"Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."

Jeesus juutalaisille

Onko Israel todella puolueeton Ukrainan ja Krimin kriisin suhteen?

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 3,74
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Hiljattain olemme saaneet kuulla ja lukea uutisista Ukrainan sisällissodan laajenemisesta ja lännen Venäjää vastaan suuntaamista painostuskeinoista, joiden ilmeinen tarkoitus on provosoida sotaa.

Tästä kertoo vähän aikaa sitten alkanut Donbassin aluejoukkojen vastahyökkäys. Tähän viittaa myös se, että USA:n Euroopan-joukkojen komentajan mukaan Yhdysvaltojen sotilaita on lähetetty kouluttamaan Ukrainan taistelujoukkoja. Lisäksi Yhdysvallat rahoittaa Ukrainan uudet panssarivaunut. Muutenkin USA on sponsoroinut aseellisesti Ukrainan joukkoja. [1]

Lisäksi Yhdysvaltojen tiedusteluryhmä on alkanut keskittää Venäjän vastaisen rajan kalustoa tärkeisiin kohteisiin käynnistämässään Itä-Euroopan varustamisohjelmassa, jota perustellaan ilman todisteita väitöksellä ”Venäjän interventioista Ukrainassa”. [2]

Aluejoukot_sotilas_selkä

 

Sionistisen eliitti hyötyy maailman konflikteista

Sionistisella eliitillä ja heidän lakeijoillaan on käytössään valtavasti erilaisia keinoja globaalin valtansa kasvattamiseen. Näistä voidaan mainita esimerkiksi sotien synnyttäminen (1, 2, 3, 4, 5, 6) ja USA:n sekä muiden Nato-maiden sotilaallisen voiman hyödyntäminen. Länsimaat ovat pahentaneet Ukrainan ja Venäjän välisiä suhteita entisestään. Lisäksi USA ja EU:n tietyt maat ovat tukeneet eri tavoin Ukrainan hallitusta sisällissodassa.


Video: Amerikkalainen sionisti ehdottaa avoimesti Israel-lobbaajien kokouksessa, että tarvitaan ”väärän lipun” terrori-isku, jotta sota Irania vastaan voidaan aloittaa.

Näin Ukrainaan muodostettiin länsimaisen globaalin eliitin konfliktipesäke. Pyrkimyksenä oli sotilaallisen, taloudellisen ja poliittisen hegemonian laajentaminen aivan Venäjän rajojen tuntumaan. Tällä tavoitellaan geopoliittisen elintilan laajentumista. Samalla lietsotaan aggressioita lännen ja idän välille. Tavoitteena on kolmas maailmansota, jos sionistinen kansainvälinen eliitti ei muuten pääse päämääräänsä.

Ukrainan sisällissodassa USA:lla on sormensa pelissä mukana. Tästä kertoo se, että Ukrainassa käytettiin Gene Sharpin kahden järjestön tuottamia väkivallattoman vastarinnan strategioita. Sharpin järjestöt OTPOR ja CANVAS levittävät vallankumouskäsikirjoja ympäri maailmaa Ei liene yllätys, että näiden taktiikoiden rahoituksen taustalta löytyvät Wall Streetin pankkiirit ja Yhdysvaltain sotilasesikunta Pentagon (Voltairenet 16.12.2013).

maidan

Yleisen tiedon mukaan Gene Sharp on politiikan tutkija, kirjailija ja Albert Einstein –instituutin perustaja, joka tutkii ”väkivallatonta vastarintaa” ja edistää sen käyttöä. Huomattakoon, että CANVAS -järjestön perustaja Srdja Popovic on läheisessä yhteistyössä CIA:n kanssa sekä STRATFOR:in kanssa. Viimeksi mainittu puuhastelee puolestaan Pentagonin kanssa. STRATFOR:in on luonut George Friedman, joka on kytköksissä USA:n ja Israelin sotilastiedusteluun (VN 5.12.2013; VN 16.12.2013).

Ukrainan konflikti, kuten monet muut maailman selkkauksista, on USA:n valtapeliä. Muut Nato-maat ovat konflikteissa myös mukana. USA ja Nato ovat harjoittaneet maailmalla valtioterrorismiaan lukuisissa kohteissa. Kohteita ovat esimerkiksi Irakin sota, Afganistanin tilanne, Naton Jugoslavian pommitukset ja niin edelleen. Lisäksi kirjailija ja kolumnisti Dean Hendersonin Press TV –haastattelun mukaan juuri CIA oli avustanut ISIS-järjestön luomisessa. Sittemmin ISIS-terroristit aloittivat hyökkäilynsä Syyrian hallintoa vastaan. Sionistinen eliitti hyötyy näistä konflikteista USA:n ja muiden liittolaisvaltioidensa kautta.

Sionistinen eliitti vaikuttaa globaalin valtapolitiikan ytimessä, mutta kaikki maailman valtiot eivät kuulu valtapiirin. Siksi kriisit, kuten Ukrainan konflikti, ovat valtapolitiikan välineitä. Sionistinen eliitti hyötyy sodista, jos konflikteilla pystytään tuhoamaan itsenäisten maiden hallituksia.

USA:ssa vaikuttaa erittäin voimakas Israelin lobbaajien joukko. Siellä toimii esimerkiksi mafiaorganisaatioon verrattava Anti-Defamation League. Sionistisella eliitillä on USA:ssa lähes täydellinen kontrolli valtamediassa ja kongressissa, jonka on vaikea tehdä mitään, mitä sionistit eivät hyväksyisi. Israelin suurlähetystöllä on suorastaan vaarallisen suuri vaikutus kongressiin. [3]

Ukrainan satoa.

Ukrainan satoa.

 

Israelin ja Venäjän välinen kumppanuus

Israelin ja Venäjän välillä käydään nykyisin vilkkaasti kauppaa. Lisäksi maat ovat solmineet molempia hyödyntäviä suhteita aseteollisuudessa ja energiataloudessa. Lisäksi Israel on ilmoittanut ottavansa puolueettoman roolin Krimin ja Ukrainan riitojen seuraajana. Venäjä ja Israel suhtautuvat kovin eri tavalla Syyrian tilanteeseen ja väitetystä Iranin ydinaseohjelmasta niillä on perustavanlaatuisia erimielisyyksiä, mutta silti nämä kaksi maata ylläpitävät lämpimiä kahdenvälisiä suhteita. [4]

Joulukuussa 2013 Israel ja Venäjä päättivät tiivistää kauppasuhteitaan luomalla vapaakauppa-alueen Maailman kauppajärjestön (WTO) kokouksen yhteydessä Balilla. Maaliskuusta 2014 alkaen työryhmä on tutkinut vastaavan sopimuksen laatimista Israelin, Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin tulliliiton välille. [4]

Israel ja Venäjä ovat tehneet yhteistyötä esimerkiksi sotilaslennokkiteollisuudessa.

Israel ja Venäjä ovat tehneet yhteistyötä esimerkiksi sotilaslennokkiteollisuudessa.

Mistä johtuu Israelin ”puolueettomuus” ja Israelin sekä Venäjän välinen kumppanuus? Joku voi olla hämillään siitä, että Israel suhtautuu puolueettomasti Ukrainan ja Krimin kriisiin. Miksi Israel-myötämielinen eliitti lietsoisi Yhdysvaltoja ja Natoa sotimaan Venäjää vastaan? Miksi sionistit tahtoisivat tehdä Ukrainasta kriisipesäkkeen?

Ensinnäkin Israel ei ole täsmälleen sama asia kuin kansainvälinen sionismi. Yhdysvalloissa, EU:ssa, Venäjällä ja Israelissa on omat sionistisen eliitin etäispesäkkeet. Nämä pesäkkeet tekevät yhteistyötä keskenään. Samat juutalaisryhmät lobbaavat niin Venäjällä kuin Amerikassa, kuten Magneettimedia on uutisoinut.

Israel ei tietenkään kerro totuutta suhtautumisestaan Ukrainan ja Krimin kriisiin. Israel tahtoo säilyttää hyvät poliittiset ja taloudelliset välit suurvaltoihin (Yhdysvaltoihin ja Venäjään), mutta se vastustaa aktiivisesti itsenäisten kansallismielisten valtioiden voimistumista. Siksi se hyötyy kriiseistä.

Chabad Venäjällä.

Chabad Venäjällä.

Ennen kaikkea Israel tahtoo säilyttää ystävälliset suhteet Venäjään tasapainotellessaan Syyria-ongelman kanssa. Huonot välit Venäjän kanssa olisi vaarallinen asia Israelin kannalta, sillä Venäjä voisi painostaa sionisteja tukemalla Irania ja Syyriaa nykyistä tehokkaammin.

 

Lopuksi

Israelin puolueettomuus Ukrainan ja Krimin suhteen on pelkkää teatteria ja harhautusta. Kuten todettua, Israel tarvitsee kaksoisroolin selvitäkseen voittajana Lähi-idän loputtomista konflikteista. Muistettakoon, että USA, EU, YK ja Nato ovat pelkästään sionistisen mafian pelinappuloita kansainvälisessä pelissä.

Sionistit vaikuttavat maailmanpolitiikkaan lobbaamalla kansallisessa politiikassa. Tämä tapahtuu siten, että suuri yleisö ei sitä juurikaan tiedosta. Sionistit eivät yleensä käytä suoraa käskyttämistä, sillä tämä voisi olla heidän kannaltaa itsetuhoisa taktiikka.

 

Markku Juutinen

 

Lähteet:

Ukraine: NATO’s Eastern Prize. (16.12.2013)

Otpor! leader was working for Stratfor. (5.12.2013)

  1. Global Research
  2. Itä-Euroopan varustamisohjelma
  3. John Foster Dulles (1953-1959). USA:n ulkoministeri; D. Neff 1995/2002, Fallen Pillars: U.S. Policy Towards Palestine and Israel Since 1945, s. 99; Duke 2003, 143.
  4. Israelin Venäjän-kumppanuus
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

23 Kommentit

  1. Ihmeellisesti tässä tehdään Putinista täysin syytön kaikkeen. Sota olisi vain Lännen syytä kuten kaikki muukin. Surkuhupaisinta on lukea ”Donbassin aluejoukoista”, kun kyseessä on Kuusisen Kansanarmeijan kaltainen aave.

    (0)(0)
  2. Eikös tässä johdatella lukijoita harhaan? Venäjän ja länsi-Ukrainan konfliktin taustat juurtavat juonteensa vuoteen 1917 ja siitä eteenpäin. Virallinen Venäjä tulkitsee bolshevikkijuutalaisten toteuttaman kansanmurhan sisällissodaksi, mutta Ukraina ei. Ukrainalaiset kokevat ulkoisen tahon hyökänneen heitä vastaan. Venäläiset voisivat koska hyvänsä pestä kätensä koko asiasta ottamalla Solzhenitsynin kirjan käteen, mutta he eivät halua, koska venäjä on Israelin toiseksi eniten puhuttu kieli, ja sama pätenee Kremliin ja Moskovan ison rahan keskuksiin.

    (0)(0)
    • ”…Ukrainalaiset kokevat ulkoisen tahon hyökänneen heitä vastaan. ..”

      Ukrainahan on nyt täysin tämän ”kansainvälisen finanssioligarkian” pauloissa. Entinen presidentti Yanukovich halusi ylläpitää suhdetta Venäjään (joka nähdäkseni tarjosi parempaa taloudellista sopimusta kuin EU) ja sanoi ei kiitos EUn tarjoamalle yhdentymissopimukselle. Seuraksena ”jenkkioligarkit”, EU-oligarkit ja erinäiset messiaaniset jenkkiorganisaatiot (NED mm.) järjestivät protesteja ja lopuksi vallankaappauksen.

      Kun itä-Ukrainan venäjänmieliset eivät halunneet alistua EU/NATO-mielisen hallituksen alle, herra Valtzman-Poroshenko aloitti sisällissodan (tietenkin oligarkkiensa/USA/jne. siunauksella).

      esimerkkinä kuka Ukrainaa johtaa (löytyy netistä enemmän tietoa näistä):

      ”President – Poroshenko (Valtzman) – Jew
      President Turchinov (Kogan) – Jew
      Prime Minister – Yatsenyuk – Jew
      Minister of Finance – Alexander Shlapak – Jew
      Secretary of national security and Defence – Andrew Parubiy- Jew
      Vice Prime Minister – Vladimir Groisman – a Jew
      Interior Minister Arsen Avakov – Armenian Jew
      …..
      The main presidential candidates from the opposition:
      Yulia Tymoshenko (Celia Kapitelman) – Jewish
      Vitali Klitschko (Etinzon) – a Jew by his father
      Oleg Tyagnibok (Frotman) – Jewish mom
      Dmitry (Avdimou) Yarosh – Jewish Hasid”

      (0)(0)
      • Kyse on länsijuutalaisten ja itäjuutalaisten hegemoniasta eli koko juttu on satua. Juutalaiset ovat samaa sakkia kaikkialla. Janu on bolsujuutalaisten nukke. Bolshevististen itäjuutalaisten neuvostomeno merkitsee kuolemaa ukrainalaisille ja suomalaisille. Janukovich väärensi vaalit kaikissa venäläishegemonisissa vaalipiireissä. Hän teki itsestään bolshevikkisatraapin ja yritti sulattaa koko Ukrainan uuteeen Lubavich-juutalaisten Neuvostoliittoon. Totta kai ukrainalaiset panivat vastaan, kun tilaisuus oli.

        Putin aloitti vastareaktona sodan. Mutta siitä oli kai sovittu koko maailman juutalaiseliitin kesken. Koko jutun tarkoitus näyttäisi olevan Ukrainan viipalointi ja/tai tuho. Ehkäpä Putte valloittaa koko Ukrainan ja järjestää suuren kansanmurhan. Nytkin sopivasti sodalla ja taloustuholla murhataan iso osa ukrainalaisista.

        Ukraina oli vaarallinen juutalaisille, koska siellä oli paljon aitoa kansallismielisyyttä. Se uhkasi katkaista kahleet. Blshevistinen Venäjä on paljon tiukemmassa otteessa ja siitä ollaan tekemässä vahvaa juutalaisvallan välinettä.

        Ärsyttää, että koko vaihtoehtoväki on huijattu Putinin taakse. Tähän on pyritty tietoisesti. Ilmeisesti juuri erinäisin vuodoin ihan suoraan neokonnien päälliköiltä.

        Asiat eivät ole mustavalkoisia, vaan mustia. Juutalaiskysymys tai juutalaisten tyyli toimia ei ole valjennut sellaiselle, joka huijataan Putinin kelkkaan. Uskomatonta, että suuri osa juutalaisvaaran tiedostavista vaihtoehtoihmisistä voidaan juksata Venäjän kannalle. Iso osa nielee kaiken uusien holohoax-lakien jälkeenkin.

        (1)(0)
        • ”Asiat eivät ole mustavalkoisia, vaan mustia”, paremmin ei asioiden todellista laitaa voi kuvata. Olen itsekin aika lailla tuuminut, minkä puoleen vaihtoehtoväestä ehkä 75% hurraa Putinia ilman minkäänlaista kritiikkiä. Ehkä se liittyy jotenkin laumasieluisuuteen, jossa ei koskaan tarvitse ajatella omilla aivoillaan eikä tarvitse henkilökohtaisesti kantaa vastuuta, mutta aina on oltava valmis alistumaan johtajan edessä.

          Esimerkiksi Verkkomediassa saattaisi olla artikkeli, jossa todetaan Putinin olevan oikeassa ja Suomen olevan väärässä. Olkoon sitten niin, mutta onko Suomella oikeus olla väärässä? Tähän pienemmän valtion olemassaolon oikeutukseen ei Verkkomedia suoraan vastaa, vaan toteaa Putinin velvollisuudesta seuraavaksi oikeudeksi pommittaa Suomi maan tasalle, eli ilmeisesti ei oikeutta olemassaoloon, ”paitsi palvelemaan meitä moskovalaisia varttijuutalaisia, herrakansaa”. Turha kitistä Talmudia, jos Talmudin oppeihin itse vapaaehtoisesti alistuu.

          Ilmeisesti länsi-ukrainalaiset eivät kaikessa vuosikymmenien hiljaisuudessa tähän alistuneet, vaikka NL:n kakkosluokan kansalaisia ”fasistikytköksineen” olivatkin.

          (0)(0)
        • Minä vastustan sekä USAa, että Venäjää! Näiden kanssa ei pitäisi olla missään muissa tekemisissä, kuin kaupan käynnissä ja mielummin siten, jotta me myydään ja he ostavat.
          Nyt meillä on tuo pirun isäntämaa-sopimus, joka pitäisi purkaa heti. Tuolla sopimuksella USA sitoo meidät valmistelemaansa kolmanteen isoon kapinaan Venäjää vastaan. Ilman tuota sopimusta ei Venäjällä olisi niin selkeää syytä hyökätä Suomeen kapinan alkaessa. Vielä, kun eroaisimme EU:sta niin Venäjälle ei jäisi mitään perustetta hyökätä Suomeen kolmannessa kapinassa.
          Putin voidaan ajatella vasempaan käteen ja Obama oikeaan käteen marioneteiksi. Nämä kädet ovat sitten saman henkilön, eli kummankin osapuolen taustalta löytyy samat tahot. Itressit ovat siis ihan samat (YK agenda 21).
          Putinin Venäjä saa minulta pointsit siitä, kun kielsi GMO:n koko valtion alueelta, eli pyllisti Monsantolle isosti.

          (0)(0)
  3. Yahwe on isämme

    Venäjä toimittaa aseita näille ns kapinallisille ja erikoisjoukkoja johtamaan taisteluita muutoin sota olisi loppunut jo alkuunsa onkin aika erikoista että kapinallisilla on parempi aseistus kuin ukrainan joukoilla,Sama juutalaispoppoo on joka maassa johdossa ja keskenään sopivat kuinka saisivat koko sodan roihahtamaan liekkeihin keräten mahdollisimman paljon shekeleitä valkoisten verellä,Esim Saksalaisministeri ihmetteli kuinka ukrainassa myydään samaan aikaan maatalousmaata ulkomaisille suuryhtiöille.

    (0)(0)
  4. Ja samalla tavoin Janukovich myi jättialueet Kiinalle ym. Ilmeisesti Euroopan vilja-aitan maatalousmaa on saatava jättikonserneille

    (0)(0)
  5. Ukrainan konfliktin juutalaisprovokaattori ja juutalaisten asianajaja oli Victoria Nuland, joka on neocon-juutalaissotahullu Robert Kagan.

    Juuri Nuland oli keskeissä osassa Ukrainan kriisin kärjistyessä.

    Koko kriisi on juutalaisprovokaatio par excellence.

    Aina kun jotakin valkoisille ihmisille pahaa asiaa tonkii, niin heti pinnan alta pulpahtaa joku kagan. Kädet veressä ahertaa kagan.

    Ja toisekseen, mikä pakotta juutalaiset vaihtamaan nimensä? Mikä heitä hävettää omassa nimessään? Nuland on vaihdettu nimi.

    Minä EN HÄPEÄ NIMEÄNI, mutta juutalaiset jostakin syystä häpeävät isänsä nimeä. Toisaalta ymmärän sen, niin minäkin häpeäisin, jos olisin juutalainen.

    Mutta itse asia: Käännä vähän maata ja esiin pomppaa juutalainen. Tällä kertaa Kagan.

    (0)(0)
  6. Korjaan. 🙂 Neocon-sotahullu Robert Kaganin aviovaimo. Vaikka eihän noista aina tiedä, voi olla, että molemmat ovatkin naisia, tai miehiä. 🙂

    (0)(0)
  7. Ja vielä: Tämän ”Victoria Nulandin” oikea nimi on VICTORIA NUDELMAN KAGAN.

    Haiseeko sonta?

    Haisee…

    (0)(0)
  8. Ukrainan tie oli kivetty helvettiin siinä vaiheessa, kun juutalaisdemonit ilmestyivät Kiovaan USA:sta.

    Victoria Nudelman Kagan (nimi nykyään Victoria Nuland) saapui ja hokkuspokkus!

    Presidentiksi tuli juutalainen, pääministeriksi tuli juutalainen ja hokkuspokkus!

    Nyt Ukraina on sisällissodassa ja taas yksi valkoinen maa on kymmeniksi vuosiksi tuhottu.

    Kun juutalaisdemoni saapuu: Kaikki on mennyttä.

    Charlie Hebdo-provokaation jälkeen Päädemoni Netanyahu saapui Eurooppaan ja mitä nyt on luvassa: Sananvapauden rajoituksia.

    Demoni tuli, demoni teki. Me kärsimme.

    Molemmat demonit ovat taas takaisin kotipesässä: Mission accomplished!

    (0)(0)
  9. Olen toisinaan miettinyt, että mistä sikiää Hollywoodin juutalaisten kiima ohjelmiin/tuotantoihin, joissa on vampyyrejä, demoneja, ihmissusia jne. jne.

    Nämähän ovat nykyajan ”laatutuotantoa”, joita sitten lobotomiapotilaat arvostelevat Helsingin Sionistin kulttuuriosastossa. Kaikki ovat totaalista sontaa. Niistä haetaan nyansseja, ja yritetään löytää jotakin hyvää sanottavaa.

    Sitten ovat nämä N.S.I/C-S-I Los angeles /Miami / New York jne. jne. Kaupungit ovat juutalaisikoneja, jotka ovat näissä sarjoissa täynnä pahoja valkoisia ja aivokirurgeja taidoiltaan muistuttavia neekerejä.

    Ikinä koskaan, ei milloinkaan, ole ollut pahaa juutalaista. Se on ihme! Sen täytyy olla Jumalan tahto.

    Pankkiirit ovat kaikki saksalaisilla nimillä varustettuja. Juutalaista pankkiiria ei ole Hollywoodissa kukaan osannut kuvitella. Jumalan tahto!

    Kaikki muslimimaat ja kaikki muslimit ovat pahoja ja sotaisia ja jälkeenjääneitä. Israelia ei ole olemassa, siitä ei ole yksikään Hollywoodin juutalainen koskaan kuullut. Palestiinalaisia lapsia ei ole koskaan pommitettu. Shalom! Jumalan tahto!

    Ja niinpä alankin uskoa näitä Hollywoodin juutalaisia. Pahaa juutalaista ei olekaan. Ehkäpä ei olekaan koko juutalaisia.

    On vain demoneja, ja toinen toistaan pahempia demoneja.

    On päällepäin tavallisen oloisia ihmisiä. Mutta he ovat kuin ovatkin demoneja.

    Ei olekaan Israelia. Se on harha.

    On vain DemonLand.

    (0)(0)
    • Suomi suomalaisille

      h.e.bolla, sinähän saatat loukata niitä vähintään satoja tuhansia suomalaisia, erityisesti monia itseään ns. intellektuelleina itseään pitäviä, jotka jokapäiväisen leipänsä lisäksi tarvitsevat ja saavat päivittäisen annoksensa ”TOTUUTTA” vihjaamastasi suomalaisen ”laatujournalismin lippulaivasta”! – Neuvostoliitossa oli (Moskovan) Pravda, me elämme SUPER-Neuvostoliitossa ja siksi meillä on oltava Bilderberg-Erkon BRYSSELIN Prvda!
      (Asiaan ei vaikuta Erkon mananmajoille meno – lehden päätoimittajat käyvät Bilderberg-kokouksissa kuulemassa ohjeistusta sellaisilta ihmiskunnan arkkivihollisilta kuten Rockefeller, juutalainen NWO-pääarkkitehti H.Kissinger sekä läntistä velkaponzi-rahajärjestelmää hallitseva kasaari-juutalainen Rotschild (samalla myös johtava sionisti ja eräs avainhenkilö nykyisen Israelin perustamisessa).

      (0)(0)
  10. https://revisionistit.wordpress.com/category/verkkomedia/

    Putin ihailee Stalinia, joka murhasi myös miljoonia venäläisiä. Stalin oli juutalaisbolshevistisen valtion johtaja, joka toteutti talmudistieliitin politiikkaa. Hänen toimistaan ei ole tehty kunnolla tiliä, vaan niitä siis ihaillaan. Miljoonien eurooppalaisten murhaaminen ja raiskaaminen, miljoonien ja taas miljoonien kidutukset ja nääntyminen keskitysleireillä ja nälänhädissä. Miten antisionisti voisi tukea sivustoa, joka kannattaa sokeasti tällaista Venäjän johtoa? Miten hän voi tukea Putinin Venäjää ja saarnata sen sokean tukemisen elämäntapaa kuin ilosanomaa?

    (0)(0)
  11. Surullista kuinka hyvän asian ajajat tuomitaan/halveksutaan!!!

    Tämä nwo blogin pitäjä puhuu sionisteista eika juutalaista! Eli yrittää johdattaa harhaan!! Nwo blogin pitäjä kertoo paljon hyvääkin, mutta mätää tuossa kaverissa on ja paljon!!

    Tämä teemu vehkala on ehkä huono esittämään asiansa tai toisin sanoen ei esitä asiaansa vakuuttavasti, mutta puhuu paljon tottakin!!

    Siitariselle suuri kunnioitus! Perkeleen kansa! Siitarinen puhuu asiaa! Vammaiset suomalaiset!!

    (0)(0)
    • aaaaaaaaaaa

      Ei helkkari että sinä olet sekaisin.

      (0)(0)
      • Jepulisjepsis

        Hyvä magneettimedia, miksi ette blokkaa näitä puskasta huutelijoita ulos ?

        Tässä vielä kerran ohje (homma on hyvin helppo) :

        Mikäli sivustonne käyttää pohjanaan wordpressiä, niin nämä toiminnot löytyvät sivuston oikeasta laidasta.

        (Ohjauspaneeli -> asetukset -> keskustelu -> Kommenttien estoluettelo)

        Ohessa sama ohje englanniksi.

        http://en.support.wordpress.com/settings/discussion-settings/#comment-blacklist

        Sinne estoluetteloon vain kopioi ja liimaa allekkain trollaajan :

        nimimerkki
        e-mail osoite
        IP -osoite (esimerkiksi 145.97.39.155)

        Tai ”palkatkaa” artikkelien kommentointikeskusteluun vapaaehtoisia moderaattoreita.

        (0)(0)
  12. KATSOKAA PROPAKANDAN LÄPI

    Katsokaa kaikki tuo ketä aihe mietityttää ja suhtaukaa avoiminmielein tulevaan!!!!!!

    (0)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*