Neidonhiuspuu parantaa muistia ja auttaa aivosoluja uusiutumaan

Maailman vanhin puu voi opettaa ja antaa meille terveyttä ja pitkää ikää.

Kun ajatellaan, että neidonhiuspuu on vanhin tunnettu elossa oleva puulaji (sitä kutsutaan ”eläväksi fossiiliksi”), eikö olekin mielenkiintoinen yhteensattuma, että kasvia on käytetty perinteisissä kulttuureissa sekä lääkkeenä että ruokana tuomaan pitkää ikää.

Kasvi on selkeästi kyennyt optimoimaan elinvoimansa pitkäikäisyyttä ajatellen. Sitä uhkaavat samat vaarat kuin ihmistä. Saalistajat, infektiot, muutokset ravinteiden saatavuudessa ja ilmasto-oloissa jne. Nauttimalla tätä kasvia saatat saada osan sen voimasta ja viisaudesta, kuten ”esitieteellisissä” kulttuureissa kautta maailman on uskottu. He pitivät kasveja ”liittolaisinaan”.

Jos vanhoina aikoina jokin toimi käytännössä, niin asiaa pidettiin sillä selvänä. Kyse ei ollut tiedosta tiedon itsensä vuoksi, sillä pienikin muutos suuntaan tai toiseen vastustuskyvyssä tai aineenvaihdunnassa saattoi päättyä kohtalokkaasti. Eivätkä he tietenkään kyenneet järjestämän satunnaistettuja, kaksoissokkoutettuja, plasebokontrolloituja tutkimuksia ennen lääkkeen kokeilua.

Tästä huolimatta meillä on lukuisia tutkimuksia, jotka käsittelevät perinteisiä hoitomuotoja. Tarkoituksena vahvistaa luonnonyhdisteiden toimivuus ja mahdollinen vaikutusmekanismi. Olemme saaneet mittavan määrän tietoa jonka myötä arvostamme luonnonlääkintää yhä enemmän. Ne eivät vain paranna, vaan ovat ylivertaisia verrattuna tavallisiin lääkkeisiin. Uskon, että neidonhiuspuu on malliesimerkki tästä…

Tiede osoittaa neidonhiuspuun voiman

Sain ensimmäisen käsityksen neidonhiuspuun aivoja parantavasta vaikutuksesta törmättyäni vuoden 2006 selosteeseen, joka julkaistiin European Journal of Neurology –lehdessä. Siinä kuvattiin 24 viikkoa kestänyt satunnaistettu, plasebokontrolloitu, kaksoissokkoutettu tutkimus, joka osoitti kasvista valmistetun uutteen tehoavan lievään ja keskivaikeaan Alzheimerin tautiin yhtä hyvin kuin menestyslääke donepetsiili:

”Tutkimuksemme ehdottaa, että ei ole olemassa todisteita, jotka osoittaisivat merkittäviä eroja EGb 761:n [neidonhiuspuu] ja donepetsiilin välillä lievän tai keskivaikean Alzheimerin dementian hoidossa, joten kummankin yhdisteen käyttö on perusteltua. Lisäksi tutkimuksessa testattiin neidonhiuspuusta valmistetun uutteen teho ja sietokyky Alzheimerin dementian hoidossa, painopisteenä suhteellisen vakavalaatuiset tapaukset.”i

Mikä mielenkiintoisinta, tämä ei ollut ensimmäinen tutkimus joka vahvistaa neidonhiuspuun lääkinnälliset vaikutukset. Itse asiassa löydät Greenmedinfo.com –sivuston tietokannasta tietoa sen suotuisasta vaikutuksesta yli sataan eri sairauteen. On myös havaittu vähintään 50 tapaa, jolla se edistää elimistön toimintaa, mikä on uskomatonta, kun ottaa huomioon että FDA:n hyväksymällä lääkkeellä on keskimäärin 75 todettua haitallista terveysvaikutusta jokaista todettua terveyshyötyä kohden.

Kasvi on selkeästi voimakas, ja se voi haastaa jopa miljardien dollarien arvoisen lääkkeen ”parantumattoman” neurodegeneratiivisen sairauden, Alzheimerin taudin, oireiden lievityksessä. Selkeästi tutkimisen arvoinen kasvi.

Mitä tulee sen kykyyn stimuloida uusien aivosolujen muodostumista, tiedetään että neidonhiuspuu stimuloi aivoperäisen neurotrofisen tekijän (BDNF) tuotantoa. Se on proteiini, jota löytyy aivoista ja ääreishermostosta ja joka on välttämätön aivosolujen säätelylle, kasvulle ja selviytymiselle, ja jolla on erityisen tärkeä merkitys pitkäaikaiselle muistille. Näin ollen BDNF:n tuotannon kasvu viittaa siihen, että se parantaa aivojen toimintaa ja henkistä suorituskykyä. Mutta tämä ei yksistään paljasta miksi neidonhiuspuu on niin erityinen, sillä monet asiat voivat kasvattaa BDNF:n tuotantoa. Näitä ovat muun muassa kahvi, greipinsiemenuute, vihreä tee ja jopa aerobinen harjoittelu.

Vain vähän aikaa sitten Cell and Molecular Neurobiology –lehdessä julkaistiin artikkeli, joka paljasti neidonhiuspuun aivoja parantavan vaikutuksen mekanismin. Artikkeli: ”Ginkgo Biloba Extract Enhances Differentiation and Performance of Neural Stem Cells in Mouse Cochlea.

Uudessa tutkimuksessa tutkijat testasivat oletusta, jonka mukaan neidonhiuspuun suotuisat vaikutukset hermostovaurioihin ja -sairauksiin johtuu osittain sen kyvystä stimuloida hermoston kantasoluja. Pieni osa aivojen soluista on hermoston aivosoluja, jotka kykenevät tuottamaan useita erityyppisiä soluja (fenotyyppejä), jotka yhdessä muodostavat aivot. Käyttäen hiiren kuuloelimistä otettuja hermoston kantasoluja, tulokset osoittivat useita tapoja joilla neidonhiusuutteen (GBE) suotuisat vaikutukset välittyivät:

”Tuloksemme osoittavat, että GBE-hoito edistää solujen selviytymistä ja hermoston kantasolujen jakautumista. GBE-hoito myös kasvattaa hermoston kantasolujen eriytymistä hermosoluiksi ja edistää kypsien hermosoluverkostojen suorituskykyä, mikä on osoitettu kalsiumoskillaation tiheyden kasvuna. Lisäksi haarakkeiden kasvu kiihtyy dramaattisesti GBE-hoidon aikana. Yhteenvetona voidaan sanoa, tutkimuksemme osoittaa GBE:n positiivisen säätelyvaikutuksen hermoston kantasolujen jakautumiseen ja eriytymiseen toimiviksi hermosoluiksi in vitro, minkä vuoksi neidonhiuspuu-uutetta voidaan mahdollisesti käyttää kuulovaurioiden parantamisessa.”

Kun mietitään kuinka monella tapaa neidonhiuspuu voi edistää aivojen hyvinvointia, mukaanlukien edistämällä aivojen verenkiertoa, vähentämällä aivojen tulehdusta ja hapetusstressiä, kasvattamalla BDNF-tasoja, ja nyt myös stimuloimalla aivojen hermosolujen uusiutumista ja toimintaa, se voi tarjota parantajille ihanteellisen lääkkeen ikääntymiseen liittyviin neurologisiin ja kognitiivisiin ongelmiin.

On syytä huomioida, että hermoston kantasolujen stimulaatio ja siitä seuraava aivojen uusiutuminen on havaittu prekliinisissä tutkimuksissa huonosti tunnetulla kurkuman yhdisteellä, ar-turmeronilla. Sitä on kurkumassa mutta ei suositussa 95 % standardisoidussa kurkumiiniuutteessa. On todennäköistä, että monilla päivittäin käyttämillämme yhdisteillä on aivoja regeneroiva vaikutus.

Huomautus: Neidonhiuspuun siemenet ja vähemmässä määrin myös sen lehdet sisältävät luonnostaan gingkotoksiinia, mikä muistuttaa rakenteeltaan pyridoksiinia (B6-vitamiini) ja näin ollen estää sen toimintaa antivitamiinin tavoin. Vaikka lehdissä olevan gingkotoksiinin määrä on melko pieni joissain ravinnelisissä, tuotetta valitessa on syytä olla tarkkana. Ihannetapauksessa tuottaja valvoo gingkotoksiinipitoisuutta ja varmistaa että pitoisuus on niin pieni kuin mahdollista.

 

Lähde: GreenMedInfo

Lue myös:

Neidonhiuspuu: Elämää pidentävä ikiaikainen kasvi
Neidonhiuspuu – 17 terveyshyötyä

1 kommentti

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat