Omenaviinietikka on vahva terveyspommi

Yksi eniten käytetyistä perinteisistä monikäyttöisistä rohdoista kaikkeen on omenaviinietikka. Vuosisatojen ajan tätä vanhan kansan rohtoa on pidetty ihmeparannusaineena lähes kaikkeen, mitä vain keksii ajatella, jopa diabetekseen, liikalihavuuteen ja syöpään. Tässä tieteen tutkimustuloksia asiasta.

Yhdysvalloissa omenaviinietikka (Apple Cider Vinegar ACV) tuli tunnetuksi 1950-luvulla D.C. Jarvisin kansanlääketieteen kirjasesta. Viime vuosien luonnonlääkintäbuumin aikana omenaviinietikasta ja –tableteista on tullut suosittu dieettivalmiste. Tavallinen pastöroimaton tai luomuomenaviinietikka sisältää etikkaemän, eli etikkabakteerien muodostaman hyytelömäisen kalvon (mother vinegar). Siitä tietää saaneensa hyvää ja aitoa omenaviinietikkaa.

Omenaviinietikkaa käytetään mm. salaattikastikkeisiin, marinadeihin ja säilöntäaineeksi. Sen raaka-aineena käytetään omenoita, joiden mehuun lisätään hiivaa ja bakteeria, jotka käyttävät sokerit alkoholiksi. Seuraavassa käymisprosessissa asetobakteerit muuttavat alkoholin etikaksi. Omenahappo ja etikkahappo antavat etikalle sen happaman maun.

Omenaviinietikan väitetään tepsivän useisiin sairauksiin ja vaivoihin, kuten esimerkiksi tappaa päätäit ja sienet, estää nuhan, aknen ja ihon vanhenemisen, helpottaa ruoansulatusta, vähentää tulehduksia, alentaa verenpainetta, säätelee pH:ta, liuottaa munuaiskiviä ja auttaa lievittämään allergioita, astmaa, pahoinvointia, närästystä, migreenejä ja puhdistaa elimistöstä toksiineja. Voiko se todella olla näin monipuolinen ja tehokas aine? Kyllä voi, eikä sen kyvyt vielä siihen loppuneet, sillä tiede voi kertoa meille vielä lisää sairauksia ja vaivoja, joihin se tutkitusti tehoaa:

  • Diabetes: Omenaviinietikan vaikutus verensokeriin on ehkä kaikkein tutkituin ja lupaavin omenaviinietikan terveysvaikutuksista. Useat tutkimukset vahvistavat etikan auttavan laskemaan glukoosipitoisuuksia. A. Whiten tutkimus vuodelta 2007 osoitti, että diabeetikoilla, jotka ottivat illalla ennen nukkumaan menoa kaksi ruokalusikallista omenaviinietikkaa, oli aamulla glukoositaso laskenut 4 – 6 %. Arizonan yliopiston Carol Johnstonin tutkimus vuodelta 2004 osoitti, että insuliiniresistenssistä kärsivillä 20 grammaa omenaviinietikkaa sekoitettuna 40 grammaan vettä alensi aterian jälkeistä glukoosipitoisuutta 34 %. Etikka saattaa olla yksi maailmanhistorian kustannustehokkaimmista lääkkeistä, mutta vain harva diabeetikko sitä käyttää.
  • Korkea kolesteroli: Tutkimus vuodelta 2006 osoitti omenaviinietikan pystyvän alentamaan kolesterolipitoisuutta. Eräs toinen tutkimus vahvisti, että omenaviinietikka osana ruokavaliota lisäsi hyvää HDL-kolesterolia ja alensi triglyseridejä. Rottakokeissa havaittiin vuonna 2011 omenaviinietikan auttavan kontrolloimaan kolesterolia ja triglyseridejä.
  • Verenpaine ja sydämen terveys: Eräässä rottakokeessa osoitettiin omenaviinietikan alentavan verenpainetta. Suuressa seurantatutkimuksessa havaittiin vähemmän sydänsairauksia ihmisillä, jotka söivät 5 – 6 kertaa viikossa salaatin kera vinaigrette-kastiketta (öljy-etikkasekoitus). Tutkijoiden mukaan tämä verenpaineen aleneminen saattaa johtua reniinin toiminnan vähentymisestä ja siitä johtuvasta angiotensiini II:n vähenemisestä. Etikan kalsium tasapainottaa elimistön natriumpitoisuuksia, mikä auttaa pitämään verenpaineen terveissä lukemissa. Omenaviinietikka sisältää myös magnesiumia, joka rentouttaa verisuonien seinämiä ja siten laskee osaltaan verenpainetta.
  • Syöpä: Muutamat laboratoriotutkimukset ovat osoittaneet omenaviinietikan kykenevän ehkä tappamaan syöpäsoluja ja hidastamaan niiden kasvua. Eräässä tutkimuksessa havaittiin yhteys etikan käyttämisen ja vähenneen ruokatorven syövän riskin välillä. Eräs toinen tutkimus havaitsi yhteyden etikan ja lisääntyneen virtsarakon syövän välillä. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on havaittu omenaviinietikan pektiinin auttavan hidastamaan eturauhasen syöpäsolujen kasvua. Lisäksi omenaviinietikan happamuus auttaa puhdistamaan suolistoa ja virtsateitä, mikä myös edistää eturauhasen terveyttä.
  • Painon pudotus: Etikkaa on käytetty laihduttamiseen jo tuhansia vuosia. Etikka auttaa tuntemaan itsensä kylläisemmäksi, kuten E. Ostmanin tutkimuksessa vuodelta 2005 todettiin: 12 henkilöä havaitsi, että leivän kanssa nautittu etikka auttoi tuntemaan itsensä kylläisemmäksi kuin pelkän leivän syöminen. Hiirikokeessa vuodelta 2009 todettiin etikkahapon säätelevän maksan rasvahappoja hapettavien entsyymien geenejä, mikä vähentää rasvan kertymistä kehoon. Japanissa testattiin liikalihaville etikan juomista osana ruokavaliota 12 viikon ajan. Tuloksia mitattaessa huomattiin selvä ero kahdessa ryhmässä, jotka olivat juoneet 15 ml tai 30 ml etikkaa päivässä verrattuna 0 ml juoneeseen verrokkiryhmään. Etikan nauttiminen auttoi selvästi alentamaan painoindeksiä, vyötärön ympärystä, painoa, keskivartalon rasvakudosta ja seerumin triglyseridejä. Kaikki kolme ryhmää nauttivat saman verran energiaa ja liikkuivat samalla tavalla ja saman verran. Pelkästään ruokalusikallinen etikkaa päivässä pudotti painoa 12 viikon aikana 1,2 kg ja kaksi ruokalusikallista 1,7 kg.

Ihon hoitoon käytetään usein mieluummin omenaviinietikkaa kuin väkiviinaetikkaa, sillä vaikka niissä on molemmissa etikkahappoa, on omenaviinietikassa myös ihoallergioita puhdistavia ominaisuuksia. Ihon hoitoon käytettynä omenaviinietikalla ei ole havaittu sivuoireita, joten se on halpa ja tehokas hoitomuoto. Tässä lista monista muista omenaviinietikan käyttösovelluksista:

Hiukset: Omenaviinietikan käyttäminen hiusten huuhteluun pesun jälkeen on tunnettu keino saada lisää kiiltoa ja vahvuutta hiuksiin. Tyhjään shampoopulloon voi laittaa puoli ruokalusikallista omenaviinietikkaa ja pari desiä vettä. Huuhtele hiukset liuoksella shampoopesun jälkeen.

Kasvot: Omenaviinietikka voi auttaa säätelemään ihon pH:ta. Laimenna omenaviinietikka suhteessa 2 osaa vettä ja 1 osa etikkaa ja levitä kasvoille vanupallolla joko iltapesun jälkeen tai aamulla ennen kosteusvoiteita tai pohjavoidetta. Omenaviinietikkaa voi levittää myös sellaisenaan pilkuille ja luomille ja antaa vaikuttaa yön yli niiden vaalentamiseksi.

Kädet ja jalat: Väsyneitä ja turvonneita käsiä ja jalkoja voi helliä hieromalla niihin omenaviinietikkaa.

Auringonpolttamat: Auringossa palanutta ihoa voi hoitaa lisäämällä kylpyveteen pari desiä omenaviinietikkaa.

Hampaat: Hampaiden tummentumia voi valkaista hieromalla suoraan omenaviinietikalla. Muista huuhdella.

Partavesi: Sekoita yksi yhteen omenaviinietikkaa ja vettä. Käytä kuin partavettä.

Elimistön puhdistus: Sekoita 2 ruokalusikallista omenaviinietikkaa litraan tai kahteen vettä. Juo päivän aikana elimistön ja munuaisten syväpuhdistamiseksi.

Viemärin puhdistus: Kuohuvaa ruokasoodaa ja etikkaa voi käyttää moneen puhdistukseen. Viemäriä on turvallista puhdistaa ripottelemalla ensin ruokasoodaa ja päälle omenaviinietikkaa ja antaa kuplia varttitunti. Huuhtele kuumalla vedellä.

Ruoansulatus: Tilkka omenaviinietikkaa ennen ateriaa auttaa stimuloimaan ruoansulatusnesteiden tuotantoa.

Hilse: Helppo kotikonsti hilseen hoitoon on 50-50 sekoitus omenaviinietikkaa ja vettä. Tämä liuos auttaa palauttamaan päänahan pH:n ja estää Malassezia globosa -hiivasienen liikakasvun, jonka tiedetään aiheuttavan hilseilyn.

Itikoiden puremat: Jo neljäsosa teelusikallinen omenaviinietikkaa lievittää puremakohtaa välittömästi.

Vatsakivut: Sekoita ruokalusikallinen luomuomenaviinietikkaa tuopilliseen lämmintä vettä ja juo aamulla tyhjään vatsaan. Mukaan voi vapaasti sekoittaa hunajaa tai siirappia.

pH:n tasapainottaminen: Luonnonlääkinnässä kehotetaan tasapainottamaan hapanta ruokavaliota omenaviinietikalla, sillä veren tarkka pH on välillä 7,35 – 7,45 ja hyvän ruokavalion tulisi heijastella tätä arvoa. Normaalisti länsimaiset syövät liikaa lihaa ja muita happamia ruokia, mikä johtaa väsymykseen, ahdistukseen, ärtyneisyyteen, päänsärkyyn, infektioihin, runsaaseen liman eritykseen, kurkkukipuun, nenä- ja poskionteloiden tulehduksiin ja kohonneeseen nivelreuman ja kihdin kaltaisten sairauksien riskiin.

 

Alkuperäinen artikkeli: http://preventdisease.com/news/13/071113_Is-Apple-Cider-Vinegar-That-Powerful-of-a-Health-Tonic-Science-Says-Yes.shtml

19 kommenttia

  1. Kiitos nimin. Edna Etikka asiallisesta kritiikistä.

    Täällä usein syytetään ”virallista” lääketiedettä rahastuksesta, mutta
    esim. tällaiset artikkelit ovat bisnestä myös.

    Pikainen googletus toi seuraavan kuvauksen artikkelin kirjoittajasta:

    ”John Summerly is nutritionist, herbologist, and homeopathic practitioner. He is a leader in the natural health community and consults athletes, executives and most of all parents of children on the benefits of complementary therapies for health and prevention.”

    Summerly siis tienaa elantonsa hoitamalla ihmisiä olematta lääkäri ja esittämällä lääketieteen
    kanssa ristiriitaisia väitteitä.

    Tällaiset jutut ovat usein arkijärkeen helposti käypiä, kun taas oikea tiede on mutkikasta
    ja maallikko ei voi kuin luottaa asiantuntijoihin.

    Katteettomat lupaukset jonkun aineen tehosta eri vaivoihin voivat myös olla vaarallisia.

    Kukaan ei tietenkään estä kokeilemasta, tehoaako omenaviinietikka vaikkapa hilseeseen.

    Plusääni(12)Miinusääni(30)
  2. Mikäs Edna Etikan viestissä oli niin kamalaa, että se piti poistaa?

    Plusääni(0)Miinusääni(2)
    1. Samaa minäkin ihmettelen, kun ei täältä kuitenkaan kaikkia asiallisia kommentteja ole poistettu.

      Olisikohan sittenkin tietokonehäiriö – onhan tämä sivusto ollut välillä sellaisessa jumissa, ettei kommentointi ole onnistunut, tai edes vanhat kommentit eivät ole tulleet näkyviin. Ja kommenttien järjestys ja hierarkia on muutaman kerran ’uudelleenorganisoitunut’ ihan hassuun muotoon. Ja myös muilla foorumeilla on silloin tällöin kadonnut omiakin kommenttejani, jotka eivät ole mitenkään oleellisesti eronneet niistä, jotka ovat menneet läpi.

      Ensimmäinen täysin virheetön tietojenkäsittelyjärjestelmä lienee edelleenkin tekemättä.

      Plusääni(3)Miinusääni(4)
  3. Normaalisti länsimaiset syövät liikaa lihaa ja muita, elimistön happamuutta lisääviä ruokia,

    Oikeampi määrittely, sillä typpipitoiset (N) ruoat, vaikka ovat neutraaleja pH:ltaan, aiheuttavat elimistön happamuuden lisääntymistä.

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  4. I was able to find goοd аdvice fгom your articleѕ.

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
  5. Omenaviinietikan vaikutuksista. ”esim. tällaiset artikkelit ovat bisnesta myös.” No eikai niin hullua keksintöä olekkaan etteikö sillä tienata rahaa ja elantoa. Tottakai kaikilla on oikeus myydä sitä mikä käy kaupaksi ja ennenkaikkea sitä mikä toimii. On suorastaan huvittavaa miten tuota ns. ”lääketiedettä” puolustetaan henkeen ja vereen. Itselläni ei ole oikeastaan mitään kokemusta lääketieteellisten hoitojen toimivuudesta mutta sivusta seuranneena olen joutunut toteamaan monesti että jopa reseptilääkkeet ovat yhtä tehokkaita kuin kalkkitabletit ja mikä pahinta lääkkeillä on aina massiivinen määrä haittavaikutuksia, jos tutustuu kokonaisvaltaisesti lukemaan pakkausselosteen. Sieltä löytyy jos jonkinlaisia lisätautien puhkeamisiin edistäviä tekijöitä yms. Kannattaa lukea ennenkuin alkaa ylistämään lääketeollisuuden jopa hengenvaarallista bisnestä. Meillä alkaa nyt omenaviinietikan testaus todenteolla, olen käyttänyt sitä aina sillointällöin vuosien varrella, nyt tästä päivästä lähtee koe käyntiin. Kun testaa itse niin silloin tietää totuuden parhaiten. Kerron tuloksista vaikka joulukuussa että oliko mitään hyötyä vai oliko humpuukkia. Katsotaan… lähteekö henki.

    Plusääni(26)Miinusääni(5)
  6. Joka sivulla missä luontaistuotteita joku ilmoittas
    ä. Meillä alkaa nyt omenaviinietikan testaus todenteolla, olen käyttänyt sitä aina sillointällöin vuosien varrella, nyt tästä päivästä lähtee koe käyntiin. Kun testaa itse niin silloin tietää totuuden parhaiten. Kerron tuloksista vaikka joulukuussa että oliko mitään hyötyä vai sitten moni muukin alkaa testata tulokset on kuin, jumalan lahja . Muistetaan vielä etukäteen kehua mikä omenaviinietikka on hyvää tämä on piilomainonnan piilomainontaa..oliko humpuukkia. Katsotaan… lähteekö henki.

    Plusääni(8)Miinusääni(6)
    1. Millähän tavalla tämä omenaviinietikka juttu on piilomainonnan piilomainontaa? En ole kaupustelija olen vain ostaja ja kai sitä saa mainostaa jos joku merkkituote on parempaa kuin joku toinen. No ei ole henki lähtenyt kokeessa mutta hyvin toimii jos esim. vatsahapot reistaa ym. ym.. Omenaviinietikan vaikutuksista voi lukea käyttäjäkokemuksista jos kiinnostaa. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.

      Plusääni(13)Miinusääni(5)
  7. Hei.
    Oletko käyttänyt etikkaa ja jos niin minkälaisin tuloksin?

    Plusääni(4)Miinusääni(1)
  8. Omenaviinietikka paransi minulla 20 vuotta oikutelleen päänahan. Hirveä ihottuma ja kutina ollut niin pesun jälkeen kun laittaa päähän etikkavettä ja antaa vaikuttaa muutaman minuutin, oireet lievittyy ekasta käytöstä.

    Plusääni(13)Miinusääni(0)
  9. Omena viini etikka on hyvin hyödyllinen alumiinijn poistoon kehosta, lotratkaa sillä niin paljon kuin vain pystytte 🙂

    Plusääni(11)Miinusääni(1)
  10. Tarvitseeko sinun myydä munuaisten kerätä rahaa kuluja ja velka? Kutsumme sinut Lääkäri Charlie Clinic. Klinikkamme sijaitsee Intiassa, Yhdysvalloissa ja Afrikassa vastaavasti ja olemme erikoistuneet munuaisen leikkaus ja muut kirurgiset toimenpiteet, myös harjoittaa osto ja munuaissiirteen. Hoidamme oman matkakulujen ja vieraanvaraisuudesta. me vakuuttaa teille annetaan suurimman tyytyväisyyden tarvitset hyvin. Kiinnostuneille terveiden luovuttajien, ota Charlie Clinic Sähköposti:

    Plusääni(2)Miinusääni(11)
  11. doc pete
    Hei, Nimeni on tohtori Pete yliopiston Benin Opetus
    Hospital, olen erikoistunut elin Kirurgia, ja käsittelemme
    ostaminen elin ihmisen, jotka haluavat myydä, ja olemme sijaitsevat
    Nigeria, USA ja Malesiassa, mutta meidän pääkonttori on Nigeriassa. jos
    olet kiinnostunut myymään oman Munuainen, tai myydä mitään osaa
    kehon elin Ota yhteyttä lisätietoja. Meihin yhteyttä

    Sähköposti:
    Haluavat kuulla sinusta.
    Terveisin,
    Dr. pete
    TOIMITUSJOHTAJA
    YLIOPISTO BENININ opetussairaalaksi.

    Plusääni(1)Miinusääni(17)
  12. Haluatko ostaa munuaisen tai haluat myydä munuaisten? Oletko
    etsivät mahdollisuuden myydä munuaisten rahalle takia
    taloudellinen tauko alas ja et tiedä mitä tehdä, niin ota yhteyttä
    tänään ja me tarjoamme sinulle hyvä määrä oman Munuaiset. Nimeni on
    Tohtori Daniel olen Nefrologi in UBTH Medical Center. Meidän
    klinikka on erikoistunut Munuainen Surgery ja myös käsitellä osto
    ja elinsiirrot munuaisten kanssa viettämästä vastaavan luovuttajan.
    Olemme sijaitsee Intian, Turkki, Nigeria, Yhdysvallat, Malesia. Jos olet
    kiinnostunut myymään tai ostaa munuaisen älä epäröi
    yhteyttä sähköpostitse.

    Sähköposti: tai

    Parhain terveisin.
    Dr Daniel.

    Plusääni(0)Miinusääni(13)
  13. Tervehdys MAX sairaalassa kiireesti yhteyttä DR.march baida MAX sairaala. Kuten olemme monet potilaat, jotka ovat saapuneet munuaissiirto, etsivät mahdollisuuksia myydä munuainen rahaa, koska taloudellista tauko alas ja tarjoamme sinulle 150, 000USD munuainen. Nimeni on DR.march baida, olen Munuaistaudit Intia MAX sairaalassa. Meidän sairaalassa on erikoistunut munuaissiirto leikkaus ja muiden elinten hoitoon, me käsittelemme ostaa ja elinsiirrot munuaiset elossa ja terve luovuttaja. Olemme sijaitsee Intiassa. Jos olet kiinnostunut myymään munuaistesi Älä epäröi Ota meihin yhteyttä
    Email:

    Plusääni(0)Miinusääni(6)
  14. Tarvitseeko rahaa terveydenhoitoon? velkojen maksamisvelvoitteet tai rahoitusvajeet? Odota! Harkitse munuaisen myyntiä vaihtoehtona. Jos haluat myydä munuaisi tänään. Ilmoita meille välittömästi. Munuaiset ostetaan enintään 900 000 dollaria. 00 dollaria. Kansallinen säätiö ostaa parhaillaan terveellistä munuaista. Nimeni on tohtori Martin Aldrich, olen munuaisen kansallisen sairaalan nefrologi. Yhdistynyt kuningaskunta Sairaala on erikoistunut munuaisleikkaukseen ja käsittelemme myös munuaisten ostamista ja siirtämistä elävän vastaavan luovuttajan kanssa. Olemme Intiassa, Kanadassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Turkissa, Yhdysvalloissa, Malesiassa, Etelä-Afrikassa Nigeriassa jne. Jos olet kiinnostunut myymästä tai ostamaan munuaista Älä epäröi ottaa yhteyttä sähköpostitse . Tarvitset Geniune Donors Odotetaan vastauksistasi. Matkapuhelin numero: +2348059744454 Terveisin. Martin Martin Aldrich

    Plusääni(1)Miinusääni(7)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat