Onko kannibalismi ilmasto- ja luontoystävällistä? Ulkoiset uhkakuvat ja todellinen ekopelastus

Ilmastohysteria kuumenee. Äskettäin ruotsalainen käyttäytymistieteilijä Magnus Söderlun dehdotti TV4 kanavalla kuolleiden ihmisten syömistä keinona kamppailussa ilmastonmuutosta vastaan. Tällä Söderlundin ehdotuksella, tai edes hyönteisten syömisellä ei kuitenkaan ratkaista luonnonsaastumisen ja ilmastomuutoksen ongelmia. Mikäli haluamme suojella luontoa sekä ehkäistä ilmastonmuutosta pitäisi esimerkiksi raskaan teollisuuden alueet pysäyttää. Ilmastonmuutoksen hysterialla lietsotaan uhkakuvia muiden uhkien lisäksi. Nämä ovat poliittisia instrumentteja ulkoisen ”vihollisen” luomiseksi, ja siten kansojen hallitsemiseksi.

Artikkelin loppuun tehtiin lisäys ja muokkaus 20.9.2019.

Kannibalismia ja hyönteisten syöntiä ilmastoystävällisenä tekona

Suurimpana haasteena järjestäytyneelle kannibalismille hänen tutkimustensa mukaan tulisi olemaan se kuinka suurena tabuna ihmiset pitäisivät ihmissyöntiä. Selvää lienee, että ruotsalaiseen ruokakulttuuriin ei ole tavallisesti sisältynyt ihmislihan syöntiä, joten siihen totuttelu synnyttäisi vastustusta.

Söderlundin suunnitelmissa on myös seminaarien pitäminen Tukholman messuilla. Seminaarien aiheena tulee olemaan ”tulevaisuuden ruoka”, missä hän aikoo käsitellä ihmissyöntiä mahdollisuutena kasvihuonekaasujen vähentämiseen.

Hänen tutkimustensa mukaan suurin ongelma idean toteutumisen suhteen on se, miten suuri tabu ihmissyönti on ja että moiset vanhoilliset asenteet tekisivät haastavaksi saada ruotsalaiset harjoittamaan kannibalismia.

Ilmeisesti hän käsittelee seminaareissa myös hyönteisten käyttämistä ravintoaineena, jonka käyttäminen vaihtoehtona lihalle kuvitellaan tuovan jonkinlaisen ratkaisun ilmasto-ongelmaan. Ruotsissa hyönteisten myynti elintarvikkeena on edelleen kielletty.

Magnus Söderlund.
Magnus Söderlund.

– Monissa muissa maissa hyönteisten käyttäminen elintarvikkeina on sallittua, mutta ei vielä Ruotsissa. Tämä johtuu sekä lainsäädännöstä että myös hyvin kielteisestä suhtautumisesta hyönteisten syömiseen, Magnus Söderlund sanoo.

Hyönteisten syönti ei kuulu pohjoismaiseen ruokakulttuuriin

Välittömästi voidaan kommentoida, että kala, liha, peruna sekä erilaiset viljatuotteet muodostavat pohjoismaisen keittiön ytimen. Pohjoismaista keittiötä kutsutaan myös skandinaaviseksi keittiöksi, jonka ruuan maut ovat olleet suuressa arvossa, ja ehkä vielä nykyisinkin. 1

Osa ihmiskuntaa on käyttänyt hyönteisiä ravintonaan vuosituhansien ajan. Kuitenkaan länsimaissa hyönteisten syöntiä ei ole tavanomaisesti harjoitettu. Hyönteisten syönti on edelleen yleistä ja laajasti hyväksyttyä osissa Latinalaista Amerikkaa, Afrikkaa ja Aasiaa sekä Australian aboriginaalien keskuudessa.2

Hyönteisten syöntiä on esitetty ratkaisuksi maailman uhkaavaan ruokapulaan. Hyönteisissä on paljon proteiineja, niiden kasvattaminen katsotaan rasittavan ympäristöä selvästi vähemmän kuin useimpien muiden proteiininlähteiden tuottaminen, ja hyönteisruokaa voi tuottaa halvalla suuria määriä.3 Mutta, ei ole olleenkaan varmaa voiko edellä mainittuun tietoon aukottomasti luottaa.

Varmaa kuitenkin on, että hyönteisten syönnillä, puhumattakaan ihmisten syönnistä, ei pelasteta luontoa ja ilmastoa, sillä ne olisivat hyötysuhteeltaan ilmaston kannalta erittäin marginaalisia ilmiöitä.

Hyönteisten syöminen, ja ennen muuta kannibalismi sotivat eettisen toiminnan periaatteita vastaan. Osa hyönteisistä käyttää ravinnokseen muiden muassa ihmisen verta, joten syödessämme esimerkiksi hyttysiä (Culicidae) (puhekielessä usein itikka tai sääski), tulisimme syöneeksi periaatteessa toista ihmistä. Siten myös hyönteisten popsiminen edustaisi jonkinasteista kannibalismia. [Tieteellisesti kaikki hyttyset ovat sääskiä, mutta kaikki sääsket eivät kuitenkaan ole hyttysiä: sääsket (Nematocera) ovat kaksisiipisten (Diptera) alalahko, jonka eräs heimo ovat hyttyset. ]

Hyönteishampurilainen.
Hyönteishampurilainen.

Oman lajin syöminen on kaikilla moraaliasteikoilla kiellettyä, ja jo alkeellisesti kehittyneen sielun pitäisi oivaltaa tällaiset teot kauhistukseksi. Söderlundin ehdotus toimii mainiona esimerkkinä kasvatus- ja käyttäytymistieteiden hirvittävästä rappeutuneisuudesta, ja nykyisten yhteiskuntien hurjasta alamäestä kohti totaalista perikatoa. Söderlundin kaltaisia tyyppejä arvioidessa vahvistuu sellainen käsitys, että apinat todellakin polveutuvat ihmisistä. Ihmiskunta tai osa ihmiskuntaa on taantumassa apinoiden planeetaksi.

Ilmastohysteria on osa uhkakuvien luomista ja väestön hallintaa

Ilmastonmuutos ja siihen liittyvä teollisuuden päästöjen vaikutus ilmastoon ja luontoon eivät voi olla täysin tuulesta temmattuja asioita. Kuitenkin ilmastonmuutoksen uhat ovat selvästi ylimitoitettuja, ja niihin ongelmiin esitetään ratkaisuja, jotka eivät johda mihinkään tulokseen.

Professori Markku Rummukainen selitti SVT:n uutisissa vuosi sitten, että viimeksi Ruotsissa koettiin samanlainen helteinen kesä vuonna 1992, kuin vuonna 2018. Yksi tai kaksi hellekesää eivät hänen mukaan kuitenkaan välttämättä vielä vahvista ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Ilmasto vaihtelee aivan luonnollisesti, ja joskus kesät ovat viileämpiä, joskus lämpimämpiä, toteaa Rummukainen.

Ilmastomuutoskeskustelu kytkeytyy sen materiaaliseen ja poliittiseen merkitykseen. Valtavirtaisen ilmastotieteen ja ilmastoskeptikoiden välisestä kiistasta ilmastonmuutoksen todellisuudesta, keskustelu on siirtynyt – ainakin osassa Eurooppaa – ilmastotieteestä, ilmastopolitiikan suuntaan.4; 5

Ilmastomuutoksen propagandistiseen uhkakuvien lietsontaan ovat osallistuneet kaikki valtapuolueet ja myös useat pienemmät puolueet. Tätä villitsemistä on harjoittanut likipitäen kaikki poliitikot, tunnetut poliittiset vaikuttajat, eritason kulttuurihenkilöt sekä kaiken kirjavat yhdistykset, kuten esimerkiksi Suomen pakolaisapu, Ilmasto vanhemmat, YK-nuoret, animalia, Partio ja niin edelleen.

Moderni globaali omistajaluokka, ja muut uusliberalistiset toimijat, kuten EU-maiden hallitukset käyttävät erilaisia uhkakuvia poliittisina instrumentteinaan massojen hallinnassa.

Tällöin kansa saadaan ikään kuin vastustamaan eliitin rinnalla yhteistä vihollista, jolloin huomio ei ollenkaan kiinnity poliittisen johdon tekemisiin ja päätöksiin, tai huomiota voidaan osoittaa niihin, mutta ne jäävät ”yhteisen vihollisen” tai propagandistisen ”uhan” varjoon.

Suomessa ja muissakin EU:n maissa on synnytetty enemmän tai vähemmän valheellisia ”uhkia”. Näitä ovat esimerkiksi:

  1. Venäjän uhka. Putinin Venäjä on kaiken pahan alkusyy, eikä sieltä löydy mitään positiivista.
  2. Ilmastonmuutoksen uhkakuvien agitoimisessa käytetään poliittisina instrumentteina jopa esikouluja, peruskouluja, kaikkia mahdollisia oppilaitoksia, lapsia ja nuorisoa. Hyvänä esimerkkinä tästä on vakavasti manipuloitu ja henkisesti hyväksikäytetty ruotsalainen teini; Greta Thunberg. Hänen vanhempansa ja poliittinen eliitti käyttävät Thunbergin alaikäisyyttä ja hänelle diagnosoitua Aspergerin oireyhtymäänsä6 julmasti hyväkseen, omien intressiensä hyödyksi. Asperger-ihmisellä voi olla vain yksi harrastus, joka valloittaa täysin hänen elämänsä.
  3. Kansallismielisten puolueiden suosion nousua pidettiin hyvinkin vakavana uhkana Euroopan unionille.
Greta Thunberg
Greta Thunberg.

Näillä uhkakuvilla voidaan pelotella ihmisiä siten, että tietystä toiminnasta tai toimettomuudesta voi tulla pelottavia seuraamuksia. Onhan luotu esimerkiksi epäsuorasti valtamedia kautta Venäjän uhka, joka muka velvoittaa USA:n armeijan Suomen miehityksen, monelle ikävänä seurauksena, mutta miehittämättömyydellä olisi vieläkin hirmuisemmat seuraukset. näkökulmia

Valtamedia valikoi poliittisen mafian, ja globalisaation toiveiden mukaan näkökulmia. Valikoidaan esitettäväksi asiasta pelkästään ne puolet ja faktat, jotka tukevat propagandistin kantaa ja jätetään huomiotta kaikki muu asiaan olennaisestikin kuuluva.

Mitä ilmaston- ja luonnon suojelemiseksi pitäisi tehdä?

Euroopan komission ehdottama kiertotalouden kehittäminen olisi varteen otettavampi vaihtoehto ilmastonmuutosta ajatellen kuin yllä esitetyt makaaberit ”ilmasto- ja luontoystävälliset” ehdotukset.

Sitran ja ECF:n viime vuoden puolella julkistaman selvityksen mukaan kiertotalouden kehittäminen olisi välttämätöntä jo ilmastotavoitteiden kannalta: Jo käytössä olevien muovien ja kolmen muun materiaalin – alumiinin, teräksen sekä betonin – kiertotalouden mukaisella uudelleenkäytöllä kyettäisiin pienentämään maailmanlaajuisia ilmastopäästöjä vuosittain miltei neljä gigatonnia. Määrä vastaa noin neljääkymmentä prosenttia nykyisin teollisuuden tuottamista vuosipäästöistä. Vähennystä pidetään yhtenä vaikuttavimmista menetelmistä maapallon lämpenemisen pysäyttämiseksi noin kahteen asteeseen.

Tuskinpa tämä pahastakaan olisi, mutta…

Kasvihuonepäästöt

Kuitenkin nykyinen suurvaltojen raskaat teollisuuden alat ovat suurin uhka ilmaston- ja luonnonsaastumiselle. Globaali eliitti ja läntisten valtioiden eliittien lakeijat, kuten esimerkiksi EU-maiden vallanpitäjät ovat piittaamattomia ilmaston todellisiin saastuttajiin, kuten Yhdysvaltoihin, Kiinaan, Ranskaan, Italiaan Saksaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, tämä välinpitämättömyys voi synnyttää katastrofin.

Negatiivisen globalisaation edustajat eli kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden, ylikansallisten suurpääomien haltijat sekä suurteollisuuden edustajat viestittävät valtavirtaisten medioiden tuella ”huolensa” luonnon ja ilmaston haitallisesta muutoksesta, kuitenkin nämä toimijat pitävät yllä systeemiä, joka turmelee luontoa ja ilmastoa. Esimerkiksi teollisuuden kulutushyödykkeet valmistetaan niin huonoiksi, että ne eivät kestä kovinkaan pitkään kulutusta. Koko yhteiskuntaa leimaa kertakäyttöinen luonne. Tämä tietysti tarkoittaa kulutuksen lisääntymistä, mikä onkin uusliberalismin pyrkimyksenä, mutta tällainen elämisen suuntaus tuhoaa myös luontoa ja ilmastoa.

Mikäli haluaisimme parantaa ekosysteemiä (tässä koko maapallo ilmastoineen käsitetään ekosysteemiksi), tulisi maailman raskaat teollisen tuotannon alat lopettaa välittömästi. Maailman kansojen pitäisi luopua kulutusyhteiskunnasta, ja samalla teollisesta- sekä tietoyhteiskunnasta tulisi palata omavaraiseen maatalous-, kalastus-, metsästys- ja keräily-yhteiskuntaan. Tietoyhteiskuntaan silloin kuuluisivat ainoastaan radio, sanomalehdet sekä langattomat hätäpuhelut. Korostettakoon, että kirjallisuuden, ja eri taiteen sekä filosofian, ja uskonnonfilosofian olemassa olo ei näistä muutoksista tulisi kärsimään, vaan pelkästään syventymään. Tähän yhteiskuntaan ei tietenkään sisältyisi minkään kaltaista pakolaispolitiikkaa, mutta otettaisiin vastaan ainoastaan veljeskansoja.

Markku Juutinen

Rinnakkaisjulkaisu:  Vainovalkea

Lähteet

Breitbart. Chris Tomlinson (6.9.2019). Swedish Scientist Proposes Cannibalism to Fight Climate Change. Saatavina: https://www.breitbart.com/europe/2019/09/06/swedish-scientist-proposes-cannibalism-fight-climate-change/

Aftonbladet. John Fagerström (5.9.2019). Förslaget: Ät människokött för klimatets skull. Saatavina:  https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/rAbqkw/forslaget-at-manniskokott-for-klimatets-skull

SVT (18.7.2018). Professori: Yksi hellekesä ei vielä todista ilmaston lämpenemistä. Saatavina: https://www.svt.se/nyheter/uutiset/professori-hellekesa-ja-ilmastonmuutos

Korvaamaton (1.8.2019). Saatavina: https://www.korvaamaton.fi/

Yle-uutiset (4.3.2019). Saatavina: https://yle.fi/uutiset/3-10635205

MTV-uutiset (12.9.2019). Saatavina: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/opposition-kannattajien-koteja-ratsattu-venajalla-taustalla-moskovan-mielenosoitukset-naissa-ratsioissa-on-kyse-pelottelusta/7546154#gs.3o9dmr

Aftonbladet (28.8.2019). Saatavina: https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/kJbGE9/greta-thunberg-gick-iland-i-new-york

MTV-uutiset (20.5.2019). Saatavina: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/oikea-uhka-vai-eu-eliitin-painajainen-populismi-repii-poliitikkoja-tama-aika-huutaa-vahvaa-euroopan-unionia/7409350#gs.3opk6p

Sitra (56.5.2018). Saatavina: https://www.sitra.fi/en/publications/circular-economy-powerful-force-climate-mitigation/

http://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/society/20180301STO98928/kasvihuonekaasupaastot-eu-ssa-ja-maailmalla-infografiikka

……..

  1. http://www.aromilehti.fi/ajankohtaista/2011/08/maailman-ruokakirjoittajia-houkutellaan-pohjoismaisten-ruoka-aiheiden-kimppuun
  2. MSN Encarta: Entomophagy
  3. Kemppainen, Jouni K. (4.2015).Hyönteisten syönti pelastaisi maailman – mutta miltä ne maistuvat? Saatavuus: https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000002813546.html
  4. Swyngedouw, Erik (2010). Apocalypse forever? Post-political populism and the spectre of climate change. Theory, Culture & Society 28:2–3, 213–232
  5. Berglez, Peter & Olausson, Ulrika (2014). The post-political condition of climate change: an ideology approach. Capitalism Nature Socialism 25: 1, 54-71
  6. Olsson, Christer (20 maj 2015). ””Det har varit ett helvetiskt år””. Expressen. Läst 3 januari 2019.

11 kommenttia

  1. ”Venäjän uhka. Putinin Venäjä on kaiken pahan alkusyy, eikä sieltä löydy mitään positiivista.”
    Valtamedia tekee kaikkensa tässä Venäjän ja Putinin mustamaalaamisessa. Miksi?

    Todennäköisin syy on että P edustaa kokonaan erilaista arvomaailmaa kuin läntinen eliitti ja toimii oman kansansa etua vaalien. Hän ei myöskään salli tuon eliitin ryöstävän maataan mikä tietysti harmittaa sitä ja sen oligarkkeja, erityisesti sionistieliittiä joka tekee kaikkensa koko maailman alistamiseksi omaan valtaansa.

    Myös Putinin moraali ja uskonnon sekä perehearvojen vaaliminen
    ”100 vuotta sitten marksistisen teorian luojat uskoivat, että perheet lakkaavat olemasta ja että lapset kasvattaa yhteisö, uneksien uudesta yhteiskunnasta.”

    ”Käytäntö on osoittanut, että äidin tai isän poissaolo ja rakkauden puute tekevät nuoresta viallisen. Koska – vaikka ajatus, jonka Marx, Engels ja sitten Lenin muotoilivat – saattaa kuulostaa mukavalta, he unohtivat olennaisen osan kokonaisen ihmisen kasvattamisesta – Rakkauden. ”

    ”Kun lapset eivät tunne rakkautta, heidän on vaikea tuntea itsensä luottavaiseksi. Ja itseluottamus – ei ylimielisyys, vaan luottamus – on olennainen osa henkilökohtaista kehitystä. ”

    Historiallisesti Venäjä on uskonut, että jokainen merkittävä yhteiskunnallinen liike, kaikki tärkeät uskomukset, hyvät tai pahat, tulevat suoraan valtion päämieheltä. Vaikka se todennäköisesti näyttää hieman omituiselta länsimaiselle mentaliteetille, sillä on etunsa.

    Otetaan esimerkkinä se tosiasia, että tämä yksi ihminen (Putin) on tehnyt niin paljon muuttaakseen arvojen hierarkiaa maassaan ja palauttaakseen kristillisen moraalin ja perhettä edistävät arvot nykyisen maansa päätavoitteiksi.

    Putin Trashes Marx and Lenin: Marxism Was Wrong, Family Matters
    Vladimir Putin loves the traditional family. It is so refreshing to see a world leader talk about family with such vitality, such dedication, such awe and respect.

    On national television, the Russian President said that Karl Marx, Friedrich Engels, and Vladimir Lenin were wrong in their theories about the traditional family. Putin says children need to experience the love of both a mother and a father.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=194804

    The video includes English subtitles:

    Putin Spoke with Children About the Most Important Things

    Plusääni(11)Miinusääni(1)
  2. Käyttäytymistieteilijä Magnus Söderlund ehdotti TV4 kanavalla kuolleiden ihmisten syömistä keinona kamppailussa ilmastonmuutosta vastaan ja paljasti oman vakavan mielenterveysongelmansa.
    Järkyttävämmällä tavalla omaa henkistä rappiotaan voi tuskin paljastaa.
    Mies ei ole häpeäksi vain maalleen vaan koko maailmalle.

    Plusääni(18)Miinusääni(0)
  3. Länsimedian aivopesemille Putin ei saa olla muuta kuin kiero huijari ja sionistien tukija. Siksi nuo yllä olevat videotkin herättävät monissa vastenmielisyyttä.
    Putin ei saa olla aidosti sitä mitä on eikä kertoa siitä mitä tuntee. Kun hän niin tekee niin hän vain huijaa, he sanovat. Kaikki on heistä vain pelkkää propagandaa.
    Hänet ja Venäjä on pantu pakkopaitaan koska niin monet meistä ovat itse läntisen v-median ja propagandan pakkopaidassa.

    Plusääni(6)Miinusääni(1)
    1. Länsimaiden suurin mätäpaise on nykyinen edustuksellinen demokratia (ED).

      ”Demokratia Suomessa rajoittuu siihen, että kansalaiset saavat äänestää määrävälein kilpailevien puolueiden asettamia ehdokkaita. Mitään muita käytännössä merkityksellisiä demokraattisia oikeuksia ei kansalaisilla ole. Vaalijärjestelmä suosii valtansa vakiinnuttaneita suurimpia puolueita, ja jokainen eduskuntapuolue noudattaa keskeisimmiltä osin samaa politiikkaa. Todellisen muutoksen aikaansaaminen äänestämällä on käytännössä lähes mahdotonta.

      Vaaleissa äänestäjät eivät pääse millään tavalla vaikuttamaan ehdollepanoon. He eivät pääse vaikuttamaan siihen, mitä kysymyksiä otetaan demokraattisissa elimissä käsittelyyn. He eivät pääse vaikuttamaan siihen, mitä vaihtoehtoja asetetaan poliittisen harkinnan kohteeksi. Heidän mahdollisuutensa seurata päätöksenteon perusteita, vaiheita ja seurauksia ovat hyvin rajalliset. Vähäinen julkisuus toimii johtavan eliitin välttämättömyyksiksi julistamien ratkaisujen suojana. Minkäänlainen kritiikki ei saavuta vallan ylimpiä tasoja.

      Väittely eduskunnassa on enimmiltä osin pelkkää teatteria. Väittely ei millään tavalla vaikuta tehtäviin päätöksiin. Tämän päivän oppositiopuolue on huomisen hallituspuolue. Retoriikka vaihtuu aina kun hallituksen ovesta astutaan sisään tai ulos.

      Demokratia ei toimi edes eduskunnassa — siis sellainen demokratia, jossa kansalaisten valitsemat edustajat toimisivat sillä tavoin kuin he ovat äänestäjilleen luvanneet. Todellisuudessa hallitus päättää ja eduskunta äänestää hallituksen määräysten mukaisesti. Käytännössä tilanne on vielä tätäkin pahempi. Tärkeimmät päätökset tekee pieni ryhmä hallituksen sisällä. Muut hallituksen jäsenet kutsutaan kuulemaan mitä ”me” olemme tästä tai tuosta asiasta päättäneet. Tällä käytännöllä on Suomessa pitkät perinteet.”

      https://vastavalkea.fi/2019/09/24/demokratiasta-suomessa/

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
  4. Kai nuo kannibalismista puhumiset ovat jonkinlaisia makaabereja vitsejä vain? En usko että noin hulluja trendejä yrittää edes juutalainen meihin kokeilla, vaikka kaikenlaista mielisairautta ovatkin saaneet helposti puskettua läpi jokapäiväiseksi osaksi monien arkea.

    Toki freudilaisuus — ja sen kolme kulmakiveä: insesti, murha & kannibalismi — hienosti paistaa läpi ja tuntuu toteutuneekin jo aika pitkälti meillä länsimaissakin…

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  5. Itse olen ollut jo yli 15 vuotta kasvissyöjä. Käytän vapaan lehmän maitoa ja munia, sekä syön juustoja. Hyönteisten syöminen tuntuu pelkältä idiotialta minun mielestäni, sekä suoraan sanoen erittäin vastenmieliseltä ynnä epäeettiseltä teolta. En tapa hyönteisiä tai hämähäkkejä koskaan. Olen niiden suuri ystävä. Loiset tietysti hoidellaan pois, mutta esim. hämähäkki on erittäin mielenkiintoinen ja sympaattinen eläin.

    Tuo hyönteistensyömismeemi oli yksi esimerkki siitä, mitä juutalainen pystyy pakottamaan länsi-ihmisen elämään. Ihmiset ovat eliitille pelkkä koekenttä kaikenmaailman hullutuksille.

    Ja sitten on ne pari karia ja aria jotka Thaimaan matkalla ovat ihastuneet Siamin-porton lisäksi kännipäissään friteerattuihin sirkkoihin. Muuttakoot maksu-”vaimojensa” ja mulattipentujensa kanssa sinne ikuisen kesän maahan vain kokonaan. Oksettavat minua, moiset.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  6. Loistavaa tekstiä.

    Apropoo, tulee mieleen se Pahkasian juttu vuodelta ’94, jossa Lipponen, Aho ja Niinistö käyvät ”juupas, eipäs” -väittelyä.

    ”Alkaako tämä tuntua teistäkin tylsältä?”, kysyy yksi heistä. Sitten vaihtavat miehet paikkoja pöydän ääressä ja sama juupas, eipäs -väittely jatkuu.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  7. ”Kanadalaisprofessori menetti työnsä kerrottuaan totuuden ”uhanalaisista” jääkarhuista

    Kertoi poliittisesti epäkorrektin totuuden: jääkarhut eivät ole kuolemassa sukupuuttoon – yliopisto taipui ulkopuoliseen painostukseen, häpäisi julkisesti ja potki pois yliopistoyhteisöstä.

    Kanadalainen yliopisto on erottanut yhden maailman johtavista jääkarhuasiantuntijoista ja Victorian yliopistossa Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadassa 15 vuoden ajan apulaisprofessorina toimineen eläintieteilijän, Susan Crockfordin apulaisprofessorin tehtävästään rangaistuksena hänen sanottuaan sellaista, mitä jääkarhuista ei sallita tai sovi sanoa: populaatiot ovat elinvoimaisia; ne eivät ole sukupuuttoon kuolemassa ja kertomukset siitä, kuinka merijään sulaminen kesällä aiheuttaa niiden nälkiintymisen ovat roskatiedettä -Fakenews”

    Global Warming Policy -säätiön (GWPF) johtajan ja ympäristöön erikoistuneen sosiaaliantropologi Benny Peiserin mukaan se on ”huolestuttavan tuttu tarina” siitä, miten jokainen ilmastonmuutospelottelun kyseenalaistava erotetaan valtavirran yliopistoelämästä:

    ”Jos yliopistoista tulee älyllisen yhdenmukaisuuden ja sensuurin paikkoja, ne menettävät lopulta kansalaisten tuen”, Peiser huomauttaa.”

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat