Neidonhiuspuu: Elämää pidentävä ikiaikainen kasvi

Neidonhiuspuu (Ginkgo biloba) on maailman vanhimpia ”eläviä fossiileja”, jotka ovat eläneet lähes muuttumattomina maapallolla jo yli 250 miljoonaa vuotta. Neidonhiuspuu on legendaarinen kyvystään selviytyä olosuhteissa, jotka olisivat aivan liikaa useimmille muille kasveille. Neidonhiuspuu tunnetaan myös monista pitkäikäisyyttä ja terveyttä edistävistä ominaisuuksistaan.

Kaikki elävät organismit jakavat yhteisen samankaltaisen koodijärjestelmän DNA:n ja sen kautta yhteisen kantaisän, jota kutsutaan viimeiseksi yhteiseksi kantaisäksi (Last Universal Common Ancestor, LUCA). Vaikka monisoluisten organismien somaattiset solut voivat tuhoutua ja hävitä, on niiden ituradan sukusolujen kantasoluilla kyky loputtomaan itsensä kopioimiseen, mikä on tapahtunut neidonhiuspuullakin jo neljännes miljardi vuotta. Lisäksi neidonhiuspuu kuuluu niihin harvinaisiin kaksikotisiin kukkiviin kasveihin (6 %), joilla on selvästi erilliset sukupuolet kasviyksilöissä (hede- ja emikasvit).

Tämä sitkeä kasvilaji on selvinnyt ainakin kolmesta eliölajien joukkotuhosta, minkä lisäksi sen on huomattu selvinneen Hiroshiman ydinpommista elokuussa 1945. Syyskuussa -45 tutkittiin ydinräjähdyksen aluetta ja löydettiin kuusi neidonhiuspuuta edelleen pystyssä. Ne kukkivat vähän räjähdyksen jälkeen ilman suuri näkyviä muutoksia ja ovat elossa vielä tänäkin päivänä. Lisätietoja näistä Hiroshiman Ginkgo-puista täältä.

Mielenkiintoista on myös se, että tämä puu, joka selvisi monenlaisten radioaktiivisten aineiden säteilyltä, pystyy myös antamaan ihmisille vastustuskykyä säteilyä vastaan. Esimerkiksi Basedowin taudin eli Gravesin taudin potilaita hoidetaan radiojodilla, joka aiheuttaa usein kromosomivaurioita, mutta neidonhiuspuun ravintolisää ennen hoitoa nauttineilla potilailla vauriot DNA:lle olivat selvästi vähentyneet. Lisätietoja vuonna 2007 Journal of Clinical Endicronology and Metabolismissa julkaistusta tutkimuksesta täältä.

Neidonhiuspuilla on pitkäikäisen maine ja joidenkin puiden tiedetään kasvaneen yli 1000-vuotiaiksi, mutta sen lisäksi puusta tehty uute vaikuttaa mielellään luovuttavan osan pitkäikäisyydestä sitä nauttivalle.

Vankka joukko esikliinisiä ja kliinisiä tutkimuksia osoittaa, että neidonhiuspuu on hyödyllinen ikääntymiseen liittyvien oireiden hoidossa, kuten Alzheimerin tauti, dementia ja näön samentuminen eli glaukooma. Tutkimuksissa on saatu myös paljon viitteitä neidonhiuspuun kyvystä hidastaa vanhentumisen prosesseja solujen mitokondrioissa vähentämällä oksidatiivista stressiä ja tehostamalla mitokondrian soluhengitystä. Lisäksi tämä pitkäikäisyysvaikutus ei rajoitu vain neuroneihin, vaan ulottuu muihinkin solutyyppeihin, kuten verihiutaleet, fibroblastit, maksasolut, endoteelisolut, sydänsolut ja todennäköisesti monet muut, joita ei ole vielä tutkittu.

Yksi kaikkein rohkaisevimmista tutkimuksista osoitti neidonhiuspuun olevan vähintään yhtä tehokas Alzheimerin hoidossa kuin myyntimenestyslääke donepezil. Vielä hämmästyttävämpää on neidonhiuspuusta löydetyt yli 30 erilaista fysiologista hyötyvaikutusta, jotka saattavat auttaa yli 100 sairauden tai vaivan hoidossa, joista pelkästään A:lla alkavia ovat:

  • Aivojen vanheneminen
  • Allergiareaktiot hengitysteissä ja silmän sidekalvossa
  • Alumiinin toksisuus
  • Arterioskleroosi
  • Astma
  • ADD / ADHD
  • Autismin kirjo

Täyden listan yli sadasta lääketieteen käyttösovelluksesta löytää GreenMedInfon sivuilta.

Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan niille, jotka haluavat käyttää neidonhiuspuuta. Sen siemenet sisältävät fysiologisesti merkittäviä pitoisuuksia ginkgotoksiinia, joka on luonnollinen hermomyrkky ja rakenteellisesti lähellä B6-vitamiinia, mutta toimii antivitamiinina. Se saattaa aiheuttaa epileptisiä kohtauksia tai hermostollisia ongelmia niille, jotka ovat alttiita, kärsivät B6-puutoksesta tai käyttävät runsaasti neidonhiuspuun siemeniä. Lehdet ovat yleensä harmittomia, mutta varovaisuudesta ei ole haittaa, varsinkin jos on kärsinyt kohtauksista.

Lisäksi monet yrtit ”kylmäpastöroidaan” eli säteilytetään säilyvyyden parantamiseksi, mikä tarkoittaa, että niissä voi olla formaldehydiä, muurahaishappoa ja mahdollisesti toksisia säteilytyksen sivutuotteita. Kannattaa kysyä tuottajalta valmistusprosessista ja turvatesteistä tai suosia luomutuotteita.

Viimeiseksi on hyvä muistaa, että nopeutunut ikääntyminen ja kognitiivisten kykyjen rappeutuminen eivät johdu yrttien, kuten neidonhiuspuu, puutteesta. Siksi on aina parasta ensimmäiseksi keskittyä elämäntapojen ja ruokavalion muutoksiin, eikä lumoutua taianomaisten täsmärohtojen kyvyistä, vaikka ne olisivat kuinka luonnonmukaisia.

Alkuperäinen artikkeli: http://foodfreedomgroup.com/2013/06/04/gingko-biloba-a-living-fossil-with-life-extending-properties/

2 kommenttia

  1. Tämä neidonhiuspuu on varmasti yleisin tiedossa oleva, mutta melkein yhtä hyvä yrttikasvi on Kiinan ruusukvitteeni. Se tekee sen, että kun elimistö lopettaa sen seitsemän vuoden solujen uudistamisen, se potkaisee sen uudelleen käyntiin. Näin iho pysyy hyvänä ja kimmoisana sekä sisäelinten toimina hyvänä pitkän aikaa. Eikä se nivelillekkään tee kovin pahaa. Päinvastoin. Katsokaapa ihmisiä Kiinassa kun sieltä tulee ohjelmaa. Vanhatkin ihmiset näyttävät kovin nuorekkailta, ja se on Kiinan ruusukvittenin ansiota.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Hankin kyseistä uutetta ja todellakin sillä on rauhoittava ja ajatuksia selkeyttävä vaikutus, jo ensimmäisellä lusikallisella. Käsien ja jalkojen lämpenemistä vielä odottelen. Ainoa ongelma siinä on maku, joka on kerrassaan vastenmielinen. Pitänee tehdä jauheesta ’pommeja’ eli kääriä vessapaperiin ja niellä sellaisenaan.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat