Niin onnistunut syövänhoito että perinteiset lääkärit kieltävät sen

Tohtori Nick Gonzalez on lääkäri, joka on paneutunut vaihtoehtoiseen syövän hoitoon käyttämällä kolmivaiheista lähestymistapaa. Hän toimii New Yorkissa ja hänellä on ollut merkittävää menestystä hoitaessaan potilaita, joilla on hengenvaarallisimpia syövän muotoja, joita konventionaalinen lääketiede ei kykene tehokkaasti hoitamaan.

Vaihtoehtoiset syövänhoidot ovat eräänlainen “kielletty alue” lääketieteessä, mutta tohtori Gonzalez valitsi tämän reitin ja hänellä on joitakin ihmeellisiä menestyskertomuksia tästä uraauurtavasta työstä.

Alun perin hän ei kuitenkaan ryhtynyt hoitamaan syöpää saatikka sitten potilaita. Hänen alkuperäinen suunnitelmansa oli ryhtyä Sloan-Ketteringin opetussairaalan tutkijaksi Cornellin lääketieteen oppilaitoksessa. Hän tapasi sattumalta kiistellyn hammaslääkärin William Kelleyn, joka oli yksi ravintotyypityksen perustajista. Tohtori Kelly, joka oli jo silloin harjoittanut vaihtoehtoisia ja ravintoon perustuvia menetelmiä yli kahden vuosikymmenen ajan, sai Gonzalezin kiinnostumaan työstään kesällä 1981.

“Ryhdyin tutkimaan hänen papereitaan. Vaikka olin vasta toisen vuoden lääketieteen opiskelija, havaitsin heti, että ne sisälsivät erikoislaatuisia tapauksia,” hän sanoo. “Potilaita, joilla oli virallisesti diagnosoitu haimasyöpä, rintasyövän etäpesäkkeitä luuytimessä, etäpesäkkeinen paksusuolensyöpä, oli elossa 5, 10, 15 vuotta myöhemmin Kelleyn ravintolisähoidon ansiosta.” Alustava tarkastelu johti viralliseen tutkimukseen, jonka tohtori Gonzalez suoritti syövän, immunologian ja luuydinsiirto-opintojen aikana.

Tohtori Kelleyn syöpäpotilaiden “mahdottomat” toipumiset

Käytyään läpi tuhansia Kelleyn papereita tohtori Gonzalez kokosi kolmiosaisen monografin:

50 virallisesti diagnosoitua kuolettavaa syöpää sairastavaa potilasta on on edelleen hengissä 5-15 vuoden kuluttua diagnoosista. Heidän pitkäaikainen selviytymisensä katsottiin Kelleyn ohjelman ansioksi. Potilaat joiden haimasyöpää Kelley oli hoitanut vuosina 1974-1982.

Sloan-Ketteringin johtaja tohtori Good, josta oli tullut Gonzalezin mentori, sanoi, että jos Kelley voisi esittää yhdenkin oikean haimasyöpädiagnoosin saaneen potilaan, joka olisi elossa 5-10 vuotta myöhemmin, parantuminen olisi merkittävä. He jäljittivät lopulta 22 Kelleyn tapausta. Kymmenen heistä kävi Gonzalezin vastaanotolla kerran eivätkä noudattaneet ohjelmaa, sen jälkeen kun perheenjäsenet tai Gonzalezia puoskareina pitävät lääkärit olivat saaneet heidät luopumaan.

Tuo ryhmä eli keskimäärin 60 päivää.

Toinen ryhmä, jossa oli seitsemän potilasta, noudatti hoitoa osittain ja epätäydellisesti (taaskin hyvää tarkoittavien mutta harhautettujen perheenjäsenten tai lääkäreiden suostuttelemana), säilyi hengissä keskimäärin 300 päivää.

Kolmas viiden potilaan ryhmä, joilla oli oikein diagnosoitu pitkälle edennyt haimasyöpä ja jotka noudattivat ohjelmaa täydellisesti, eli keskimäärin kahdeksan ja puoli vuotta! Tohtori Gonzalezin mukaan tämä oli “ennen kuulumatonta lääketieteessä.”

Yksi näistä oli Mayo-klinikalla neljännen vaiheen haimadiagnoosin saanut nainen, jolle oli annettu kuusi kuukautta elinaikaa. Hän kuuli Kelley’n ohjelmasta paikallisessa luontaistuotekaupassa. Hän toteutti Kelleyn ohjelman ja elää edelleen 29 vuotta myöhemmin.

Totuus lääketieteellisistä julkaisuista: Miksi Gonzalezin kirjaa ei koskaan julkaistu

Hoidon merkittävästä onnistumisesta – tai paremminkin sen takia – Gonzalez ei saanut löytöjään julkaistuksi. “Lääketieteellisissä julkaisuissa yritimme julkaista tapausselostuksia, koko kirjan, osia kirjasta onnistumatta siinä,” hän sanoo. Tämä on tärkeä seikka, jota monet eivät tajua.

Meitä, jotka harjoitamme luontaislääketiedettä, arvostellaan usein siitä, että emme julkaise löytöjämme. Perusteluni tälle on, että niitä ei julkaista kuitenkaan ja tohtori Gonzalezin tarina vahvistaa tämän kannan.

Hänen mentorinsa ja tukijansa tohtori Good oli tuolloin eniten julkaistujen tieteellisen kirjallisuuden kirjoittajien joukossa. Hänen nimellään on yli 2000 tieteellistä artikkelia. Hän on ollut kolme kertaa Nobelin palkintoehdokkaana ja silti hänet torjuttiin, koska hänen löytönsä olivat “liian kiistanalaisia” ja löivät vasten konventionaalisen lääketieteen kasvoja.

Jos sadon kerma kielletään, miten yleislääkäri saa artikkelin julkaistua? Ei mitenkään…

“Robert Good oli ammattinsa huipulla: Sloan-Ketteringin johtaja, nykyaikaisen immunologian isä ja teki historian ensimmäisen luunsiirtoleikkauksen. Silti hän ei saanut sitä julkaistuksi,” Gonzalez sanoo. “Hän ei onnistunut julkaisemaan edes yhtä tapausselostusta.

Itse asiassa minulla on kirje vuodelta 1987 eräältä toimittajalta, joka kirjoitti kirpeän kirjeen Goodille sanoen, “Mielipuoli puoskari teettää teillä hyödytöntä työtä. Ettekö huomaa, että se on kaikki petosta?”

Se oli erikoislaatuisin, järjetön kirje, koska potilaitten nimet, asianmukaiset jäljennökset heidän hoitotiedoistaan olivat olemassa… Kuka tahansa olisi voinut soittaa näille potilaille, kuten Arlene Van Stratenille, joka 29 vuotta myöhemmin voi puhua kenelle tahansa… Mutta kukaan ei välittänyt. He eivät halunneet sitä, he eivät uskoneet sitä. He eivät voineet uskoa sitä.

Se oli minusta hyvin hämmentävää, koska sanon “Se on sitä mitä se on”. Tutkimustaustani on hyvin konventionaalinen. Olin tyrmistynyt – sain apua Sloan-Ketteringin johtajalta, joka ei saanut kirjoitustaan julkaistuksi, koska se poikkesi vallalla olevasta ajattelusta lääketieteessä, käsityksestä, että vain kemoterapialla, sädehoidolla voidaan onnistuneesti hoitaa syöpää, vaikka onnistumisaste oli surkea.

Käsitys, että lääketieteelliset julkaisut ovat näitä objektiivisia ja puolueettomia totuuden lähteitä, on pelkkää hölynpölyä. Useimmat näistä lehdistä ovat lääkeyhtiöiden omistuksessa. Ne eivät julkaise mitään, mikä ei sovi heidän filosofiaansa.”

Vuoden 1987 loppuun mennessä selvisi, että tutkimusta ei koskaan julkaistaisi ja koska tohtori Good oli jäänyt eläkkeelle Sloan-Ketteringin palveluksesta, heillä ei enää ollut tukikohtaa suorittaa kliinisiä tutkimuksia. Kun tohtori Kelley ymmärsi, että hänen työtään ei milloinkaan hyväksyttäisi, hän tuskastui lopullisesti ja Gonzalezin mukaan lakkasi kokonaan ottamasta vastaan potilaita.

“Kun viimeksi keskustelin hänen kanssaan kesällä 1987, hän syytti minua osallisuudesta CIA:n juoneen ja hänen työnsä varastamisesta. Silloin tiesin, että minun oli jatkettava,” sanoo Gonzalez.

Mielestäni Kelleylle kuuluu edelleenkin ansio tästä loistavasta uudistuksesta. Se muistuttaa Semmelweisia, joka tuli lopulta hulluksi osoitettuaan lääkäreille, että näiden piti pestä kätensä ennen synnytystä eikä kukaan hyväksynyt sitä. Semmelweis luovutti kokonaan ja tavallaan näin kävi myös Kelleylle, sanon todella surullisena.”

Vaihtoehtoisen syövänhoidon aloittaminen

Tohtori Gonzalez avasi vastaanoton New Yorkissa työtoverinsa tohtori Linda Isaacsin kanssa, ja he ryhtyivät vastaanottamaan potilaita käyttäen Kelleyn kolmivaiheista menetelmää. Tulokset olivat vaikuttavia.

Yksi Gonzalezin ihmeellisistä menestystarinoistaan koskee naista, jolla oli todettu tulehduksellinen rintasyöpä, joka on aggressiivisin muoto. Hänelle oli annettu kuolemantuomio. Tänään yli 23 vuotta myöhemmin hän on edelleen hengissä ja terveenä ja vapaana syövästä.

“Tässä on nainen, jolle annettiin kuusi kuukautta elinaikaa ja joka sai etäpesäkkeitä saadessaan aggressiivista monia aineita sisältävää kemoterapiaa. Kuitenkin 23 vuotta myöhemmin hän on hengissä, voi hyvin ja nauttii elämästään.

Voimme nähdä, että Kelleyn menetelmä todella tehosi ja kun kerron näistä tapauksista, annan Kelleylle ansion tämän hoidon kehittämisestä.” sanoo tohtori Gonzalez.

Tunnustusta Kansalliselta syöpäinstituutilta

Vuonna 1993 osana laillista pyrkimystä tehdä kädenojennus vaihtoehtoisia hoitoja antaville Kansallinen syöpäinstituutti (the National Cancer Institute, NCI) kutsui tohtori Gonzalezin esittelemään 25:ttä tapaustaan suljetuin ovin tapahtuvassa kutsutilaisuudessa. Esityksen perusteella NCI ehdotti, että hän suorittaisi pilottitutkimuksen potilailla, joilla oli todettu pitkälle edennyt haimasyöpä. Konventionaalisen lääketieteen keinoin tätä kuolemaan johtavaa syöpätyyppiä ei kyetä hoitamaan.

Nestle ilmoittautui yllättäen rahoittamaan tämän pilottitutkimuksen. Valinta saattaa näyttää oudolta, kaupallinen motivaatio oli sama silloin kuin nytkin – roskaruoan saaminen näyttämään terveellisemmältä on hyvä liiketoimi, vaikkakin vain teoriassa.

Eturivin syöpätutkijan Ernst Wynderin johtamana tutkimus valmistui alkuvuodesta 1999 ja julkaistiin tuon vuoden kesäkuussa. Tohtori Gonzalez: “Tämän haimasyövän hoitotulokset olivat parhaat lääketieteen historiassa.”

Kemoterapia vastaan Kelleyn hoito

Haimasyöpään hyväksytty kemoterapialääke Gemzar on vuodelta 1997 ja sen hyväksymiseen johtaneessa päätutkimuksessa oli 126 potilasta. Heistä 18 % eli vuoden. Yksikään 126 potilaasta ei elänyt 19 kuukautta pidempään.

Tohtori Gonzalezin tutkimukseen osallistui yksitoista potilasta, joista

  • Viisi eli kaksi vuotta
  • Neljä eli kolme vuotta
  • Kaksi eli viisi vuotta

Näihin tuloksiin perustuen NCI päätti rahoittaa laajan (noin 1,4 m dollaria) kliinisen tutkimuksen, jolla testattiin hänen ravintohoitoaan verrattuna parhaaseen tuolloin saatavana olevaan kemoterapiaan.

Ystäväni sanoivat, “Miksi jouduit mukaan tällaiseen? Kuinka voit luottaa NCI:een?” NCI oli ollut hyvin reilu tuohon saakka, ja silloinen johtaja Richard Klausner sanoi minulle kahden keskisessä tapaamisessamme, että hänen mielestään tein jotain todella mielenkiintoista ja että minua piti saada kunnon tukea.” Gonzalez sanoo.

Mutta tuo hyvä tahto katosi pian.

Kuinka kliinistä tutkimusta sabotoidaan

Noin vuosi tutkimuksen hyväksymisen jälkeen Klausner lähti NCI:stä ja hänen tilalleen tuli uusi johto, jolla oli täysin erilainen asenne.

“Ensimmäisestä tapaamisestamme alkaen tiesimme, että jokin oli muuttunut merkittävästi”, Gonzalez sanoo, “ja kaikki ihmiset, jotka oli alun perin määrätty tutkimukseen ja jotka olivat myönteisiä ja uskoivat meidän tekevän jotakin hyödyllistä, vedettiin pois. Itse asiassa yksi heistä ei saanut edes puhua kanssani. Hän sanoi, että hänet erotettaisiin, jos hän puhuisi kanssani, jos hän vastaisi puheluuni.

Eräs toinen henkilö, joka oli tukenut minua NIH:ssa, kielsi minua soittamasta hänelle hänen toimistoonsa. Hän sanoi pelkäävänsä, että hänen puhelintaan kuunneltaisiin ja että minun piti soittaa vain hänen kotiinsa.

Näin mielettömiksi asenteet muuttuivat kliinistä tutkimusta kohtaan. En voinut uskoa sitä! Ajattelin, että tämä on sellaista, mistä luetaan kirjoista tai nähdään televisiossa tai mitä vain vainoharhainen tai mielipuoli voi keksiä. Mutta minulle se oli täyttä totta. Koska olin Robert Goodin ryhmästä, en kerro tätä tehdäkseni vaikutuksen, mutta taustani on niin puhdas ja konventionaalinen! Oli uskomatonta nähdä, että ammattikunta, jota kunnioitin ja jossa halusin olla, voisi käyttäytyä näin.”

Valitettavasti tutkimus lopulta sabotoitiin.

“Osoittautui, että päätutkija Columbiassa, jonka piti olla täysin puolueetonn, oli osallistunut kemoohjelman kehittämiseen, jota käytettiin meitä vastaan – eturistiriita, jota ei koskaan julistettu,” Gonzales selittää.

Kliiniseen tutkimukseen osallistumisella on erityiset vaatimukset. Tutkimuksemme koskee ravinto-ohjelmaa ja kun ensimmäinen ohjelmaversio kirjoitettiin, luettelimme määrätyt kriteerit… Potilaiden täytyy kyetä syömään. Jos he eivät kykene syömään, he eivät voi noudattaa hoitoa. Heidän on kyettävä huolehtimaan itsestään… Tämä on ohjelma, jota potilaiden on noudatettava kotona.

…Alussa potilaat voivat noudattaa ohjelmaa ja he vastasivat hoitoon. Vuosina 2000-2001 tapahtui äkillinen muutos, kun Columbian ryhmä ryhtyi päättämään potilaiden ottamisesta tutkimukseen.

Meidät suljettiin pois tästä tehtävästä, lukuun ottamatta alkukuukausia. Perusteluna oli se, että jos me olisimme mukana hyväksymisessä, muodostaisimme pelätyn puolueellisuuden, kun taas konventionaalisten lääkäreiden osallistuminen ei voinut olla puolueellista.

Päätutkija osallistui tietenkin tutkimuksessa käytetyn kemoterapian kehittämiseen. Tämä on todellisuudessa ‘mahdollisen puolueellisuuden’ määritelmä!

Hän ryhtyi lähettämään meille potilaita, jotka eivät kyenneet syömään. Saimme potilaita, jotka olivat niin sairaita, että emme milloinkaan olisi ottaneet heitä yksityiselle vastaanotollomme. He olivat niin sairaita, että he kuolivat, ennen kuin he saivat hoitoa.

Olipa se sitten temppu ohjelmaan tai ei, Columbian ryhmä, NCI ja NHI väittivät, että meillä on “aikomus saada ehto ohjelmaan”. Tämä tarkoittaa, että heti, kun potilas on hyväksytty kokeiluun, heidän katsotaan saaneen hoitoa, vaikka he eivät koskaan noudata hoitoa. Siten Columbian tutkimuksen johtaja otti potilaita, jotka olivat niin sairaita, että he kuolivat, ennen kuin he voivat noudattaa hoitoa. Mutta johtuen tästä tarkoituksesta ujuttaa ehto ohjelmaan, heitä pidettiin hoidossa epäonnistuneina.

Tutkimukseen tuli lopulta 39 potilasta. Parhaimmallaan ehkä noin kuusi toteutti sen. Valtaosa oli niin sairaita, että he eivät kyenneet toteuttamaan sitä.” Tuloksena oli, että kemoterapia näytti olevan selvä voittaja arvioitaessa parantumattomien haimasyöpien hoitoja.

Vuonna 2006 tohtori Gonzalez ja hänen työtoverinsa tekivät valituksen the Office of the Human Research Protection -järjestöön, joka vastaa, että liittovaltion rahoittamat kliiniset tutkimukset tehdään kunnolla. Kahden vuoden kuluttua OHRP päätti, että 42 potilasta 62:sta oli otettu mukaan väärin. Valitettavasti tämä ei koskaan päässyt tiedotusvälineisiinja Columbian ryhmä voi julkaista tutkimustulokset mainitsematta OHRP:n arviointia.

“Tutkimus oli siis täydellistä näpertelyä, 1,4 miljoonan dollarin tuhlausta”, sanoo Gonzalez. “Vaikka sain apurahan, kaikki rahat menivät Columbiaan. Minulle tulokset ovat arvottomia, ja NIH ja NCI käyttävät niitä osoittaakseen, että hoitoni ei tehoa.

Tällä tavalla tämä pitkä 30 vuotta kestänyt matka siitä, kun ensimmäisen kerran tapasin Kelleyn, on mennyt.

“Puhuttaessa Täydentävän ja vaihtoehtoisen lääketieteen kansallisesta keskuksesta (the National Center for Complementary and Alternative Medicine) sanon ihmisille, etten lähettäisi koiraakaan tuohon ryhmään.

He eivät ole siellä auttamassa teitä objektiivisesti tutkimaan vaihtoehtoisia hoitoja. He ovat siellä kaivamassa maata niiden alta. Siitä saa harhakuvan, että valtio on kiinnostunut vaihtoehtoisista hoidoista, kun tätä virastoa käytetään todellisuudessa – kuten tapauksessani – viemään pohjaa pois lupaavilta vaihtoehtohoidoilta.

Gonzalezin kolmijakoinen syövänhoito-ohjelma

Vaikka useimmat tällä menetelmällä suoritetut tutkimukset koskivat haimasyöpää, tohtori Gonzalez käyttää menetelmää kaikkien syöpien hoidossa aivosyövästä leukemiaan. Hänen hoitonsa, joka perustuu Kelleyn työhön, käsittää kolme osaa: ruokavalio, ravintolisät ja entsyymit sekä puhdistukset.

Ravinto-ohjelma

Hoidon kulmakivi on yksilöllinen ruokavalio, joka perustuu ravinto- ja ruoansulatustyyppiin.

Tohtori Kelleyllä oli alun perin 10 perusdieettiä ja 90 variaatiota puhtaasta kasvis- ja raakaravinnosta raskaisiin proteiiniaterioihin, jotka sisälsivät punaista lihaa kolme kertaa päivässä.

“Ruokavaliosta Kelley totesi, että potilaat, joilla oli tyypillisiä kiinteitä kasvaimia rinnoissa, keuhkoissa, mahassa, haimassa, maksassa, paksusuolessa, kohdussa, munasarjoissa ja eturauhasessa, tarvitsevan enemmän kasvisruokavalion,”  tohtori Gonzalez selittää. “Mutta hänellä oli kaikki kasvisruokavalion vivahteet; 80-prosenttisesti raaka, 80-prosenttisesti keitetty. Joten kasvispuolellakin olivat kaikki variaatiot.

Joissakin oli minimimäärä eläinvalkuaisia, joissakin oli kalaa, joissakin oli jopa punaista lihaa.

Immuunisyöpää (leukemia, lymfooma, myelooma ja sarkoomat, jotka ovat immuunisyöpiin liittyviä sidekudossyöpiä) sairastaville käy parhaiten paljon rasvaa ja lihaa sisältävä ruokavalio.

Sitten on tasapanoisia ihmisiä, joille sopii erilaiset ruoat – sekä kasvis- että eläinperustaiset – mutta heillä ei ole taipumusta syöpään.

Syöpää tahtoo esiintyä ääripäissä, äärivegetaristeilla ja äärilihansyöjillä, jotka tahtovat olla liian emäksisiä. Tasapainoisilla ihmisillä ei ole liikaa taipumusta syöpään. Näin ollen me jatkoimme yksilöllistä menetelmää Kelleyn tapaan.”

Yksilöity ravintolisä- ja entsyymiohjelma

Toinen komponentti on yksilöity ravintolisäohjelma, joka suunnitellaan tietylle aineenvaihdunnalle.

“Esimerkiksi kasvissyöjäpotilaamme tarvitsevat täysin erilaisia ravintolisiä kuin lihansyöjät. Kasvissyöjille käyvät hyvin useimmat B-vitamiinit, kun taas lihansyöjille ei. A-vitamiini ei sovi kovin

hyvin kasvissyöjille, mutta kylläkin lihansyöjille. Kasvissyöjille käy hyvin D-vitamiini, lihansyöjille ei niin hyvin suuret annokset ja niin edelleen,” Tohtori Gonzalez selittää.

“Kalsiumascorbaatti C-vitamiinin lähteenä käy lihansyöjille, kun taas vegetaristeille sopii ascorbiinihappo suurina annoksina. Siten ravintolisäohjelmat ovat hyvin yksilöllisiä ja hyvin tarkasti määriteltyjä.”

Omega-3 -rasvoja määrätään myös, mutta tässäkin tohtori Gonzalez määrä eri tyyppisiä omega-3 -rasvahappoja potilaan ravintotyypistä riippuen. Hänen kokemuksensa mukaan vegetaristit eli hiilihydraattityypit selviävät paremmin pellavansiemenöljyllä, joka sisältää alfalinoleiinihappoa (ALA), kasvisperäistä omega-3:sta.

“Ajatellaan, että kasvisperäisen ALA:n muuttuminen kalaöljyperustaiseksi eikosapentaenoiinihapoksi (EPA) ja dokosaheksaenoiinihapoksi (DHA) ei ole tehokas,” hän sanoo, “Mutta me olemme todenneet, että vegetaristipotilaillamme se tapahtuu oikein hyvin eivätkä he käytä kalaöljyä tai eläinperustaista omega-3 -rasvahappoja niin tehokkaasti.”

Chiaa ja hampunsiemenöljyä voidaan käyttää myös.

Toisaalta proteiinityypit näyttävät tarvitsevan EPA:a ja DHA:ta ja heille sopivat paremmin eläinperäiset omega-3 -öljyt kuten krilliöljy.

“Heille ei sovi pellavansiemen.” hän sanoo. “Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka eivät pysty muuttamaan sitä.”

Vitamiinien, kivennäisten ja hivenaineiden lisäksi hän määrää myös suuria annoksia haimaentsyymejä.

“Kelleyn työ perustui pääasiassa tohtori Beardin työhön viime vuosisadan käänteessä noin 110 vuotta sitten. Beard oli Edinburgin yliopiston professori, todellisuudessa embryologi (Embryologia eli alkiokehitysoppi), joka esitti ensimmäisenä, että haiman proteolyyttiset entsyymit muodostavat pääpuolustuksen syöpää vastaa kehossa ja ovat hyödyllisiä syövänhoidossa”, hän selittää.

Syöpää hoitaessaan hän piti kuitenkin tärkeänä ottaa aktiivisia ja inaktiivisia entsyymejä oikeassa suhteessa. Inaktiiviset esiasteet ovat erityisen aktiivisia syöpää vastaan. Niiden säilyvyys on myös paljon pidempi ja ne ovat vakaampia.

“Tämä olisi neuvoni – ottakaa entsyymi, joka ei ole täysin aktivoitunut,” tohtori Gonzalez sanoo.

“Aktiivisempi ei ole parempi, kun on kyse haimaentsyymeistä, aivan kuten enemmän D-vitamiinia ei ole parempi kuin oikea annos. Tarvitsette aktivoituja ja ei-aktivoituja oikeassa suhteessa – suurin osa siitä ei-aktiivisena esiasteena.”

NutriCology valmistaa hänen omaa entsyymiyhdistelmäänsä. Tohtori Gonzalezin mukaan haimaentsyymit eivät ole vain hyödyllisiä aktiivisen syövän hoidossa vaan ne ovat myös parhaita ennaltaehkäisyssä.

Antioksidantit kuten astaxantiini ovat hyvin hyödyllisiä niin syövän ehkäisyssä kuin hoidossa.

Puhdistusohjelma

Kolmas komponentti on puhdistusohjelma. Kahvisuolihuuhteluja käytetään edistämään maksan ja munuaisten toimintaa ja poistamaan kuolleita syöpäsoluja, jotka haimaentsyymit ovat hajottaneet.

Vaikka kahvisuolihuuhteluista tehdään usein pilkkaa nykyään, todellisuudessa niitä käytettiin osana konventionaalista lääketiedettä 1960-luvulle saakka, ja ne sisältyivät Merckin käsikirjaan, joka oli konventionaalisen lääketieteen hoitojen käsikirja 1970-luvulle asti.

“Niiden suosio lakkasi ei siksi, että ne eivät toimineet vaan koska lääketeollisuus otti vallan lääketieteestä, joten kahvihuuhteluille ja muille vastaaville naurettiin,” sanoo tohtori Gonzalez. Kelley siis oppi kahvisuolihuuhtelut konventionaalisen lääketieteen kirjallisuudesta ja liitti ne ohjelmaansa todeten ne erittäin hyödyllisiksi.”

Kun juotte kahvia, se tahtoo tukahduttaa maksan toimintaa, mutta peräsuolen kautta otettuna huuhteluna kofeiini stimuloi suoliston alaosan hermoja, mikä saa maksan erittämään myrkkyjä.

Muita puhdistusohjelmia ovat Kelleyn kehittämät paksusuolen puhdistus ja maksan huuhtelu.

On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että tavanomaista kahvia ei pidä käyttää suolihuuhteluissa. Kahvin on oltava luomukahvia, luonnollisesti kofeiinia sisältävää kahvia ja jos teette tämän kotona, teidän on käytettävä valkaisemattomia filttereitä välttääksenne saattamasta myrkyllisiä aineita paksusuoleenne.

“Luomukahvissa on runsaasti antioksidantteja,” tohtori Gonzalez sanoo. “Itse asiassa on uusia tutkimuksia, joiden mukaan antioksidantteja sisältävällä kahvilla voi olla syövän vastainen vaikutus ja että kahvi voi tosiaankin auttaa syövän tukahduttamisessa.

Mutta teidän pitää käyttää luomukahvia. Sen on sisällettävä kofeiinia ja teidän on käytettävä kahvinkeitintä, jossa ei ole alumiinia ja mieluummin ei muovia.”

Tohtori Gonzalez luottaa myös natriumalginaattiin myrkkyjä poistavana aineena.

Meillä on valmiste, jonka me kokosimme ja se on hyvin tehokas… Se on levä ja se kelatoi raskasmetalleja ja halideja. En milloinkaan käytä suonensisäistä kelaatiota. Me käytämme vain natriumalginaattia.”

Hän suosittelee ottamaan kolme kapselia kolme kertaa päivässä aterioitten välillä kuuden viikon ajan puhdistamaan kehon raskasmetalleista kuten elohopeasta ja halideista.

Lopuksi

Tämä on kiintoisimpia haastatteluja, joita olen milloinkaan tehnyt ja se on järkytys täynnä tietoa – paljon enemmän kuin voin esittää lyhyesti tässä.

Edellä olevien aiheiden lisäksi tohtori Gonzalez tarkastelee myös D-vitamiinin hyötyjä syövänhoidossa ja kuinka jodin täydentäminen voi olla hyödyksi rintasyövän hoidossa puhumattakaan sen vaikutuksesta kilpirauhassyöpää vastaan meneillään olevan Japanin ydinkriisin valossa.

Keskustelemme mehustuksesta ja kiropraktisista hoidoista ja säännöllisen liikunnan tärkeydestä syöpäpotilailla. Tarkastelemme myös sähkömagneettisten kenttien aiheuttamista vaaroista, siitä kuinka ne voimistavat syövän kasvua ja ehkäisevät toipumista syövästä sekä varotoimenpiteistä, maadoituksesta.

Lisätietoa tohtori Gonzalezista ja hänen praktiikastaan sivulla www.dr-gonzalez.com. Hän tekee myös kirjasarjaa, josta kaksi on jo julkaistu ja saanut viiden tähden arvostelun: The Trophoblast and the Origins of Cancer ja One Man Alone: An Investigation of Nutrition, Cancer and William Donald Kelley, joka on alkuperäinen monografi tohtori Kelleyn teoksesta, jota hän ei onnistunut saamaan julkaistuksi 23 vuotta sitten.

Tämä yhteenveto on vain pieni pilkahdus ajatuksista, joista kerroimme haastattelussamme.

Onneksi tohtori Gonzalez on edelleen eturintamassa ja on aktiivisesti mukana auttamassa ihmisiä antaen neuvoja luonnollisista vaihtoehdoista myrkyllisille lääkkeille ja sädehoidolle. Hänen toimistonsa on Manhattanilla ja hänet voi tavoittaa numerosta 212-213-3337.

Lähde: Tohtori Gonzalez tohtori Mercolan haastattelussa, www.mercola.com

Alkuperäinen juttu: http://www.lootuskirja.fi/File/GonzalezA5.pdf

 

34 kommenttia

  1. Ei syöpää saa parantaa, se on niin tavattoman hyvä bisnes nääs! Ajatelkaa nyt, kuinka surkeaa se olisi jos eliitti ei saisi enää verirahojaan?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Kiinnostunutta ja aktiivista kommentaattoria täältä tuntuu löytyvän. Etten sanoisi, osa ihan maanisia, joilla pakkomielteenä tukea iltasanomien käsitystä ja markkinoimaa todellisuutta. 123 on pesiytynyt tänne jo useamman vuoden julistamaan Talmudin ilosanomaansa kaikille.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. 123 sinä kannatat sellaista tieteellistä maailmankuvaa, joka sinulle on haluttu syöttää. Luulet itse kuvasi valinneesi. Jos olisit syntynyt saksassa, olisi kuvasi ehkä hieman laajempi eikä liipasinsormi olisi niin herkässä mollaamaan kaikkea huuhaaksi ja taikauskoksi. Saksassa homeopatia on erittäin arvostettua. Itse olen saanut siitä avun, toki koululääketieteestä yhtälailla. Ei ne sulje toisiaan pois Saksassa sen kummemmin kuin Suomessakaan. Suomessa vain on näitä mukatieteellisiä toisillenaureskelijoita yleisönosastomiehiä vain niin runsaasti populaation määrään nähden. Siellä näkisin syyt syvemmät koko yhteiskunnan rapautumiseen ja Oy Suomineito Ab:n selvitystilaan joutumiseen. Sanalla sanoen yksioikoisuuden tieteellinen tiivistymä, kun 123:n tyyppiset ihmiset ovat päässeet päättävän asemaan. Lopputulos on kaikkien nähtävissä.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Toki sinun putkinäölläsi niin on. Jotka tietävät asiasta enemmän, eivät edes vaivaudu alentumaan moiseen sanasotaan, johon sinä olet aina valmiina kuin turkkilainen sotaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. No niin, olet kantasi selkeästi ilmoittanut, muttet mahda mitään homeopatialle ja siitä avun saaneille. Siirrytäänpä sitten siihen tieteen mahtavaan saavutukseen, geenimanipuloituun viljaan. Ellen väärin arvaa, kannatat niitä ja syötät lapsillesi, mikäli niitä on. Näet ydinvoiman ratkaisuna, et ongelmana. Aivan kuten influenssarokotuksia ja maailmanlaajuisia rokotuksia muutenkin. Arvaanko väärin. Tuskin. Tiede, rahoitusja tutkimustulos. Siinä sinun jumalasi, isä poika ja pyhä henki.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Olipas vankasti sanottu! Ihan niinkuin tietäisit mistä puhut. Tätä juuri tarkoitin. Ihmiset puhuvat suulla suuremmalla asioista joista eivät varsinaisesti tiedä yhtikäs mitään. Sen kun korjaisit kommenteistasi, niin et vaikuttaisi niin kauhean yksioikoiselta. Olihan se maapallokin litteä taannoin ja kaikki sinunlaisesi esi-isät jauhoivat paskaa suupielet ruskeana ainoasta totuudesta ja tieteen kaikkivoipaisuudesta. Se oli se sinun tieteellinen mailmankuvasi, ennen perspektiivin laajentumista.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Maailmankuvaa on muuttanut nimenomaan tiede.
    Tiede edistyy, parempi tieto korvaa vanhan.
    Maata luultiin litteäksi.
    Antiikin kreikkalaiset totesivat sen palloksi.
    Auringon luultiin kiertävän maata, Kopernikus, Galilei ja Kepler todistivat asian olevan toisin.

    Lääketiede on myös kehittynyt.
    Homeopatia oli aikanaan osa lääketiedettä.
    Nykyään se kuuluu samaan joukkoon litteän maan ja maakeskisen maailmankuvan kanssa.
    Se on heitetty tieteen roskakoriin, käsitykset sairauksien syistä ja aineen rakenteesta ovat
    siksi erilaiset, ettei sille ole enää sijaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Maa ei ole muodoltaan täydellinen pallo vaan ns. litistynyt pyörähdysellipsoidi. Etkä tiennyt tuotakaan ihan yksinkertaista asiaa?

      Homeopatiaa, Traumeel valittiin vuonna 2001 vuoden hoitotuotteeksi Saksassa. Itsehän pelaan aktiivisesti mm. jääkiekkoa ja siellä lootassa välillä tapahtuu. Noh, minulle tuli kova isku oikeaan etureiteen ja ns. puujalka siitä. Tämä puujalka on erittäin kipeä ja vaatii yleensä noin 4 viikon levon parantuakseen. Kuitenkin tuolla Traumeelilla puujalka parani yhdessä vuorokaudessa, laitoin sitä injektiona lihakseen, voiteena reiden päälle ja otin vielä suunkautta muutaman tipan. On minulla monia monia muitakin hyviä kokemuksia homeopatiasta, vaan tässä nyt oli yksi esimerkki.

      Mitä sitten tulee antioksidantteihin, vitamiineihin, hivenaineisiin, entsyymeihin niin näillä saadaan parannettua mikä tahansa tauti tai sairaus ihmisestä. Max Gerson käytti tätä menetelmää jo aikoinaan omalla vastaanotollaan Ameriikassa, varsin hyvin tuloksin. Hänet kuitenkin julistettiin huuhaaksi, kuten kävi myös Hoxeylle ja Cissellekin. Kannattaa katsoa dokumentti miksi syöpää ei saa parantaa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Saksassa vain luki apteekin näyteikkunassa homeopatia.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Koska maksava asiakaskunta sitä vaatii.

      Homeopaattisilta valmisteilta ei vaadita tehon osoittamista.
      Se ei ole sattumaa.

      Apteekit muutenkin myyvät kaikenlaista luontaistuotetta ja muuta turhaa.

      Jos jotain myydään Saksalaisessa apteekisa, se ei tee siitä tiedettä.

      Hmm: Kerropas milloin tällainen kiivas väittely Maan litteydestä tai pallomaisesuudesta käytiin?
      En tunne tapausta.

      Maailmankuvan muuttuminen kertoo tieteen edistymiesestä ja tiedon tarkentumisesta.

      Puoskarit pitävät kynsin ja hampain kiinni vääriksi osoitetuista uskomuksista.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Loistava artikkeli. Kannattaa lukea. Kuten käydystä keskustelusta käy ilmi, aiheesta luisutaan helposti hakoteille. Kun joku kehittää tosella toimivan ja hyvän ratkaisun, ei se ole kaikkien mieleen. Varsinkaan niiden jotka tienaavat omaisuuksia tuottoisammalla bisneksellä. Oikeus”tiede” on yksi jota yliopistossa opetetaan. Oikeusmurhia ja rikollisten hyysäämistä tapahtuu päivittäin näiden tiedemiesten toimesta. Talous”tiede” on toinen jota korkeakouluissamme opetetaan. Talous tämän tieteen jäljiltä on mitä on. Sisältä yliopistoelämää Vuosikymmeniä seuranneena, tiedän tutkimustulosten vääristelyä tapahtuneen. Tiedän myös tapahtuneen täysin tuulesta temmattuja tuloksia, seksillä läpäistyjä tenttejä ym joka ei kestä päivänvaloa. Toki suuri osa on tehty kunnolla ja asiallisesti, mutta näitäkin on. Kuten kaikkialla yhteiskunnassa ja kirkossa. Koska eräät tukeutuvat vain tieteen tuloksiin, voisitteko ystävällisesti suuressa viisaudessanne analysoida lyhyesti Rudof Steinerin tohtorinväitöskirjan Totuus ja tiede. Olikos niin, että 123 taannoin selitti valmistelevansa väitöskirjaa, saatan muistaa väärin. Miten sen sisällön oikeellisuus lienee?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Kaukaapa piti hakea satusetä esimerkiksi huonosta tieteestä jos Steineriin asti piti mennä.

      Oikeustiedettä ja luonnontieteitä ei voi verrata toisiinsa, ensin mainittuhan käsittelee ihmisten laatimia lakeja
      ja niiden tulkintaa.

      Et vastannut kysymykseeni.

      Kopernikaanisesta vallankumouksesta(tätä varmaan tarkoitit?) nimenomaan luonnontieteiden voittokulku alkoi, kanto kaskessa ei ollut tiede vaan kirkko, jolla oli yksinoikeus totuuteen.
      Se oli betonoinut Raamatuntulkintansa ja antiikin tähtitieteen saavutusten yhdistelmän pysyväksi totuudeksi.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Niin, homeopatia törmää jo perusteissaan fysiikkaan ja kemiaan.
          Tyypillisessä homeopaattisessa laimennoksessa lääkemäärä annosta kohti on pienempi
          kuin lääkemolekyylin paino.

          Siis kemia ja fysiikka on väärennettyä aineen rakenteen osalta jo alkeistaan lähtien?

          Uskokoon ken haluaa.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Juha Keränen. Mainitset termin Huonosta tieteestä. Sitä termiä suosittelen pyörittelemään mielessä ihan tämän päivän tieteessä. Samalla voi meditoida lääketieteen rahoituksen vaikutusta tutkimustuloksiin. Ilman ennakkoasennetta kannattaa miettiä. Onko vai eikö ole vaikutusta. Jos on, miksi on. Ja pitää sitten olla rehellinen edes itselleen.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Magneettimedialle ehdotus: ottakaa kommentointi pois käytöstä. Pyydän. Näiden SUPON yms. palkkaamien, aivan joka paikkaan – myös niihin vanhimpiinkin juttuihin kerkeävien kommentoijien kuten nimimerkki ”123” vaikutus herääviin – aivojaan käynnisteleviin, ulkoistunutta ajatteluaan lopettaviin, on haitallinen – vaikutus, jota ajetaan tietoisesti takaa. Siispä kukin olkoon hiljaa ja nauttikoon jutusta – ja ”skeptikot” voivat olla lukematta.

    Loppuun vielä kertakaikkisen tyhjentävä artikkeli siitä, mitä ”skeptikkojen” korvien välistä löytyy:

    http://www.sunpoint.net/~ranick24/skepsis/

    Magneettimedia, ISO KIITOS – teette tärkeintä työtä mitä kuvitella saattaa!

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
    1. Kylläpä teitä huuhareita harmittaa, kun teidän juttujanne ei oteta todesta laajemman yleisön keskuudessa ja muutamat järkevät ihmiset yhä viitsivät tulla tänne oikomaan Magneettimedian ja kommentoijien levittämää hölynpölyä.

      Luuletko tosissasi, että SUPO minulle tänne kirjoittamisesta maksaa? Johan on taas vainoharhaista salaliittohörhöilyä.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
      1. Laajemalle yleisölle ei suunnata tällaista tietoa. Luuletko saavasi iltalehdistä tai uutisista realistisen kuvan maailmasta? Sinä näet, mitä sinun halutaan näkevän. Olet sitä mieltä, mitä sinun halutaan olevan. ”Oikeassa” olemisen tarve ylittää luontaisen uteliaisuuden ja luovan ajattelun. Tuo on nimenomaan suurin ongelma maailmassa. Tuo mahdollistaa kusetuksen jatkumisen.

        Plusääni(0)Miinusääni(1)
  7. Syöpään olisi näemmä jo monta ratkaisua, kuten ruokavalio, kannabis, jopa ruokasooda. Nämä asiat tuntuvat aiheuttavan kovin kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan. Ja hyvä niin 🙂 Mielestäni nämä asiat vaativat kuitenkin maailman todellisen valta-asetelman ja rahatalouden toiminnan ymmärtämistä, jotta asiaan saa järkeä. Skeptikot pyytävät todisteita tutkimuksista, joita ei julkaista, saatika rahoiteta. Sama eliitti, joka kontrolloi energiaa, ruokaa, lääkkeita, mediaa ja pian myös vettä pitää huolen siitä, ettei porukka pääse paranemaan ilmaiseksi, sillä lääkebisnes on nykyään kovimpien binsnesten joukossa. On helppo leimata huuhaaksi kaikki, jota valtamedia ei tue. Tällä ajattelemattomuudella on kuitenkin hintansa. Typeryys ei ole täysin harmitonta. Tälläkin hetkellä moni olisi kiinnostunut vaihtoehtoisista syöpähoidosta mutta eihän niistä kehtaa puhua ääneen, ku välittömästi leimataan hörhöksi. Jos joku vielä tähän maailman aikaan uskoo, että lääkärit parantaa, politiikot välittää tai äänestämisellä vaikuttaa, niin on todella surullista. Meiltä on globaalisti riistetty energia, ruoka,vesi,terveys ja ihmisarvo. Mitä vaaditaan, että porukka herää ajattelemaan itse??

    -Rauhaa ja rakkautta 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Ei skepojen toiminta mitään ajattelemattomuutta ole vaan systemaattista toimintaa jolla he pyrkivät leimaamaan kaiken mikä vaarantaa juutalaisten valloitusagendaa. Tyhmiä trolleja jotka muutaman almun takia pettävät maansa ja ystävänsä. Siis todellisia punikkeja.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat