Otsoniterapia on voimakas hoitomuoto

Yli 40 000 lääkäriä ja hammaslääkäriä yli 50 maassa hyödyntää harvojen tuntemaa hoitomuotoa kaikkeen välilevypullistumasta hammasjuuren tulehdukseen ja Lymen tautiin, eikä sillä ole juuri minkäänlaisia sivuvaikutuksia.

Ennen vuosisadan vaihdetta otsoniterapia oli ehkäpä ”parhaiten varjeltu lääketieteen salaisuus” Pohjois-Amerikassa. Tämä on sääli, sillä sen avulla voidaan edistää terveyttä ja tarjota apua moniin kivuliaisiin ja rajoittaviin sairauksiin turvallisesti ja kustannustehokkaasti.

Otsonin lääkekäyttö yleistyi ensin Saksassa 1950-luvun alkupuolella, minkä jälkeen sitä on käytetty laajamittaisesti kaikkialla Euroopassa. Ensimmäisen maailmansodan aikana sitä käytettiin infektoituneiden haavojen hoitoon, mutta pian lääketeollisuus pyyhkäisi otsonin syrjään antibioottien tieltä. Nyt kun yhä useammat bakteerikannat ovat saavuttamassa vastustuskyvyn antibiooteille, tarvitsemme tehokkaan desinfektantin, joka tappaa superbakteerit ennen kuin ne tappavat meidät.

Koska otsonilla on voimakas antiseptinen vaikutus, sen yleisin sovellus vedenpuhdistus. Desinfektanttina otsoni on 1000 kertaa voimakkaampaa kuin kloori, minkä vuoksi Yhdysvalloissa yli 600 kaupunkia käyttää sitä vedenpuhdistuslaitoksissa.

Aivan kuten ylipainehappihoitokin, otsoniterapia hyödyntää hapen parantavaa voimaa. Nykyään 40 000 lääkäriä ja hammaslääkäriä yli 50 maassa käyttää otsoniterapiaa kaikkeen aina hammasjuuren tulehduksesta välilevypullistuman aiheuttamiin kipuihin ja valtimoplakin vähentämiseen. Otsoni on siinä mielessä ainutlaatuinen, että sen muodostaminen on yksinkertaista ja se on käytännössä myrkytöntä, mikä tekee siitä loistavan vaihtoehdon sekä tautien hoitoon että ennaltaehkäisyyn.

Mutta eikö otsoni ole vaarallista?

Kyllä ja ei. Se riippuu kuinka suurelle määrälle altistut ja mihin sitä sekoitetaan. Allopaattiset lääkärit usein varovat käyttämästä hoitomuotoja joita he eivät tunne, ja otsonin ”vaaroista” varoitellaan usein, mikä johtuu pitkälti ymmärryksen puutteesta ja väärästä tiedosta.

Lääkeotsoni eroaa ilmakehän otsonista. Ilmakehän otsoni reagoi ympäristön ja teollisuuden päästöjen kanssa muodostaen herkästi haihtuvia orgaanisia yhdisteitä ja typen oksideja kuumuuden ja auringonvalon vaikutuksesta, ja nämä reaktiiviset yhdisteet ovat haitallisia hengittää. Otsoni ei ole haitallista keuhkoille vaan myrkylliset yhdisteet, jotka syntyvät reaktioiden seurauksena.1

Onneksi meillä on luonnollinen hälytysjärjestelmä, joka varoittaa liiallisesta altistuksesta – sitä kutsutaan yskimiseksi. Yskiminen alkaa kauan ennen kuin keuhkoihin syntyy vaurioita.

Aivan kuten liikuntakin, otsoni toimii hapettajana. Otsoniterapialla on samanlainen vaikutus kuin liikunnalla, sillä se aiheuttaa hapetusstressiä, mikä pakottaa elimistön aktivoimaan sisäisen antioksidanttijärjestelmän. Sama pätee myös C-vitamiiniterapiaan, jolla on joko hapettava tai hapettumista ehkäisevä vaikutus annostuksesta riippuen.

Liikunta vahvistaa lihaksia aiheuttamalla hapetus”vaurioita”, mikä saa lihakset korjaamaan itsensä vahvemmiksi. Samalla tavalla otsonille altistuneessa veressä tapahtuu hapetusstressiä, mikä aktivoi tärkeitä biologisia toimintoja ilman haitallisia vaikutuksia. Aivan kuten liikunnan ja suurten C-vitamiiniannosten kanssa, on olemassa kultainen keskitie. Tarvitset riittävästi stressiä saadaksesi aikaan halutun vaikutuksen, mutta et niin paljon, että se ylittää antioksidanttijärjestelmän luontaisen neutralointikyvyn.

Otsoniterapiassa tärkein rooli on superoksididismutaasilla (SOD). SOD stimuloi toista entsyymiä nimeltä telomeraasi, joka pitää perimäaineksen nuorena ylläpitämällä telomeerien määrää DNA-ketjujen päissä. Tutkimuksessa, johon osallistui henkilöitä, joilla oli välilevypullistuma, havaittiin että otsoniterapia suojasi hapettumiselta sekä lievitti kipua.

Tosiasia on, että terapeuttisen otsonin käytöllä on loistava turvallisuushistoria eikä oikeaoppisessa kliinisessä käytössä ole havaittu myrkyllistä vaikutusta. Itse asiassa kokeneet terapeutit sanovat, että otsoni on paljon turvallisempi vaihtoehto kuin reseptilääkkeet, jotka tappavat jo yksin Yhdysvalloissa 290 ihmistä päivässä – mikä on varovainen arvio.2 Otsoniterapia aiheuttaa vain harvoin sivuvaikutuksia, mutta potilaat kertovat toisinaan lievästä heikkoudesta, huimauksesta tai uneliaisuudesta, joka kestää lyhyen aikaa hoidon jälkeen. Allergiset ihoreaktiot (kuten ihottuma) ovat mahdollisia jos otsonia käytetään paikallisesti, vaikka nämä tapaukset ovatkin harvinaisia, lieviä ja kestävän lyhyen aikaa.

Infektiossa on aina herxheimerin reaktion mahdollisuus, vaikka joidenkin asiantuntijoiden mukaan otsonin käytössä esiintyy herxheimerin reaktiota harvemmin kuin muilla anti-infektiivisillä yhdisteillä.

On myös olemassa joitakin ristiriitaisuuksia. Matalilla konsentraatioilla otsonilla on verenhyytymistä estävä vaikutus, minkä vuoksi verenhyytymistä estäviä lääkkeitä (antikoagulantit, aspiriini jne.) ei tulisi käyttää otsoniterapian aikana. Otsoni ei ole välttämättä paras vaihtoehto henkilöille, joilla on verenhyytymishäiriö, trombosytopenia, tai aivojen verenvuodosta tai aivovaltimon tukoksesta johtuva aivohalvaus.

Otsoni lievittää kipua, tappaa viruksia ja puhdistaa elimistöä

Otsonin terapeuttisten sovellusten määrä on kasvanut suureksi pelkästä desifioinnista, mihin sitä alunperin käytettiin. Tähän päivään mennessä tieteellisen näytön perusteella otsonilla on seuraavia terapeuttisia hyötyjä:3,4

  1. Parantaa verenkiertoa
  2. Parantaa hapenottokykyä ja hapen hyödyntämistä happea vaativissa toiminnoissa; maksimoi oksidatiivisten ja antioksidatiivisten prosessien tehon; ylössäätelee mitokondrioiden hengitystä ja tuottaa enemmän energiaa soluille
  3. Otsonin ensisijainen tarkoitus on detoksifikaatio; soluhengitystä häiritsevien myrkkyjen (petrokemikaalit mukaanlukien) poisto, energiantuotanto ja ravinteiden imeytyminen; stimuloi maksan ja munuaisten aineenvaihduntareaktioita
  4. Parantaa kehon antioksidanttientsyymijärjestelmän tehokkuutta
  5. Immuunijärjestelmän modulaatio; lisää valkosolujen, interferonien ja interleukiini-2:n tuotantoa; aktivoi soluvälitteistä ja vasta-ainevälitteistä immuniteettia, edistää autoimmuniteettia
  6. Lievittää tulehdusta nopeasti: hapettaa yhdisteitä jotka aiheuttavat tulehdusreaktioita, säätelee aineenvaihduntareaktiota ja parantaa pH:ta
  7. Lievittää kipua: hapettaa yhdisteitä jotka ärsyttävät vaurioituneen kudoksen hermopäätteitä, näin ollen lievittäen kipuvastetta
  8. Antimikrobinen vaikutus: (antibakteerinen, antiviraalinen, antifungaalinen); tappaa bakteerit rikkimalla niiden solukalvon
  9. Syöpää ehkäisevä vaikutus: stimuloi tuumorinekroositekijän tuotantoa
  10. Ikääntymistä hidastava vaikutus: lisää telomeraasin tuotantoa

Nämä ominaisuudet tekevät lääkinnällisesti otsoniterapiasta turvallisen ja tehokkaan hoidon kaikenlaisiin infektioihin, myös alueilla, joissa verenkierto on heikko. Otsonin on havaittu tehoavan poskiontelon ja hammasytimen infektioihin,5 leuan osteonekroosiin, korvainfektioihin, hepatiittiin,6, HIV:iin, suolisto- ja veri-infektioihin ja Lymen tautiin.

Otsonia käytetään myös niveltulehduksen, neuropatian, nivelrikon, välilevyn rappeuman, fibromyalgian ja kroonisen väsymysoireyhtymän oireiden lievityksessä. Yksi kaikkein vaikuttavimmista näyttöön perustuvista sovelluksista on välilevyn kipujen helpottaminen, erityisesti lannerangan alueella. Useammassa kuin yhdessä meta-analyysissä havaittiin, että otsonihoito on tehokas ja ”erittäin turvallinen” toimenpide, jonka vaikutus kipuun ja toimintakykyyn on samaa tasoa tai parempi kuin leikkauksella, mutta komplikaatioriski on matalampi (alle 0,1 prosenttia) ja parantumisaika on huomattavasti lyhyempi.7,8

Tri Robert Rowen, hapetusterapian johtava asiantuntija, raportoi että otsoni tehoaa noin 85 prosenttia paremmin polvien nivelrikkoon ja lähes yhtä hyvin lonkan nivelrikkoon kun se annetaan injektiona.9

Yhdessä tutkimuksessa havaittiin, että kertaluontoinen, ihon alle pistetty otsoni-injektio lievitti neuropaattista kipua ja tulehdusta hiirillä.10 Otsoniterapia tarjoaa uuden toivon fibromyalgiasta kärsiville – pilottitutkimuksessa havaittiin fibromyalgian fyysisten oireiden ja masennuksen oireiden lievittyvän.11

Oikein suoritettuna otsoniterapiasta on hyötyä myös sydämelle, sillä se parantaa verenkiertoa ja hapen kulkua. Veren viskositeetti laskee, mikä helpottaa sydämen työskentelyä ja parantaa hiusverisuonten verenkiertoa. Punasolut kykenevät kuljettamaan paremmin happea kudokseen. Tämä hyötyvaikutus kestää pitkään hoidon jälkeen. Myös tulehdus lievittyy, mikä johtaa suurempaan typpioksidin tuotantoon, mikä laajentaa ja rentouttaa verisuonia ja parantaa verenvirtausta entisestään. Otsonin on raportoitu tuhoavan valtimoplakkia hapettamalla.12,13

Otsoniterapiasta on hyötyä myös verkkokalvon rappeumaan, tutkimuksen tekijät kirjoittavat otsoniterapiasta että se on ”turvallinen ja tehokas hoitomuoto korkean riskin potilaille, joilla on kuiva verkkokalvon rappeuma.”14,15 Täydellinen lista otsonin lääkinnällisestä käytöstä tehdyistä kliinisistä tutkimuksista löytyy Zoteron tietokannasta.16

Kaasun käyttö otsoniterapiassa

Kun kuulet sanan suolihuuhtelu, todennäköisesti ensimmäisenä mieleesi tulee neste, mutta myös otsonia voidaan johtaa kaasuna mihin tahansa ruumiinaukkoon. Otsoni soveltuu yhteen seuraavien menetelmien kanssa:

  • mAHT (suppea autohemoterapia): verta lasketaan ruiskuun, jossa siihen sekoitetaan otsonia ja happea, mikä johdetaan takaisin elimistöön lihaksensisäisenä injektiona
  • MATH (laaja autohemoterapia): verta lasketaan potilaan suonesta, siihen sekoitetaan otsonia ja vähäinen määrä antikoagulanttia, mikä johdetaan takaisin elimistöön suonensisäisesti
  • Prolozoniterapia: otsonia injektoidaan suoraan kudokseen: puolestapuhujat väittävät, että se voi synnyttää välittömän ja pysyvän ratkaisun vaivoihin kuten selkäkipuun ja välilevyn pullistumaan, plantaarifaskiittiin, leukanivelen toimintahäiriöihin, iskiakseen, osteoartriittiin, tenniskyynärpäähän ja muihin urheiluvammoihin.17
  • Haavojen painehoito kaasulla: kehon osa, kuten raaja, kääritään muovipusseihin paikallista otsonikaasualtistusta varten.
  • Rektaalinen tai vaginaalinen insuflaatio: suolihuuhtelun kaltainen toimenpide, käytetään hapen ja otsonin sekoitusta
  • Nasaalinen tai korvansisäinen insuflaatio
  • Otsonoitu vesi: tutkimukset osoittavat otsonoidun veden mahdollisen tulehdusta lievittävän vaikutuksen18
  • Otsonoidut öljyt: otsoni voidaan stabiloida ja vangita monityydyttämättömien rasvahappojen kaksoissidoksiin ja antaa paikallisesti19,20
  • Otsonisauna: höyrysaunat, joissa käytetään otsonia, edistävät kaikkien suurimpien elinten ja kudosten puhdistumista, myös lymfaattisen järjestelmän

Rowen suosittelee laajaa autohemoterapiaa akuutteihin infektioihin ja sitkeisiin kroonisiin infektioihin, kuten Lymen tautiin ja sen liitännäisinfektioihin. Moniin kroonisiin vaivoihin rektaalinen insuflaatio on erittäin tehokas ja vähemmän invasiivinen menetelmä. Koska se on kaasumuodossa, otsoni tunkeutuu hyvin kudoksiin ja kulkeutuu alueille joita olisi vaikea saavuttaa muilla menetelmillä.

Osa lääkäreistä yhdistää otsoniterapian sen ”rinnakkaisterapiaan”, UBI:in (veren ultraviolettisäteilytys). Menetelmä on samankaltainen kuin laaja autohemoterapia. UBI:n tehosta on tehty tutkimus, joka julkaistiin arvostetussa American Journal of Surgery –lehdessä 1947. Tutkimuksessa tarkasteltiin 445 akuuttia, märkivää bakteeri-infektiota, joiden parantumisaste oli käytännössä 100 prosenttia. Jopa vakavasti sairailla ja kuolemaisillaan olevilla parantumisaste oli 50 prosenttia.21 Rowen julkaisi hiljattain artikkelin UBI:sta, josta hän kirjoittaa:22

”Nykytilanteessa, jossa on syntynyt kaikille tunnetuille antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja, UBI:a tulisi tutkia vaihtoehtoisena lähestymistapana infektioihin ja immuunijärjestelmää säätelevänä terapiamuotona.”

 

Lähde: GreenMedInfo

Lue myös:

Mihin otsonia voi käyttää?
Elintärkeä otsoni
Otsoni — elämän henkäys
Syöpä talttuu helpommin otsoniterapialla – tarua vai totta?
Happiradikaalit – Haitaksi vai hyödyksi?

3 kommenttia

  1. …ja kuka muistaa että veren otsonointi tappaa HIV:in kahdessa viikossa? Viimeisin veren otsonoijan hoitolaitteisto tuhottiin Puolassa vastikään. Ja otsonointia ei saa käyttää AIDS:in hoitoon, koska silloin suuret suomalaiset AIDS-tutkijatkaan eivät saisi vuosi toisensa jälkeen rahojaan. Ja pääsisi Nobelin palkintoseremonioihin. Kai Krohn on saanut näin ”tutkimusrahaa” vuosia ja sillä on autettu alkuun tytärien Irina ja Minerva sekä katjan poliittista uraa.

    Plusääni(18)Miinusääni(1)
  2. Otsonihoitoja saa Suomessa nykyään Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Myynnissä on myös juomaveden otsonaattoreita, joilla voi päivittäin kotona valmistaa otsonoitua vettä erilaisten vaivojen hoitoon sekä terveyden ylläpitoon.
    Virallinen lääketiede on hyvin hiljaa otsonista, koska sille luonnonaineena ei saa patenttia eivätkä lääketehtaat voi täten hyödyntää sitä. Otsoni on uhka lääketieteelle, joka ei etsi todellisia parannuskeinoja, vaan markkinoi vain myrkyllisiä oireita lievittäviä lääkkeitä.

    Plusääni(16)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat