Löysimme 513 hakutulosta hakusanoillasi

Juutalainen luuli sukulaistensa kuolleen ”holokaustissa” – löysi yhtäkkiä 500 sukulaistaan!

Koska valtavirtaiset historioitsijat eivät ole kyenneet todistamaan ”holokaustia” eli juutalaisten kansanmurhaa väestötilastojen avulla, joutuu holokaustiteollisuus jatkuvasti vetoamaan kuulopuheisiin ja juutalaisten ”silminnäkijäkertomuksiin”. Israelilaislehti Haaretz’n tuore artikkeli vie strategialta lopullisesti uskottavuuden. Holokaustiuskovaisten mukaan Hitler murhautti 6 000 000 juutalaista, koska monet juutalaiset ovat väittäneet menettäneensä koko sukunsa toisen maailmansodan melskeessä. Julkisuuteen nousee kuitenkin silloin tällöin Earnest Hollanden […]

Holokaustinkiistäjä ja kansallismielinen aktivisti Horst Mahler pidätetty Unkarissa!

Holokaustinkiistäjä ja kansallismielinen aktivisti Horst Mahler on pidätetty Unkarissa. Maan viranomaiset ilmoittivat pidätyksestä maanantaina. Mahler tuomittiin kotimaassaan Saksassa 12 vuodeksi vankilaan Holokaustin kyseenalaistamisesta. Vuonna 2015 hänet vapautettiin vankilasta heikon terveydentilan vuoksi. Hänen oli tarkoitus mennä jatkamaan kolmen ja puolen vuoden tuomiota vankilaan 16.Huhtikuuta, mutta 81-vuotias Mahler päätti aloittaa pakomatkan Saksasta Unkariin, josta hänen oli tarkoituksena […]

Holokaustiaivopesua nyt videopelimuodossa!

Suositun Call of Duty -videopelisarjan tuleva tuotos tullaan valjastamaan ”holokausti” -valheen äänenkantajaksi. Pelissä myös tullaan ”kohtamaan” millaista rasismia juutalaiset- ja mustat sotilaat kohtasivat rintamalla toisessa maailmansodassa. Mashable-median toimittaja Adam Rosenberg kertoo Call of Duty WWII -videopelin ohjaajan haastattelusta ja toteaa artikkelin ensimmäisessä lauseessa harmistuneena, miten videopelit syyllistyvät ”holokaustin” kieltämiseen: ”Toiseen maailmansotaan sijoittuvien videopelien on tapana […]

Front Nationalin uusi puoluejohtaja syrjäytettiin ”holokaustin” epäilemisen takia!

Ranskassa Front Nationalin ympärillä kuohuu, kun presidenttiehdokkaan Marine Le Penin seuraaja Jean-Francois Jalkh syrjäytettiin puolueenjohtajan paikalta hänen revisionismikommenttien takia! Jean-Francois Jalkhin piti siirtyä Front National -puolueen johtoon, koska presidenttiehdokas Marine Le Pen päätti siirtyä syrjään puolueen johdosta. Marine Le Penin sivuun siirtymisen syynä on hänen halunsa olla ”koko kansan presidentti”. Jean-Francois Jalkhin on puolueen vanha […]

Trumpin perhe levittää sionistista holokaustimyyttiä

Donald Trump lähetti viestin World Jewish Congressille Israelin ”holokaustimuistopäivänä”. Viestissään hän vannoi, että hän ei ikinä unohda juutalaisten väitettyä joukkotuhontaa ”holokaustia”. Trump pyrki miellyttämään sionisteja myös sodanhimoisilla julkilausumilla. Ensimmäisenä hän kiittää World Jewish Congressin juutalaista äärisionistista johtajaa Ronald Lauderia heidän välisestä ystävyydestään. Lauder tunnetaan myös hyökkäyksistään eurooppalaisia kansallismielisiä vastaan. Trump väittää puheessaan, että kuusi miljonaa […]

Vuosiksi vankilaan tuomittu 81-vuotias holokaustinkiistäjä Horst Mahler ei luovuta!

Saksalainen kansallissosialistiaktivisti Horst Mahler nousi 2000-luvulla otsikoihin saatuaan yhteensä 12 vuoden vankilatuomion ”holokaustin” kyseenalaistamisesta ja juutalaisia ärsyttävästä puheesta. 81-vuotias Mahler jatkaa kuitenkin taistelua! Edes murhaajat ja pedofiilit eivät saa Saksassa yleensä yhtä kovia tuomioita kuin Mahler sai juutalaisia raivostuttaneista ”ajatusrikoksistaan”. Mitä tämä kertoo saksalaisen poliittisen eliitin arvomaailmasta? Sionistisia lobbausjärjestöjä palveleva Saksan ”oikeusjärjestelmä” ei kuitenkaan onnistunut […]

Valheiden paljastumisella ei vaikutusta – Juha Sipilä tapasi holokaustihuijari Nena Kafkan

Helsingissä asuva juutalainen Nena Kafka kärähti vuosi sitten siitä, että hän oli valehdellut ”holokausti-” ja ”kaasukammiokokemuksistaan” suomalaisille. Suomessa poliittinen eliitti ei kuitenkaan välitä totuudesta, joten pääministeri Sipilä tapasi valehtelija-Kafkan jälleen ”vainojen uhrien muistopäivänä”. Tilaisuudesta uutisoi Suomen juutalaisyhteisön pää-äänenkannattaja HaKehila tuoreessa numerossaan 1/2017. Sipilä ja Kafka esiintyivät yhdessä ”holokaustin” muistotilaisuudessa, jossa pääministeri vannoi hallituksen uskollisuutta juutalaisia […]

Juutalaisjohtaja: Suomessa ei muistella ”holokaustia” tarpeeksi!

Kokoomuksen puoluelehti Verkkouutiset siteeraa Suomen juutalaisten tuoretta HaKehila-lehteä, jossa juutalaisjohtaja Dan Kantor voivottelee sitä, ettei maassamme muistella ”holokaustia” tarpeeksi. Kantor on vihainen siitä, että 27.1. Suomessa vietetään ”holokaustin muistopäivän” sijaan yleisesti ”vainojen uhrien muistopäivää”. Sionistilobbaajat painottavat usein, että muiden ihmisryhmien vertaaminen juutalaisiin esimerkiksi ”holokaustin” yhteydessä loukkaa juutalaisia. Kantor tahtookin, että tulevaisuudessa myös Suomi alkaa 27.1. […]

Magneettimedia vastaa Yle-toimittajaa askarruttavaan holokaustikysymykseen

Vaikka Suomen valtamedia syytää jatkuvalla syötöllä valheellisia holokaustidokumentteja, vaikuttavat toimittajat itse olevan äärimmäisen epätietoisia dokumenttien sisällöstä ja taustoista. Tuomas Karemo todisti tämän uudessa artikkelissaan ”Claude Lanzmannin Shoah – massiivisen holokaustielokuvan ongelmat”. ”Holokaustiin” kiihkeästi uskova Karemo on muiden lahkoveljiensä tavoin kokenut herätyksen katsomalla juutalaisten elokuvatuottajien fiktiivisiä filmejä toisesta maailmansodasta. Artikkelissaan Karemo kertoo ristiriitaisesta suhteestaan Lanzmannin Shoah-elokuvaan: […]

Tärkeitä suomalaisia podcasteja holokaustivalheesta!

Kansallissosialistinen Riimuradio julkaisi viikonloppuna tärkeitä podcasteja niin sanotusta holokaustista sekä siitä, kuinka holokaustimyytin tueksi ei ole esitetty lainkaan tieteellisiä todisteita. Ensimmäinen podcasteista on täysimittainen suomennos Carlo Mattognon klassikkoartikkelista ”The First Gassing at Auschwitz: Genesis of a Myth”. Mattognon artikkeli osoittaa, että kaikki ”todistajakertomukset” Auschwitzin ensimmäisestä ”kaasutuksesta” ovat keskenään ristiriitaisia ja tieteellisesti epäuskottavia. Toinen podcast on […]

Maailman holokaustit

Maailma on alistettu viettämään holokaustin uhrien muistopäivää vuosittain 27. tammikuuta. Miksi juuri tämä kärsimyksen myyttinen tarusto saa niin hirvittävästi huomiota? Tiedämmehän, että maailman historiasta löytyy valtavasti todellisia kansanmurhia, joiden muistoa ei kansainvälisesti kunnioiteta.

Google uhkaa puuttua Magneettimedian suosittuihin holokaustiartikkeleihin!

Tekniikka & Talous (TT) –niminen valemedia tuskastelee uudessa artikkelissaan holokaustirevisionismin suosiota. Julkaisu kannustaa Internet-yhtiöitä sensuroimaan tiedot, jotka paljastavat, että ”holokausti” on valhe. TT:n mukaan holokaustirevisionismin kasvanut suosio on jo yleislänsimaalainen ”ongelma”. Ilmiö aiheuttaa eliitille harmaita hiuksia niin englanninkielisissä maissa kuin esimerkiksi Suomessakin. TT:n artikkelissa ”Kohu holokaustista velloo Googlen ympärillä – myös Suomen hakutuloksissa sama ilmiö” […]

Kotimaa

Ulkomaat