Onko Ruotsi raiskaajien luvattu maa?

Ruotsi on  ponnahtanut kansainvälisten raiskaustilastojen kärkeen. Näin kirjoittaa Britannian yleisradioyhtiö BBC verkkosivuilaan.1 Ruotsissa raiskataan naisia enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Surullisissa tilastoissa Ruotsi on toisella sijalla ja Etelä-Afrikka ensimmäisenä.

 

Raiskaustilastoja kaunistellaan

Valtamedia puolustelee Ruotsin synkeitä raiskaustilastoja väittämällä, että eri maiden raiskauslukuja ei olisi mahdollista verrata keskenään, sillä rikoksen määritelmä vaihtelee eri maissa.

BBC:n haastatteleman ruotsalaisen sosiologin Klara Selinin mukaan Ruotsissa ei välttämättä tehdä raiskauksia nykyisin enemmän. Sen sijaan naiset ovat hänen mukaansa vain aiempaa rohkeampia ja uskaltavat kertoa rikoksista poliisille.

Selin selittää, että Ruotsissa pyritään tilastoimaan kukin tapaus erikseen. Kärjistetty esimerkki: jos nainen menee poliisin puheille ja kertoo aviomiehen raiskaavan hänet lähes joka päivä, niin rikosilmoituksen yhteydessä poliisi tilastoi jokaisen tapauksen erikseen.

Raiskauksen määritelmää laajennettiin Ruotsin lainsäädännössä vuonna 2005. Lainsäädännön laajennuksen mukaan myös tapaukset, joissa uhri on ollut unessa tai päihtynyt luetaan mukaan raiskaustilastoihin. Aikaisemmin ne laskettiin muiksi rikoksiksi.

Nähdäkseni raiskauksien määrän lisääntyminen on kuitenkin ollut niin runsasta, että niiden kasvu ei selity ainoastaan lakimuutoksilla ja kunkin tapauksen erillisellä tilastoimisella.

Ei Selin täysin kiistä raiskausten määrän nousua. Hänestä tilastolliset uudistukset selittävät kuitenkin suurimman osan raiskausten lukumäärän kasvusta. Muutokset ruotsalaisessa yhteiskunnassa ovat kuitenkin myös vaikuttaneet tapausten määrään.

Ruotsin raiskaustilastot ovat niin mykistävät, että niiden toki toivoisi olevan liioiteltuja. Kaikesta huolimatta ne kertovat julmaa kieltään naisten turvattomuudesta.

 

Tilastoja

Ruotsissa tilastoitujen raiskauksien määrä on kolminkertaistunut seitsemän vuoden aikana. Vuonna 2003 poliisille ilmoitettiin noin 2 200 raiskausta. Vuonna 2010 tapauksia oli jo 6 000 ja vuonna 2011 noin 6 638.

Esimerkiksi Suomessa vuonna 2011 raiskauksia raportoitiin 100 000 asukasta kohden noin 20 tapausta. Vastaavasti Ruotsissa vuonna 2011 raiskauksia tapahtui 70 tapausta 100 000 asukasta kohden (Kuvio 1.).2

Kuvio 1. Raiskaukset 100 000 asukasta kohti Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Euroopassa vuosina 1995–2011.
Kuvio 1. Raiskaukset 100 000 asukasta kohti Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Euroopassa vuosina 1995–2011.

 

Mistä Ruotsin raiskaustilastot kertovat?

Ruotsi on avannut porttinsa pakolaisille. Tänäkin vuonna turvapaikanhakijoiden määrä kohonnee kuudellakymmenellä tuhannella.3 Pakolaisia on tullut esimerkiksi Somaliasta, Syyriasta ja Libanonista.

Ruotsissa on huikea määrä pakolaisia. Viime vuonna Ruotsalaislehti Sydsvenskan uutisoi maahan päästettävien pakolaismäärän kohoavan 2014 lokakuussa 100 000:een. Ruotsiin onkin tullut viime vuosina ennätysmäärä pakolaisia.

Ruotsin entisen pääministerin Fredrik Reinfeldtin mielestä Pohjoismaihin pitäisi ottaa nykyistä paljon enemmän pakolaisia.
Ruotsin entisen pääministerin Fredrik Reinfeldtin mielestä Pohjoismaihin pitäisi ottaa nykyistä paljon enemmän pakolaisia.

Korkeat maahanmuuttomäärät ovat luultavasti yksi syy raiskaustilastojen kasvulle. Tämä on hyvin todennäköistä, vaikka Ruotsin viranomaiset eivät paljasta rikokseen syyllistyneiden etnistä taustaa. Jos on Ruotsin kansalaisuus, niin silloin puhutaan ruotsalaisesta henkilöstä, etnisestä alkuperästä riippumatta.

Suomen ja Norjan raiskaustilastoissa on silmiinpistävää ulkomaalaisten ylivoimainen osuus verrattuna kantaväestöön, kun tapaukset suhteutetaan ulkomaalaisten määrään.4 Suomen ja Norjan tilastot antavat voimakkaan viitteen siitä, että myös Ruotsin vastaavissa tilastoissa voimakkaampina tekijöinä ovat ulkomaalaistaustaiset henkilöt.

Myös Aftonbladetin (2010) kirjoituksen ”Sverige i botten av våldtäktsstatistik”mukaan raiskausilmoitukset olisivat nousseet tasaisesti vuoden 2004 jälkeen. Vuonna 2010 Ruotsissa nostettiin kansainvälisesti toiseksi eniten raiskaussyytteitä.

Tilanne on sietämätön ja sitä ei voi kestää pitkään. Pinnan alla kytee, sillä kaikki eivät enää hyväksy maahanmuuttovirastojen ja päättävien politiikkojen pakolaislinjaa. Lisäksi tämä aiheuttaa kärsimystä maahanmuuttajille, joita rikollisen väestönosan käytös saattaa leimata.

 

Sensuurin ja vaikenemisen kulttuuri

Rasistikorttia suosivat sekä suuret sanomalehdet että poliittinen vasemmisto.
Rasistikorttia suosivat sekä suuret sanomalehdet että poliittinen vasemmisto.

Suomen ja ennen muuta Ruotsin valtamediassa monikulttuurisuuden ongelmat on kätketty visusti. Poliitikot ja toimittajat eivät käsittele maahanmuuttoon liittyviä ongelmia. Aiheesta on vaikeaa puhua julkisesti, sillä sosiaalinen paine on valtava: kukapa haluaisi tulla leimatuksi rasistiksi ja samalla menettää työpaikkansa tai poliittisen uransa.

Kriittinen maahanmuuttopoliittinen keskustelu vaiennetaan rasistikortilla. Vastaavaa sensuuria ei ole nähty sitten Neuvostoliiton aikojen. Lisäksi vaikuttaa siltä, että monikulttuurisuuden agendaa ajavat sionistit ja heidän lakeijansa yrittävät vaientaa maahanmuuton ongelmista puhumisen äärimmäisellä poliittisella korrektiudella.

 

Kuka on monikulttuurisuuden taustalla?

Ruotsissa sionistisella eliitillä on poliittinen, taloudellinen ja tiedotusvälineiden hegemonia. Valtakulttuuri on muuttunut radikaalisti viime vuosikymmeninä. Ruotsin Israel-lobbaajat vaativat, että ruotsalaispoliitikkojen on hyväksyttävä suuret erot Israelin ja Euroopan väestöpolitiikassa.

Sionistinen eliitti vaatii monikulttuurisuutta länsimaihin. Ruotsissa vaikuttava juutalaisjärjestö Paideia kannattaa juutalaista nationalismia Israelissa, jonka miehityspolitiikkaa palestiinalaisia vastaan on kuvattu kansanmurhaksi.

Vaikka Israel on väestöpolitiikassaan rasistisen suvaitsematon, silti Paideia-järjestöllä on otsaa vaatia monikulttuurista Ruotsia ja Eurooppaa. Paideia on perustettu Ruotsin hallituksen tuella maan monikulttuurisuuskehityksen edistämiseksi, vaikka Ruotsissa on tuhansia vuosia vanha alkuperäiskulttuuri (Duke 2013).

Paideia on vain yksi esimerkki Ruotsin järjettömästä maahanmuuttokeskustelusta. Sionistisen eliitin vaikutus maan talouteen, mediaan, politiikkaan sekä opetus- ja kulttuurisektoriin on järisyttävä. Ruotsalaisista on tullut sionisteja kumartelevia sätkynukkeja. Onko tämä syynä siihen, että poliitikot ja valtamedia vaikenevat esimerkiksi seksuaalirikokseen syyllistyneiden etnisestä taustasta?

Ruotsissa kaksi sionistista sukua hallitsee valtamediaa: Bonnierin dynastia ja Hjörnen perhe. Valtamedian uutisointi ei ole objektiivista, sillä omistajat vaikuttavat aina tiedotusvälineiden antiin. Myös taloussektorilla juutalaistaustaisten yritysten nimilista on pitkä. On huolestuttavaa, että sionisteille on kasaantunut kaksi länsimaisen demokratian voimakkainta poliittista asetta: media ja tiedotusvälineet. Mediamoguli Bonnierin viestimien hegemonia ulottuu Suomeen ja myös muualle Euroopan unionin maihin.5

 

Markku Juutinen

 

Lähteet:

Blum, William (2002). Roistovaltio. Sammakko 2002.

Paideia.

Duke, David (2013): Paideia.

  1. BBC (15.3.2012). Sweden´s rape rate under the spotlight
  2. Euroopan rikokset selvitetty
  3. Verkkouutiset
  4. POLITIET Oslo politidistrikt (2010). Voldtekt i den globale byen; Uusi Suomi (25.4.2012). Raiskaukset Suomessa
  5. Sionistien valtamedian ja talouden omistus Ruotsissa

 

21 kommenttia

  1. Eikö löytynyt kuvaa raiskauksesta, jossa valkoisen naisen päällä olisi musta tai tummahipiäinen mies?

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. Koska magneettimedian palaute / uutisvinkki ei toimi, niin laitan viestin tänne kommentteihin.

      http://www.dailymail.co.uk/wires/pa/article-3002267/Satanic-cult-dismissed-judge.html

      Britanniassa on paljastunut ja välittömästi haudattu ”satanistisen kultin” pyörittämä pedofiiliverkosto. Epäiltyjen nimistä päätellen kyseessä ovat ”The Usual Suspects”, vaikka toimintaa on harjoitettu kirkoissa ja kouluissa. Lapsitodistajien mainitsemia yksityiskohtia voi lukea alla olevasta dailymail-artikkelista, mutta kuten valtavirtamedian toimintaan kuuluu, niin he painavat tarinasta vain yhden puolen, lisäksi he hyökkäävät lapsien äitiä vastaan. Tämän vuoksi suosittelen itse todistajalausuntoihin tutustumista, jotka ainakin tällä hetkellä ovat vielä saatavilla Youtubessa.

      https://www.youtube.com/watch?v=OMiYMzREseo
      https://www.youtube.com/watch?v=0ZJzoS5fd54
      https://www.youtube.com/watch?v=0pv3del5V6A
      https://www.youtube.com/watch?v=Gzt15vc79pQ
      https://www.youtube.com/watch?v=5UwA2nCQZGA

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Tekijät tuskin ovat mustaihoisia.
      Tässä on kyse katollsen kirkon Saatanan vastaisista toimista, jotka on tehty hänen mustamaalaamisekseen.
      Esimerkiksi Suomen erikoisjoukkot !kokonaisuudessaan! tekevät tätä toimintaa niin sanotusti Hesekieleinä. Tietäjät tietää. Pitkällistä ja harrasta, mutta leikkaavaa toimintaa.
      Magneetimediassa todennäköisesti tiedetään Saatanan/Samaelin olleen luontaislääkkeillä ja ruoan laadulla toiminut parantaja. Älykkyyteen liittyvän filosofian väärinkäyttö tyhmempiä vastaan on kuitenkin niin helppoa, että kirkot voivat rauhassa erotella älyn vastustelevien tavisten touhuista ajamalla juttujaan viisaila sanonnoilla yms. Tottakai filosofia ja tiede itsessään sanoo olevansa Saatanasta. Oletko sinä niin fiksu, että olet itsenäisesti oivaltanut sen? Vain helvetin kuningas voi olla olemassa. Tämä on tieteen tosiasia. Vinkki: ”supertreenaus” ”supertraining”.
      Jos tekijöissä on mukana varsinaisia mustia on kyse yleensä kirkon Markaelin mukaan tuonmisesta. Yleensä tähän ei ole tarvetta ja pediatriset toimijat yksin pystyvät hoitamaan tyttöjen lisääntymishalujen nostamisen ja suuntaamisen. Täytyy muistaa, ettei näkyvä ihonväri ole aina se oikea ihonväri.
      Kyse on vähän samasta asiasta kuin esim. siinä kun juutalaiset voivat vapaasti ola niin rikollisia kun haluavat. Jos vastustat jotakin poliittista pintaliitoa syvempää rikollis ryhmää joudut välittömästi tekemisiin sen kanssa, että järjestelmä muistutta juutalaisuuden osoittamia järjestäytymis ja käsite malleja. Joudut heti rasistin kirjoihin. ”Pahasta Israelista” on hyötyä maailman rikollisorganisaatioille. He eivät hyödy siitä suoralta kädeltä itse paljoakaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Ihmeellistä, että kansa ei Ruotsissa puolustaudu, vaikka poliitikot antavat jopa raiskata heidän naisensa.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
    1. Ei ole ihmeellistä. Ei ole eikä myöskään tule olemaan Suomessakaan. Syy: sirkushuveja ja leipää riittää, ja niitä ei haluta menettää poikkipuolisilla tai väärillä sanoilla. Naiset ja lapset, ja kaikki muukin, saa mennä, kunhan vaan on sirkushuvia ja leipää (ehkä sisäinen viihde, viina, huumeet ja ”lääkkeet”, voidaan lisätä). Siksi teikämanneilla on nimimerkitkin oikeiden nimien sijaan, ja tekoitku.

      Penään älyllistä rehellisyyttä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Johan täällä on Vastarintaliike. Ei muuta kuin liity toimintaan joka ei välitä yleisestä mielipiteestä vaan tekee ja sanoo sen mikä on oikein. Lauriokin voi lähteä liikkeen mukana kaduille muuttamaan sitä yleistä mielipidettä.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Huomio! Olen edellyttänyt PARANNUKSENTEKOA! Lastenmurhat, seksuaali-ilveilyt, ryyppäämiset ja kyvyttömän/kuvottavan esivallan sallimiset on lopetettava ja Jumalan Pojassa eli syntien ANTEEKSIANTAMUKSESSA (tie Jumalan yhteyteen, niin että Jumala kuulee) saatava Jumala-yhteys OTETTAVA KÄYTTÖÖN (usko). Eivät hengellisesti kuolleet jumalattomat zombiet voi omassa varassaan saada aikaan muuta kuin TILANTEEN PAHENEMISTA. Jumalattomat teikät voivat tuhota. Vain kristityt teikät (ja meikä) saavat jotain aikaan, enenevästi. Kaikkien ei tarvitse olla kristittyjä, mutta riittävä määrä olisi oltava, että rukoukset kantavat todella Jumalan korviin. Jumalattomia Jumala EI KUULE (vaan hylkää, mikä on kauheaa).

            Olen jo muutama vuosi sitten ollut perustamassa yhdistystä/puoluetta Suomen pelastamiseksi (laadin 1. päiväkäskynkin), mutta ei ottanut tulta (jäsenehdokkaita oli 3-4, sekin ryhmä hajosi luottamuspulaan). Suomi-manneja ei kiinnostanut silloin. Oli murhattava lapsia, harrastettava seksuaali-ilveilyjä, ryypättävä ja kumarrettava kyvytöntä/kuvottavaa esivaltaa, joka tuo tänne väkisin kaikki viholliset ja rikolliset (ja tekee täällä olevista rikollisia). Ei ollut aikaa. Ei ehditty.

            Nyt on myöhäistä suurin piirtein.

            Vasta sitten toiminta on oikealla pohjalla. Vitsauksemme, kaikki nämä vaikeutemme ja uhkamme tuhoutua kokonaan, ovat itse ansaitsemamme Jumalan RANGAISTUS. Jumala edellyttää kansan tulevan todelliseen PARANNUKSEEN. Hybris ja kyrpä-elämä on lopetettava. Olemme avuttomia raukkoja Jumalan edessä, ja siinä on syytä olla siististi. Jumala tuhosi VAROITUKSEKSI koko Sodoman ja Gomorran seudun homouden tähden, 1. Moos. 19. luku.

            Näin (Joona 3. luku Vanhassa testamentissa):

            ”Joonalle tuli toistamiseen tämä Herran sana: ’Nouse ja mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sille se saarna, minkä minä sinulle puhun’. Niin Joona nousi ja meni Niiniveen Herran sanan mukaan. Ja Niinive oli suuri kaupunki Jumalan edessä: kolme päivänmatkaa. Ja Joona käveli kaupungissa aluksi yhden päivänmatkan ja saarnasi sanoen: ’Vielä neljäkymmentä päivää, ja Niinive hävitetään’. Niin Niiniven miehet uskoivat Jumalaan, kuuluttivat paaston ja pukeutuivat säkkeihin, niin suuret kuin pienet. Ja kun tieto tästä tuli Niiniven kuninkaalle, nousi hän valtaistuimeltaan, riisui yltään vaippansa, verhoutui säkkiin ja istui tuhkaan. Ja hän huudatti Niinivessä: ’Kuninkaan ja hänen ylimystensä määräys kuuluu: Älkööt ihmiset älköötkä eläimet – raavaat ja lampaat – maistako mitään, käykö laitumella tai vettä juoko. Verhoutukoot ihmiset ja eläimet säkkeihin, huutakoot väkevästi Jumalaa ja kääntykööt itsekukin pois pahalta tieltänsä sekä väkivallasta, mikä heidän käsiänsä tahraa. Ehkäpä Jumala jälleen katuu ja kääntyy vihansa hehkusta, niin ettemme huku.’ Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä.”

            Jumalattomat teikät voivat saada vain tilanteen huonontumista aikaan. Jos saatte jonkin uuden hallinnon pystyyn, se on entistä pahempi. Olisi hyvä löytää kristittyjä teikämanneja. Kaikki todellinen apu tulee Jumalalta. Perkeleen (oman itsen) varaan jääminen on sinetti maan ja kansan tuhoutumiselle.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Järkyttävää miten me ihmiset kohtelemme toisiamme, oma etu vaan kiinnostaa ja lähimmäisistämme emme välitä, vaan annetaan pahan jyllätä ja vielä itse edesautamme sitä monin tavoin. Tarvitsemme lisää rohkeutta ja selkärankaa toimimaan hyvyyden ja totuuden puolesta ja tekemään oikeasti jotain hyvää. Meistä ihmisistä kukaan ei ole toista arvokkaampi, eikä siihen kellään ole oikeuttakaan. Meissä itsessämme ei ole mitään hyvää. Tässä asiaa eräästä alkuperäiskansasta ja miten me heitä kohtelemme, se on meistä itsestämme kiinni, vapaata tahtoa voi käyttää moneen. http://mvlehti.net/2015/03/31/saamelaiset-ovat-eu-alueen-harvinainen-alkuperaiskansa/

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  4. Erään sanonnan mukaan ei ole niin pahaa etteikö siinä olisi jotain hyvääkin. Tässä eräästä valeoppositio-luolue Perussuomalaisten julkituomasta asiasta, jonka suomalaisen kansallisvaltiomme ja kansamme tuhoamiseen tähtäävät vallanpitäjämme ovat halunneet pitää salassa: ”Monikulttuurinen rikkaus on kallista!
    Monikulttuurisuuden hinta on saatu selvitettyä.”, http://mvlehti.net/2015/04/02/monikulttuurinen-rikkaus-on-kallista/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Helsingin Tapanilan somalijoukkoraiskaajilla lienee Suomen kansalaisuus joten heitä ei voida karkoittaa maasta. Se mitä voidaan tehdä on tuomita näille saastoille ankarat rangaistukset. Nythän tässä tulee käymään niin että nämä joukkoraiskaajat saavat kukin ehkä 1-3 vuotta josta istuvat korkeintaan puolet, eli käytännössä 1/2- 1,5 vuotta vankeutta lomilla vähennettynä.

    Kaikilla on velvollisuus allekirjoittaa tämä lakialoite joka määrää ulkomaiset rikolliset pysyvästi karkoitettaviksi Suomesta.
    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Nämä raiskaajat on tapettava, kuten muutkin raiskaajat. On siis tehtävä lakialoite kuolemanrangaistusten ottamiseksi Suomessa käyttöön. Kuolemanrangaistusten ainoa toimeenpanija on esivalta:

      ”Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä SE EI MIEKKAA TURHAAN KANNA, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee” (Room. 13:3-4 Raamatussa).

      Asioista Suomessa vastaa yksin kansa: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle” (Perustuslaki 2§). Kansan on siis muodostettava esivalta, joka kirjaa kuolemanrangaistukset rikoslakiin. Jos ei Suomen kansa, jolla siis perustuslain mukaan on yksinvaltius Suomessa, kykene ottamaan kuolemanrangaistuksia käyttöön, Jumala kyllä lähettää tänne miekkamiehet, jotka hävittävät tällaisen turhan ja viholliset/rikolliset sallivan kansan.

      Myös maanpetturuudesta ja vihollisten/rikollisten palvelemisesta tulee säätää kuolemanrangaistukset. Samoin lastenmurhista (aborteista) – ”Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava” (1. Moos. 9:6).

      Kuolemanrangaistukset on pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi toimeenpantava hirttämisinä esim. Helsingin tai muun suuren kaupungin toreilla ja näytettävä televisiossa.

      Plusääni(1)Miinusääni(1)
  6. Vesa-Ilkka Laurio: ”Nämä raiskaajat on tapettava, kuten muutkin raiskaajat.”

    Arvoisa Magneettimedia, jos tällaista tekstiä sivuilta löytyy, voi uusi käynti käräjäoikeudessa olla edessä.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
    1. Jahha, siis ko. kohdassa, josta sen olet ottanut, vaadin kuolemanrangaistusten tekemistä laillisiksi ensin. ”Unohdit”, savi, mainita tämän. Lue myös ev.-lut. kirkon Tunnustuskirjoista (peräisi 1500-luvun lopulta; luterilaisen kirkon peruskirjat), Augsburgin tunnustuksen puolustus, XVI uskonkohta Maallinen hallinta:

      ”Evankeliumi kieltää yksityisen koston. Tätä Kristus tähdentää monen monta kertaa siinä tarkoituksessa, etteivät apostolit luulisi tehtäväkseen riistää käskyvaltaa niiltä, jotka muutoin pitävät sitä hallussaan – sellaiseksihan juutalaiset haaveilivat Messiaan valtakuntaa – vaan tietäisivät, että heidän tehtävänsä oli opettaa hengellistä valtakuntaa eikä muuttaa yhteiskuntajärjestystä. Sen tähden yksityisen koston kieltäminen ei tapahdu neuvon, vaan käskyn muodossa, Matt. 5:39, Room. 12:19. Julkista kostorangaistusta, joka tapahtuu esivallan toimesta, ei sen sijaan kielletä, vaan siitä on käsky ja se on Jumalan työtä, niin kuin Paavali sanoo Room. 13:1s. Julkisen koston muotoja ovat tuomiot, kuolemanrangaistukset, sodat ja sotalaitos. On tunnettua, kuinka arvostelukyvyttömästi monet kirjalijat ovat näitä asioista esittäneet, koska he ovat olleet sen harhan vallassa, että evankeliumi opettaa jotakin uutta, munkkilaisuuden mukaista elämänjärjestystä, eivätkä ole oivaltaneet, että evankeliumi tuo sydämiin iäisen vanhurskauden, mutta hyväksyy ulkonaisen yhteiskunnallisen järjestyksen.”

      Olet vetämässä oikeuteen myös kirkkoa ja Jumalaa (Room. 13:3-4, jossa ”miekan” sanotaan kuuluvan esivallan TEHTÄVIIN). Samoin sodit esivallan tehtäviä vastaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat