Olisiko jo aika herätä?

Nizzassa kuolleet ovat vain viimeisimpiä uhreja rotusodassa, jota valkoisia vastaan käydään kaikkialla länsimaissa. Nordfrontin toimittaja Martin Saxlind kirjoitti rotukonfliktiaiheesta viikko sitten artikkelin, jonka julkaisemme nyt suomeksi.

Myöhään toissa viikon torstai-iltana viisi poliisia tapetiin Black Lives Matter -mielenosoituksessa Dallasissa, USA:ssa. Murha on tappavin hyökkäys amerikkalaisia poliiseja vastaan sitten 9/11-iskun. Dallasin tapahtumat sijoittuvat hieman reilun kolmen viikon päähän muslimi Omar Mateenin suorittamasta homojen joukkomurhasta Orlandossa. Paljon on vielä selvittämättä Dallasin tapahtumiin liittyen, mutta selvää on, että kyseessä oli terroriteko ja valkoisiin kohdistettu ”viharikos”.

”Epäilty oli järkyttynyt jostakin, joka liittyi Black Lives Matteriin ja viimeaikaisiin mustien miesten ampumatapauksiin. Mies halusi tappaa valkoisia, erityisesti valkoisia poliiseja”, luonnehti dallasilainen poliisipäällikkö sala-ampuja Micah Johnsonia. Johnson ampui viittä poliisia ja haavoitti seitsemää poliisia ja kahta siviiliä. Afganistanin sotaveteraani Johnsonin lisäksi lukuisan muun ihmisen epäillään olleen osallisina valkoisten vastaisessa terroriteossa.

Terroriteon juuret

USA:n presidentti Barack Obama ilmaisi pian teon jälkeen sympatiansa USA:n poliisia kohtaan, mikä on oikeastaan hirtehistä; hänen tulisi pyytää poliisilta anteeksi ja erota presidentin virasta. Obamalla on näet ollut tapaamisia Black Lives Matter -johtajan kanssa ja hän on antanut Black Lives Matterin toimia laillisesti – liikkeen, joka pyrkii nostattamaan valkoisten vastaista vihaa yleisesti ja etenkin vihaa poliisia kohtaan.

Black Lives Matter -liike on looginen ja odotettu reaktio sionistijohtoisen amerikkalaisen median viime vuodet jatkuneelle valheelliselle toitotukselle valkoisten poliisien virka-aikana tappamista mustista rikollisista. Yleensä oikeuslaitos on vapauttanut nämä poliisit syytteistä, mutta heistä on kuitenkin kirjoitettu tuomitsevasti mediassa.

Sen sijaan, että ”antirasistinen media” kirjoittaisi, että mustien olisi tartuttava yliedustukseensa rikostilastoissa, väittää se koko yhteiskunnan olevan rasistinen ei-valkoisia kohtaan. Median mukaan oikeuslaitos ei tämän vuoksi koskaan saisi tuomita mustia teoistaan. Kontrolloidun lehdistön kuva valkoisista pahantahtoisina ja epäoikeudenmukaisina rasisteina ruokkii todellista rasismia mustien keskuudessa, kun he puolestaan yrittävät peittää omat puutteensa ”rasismilla”.

Dallasissa tapahtunut terroriteko on yksinkertaisesti looginen seuraus valtamedian levittämästä maailmankuvasta. Mitä Black Lives Matteriin tulee, liike sai suuren läpimurtonsa piinkovan sionistin George Sorosin sponsoroimien Fergusonin mellakoiden jälkeen.

Monikulttuuri vai aseet – kumpi on ongelma?

Palatakseni presidentti Obamaan, hän on Dallasin tapahtumia koskevassa kommentoinnissaan päättänyt suunnata kritiikkinsä aseisiin. Luultavasti ne tahot, jotka haluavat monesta syystä riisua amerikkalaiset aseista, tulevat nyt vaatimaan tiukempia aselakeja muka tulevien terroritekojen estämiseksi. Näin tapahtui myös Orlandon ammuskelun jälkeen – siitäkin huolimatta, että on nähtävissä selvä kuvio, jossa on kyse aivan muusta kuin aselaeista; sekä Orlandossa että Dallasissa joukoittain ihmisiä tappaneet tekijät olivat radikalisoituneita ei-valkoisia yksilöitä. Miksi siis lainkuuliaisia valkoisia amerikkalaisia rangaistaan aselakeja tiukentamalla?

Aseet eivät itsessään ole ongelma, vaan ”monikulttuuri”. Etninen ja rodullinen monimuotoisuus on kasvualusta konflikteille; tasa-arvoa ei koskaan tulla saavuttamaan. Intressikonflikteja tulee olemaan tämän tästä, ja näistä puolestaan hyötyvät ilkeämieliset monikulttuuri-ilmiön alullepanijat.

Ratkaisu on siis luopua monikulttuurisuusideologiasta, joka USA:n tapauksessa tarkoittaisi realististen ratkaisujen toteuttamista lyhyellä aikavälillä. Näitä on viime aikoina ehdottanut Donald Trump: muurin rakentamista Meksikon rajalle vaikeuttamaan eteläamerikkalaista maahanmuuttoa Yhdysvaltoihin ja kaiken muslimien suunnalta tulevan maahanmuuton kieltämistä. Näitä toimenpiteitä on tietysti seurattava radikaalimmat toimet, sillä muutoin konfliktit ja väkivalta tulevat jatkumaan USA:ssa huolimatta siitä, millaiset aselait maassa on.

Matalan intensiteetin rotusota – todellisuutta

Yhdysvalloissa näkemämme radikalisoitunut, suvaitsematon ja yhä väkivaltaisempi valkoista enemmistökansaa terrorisoiva vähemmistökoalitio on mitä luultavimmin vain alkusoittoa kehitykselle kohti Etelä-Afrikan kaltaista tilannetta. Siellä mustien enemmistö syyttää maan kaikista ongelmista valkoisten vähemmistöä, aivan kuten ei-valkoiset USA:n vähemmistöt ja juutalaisamerikkalaisessa monikulttuurisuusideologiassa rypevä muu läntinen maailma tekevät. Etelä-Afrikassa on kuitenkin tultu jo pidemmälle kehityksessä; siellä mustat ovat enemmistönä, he kontrolloivat täysin valtiota ja näin mustien on mahdollista käytännössä kenenkään estämättä joukkomurhata ”epäoikeudenmukaisesti etuoikeutetuiksi” kokemiaan valkoisia maanviljelijöitä.

Joukkomaahanmuutto Eurooppaan, siitä seuraava raiskausepidemia ja islamistiset terroriteot osoittavat kaikki samaan suuntaan: Epämiellyttävä ja problemaattinen monikulttuurinen länsimaailmassa vallitseva järjestys on kärjistymässä matalan intensiteetin rotusodaksi, jossa syyttömät voivat milloin tahansa joutua keskelle ammuskelua tai pommituksia ja menehtyä. Niin ikään sadat naiset voivat joutua ahdistelluiksi yhden ja saman yön aikana yhdessä kaupungissa.

Anton Lundin Petterssonin tekemät teot Trollhättanilla olivat todennäköisesti osa tätä samaa kehityskulkua, joka niittää ihmishenkiä kahtiajaon molemmilta puolilta. Kysymys kuuluukin, kuinka paljon väkivaltaa ja kaaosta vaaditaan, jotta pohjoismaalaiset ja valkoiset ympäri maailman käsittävät, että asiat olivat paremmin etnisesti homogeenisissä valtioissa? Mitä tarvitaan, että he alkavat taistella tuollaisen yhteiskunnan puolesta?

 

Julkaistu alunperin Kansallisessa Vastarinnassa.

57 kommenttia

  1. Kyllä, nyt on aika herätä.

    Valkoisten kansojen ja valkoisten ihmisten kimppuun käydään nyt joka puolella maailmaa koordinoidusti.

    Mutta hyökkääjä ei ole musta tai muslimi. Kyllä, he ovat työkalu, aivan kuin toisaalla EU on globaalieliitin työkalu, jolla tuhotaan Euroopan talous.

    Ei riitä, että identifioimme eli diagnosoimme taudin, meidän on myös hoidettava tauti ja rokotettava kansamme sitä tautia vastaan.

    Tauti ei ole musta tai muslimi. He ovat oireita, viruksia, jotka on tuotu kansojamme vastaan, mutta meillä ei ole ongelmaa heidän kanssaan. Me, valkoiset ihmiset, osaamme huolehtia kansastamme, me emme pelkää tätä.

    Tauti on globaalieliitti ja erityisesti sen etnisesti profiloitunut ryhmä, joka tuo taudin keskuutemme, joka kylvää tautia, kasvattaa sitä ja hellästi sitä hoitaa.

    Tämä sama eliitti tuhoaa samalla talouttamme. Katsokaa ympärillenne. Onko mikään paremmin missään, jos puhutaan taloudesta? Vastaus on: EI. Talous on tuhottu. Meidät on pakotettu pakkopaidassa katsomaan vierestä, kun kaikki hävitetään. Sille ”ei voi mitään”, se on ”globalisaatiota”.

    Minäpä kerron, mitä se on ihan suomeksi.

    Se on sitä, että muutenkin maailman rikkain kansa eli kiinalaiset saavat ryöstää meidän kaikki työpaikkamme ja kaiken varallisuutemme, koska se sopii tämän psykopaattisen etnisen ryhmän suunnitelmaan. Tämä psykopaattiryhmä ei lepää ennen kuin ”me kaikki olemme kreikkalaisia” (”Je suis kreikkalainen”), ei ennen kuin olemme köyhiä, avuttomia surkimuksia ilman työtä, ilman rahaa. Kun eläkkeitä ei voi maksaa, kun ei ole työpaikkoja, kun joudumme myymään metsämme, vetemme, metallimme pelkästään maksaaksemme korkomme.

    Missä on EU-hyvä?

    Kreikka – TUHOTTU. Espanja – loputon kriisi. Portugali – loputon kriisi. Italia – loputon kriisi. Suomi – uppoamassa kovaa vauhtia. Loputon lista pelkkiä epäonnistumisia, missään ei ole mitään hyvää. Tämä on suunniteltua, meidät halutaan muuttaa pankkieliitin orjiksi. Me teemme loputtomasti työtä maksaaksemme mustien ja muslimien vierihoidon ja jos jotakin jää niin se ropo kilahtaa globaalieliitin Molokin kitaan.

    MEITÄ RYÖSTETÄÄN. MEITÄ RAISKATAAN.

    Ja mediamme valehtelee. Se vain ja ainoastaan valehtelee.

    Mainio, ensimmäisen luokan esimerkki on juuri nyt silmiemme edessä.

    Aggressiiviset tappajamustat ovat nyt viikon aikana tappaneet kahdessa eri tilaisuudessa jo kohta kymmenen poliisia USA:ssa. He ovat selkeästi ilmoittaneet syyksi halun ”tappaa valkoisia”. Tämä on aivan selvää.

    Mitä tekee meidän nilkkimediamme? Se peittelee, vähättelee, relativisoi. Se valehtelee, se propagoi. Mitä se ei tee: SE EI UUTISOI TOTUUTTA, koska sen ainoa tehtävä on VÄÄRISTELLÄ TOTUUTTA.

    Yle on uutisoinnin irvikuva.

    Yle:n toimittajat kuluttavat aikansa siihen, että MITÄ VOI UUTISOIDA ja KUINKA SEN VOI UUTÌSOIDA. Itse uutinen on sivuseikka, sillä se ei ole tärkeätä, vain se mitä ja miten uutisoidaan.

    He valehtelevat, vain ja ainoastaan valehtelevat. He ovat maanpettureita, he pettävät maansa, joka on heidätkin kouluttanut ja joka heitä elättää. He ovat surkeita ihmissaastoja, jotka kaiken kukkuraksi saarnaavat meille, heidän hyvinvointinsa maksajille, moraalista. Minä sanon suoraan, pankaa se visusti merkille: Minä vihaan tuollaisia ihmisiä. Jokaisen YLE:n toimittajan on se hyvä tietää, heitä vihataan syvästi. Menkää kansan pariin, siellä vihataa teitä, yleläiset. Mutta älkää pelätkö, me emme ole mustia tappajia, joten mitään ei teille, tietenkään tapahdu. Ei ennen kuin vasta kansantuomioistuimessa, jossa jokainen saa rauhassa selvittää asiansa. Kaikki saavat oikeutta.

    Plusääni(21)Miinusääni(7)
  2. Ikävintä on se, että kaikki varmasti ovat hereillä. Mutta ovat passiivisia tai liittyneet vallanpitäjien tuhotoimintaan. Eiväthän ihmiset aivottomia ole. Wiik ja muut hommalaiset saarnaavat kuin lapsille, mutta kaikkihan jutut tuntevat ja lisäksi nämä Wiikit vielä valetelevat muutenkin helkutisti. Ei ole hyvä juttu myöskään, että Wiikit ja MV:t saarnaavat asian vierestä ja huutavat vain islamia. Ylewatchit ym. ja järjestään kaikki lähes todellisilta vaikuttavat vaihtoehtosivutkin tuntuvat kaikki lisäksi uskovan lähes kaiken, mitä viranomaiset sanovat tai lehdet kirjoittavat terrori-iskuista tai muista ammuskeluista, jotka useimmiten ovat selviä lavastuksia ja jos veri lentää, tiedustelupalveut ovat aina niiden takana kuitenkin. Kuin vamaiset tai lapset nämä sivustot luottavat siihen, mitä eiitti heille tuputtaa. Vaikka ovat kritisoivinaan esim. Yleisradioa, kuten Ylewatch koko teemaltaan. Naurettavaa paskaa ja sitten vielä muka ei Israel hallitse kaikkea tai sen taustalla oleva pankkimafia, vaan kuulemma suvakit vain on niin mänttejä. Ylewatch vaikuttaa hommalaiselta huijaussivustolta, vaikka on myös Dukea ja McDonaldia mukana. Holohoaxer McDonald nyt tuntuu huijarilta hänkin.

    Plusääni(10)Miinusääni(6)
    1. En olisi aivan noin dogmaattinen.

      YleWatch herättää ihmisiä siihen, että Yle on täysin epäluotettava uutisoija. Valtamedia onkin menettänyt luottamuksen kansan keskuudessa ja vaikka MV ja YleWatch eivät (aina) mainitse tätä tiettyä etnistä ryhmää, joka viihtyy kipalakissa, niin he oivallisesti tuovat julki mediamme sisältämän propagandan. Tässä suhteessa juuri nyt mennään isoin askelin. Jokainen, jonka usko on horjunut valtamedian suhteen, on voitettu kanta ja he eivät enää palaa median orjiksi.

      Tottakai valtaeliitti on näennäisesti kaikkivoipa, mutta liiallinen pessimismi on mielestäni ei pelkästään tarpeetonta, mutta myös epäilyttävää. Vihollisemme on kognitiivisesti etevää väkeä ja heille mikään ei ole vierasta, he elävät ja hengittävät manipulaatiota, he rakastavat pettämistä, harhaanjohtamista ja ihmisen henkistä kiusaamista.

      Meidän on oltava kriittisiä ja huolellisia, mutta kaikkia ja kaikkea ei tarvitse pelätä. Mekin voimme soluttautua, ja esiintyä toisina. Mekin voimme keskustella heidän foorumeillaan, kuten he seuraavat meidän foorumejamme.

      Mielestäni juuri nyt, tänään ja tässä, pendulum on jo kääntynyt ja HE tietävät sen. HE, tottakai, eivät pelkää, mutta he alkavat jo varautua tähän. Kaikki viittaa siihen, että taas tulee lähtö. Taas kerran Mooses johdattaa kansansa sauva kädessä turvaan… 🙂

      Tietoisuus sonnasta leviää juuri nyt kuin hyökyaalto. Törmään siihen aivan joka päivä, ihmisten silmät eivät ole enää tyhjät, niissä on ymmärryksen kiilto.

      Ja herrakansan konstit on monessa suhteessa käytetty. Helikopteriraha ei auta, EU ei auta, mikään ei auta.

      Pullosta tarkoituksella ulos päästetty muslimi/neekerihenkikään ei ilmeisesti ole ihan niin helpolla hallittavissa kuin kipalakki suunnitteli. Miekkaan on tartuttu, mekin voimme siihen tarttua. Kansassa näkyy jo pieniä tunnistettavia merkkejä siitä, että miekkakäsi värisee jo, vanhat vuosituhansia vanhat geenit ovat vieläkin olemassa ja ne eivät ole derivoimassa, sen voin vannoa. Kyllä Pohjolassa on vielä elämää.

      Nytkin kaukaa kuuluu entisaikojen rumpu ja nytkin näen vainovalkean palavan horisontissa. Se kertoo ikiaikojen viestin, vapaan kansan viestin!

      Plusääni(10)Miinusääni(8)
    2. Komppaan nimim. Päpy -kommenttia 18.7.2016 at 11.00, sillä kun käy katsomassa esim. nuo Ylewatchin, MV:n ja vastarinta.com jutut esim. näistä Ranskan terrori-iskuista, ei voi kuin ihmetellä kuinka suoraan ja aivan purematta niellään kummitustarinat jostain aivan itsenäisesti toimivista sarjakuvamaisista ”islamterroristeista”.

      Aivan kuin tuollaisiin terroritekoihin pystyisi jokin itsenäinen ja lansivaltojen johdosta irrallinen ISIS – pohjainen muslimiryhmä tässä isoveli valvoo yhteiskunnassa, jossa joka ikinen asia ja raja on tarkkailussa ja valvonnassa. Järki käteen. Todella naivia edes ajatella niin. Muutoin ollaan kyllä mediakriittisiä joissakin asioissa. Miksi ei juuri nyt sitten ?

      Nuo sivustot ja tietyt rotuoppeja julistavat totuusihmiset vain paljastavat itsensä tarkoituksellisiksi vihakiihotus-välineiksi ja tietojen keräily-välineiksi. Lienevätkö he juuri niitä, tai niiden palkkalistoilla joita vastaan he väittävät taistelevansa? Samoin nuo mainitsemani sivustot, jotka lienevät joko soluttamalla otettu haltuun (ennen oli toisenlaisia juttuja) tai suoraan alunperin niiden hallussa, joita vastaan he väittävät taistelevansa?

      Plusääni(11)Miinusääni(2)
  3. Taas tämä mangaanimedia ja vastarinta.com astuvat ansaan ja saavat taas yhden artikkelin lisää niille, joilta aikoinaan tulee teille taas uusi vihapuhesyyte.

    Ihmiskunta on näet yksi ainoa biologinen rotu. Siitä on myös tieteen todistus.
    Se, ettei ihmisrotuja ole olemassa, on helposti osoitettavissa myös Raamatun ja muutaman luonnollisen seikan avulla, lähinnä genetiikan avulla.

    On huomattava, että koska mutaatiot ja luonnollinen valinta eivät lisää geenistön informaation määrää, ei ole olemassa muita korkeammalle kehittynyttä ”ihmisrotua”. Tämä totuus pudottaa monet viha- ja ylemmyysintoilijat maahan. Loogisesti ei ole myöskään alemmalla kehitystasolla olevia ”rotuja.” Ihmiskunta on yksi ainoa biologinen rotu.

    Kehitysoppi ja sen pohjalta rakennettu rotuoppi ovat kerta kaikkiaan tieteellistä pohjaa vailla olevia yhteiskunnallisia vihaoppeja, vihapuhetta kukkeimmillaan. Nyt kun genetiikka on osoittanut, ettei rotuja edes teoreettisesti voi olla olemassa, kehitysopista ja rotuopista on syytä luopua.

    Evoluutioteoria rotuoppeineen on pelkkä uskomusjärjestelmä, jolla ei ole mitään tekemistä tieteellisten tutkimuksen faktojen kanssa. Kaikki siihen sisältyvät perususkomukset (esim. energiaa tai materiaa syntyy tyhjästä, biologista elämää syntyy kuolleesta materiasta tai että luotu laji voisi saada uutta geneettistä perimää jostakin mitä siinä ei alunperin ole luotu) ovat ristiriidassa tuntemiemme fysiikan lakien ja kokeellisten tutkimustulosten kanssa.

    Lajit mukautuvat mutaatioissa, mutta että lajista syntyisi kokonaan toinen – itsenäinen laji ? Päinvastoin tutkimusten mukaan näyttää vahvasti siltä, että geneettinen perimä heikkenee sukupolvisukupolvelta. Esim. Kolibakteeria on tutkittu aivan järkyttävästi vuosikymmenien ajan, eikä tuollaisesta yksisoluisesta otuksesta ole mutatoitunut evoluution mukaisesti vielä uutta lajia. Kolibakteerilla on vuodessa yli 1300 sukupolvea ja sitä on tutkittu vähintään 50000 sukupolven ajan kymmenissä laboratorioissa. Yksisoluinen otus ei ole tuossa ajassa mutatoitunut, niin ihmisen lisääntymisvauhdilla se vastaisi 1,2 miljardia vuotta – että yksi ihmisen solutyyppi mutatoituisi ja jotta jokin merkittävää etua tuova muutos tapahtuisi näitä pitäisi tapahtua kerralla satoja. Geenistön kopioitumisessa sukupolvisukupolvelta tapahtuu virheitä, joka johtaa ennemminkin rapautumiseen, sairauksien lisääntymiseen ja jopa lajien tuhoutumiseen – devoluutioon. Tämä mikroevoluutioksi väitetty mutaatiomekanismi ei siis ole rakentava – vaan rapauttava ja tuhoava.

    Evoluutioteoria on siis vain hatara ja jopa tieteellisesti tarkasteltuna huono teoria johon vaaditaan kovempaa uskoa kuin uskominen raamatun kertomukseen jota tukee jo 2000 vuotta kestänyt yhä kasvava joukko kristittyjä. Noin 2000 vuotta sitten 12 opetuslapsesta 11 kuoli väkivaltaisesti koska he uskoivat niin lujasti Jeesukseen että olivat valmiimpia kuolemaan kuin kieltämään. Kukin uskoo mihin haluaa mutta minä en usko sellaiseen satukirjaan jonka nimi on Lajien synty ( kirja jossa ei todistettu lajien syntyä, ainoastaan luultiin, uskottiin ja oletettiin). Darwin käyttää teoksessaan ”Lajien synty” useita satoja kertaa sanoja ”oletan, luulen”.

    Evoluutio-oppi on silti meillä hallitseva tieteellinen selitysmalli vain siksi, että tieteen tekemisen ehdot on etukäteen määritelty niin ahtaiksi, että se sulkee Jumalan luomistyön selitysmallina jo lähtökohtaisesti pois. Kilpaa on turha käydä jos voittaja tiedetään jo etukäteen.

    On huomattu, että evoluutioteorian kaikki ns. todisteet ovat väärennettyjä ja kaikki oikeat todisteet näyttävät kiistatta, että olemme äärimmäisen älykkään suunnittelun tulosta, koko maailma LUOMAKUNNAN lakeineen ja eliömuotoineen.

    Jotta tätä totuutta ja yhteyttä Luojaamme (Raamatun mukaiseen Jumalaan) on saatu hämärrettyä, on käytetty keinona viihdettä. Tuhansia scifi-aiheisia kirjoja, tv-sarjoja ja elokuvia on käytetty tämän mielikuvan luomiseen ja siinä ollaan valitettavasti onnistuttu.

    Esim. NASA on pelkkää huijausta/elokuvaa kuulentoineen ja avaruusasemineen. NASA ei ole saanut edes maasta kuin kaksi (2) virallista kuvaa, ja nekin on todistettu väärennöksiksi. Eli ns. avaruudessa (sellaisena kuin meille on opetettu) on tuhansia satelliitteja tekemässä mitä moninaisimpia tehtäviä ja kuussakin mukamas käyty ja luotaimia lähetty sinne sun tänne. EI AINUTTAKAAN AITOA KUVAA MAASTA.

    Jos mieli on sokea, eivät silmät voi nähdä totuutta. Käyttäkää niitä aivojanne ja tutkikaa itse asioita. Youtubesta löytyy kiistattomia todisteita esim. lähdössä räjähtäneen sukkulan olleen tyhjä (kuten kaikki) ja ko. sukkulan miehistöstä 6 on vielä elossa, osa ”kaksosen roolissa” ja osa härskisti ihan omalla nimellä. Täältä voi ihmetellä kuvia sukkuloiden oudon samanlaisista peräliekeistä.
    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2015/02/09/tietokone-animaatiota/

    En minä tiedettä sinänsä tyrmää. On toki olemassa eksaktit tieteet (kuten mekaniikan lait tai sähköoppi), mutta arveluttavaa tieteessä ovat nimenomaan nämä ehdollistetut uskomusopit eli usean lajiset humanistiset -tieteet, filosofiat ja erilaiset yhteiskunnalliset teoriat.

    Iso osa eksakteista tieteistä on jo niin pitkälle todistettu että niiden ”totuusarvoon” ei enää tule muutoksia eli ne voidaan todentaa ja kopioida kerta toisensa jälkeen tarkasti.
    Ainoastaan näissä evoluutioteorian kaltaisissa huuhaatieteissä tulee tapahtumaan suuria muutoksia koko ajan eikä niiden toistettavuus tai ennustettavuus tule koskaan olemaan aukotonta.

    Plusääni(14)Miinusääni(7)
    1. Jos kaikki on saman arvoisia niin sitten voidaan jatkaa monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa aivan täysillä ja sulautua harmaaseen mössöön,Myös david icke ja muut new age huijarit väittävät että me olemme kaikki yhtä mikä on new agen perus juttuja.

      Nyt kun on kuitenkin nähty tätä maahanmuuttoa niin jättäisin sen väliin sanokoot muut mitä tahansa.

      Plusääni(9)Miinusääni(8)
      1. En tiedä oikein mitään mistään kulttuurien paremmuuksista, mutta vastustan Jumalan silmien repimistä Hänen päästään.

        Jo siksi esim. tuohon teoriaan rotujen eriarvoisuudesta pitää suhtautua kriittisesti. Sillä nuo rotuteoriat kumpuavat saatanasta, eli fariseuksilta (talmud).

        Toki kulttuurierot ja niiden ylläpitämät arvot ovat sitten eri asia, mutta kulttuuri ei ole rotu, ja huonon käytöksen arvostelu ei ole rasismia. Yrittäkää nyt tajuta, että tätä rotuteoriaa käytetään aseena liikettänne (mikä se sitten onkaan?) vastaan.

        Esim. arvostamani Kansallisosialistinen Saksa ei ollut rasistinen. Esim. Wehrmachtilla oli monikulttuurinen armeija jossa taisteli miehiä (oikeita miehiä, ei tälläisiä nykyisiä narttumaisia rääpäleitä), monista eri maista ja kulttuureista. Tosin Wehrmachtin johdossa oli sitten mätää ja pettureita kenraalikunnassa. Ja Saksaan otettiin paljon ulkomaista työvoimaa eri maista, koska siellä oli aito työvoimapula erinomaisen raha ja talousjärjestelmän takia.

        Mutta tuo rasistinen Darwinistinen rotujen eriarvoisuus -teoria pitäisi jo ihan totuudenkin nimissä hylätä, koska kongreettiset biologiset todisteetkin ovat sitä vastaan. Nolaatte vain itsenne.

        Eikä enää ainakaan itse sitä pitäisi tätä rotuteoriaa eteenpäin ajaa, jollet sitten ole jokin vihollisen agentti, kuten Susanna Kaukinen ja mv-lehti ja osittain vastarinta.com & muut valeoppositiot.

        Huom. tuo ihmisrotujen eriarvoisuus (ja koko teoria erilaisista ihmisroduista) on lähtöisin Darwinisteilta ja evoluutionisteilta, eli farisealaisilta kirjanoppineilta (=nykyinen talmudismi) jota on nykyisin tunnettu myös nimellä juutalaisuus. Teoria roduista ja evoluutiosta on siis ase. Ei pidä langeta tämän aseen (eli valheen) iskuihin.

        Samoin myös homoagenda, sukupuolineutraaliusagenda, feminismiagenda, ja monia muita ideologioita ja ”tieteellisiä” -teorioita on kehitelty noissa samoissa talmud-piireissä. Uusin huijaus on taas pinnalle nostettu litteän maan teoria. Näitä huijauksia pitää varoa ja suhtautua näihin ihmisen keksimiin humanistisiin tieteisiin hyvin kriittisesti.

        Tosin tämä Jumalan vihan ansainnut kulttuuri tuhoutuu vääjäämättä (ihonväristä riippumatta), mellestämmepä me täällä OMIN päin mitä tahansa.

        Plusääni(10)Miinusääni(1)
        1. Darvinin evoluutio oppi on sontaa kun out of africa teoriankin kehittäjä on itse hylännyt teoriansa ja todennut ettei eurooppalaiset periydy mustista,Siitä jos lähetään että täällä ollaan yhtä niin sitten pitää juutalaiset ottaa ystävikseen ja hoilata kumbajaa,Jeesus sanoi ”että tulin vain kadonneita israelin lampaita varten ja Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin” tämän mukaan ei olla kaikki samaa settiä,Eurooppalaiset tulee tuhoutumaan jos täällä jatketaan kuvittelua että kaikki ollaan yhtä,Egypti tuhoutui mokutuksella eikä minulla ole sitä syytä epäillä sama näyttää toteutuvan Euroopassa joten näyttäisi että tasa arvon vaatijat tässä nolaa itsensä tämä minun mielestä loogista ja väite että jumala rankaisee meitä jos tämä mokutus lopetetaan eikä olla yhtä kaikkien kanssa tämmösessä on minun mielestä jo kusetuksen makua.

          Plusääni(4)Miinusääni(7)
    2. Darwin paasaa parasiittien maailmaa, ja mihinkä muuhun hän etnisen taustansa pohjalta pystyisikään. Pöpelikön kuningas ei ole kettu, eikä ole karhu vaan minä JSL. Olen saanut ylennyksen syntymästäni joten Kristuksen Lain mukaan pitää minun itseni pöpelikön palvelijaksi alentaa. Ei saa siis ahnehtia vaan myötäelää, pitää silmät auki, korvat höröllään ja suojata aivot ylikuumenemiselta.

      Parasiitti Darwinin parasiittiratkaisu maailmanlaajuisiin päästöongelmiin oli ilmastovero, siis skorpioni pyysi peukalokyydin kilpikonnalta virran toiselle puolen ja päästöt ehkä tuplaantuivat huomioiden Kiinan hiilivoimarakentamiset. Juutalaisista ei ole kuninkaaksi ilman Juutalaisten Kuningasta.

      Plusääni(1)Miinusääni(5)
    3. Eikös se ollut joku sellainen astronautti Irwin tms. joka kävi Kuussa, ja uskoi Jumalaan? Kävi Suomessakin. Onko kuulento/kuulennot feikkiä vai ei? Tässä ylläolevassa, nyt kommentoimassani kirjoituksessa on vähän liikaa salaliittoteorian ja foliohattuilun makua, sinänsä ansiokkaankin asiasisällönkin joukossa.

      Mielestäni eri ihmisrotujen olemassaolo on kyllä faktaa jota ei voida kieltää.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
  4. Ihan mielenkiintoinen ”kesäuutinen” netissä.

    Joku oli tutkinut jossakin, että ”lihavat ovat vähemmän ”älykkäitä” kuin laihat”.

    Mielenkiintoista.

    Tässä on monia, todella mielenkiintoisia perusolettamuksia:

    1. Älykkyys siis voidaan mitata.
    2. Muuttuuko lihavan älykkyys korkeammaksi laihtuessa, vai onko ”älykkyys” muuten geneettisesti yhteydessä ”lihavuuteen”? Eli onko nälkään kuoleva afrikkalainen ”viisaimmillaan” juuri ennen nälkäkuolemaa?
    3. Älykkyyshän on ollut viime aikoina vihapuhetta. Eli jos joku sanoo, että ”valkoiset ovat älykkäämpiä kuin mustat”, hän on rasisti, sillä juutalaiset ja kulttuurimarxistit väittävät, että ”älykkyys on sosiaalinen konstruktio”, ts. musta on kyllä yhtä älykäs kuin valkoinen, kunhan häntä koulutetaan tarpeeksi ja hänelle annetaan tarvittaessa riittävästi rahaa, terveydenhoitoa ja huolenpitoa. Kyllä muuttuu älykkääksi, vaikka afrikkalaiset eivät olleet ennen valkoista miestä keksineet edes pyörää. Se oli katsokaas afrikkalainen sosiaalinen konstruktio.

    Muuten, juutalaiset ovat pahimman luokan rasisteja, sillä he ylpeilevät älykkyydellään esim. kun puhutaan Nobel-palkinnoista. Ja muutenkin he aina vetoavat älykkyyteensä, jos ihmetellään, miksi he hallitsevat sitä ja tätä toimialaa. Silloin he aina sanovat olevansa älykkäitä.

    Mutta sehän on rasismia! Juutalainen on rasisti ja pitää vangita, sillä hän väittää olevansa muita älykkäämpi!

    Ja toisaalta, jos kerran älykkyys on sosiaalinen konstruktio, niin miksi FED:in johdossa ei ole musta. Mikä vaivaa juutalaisia? He valtaavat toimialan ja tämän pankkijärjestelmän sydämen ja vetoavat siihen, että he ovat parhaita tässä. Se on rasismia! Kyllä musta sen osaa, onhan USA:ssa koulutettuja mustia! Juutalainen on rasisti!

    MIksi Israelin pääministeri ei ole musta juutalainen? Juutalainen on siis rasisti, koska hän ei toteuta kulttuurimarxistista unelmaansa aivan kuten esim. SPLC ja AIPAC USA:ssa. Mikä siinä on, että kaikki Israelin ulkopuoliset juutalaisjärjestöt kannattavat vapaat maahanmuuttoa, mutta yksikään näistä organisaatioista ei vaadi samaa Israelille? Se on rasismia!

    Näin se on. Kulttuurimarxismi on umpikujassa. HE ovat rasisteja. Siinä kaikki.

    Plusääni(11)Miinusääni(5)
    1. Erinomainen vastine PeLexiltä jälleen! Että nautin lukea niitä.
      Afrikassa ei ole älyn tarvinnut kehittyä, koska siellä tarvitsee vain maata puun alla ja odottaa että hedelmä tipahtaa suuhun. Ei sellaisessa äly kehity. Jää vain aikaa miettiä kuinka naapuriheimon saisi hengiltä, jotta saisi sen naiset jalkavaimoiksi ja lapset orjiksi.
      Sen sijaan subarktiksella, siis siellä missä valkoihoiset kansat asuvat, esi-isiemme on oikeasti täytynyt kehittää älyään pelkästään mahdollistaakseen oman saati ylisukupolvisen selviytymisensä.

      Mitä Jepulisjepsikseen mielipiteeseen tulee:
      Teoria ihmisen afrikkalaisesta mustasta alkuperästä voi olla pitävä: afrikkalaisille syntyy myös valkoihoisia lapsia, jotka albiinoina eivät kestä afrikan auringonpaistetta ja jotka siksi elävät yöelämää. Jos eivät jo synnyttyään päädy mustien veljiensä lautaselle ja taikakaluina votiiviesinehyllylle. Me valkoihoiset kansat voimme olla tällaisten afrikkalaisten albiinojen jälkeläisiä, jotka löysimme itsellemme sopivan ekologisen lokeron asuttavaksemme Euraasian ja Amerikan pohjoisosista. Ei valkoisen kansan luomisessa mitään jumalallista suunnittelua tarvittu vaan albinismia eli geenimutaatio. Jo Zecharia Sitchinin teoriat ja Michael Cremon analyysi iihmiskunnan historiasta ovat uskottavampia.

      Plusääni(0)Miinusääni(6)
      1. Valehtelua. Tuo European knights on hinttisionistien projekti. Tuo on kuva Sineadin nuoruudesta. Hän on nyt 27. Hänellä oli myös mustia ystäviä tuolloin erittäin rotuvilkkaalla alueella eikä hän vihaa mustia. Kyllähän pakanajuttuihin on kuulunut kaikenlaista hihhulointia sitäpaitsi hän on hieman katunut flirttailuaan flatyn kanssa eikä sitä edes ole esitetty oikein. Sineadilla ei ollut siis tummia poikaystäviä, vaan vain ystäviä.

        Sineadia ei tarvitse kuin kuunnella hänen ohjelmiaan ja Renegadea ja heti huomaa, että on oikea jengi ja heidän vainoajansa Altright ja nämä erinäiset viritykset ovat juuri huijauksia. European Knights on aivan paljastettu vedätys niin Rebegaden kuin Yeagerin taholta.

        Ainiin, sä olet joku Christian Identity ja et pidä näistä, koska nämä eivät diggaa oikein mistään kristinuskosta. Siksi pitää liittyä häpäisijöihin. Christian Identityissä on taipumusta epärehellisyyteen. Sen olen huomannut. Joissain enemmän ja joissain vähemmän.

        Nuo Renegaden ja Sineadin esitykset ovat kyllä niin selkeitä ja todisteina on ihan klippejä kohteista. Kaikki kohteet ovat ansainneet kimputtamisensa ja yleensä juuri tämä kohde on kunnon valeopposition tapaan hyökännyt Renegadea vastaan.

        Plusääni(4)Miinusääni(2)
        1. Tämä selvisi jo yllä postaamastani mudshark pätkästä en ole seurannut ekp ja aika vähän renegadea,En pahemmin dikkaa näitä pakana juttuja mutta en ole heitä sen takia dissaamassa ja CI epärehellisyyttä voit itse antaa esimerkkejä eli james on jo kauan aikaa sitten paljastettu juutalaiseksi,Kyllä sitä saa ihmetellä kun osa kirjoittelee täälläkin jumalan nimissä ihme juttuja,Jepulisjepsiksen viimeisimmät jutut menee jo pahasti yli hilseen että kaikki ollaan yhtä,Onko se koko ukko vaihdettu toiseen? Laurion räyhääminen on taas oma lukunsa jumalan nimissä riehumisessa,Enemmän ci on järkeä kun näissä hengellistetyissä jutuissa ja mitään ei saa tehdä oman kansan eteen ja kaikki roihahtaa liekkeihin jumala tekee mitä tekee meille mutta puoskarit voisi riehua ihan omissa nimissään eikä jumalan nimissä.

          Plusääni(1)Miinusääni(3)
  5. Nizzan kuormuri tappajasta sen verran että hänelle tuli niin sanottu ” sudden jihad syndrome” , olisiko sillä mitään tekemistä sen kanssa että oli juuri ennen tekoaan saanut ison raha summan?, hän lähetti sukulaisilleen Tunisiaan 84000 puntaa vain päiviä ennen tekoa. Eli joku maksoi hänelle että tekisi joukkosurman. Sitä vain että herättää kysymyksiä tällainen ostettu jihadisti , ja minusta tuntuu että hänelle maksoi Juutalainen , ehkä välikäsien kautta, mutta kuitenkin todennäköisin maksaja on mossad.

    Plusääni(8)Miinusääni(4)
  6. YLE-propagandaa taas YLE-sivustoilla.

    Nizzan tappajamuslimi ”oli helppo värvätä, koska hänellä oli perheongelmia”.

    Kyllä kulttuurimarxisti nyt raapii valhetynnyrin pohjia, voi Pyhä Sylvi. Eli eihän tässä mitään outoa ole ja turha syyllistää, poikaparalla oli ”perheongelmia” ja siksi hänen oli suorastaan pakko tappaa viattomia lapsia, naisia ja miehiä autolla. Voi voi voi…

    Mutta annas olla, kun minä kirjoitan samassa lauseessa sanan juutalainen ja paha ihminen niin kyllä pitää lähettää kotietsintäpartio katsomaan, että pitäisikö heti vangita tuollainen uhka yhteiskunnalle. On silloin vakavaakin vakavampi uhka päällä.

    Mutta muslimipoikaparka, jolla oli perheongelmia. Voi voi voi…

    Eli kaikilla muslimeilla, joilla on perheongelma, on hyvä syy tappaa viattomia.

    Oikeastaan vika on taas kerran meissä, valkoisissa. Vain pahojen valkoisten maissa muslimilla voi olla perheongelmia ja jos muslimilla on perheongelmia niin silloin hän on ”helppo uhri” ja on täysin ymmärrettävää, että hän tappaa. Case closed.

    Ei-valkoinen ihminen ei voi tehdä mitään pahaa ilman, etteikö siihen olisi syynä valkoinen.

    Toisaalta valkoinen on syyllinen, vaikka hän ei tekisikään mitään, sillä meillä on taakka.

    Siitä tulikin mieleeni tämä nyt Youtubessa esiintyvä 14-vuotias juutalaispoika, joka kertoo elämästään ”etuoikeutettuna valkoisena”. Huomatkaa, kuinka juutalainen on aina valkoinen, jos se sopii narratiiviin, jolla lyödään valkoista. Voi, juutalainen onkin valkoinen. Mutta yritäpä mennä vaatimaan Israelin kansalaisuutta, koska olet valkoinen.

    Silloin rabbi nauraa sinulle räkäisesti ja sanoo, että goyim menee nyt vaan kotiin, kyllä me omamme tunnemme.

    Jos jokin porukka on kaksinaismoralistinen…

    Plusääni(6)Miinusääni(3)
  7. Juutalaiset haluavat pitää itsensä ainoana valkoisena kansana, ja pistää muut valkoiset kansat siittämään itsensä värillisiksi typeryksiksi, jotta juutalaiset voisivat oikeutetusti sanoa olevansa elukoiden paimenia.

    Judeokristillisiltä piispoilta paimensauvat poikki ja wanhat pyhät lehdot kunnon jumalineen taas käyttöön, jos uskonnollista elämää halutaan!

    Plusääni(2)Miinusääni(6)
  8. Tässä vastaukseni näille vastarinta -ihmeille täällä ja muuallakin :

    Muslimit EIVÄT johda BIS-rahakartellia, eivätkä valtamediaa, eivätkä muslimit ole maahanmuuttopolitiikan ja rajojen avauspolitiikan takana täällä tai muissa länsimassa. En kuitenkaan kyseistä uskontoa (Islam), sen tapoja ja sen leviämistä tänne kannata. Minä en vihaa ketään, vihaan vain pahoja tekoja. + On suuri erehdys luottaa syntiseen kansaan maan olojen parantajana ja kansan pelastajana.

    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2016/07/18/olisiko-taas-aika-herata-huitomaan-ilmaa/

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
      1. En jaksaisi inttää samaa asiaa moneen kertaan, mutta herättää epäluuloa teitä kohtaan ns. toisinajattelijoina/vastavoimana mitä lie, koska nielette ja toistatte lähes samat tarinat ”muslimiterroristeista”, jne. MV-lehden ja Ylewatchin tapaan ja suunnilleen juuri niin kuten ne halutaan meille valtamediassa syöttää.

        Teillä ei ole edes yritystä spekuloida sitä olisiko jokin näistä tuoreista iskuista ollut lavastettu tai olisiko syyllinen lavastettu ja iskut oikeasti tiedustelupalvelun järjestelemiä. Mediakritiikki ja lähdekritiikki unohtuu siis juuri sopivassa kohtaa ja tulenarat rotuteoriat (oli ne totta tai ei) tuotte itsetuhoisesti esiin juuri pahimmassa tilanteessa. Hyvin epäilyttävää. Toimitte juuri kuten juutalaiset kosher-natsit tyypillisesti toimivat.
        https://totuusbloki.wordpress.com/2015/01/27/juutalaiset-uusnatsit/

        Vaikka näillä selvästi lavastetuilla, eli false-flag tewwori -iskuilla halutaan luoda tietoisesti lisää kärhämää kantaväestön ja maahanmuuttajien välille (ikäänkuin sitä ei olisi jo ennestään), niin te vain lisäätte bensaa liekkeihin, toistamalla suorasukaisesti valtamedian valheet muslimiterroristeista ja vieläpä kehoitatte ryhtymään heti toki vastarintaan ja liittymään teihin ? Koko juttunne haisee nyt ja pahasti.

        Esim. Ranskan terrori-iskuja koskien, miksi teillä ei edes yritetä spekuloida sitä, jospa kaikki tapahtuikin lavastetusti ?, ja miksi ? ja ennen kaikkea kenen toimesta? Nuo olisivat olleet tärkeitä ja asiallisia kysymyksiä, mutta niitä ei löydy. Otatte juutalaisen valhemedian heittämästä pallosta vain suoraan kopin.

        Ettekä tee pesäeroa Iljan valehteluun esim. Quislingista, historiasta ja muusta.
        Monessa artikkelissanne komppaatte MV-lehteä.

        Ja missä rahajärjestelmä kirjoitukset ? MV-lehtikään ei niitä julkaise vaikka niitä on sinne tarjottu, moneen otteeseen.
        https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/raha-huijaus/

        Plusääni(2)Miinusääni(0)
        1. Voitko esittää linkin Vastarinnan Quisling-näkemykseen?

          Näin joskus uutisen, jossa muisteltiin USA:ssa kuollutta mustia tappanutta valkoista. Henki oli outo atikkelissa.

          Puolan nationalistien kanssa kaveeraaminen ja etenkin puheet siitä, että ”menneet ovat menneitä” puistattavat. Kyllä minusta historiasta tulee tehdä tili. Puolalaiset ovat kovasti uhriutumassa ja valehtelemassa historiasta. Slaavit yleensäkin valehtelevat tavattomasti ja röyhkeästi kaikesta. Tällaiseen tulisi saada muutos ja myös puolalaiset tunnustamaan tekonsa.

          Plusääni(5)Miinusääni(3)
          1. Adolf Hitlerin pahimpia virheitä oli juuri slaavien halveksunta ja leimaaminen ali-ihmisiksi. Mm. tästä syystä Saksan idän sotaretiki epäonnistui! Slaaveista Hitler olisi saanut liittolaiset bolshevismia vastaan. Slaavitkin ovat valkoista rotua! No, jälkiviisaus on jälkiviisautta..!

            Plusääni(1)Miinusääni(4)
          2. Sen nyt vain on niin, että ne valehtelevat, koska niiden kulttuuri on sellainen ja ovat vielä polsumyllyssä olleet lisää. Olivat Lännen satelliitteja ensin ja kiihotettu 1800-luvulta murhaamaan ja vihaamaan saksalaisia.

            He käyttäytyvät siis kuin ali-ihmiset, kun murhasivat vielä saksalaisia miljoonia eläimellisellä tavalla.

            Hitler ei epäonnistunut mihinkään ylimielisyyksiin, mutta hänellä oli koko vastaavien talmudistien alistamien kansojen joukko (myös Länsi) vastassa ja vielä omat petturit olivat saaneet solutettua kaiken ja siksi ei pystytty sotimaan täydellä teholla, vaan kapinalliset rapparikenraalit sabotoivat kaiken.

            Plusääni(5)Miinusääni(1)
        2. Tilanne on sellainen, että KAIKKI Euroopan terrorismi on siinä mielessä ”false flag”, että terrorismia ei olisi, tietenkään, jos ei oltaisi menty kulttuurimarxistien ja sionistien ansaan ja tuotu Eurooppaan väkisin ”monikulttuurisuutta”.

          On ihan turhaa hieroa sitä asiaa ja syytellä eri tahoja siitä, että ”he eivät aina mainitse J-nimeä”. Suomen kansallissosialistit tietävät oikein hyvin, kuinka asia on.

          Olen sen monesti sanonut: Muslimi/musta ei ole vihollinen, hän on vihollisen käsikassara. Hän on sitä infrastruktuuria, jonka vihollinen luo, jotta saadaan syntymään kaaos. Vihollisemme tuhosi n. 100 vuotta sitten alkaneella bolshevikkivallankumouksella maailman rikkaimman valkoisen maan. Nyt sama ryhmä ja samat punaidiootit/maanpetturit yleensä kautta maan ovat asialla luomassa Bolsu(J) 2.0-vallankumousta.

          Meidän vihollisemme toimii pitkäjänteisesti ja sopeuttaa aina toimintaansa tilanteen mukaan, koska heillä on kaikki maailman media, raha ja asevalta (NATO).

          Heille opii oiken hyvin, että syntyy vuosituhantinen muslimien ja kristittyjen viha. He haluavatkin, että musta vihaa valkoista ja valkoinen mustaa. Tämä onkin helppoa, sillä riittää kun tuo ääliömuslimeja/ääliömustia länteen niin paraskin valtio romahtaa, sille ei voi mitään.

          Tämä globaalieliitti ei häviä mitään, jos maailma palaa, sillä heillä on jo oma muureilla ja aidoilla ja ohjuksilla ja ydinsukellusveneillä eristetty Elysiuminsa, Israel. He voivat paeta koska tahansa sinne ja vain katsoa vierestä, kuinka me tuhoudumme. Itse asiassa he jopa ovat tehneet elokuviakin tästä, ylimielisiä ja ylpeitä kuin ovat. Tämä globaalieliitti uhraa silmää räpäyttämättä meidän kansamme ja kulttuurimme, sillä he eivät ajattele absoluuttisesti, vaan SUHTEELLISESTI.

          Vaikka maailma olisi kaaoksen jälkeen huonompi paikka, se ei merkitse mitään, sillä SUHTEELLISESTI he voittavat, aina. Jos me taannumme kivikauteen, mutta heillä on Elysiuminsa niin he ovat kuninkaita ja me emme ole mitään. Jos joku luulee, että he ovat huolissaan siitä, että valkoisten mukana menee hyvinvointi, hän on väärässä. Heille riittää se, että meillä ei ole mitään, silloin he ovat voittaneet, vaikka heillä itselläänkin olisi vähemmän. Tämä kansa ei ole koskaan lisännyt valkoisen kansan hyvinvointia. Jos he saavat vallan, me riudumme, näin on käynyt aina.

          Viis mustista, viis muslimeista.

          Vihollisia on kahdenlaisia: HE ja meidän omat maanpetturimme.

          On aivan sama, jos joku MV ei julistakaan koko ajan dogmaattista totuutta, sillä pääasia on, että maanpetturimedia on ahdingossa.

          Ja kuten sanoin, muutos ilmenee tuhansin tavoin.

          Sydämeni liikuttui, kun näin kuinka limaisen eliitin kultapoika Manuel Valls (Ranskan pääministeri) sai kuulla yleisön joukosta huutoja ”murhaaja” ja ”maanpetturi” ja sai paeta paikalta naama punaisena. Ja hän on kansikuvapoika, ylpeän eliittikansan suosikki. Ja hän tietää jo olevansa vihattu.

          Tämä tulee vielä, aivan kohta, näkymään jopa meillä. Meidänkin maanpetturiherramme eivät olekaan kohta enää lutuisia kansanmieehiä, joille tullaan juttelemaan kesäjuhlissa. Ei, hekin saavat kulkea vielä poliisisaattueessa korviaan luimistellen.

          Se on tulossa, historiallinen muutos. Se on aivan selvä.

          Ylimielinen eliitti halusi kaiken heti ja saa kaiken paskan vielä silmilleen.

          Iltatuulen viesti puhaltaa, kun tuuli heiluttelee lyhtypylväitä…

          Plusääni(4)Miinusääni(6)
          1. Kyllä kansallissosialistit kiitettävästi mainitsevat j-sanan. Mutta MV ei. MV ei ole mielestäni muuta kuin valtaeliitin huijaus. Ei valtamedai ole ahdongossa. Eliitti on ylimielinen ja uskoo, ettei sitä heiluta mikään. Muuten ei meno olisi näin hurjaa. Koko MV-jahti ja päivittely muistuttaa kovasti Halla-ahon ajojahtia ja persukohuja. MV valehtelee kaiken juutalaisvalehtelun historiasta ja hehkuttaa sionistista Wiiikiä, Kurua ym. Hehän ovat selvä vedätys persujen tapaan eikä mikään uhka eliitille. Kauheaa pelleporukkaa. Kuinka ihmeessä voit luulla, että he eivät olisi hallittu oppositio?

            Muutenkin on kummallista puhua heräämisestä, kun suvakkius mielestäni on puhdasta rikollisuutta. Suvakki on esivallalle kuuliainen opportunisti ja muotinarri ym. Piittaamaton. Ei sellaiselle järkipuhe tehoa.

            Plusääni(7)Miinusääni(3)
          2. Jos MV on holohoaxeri ja valehtelee muissakin pääasioissa, ei sen läpi näkeminen ole mitään ”dogmatiikaa”. Miksi ihmeessä muutenkin pitäisi heti uskoa hyvää jostain tahosta, joka puhuu vähän jotain ”sinne päin”? Yleensä tällaine on varma huijauksen merkki. Ei ole pessimismiä vaatia täyttä totuutta asioista. Miksi ihmeessä kuvittelisin pelkkää hyvää jostain putinistista saastaa suoltavasta sivustosta, joka sortuu jopa siirtokuntalaisjuutalaisten kaveeraamiseen islam-vihassaan? Suomalaisten suuri erehdys on juuri hurmaantua jostain Verkkomediasta, joka hieman eilaisen kaman ja kapinasanoman kanssa heti sai käyttöä linkitykseen sivuilla kuin sivuilla. Eikö tämä valeoppositiotouhu ole jo nähty? PS-puolueen kanssa se on ollut aivan järkyttävän ilmeistä. Soinin ei tarvinnut kuin mölistä ympäripyöreitäja otaa mamukriitikoita puolueeseen. Sai tosin apuja medialta ym.

            Plusääni(6)Miinusääni(2)
  9. Muistakaa esim 9/11 jonka avulla eliitti alkoi muuttaa lainsäääntöä hyvin radikaalisti , ja sanoisin että tätä uusin hyökkäys Nizzassa on eliitin organisoima terrori isku Ranskaa vastaan, se että tekijä oli Tunisialainen muslimi oli tietenkin tarkkaan harkittu . Näillä terrori teoilla pyritään viemään Ranska kohti sotatilalakia/poikkeustilaan , muuttamaan lainsäädntö antaen presidentille ja turvallisuusviranomaisille laajemmat valtuudet joka merkitsee demokratian/vapaan yhteiskunnan tuhoa.

    Muslimeja käytetään näissä tapahtumissa , halutaan myös vastakkainasettelua joka on juuri sitä mitä eliitti toivoo jotta voi muuttaa lainäädäntöä .

    Plusääni(1)Miinusääni(2)
  10. Ongelma on myös että nykyiset päättäjät ovat kaikki sitä sukupolvea jotka ovat ohjelmoitu 50-60 luvulla , eikä Heille voi puhua järkeä, he ovat aivopestyjä peruuttumasti . Vihollinen on tehnyt pitkäjänteistä työtä jotta saisi ihmiset siihen tilaan jossa he eivät kykene näkemään todellisuutta. He ovat menettyjä.

    https://m.youtube.com/watch?v=KBKy8YkmVIQ

    http://www.visiontimes.com/2015/08/30/former-kgb-agent-explains-communist-ideological-subversion-in-america.html

    https://itooktheredpill.wordpress.com/2008/10/19/destroyed-from-within-america’s-final-days-of-freedom/

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  11. Päpylle.

    Tämä nimimerkki ei tietenkään edusta minkään liikkeen virallista linjaa, kunhan vain spekuloi, tosin aatteen palo mukana.

    Tottakai pitää olla tarkkana, helkkari, mutta jos vain valvotaan jokaisen asiaa ajavan tahon täydellistä puhtautta niin eihän sillä päästä mihinkään.

    Katso tarkemmin, mitä itse kirjoitat.

    Arvostan todellakin tekstiäsi ja usein tuot siihen väsymättömällä uurastuksella ja vankalla kokemuksella juuri sen tarvittavan tiedon eli ei ole kyse siitä, että haluaisin tippaakaan ottaa pois.

    Mutta siis asiaan: Vaikka siltä näyttää, että kaikki ovat sionistien taskussa niin asiat eivät tietenkään ole näin. Suurin osa maanpettureista on maanpettureita maailman yksinkertaisimman syyn takia: SE KANNATTAA.

    Soini on sionisti ei vain sen takia, että hänet on aivopesty, hän on sionisti, koska se KANNATTAA. Se tuo hänelle varmuudella rahaa, valtaa ja turvallisen tulevaisuuden. Orpo ja muu kööri, Sipilästä puhumattakaan, täysin sama. Media-alalla nykypäivän toimittaja tietää, että ura on tuhoontuomittu, jos uskallat kritisoida herrakansaa. He näkevät ympärillään, että juutalaisia kritisoiva toimittaja on välittömästi entinen toimittaja. Eli he PELKÄÄVÄT ja toisaalta heidän KANNATTAA toimia juuri niin kuin he toimivat.

    Eli menossa on, kirjaimellisesti, nopea evoluutio: Maansa myyvä ihminen MENESTYY ja hänen KANNATTAA pettää maataan. Häntä RANGAISTAAN ja hänelle koituu VAHINKOA, jos hän on rehellinen. Lisäksi hän ei ole enää HYVÄ, jos hän ei valehtele ja jos hän ei koko ajan keksi keinoja pönkittää nykyistä valtarakennelmaa. Jos ihminen kritisoi ja kysyy tyhmiä kysymyksiä, hän ei ole pelkästään tyhmä, vaan hän muuttuu PAHAKSI.

    Näin ollen maanpetturit eivät ole maanpettureita sanan klassisessa merkityksessä, vaan he ovat ääliöitä, heikkoja ihmisiä, jotka on ostettu ja suurin osa heistä ei koskaan tunnustaisi olevansa maanpettureita, vaan suurin osa uskoo olevansa HYVÄLLÄ ASIALLA, kuinkas muuten.

    Mutta, tietenkin, he ovat silti maanpettureita, mutta tätä tosiasiaa ei saa pitää merkkinä siitä, että kaikki instanssit, kaikki yritykset, kaikki organisaatiot ovat täysin sionistien käsissä. Näinhän ei ole.

    Siksi ei tarvitse mielestäni nähdä pirua joka oksalla, vaikka niitä totisesti riittää.

    Ja toisekseen, ostettu maanpetturi on hyvin, hyvin epäluotettava. Jokin pikkusipilä, soineista puhumattakaan, rakastaa niin paljon pankkitiliään, että heidän uskollisuutensa rapisee heti, kun isäntä ei voitele sitä joka päivä. Ostettu rakkaus on ohutta.

    Ja isäntä tietää sen, isäntä on valveilla ja jakaa resursseja ja kaikkea hyvää koko ajan joka puolelle, jotta saisi varmistettua asemansa.

    Juuri nyt, taas kerran, isännän rahalliset resurssit ovat hiipumassa, pyramidihuijaus on taas kerran paljastumassa. Useat Euroopan maat on tyhjiin kupattu. Koko itsenäisyytensä ajan melko lailla huolellinen ja jämpti Suomikin on saatu kohta köyhäintaloon.

    Me tulemme näkemään vielä monia takinkääntöjä, mutta näille takinkääntäjille toki luetaan toisenlaista lakia kuin he luulevat saavansa.

    Plusääni(4)Miinusääni(2)
  12. Lisään vielä aiempaan tekstiin.

    Vihollinen myös toistaa itseään. Luonnollisesti, sillä maailma ei ole vielä valmis lopulliseen hyökkäykseen.

    Kun lukee Neuvostoliiton todellisuudesta Bolsu (J)-vallankumouksen jälkeen niin pääsee todella tarkasti jyvälle siitä, mihin pyritään, millä tavalla ja myös miksi. Pitää myös nähdä tilanne ennen tätä hyökkäystä Venäjän kansaa vastaan.

    Vihollinen ja heitä palveleva maanpetturieliitti toimii täysin samalla kaavalla, mutta he joutuvat vain ottamaan huomioon nykyisen (suhteellisen) transparentin tiedonkulun.

    Venäjän kansa ja koko maa oli jo kymmeniä vuosia ennen verenvuodatusta ja teurastuksen aloittamista hyökkäyksen kohteena. Tällöin ”ideologia” oli ”työläisen” taistelu, nyt ”ideologia” on monikulttuurisuus ja myöhemmin ”rotujen/uskontojen” taistelu. Kuten 1800-luvulla Venäjällä niin nytkin maata valmistellaan ja hyökkäystä pohjustetaan. Nykyinen terrorismileikki on kaikki yhtälailla kokeilua, eräänlaista peliä. Isäntä katsoo, miten uhri reagoi, vai alistuuko se helposti? Jos uhri reagoi, sitten mennään näin ja jos uhri alistuu, niin sitten mennään noin.

    Kuten kaikki näkevät, suurin pelko on aina yhtenäinen kansa, yhtenäinen tahto puolustaa omaa kansaa. Kaikki tähtää aina valkoisen kansan oman tahdon tuhoamiseen. Kaikki hom/lesbo/transuleikki tähtää tähän samaan, kansojemme yhtenäisyyden rikkomiseen. Heikkoa kohtaa haetaan aina, kokeillaan mistä menee helpoimmin läpi.

    Ja kun aika on kypsä, leikki loppuu ja alkaa totinen, arkinen tappaminen. Nyt luodaan ”vihapuhe”, joka on sitten myöhemmin perusteena sille, että ihmisiä haetaan kotoaan ja he häviävät. Ja me tulemme vielä, aivan kohtapuoliin, näkemään monia muita orwellmaisia termejä, joiden avulla kansasta muokataan joukko tahdottomia ”hyviä” ihmisiä, joille voi tehdä aivan mitä vain ilman, että kansa uskaltaa napista.

    Näinhän täsmälleen kävi Neuvostoliitossa. Jo 1930-luvulla koko maa oli yhtä suurta vankileiriä, jossa jokainen yritti naamioitua valtaa suutelevaksi zombieksi, joka suutelee isännän saapasta pysyäkseen hengissä.

    Täsmälleen tätä isäntä haluaa. Jos kansa alistuu helpolla, pelkällä rahalla ja EU-viroilla, niin mikäs siinä, mutta joka tapauksessa ”vallankumous” tarvitaan, sillä valkoisen kansan vapaat geenit pitää tuhota, ne ovat herrakansan ainoa uhka läntisellä pallonpuoliskolla. Vain valkoinen kansa on historian saatossa kyennyt nitistämään tämän vihollisen. Mustille nämä nauravat, räkäisesti.

    Historia toistaa itseään, mutta se toistaa itseään todellakin.

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
  13. Totta kai pitää taistella. Mutta oikealla tavalla. Vihollinen katsoo myös, kuinka helppoon petokseen ja näennäisratkaisuun kansa takertuu kuin oljenkorteen ehkä. Wiik edustaa melko alastomasti vihollista ja muut kurut ja persut. Tällaisten varaventtiilien jättäminen rauhaan tai jopa tyytyminen sellaisiin on mielestäni laskettu vihollisen päämajassa olevan vain eduksi.

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
  14. Kansallisessa taistelussamme on epäviisasta leimata kanssataistelijoita esim. sionisteiksi, vaikka he eivät sitä ole! MV-lehti on kansallisessa taistelurintamassa tänne tunkeutunutta vihollista vastaan. En väheksy ns. sionistien ylivaltaa, se on liiankin totta, mutta SUOMESSA islam on suurempi uhka kansallemme kuin vaikkapa juutalaisuus. MV-lehti on oikealla asialla, tuen sitä 100% koko suomalaisesta sydämestäni!

    Suomenjuutalainen vähemmistö ainakin on kannaltamme harmiton ja marginaalinen etninen ryhmä! Samoin kuin islamilainen tataarivähemmistömme, joka myöskin kuuluu Suomen kansaan! Sotiemme veteraanien ja sodissa kaatuneiden muiston kunnioittaminen kuuluu isänmaallisuuteemme. Juutalaisia ja muslimeja oli myös vuodattamassa vertaan rakkaan itsenäisen Isänmaamme Suomen ja vapautemme puolesta. Isänikin oli sotaveteraani, ja itse olen sotilavalan vannonut reserviläinen, ja olen myös valaani sidottu! Ihmisellä on oltava elämässään jotain pyhää, kuten usko Jumalaan, ja isänmaanrakkaus.

    Kaikkien epäileminen sionisteiksi saa jopa surkuhupaisia ja paranoidisia piirteitä. (Minuakin on joskus haukuttu ja leimattu ns. sionistiksi täällä, ja se on syvästi loukkaavaa kelle tahansa isänmaalliselle suomalaiselle. Sellaista kohtelua ei tarvitse sietää!) Kansallisten voimien on käytävä suomalaiskansalliseen yhteisrintamaan maahantunkeutuneita vieraita voimia vastaan ja torjuttava ne!

    Miksi muuten MV-lehden etusivulla olisi kissankokoisilla kirjaimilla linkki MAGNEETTIMEDIA, jos MV olisi jotenkin ”feikkiä”? Jäitä hattuun, arvoisat toverit ”sionisti”-intoilijat! Lukekaa historiaa, sanoi Paasikivi…!

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Siksi, että se yrittää petkuttaa. Se nuoleskelee kaikkia mahdollisia kuppikuntia. Kuitenkin sen linja on pääasiassa Wiikiä ja Kurua ym. Ennen pitkän aikaa se hyysäsi persuja ja Hallista. Kyllä se jotain virityksiä on tehnyt. Tarjonnut tilaa Vastarintaliikkeelle ja julkaissut MMedian juttuja ja vähän sinnepäin muutamia hippuja viksuja omiakin juttuja, joissa puutteita. Kuitenkin siis koko ajan tulee Putinin linjan mukaista Wiesenthal-historiaa ja myös tätä äärimäistä islamofobiaa. Karkeaa kirjoittelua paljon ja mautonta. Myös Verkkomedia kirjoitti paljon juutalaisista ja Israelista vasemmiston tyyliin ja hiemna yleisemminkin. Kuitenkin siis lähinnä antisionistisesti. MV-leht astuu vain VMedian jalanjäljissä. Kuitenkin VM oli Venäjän juutalaisoligarkkien lehti ja heidän valtakuntaansahan myös MV myötäilee vahvasti.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  15. Joku MV artikkeli Nizzan tapahtumista oli minusta enemmänkin tietojen pimittämistä kuin asioiden tarkkaa pohdintaa. Esim siinä artikkelissa ei sanallakaan mainittu että tekijä oli siirtänyt noin 100000 euroa Tunisiaan vähän ennen iskua, eikä voi edes spekuloida ettei mv olisi ollut tietoinen asiasta koska se oli niin selvästi esillä uutisissa. Juuri sopivasti siis ehkä kaikkein tärkein asia jäi mainitsematta.

    Se miksi toimitus oli päättänyt pimittää tuollaisen tiedon kertonee jotain siitä julkaisusta.

    Plusääni(2)Miinusääni(2)
  16. http://www.renegadebroadcasting.com/truth-hertz-faux-terror-numerology-13-23-7-18-16/

    Numerologia huuhaata, mutta tuossakin on noista iskuista. Poikeustilan määräaika oli juuri kulumassa umpeen ja siksi tarvittiin uusi iksu. Jo tämä on aivan räikeää ja häpeämätöntä. Ihmiset ovat jo alistuneet tähän kaikeen. Ja siihen, että heidän vaihtoehtomediatkin ovat suurimmasi osaksi MV:n kaltaisia p**kasivustoja, joita tietenkin mainostetaan enemmän esim. eliitin taholta. Niissäkään ei kerrota tätä aspektia, vaan hoetaan muslimimuslimimuslimi. Tällaiset ihmiset ansaitsevatkin tulevan tuhotuksi ja alistetuiksi juutalaiskommunismiin. He tuntuvat pitävän tästä kaikesta eivätkä halua luopua siitä.

    YLE Watch puolestaan ksyy, mitä mustat haluavat saavuttaa ampumisillaan. Ikäänkuin nuo poliisimurhat siellä tarkka-ampujineen olisivat mustien omia tekoja kuten katuväkivalta. Sitäkin suositaan eliitin taholta ja toisaalta järjestöt eliitin ohjauksessa. Kuten Black lives matter ym. ym. Aivan naurettava paskajulkaisu. Se muuten naureskelee, kun asioista puhuu, että kyselijä pelkää kai juutalaisia sänkynsä alla ym. Ikään kuin ei muuten pliitikkojen autojakin sabotoitaisi ja ihmisiä murhattaisi muutenkin Mossadin taholta. Nämä sivustot ovat sontaa. Ja USA.ssakin muuten ihmisetliberaaleja kommunisti homoja, jotka eivät toimi, vaikka näkevät kaiken. Eivät halua luopua telkkaristaan ja elämästä eliitin moskan mukaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=BBp5u9p38iI

    Ihmiset eivät halua ”herätä”, vaan haluavat olla lampaita. He ovat pettureita.

    Plusääni(2)Miinusääni(2)
  17. Lisää rahaa juutalaisille, lisää revisionisteja vankilaan ja jättikorvauksiin, lisää rajoituksia kokoontumisvapauteen ja lisää valtuuksia poliisille, lisää rajoituksia sananvapauteen, lisää pidätyksiä törkeämpien valheiden perusteella. Soini vaatii ”natsien” pidättelyä eurooppalaisena yhteistyönä. Ja ihmiset äänestävät Soinia, osin siksi, että vaihtoehtona pidetyt tahot pitävät myös pääongelmana terroristeja ja ”ääriryhmiä”. He hyväksyvät kaiken ja suorastaan vaativat tätä, koska haluavat uskoa kaiken, mitä teevee ja yhteiskunta sanoo ”natseista”. Ja kuitenlkin kaikki on teatteria ja sekin on opetettu. Että kaikki on valhetta ja silti pitää hokea valheita. Kuten siellä telkussa sanotaan.

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
  18. Ehk eliitti haluaisikin kapinointia näillä röyhkeyksillään, mutta ihmettelee, kun mitään ei tapahdu. Mutta puhuisivat ihmiset edes suoraan siitä, miten asiat ovat. Nyt ollaan kuin jotkut lehmät

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
    1. Jos joku edes kysyisi, mitä nämä oletetut ”muslimiterroristit” tai ISIS hyötyvät noista Ranskankin iskuista? Ja jolleivat mitään hyödy, niin KUKA HYÖTYY ?

      Kysymys nyt ei kuitenkaan ole kongreettisesta tai aidosta sotatilanteesta, ja oletetut tekijät jäävät heti kiinni ja joutuvat heti vastaamaan teoistaan (osa jopa ammutaan poliisien toimesta paikan päällä).

      Mitään agendaa siis näillä oletetuilla ”muslimiterroristeilla” ei tekojensa motiiviksi kuitenkaan ole, kun jälkeenpäin asioita valhemedioissa selvitellään. Okei, on mainittu jotain, että oletetulla tekijällä oli masennus tai uskonnollinen tai aattellinen radikalisoituminen, ehkä ääriajattelu, eristäytyminen, syrjäytyminen, jne. selittelyä, ja se kaikki pitäisi aivottomasti niellä ? Ehdottomasti siis näin ?

      Ei kuitenkaan oikein mitään tutkintaa, eikä oikeudenkäyntejä, jotain näytöstä vain ehkä. Uutisissa selvät näyttelijät näissä tapahtumissa silminäkijöinä (tunnistan aina koulutetun esiintyjän) ja itse tapahtumat ovat surkealla video-laadulla kuvattu, vaikka melkein kaikilla on nykyään HD-kamerat. Vain muutamia tekaistuja (osa selvää CGI:tä) videoita toistellaan, koska amatöörivideoita ei ole. Sattumaa ?

      Pahinta on, että MV-lehti -tyyliin sitten oletetaan idiottimaisesti, että ( huom. valtamedian) sormella osoittaman ja oletetun tekijän motiivina tewwovismiin olisi vain pelkkä viha tms. ajattelu, ja oletetaan vieläpä useinpien uskovan tälläinen hölynpöly.

      Ja näiden iskujen yhteydessähän ei edes julisteta mitään, tai sanota, että ne olisivat kosto jostain tietystä (esim. Irakin tuhoaminen tms.). Jos, ne olisivat kosto, miksi ne eivät iske valtioiden hallintoon tai johtoa vastaan? Vain sarjakuvamaista raivohullua yleisöön kohdistuvaa väkivaltaa, ilman mitään julistuksia tai viestejä. Ja media ja vastamediat laulavat samaa laulua kuorossa täysin aivottomasti. Tähänkö vastarintaan pitäisi mennä mukaan ? Ei kiitos. Yleensä täällä on ollut tapana tutkia – ennenkuin hutkitaan, mutta ei näköjään enää.

      Plusääni(6)Miinusääni(0)
      1. Juuri näin. MV-lehti edustaa myös Putinia ja Putin ihailee suoraan Neuvostoliittoa. Idän oligarkit edustavat puhtainta talmudismia. MV on globaalieliitin viritys. Se huutaa median tapaan Isis siellä ja täällä. Putinillahan on aina ollut oma täysin vastaava terrorisotansa. MV-lehti julista amyös tämän sodan propagandaa. Se on täydellisesti globaalin eliitin propagandaa.

        Ja suomalaiset nauttivat valehtelemisesta. Holokausti on heidän rakkain valheensa ja he harjoittavat holohoaxia lähes joka päivä. Mallikelpoisesti ja elvistellen suorastaan suu käy kaikkia muitakin valheita jauhaen. Voisi mukailla erästä tunnettua tiedotusmiestä ja kysyä, milloin suomalaisten valhesuumenee tukkoon?

        Plusääni(5)Miinusääni(1)
        1. Lopeta noi vääristelevät ja toisten isänmaallisten henkilöiden ja julkaisujen haukkuminen!

          Lienetkö peräti trolli, joka on lähetetty aiheuttamaan riitaa ja erimielisyyksiä eri isänmaallisten ryhmien ja henkilöiden välillä?

          JUURI TÄSTÄ ISÄNMAALLISTEN PORUKOIDEN KESKINÄISESTÄ RIITELEMISESTÄ SE MAINITSEMASI ELIITTI HYÖTYY JA SAATANAN PALJON, mutta siitä näköjään välitä tippakaan.

          Niin ja kerrotaampa sinulle totuus tästä Putinin mielipiteestä edesmenneeseen kommunistiseen Neuvosto-järjestelmään.

          Putin on todennut seuraavaa:

          http://www.therightplanet.com/wp-content/uploads/2014/07/Putin-Satire-Socialism.png

          Plusääni(0)Miinusääni(1)
        2. Niin. Eliitti luo valheporukoita, jotka väittävät olevansa isänmaallisia. Kuitenkin ne ovat selvästi Mossadin asialla ja siis todellisuudessa kannattavatkin kaiken ryöstämistä talmudisteille ja mamuttamista. Mieti esim. Wiikiä. Sitten nämä sionistit meuhkaavat, kun oikeat isänmaalliset heitä paljastelevat. Ja MV julkaisee Wiikiä koko ajan. MV on ihan silkkaa juutalaisuutta. Eihän kukaan muu kuin juutalainen tai tämän komukkapalvelija sano Quislingia maanpetturiksi ym. MV:n sisältöö on melkein silkkaa halla-aholaista talmudismia. Samaa perussuomalaisuutta tuo on. Perussuomalaisuus asettaa julkeasti juutalaiset suomalaisia paremmalle sijalle ja palvelevat ja palvovat juutalaista kansaa. Sellainen on mielestäni avointa petosta omaa kansaa kohtaan.

          Miettikää tuota MV-lehteä. Eikö se selvästi ole kaapannut osaltaan koko skeneä valeporukoille. Nyt se jauhaa tätä kakkaansa ja sa kaiken huomion. Koko ajan haukutaan fasisteja ja ”natseja” ja nähdään Neljännen valtakunnan uhkaa ja muuta päätöntä. Keskusteluja ohjataan roskaosastoon, jos ne ovat liian osuvia.

          Entä Ylewatch? Silkkaa sontaa. Se ei edes ymmärrä, että jos koko YLE on muun vatamedian tapaan täysin talmudistieliitin kontrollissa, ei sieltä voi tulla mitään muuta kuin valehtelua. Televisio ja radio tulee sulkea. Ne on ohjelmoitu valtamedian tapaan mädättämään ja tuhoamaan suomalaisuutta ja kaikkea tervettä maksimaalisesti ja häpäisemään viharituaalin omaisesti petkuttamalla yleisö. YLE Watch jopa yritti väittää, että talmudistit eivät päättäisi, mitä on nuorisomusiikin ja -kulttuurin sisältö Suomessa. Miksi se sitten on kommunistiulostetta aina?

          Ja useimmat näistä valeporukoista nimenomaan ovat hyökkäilleet oikeita toisinajattelijoita vastaan. Törkeimpiä ovat persut ja esim. Ranskan ja Itävallan ”oikeistopopulistit”, jotka vallan saatuaan ilmoittavat tuhoavansa kaikki ”natsit” ja ”antisemitistiset ilmöt”.

          Ja Putinin Venäjällä NL on kovassa kurssissa ja jopa Stalin. Todella väsynytt’ mennä häntäkin putsaamaan

          Plusääni(2)Miinusääni(2)
  19. Wiik, Kuru ja MV saarnaavat raivokasta islam-vihaa. Ite en koe miljardeja muslimeja vihollisekseni. Sen sijaan huomaan ensin mainitut selviksi ihollisen virityksiksi ja lähettiläiksi.

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
      1. Wiik on vihollisen puolella. Hän on sionisti, ja sionistit ovat juuri tuomassa näitä raiskaajia ja nimenomaan suosimassa raiskauskia ja väkivaltaa. Myös MV on sionistien puolella. Norja on erityisellä sijalla sydämessäni ja kiroan ikuisesti teitä Norjan tuhoajia

        Sinä kurja siis syytät kaikkia maailman muslimeita näistä Mossadin junailemista jutuista. Puolustelet Mossadin valheoppositioita. Hyi

        Plusääni(4)Miinusääni(2)
        1. Väitätkö että mossadin suunnittelemina ja käskeminä nämä sählämit raiskaavat jopa alaikäisiä kakaroita porukalla?

          Tuota satua et usko kyllä itsekään!

          Raiskaaminen ja kaikenlainen alistaminen(myös orjakauppa joka tänäkin päivänä on vilkasta) on aina kuulunut muslimi-kulttuuriin.

          Plusääni(1)Miinusääni(2)
          1. Mossad tuo niitä ja suosii toimintaa täällä. Määrää pienet tuomiot tai salaamaan rikokset. Ja sinunlaisesi ovat vain yksi toinen Mossadin väen toimiala. Kaikki muslimit eivät missään nimessä sitäpaitsi tee noin.

            Voisitko muuten paneutua siihen, mitä on Talmud ja kuinka paljon juutalaisuudessa eletään sen mukaan. Ainiin et, koska te halla-aholaiset ja janitskyläiset diggaatte tätä osapuolta.

            Plusääni(4)Miinusääni(2)
          2. Ei tuo eikä suosi!

            Noiden seksuaalirikosten uhreiksi on joutunut itse jutikoitakin kuten valtaväestön edustajiakin.

            Ei kukaan ole väittänytkään että kaikki muslimit tekisivät, se riittää että liian moni näistä tekee!

            Tiedän kyllä Talmudin opetukset ja suurin osa maallistuneista Jutikoista pyyhkii perseensä sen opetuksilla.

            Enkä ole mikään Halla-aholainen, enkä minkään muun lainenkaan.

            Olen isänmaallinen ja haittamaahanmuuttoa vastustava Suomen kansalainen.

            Sukuni kuuluu alkuperäisiin Suomalaisiin kantasukuihin myöhäiskeskiajalta asti!

            Plusääni(0)Miinusääni(2)
  20. Katsokaa tämä heatlh ranger video ja miettikää , Mike Adams puhuu asiaa. Nyt niin monessa eri paikassa esiintyvä narratiivi on globalistien ,eliitin kynästä lähtöisin. He manipuloivat ihmiset rotu vihaan ja haluavat että sota seuraa, ja he tarvitsevat sotaa . Samoin on nähtävissä narratiivi joka koko ajan ruokkii valkoiset kristityt vastaan islam, he haluvat SOTAA , nähdäkseni elitti on tässä se taho joka kaikista eniten tarvii sitä sotaa, jotta pysyisivät vallassa, sitä varten tuota sotaa nyt ajetaan jotta saisivat sotansa.

    https://www.youtube.com/watch?v=cScYFTgNaKM

    Todellinen vihollinen on globalisti eliitti, sionistit ja kaikki ne jotka nyt ovat vallankahvassa. Jos ihmiset aikovat tehdä juuri niin kuin eliitti haluaa niin luuletteko että hyvät ajat koittavat ?

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  21. 2. Moos. 20:1 Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:

    20:2 ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
    20:3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. 20:4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. 20:5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; 20:6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
    20:7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
    20:8 Muista pyhittää lepopäivä. 20:9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; 20:10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. 20:11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
    20:12 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
    20:13 Älä tapa.
    20:14 Älä tee huorin.
    20:15 Älä varasta.
    20:16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
    20:17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.”

    Kymmenen käskyä osoittaa, että olemme kaikki syntisiä ja olemme synneillämme ansainneet menolipun Helvettiin, ikuiseen kadotukseen, ikuiseen eroon Jumalasta.

    Jumala antoi ainoan Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, joka sovitti Golgatan keskimmäisellä ristillä koko maailman synnin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, istuu Isän oikealla puolella ja tulee sieltä pian tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Nyt on lopun aika. Älkää haaskatko elämäänne täysin turhaan ”kansalliseen vastarintaan”. Tervehtikää voittoa Jeesuksessa Kristuksessa.

    Jeesus Kristus on ainoa tie Jumalan luo ja ikuiseen elämään. Ei ole mitään muuta tietä. Mikään synti ei pääse Taivaaseen, eikä Taivaaseen pääse olemalla ”hyvä ihminen”, koska meistä kukaan ei ole hyvä, vain Jumala on hyvä.

    Tehkää parannus vihasta ja muusta perkeleenpalvonnasta ja uskokaa Herraan Jeesukseen niinkuin Raamattu opettaa. Silloin teistä tulee Jumalan lapsia, saatte Pyhän Hengen sinetin ja ikuisen elämän.

    Kaikki mitä Raamatussa lukee, on totta. Raamatun profetiat toteutuvat parhaillaan, ihmiskunta mm ryöstää maapalloa tyhjiin kaivamalla sieltä esiin kaikki luonnonvarat. Homoseksuaalisuus ja muu perverssiys on joka paikassa, Suomi ja muut maat murhaavat omia lapsiaan, rikkaat ryöstävät itselleen lisää rikkauksia perkeleellisen koronkiskontajärjestelmän kautta. Kyllä te tiedätte miten asiat on.

    JESAJA 24

    1. Katso, Herra tekee maan tyhjäksi ja autioksi, mullistaa sen muodon ja
    hajottaa sen asukkaat.
    2. Ja niinkuin kansan käy, niin papinkin, niinkuin orjan, niin hänen herransa, niinkuin orjattaren, niin hänen emäntänsä, niinkuin ostajan, niin myyjän, niinkuin lainanottajan, niin lainanantajan, niinkuin velallisen, niin velkojankin.
    3. Maa tyhjentämällä tyhjennetään ja ryöstämällä ryöstetään. Sillä Herra on tämän sanan puhunut.
    4. Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu; kansan ylhäiset maassa nääntyvät.
    5. Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.

    Jaakobin kirje 5

    1. Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa.
    2. Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät;
    3. teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä.
    4. Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin.
    5. Te olette herkutelleet maan päällä ja hekumoineet, te olette sydäntänne syötelleet teurastuspäivänä.

    Evankeliumi Matteuksen mukaan 24

    1. Ja Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja meni pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia.
    2. Niin hän vastasi ja sanoi heille: ”Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta.”
    3. Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: ”Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?”
    4. Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
    5. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: ’Minä olen Kristus’, ja he eksyttävät monta.
    6. Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
    7. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.
    8. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
    9. Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.
    10. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
    11. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
    12. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
    13. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
    14. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.
    15. Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa – joka tämän lukee, se tarkatkoon –
    16. silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille;
    17. joka on katolla, älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on,
    18. ja joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa.
    19. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä!
    20. Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina.
    21. Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.
    22. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.
    23. Jos silloin joku sanoo teille: ’Katso, täällä on Kristus’, tahi: ’Tuolla’, niin älkää uskoko.
    24. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
    25. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
    26. Sentähden, jos teille sanotaan: ’Katso, hän on erämaassa’, niin älkää menkö sinne, tahi: ’Katso, hän on kammiossa’, niin älkää uskoko.
    27. Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.
    28. Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat.
    29. Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
    30. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
    31. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.
    32. Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
    33. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
    34. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
    35. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.
    36. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
    37. Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
    38. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
    39. eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
    40. Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
    41. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
    42. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
    43. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.
    44. Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
    45. Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?
    46. Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
    47. Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
    48. Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: ’Minun herrani viipyy’,
    49. ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa,
    50. niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa,
    51. ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.”

    Room. 3:9 Miten siis on? Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa. 10 Onhan kirjoitettu:
    — Ei ole yhtäkään vanhurskasta,
    11 ei yhtäkään ymmärtäväistä,
    ei ketään, joka etsii Jumalaa.
    12 Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi.
    Ei ole ketään, joka tekee hyvää,
    ei ainoatakaan.
    13 Heidän kurkkunsa on avoin hauta,
    heidän kielensä puhuu petollisesti,
    huultensa takana heillä on kyykäärmeen myrkkyä,
    14 heidän suunsa on täynnä katkeria kirouksia.
    15 Nopein jaloin he rientävät vuodattamaan verta,
    16 tuhoa ja kurjuutta he jättävät jälkeensä.
    17 Rauhan tietä he eivät tunne,
    18 jumalanpelko on heille vieras.
    19 Me tiedämme, että lain sanat kohdistuvat niihin, joilla on laki. Näin ei kukaan voi väittää vastaan, vaan koko maailma joutuu Jumalan tuomion alaiseksi. 20 Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on.

    Kirje roomalaisille 8

    1. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
    2. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
    3. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
    4. että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
    5. Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
    6. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
    7. sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
    8. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
    9. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat