Onko EU Turkin armoilla? -Muut havainnot.

Turkki vaatii lisää rahaa 20 miljardia euroa Euroopan unionilta, viisumivapauden kansalaisilleen Schengen-alueelle ja Turkin EU-jäsenyystarjouksen käsittelyn vauhdittamista. Vaatimuksiaan Turkki tehostaa uhkaamalla vapauttaa miljoonien pakolaisten tulvan EU:n alueelle. Mitä keinoja EU tulee käyttämään katastrofin torjumiseksi?

 

Mistä on kyse Turkin vaatimuksissa?

Euroopan unionin sopiessa maaliskuussa Turkin kanssa ”turvapaikanhakijoiden” palauttamisesta lupautui EU myöntämään Turkille vastineeksi viisumivapauden, jos viisumivapauden ehdot täyttyisivät. Näitä Turkille asetettuja ehtoja on 72, jotka liittyvät esimerkiksi rikollisuuden torjuntaan, rajojen vartiointiin, perusoikeuksiin ja matkustusasiakirjojen teknisiin vaatimuksiin. Lisäksi EU lupasi, että kutakin palautettua ”syyrialaista” vastaan se ottaisi saman määrän ”pakolaisia” hoiviinsa Turkin pakolaisleireiltä.1

Lisäksi tiettyjen lähteiden mukaan Turkin hallinto vaatii EU:ta pulittamaan 20 miljardin euron lisämaksun Turkille. Euroopan pitäisi maksaa kunnallisesta infrastruktuurista, terveydenhuollosta, koulutuksesta ja muista aineellisista kustannuksista Turkille korvauksena Syyrian pakolaisista.2

Mikäli Turkille ei kesäkuussa myönnetä viisumivapautta, se uhkaa päästää turvapaikanhakijat kulkemaan esteettömästi Eurooppaan. 2

 

Turkin esitykset ovat katastrofaalisia

EU-komissio on ehdottanut EU-maita myöntymään turkkilaisten viisumivapauden vaatimuksiin. Käytännössä viisumipakon poistamisella mahdollistettaisiin 75 miljoonan turkkilaisen oikeuden matkustaa Euroopassa, ilman viisumia.2 Tämä tulisi olemaan täysi onnettomuus Euroopan valtioille hallitsemattomana kansanvaelluksena, josta perikadosta on jo kokemuksia.

Tilanne ei ole Euroopalle sen helpompi, jos viisumivapaus evätään. Tällöin Turkki päästäisi ”pakolaiset” vapaasti virtaamaan Eurooppaan.

 

Turkin vaatimuksiin ei pidä suostua: löytyykö pakolaisongelmaan ratkaisua?

Pakolaisvirta on periaatteessa suljettu Balkanin reitillä, sillä siellä on ymmärretty rajojen vartioinnin merkitys eli rajat ovat siellä kiinni.2 Merkelin avoimien rajojen politiikasta huolimatta EU:n tulisi seurata Balkanin mallia, toisin sanoen sulkea rajansa kansanvyörytykseltä. Tässäpä olisi myös sopiva keino Turkin painostuspolitiikkaa vastaan.

Balkanin reitti on kiinni: onko seuraavaksi vuorossa Albaniasta Italiaan väylä?
Balkanin reitti on kiinni: onko seuraavaksi vuorossa Albaniasta Italiaan väylä?

Rajavalvonnan tiukentaminen ja tarvittaessa rajojen sulkeminen ovat ensiapu vallitsevaan ja synnytettyyn pakolaiskriisiin.

Selvää lienee, että maailman katastrofaalista pakolaistilannetta ei kyetä ratkaisemaan lisäämällä entistä tehokkaammin pakolaisten vastaanottoa. Pakolaisia kyllä voidaan auttaa muuten resurssien mukaan kohdistamalla tukea kansainvälisessä yhteistyössä suoraan paikanpäälle, eikä kuljettamalla ihmisiä ympäri maailmaa.

Pakolaispolitiikasta vastuulliset henkilöt unohtavat tahallaan sen, että esimerkiksi Suomeen saapuvat kriisialueiden maahanmuuttajat tuskin ovat aina köyhiä. Nimittäin varattomat ihmiset eivät pääse muuttamaan yhtä hyvin kuin rikkaammat ja kenties muutenkin paremmassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat ihmiset. Jos esimerkiksi Somaliasta lähtee kaikki etevimmät pois, niin silloin Afrikan sarven alueelle tilanne voi olla tuhoisa. Koulutetuimpien ihmisten pakolaisuus ruokkii, vain lisää pakolaisten määrää, sillä kotimaahan, jossa vallitsee katastrofi, ei löydy riittävästi resursseja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Kansainvälinen pankkitoiminta ja globaalit sodat synnyttävät pakolaisuutta.

Maailman köyhyys aiheutuu juutalaisen eliitin eli harvainvallan suoranaiseen laillistettuun ryöstöön perustuvasta kansainvälisestä pankkitoiminnasta.3 Talmudistien käsissä olevat johtavat kansainväliset rahoituslaitokset ovat pakottaneet Itä-Euroopan ja kolmannen maailman ohjeidensa mukaisiin taloudellisesti kurjistaviin muutoksiin, joita IMF lainan saajille sanelee.3 Tehokkaat Israelin lobbaajat ja muut neokonservatiivit hyödyntävät Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia tavoitteinaan Israelin aseman vahvistaminen Lähi-idässä. Tästä olkoon esimerkkeinä Israelin jatkuva valtioterrorismi, Irakin sota sekä poliittisessa Lähi-idässä arabikeväänä tunnettu kansanousujen vyöry, joka kulminoitui Syyrian konfliktiin. Nämä tekijät aiheuttavat köyhyyttä ja tarvetta pakolaisuudelle.

Mikäli sionistisen mafian ja heidän lukuisten kumppaniensa kansainvälinen valtarakennelma saataisiin murskattua, parantuisivat maailman eri tulehduspesäkkeet jolloin poistaisi osaltaan pakolaisuuden tarvetta maailmassa.

Ohimennen mielenkiintoista on huomioida pakolaiskriisin rahoituksen taustoista. Ranskalaislehti Atlantico haastatteli Bernard Carayonia, joka on toiminut useita kertoja UMP-puolueen kansanedustajana Ranskan parlamentissa. Carayonin mukaan pakolaisvyörytys tai ”pakolaiskriisi” on juutalaisen monimiljardöörin George Sorosin suurelta osin rahoittama operaatio. Maahanmuuttajien tuloa Eurooppaan tukee noin sata ei-valtiollista organisaatiota.5

 

Loppupäätelmät

Yhdysvaltojen liittolaisvaltio Turkki on epävirallisessa liitossa kurdien sekä Israelin tukemien ääri-islamistien kanssa.6

Gordon Duff kirjoittaa, että ISIS:n tärkeimmät kauppareitit vievät kurdien hallitsemien alueiden kautta. Lännen valtavirtamedia on pitänyt yllä sankarimyyttiä ISISIÄ vastaan ”taistelevista” kurdeista, vaikka kurdit mahdollistavat sen, että ISIS kykenee jatkamaan anastamansa öljyn kuljetusta Turkkiin. Eli kurdit mahdollistavat ISIS:n rahoituksen ja terrorikampanjan jatkumisen. Ääri-islamistien tärkeitä kauppareittejä kulkee muiden muassa Kurdistanin aluehallinnon pääkaupunki Arbilin sekä kurdien Dahukin ja Zakhon kautta.6

Turkki siis hyötyy myös Syyrian sodasta, jonka loppuminen voisi tarkoittaa Isisin öljyn kuljetuksen tyrehtymistä Turkkiin, joka ei siten välttämättä halua Syyrian kriisin pikaista ratkaisemista. Israelin, USA:n ja Turkin kaltaisten valtioiden täydellinen kansainvälinen kontrollointi olisi ilmeinen helpotus myös pakolaisongelmaan.

Luonnollisesti yllä esitetty USA:n liittolaisen Turkin epäpyhä liitto kurdien ja ääri-islamistien kanssa osaltaan kasvattaa potentiaalista pakolaisuutta.

Kaikesta huolimatta Saksan liittokansleri Angela Merkel ei suostu määrittelemään Saksaan saapuvien ”pakolaisten” ylärajaa, vaan hän toteaa: Miten voisin vaatia neuvotteluissa Turkkia ottamaan pakolaisia Syyriasta, jos olen itse lyönyt lukkoon tietyn ylärajan Saksaan?

Huomion arvoista on, että Turkkiin saapuvissa vaeltajissa on paljon sellaisia, jotka eivät tule Syyriasta, vaan ovat elintasopakolaisia.

Nyt ovat uskottavasti myös EU:hun fanaattisesti luottavien ihmisten silmät avautuneet Euroopan Unionin todellisesta luonteesta: EU:sta on kehittynyt byrokraattinen, demokraattisen kontrollin ulkopuolella ole super-Neuvostoliitto, jonka ytimen muodostavat pääoma- ja korporaatioimperiumien harvainvalta. heidän pyrkimyksenään on eurooppalaisen geneettisen ja kulttuurillisen populaation ja kansallisten valtioiden totaalinen tuhoaminen, jota tarkoitusta palvelevat nämä giganttiset väestönsiirrot ympäri Eurooppaa. Huomattakoon, että Merkel on vain yksi harvainvallan marioneteista.

Yksinvaltiaana EU päättää käytännössä Euroopan maiden kohtalosta alistuen Turkin pirulliselle juonelle, sallimalla kansanvaelluksen Eurooppaan, kenties suostumalla viisumivapauteen turkkilaisille Schengen-alueelle ja tuputtamalla raivoavalle sekä kiristävälle Turkille jatkuvaa rahoitusta, jotka EU:n jäsenvaltiot kustantavat. Näihin onnettomiin seuraamuksiin johtavia neuvotteluita ovat Turkin kanssa käyneet Angela Merkel ja Hollannin pääministerin Mark Rutte.

Turkin pääministeri Ahmet Davutğlu ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk.
Turkin pääministeri Ahmet Davutğlu ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk.

Turkin luonne: Eurooppa on antanut hiljaisen hyväksyntänsä Turkin soljumisesta kohti syvempää autoritarismia ja presidentti Erdoğan yksinvaltiutta. Tähän viittaa myös se, että vain kaksi päivää Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin ja Erdoğan hyvänhenkisestä tapaamista Brysselissä, julisti Erdoğan 1128 akateemikkoa aseistamattomiksi terroristeiksi, jotka käyttävät aseinaan työtään ja kyniään, sillä perusteella, että he olivat allekirjoittaneet vetoomuksen rauhanneuvotteluiden jälleen aloittamiseksi kurdijoukkojen kanssa. Kolme heistä vangittiin, 27 erotettiin määräajaksi, 30 irtisanottiin ja 400 laitettiin tutkintaan. Miltei välittömästi pakolaissopimuksen jälkeen Turkin päämies uhitellen julisti: Demokratia, vapaus ja oikeusvaltioperiaate… Meille näillä sanoilla ei ole mitään arvoa. Mutta tämä julistushan on linjassa EU:n vastaavien arvojen kanssa.

Lopuksi mainittakoon, että Suomen poliittinen mafia uhraa Suomen kansallisvarallisuutta kansainvälisten pankkiirien ja globaalien megayhtiöiden lihottamiseksi ja samalla uhraa varallisuutta Turkille sekä pakolaiskriisin pojattomiin tarpeisiin. Vaihtoehtoisesti kotimainen mafia kurjistaa kantaväestön hyvinvointia: kotimaiset yrittäjät, palkansaajat, koululaiset ja opiskelijat, työttömät, lapsiperheet, vammaiset sekä vanhukset saavat osakseen elintasonsa tuntuvia kavennuksia.

Markku Juutinen

 

Lähteet

  1. Stenroos, Maria (23.4.2016). Turkkilaisille viisumivapaus vai lisää turvapaikanhakijoita Eurooppaan?
  2. LIVELEAK (7.3.2016). SHOCK: Turkey Makes Last-Minute Demand For Extra €20 billion And Faster Access To EU Free Movement.
  3. Taibbi, Matt (4.5.2016). RS. The Great American Bubble Machine.
  4. Chossudovsky, Michel (2010). Köyhyyden globalisointi
  5. (13.5.2016) Atlantico: http://www.atlantico.fr/decryptage/ces-ong-financees-milliardaire-americain-qui-chuchotent-oreille-union-europeenne-pour-encourager-migrants-installer-bernard-2694796.html.
  6. Duff, Gordon (3.1.2016). VT. Face It, Iraqi Kurds are ISIS.

3 kommenttia

  1. Turkey’s president has kept up his rebuke of European nations, accusing them of ”dictatorship” and ”cruelty” for keeping their frontiers closed to migrants and refugees fleeing the Syrian conflict.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. http://www.aamulehti.fi/maailma/professori-soinilta-korkean-profiilin-ilmoitus-suomen-venaja-huolesta-24198295

    Professori : Soinilta korkean profiilin ilmoitus Suomen Venäjä-huolesta

    Professori Martin Scheinin näkee ulkoministeri Timo Soinin Turkin puheessa diplomaattisia sanakäänteitä.

    Kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin nostaa ulkoministeri Timo Soinin (ps.) keskiviikkoisesta Turkin vierailun puheesta esille sen sisältämän Venäjä-kritiikin.

    – Esitettynä Turkissa ja Turkille se voidaan nähdä korkean profiilin ilmoituksena, että Suomi on huolissaan Venäjästä ja myös Venäjän ja Turkin laajenevasta yhteistyöstä.

    Soini totesi puheessaan Turkin suurlähettiläspäivillä Venäjän kiristäneen viime vuosien toimillaan eurooppalaista turvallisuusympäristöä. Tämä on vaikuttanut negatiivisesti myös Itämeren alueelle.

    Suomen ulkoministeri katsoo Suomen ja Turkin jakavan samanlaiset demokraattiset arvot perusperiaatteina.

    Tämä voi ensi kuulemalta ja viime aikojen Turkki-uutisten perusteella särähtää korvaan, mutta Scheininin mukaan toteamus saa lisää sisältöä puheen muista osista, joita voi pitää diplomaattisin sanakääntein esitettynä kritiikkinä.

    Soini viittaa muun muassa ihmisoikeuksien ja sananvapauden täydelliseen kunnioitukseen.

    – Maani (Suomi) haluaa pitää Turkin lähellä Eurooppaa ja sen arvoja. Euroopan unioni, Euroopan neuvosto ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ovat ilmaisseet nämä arvot, Soini jatkoi.

    Euroopan yliopistollisessa instituutissa Firenzessä työskentelevä Scheinin korostaa, että ulkoministerin puheessa tulee selvästi ilmi torjuva kanta kuolemanrangaistukseen ja se, ettei rangaistuksen palautus jäisi vaille seurauksia.

    – Kritiikkiä ei nimenomaisesti kytketä Suomen tukeen neuvotteluille Turkin ja EU:n välillä, mutta tämä tehdään välillisesti puheen rakenteen kautta. Tämä on normaalia diplomatiaa, hän jatkaa analysointia.

    Ihmisoikeusprofessorin oma kritiikki kohdistuu puheen osuuteen, jossa käsitellään Turkin roolia pakolais- ja siirtolaisvirran torjunnassa.

    Soinin mukaan EU:n ja Turkin yhteistyö on ollut tässä yhteydessä onnistunutta. Se on vähentänyt sekä Välimereen hukkuvien ihmissalakuljetuksen uhrien että EU:n laittomasti tulevien ihmisten määrää.

    – Monet ovat toista mieltä ja pitävät EU:n ja Turkin välistä sopimusta pakolaisvirran pysäyttämisestä huolestuttavana tai jopa tuomittavana. Yhden reitin sulkeminen on johtanut toisten reittien käytön lisääntymiseen, ja tuolloin matka on vaarallisempi eikä väite hukkumiskuolemien vähenemisestä taida pitää paikkaansa, Scheinin muistuttaa.

    Soinin esiintyminen Ankarassa oli ensimmäinen kerta, kun Suomen ulkoministeri on kutsuttu puhujaksi Turkin suurlähettiläspäiville.

    Soinin Turkin vieraili päättyy torstaina.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat