Novorossialaiset, amerikkalaismieliset ja Ukrainan kansallismieliset

Tässä kirjoituksessa osoitan, miksi imperialistinen Venäjä tai heidän novorossialaiset lakeijansa eivät ole eurooppalaisten kansallismielisten tai ”äärioikeistolaisten” ystäviä tai liittolaisia.

 

Murran myös myytin, jonka mukaan kaikki ukrainan kansallismieliset ja isänmaanystävät olisivat jollain logiikalla juutalaisia, sionismin kannattajia tai amerikkalaismielisiä, ketkä haluavat liittoutua länsimaiden kanssa.

Päinvastoin väitän, että ukrainalaiset kansallismieliset edustavat todellista Kolmatta tietä, joka poikkeaa virheellisestä poliittisesta kahtiajaosta amerikkalaismielisiin ja venäläismielisiin, asiaintilaa, jota Putinin hallinnon kannattajat pitävät todellisena. Vaikka heidän menestystään ei ole hakattu kiveen, pidän ukrainalaisia Kansallissosialisteja, ja sitä, minkä vuoksi he taistelevat, ainoana oikeana vaihtoehtona kansainvälisille, sionistisille valtaklikeille.

 

Putin, monikulttuurinen valtio ja Novorossija merkkinä uusneuvostoliittolaisesta imperialismista
 
”Novorossialaiset”, joita vastaan ukrainalaiset taistelevat, ovat joko kansallisbolsevikkeja tai Neuvostoliiton perään haikailevia imperialisteja. He asuvat Itä-Ukrainassa vain neuvostoaikaisen, imperialistisen väestöpolitiikan (ts. valkoisten kansanmurhan) vuoksi, joka pyrki tukahduttamaan ukrainalaisen kulttuurin ja kielen, korvaamalla ukrainalaiset venäläisellä väestöllä. Sen lisäksi, että Stalin ja hänen juutalaistaustaiset lakeijansa, kuten Lazar Kaganovich, tapattivat kymmeniä miljoonia ukrainalaisia Holodomorin aikana. Venäläiset ”separatistit” eivät tyydy kahteen itäiseen maakuntaan, he haluavat puolet koko Ukrainasta, mikä vie valtiolta yhteyden mereen (kuolinisku talousongelmista kärsivälle, sodan runtelemalle valtiolle). ”Separatistit” saavat tukea venäläisiltä sotilailta, joista osa on etnisiä mongoleja, burjaatteja ja kazakkeja (eli muitakin, kuin vain ”alkuperäisiä” tataareja, sikäli kun turkkilais-mongolisten valloittajien jälkeläiset olisivat yhtään sen toivotumpia), sekä Ramzan Kadyrovin johtamia tsetseenejä. Ei siis voida puhua pelkästä ”valkoiset vastaan valkoiset”-sodasta, kuten jotkut kansallisen liikkeen panettelijat ovat väittäneet.

 

 

Aivan kuin koko Novorossijan ”kansakunta”, joka syntyi ”ruohonjuuritason” toiminnan ja ”luonnollisen” kehityskulun seurauksena, ei taantuisi pelkäksi uusneuvostoliittolaiseksi hallintoalueeksi, kuten Krimille kävi. Novorossialainen komentaja, Igor Grikin, väittää olevansa vastuussa idässä vallitsevan konfliktin aloittamisesta. Hän on myös myöntänyt olevansa FSB:n agentti. Hän on taistellut Venäjän valtiollisten etujen puolesta Tsetseniassa, Bosniassa ja Moldovassa. Ajatus siitä, että Novorossijan konflikti olisi ruohonjuuritasolta alkanut etninen tai rodullinen kapina, sen sijaan, että kyseessä olisi silkan imperialistinen pyrkimys liittyä osaksi Venäjää, on hölynpölyä.

 
stalinin_muotokuva_marssilla

Nykyaikainen venäläinen ”patriotismi” keskittyy neuvostonostalgian ympärille, joka nauttii laajaa suosiota Venäjän sydänalueiden väestön keskuudessa. Aidot venäläisnationalistit ovat lukkojen takana. Putin, ”valkoisten toivo”, teki holokaustin kyseenalaistamisesta laitonta. Ensimmäinen toukokuuta kadut täyttyvät punaisista, sirpein ja vasaroin koristelluista lipuista, valtion järjestämillä marsseilla. Ukrainalaiset tuhoavat Lenin-patsaat, venäläiset ”kansallismieliset” pitävät niitä arvossaan. Samalla kun Venäjän pienet naapurivaltiot pyristelevät eroon neuvostotyranniasta muistuttavista reliikeistä, Venäjän valtio tulee väliin, pyrkien kiristämään heitä tekemään toisin.

 

Putin itse on ylistänyt Neuvostoliittoa. Medvedev, joka selkeästi puhuu hänen puolestaan, sanoi heidän haluavan uudelleenrakentaa Venäjän yhteiskunta, neuvostoliittolaisten arvojen pohjalta. Samassa puheessa he ylistivät Neuvostoliiton monikulttuurisuutta. Kun Putin piti puheen kansakunnan tilasta joulukuussa 2013, hän puhui juurettoman, jakobiinimaista linjaa noudattavan nationalismin puolesta. Putinin kansallismieliset tukijat, kuten Andrew Anglin [Dailystormer.com-verkkolehden perustaja ja päätoimittaja. Suom. huom.], väittävät, että Putinin valtakaudella venäläisillä on mennyt hyvin. Moiset väitteet perustuvat Venäjän valtiollisen propagandan sinisilmäiseen uskomiseen, kun todellisuudessa kaikki viitteet olojen ”kohentumisesta” ovat mitättömän pienet. Mitä tulee syntyvyyden kasvun ylistämiseen, jota Anglin harrastaa, mikään ei viittaa siihen, että kasvusta voisi kiittää etnisiä venäläisiä. Ei-venäläisen väestön asuttamissa maakunnissa ja oblasteissa [Alueellinen hallintoyksikkö. Suom. huom.] syntyvyys on huomattavasti korkeammalla tasolla kuin etnisten venäläisten asuttamilla alueilla.

 

Novorossialainen kansainvälisyys ja kommunismi – Dugin, kansallisbolsevismi ja eurasianismi

 

Italialaiset kommunistit ja novorossialainen separatisti yhteiskuvassa.
Italialaiset kommunistit ja novorossialainen separatisti yhteiskuvassa.

Kommunistimilitantit ympäri maailman ovat rynnänneet palvelemaan novorossialaisten riveihin, samalla tavoin, kuin eurooppalaiset kansallismieliset, jotka ovat lähteneet Ukrainaan taistelemaan. Eurooppalaiset antifasistit ovat osoittaneet solidaarisuutta heille. Kolumbialainen marxistisissien terroristijärjestö FARC on osoittanut tukensa Novorossian separatisteille. Novorossialaisten komentajat vannovat neuvostoarmeijataustansa puolesta, ja sanovat taistelevansa ”natsismia” ja ”rasismia” vastaan, ”kansainvälisyyden” puolesta. Novorossialainen komentaja Igor Bezler totesi taistelunsa olevan kamppailua ”fasisteja” vastaan. Tunnustamaton Donetskin kansantasavallan lainsäädäntöntö laadittiin neuvostolakien pohjalta, valtiota jopa kutsuttiin ”Donetskin alueen kansanneuvostoksi”.

 

Duginin kannattajien ja kansallisbolsevikkien valheet siitä, että novorossialaiset ja Putin edustavat valkoista nationalismia ja traditionalismia, uusneuvostoliittolaisen imperalismin ja islamistisen monikulttuurin sijaan, ovat valitettavasti uponneet sellaisenaan suureen osaan nykyisestä kansallismielisestä/traditionalistisesta/uusoikeistolaisesta liikkeestä. Ne edustavat kaikkea muuta paitsi meidän asiaamme.

 

Alexander Dugin on pääideologi Eurasianistisen liikkeen (ts. Neljännen position) takana. Hän on myös toinen ”Kansallisbolsevismin” keskeisimmistä hahmoista. Kansallisbolsevismi tuomitsee kategorisesti kaikki ”rasismin”, ”fasismin” ja ”nationalismin” muodot. Dugin on Putinin luottomies, ja vaikka hänet asemansa Putinin neuvonantajana lakkautettiin, voidaan hänen sanoa puhuvan Putinin suulla, mitä tulee kolmannen maailman sympatisointiin ja haluun tuoda monirotuinen neuvostoimperiumi takaisin.

 

Dugin on myös juutalaismystiikan ystävä. Hän pitää juutalaistaustaista Gershom Scholemia ”yhtenä suurimmista traditionalistiajattelijoista.”

Lainauksia Duginilta:

  • ”Tuen mustia. Valkoinen sivilisaatio – sen kulttuurilliset arvot ja valheellinen, ihmisarvonvastainen yhteiskuntamalli, jonka he rakensivat – siinä ei ollut mitään etuja. Kaikki tulee johtamaan valkoisten vastaisiin pogromeihin maailmanluokan mittakaavassa. Venäjä tulee säästymään tuholta, sillä me emme ole puhdasverisiä valkoisia. Haaskalintujen tavoin käyttäytyvät monikansalliset yhtiöt, sorto ja muiden alistaminen, mukaanlukien MTV [Music Television, yhdysvaltalainen musiikkitelevisiokanava. Suom. huom.], homot ja lesbot – ne ovat Valkoisen sivilisaation hedelmiä, mistä on välttämätöntä hankkiutua eroon. Niinpä olen punaisten, keltaisten, vihreiden ja mustien, mutta en valkoisten, puolella. Asetun täysin sydämin Zimbabwen kansan puolelle.”

    ”Länsimainen sivilisaatio on rasistinen, etnosentrinen sivilisaatio. Jokainen länsimaalainen on rasisti… Olen tätä mieltä: lännen ja idän sivilisaatiot ovat täysin erilaisia. Itäinen on parempi sen suhteen, että se suojelee itseään lännen rasismilta… Länsieurooppalainen etnosentrismi on pysyvä ilmiö… Kaikki eurooppalaiset filosofit ovat rasisteja…”

    ”Me venäläiset emme ole kansallismielisiä, emme ole koskaan olleet [yhtenäinen] kansakunta. Kun puhumme ”meistä”, sillä ei ole etnistä viitekehystä. Myös tsetseenit tai uzbekit kuuluvat joukkoomme..”

    ”Eurasia – sillä tarkoitetaan Venäjää ja sen liittolaisia. Turkkia, Irania, Kiinaa ja Intiaa. Entisiä neuvostotasavaltoja, joihin kuuluu jopa Mongolia..”

    Spiegel-lehden haastattelussa sanoit: ”Kukaan ei enää kritisoi Putinistista suuntausta. Jos kriitikoita onkin jäljellä, he ovat henkisesti sairaita ja heidät tulisi toimittaa hoitoon. Putin on kaikki kaikessa, Putin on korvaamaton.” Sanoitko tosiaan näin?

    Dugin: ”Kyllä”

  •  

    Dugin vakuuttaa, että holokausti tapahtui oikeasti, ja pitää minkäänlaista valkoista, rodullista solidaarisuutta pahuutena ja kansanmurhan ensiaskeleena.

  • ”Mitä tulee myyttiin ”valkoisen rodun keskenäisestä solidaarisuudesta”, se on silkkaa utopiaa, mikä johtaa paitsi juutalaisten holokaustiin, myös slaavien kansanmurhaan. Tämä surkea, ristiriitainen ja täydellisen valheellinen aate perustuu Kolmannen valtakunnan jäänteisiin.. Olen varma siitä, että monet ei-valkoiset, euraasialaiset kansat ovat tuhat kertaa lähempänä meitä henkisesti ja kulttuurillisesti, kuin amerikkalaiset. Tämän asian suhteen olen täysin samoilla linjoilla L. Gumilevin näkemysten kanssa.”
  •  

    Dugin: kommunisti larppaamassa fasistia.
    Dugin: kommunisti larppaamassa fasistia.

     
    On selvää, että novorossialaisen separatistiliikkeen ideologiset juuret ovat kaikkialla muualla paitsi traditiossa ja oikeistolaisuudessa. Heillä on kommunistien, anarkistien ja antifasistien yksimielinen tuki, kaikkialla maailmassa. Dugin, Putin ja suurin osa novorossialaisista merkkihenkilöistä, ovat tuominneet paitsi kansallissosialismin ja fasismin, myös kansallismielisyyden keskeisen periaatteen, sekä valkoisen rodun ja koko Euroopan sivilisaation. He haluavat tehdä Venäjästä Neuvostoliiton kaltaisen valtakunnan, kaikkien kansainvälisten ja monirotuisten yksityiskohtien kera.

     

    Ortodoksikristillisten traditionalisti-kansallismielisten oletus siitä, että venäläismielinen puoli ajaisi heidän etuaan, on samalla tavoin väärässä. Venäjän valtio pyrkii valloittamaan ja kukistamaan ei-venäläiset ortodoksikristilliset kirkot samalla tavoin, kuin se pyrkii valloittamaan ja kukistamaan ei-venäläiset slaavilaiset kansat.

     

    Azov-pataljoonan yhtenäisyys ja virheellinen viholliskuva

     

    Amerikkalaismielistä Kiovan junttaa syytetään erityisen myötämielisestä suhtautumisesta sionisteihin. Käsitys on ilmeisen väärä. Valtaa pitävät juutalaistaustaiset oligarkit työskentelivät innokkaasti venäläismielisen hallinnon kanssa menneisyydessä. Juutalaistaustaiset miljonääriveljekset Andriy ja Serhiy Klyulev, ketkä pyörittivät Ukrainan suurinta rahoituslaitosta, palvelivat Viktor Janukovytshin hallituksessa, osana venäläismielistä Alueiden puolue -parlamenttiryhmää. Andriyn poliittinen ura alkoi Donetskin oblastista. Ukrainalainen, juutalaistaustainen miljonääri Viktor Vekselberg johtaa venäläistä Renova Group -konglomeraattia, hänellä on erittäin tiiviit välit Putinin hallinnon kanssa.

     

    putin_ja_rabbiVäite, jonka mukaan Kiovan juntta edustaa sionistien etuja, mutta samalla venäläismielinen hallinto edustaa vain etnisten ukrainalaisten tai venäläisten etua, on täysin perätön. Sionistit ovat soluttaneet molemmat hallinnot läpikotaisesti. Putin ei ole piittaamaton sionistien edun suhteen, itseasiassa Putin nimittää ukrainalaisia separatisteja ”fasisteiksi” ja ”antisemitisteiksi”, ikään kuin näissä asioissa olisi jotain huonoa. Putinin puolustajat väittävät, ettei Putin ole aivan vilpitön sanoessaan näin, hänen tarkoituksenaan on vain saada julkinen mielipide puolelleen. Voi olla, mutta saatavilla olevien viitteiden valossa hän tukee sionistista, uusneuvostoliittolaista valtiojärjestystä, eurooppalaisesta rodusta ja kulttuurista piittaamatta. Hän tukee epäkansallista, kommunismimyönteistä sekä sionistista näkemystä historiasta, johon yksikään traditionalisti tai nationalisti ei voi yhtyä. Näiden lausuntojen, sekä Venäjällä toteutettujen kansallismielisyyden vastaisen toimien perusteella, voidaan tulla vain yhteen johdonmukaiseen päätelmään, että Putinin Venäjän tavoitteet ovat yhteensovittamattomassa ristiriidassa etnonationalistien ja eurooppalaisten traditionalistien tavoitteiden kanssa.

     

    Putinin ja Novorossijan tukijat jaksavat huomauttaa raporteista, joiden mukaan Ukrainan puolisotilaallisten yksiköiden joukot ovat syyllistyneet sotarikoksiin siviiliväestöä kohtaan. Huolimatta siitä, että raportit ovat spekulaatioiden ja kuulopuheiden varassa, eikä väitettyjen sotarikosten tekijöiden syyllisyyttä ole tällä hetkellä varmistettu luotettavin menetelmin, Novorossijan kannattajat pitävät mekkalaa siitä, että väitetyt joukkotuhontarikokset voivat olla vain haitallisia valkoisen rodun kannalta. Heidän hysteerinen äänensävynsä muistuttaa eräiden juutalaistaustaisten, ja muiden modernin maailman ystävien äänensävyä, kun he puhuvat valkoisten historiasta ja rodullisesta identiteetistä. He hyväksyvät kyseenalaistamatta yksipuoliset väitteet vähemmän luotettavista lähteistä, yksinkertaisesti siksi, koska nuo väitteet tukevat heidän ennakkokäsityksiään. He sivuuttavat kaikki ilmoitukset tismalleen samanlaisista toimista, kun kyseessä on heidän tukemansa novorossialaiset joukot. Ne, ketkä syyttävät ukrainalaisia kansallismielisiä ”sotarikoksista”, ikäänkuin se oikeuttaisi venäläisen uusneuvostoliittolaisen imperialismin, osoittavat vain oman henkisen kykenemättömyytensä.

     

     

    Kansallismieliset ovat väittäneet, että israelilaisen sotilaan läsnäolo Maidanilla mellakoiden aikana, hänen yllyttäessä mielenosoittajien joukkoa hyökkäämään poliiseja vastaan, syö ukrainalaisten kansallismielisten luotettavuutta. Siitä huolimatta ettei kyseisellä sotilaalla ollut mitään tekemistä Maidanin tapahtumien jälkeisen sotilaallisen kehityskulun, kuten Azov-pataljoonan muodostumisen, kanssa. Ainoa puolue, johon kyseinen israelilainen oli yhteydessä, on Svoboda, jonka tiedetään olevan kosher-nationalistinen puolue, eikä se ole sidoksissa ukrainalaisiin patriootteihin tai eurooppalaisiin, kansallismielisiin vapaaehtoistaistelijoihin. Nämä henkilöt ovat puolustaneet maatansa jo lähes kahden vuoden ajan venäläiseltä imperialismilta. Pitää paikkansa, että Oikean sektorin Dmytro Yarosh tapasi Israelin lähettilään yli vuosi sitten, mutta tätä yksittäistapausta on liioiteltu huimasti. Mikään ei viittaa siihen, että pataljoonat, kuten Azov, jotka rekrytoivat Oikean sektorin piiristä, olisivat sionistijuutalaisten hallinnassa, tai että he taistelisivat näiden etujen puolesta. Heidän sanansa ja tekonsa tukevat näkemystä. Sitä paitsi näkemys, jonka mukaan hatarat, etäiset yhteydet nähdään osoituksena hierarkisesta komentoketjusta ja jaetuista intresseistä, kuvaa hyvin mustavalkoista maailmankatsomusta, joka hylkää geopoliittiset kiemurat ja sivuuttaa kaikki oman näkemyksensä vastaiset havainnot.

     

    Azov on useaan otteeseen irtisanoutunut amerikkalaismielisestä lännestä ja sionisteista voimakkain sanankääntein. Heidän sanansa ja tekonsa puhuvat puolestaan. He eivät taistele Venäjän kansaa tai todellisia venäläisiä kansallismielisiä (jotka eivät ikinä tukisi Neuvostoliittoa, ja jotka Putin telkeää tyrmään) vastaan. Heidän vihollisiaan ovat bolsevikit, kommunistit sekä eri turkkilaistaustaisten muslimien etniset ryhmät, jotka käyvät rodullisten vihollistensa kimppuun Tsaarinsa yllyttämänä, kuten ovat aina tehneet. Azov ei taistele ”lännen” tai sionistien puolesta, kuten itäinen propaganda väittää, vaan heidän kansansa, rotunsa ja Euroopan puolesta. He eivät halua valloittaa Eurooppaa, kuten Venäjä tai amerikkalaismieliset voimat, vaan toimia Euroopan rodullisen ja etnisen nationalismin etujoukkona. He eivät ole koskaan taistelleet Kiovan juntan, vaan kansakuntansa, puolesta yhtään enempää kuin ISIS taistelee Yhdysvaltain hallituksen puolesta, vaikka USA onkin aseistanut järjestöä. Kiovan juntta on toistuvasti pettänyt ukrainalaiset patriootit – sionismimyönteinen juntta pelkää, että rahoittamansa militiat kääntyvät heitä vastaan, ja hyvästä syystä.

     

    "Palaa kotiin, valkoinen mies"
    ”Palaa kotiin, valkoinen mies”

     

    Kansallissosialismi – ainoa todellinen vaihtoehto

     

    he_taistelivat_euroopanAinoa valkoisten etua edustava ”ryhmittymä”, jolla on johdonmukainen ja käytännöllinen ohjelma valmiina toimeenpantavaksi, ja jotka ovat valmiita vaarantamaan henkensä ihanteidensa puolesta, ovat Kansallissosialistit.

    Konservatiivit vääntelevät käsiään, valittaen kuinka vulgaaria ja rahvaanomaista minkäänlainen itsepuolustuksellinen toiminta onkaan. Traditionalistit kilpailevat kovimman hipsterin asemasta, viitaten epämääräisiin ja merkityksettömiin henkilöihin, jotka kaikesta huolimatta ovat kovassa huudossa. Kristityt hekumoivat uudesta ristiretkestä, haaveillen erilaisista tavoista, joilla teurastaa ei-uskovaisia valkoisia samaan aikaan, kun heidän kirkkonsa käyttää koneistoaan mustien käännyttämiseen, ja saarnaa solidaarisuudesta ei-valkoisten uskovaisten kanssa. Kansallissosialistit elävät niin kuin opettavat; he vuodattavat vertaan taistelussa sionistista hirviötä vastaan.

     

    Edellä mainitut konservatiivit, traditionalistit ja kristityt tuomitsevat heidät. He asettuisivat mieluummin kansallismielisten vastaisten – ja jopa kommunististen – voimien puolelle, kansallissosialismia vastaan (kuulostaako tutulta?). He löytävät pienimmänkin tekosyyn tuomita kansallissosialistit, oli syy miten pieni ja mitätön tahansa, ja he löytävät aina sopivan syyn, jolla kansallismielisten vastaisten voimien toimet voidaan oikeuttaa. Tällä tavoin he heijastavat omat mieltymyksensä ja tavoitteensa Venäjän valtion harjoittamaan toimintaan, käyttäen mitä tahansa syytä näkemyksensä tueksi. Tällä tavoin he osoittavat arkipäiväisten mieltymystensä, oli kyseessä sitten taloudelliset edut, keski-aikaisten arvojen ihannointi tai usko ristiinnaulittuun juutalaiseen, olevan tärkempiä asioita kuin valkoinen rotu tai eurooppalainen sivilisaatio.

    He ketkä rakastavat valkoista rotua ja haluavat taata valkoisten naisten ja lasten tulevaisuuden Euroopassa, tukevat Kansallissosialisteja. Historiallisten epävarmuustekijöiden ja nostalgian perään haikailevat romantikot tukevat uuskommunisteja tai pysyvät vaiti. Toivottavasti suurin osa valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon.

     

    Alkuperäinen artikkeli

    Lue myös:
    Ukrainan uusi presidentti on juutalainen ammattirikollinen
    Onko Israel todella puolueeton Ukrainan ja Krimin kriisin suhteen?
    Ukrainan konflikti, Venäjä ja neuvottelut

    13 kommenttia

    1. Hienoa. Viimeinkin jotain järkipuhetta täsä asiassa. Siis Svoboda on sittenkin lähinnä perussuomalaisten tyylinen juttu? Ehkäpä riveissä on muunlaisiakin tyyppejä. Kolmatta tietä on epäiltyt aiemmin enemmän ns. luomukseksi. Saattaa olla vain panettelijoiden juttuja. Mutta tietenkin vain kansallissosialistit ovat kylliksi irti juutalaisuuden vaikutuksesta kaikkialla.

      Se, että nationalistit kuolaavat Putinin perään, johtuu voimakkaasta solutuksesta. Voi oikeastaan sanoa, että kaikki Hitleriä ja kansallissosialismia mainostaneet, jotka ovat ryhtyneet Putinin ja Venäjän juutalaishallinnon apologisteiksi, ovat huijareita. Anglin onkin ottanut etäisyyttä entisyyteensä ja hehkuttaa nyt vain traditionalismia ym. John Friend on väittänyt jatkaneensa entisellään, mutta on esittänyt hyvin ristiriitaisia kannanottoja aina. Nämä ovat selviä huijareita, kuten Kaminski, Horus ja mitä näitä onkaan. No en tunne Horuksen kantaa kansallissosialismiin. Suurin osa vahvoista nimistä antisemitistisessä liilkkeessä on paljastunut huijareiksi, koska johtoon pyrkivillä luulisi olevgan asiat hanskassa. MC Piper on tuntunut jo vuosia jonkinlaiselt KGB-viritykseltä.

      Röyhkeä temppu juutalaisilta on huijata kansallissosialisteja kannattamaan kansanmurhaoperaatioitaan. Olen kuullut, että Venäjän puolella on taisteluihin huijattu aitoja nationalisteja, jotka ovat hyvin nopeasti saaneet surmansa taisteluissa. Myös Ukrainan puolella kansallissosialisteja on tapatettu kuulemma huonosti johdetuissa operaatioissa. Muistamme Suomen putinistien juhlinnan Verkkomedia etunenässä, kun kansallissosialisteja oli motitettu. He toivoivat juutalaistyyliin heille kuolemaa ja riemuitsivat jo etukäteen. Tietenkin Putinin juutalaisbolshevikkeja on vastustettava, mutta valitettavasti siis Ukrainan puolellakin kuulemma n armeijasa siis ehkä solutusta.

      Koko Ukrainan konflikti tuntuu olevan juuri Ukrainan kansaa vastaan suunnattu idän ja lännen juutalaisten yhteisoperaatio. Ukrainassa oli paljon nousevaa nationalismia ja kannatusta, koska maata oli sorrettu pitkään ja on sorrettu itsenäistymisen jälkeenkin juutalaisoligarkkien rautakoron alla. Tämän vuoksi juuri pelkään pahinta konfliktin lopputuloksen suhteen. Samalla siis saatetaan tappaa muiden maiden nationalistien terveintä osaa.

      Plusääni(16)Miinusääni(4)
    2. Repe: ”Hienoa. Viimeinkin jotain järkipuhetta täsä asiassa. Siis Svoboda on sittenkin lähinnä perussuomalaisten tyylinen juttu? Ehkäpä riveissä on muunlaisiakin tyyppejä. Kolmatta tietä on epäiltyt aiemmin enemmän ns. luomukseksi. Saattaa olla vain panettelijoiden juttuja. Mutta tietenkin vain kansallissosialistit ovat kylliksi irti juutalaisuuden vaikutuksesta kaikkialla.”

      Kun Suomi on itsenäinen Suomi, kenen perään se kuolaa/on kuolannut?

      Meillä on EU-maiden pisin raja itänaapurin kanssa, joka – sattumalta – on maailman toinen suurvalta. Pitäisikö siihen suhtautua kuin pihtiputaisiin?

      Meillä on lännessä toinen ”vanha suurvalta”, joka ryösti alliansiensa kanssa maamme totaalisesti.

      Repe kuuluu ”heikkoihin”, joka haikailee jotain muuta suurta kuin lähimaastosta löytyy – kuten teinityttö prinssiä.

      On vähän vaikeampaa sitoutua todellisuuteen kuin kuvitelmiin ja haaveisiin.

      ”Se, että nationalistit kuolaavat Putinin perään, johtuu voimakkaasta solutuksesta.”

      Repe, onko jäänyt näkemättä elämä jossa ahmat, karhut, sudet, ketut ja ehkä jopa ihmiset liikkuvat ilman ristiriitaa?

      PS. Asiavirheitä löytyy Magneettimedian jutusta paljon, mutta kärkevällä kirjoittelulla saadaan keskustelua: olkoon se hedelmällinen…

      Plusääni(5)Miinusääni(10)
      1. Terästotuus, terästä on yksin Jeesus Kristus (Matt. 28:18) ja totuus on yksin Jeesus Kristus (Joh. 14:6). Jeesus Kristus (siis syntien anteeksiantamus) on tie Jumalan yhteyteen, ja kun Jumala on puolellamme, silloin hän johtaa asiat oikein.

        Omassa varassaan ihminen – ja kansa – eksyy aina. Ja hukkuu.

        Jumala johtaa asiat, ei ihminen.

        Plusääni(9)Miinusääni(5)
    3. Ei noista ukrainan toimijoista kukaan mikään varsinainen toimija ole, vaan jonkinlainen filosofinen sotkuläjä. Kukaan järjissään oleva ei ota osaa operaatioihin, joita johtavat siionistit.

      Plusääni(2)Miinusääni(4)
    4. Puolustautuminen Putinin juutalaisbolshevistisia barbaareja vastaan ei ole mikään sionistinen projekti. Se on kansakunnan puolustautumista. Ukrainan kansakunnan tuhoaminen on sionistien johtama projekti. Ukrainan irtiotto juutalaisesta Venäjästä ei ole mikään sionistinen projekti. Se ei ole edes sen johtama projekti.

      Plusääni(5)Miinusääni(3)
    5. Azovin pataljoonan suurimpia rahoittajia on oligarkki Ehor Kolomoisky, Ukrainan ja Israelin kaksoiskansalainen:
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihor_Kolomoiskyi
      http://www.hs.fi/ulkomaat/a1427177449532

      Mitä sitten Novorossija ideologiaan ja Putinin juutalaiskytköksiin tulee,
      Neuvostoliiton perinnölle rakennettu ”Uusi Venäjä” on ottanut juutalaisiaan kohtaan integroivan ja sovittelevan lähestymistavan samalla kun näitä erilaisin kokoonpanoin operoivia viidensiä kolonnia siivotaan kovalla kädellä pois.
      Tällaiseen ”antaa ja ottaa” strategiaan nojaava federaation päämies edustaa federaatiolle lojaaleja juutalaisia ja ajaa heidän etujaan julkisuudessa, mm. puolustamalla heidän preferoimaansa holokaustikäsitystä. Venäjänjuutalaisten näkökulmasta tässä nykymenossa siis voi itse valita
      ollako lojaali hallinnolle joka on osoittanut lojaliteettia heille vai pakatako laukkunsa ja painua vehkeilemään muualle.
      Saavutus sinänsä uuden Venäjän strategiassa onkin ollut se, että juutalaisväestön keskuuteen on
      saatu lyötyä ryhmämielipidettä aidosti hallintomyönteiseksi muokkaavaa kiilaa:
      valtaosa venäjänjuutalaisista on tyytyväisiä nykymenoon ja haluttomia haikailemaan vallankaappausta ulkomailta toimiven porukoiden tai oligarkkien kanssa.
      Venäjän hallinnolle juutalaisväestön hallintomyönteisyys on lähihistorian takia ja puhtaasti itsekkäistä syistä tärkeämpi ”päänahka” kuin sekaantuminen holokaustilukujen oikaisemiseen ja moraaliseen oikeassa olemiseen.

      Duginilaisuus, uustraditionalismi ym. Venäjällä nousevat Venäjän omista sisäisistä erityispiirteistä, joita ovat mm. imperiumiajattelu ja kansallisuuksien häivyttäminen yleisvenäläisyyden tieltä.
      Ei näiillä aatteilla ole ei-venäläisille eikä revisionismia kannattaville mitään annettavaa. En silti näe syytä miksi niihin tarvitsisi tunteella reagoida.

      Ei Ukranan sodassa ole kyse siitä, kumman johto on enemmän juutalainen tai sionistien talutusnuorassa vaan siitä millä tyylillä valtiota pyöritetään ja kuinka pysyviä Stalinin ja Hrustsevin vetämät rajat ovat. Molemmat maat ovat kyllä sionistien talutusnuorassa niin paljon, että molempien politiikkaan pystyy ulkoa päin vaikuttamaan ruuvia kiristämällä. Tässä mielessä Ukraina ja Venäjä ovat ihan samassa veneessä minkä tahansa EU-maan tai Pohjoismaan kanssa.

      Plusääni(4)Miinusääni(1)
      1. Juutalaisuus on viides kolonna. Ei juutalaiset jossain maassa noin vin muutu lojaaleiksi. Lojaaliutta löytyy lähinnä rivijuutalaisten parista. Kaikille voi kuitenkin käydä käsky ylempää ja silloin on vaikea paikka. Venjä näyttäisi pyörivät täysin juutalaisten pussiin, joten mitään kapinaa ei tarvita. Länsityylinen demokratia oli vain vaihtoehto, mutta kylmä sota ja vastakkain asettelu ovat aina olleet tuottoisampia. Vertakin päästään lennättämään taas paljon laajemmin. Mutama oligarkki on avihtunut juutalaisten keskinäisissä välienselvittelyissä. Juutalainen lehtikin tietää kertoa, että Venäjää pyörittävät 100 juutalaista miljardööriä.

        Muutenkin olisi ihmeellistä, jos juutalaiset olisivat antaneet valtans pois tai se olisi pystytty ottamaan. Miksi Länsi ei ole reagoinut juuri mitenkään? Vain ideologisista syistää on ollut marmatusta ja lähinnä erilaisilla ryhmillä, jotka ovat saattaneet esiintyä vain kansalle hämäysmielessä. Putin oli ylin ystävä suorastaan aivan viime aikoihin asti.

        Putinin lähimmät ysävät ovat juutalaisia, joita suositaan rajusti. Juutalaiset kuppaavat venäjää edelleen minköä ennättävät. Kansa elää pelossa ja kurjuudessa ja kaikki on juutalaisen järjestäytyneen rikollisuuden hallussa. Sen prätkähengit ovt alemman kastin toimijoita, jotka esim. pyörittivät mm. Murmanskin liike-elämää televisiostakin tutussa dokkarissa.

        Tuossa kirjoituksessa on paljon harhaa. Samaan tapaan monet luulivat pitkään Rothschildien ym. pankkiirien olleeen lojaaleja englantilaisia, vaikka he eivät olleet sitä koskaan. Britannia oli vain v äline ja juutalaiste kosmopoliitteja.

        Plusääni(4)Miinusääni(0)
    6. tällä sivulla oli eilen erään ketjussa ylempänä kommentoineen kirjautuminen päällä yläpalkissa, ja näkyvissä kaikille sivulle klikanneille lukijoille. Tarkistatteko ettei kirjautuneina kirjoittavien tilejä ole hakkeroitu tms.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
    7. Heh naurettavaa anti-Venäjä propangandaa.

      Ukrainassa on juutalaiset vallassa, omistaa median ym. se että muutama marginaalinen natsiryhmittymä
      taistelee venäläisiä vastaan on täysin merkityksetön asia, ei niillä ole mitään kansan tukea takana saati poliittista valtaa luvassa.

      Mitä Venäjään tulee, niin Venäjällä juutalaiset ei ole yhtä isossa roolissa kuin Ukrainassa, sikäli kun Putinin hallinto savusti juutalaisten omistaman median matalaksi ja ajoi pahimmat juutalaiset oligarkit maanpakoon. Venäjä toki tekee yhteistyötä juutalaisten kanssa eikä ole kovin antisemistinen noin muuten ja monet merkittävät oligarkit onkin juutalaisia – mitään kovin suurta poliittista valtaa heillä ei kuitenkaan ole.

      Mitä Venäjään tulee, niin Venäjä ei ole koskaan väittänyt olevansa mikään ”valkoisen rodun” puolustaja, sensijaan maa on aina ollut ja tulee jatkossakin olemaan monikulttuurinen. Maa on kuitenkin iso ja siellä kyllä on tilaa ”valkoisillekkin” elää eikä maa aja mitään ”pakko-monikulttuurisuutta ja rotujen sekoittumista” niinkuin länsimaat. Venäjällä on monia nopeasti kasvavia 100% valkoisia ryhmiä kuten siperiassa elävät vanhauskoiset, joten venäjän tulevaisuus näyttää varsin hyvältä rodullisessa mielessä- ainakin paremmalta kuin Euroopan.

      Dugin ei kannata natsi-valtiota, mutta hän vastustaa post-modernismia eli rotujen sekoittumista, joka on hyvin post-moderni teko. Duginin ajatukset on ihan viisaita, vaikka ei välttämättä linjassa natsi-ajatusten kanssa.

      Plusääni(5)Miinusääni(6)
      1. Yleensä todellinen valta on aina sillä, joka omistaa eniten. tais iis aina näet todellisen vallan haöltijan tästä. Juutalaisten valta maailmassa on ollut hirmuinen jo satoja vuosia ja viimeiset 200 vuotta on finanssieliitti pelannut yhteen ja ollut juutalainen. Britanniassa juutalaiset ovat pitäneet valtaa ainakin 1600-luvulta asti, mutta meno on muuttunut härskimmäksi koko ajan.

        On naurettavaa yrittää esittää oligarkkien tekevän vain bisnestä ja että heillä ei olisi vaikutusvaltaa politiikassa. Kulissien takana tapahtuu sitten mitä hyvänsä. Normaalia poliittista prosessia ei enää ole olemassakaan, kun kaikki puolueet muuttuivat Putinin puolueiksi jo 2000-luvulla.

        Valeoppositiolle tämä putinismi ja vastakkain asettelu on todella tärkeä juttu. Terästotuudelakin ovat kaikki keinot käytössä, kun on Venäjästä ja Putinista puhe. Nyt, kun kriisi kärjistyi, helposti alkoivat erottua jyvät akanoista ulkomaiden oppositionimien parissa. Oli odotettavissa, että tännekin ilmestyisi muutama trolli ukrainalaisille hautaa kaivamaan ja Putinia kaupittelemaan. Nämä eivät ole Venäjän palkkaamia suinkaan, vaan edustavat kv. juutalaisuutta joko suoraan tai välikäsien kautta.

        Plusääni(5)Miinusääni(0)
    8. Magneettimedian toimituksessa ei oo vielä tajuttu, että assassinien salaseura masinoi holokaustin voimistaakseen sillä siionismia ja luodakseen Israelin valtion islamin viholliseksi ja rahoittamaan muslimiterrorismia (jota assassiinien Vuoren vanhus ohjailee). Näin islamilaiset valtiot vahvistuvat ja pystyvät lopulta haastamaan länsimaailman, eli ennenkaikkea Ranskan ja Vatikaanin. Niiden tuhoamisella assassiinit (jotka ovat ) voivat kostaan Temppeliritarien tuhon ja suurmestari Jaqcues de Molayn kuoleman ja näin kuitata velkansa Zürihin menninkäisille. Siinä sivussa saadaan luotua Uusi Maailmanjärjestys, joka organisoi globaalin vastarintaliikkeen Reptoidivalloittajaa vastaan.

      Se, että Magneettimedia ei puhu näistä ITSESTÄÄNSELVISTÄ asioista, joille LÖYTYY TODISTEET, on merkki siitä, että toimitus on lauma aivottomia pösilöitä, jotka ammutaan ensimmäisinä kun vallankumous alkaa. Tai sitten, mikä luultavampaa ja PAHEMPAA, he ovat kollaboratöörejä ja mis- & disinformaattoreita. Tämä on totta ja lisäksi olen oikeassa.

      Plusääni(2)Miinusääni(5)

    Kirjoita kommentti

    Pakolliset kentät on merkitty *

    Kotimaa

    Ulkomaat