu ihmiskunnan kehitys.”

    Samoin perustelevat ne, jotka kannattavat aborttia, eutanasiaa, eugeniikka, sekä murhaa, itsemurhaa ja kansanmurhaa.

    (1)(1)
    • Ongelma on siis lähinnä siinä mitkä asiat heikkoudeksi katsotaan. Myötätunnon puuttuminen ja omantunnon paaduttaminen ovat psykopaattien mukaan vahvuuksia, mutta aika paljon he ovat silloin ihmisyydestään menettäneet, jopa sen oleellisen. Sen takia tuhoisat ajatelmansa kohdistuvat myös heihin itseensä, vaikkakin usein vain välillisesti. Toisaalta, tuikityperille on älytöntä selittää heidän toimintansa ja ajattelunsa mielettömyyttä, joten rypekööt saastassansa.

      (1)(1)
      • En ole aivan varma sisälsikö kommenttisi loukkauksen? Kyse ei ole sosiopatiasta tai psykopatiasta vaan terveestä järjestä. Ongelmien ratkaisun on tapahduttava heidän ehdoillaan heidän alueellaan, ei meidän kustannuksellamme meidän kotimaassamme. Korostin inhimillisen kärsimyksen ymmärrystä artikkelissani ja seison sen takana. Ihmiskunnan historia on täynnä sotaa ja kuolemaa eikä siinäkään ole kysymys muusta kuin ihmisyyden eläimellisyydestä. Voit kutsua minua natsiksi, idiootiksi, psykopaatiksi tai vaikka Aira Samuliniksi mutta siinä että Eurooppa maksaa lähi-idän terroristien, kansainvälisen juutalaiseliitin ja Yhdysvaltojen juonien vaatimaa hintaa aina turvatun olemassaolonsa menettämiseen saakka, on kohtuuton, mielenvikainen ja ihmisluonnon vastainen vatimus.

        (6)(0)
        • Loukkaus ei ainakaan ole itsetarkoitus, ei nytkään. Kieltämättä terveeksi kehumasi järjenjuoksusi kuitenkin on ahterista, mutta fanaattisuudella ei ole korvia. Kyllä minä mielelläni perustelen väittämäni, mutta jos aistin tuota fanaattisuutta, tiedostan miten järkipuhe ei tuohon toiseen vaikuta. Silloin on parempi vain todeta tämä ja toivoa muidenkin huomaavan samat seikat.

          ”Ongelmien ratkaisun on tapahduttava heidän ehdoillaan heidän alueellaan, ei meidän kustannuksellamme meidän kotimaassamme.”

          Ajatelma on ymmärrettävä, looginen ja tosi, mutta vain tietyillä reunaehdoilla – ja kyseiset reunaehdot eivät ole
          linjassa todellisuuden kanssa. Kansallisen tason ratkaisut globaaleihin ongelmiin eivät ole ratkaisuja lainkaan, vaan ongelmilta silmiensä sulkemista.

          En halua nimitellä sinua, mutta jos kirjoitat typerästi ja vihaa lietsovasti, saat palautetta – tietenkin. Annan palautetta kun siihen aihetta on. Kommunismia en kannata. Valta kansalle on itsessään ylevä ajatus, mutta kommunismissa se ei toteudu, vaan valta kätketään muualle. Demokratioissa valta kätketään vapaamuurarillisten välikäsien vaikutuspiiriin – ja avointa yhteiskuntaa ei ole olemassakaan. Aina jotkut suhmuroivat. Se, joka tämän ymmärtää, haluaa tietenkin tietää ketkä.

          Vaikka omassa ymmärryksessään olisikin kokenut, että nyt saanut syylliset selville, tuon tiedon kanssa on oltava hyvin tarkkana. On veteen piirretty viiva kertooko tuota (sinänsä kuohuttavaa) tietoa uutisena, vai onko kyse sittenkin vihanlietsonnasta. Vihaa lietsova ei toimi millään tavoin ylevästi, vaikka liittäisikin toimintaansa sellaisia laatusanoja kuin patriotismi.

          Jos pyrit tavoittamaan maltillisia, he näkevät tekstiesi fanaattisuuden. He eivät kiinnostu viestistäsi, vaan kokevat kaikki esittämäsi faktatkin ’jonakin mouhkaamisena’. Näin vahvistat heidän ennakkoluulojansa. Samalla vaikeutat niiden toimintaa, jotka haluaisivat faktojen menevän perille faktoina.

          Jätä se kyrps-töttöröö ja tajua miten faktat ovat meille kaikille yhteisiä. Älä saastuta faktoja ja niistä kertovia millään matalamielisyydellä ja halveksunnantunteillasi. Jos haluat tunteilla, keksi jotain muuta tekemistä, mutta älä kuvittele kirjoittavasi älyllisesti samalla kun vuodatat vihan hedelmiä.

          Siis, pysy faktoissa, niin se oikeamielisyyskin saa sinussa aidosti jalansijaa.

          (0)(5)
          • Suomi suomalaisille

            Allaviitatun artikkelin alkuosassa on varoitus:

            ”Varoitus:

            Seuraava kirjoitus sisältää rasismia, kansanryhmään kohdistuvan vihan lietsomista, rodullisen eriarvoisuuden avointa ihailua, ja kansanvallan halveksimista. Kuinka muuten voisi ollakaan, sillä lainattu kirjoittaja on EU:n taustalla olevan ryhmän pääideologi. Emme vastaa hänen mielipiteistään, vaan vastustamme niitä, kuten kommenteistamme selviää. R.Coudenhove-Kalergin teksti on julkaistu sellaisenaan, rikoksen tuntomerkit täyttäviä yksityiskohtia poistamatta, sillä haluamme antaa lukijoillemme realistisen kuvan nykyaikaisesta rodullisesta suprematismista, jonka ilmaus on valheellinen ”monikulttuuri”-propaganda. Kehoitamme lukijaa käyttämään kriittisyytensä koko arsenaalia.

            Näillä evästyksillä, lukemisen iloa!”

            Toivottavasti ’tyrsky’ saisi artikkelista laajempaa näkemystä siitä mitä on todellinen rasismi ja vihanlietsonta:

            ”Kalergi-suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi”, http://tappis.0catch.com/Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi.htm

            (1)(0)
          • tyrsky, väärin meni. Kansallisen tason ratkaisut ovat globalisaation ongelma ja sen puoleen kansalaisvaltiot pyritään henkisesti tuhoamaan yksi toisensa jälkeen.

            (1)(0)
  8. tyrsky, puhut kriittisestä ajattelusta. Mikset sitten alista artikkelin sisältöä kriittiselle ajattelulle, vaan hyökkäät tekaistuin perustein artikkelin kirjoittajaa vastaan. Tuo syö sinun omaa uskottavuuttasi omatunnon ja oikeamielisyyden erikoisasiantuntijana. Salakavalasti ujutat sanaa ideologia reaalimaailman havaintoihin perustuvan tekstin rinnalle.

    Toisessa artikkelissa Suulas Kansalainen mainitsi, että uskonto ja reaalimaailma pitäisi erottaa toisistaan. Ikävä kyllä se on mahdottomuus, holokaustivale on nykyajan valtauskonto. Siinä esitellään tämän uskonkunnan paholainen eli kansallismieliset ja muut kansainvälisen juutalaisen rahajärjestelmän vastustajat. Monikulttuurisuus on edellä mainitun sisaruskonto ja siinä markkinoidaan ilman palautusoikeutta uskonkunnan maanpäällistä paratiisia. Parempi uskoa uskomattomaan kuin uskoa valtavirran valheeseen, koska uskomaton saattaakin olla totta, mutta valhe ei ole eikä tule.

    (2)(0)
    • Historiallisista ja yhteiskunnallisista epäkohdista kertovan ei tule usuttaa eikä yllyttää ketään mihinkään laittomuuksiin, vaikka aihe itsessään olisi kuinka tärkeä. Sen viestin halusin kohdentaa artikkelin kirjoittajalle senkin uhalla, että oli käytännössä selvää miten jotkut tulevat väittämään sen olevan henkilökohtainen hyökkäys. Artikkelin sisältö alistettiin kritiikille. Risuja tuli epäasiallisesta esitystavasta, ruusut jäivät nupuiksi, mutta oli niitäkin.

      Kiitän tittelistä, tuosta ’omatunnon ja oikeamielisyyden erikoisasiantuntija’.

      (2)(0)
      • Joono, olkoon sitten niin. Holhousyhteiskunta on epäkohta jo itsessään, koska se ei luota kansalaisen arvostelukykyyn, tai ei halua luottaa, muutenhan juutalainen keskusjohto olisi tarpeeton. Kristus luottaa kansalaiseen, Johanneksen Evankeliumin 8. luvun 44. jakeessa tulee aika kovaa tekstiä, mikä ei ole yllyttämistä kansanryhmää vastaan vaan peiliin katsomisen aika ja paikka itse kullekin.

        (1)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*