Omituisia kuolemantapauksia: murhauttaako lääketeollisuus toisinajattelijoita?

Syöpälääkkeet on hyvä bisnes. Niiden kulutus saavutti viime vuonna kaikkien aikojen korkeimman tuloksen. Liikevaihto oli suuruudeltaan yli 100 miljardia dollaria. Syöpälääkkeiden kulutus on kasvanut vuosittain 6,5 %, viimeisen viiden vuoden ajan ja kasvun oletetaan jatkuvan 8 % vuosivauhdilla vuoteen 2018 saakka, IMS Institute for Healthcare Informatics -järjestön raportin mukaan.

 

Kulutus on tiukasti keskittynyt, sillä Yhdysvallat ja viisi suurinta EU-maata kattavat kaksi kolmasosaa markkinoista.

Tämä tarkoittaa sitä, että miljardi toisensa jälkeen irtoaa niiden amerikkalaisten taskuista, jotka saavat syöpädiagnoosin.

Kyseessä on siis erittäin tuottoisa toimiala. On kuitenkin olemassa yksi asia, mikä voisi lopettaa sen kokonaan: parannuskeino.

Kuten Mike Adams hiljattain raportoi: Universaali parannuskeino tuhoaisi äärimmäisen tuottoisan syöpäteollisuuden sekä romahduttaisi Amerikan syöpäyhdistyksen, sairaalabisneksen, syöpätauteihin erikoistuneet klinikat ja lääkealan yritykset, joiden kannattavuus riippuu kemoterapialääkkeiden menekistä.”

Tämä tarkoittaa sitä, että jos joku olisi löytämässä parannuskeinoa syöpään, hän muodostaisi varteenotettavan uhan lääkealan vaikuttajille. Hänet todennäköisesti pysäytettäisiin hinnalla millä hyvänsä.

Kun asiaa miettii, useiden luonnonlääkintää harjoittavien lääkärien salaperäiset katoamiset ja kuolemat ympäri Floridan ovat yhtä epäilyttäviä kuin huolestuttaviakin.

Jos joku on löytääkseen universaalin parannuskeinon syöpään, ja takaisi tiedon välittämisen suurelle yleisölle, kyseessä olisi mitä ilmeisimmin luonnonlääkitsijät, tai naturopaatit, sillä he määräävät vähemmän lääkkeitä ja pyrkivät parantamaan potilaan kokonaisvaltaisesti, luonnonmukaisin ja ei-myrkyllisin keinoin.

Tämänkaltaisilla keinoilla saavutetut läpimurrot ovat äärimmäisen “kyseenalaisia”, sillä ne uhkaavat kaikkea sitä, mitä lääketeollinen kompleksi edustaa, eli hintavia kemoterapiahoitoja ja syöpälääkkeitä.

Tämäntyyppisiä hoitomuotoja tutkivien lääkärien klinikat ovat Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n jatkuvien ratsioiden ja lakkautuksien kohteena. Heitä kohdellaan kuin rikollisia ja heidän maineensa loataan.

Toimet suunnataan tyypillisesti sellaisia lääkäreitä vastaan, joita pidetään uhkana lääketeollisuuden valtaapitäville.

 


Tunnettu holistinen lääkäri löytyi kuolleena viikon päästä viranomaisten ratsiasta

Tästä lienee kyse tri James Jeffrey Bradstreetin tapauksessa. Hänet löydettiin hiljattain kuolleena, ruumis kellui Pohjois-Carolinalaisessa joessa. Rinnassa oli ampumahaava. Bradstreet oli kuuluisa lääkäri, joka tunnettiin skeptisestä suhtautumisestaan immunisaatioon (erityisesti MPR-rokotteisiin) sekä autismitutkimuksistaan. FDA ratsasi hänen klinikkansa vain viikkoa ennen salaperäistä kuolemaa. Ratsian yksityiskohdat ovat suurelta osin pimennossa.

Hänellä on henkilökohtainen syy tutkia autismia, sillä sekä hänen pojallaan että poikapuolella on diagnosoitu kyseinen oireyhtymä, minkä vuoksi suurin osa Bradstreetin työstä liittyy tähän aihepiiriin.

Hän on jopa todistanut kahdesti Yhdysvaltain edustajainhuoneelle rokotteiden ja autismin välisestä yhteydestä.

Kuten Natural News uutisoi, ennen kuolemaansa tri Bradstreet työskenteli huonosti tunnetun molekyylin parissa. GcMAF (Globulin component Macrophage Activating Factor) on proteiini, joka muodostuu GC-proteiinin liittyessä D-vitamiinimolekyyliin. Se on mahdollisesti universaali parannuskeino syöpään.

Sen uskotaan kykenevän hoitamaan tai jopa parantamaan autismin, HIV-infektion, maksa- ja munuaissairaudet ja diabeteksen.

Tri Bradstreet tutki kehossa luonnostaan esiintyvää yhdistettä, joka saattaa olla yksi immuunijärjestelmän tehokkaimmista aseista syöpäsoluja tuhotessa.

Haastattelussaan Hagmann and Hagmann Report -radio-ohjelmassa, tri Ted Broer, kansainvälisesti tunnustettu terveys- ja ravitsemusasiantuntija, myös hän pitää majaa Floridassa sekä kuvailee tri Bradstreetin työtä uraauurtavaksi. Hänen löytönsä on voinut asettaa hänet suureen hengenvaaraan ja on hyvinkin voinut olla motiivi epäillylle murhalle.

Vaihtoehtolääketieteen edustajat, jotka ovat kadonneet tai tulleet tapetuiksi, ovat väitetysti sekaantuneet tri Bradstreetin ja tri Gonzalezin laajamittaisiin autismia käsitteleviin tutkimuksiin ja siihen, mikä aiheuttaa autismia, kertoo tri Boer.

Tri Gonzalez on tunnettu holistisen syöpähoidon pioneeri, joka on auttanut tuhansia vaihtoehtoisen lääketieteen avulla. Hän kuoli väitetysti sydänkohtaukseen vain kuukautta ennen kuin tri Bradstreetin ruumis löydettiin kellumasta joesta.

 

Kansainvälisesti tunnustettu terveys- ja ravitsemusasiantuntija paljastaa mahdollisen motiivin Bradstreetin kuoleman taustalla

Tri Broer toteaa haastattelussaan:

  • Asiat, joista tulen kertomaan teille, herättävät äärimmäisen vahvoja reaktioita, ja muutamat niiden parissa työskennelleet ihmiset ovat poistuneet keskuudestamme.

    Nämä asiat ovat olleet tiedossa jo jonkun aikaa. He tiesivät millaisen tiedon kanssa työskentelevät ja olivat mukamas erittäin, erittäin varovaisia. Osaa heistä syytettiin GcMAF -proteiinin käytöstä, ja FDA ilmeisesti ratsasi useita heidän tiloistaan, useita viikkoja ennen kuin he tekivät itsemurhan tai kuolivat yllättäen.

    Kuulostaa monimutkaiselta, mutta aion tänään käsitellä tapauksen niin yksinkertaisesti, että jokainen ymmärtää sen. Kun kuulet käsitteet ensimmäistä kertaa, ne kuulostavat oudoilta.

    Gc-proteiini on kehon proteiini, jota kehon makrofagit käyttävät. Makrofagit ovat soluja, jotka tappavat syöpäsoluja. Ne pysäyttävät sytokiinimyrskyt ja voivat olla osallisena sytokiinimyrskyissä. Selitämme käsitteet muutamassa minuutissa.

  • Määritettyään GcMAF:n ja kuinka se muodostuu, tri Broer toteaa uudelleen että se on “todennäköisesti yksi tehokkaimmista asioista, jonka avulla immuunijärjestelmä tuhoaa syöpäsoluja.”

    Kuitenkin, Tri Bradstreet kollegoineen havaitsivat, että “nagalaasi” niminen yhdiste heikentää immuunijärjestelmän toimintaa.

    Nagalaasi on entsyymi tai proteiini, jota syöpäsolut ja virukset tuottavat. Se aiheuttaa immuunivajeeseen liittyviä oireyhtymiä ja sillä on havaittu olevan yhteys autismiin, kuten myös “lukuisiin muihin ongelmiin,”, tri Broer selittää.

    Nyt kuolleet tai kadonneet lääkärit olivat sitä mieltä, että nagalaasia on päätynyt elimistöön rokotteiden kautta.

    “Ja silloin kun Gc-proteiini ei voi muuttua McGAF:ksi, koko immuunijärjestelmän toiminta vaarantuu.”

    Osa kuolleista tai kadonneista lääkäreistä uskoi, että ihmiset altistettiin nagalaasille tarkoituksenmukaisesti, joko lisäämällä sitä sellaisenaan rokotteisiin tai virusaltistuksen avulla.

    “Kyseessä on niin tulenarkaa tietoa koko lääketieteelliselle ja immunologiselle ammattikunnalle, että henkilöt, ketkä ovat vastuussa immunisaatioista, eivät halunneet näiden henkilöiden hääräävän ympärillä,” tri Broer jatkaa.

    “En väitä että tietäisin mitä heille on tapahtunut, sanon vain että he ovat poistuneet keskuudestamme pysyvästi.”

     


    Lääkäri vertaa nagalaasia häivepommittajaan

    Nagalaasi estää Gc-proteiinia kiinnittymästä D-vitamiinimolekyyliin, ja näin immuunijärjestelmä ei kykene toimimaan oikein, mikä aiheuttaa syöpää ja muita vakavia sairauksia. Ilman aktiivista immuunijärjestelmää syöpäsolut ja virusinfektiot voivat levitä nopeasti.

    Huomattavaa kyllä, nagalaasista ja GcMAF-proteiinista on saatavilla runsaasti tutkimustietoa. Lainaan erästä kappaletta tri Tim Smithin, MD, kirjasta The GcMAF Book:

  • Nagalaasi on kuin häivepommittaja, syöpäsoluista tai viruspartikkeleista vapautuva nagalaasi-entsyymi tähtää T- ja B-lymfosyyttien GcMAF-proteiinin kannalta merkittäviin pintarakenteisiin, ja pyyhkäisee ne pois uskomattoman tarkalla täsmäpommilla.

    Kuinka suuresta tarkkuudesta on kyse? Nagalaasi paikantaa kohdan ja hyökkää yhtä tiettyä kahden elektronin sidosta vastaan, joka löytyy vain 420. aminohappoparin välistä valtavan suuresta proteiinimolekyylistä, joka on yksi kymmenistä tuhansista proteiineista, ja joista jokainen sisältää miljoonia eletroneja.

    Tätä voidaan verrata siihen, että tietty suurkaupungin puistonpenkki tuhottaisiin selektiivisesti 6000 mailin päästä. Mikä hämmästyttää vieläkin enemmän, sikäli kun se on mahdollista, on se, ettei nagalaasi ikinä osu harhaan, joten oheisvahinkoa ei synny.

  •  

    Autistisilla lapsilla havaittu korkeita pitoisuuksia

    Tri Bradstreet kollegoineen teki havainnon, ettei lasten elimistössä ollut nagalaasi-proteiinia syntymähetkellä, mutta sitä päätyi jotain kautta autistisiin lapsiin, minkä he uskoivat tapahtuvan immunisaatioprosessin aikana.

    Ennen kuolemaansa tri Bradstreet hoiti 1 100 potilasta GcMAF:n avulla, hoitovaste oli 85 prosenttia. Lääketieteellinen yhteisö piti tällaista tulosta mahdottomana.

    Kun Bradstreetin potilaat saivat jälleen GcMAF-proteiinia (minkä tuotanto oli estynyt nagalaasin takia), 15 prosenttia potilaista ei enää ollut autistisia, sillä kaikki heidän oireensa olivat hävinneet täydellisesti.

    Vuodesta 1990 lähtien on julkaistu 59 paperia GcMAF-proteiinin parantavista ominaisuuksista, joista 20 liittyy syövän hoitoon. Tutkimuksen ehdottaa että GcMAF voi myös parantaa tai hoitaa tehokkaasti Parkinsonin ja Alzheimerin tautia sekä nivelreumaa, kuten myös pienentää rintasyöpä-, eturauhassyöpä- ja munuaiskasvaimia.

     

    Alkuperäinen artikkeli

    Lue myös:
    Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus
    Video: Lääketeollisuus on pahempi kuin mafia!
    Vankilaan! Lääketeollisuus kiristää otettaan myös vaihtoehtoisia hoitoja käyttävistä lääkäreistä

    5 kommenttia

    1. Otsikon kysymys on väärin asetettu. Sen pitää kuulua: kuinka paljon rikollinen Big Pharma on murhannut todellisten vaihtoehtojen tarjoajia sen synteettisille, patentoiduille ja kiskurihintaisille myrkyille eli NIIN SANOTUILLE lääkkeille, joilla vain koetetaan lievittää sairauksien OIREITA ja tuottaa uusia sairauksia – kaunistellen sanottuna ”sivuvaikutuksina”! Kuinka paljon pelkästään syöpäteollisuus on tappanut ihmisiä, kun heitä on ’hoidettu’ Big Pharman myrkyillä sen sijaan että olisi käytetty tiedossa olevia syövän todellisia PARANTAMIS-menetelmiä?

      Plusääni(34)Miinusääni(2)
    2. Sytostaatti / kemo – ”hoidot” eivät edes toimi. Mikä näitä meidän lääkäreitä oikein vaivaa, kun he suostuvat jatkamaan näiden toimimattomien ”lääkkeiden” määräämistä? Pitäisi kieltäytyä antamasta näitä yleisterveyden tuhoavia hoitoja ja alkaa tätä kautta vaatimaan paremmin toimivia lääkkeitä. Ei sillä, että uskoisin näiden lääkeyhtiöiden edes haluavan parantaa ihmisiä, mutta näistä ”hoitomuodoista” on päästävä eroon mahdollisimman pian.

      Plusääni(21)Miinusääni(1)
        1. Näin kemoterapia-lääkkeitä määräävät erikoislääkärit arvioivat tämän hoidon tehokkuuden: ” According to one survey published in the Journal of Clinical Oncology in 1987, 81 percent of cancer specialists would not consent to a drug trial due to the ineffectiveness of chemotherapy and its unacceptable degree of toxicity. – See more at: http://www.alive.com/health/the-failure-of-chemotherapy/#sthash.aRPHBlAc.dpuf”.

          So. 81% syöpälääkäreistä ei suostuisi itseensä kohdistuvaan kemoterapia-kokeiluun johtuen sen (kemoterapian) TEHOTTOMUUDESTA ja MYRKYLLISYYDESTÄ, kliinisen onkologia-aikakauslehden mukaan v. 1987.

          Plusääni(18)Miinusääni(2)
    3. Onko esim. Raamatun mukaista lätkiä ihmiselle elvytyskielto. Mielestäni se on ateistisen eliitin keksintöä eikä kuulu järkeään viisaasti käyttäytyvän ihmisen toimintaan, vai voiko elvytyskiellon antanutta edes ihmiseksi kutsua? Mielestäni sellainen ihminen on hirviö vailla minkäänlaista inhimillisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Haluaisin tähän Raamattun sanaan uskovan ihmisen mielipiteen. Mielestäni se asia on vain Jumalan vallassa ei toisen ihmisen?

      Plusääni(1)Miinusääni(0)

    Kirjoita kommentti

    Pakolliset kentät on merkitty *

    Kotimaa

    Ulkomaat