Niinistö ja Räsänen vastustavat kiivaasti Palestiinan tunnustamista

Presidentti Sauli Niinistö ja sisäministeri Päivi Räsänen (kd) eivät aio sallia Palestiinan valtion tunnustamista Ruotsin mallin mukaisesti. Asiasta uutisoivat muun muassa Yle ja Helsingin Sanomat.

Ruotsin ulkoministeri Stefan Löfven ilmoitti muutama päivä sitten, että Ruotsi tunnustaa Palestiinan valtion olemassaolon. Suomalaisille päättäjille länsinaapurin kannanotto on kuitenkin epämieluisaa kuultavaa. Etenkin parlamentaarinen oikeisto on Kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien johdolla asettunut yksimielisesti tukemaan sionistien ylivaltaa Palestiinassa.

Kesällä Gazaan hyökänneet israelinjuutalaiset pommittivat siviili-infrastruktuuria, sotkivat pakolaisten asuntoja ulosteella, tappoivat lähes 600 pikkulasta (joita Israel kutsuu ”tulevaisuuden terroristeiksi”) ja 260 naista sekä syyttivät Palestiinan ihmisoikeustilanteesta huolestuneita ”antisemitisteiksi”.

Sen sijaan, että Räsänen olisi tuominnut juutalaisvaltion ihmisoikeusrikokset, otti hän kesällä julkisuudessa kantaa ”juutalaisvastaisuuden leviämistä” vastaan. Kirjoituksessaan Räsänen tuomitsi Euroopan mielenosoitusten yhteydessä tehdyn pienimuotoisen vandalismin juutalaisten omaisuutta kohtaan. Hän ei kuitenkaan maininnut sanallakaan juutalaisen Jewish Defense League –terroristijärjestön toimintaa kesällä, sillä se olisi sotinut kristillisdemokraatin sionistista logiikkaa vastaan. Räsänen myös totesi, että ”Euroopassa ja Suomessa asuvat juutalaiset eivät ole Lähi-idän konfliktin osapuolia.” Ehkäpä Räsäsen olisi hyvä lukea Magneettimedian artikkeli ”Suomen juutalaiyhteisö seisoo rikollisvaltio Israelin rinnalla”.

Räsäsen mukaan Ruotsin päätös tunnustaa Palestiina on ”harkitsematon” ja voi ”pahentaa” Lähi-idän kriisiä. Miksi se pahentaisi? Koska se suututtaisi juutalaiset? Kristillisdemokraatit on tunnettu militantista sionismista. Räsäsen puoluetoveri Sari Essayah vaati tänä keväänä, että Magneettimedian kaltaiset Israel-kriittiset julkaisut on kiellettävä lailla. Kristillisdemokraatti Jouko Jääskeläinen taas jätti Magneettimediasta kirjallisen kysymyksen eduskunnalle. Jääskeläinen ja saman puolueen Peter Östman ovat myös vaatineet, ettei Suomi saa koskaan liittyä Israel-boikotteihin. ”Valittu kansa” kun ei virheitä tee.

Niinistö ja Räsänen vaativat vastarinnan lopettamista, mikä olisi Palestiinan kuolemantuomio.
Niinistö ja Räsänen vaativat vastarinnan lopettamista, mikä olisi Palestiinan kuolemantuomio.

Sauli Niinistö puolestaan totesi, että Suomen poliittisen johdon virallinen linja on ”kahden valtion järjestelmän” kannattaminen miehitetyssä Palestiinassa. Etniselle syrjinnälle perustuvan juutalaisvaltion tukemisesta ei siis tulla tinkimään. Myös Ruotsi kannattaa kahden valtion mallia. Niinistön mukaan Palestiinan tunnustamista voidaan alkaa miettiä sitten, kun juutalaisvaltion ja palestiinalaisten välille on saatu ”rauha”. Palestiinalaisten on siis lopetettava kaikki vastarinta ja alistuttava satunnaiselle väkivallalle, mielivaltaisille pidätyksille, siirtokuntahankkeille, miehitykselle ja nälänhätää ylläpitävälle kalorikontrollille ennen Niinistön hyväksyntää.

 

Lue myös: Syitä tukea Palestiinaa

3 kommenttia

  1. Muslimeista ei olisi euroopalle mitään haittaa ilman siionistien tuputtamaa massamaahanmuuttoa. Ja normaaleilla juutalaisilla ei ole osaa eikä arpaa talmudistisien siionistien tekoihin. Vastaustan kaikkien viattomien ja rauhanomaisten ihmisten tappamista, mutta siionistit ovat suurin uhka koko maailmalle, ja jos jotkut ansaitsevat kuoleman, ne ovat siionistit. Heidät pitäisi kaikki laittaa vankilaan, ennenkuin he tappavat meidät.

    Plusääni(5)Miinusääni(6)
  2. Siellähän meidän Saul poika on, ja mikäs lätsä sillä on päässä! Sehän on KIPA!

    Plusääni(6)Miinusääni(3)
  3. Joskus malttti on valttia. Humanistina minun pitäisi olla jipeeraali, toisaalta kun näen arapien väkivaltaisuuden. No on helppo yhtyä Saulin kantaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(3)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat