Natriumglutamaatti – hiljainen tappaja keittiössäsi

Terveydelle vaarallista natriumglutamaattia on lähes mahdoton välttää. Kemiallinen arominvahvenne on yhdistetty lukuisiin sairauksiin, kuten fibromyalgiaan, liikalihavuuteen, rasvamaksaan, korkeaan insuliiniin ja verensokeriin, metaboliseen oireyhtymään sekä neurologisiin vaurioihin ja aivovaurioihin.

Natriumglutamaatti on arominvahvenne, jota käytetään yleisesti kiinalaisessa ruoassa. Nykyään natriumglutamaattia lisätään tuhansiin ruokiin, joita sinä ja perheesi syötte.

Natriumglutamaatti on yksi haitallisimmista lisäaineista. Sitä lisätään kaikkeen: tölkkikeittoihin, kekseihin, lihaan, salaattikastikkeisiin, vauvanruokaan, maidonkorvikkeeseen ja lastesi koululounaaseen.

Natriumglutamaatti ei ole mauste, kuten suola tai pippuri. Se vahvistaa makua, minkä vuoksi prosessoitu liha ja pakasteruoat maistuvat paremmalta kuin miltä ne normaalisti maistuisivat. Natriumglutamaatti saa ruoat maistumaan tuoreemmalta ja tuoksumaan paremmalta, salaattikastikkeet ovat maukkaampia ja tölkkiruoat maistuvat vähemmän säilykkeeltä.

Kaikki käy järkeen, sillä tuottaahan natriumglutamaatti suurille ruokayhtiöille voittoa, ja he välittävät vain rahasta. Mutta aiheuttaako natriumglutamaatti haittaa terveydelle?

Yleisen virhekäsityksen mukaan natriumglutamaatti on mauste tai lihan mureutuksessa käytetty aine. Natriumglutamaatti luo vaikutelman, että ruoassa olisi enemmän proteiinia kuin onkaan, ja ruoka maistuu paremmalle. On olemassa viides, vähemmän tunnettu maku, umami. Umamilla tarkoitetaan glutamaatin lihaisaa makua. Glutamaattia on pekonissa ja tietysti synteettisessä natriumglutamaatissa. Tiivistettynä: natriumglutamaatin antama maku luo illuusion lihasta, kuten pekonista. Ei siis ihme että se koukuttaa.

Maailman suurin natriumglutamaatin valmistaja, Ajinomoto, valmistaa myös lääkkeitä. Natriumglutamaatin käyttö yleistyi Yhdysvalloissa toisen maailmansodan jälkeen kun Yhdysvaltain asevoimat huomasivat, että japanilaisten kenttämuona oli maukkaampaa kuin heidän omansa.

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääketurvallisuusvirasto FDA luokitteli natriumglutamaatin ”yleisesti turvalliseksi tunnustetuksi” ruoka-aineeksi vuonna 1959. Natriumglutamaatin luokiteltiin edelleen turvalliseksi, kuten monet muutkin terveysriskin vuoksi muissa maissa kielletyt lisäaineet. Kymmenen vuotta Amerikan markkinoille saapumisen jälkeen lääketieteellisessä kirjallisuudessa alettiin puhua ”kiinalaisravintolasyndroomasta”. Kiinalaisravintolasyndroomalla tarkoitettiin lukuisia sivuvaikutuksia joita ihmiset kokivat syötyään natriumglutamaattia, aina tunnottomuudesta sydämentykytyksiin.

Nykyään kiinalaisravintolasyndrooma on nimetty uudelleen ”natriumglutamaattioirekompleksiksi”. FDA on tietoinen siitä, ja sitä pidetään natriumglutamaatin ”lyhytkestoisena reaktiona”. Tästä huolimatta natriumglutamaatti on luokiteltu turvalliseksi.

Tri Russell Blaylock on serfifioitu neurokirurgi ja kirjan Excitotoxins: The Taste that Kills kirjoittaja. Kirjassaan hän kertoo, kuinka natriumglutamaatti aiheuttaa eriasteisia aivovaurioita – ja voi jopa aiheuttaa oppimisvaikeuksia, Alzheimerin tautia, Parkinsonin tautia, Lou Gehringin tautia ja monia muita sairauksia sekä pahentaa niiden oireita.

Ongelma johtuu osittain siitä, että natriumglutamaatista noin 78 prosenttia on vapaata glutamiinihappoa. Vapaa glutamiinihappo on sama välittäjäaine, jota aivot, hermosto, silmät, haima ja monet muut elimet käyttävät. FDA myöntää, että aineella voi olla haitallisia vaikutuksia:

”Tutkimuksissa on havaittu, että elimistö käyttää aminohappo glutamaattia hermoston välittäjäaineena aivoissa, ja glutamaattiin reagoivia kudoksia on muuallakin elimistössä.”

Glutamaattireseptoreiden epänormaali toiminta on yhdistetty tiettyihin neurologisiin sairauksiin, kuten Alzheimerin tautiin ja Huntingtonin koreaan. Koe-eläimille annetut glutamaatti-injektiot aiheuttivat vaurioita aivojen hermosoluihin.

Tri Blaylock toteaa, että sydämen sähkönjohtavuusjärjestelmästä ja sydänlihaksesta itsestään on löydetty lukuisia glutamaattireseptoreita. Havainto voisi selittää äkkikuolematapaukset, joita on esiintynyt nuorten urheilijoiden keskuudessa, ja sen tulisi olla varoitus kaikille, jotka käyttävät natriumglutamaattia.

Tri Blaylock kertoo:

”Jos elimistön magnesiumvarastot ovat vähäiset, kuten osalla urheilijoista on, glutamaattireseptorit ovat niin herkkiä, että pienikin määrä eksitotoksiineja voi aiheuttaa rytmihäiriöitä ja kuoleman.”

FDA:n mukaan natriumglutamaatti voi aiheuttaa sivuvaikutuksia, kuten:

  • tunnottomuutta
  • polttavan tunteen
  • kihelmöintiä
  • paineen tai tiukkuuden tunnetta kasvoissa
  • rintakipua ja hengitysvaikeuksia
  • päänsärkyä
  • pahoinvointia
  • nopeutuneen pulssin
  • uneliaisuutta
  • heikkoutta

Ruoantuottajat ovat huomanneet, että osa ihmisistä ei halua syödä natriumglutamaattia. Luuletko, että he ovat poistaneet natriumglutamaatin tuotteistaan? Ehkäpä osa on poistanut, mutta suurin osa on yrittänyt häivyttää sen läsnäolon käyttämällä nimiä, joita kuluttajat eivät osaa yhdistää natriumglutamaattiin.

FDA vaatii ruoantuottajia merkitsemään natriumglutamaatin tuoteselosteeseen, mutta vapaata glutamiinihappoa sisältäviä ainesosia ei tarvitse merkitä, vaikka kyseessä on natriumglutamaatin pääainesosa. On olemassa yli 40 ainesosaa, jotka sisältävät glutamiinihappoa, mutta kaikkia ei voi päätellä nimestä.

Ainesosat, jotka sisältävät glutamaattia

  • Glutamaatti (E 620)
  • Natriumglutamaatti (E 621)
  • Kaliumglutamaatti (E 622)
  • Kalsiumglutamaatti (E 623)
  • Ammoniumglutamaatti (E 624)
  • Magnesiumglutamaatti (E 625)
  • Hiivauute
  • Mikä tahansa, missä lukee hydrolysoitu
  • Mikä tahansa hydrolysoitu proteiini
  • Kalsiumkasenaatti
  • Natriumkasenaatti
  • Hiivaravinne
  • Autolysoitu hiiva
  • Gelatiini
  • Teksturoitu proteiini
  • Soijaproteiini-isolaatti
  • Heraproteiini-isolaatti
  • Vetsin
  • Ajinomoto

Ainesosat, jotka sisältävät usein vapaata glutamiinihappoa

  • Karrageeni (E 407)
  • Lihaliemikuutiot
  • Lihaliemi
  • Mausteet
  • Maltodekstriini
  • Sitruunahappo, sitraatti (E 330)
  • Kaikki iskukuumennettu
  • Ohramallas
  • Pektiini (E 440)
  • Proteaasi
  • Kaikki entsyymimuunneltu
  • Kaikki, mitkä sisältävät entsyymejä
  • Mallasuute
  • Soijakastike
  • Soijakastiketiiviste
  • Kaikki, mihin on lisätty proteiinia
  • Aromivahvenne

Jos haluat välttää natriumglutamaattia, kannattaa hankkia lähiruokaa ja valmistaa ateriat itse. Jos ruoan ostaminen paikallisilta tuottajilta ei ole mahdollista, kannattaa harkita kotikasvatusta! Säästä siemeniä seuraavalle vuodelle, ja säilö ylijäämä talven varalle.

 

Lähde: Realfarmacy.com

Lue myös:
Natriumglutamaatti ja muita konsteja kun ruokaa meikataan
Suomalainen lähiruoka on lunastanut paikkansa
Lähiruokaa helposti ruokapiireistä

5 kommenttia

  1. Onko kenelläkään tietoa, eroaako luonnollinen esimerkiksi tomaateissa esiintyvä glutamaatti tästä synteettisestä E621:stä?

    Plusääni(9)Miinusääni(3)
  2. Heipä hei,
    tässä muutama fakta höpöhöpö-tiedon sijaan:

    Haittoja aiheuttamattoman annoksen määrä ihmiselle on noin 2 g/painokilo glutamaattia eli tarkoittaa, että 70 kg painava yksilö voi ottaa kerta-annoksena noin 140 g glutamaattia ilman haittaa.

    Esim. sianliha sisältää vapaata glutamaattia noin 200 mg/kg ihan luonnostaan, samaa luokkaa tai enemmän sisältävät muiden eläinten lihat. Lopeta siis lihan syönti!

    Eikä siinä kaikki: sian lihan proteiini sisältää noin 20 g proteiiniin sitoutunutta glutamiinihappoa per kg (kas kun on luontainen proteiinin aminohappo), joka lihaa syödessäsi hydrolysoituu enemmin tai myöhemmin ruoansulatuksessasi vapaaksi glutamiiniksi. Lopeta siis lihan syönti ja kiellä se muiltakin.

    Äidinmato sisältää vapaata glutamaattia 220 mg/kg, siis lopeta lapsesi imettäminen.

    Tomaateissa sitä on vapaana 1400 mg/kg, greippimehussa 2600 mg/kg, sardiineissa 2800 mg/kg, perunassa 1000 mg/kg, munissa 230 mg/kg… jne. Lopeta siis syöminen! Voit varmasti paremmin.

    Ja ai niin…. vältä nyt hyvä ihminen parmesaania: siinä on vapaana 12 grammaa glutamaattia kilossa ja proteiiniin sitoutuneena 100 g glutamiinihappoa!

    Juu ja sitä paitsi glutamiinia myydään terveystuotteena ilman sivuvaikutuksia. Se sattuu olemaan ihmisen aineenvaihdunnassa glutamiinihapon eli glutamaattien prekursori eli aine, josta tätä tappajaa syntyy… Voi vitsi, kun te terveysintoilijat olette tietämättömiä….

    Plusääni(27)Miinusääni(4)
  3. Ehkä epäterveellistä ja joitain allergisoivaa mutta kuitenkin terveellisempi vaihtoehto turhalle suolalle.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat