NRA: vastine keskusteluun deaktivoiduista aseista

MV-lehden artikkelin 07.12.2015 johdosta on syytä tarkastella Suomessa deaktivoituja vanhoja sotilasaseita ja verrata niitä eräissä Euroopan maissa deaktivoituihin aseisiin.

Suomessa puolustusvoimat ryhtyi 80-luvulla myymään lähinnä kantahenkilökunnalle Toisessa Maailmansodassa puolustusvoimille sotasaaliina saatuja aseita. Erityisesti Neuvostoliitossa valmistettuja Sphagin konepistooleja joutui kantahenkilökunnan myytyä ne edelleen reaktivoiduksi eli deaktivointi oli suhteellisen helppo poistaa. Aseista pieni osa jäi rikollisille, mutta loput päätyivät lähinnä keräilijöille.

Puolustusvoimat lisäsi myyntejä keräilijöille ja kauppiaille, jolloin osa aseista vietiin ulkomaille. Deaktivointimääräysten tiukennuttua Suomessa vuoden 1998 jälkeen, niin reaktivoitujen aseiden kulkeutuminen rikollisille tapahtui ammattitaitoisten metallimiesten tai aseseppien toimesta. Suomessa deaktivointien vaatimukset ovat tällä hetkellä niin kattavat, että reaktivointi ei kannata, on helpompi valmistaa kokonaan uusi ase.

Rikollisten hallusta löytyvistä reaktivoiduista aseista suuri osa on siirretty Suomeen jostakin muusta EU-valtiosta, missä deaktivointiin liittyvä valvonta on heikko.

Nettikaupassa esiintyvät deaktivoitujen aseiden ammattimaista kauppaa käyvät myyjät ovat ottaneet tietoisen riskin, mikäli ovat olleet tietoisia siitä, että myynnissä olevien aseiden reaktivointi on helppoa! Poliisin kannalta nettikauppaa ammattimaisesti harjoittava henkilö on luonnollisesti verovelvollinen, mutta mikäli hän toimii tietoisesti helposti reaktivoitavien aseiden maahantuojana, niin ei voi välttyä vaikutelmalta, että toiminta täyttää näiltä osin laittoman asekaupan tunnusmerkit.

Valvottuun asekauppaan kuuluu aina vastuu ja lakia noudattava asekauppias ei halua sekaantua rikollisten käyttöön päätyvien deaktivoitujen aseiden kauppaan.

EU on pyrkinyt käyttämään kaikki mahdollisuudet saada voimaan deaktivoitujen aseiden totaalikielto, jolloin myös laillisiin käyttötarkoituksiin, kuten kokoelmiin hankitut aseet joutuisivat tuhottaviksi.

Samalla direktiivin muutos tuhoaisi ykistyisissä kokoelmissa ja museoissa pidetyt luvavaraiset sarjatuliaseet. EU:n komissio näkee myös itselataavat metsästys-ja urheiluaseet uhkana eliitille, joten myös miljoonat itselataavat kiväärit joutuisivat EU:n alueella tuhottaviksi. Direktiivin muutos ei tule millään tavoin vaikuttamaan laittomaan asekauppaan ja terroristien hallussa olevien sotilasaseiden saatavuuteen.

Terroristi ei ole kiinnostunut vanhanaikaisista konepistooleista, ne eivät ole ”katu-uskottavia”! Kalashnikov tai Hechler&Koch MP 5 A 2 ovat oikeita ”aseita”.

 

Runo K. Kurko
NRA Finland
puheenjohtaja

6 kommenttia

  1. AK – 47 on yksinkertainen ase. Suomeenkin syntyy vielä nyrkkipajoja joissa vastaavia tehdään.

    Kalashnikovin lukkokaan ei ole kovin monimutkainen ammattimetallimiehen tehdä!
    Patruunoiden saanti lienee sitten isompi haaste…? 7.62 mm. on kyllä melko yleinen kaliberi.

    (Vaikkapa mm. Afganistanissa on ollut ja on varmaan vieläkin näitä nyrkkipajoja, joissa kaikentasoisia tuliaseita tehdään…?)

    Plusääni(8)Miinusääni(2)
  2. Tässäkin täydelliseen diktatuuriiin pienten askelten taktiikalla – jotta ihmiset eivät huomaisi mihin heitä talutetaan kuin pässiä narusta – tähtäävä Super-Neuvostoliitto vilauttaa pedonhampaitaan, joita vastaan aseeton kansa on todella HAMPAATON.

    Tämä tilannehan on maanpetturi-vallanpitäjiemme aikaansaannosta: ”Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä ”A-nelosella””, http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella

    Plusääni(11)Miinusääni(1)
    1. Susanna Kaukiselta oikeaan osuvaa tekstiä:

      ”Rinnakkaisvalta ja katupartiot

      Eräs vallankumouksellinen strategia ja oikeastaan vallankumouksen edellytys on rinnakkaisvalta. Käytännössä se tarkottaa vallitsevien rakenteiden ja instituutioiden korvaamista toisilla. Tämä on taustalla, kun poliisi valittaa katupartioista.

      Poliisi ei pidä katupartioista sen tähden, että ne haastavat sen väkivaltamonopolia. Jopa siinä muodossa, että ne nimenomaisesti pidättäytyvät mistään voimankäytöstä ja toimivat puhtaasti valvovina silminä, poliisi pitää niitä uhkana itselleen sitä kautta, että katupartiot osaltaan tekevät osan poliisin työstä, eli korvaavat poliisia…

      Poliisin kannalta uhkana on se, että nämä ryhmät saavuttavat hyväksyttävyyttä laajemman yleisön mielissä ja niitä aletaan pitää tarpeellisina…

      Katupartioista on erilaisia versioita. Saksassa toimii jo Sharia-partioita, jotka ovat radikaali-islamistien rinnakkaisvallan ituja. Suomessa kaduilla riehuu anarkisteiksi itseään kutsuvia katubolshevikki-joukkoja, jotka ovat ottaneet väkivallan omaksi välineekseen kansallismielistä rauhanomaista mielenosoitusliikehdintää vastaan.

      Poliisi painottaa väkivaltamonopoliaan laittamalla anarkistit kuriin voimakeinoin. Se on poliisilta selkeä strateginen valinta, koska jos poliisi hoitaisi tuon tehtävän huonosti se johtaisi siihen, että kansallismielisten olisi pakko puolustaa itseään ja tämä synnyttäisi kansallismielisen puolustuskoneiston väkivaltaisia katubolshevikkeja vastaan.

      Poliisi ei pääsääntöisesti pidä myöskään täysin asiallisesta katupartioinnista, jota mm. Soldiers of Odin ja Suomen Vastarintaliike ovat harrasteneet monien paikallisten ja autonomisten katupartioiden lisäksi. Poliisi ei pidä näistä siksi, että ne ovat rinnakkaisvallan itu…

      Lisäksi on toinenkin ryhmä, jota rinnakkaisvallan instituutiot, kuten katupartiot haastaa. Se on maatamme hallitseva EUROOPAN UNIONIN PROVINSSIHALLINTO. Ilman riittävän vahvaa väkivaltamonopolia tämä provinssihallinto Orpoineen, Sipilöineen, Stubbeineen ja Siionin-Soineineen on pulassa.

      Valta ilman väkivaltaa on ei valtaa ollenkaan. Kaikki valta perustuu viime kädessä väkivaltaan. Jos vallitseva provinssihallinto menettää otteensa väkivaltamonopolista, sen päivät on luettu. Islannin kattilavallankumous on myös esimerkki, jossa kansa valloitti kadut ja ajoi pankkien etuja puolustaneet parlamentin jäsenet pakosalle…

      Poliisi lausuu yhtä sun toista katupartioita vastaan yksinomaan sen tähden, että katupartiot haastavat väkivaltamonopolin ja siten Suomessa vallitsevan EU:n ulkomaisen provinssihallinnon, joka ajaa suurpääoman ja pankkiirien etuja SUOMEN KANSAA VASTAAN.

      Kokonaisuutena tilanne ei ole kestävä ja suurpääoman ja ulkomaalaisia suurvaltapoliittisia pyrkimyksiä edustava SUOMALAINEN PROVINSSIA HALLINNOIVA KÄTYRIELIITTI tietää tämän. Yhteiskunnassamme on jännitteitä, joiden purkaantumiskanava ja suunta on epävarma ja poliisikin tietää sen ilmaistessaan olevansa huolissaan Perussuomalaisten kannatuksen romahduksesta.

      Persujen kannatuksen romahdus on myös osaltaan parlamentarismin romahdus. Kun katupartiot lisääntyy kansalaisten pelätessä islamilaisten sotilaiden joukkoa maassamme, on samalla ilmeistä, että kansa on menettämässä uskoaan koko n.s. parlamentaariseen järjestelmään.

      Ihmiset, jotka eivät enää viitsi äänestää keksivät nimittäin muita keinoja edistää pyrkimyksiään ja eliitti sekä poliisi nyt pelkäävät, että nämä pyrkimykset saavat yhä enemmän rinnakkaisvaltaisia muotoja. Jos vallanpitäjät menettävät otteensa rinnakkaisvaltaisesta toiminnasta, syntyy kansallinen vallankumous.

      Kansallinen vallankumous taas puolestaan tarkoittaisi sitä, että useita MAANPETOKSIA TEHTAILLUT ELIITTI joutuisi tekosistaan tuomioistuimen eteen ja me kaikki tiedämme, että maanpetoksista tällaisissa tilanteissa jaetaan erittäin kovia tuomioita.

      Eliitti pelkää. Ja se on syytäkin pelätä, sillä Suomen kansassa kytee mustan vihan liekki, joka roihahtaessaan nielaisee mukanaan niin vallitsevan pääomaparlamentarismin kuten sen lakeijatkin. Katupartioista purnataan, koska ne vie isänmaalleen vihollisen eliitin yöunet.”

      Koko artikkeli: http://anarkisti.vuodatus.net/lue/2015/12/rinnakkaisvalta-ja-katupartiot

      Plusääni(16)Miinusääni(1)
  3. Petturi Urpo ja muut rikolliset hallituksessa ovat muka huolissaan maanpuolustuksesta. Nämä siis haluaisivat aseita käyttöön paremmin EU-direktiiviä maanpuolustukseen. Mutta sehän on nykyisin yhtä kuin maahanmuuton suojelu ja Vokkien suojelu. Maanpuolustus on pian mamujen ja rottien ”puolustautumista” kantaväestöä vastaan. Kantaväestön turvallisuus tietenkin nollataan. Sillä ei ole mitään väliä. Pikemminkin juuri on tarkoitus, että mamut saavat huoletta terrorisoida ja tappaa kantaväestöä. Aseet tullaan lukitsemaan pois ja säilötään harjoituskäyttöön.

    Samasta syystä muutes Obama ja co. haluavat aseet pois valkoisita kristityiltä. Vain mafia ja rikolliset mustat jengit saavat pitää aseet, joita siis Obama on hommannut salaa esim. Meksikon huumemafioille.

    Mutta Soini, Niinistö ja muut rikolliset maanpetturit saavat taas pisteet nyt kansalta asevaraumilla. Sitäpaitsi eihän nämä mössöt edes yritä sitten pitää varaumistaan kiinni

    Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat