Natriumbikarbonaatilla ja koivuntuhkalla happamoitunut kroppa kuntoon

Syövän luontaisena hoito- ja ennaltaehkäisykeinona on käytetty myös elimistöä voimakkaasti emäksöiviä Cesiumkloridia (CsCl) ja natriumbikarbonaattia eli leivonnasta tuttua leivinjauhetta. Leivinjauheen täytyy kuitenkin olla alumiinitonta.

Natriumbikarbonaatti nautitaan suun kautta esimerkiksi sekoitettuna vaahterasiirappiin sekä paikallishoitona. Natriumbikarbonaattia käytetään myös virallisen lääketieteen puolella suojaamaan muuta elimistöä kemoterapian ja syöpähoitojen soluja tuhoavalta vaikutukselta, jolloin sitä tiputetaan liuoksena sairastuneelle alueelle.

Suomessa on perinteisesti käytetty myös koivuntuhkaa. Kuivasta, puhtaasta ja terveestä koivuhalosta vuollaan pois tuohi, nila ja jälsi. Koivuhalkoihin vuollaan kiehiset sytyttämisen helpottamiseksi ja ne poltetaan hyvin vedellä pestyssä uunissa.

Kun pesällinen koivua on palanut, tuhka otetaan talteen hyvin pestyyn puhtaaseen astiaan tuhkaluukusta. Tuhkaa sekoitetaan veteen ja seos juodaan. Sitä voi juoda niin paljon ja niin usein kuin haluaa. Kun tuhkavesiseos alkaa maistua saippualle, on keho emäksöitynyt.

Omasta kokemuksestani voin kertoa, että kainaloiden kivuliaasti tulehtuneet imusolmukkeet ja rintojen kyhmyt hävisivät koivutuhkalla viikossa.

Lähteet:

Vernon Johnston`s Story
http://www.phkillscancer.com/home
Dr. Mark Sircus Ac., O.M.D.
http://publications.imva.info/
Cancer Tutor Website
http://www.cancertutor.com/index.html
Independent Cancer Research Fdn.
http://www.new-cancer-treatments.org/
Cesium Cure Rate
http://www.cancertutor.com/
Tullio Simoncini, MD
http://www.curenaturalicancro.com/
Transdermal Magnesium Therapy and Cancer by Mark Sircus Ac., O.M.D.
http://magnesiumforlife.com/medical-application/magnesium-and-cancer/

Lue lisää:

Syövän ennaltaehkäisyssä tärkeää on kokonaisvaltainen hoito

34 kommenttia

  1. Sain Oulaisten suunnalta puhelinsoiton koskien tätä koivuntuhkalla emäksöintiä.

    Oulaisten kohtelias herra kertoi käyttävänsä itse koivuntuhkaa, mutta hänen ohjeessaan koivuntuhkaa sekoitetaan veteen 1:5 suhteessa ja keitetään. Sen jälkeen liuos siivilöidään ja juodaan.

    Oma ohjeeni on peräisin isovanhempieni vanhemmilta, ja vaikka ohjeen mukaan vettä ei keitetä eikä tuhkaa siivilöidä, tuhka vettä raskaampana laskeutuu lasin pohjalle eikä sitä siis niellä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Varsin mielenkiintoinen kirjoitus.

    Kiinnostaisi tietää, ottaako Riikka taikka Magneettimedia jotain (juridista) vastuuta näistä kirjoituksista? Kuinka varmoja olette hoidon toimivuudesta? Jos esimerkiksi varhaisessa vaiheessa löydettyä rintasyöpää aletaan hoitaa tuhkaa juomalla sen sijaan että mentäisiin lääkäriin, voidaanko sanoa että ratkaisu oli oikea? Toki nämä ovat jokaisen itsensä pääteltävissä mutta minun omatuntoni ei kestäisi suositella tällaista hoitoa.

    Puun palaminen ei ole mikään puhdas prosessi, vaan siinä syntyy monenlaisia hiiliyhdisteitä. Osa niistä on kiistatta karsinogeenisia. Mitä jos tuhkan juominen aiheuttaakin suolistosyöpää? Entä kun tuhkaliuoksesta absorboidaan paksusuolessa vesi pois ja jäljelle jäänyt tuhka aiheuttaa suolistotukoksen?

    Muistetaan myös, että cesiumkloridi (alkalimetallisuola) on yhdistetty syöpähoitona jopa 50 potilaan ennenaikaiseen kuolemaan:
    http://www.smh.com.au/lifestyle/lifematters/cured-cancer-patients-died-court-told-20101119-180z9.html

    Riittäisikö natriumkarbonaatin (ruokasooda) riittävään saantiin kun syödään vain elintarvikkeita, joissa on riittävästi lisäainetta E500? Sellaiset lienevät siis syöpää ehkäiseviä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Jos viitsisit ihan itse ottaa selvää. No minäpä avitan, kun ette viitsi muuta kuin syyllisiä etsiä.
      Koivun tuhka on VTT:n tutkima ja myös Oulun yliopistossa tätä on tutkittu ja hyväksi havaittu. Ei siis olu mitään huuhaata.
      Tuhka on emäksinen aine ja ihmiskeho nykyruokavaliolla liian hapan ja syöpäsolut elävät happamassa kehossa. Tuhka sisältää 79 eri mineraalia joita kehomme tarvitsee.
      Koivun tuhkaa voidaan ottaa vaikka olisi syöpälääkityksellä ja saisi sädehoitoa samaan aikaan.

      Asiasta löytyy vaikka kuinka tietoa, mutta nykyihminen ei usko mitään, se haluaa kuulla asiat lääkärin suusta. Suomessa on kourallinen huippulääkäreitä ja tuhansia mutupohjalla työskenteleviä, jotka määräävät pillerin vaivaan kuin vaivaan. Kannattaa uskoa, että suurin ihmisen sairastuttaja on teollisesti käsitelty ruoka. Leipäjauhotkin täytyisi jauhaa juuri ennen leipomista koska heti jauhamisesta alkaa vitamiinit tuhoutumaan ja lopputuote on pelkkää vatsantäytettä–>matka sinne lääkäriin hakemaan mutudiagnoosia.

      ”Riittäisikö natriumkarbonaatin (ruokasooda) riittävään saantiin kun syödään vain elintarvikkeita, joissa on riittävästi lisäainetta E500? Sellaiset lienevät siis syöpää ehkäiseviä.”

      Se on väärää. Täytyy olla alumiinivapaata(eikö ole mahtava ruokateollisuus meillä) soodaa.

      Viljoista: http://www.energian.net/terveys/info.html
      http://www.energian.net/terveys/info3.html
      http://www.energian.net/terveys/info2.html
      http://www.energian.net/terveys/info4.html

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Miten natriumkarbonaatti ei voi olla alumiinivapaata? Nimensä mukaisesti yhdisteessä on natriumia Na ja karbonaattia CO3.

        Ja sitten tuo syöpähoito tuhkalla. Enpä oikein usko. Itse sairastuin takavuosina kivessyöpään ja parannuin siitä katsomalla yötä päivää kunnon jynkkypornoa, niin pysyi aineenvaihdunta palleissa hyvänä. Eipä lopulta tarvinut sitten edes lääkärissä käydä.

        Plusääni(0)Miinusääni(1)
    2. ”Entä kun tuhkaliuoksesta absorboidaan paksusuolessa vesi pois ja jäljelle jäänyt tuhka aiheuttaa suolistotukoksen?”

      Kait meillä olisi tietoa tästä, kun 1900 luvun alussa koivuntuhka oli oikea buumi syöpälääkkeenä. Näitäkin juttuja löytyy, jos haluaa etsiä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. 1900-luvun alussa lääketiede oli kovin erilaista. Sieltä on aika vähän kontrolloituja tutkimuksia, joissa tuhkanjuonnin syöpää ehkäiseviä vaikutuksia olisi selvitetty. Puhumattakaan hoidon mahdollisista sivuvaikutuksista. Itse asiassa 1900-luvun alussa ei ollut olemassa edes antibiootteja, joten onko sellaiseen aikaan syytä palata?

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Tässä ei nyt puhuttu otsoniterapiasta mitään, joten pysytään alkalimetallisuoloissa ja tuhkanjuonnissa. Minä itse asiassa tutkin juuri kyseisen herra Sartorin saavutuksia ja niihin viittasin tuossa ensimmäisessä linkissäni. Minäpä laitan sen varmuuden vuoksi uudestaan, kas tässä:

        http://www.smh.com.au/lifestyle/lifematters/cured-cancer-patients-died-court-told-20101119-180z9.html

        Lainaus uutisesta:
        ”Mr Sartori, a convicted fraudster who has been jailed at least twice in the US, recently spent two years in jail in Thailand for fraud and practising without a licence.”

        Herra (ei siis tohtori, koska on menettänyt lupansa) Sartorin saavutuksiin kuuluu useita huijauksia, valheita ja vankilatuomioita.

        Kertoisitteko vielä, kuinka paljon tuota E500:a täytyy syödä, että se tappaa syöpäkasvaimen? Voiko liialla syömisellä olla kenties jotain haittavaikutuksia vai voiko sitäkin syödä ”niin paljon ja niin usein kuin haluaa”, kuten tuhkaakin?

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Koivun tuhka on VTT:n tutkima ja myös Oulun yliopistossa tätä on tutkittu ja hyväksi havaittu. Ei siis olu mitään huuhaata.
    Tuhka on emäksinen aine ja ihmiskeho nykyruokavaliolla liian hapan ja syöpäsolut elävät happamassa kehossa. Tuhka sisältää 79 eri mineraalia joita kehomme tarvitsee.
    Koivun tuhkaa voidaan ottaa vaikka olisi syöpälääkityksellä ja saisi sädehoitoa samaan aikaan.

    Asiasta löytyy vaikka kuinka tietoa, mutta nykyihminen ei usko mitään, se haluaa kuulla asiat lääkärin suusta. Suomessa on kourallinen huippulääkäreitä ja tuhansia mutupohjalla työskenteleviä, jotka määräävät pillerin vaivaan kuin vaivaan. Kannattaa uskoa, että suurin ihmisen sairastuttaja on teollisesti käsitelty ruoka. Leipäjauhotkin täytyisi jauhaa juuri ennen leipomista koska heti jauhamisesta alkaa vitamiinit tuhoutumaan ja lopputuote on pelkkää vatsantäytettä–>matka sinne lääkäriin hakemaan mutudiagnoosia.

    “Riittäisikö natriumkarbonaatin (ruokasooda) riittävään saantiin kun syödään vain elintarvikkeita, joissa on riittävästi lisäainetta E500? Sellaiset lienevät siis syöpää ehkäiseviä.”

    Se on väärää. Täytyy olla alumiinivapaata(eikö ole mahtava ruokateollisuus meillä) soodaa.

    Viljoista: http://www.energian.net/terveys/info.html

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. ”Koivun tuhka on VTT:n tutkima ja myös Oulun yliopistossa tätä on tutkittu ja hyväksi havaittu. Ei siis olu mitään huuhaata”

      Ahaa, no sitten kyllä kiinnostaisi tietää enemmän. Mistähän näitä tutkimuksia pääsisi lukemaan? Löytyykö netistä vai pitääkö mennä kirjastoon? Missä asiassa tarkalleen tuo tuhkanjuonti on todetty hyväksi? Syövän hoidossa vaiko ennaltaehkäisyssä? Minkätyyppistä syöpää on tutkittu ja minkälaisilla potilailla?

      ”Tuhka on emäksinen aine ja ihmiskeho nykyruokavaliolla liian hapan ja syöpäsolut elävät happamassa kehossa. Tuhka sisältää 79 eri mineraalia joita kehomme tarvitsee.”

      Kyllä sitä syöpää esiintyy ympäri maailmaa kaikenlaisilla ruokavalioilla. Hippokrates tutki syöpää antiikin Kreikassa, oliko heidänkin ruokavalionsa liian happamoittava? Tuhka voi kyllä sisältää mineraaleja mutta nekin ovat haitallisia liian suurina annoksina. Suola on myös tarpeellinen mineraali mutta ei sitäkään liikaa saa syödä. Onko siis mahdotonta saada mineraalien yliannostus jos juo tuhkaa tämän ohjeen mukaan NIIN PALJON JA USEIN KUN HALUAA?

      ”Se on väärää. Täytyy olla alumiinivapaata(eikö ole mahtava ruokateollisuus meillä) soodaa.”

      Hmmm.. Jos minä haluaisin myrkyttää ihmiset lisäämällä ruokaan alumiinia, lisäisin sitä myös purkitettuun ruokasoodaan. Oletko varma, ettei näin ole jo tehty?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Alumiinia käytetään nietääkseni valkaisuun. Juuri eilen oli Uusi-Suomi verkkolehdessä, että lapsella on syntyessään kehossaan yli 300 eri kemikaalia. Asia on erittäin vakava ja ruokamme pilataan ahneuden vuoksi sillä onhan esim. viljoista erotetut leseet ym. kannattavaa myydä erikseen.

        ””Alkio sisältää B-ryhmän vitamiineja, A- ja E-vitamiinia, tyydyttymätöntä rasvaa ja proteiinia. Jyvän lesekerros sisältää runsaasti B-ryhmän vitamiineja, kivennäisaineita ja proteiinia. Jalostusprosessin aikana, vehnän muuttamisessa jauhoksi, lese- ja aleuronikerrokset poistetaan ja jäljelle jää ainoastaan endospermi, jyvän valkuainen, jyvän ydin, joka tuottaa ravintoa kasvavalle siemenelle. (Endospermi sisältää tärkkelystä, proteiinia ja joitakin B-ryhmän vitamiineja.) Tällaisesta prosessista seuraa etuja, mutta myöskin ongelmia. Pahin ongelma on hävikki, joka koskee suurta joukkoa tärkeitä ravintoaineita (kivennäisaineet, hivenaineet, vitamiinit, rasvat), jotka ovat tässä jyvän arvokkaassa kuoriosassa ja jotka ovat elintärkeitä elimistöllemme.

        Ravinteiden hävikki valkojauhoa tehtäessä:B1 vitamiinista (tiamiini) poistuu 97 %, B6-vitamiinista (pyridoksiini) 94 % ja B3 vitamiinista 88 %, kivennäis- ja hivenaineista pii poistuu 98 prosenttisesti, kromi vähenee 87 – 90 %, rauta ja sinkki 87 – 90 %, magnesium 80 – 90 %, mangaani lähes 90 %, kalium 77 – 80 %, kalsium 60 – 70 %, fosfori 75 – 80 % ja kuidut 70 – 80 %. Alkion poistamisen myötä E-vitamiini poistuu kokonaan.

        Valkojauhot säilyvät pidempään, mutta voi kysyä, mitä säilyttämisen arvoista valkojauhoissa on? Kuluttajalle ei tarjota edes mahdollisuutta saada olennaisia ravintoaineita luonnon tarkoittamassa tasapainoisessa kokonaisuudessa, vaikka viljan säilyttäminen jyvinä ratkaisisi kaikki nämä ongelmat.””

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. ”Alumiinia käytetään nietääkseni valkaisuun. Juuri eilen oli Uusi-Suomi verkkolehdessä, että lapsella on syntyessään kehossaan yli 300 eri kemikaalia. Asia on erittäin vakava ja ruokamme pilataan ahneuden vuoksi sillä onhan esim. viljoista erotetut leseet ym. kannattavaa myydä erikseen.”

          Ainakaan Eviran sivuilta ei löydy tuosta alumiinista mitään mainintaa. Onko Evira tässä tapauksessa luotettava lähde? Sen tehtävänä on kuitenkin valvoa elintarvikkeiden vierasaineita. Tarkoitatko sitä, että alumiinilla vielä valkaistaan lisää jo valmiiksi valkoista ruokasoodaa, vai mistä se sinne joutuu? Uuden Suomen juttu kertoi dokumenttielokuvafestivaaleista, joilla näytettiin eräs dokumenttielokuva, jonka mukaan vastasyntyneillä lapsilla olisi noita kemikaaleja veressä. Minä arvostaisin tietoa, joka tulee vähän suorempaa reittiä.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. ”Hmmm.. Jos minä haluaisin myrkyttää ihmiset lisäämällä ruokaan alumiinia, lisäisin sitä myös purkitettuun ruokasoodaan. Oletko varma, ettei näin ole jo tehty?”

    Kyllä näin on jo tehty. Siksipä tilasin erikoiskaupasta aluminium free soodaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Täältä löytyy italialainen lääkäri Simoncini
    joka on tehnyt vuosikymmeniä syöpätutkimusta ja hoitoja emäsruiskeilla. Ideana on injektoida Sodium Bikarbonaattia eli ruokasooda syöpäkasvaimeen.

    http://www.curenaturalicancro.com

    Koivuntuhkasta oli myös tutkimustietoa. Koitan etsiä sen sinulle kunhan ehdin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Tarkoitatko siis samaa ex-tohtori Tullio Simoncinia, joka on tuomittu taposta Italiassa?

      http://archiviostorico.corriere.it/2006/maggio/21/Medico_condannato_omicidio_colposo_co_10_060521029.shtml
      (Google-kääntäjällä saa hyvin selvää)

      Hän on myös mahdollisesti tappanut rintasyöpäpotilaan Hollannissa:

      http://anaximperator.wordpress.com/2008/11/09/be-wary-of-simoncini-cancer-treatment-therapy/

      Kuolinsyynä oli metabolinen alkaloosi, jonka aiheuttajaksi epäiltiin suoneen pistettyä ruokasoodaa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Googlen kääntäjälle en anna hukkaan menneen häpykarvan vertaa arvoa! Se kääntää asiat aivan miten sattuu ja jopa päin vastoin!! Tämän voit testata vaikkapa kirjoittamalla omatekoisen tarinan esim. Punahilkasta tai hauen kalastuksesta Inarin järvellä ja kääntämällä kirjoituksesi jollekin ymmärtämällesi kielelle googlen kääntäjällä ja lukemalla sen vieraalla kielellä! Itse olen katsellut kirjoittamiani juttuja norjan ja ruotsin kielellä Googlen kääntämänä ja lähes tulkoon pisteet ja pilkut ovat oikein käännetty. Ruotsissa yli 50 vuotta asuneena ja yhteiskunnan toimintoihin osallistuneena luulisin osaavani ko. kieltä lähes täydellisesti ja siinä sivussa myös norjaa ja tanskaa ainakin auttavasti! En luota Googlen käännöksiin edes sen vertaa kuin säätiedotuksen Juhannuspäivän lumimyrskyyn, enkä neuvoisi toisiakaan luottamaan;

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. ”Olipas piristävän psykedeellinen foorumi! 🙂 Valitettavasti anekdotaaliset kertomukset 1950-luvulta eivät ole enää luotettavimmasta päästä.”

        Niin nuohan oli vanhoja tapahtumia mitkä on kirjattu muistiin. Foorumi löytyi googlella, kuinkas muuten.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Potaskaa on käytetty lasin ja saippuan raaka-aineena sekä lannoitteena muinaisesta Egyptistä ja Roomasta alkaen. Sitä käytetään toisinaan myös ruoan valmistuksessa. Niinpä esimerkiksi Satakunnassa koivuntuhkasta saatua potaskaa on perinteisesti käytetty lipeäkalan valmistukseen.

    Potaskaa tehtiin menneinä aikoina puun tuhkasta, Suomessa koivun tuhkasta.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Seuraavissa julkaisuissa käsitellään koivuntuhkaa lääkinnällisessä käytössä:
    Koivuntuhka ja syöpä, Terveyden maailma (1987)
    Karlström Henning, Oikea ravinto-terveytemme perusta, Kirjatoimi (1981)
    Arkko Pentti, Syövän kansanlääkinnän menetelmät Pohjois-Suomessa, Oulun Yliopisto (1986)

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. ”Potaska. Valmistettu samasta koivun tuhkasta.
    Trollaatko sä?”

    En suinkaan. Uskon kyllä, että potaska tehdään koivuntuhkasta ja että sitä käytetään mm. lasin valmistuksessa. Mietin vain sitä, että onko silläkin odotettavissa jotain syöpää ehkäiseviä vaikutuksia. Varsinkin jos sitä tulee syötyä niin paljon ja niin usein kun haluaa.

    ”Seuraavissa julkaisuissa käsitellään koivuntuhkaa lääkinnällisessä käytössä:
    Koivuntuhka ja syöpä, Terveyden maailma (1987)
    Karlström Henning, Oikea ravinto-terveytemme perusta, Kirjatoimi (1981)
    Arkko Pentti, Syövän kansanlääkinnän menetelmät Pohjois-Suomessa, Oulun Yliopisto (1986)”

    Kiitoksia vinkeistä! Tosin, olisin odottanut jotain uudempaa kuin 25-30v vanhat lähteet. Edelleen minua kuitenkin ihmetyttää se, että miksi meidän tulisi tukeutua hoitoon, joka on keksitty kun mitään muuta keinoa ei ole ollut? 1900-luvun alkupuolen lääketiede oli vielä kovin kehittymätöntä ja silloin annettiin esim. elohopea-pillereitä lapsille laksatiivilääkkeeksi. Haitoista ja hyödyistä ei ollut kunnon näyttöä, koska tutkimusta ei osattu tehdä samalla tavalla kuin nykyään. Miksi siis olettaisimme että tuhkanjuonti on a) tehokasta tai b) turvallista?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. ”Edelleen minua kuitenkin ihmetyttää se, että miksi meidän tulisi tukeutua hoitoon, joka on keksitty kun mitään muuta keinoa ei ole ollut?”

      Se, että lääkäri stytostaattihoidon jälkeen lähettää syöpäpotilaan kotiin ja sanoo: hoidot on nyt sitten loppu. Tämä tilanne varmasti pistää yrittämään kaikkea mahdollista saatavilla olevaa hoitoa.

      Toinen hyvä hoito syöpään on vehnänorasmehu(löytyy helpommin tutkimustietoalin) jolla on saatu hyviä tuloksia+elävä ravinto tähän päälle.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Olen emäksisöinyt kroppaani jo pitemmän aikaa pelkällä ruokavaliolla ja löytänyt tehokkaimmat mentelmät, joista voi lukea blogissani. Sieltä löytyy myös perusteellinen selitys happamoitumisen mekanismista ja sen yleisimmästä aiheuttajasta, ja paljon muuta luettavaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Minua kyllä kiinnostaa ihmisten omat kokemukset eniten ei nämä ”tappelut”. Omaa ruokavaliota olen kääntänyt tietoisesti emäksiseen suuntaan ja huomaan / tunnen monta hyvää vaikutusta. Ei tarvitse radikaaleja poppakonsteja mutta joutuu tässä hiukan ”ruokaympyrää” muokkaamaan. Olo on hyvä nyt makeanhimo loppunut.

    Salaisuuteni on siis nopeat hiilihydraatit minimiin. Sekä keinotekoiset makeutusaineet!! Paitsi stevia marjojen kanssa.. Leipä, peruna ja pasta pois. Sipsi ja karkit tietenkin pois.. Pidän verensokerini tasaisena syömällä säännöllisesti eikä turhia heilahteluita tule nopeahiilihydraattisella ruoallakaan. Ruokavalio sisältää mm. marjoja, maustamatonta jogurttia, lihaa, kanaa, kalaa, munia, monipuolisesti kasviksia, salaattia, pähkinöitä, manteleita, siemeniä, juustoja jne..

    Mitä olen huomannut lyhyellä aikavälillä reilussa kuukaudessa ( turvotus vatsasta häipyi, närästys loppui sekä ”kylkipistot”, paino tippunut -6kg, ilmavaivat häipyi, ph liuskat osoittavat kehon ph.n olevan emäksinen tällä ruokavaliolla, oma mieli rauhoittunut, makeanhimoa en tunne enää, vatsa toimii!! ) Ihan vain tämä riitti vakuuttamaan minut.. 😉 Paljon muutakin.. keho ei enää kipuile samalla lailla kuin ennen..

    Ihan vapaasti itselläni aion kokeilla muutakin jatkossa. Ruoka voi todella olla lääkkeemme!! Stressissä ihminen syö herkästi mitä sattuu.. Ruokavalion ph:lla on väliä ja sillä miten se käyttäytyy kehossamme!!!

    5v sitten opettaja opetti että painonhallinta on verensokerin hallintaa / säätelyä eli pitämistä tasaisena. Pysyykö se tällä ruokaympyrä ruoalla? Tuleeko liikuttua ja syötyä säännöllisesti?

    Tiedoksenne että junttura olen minäkin! Meni aikansa että suostuin tähän ruokavalioon.. Hyvästit leivälle ja karkille. Yöllisiä painajaisia sitten tuli jossa söin karkkia kaksin käsin mutta ”psykologinen” prosessi kuului / kuuluu asiaan tunnesyöjällä..

    Elämä on makeaa muutenkin! Ihanaa iloista positiivista päivää kaikille!!

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Oireittesi, hoitovasteen ja nimenomaan sokerin pois jättämisen perusteella väittäisin, että oireesi aiheutuivat suolistohiivan liikakasvusta. Sen tehokas hillitseminen saattaa pudottaa painoa useita kiloja ensimmäisen viikon aikana.

      Mitä tulee stressiin, kofeiini on kaikissa muodoissaan aineellistettua stressiä, sillä se pitää stressihormonitason epänormaalin korkeana ympäri vuorokauden. Kofeiinin päivittäiskäyttö aiheuttaa yksilöllisten ominaisuuksien perusteella mitä tahansa stressiperäistä sairautta.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. Minun emäksisöintini perustuu tieteelliseen tietoon happamuutta lisäävistä, ja sitä vähentävistä elintavikkeista, sekä toiminnaillesta happamoittajasta, joka estää munuaisia poistamasta virtsahappoja verestä virtsaan.

    Happamoitumista, ja sen lieveilmiöitä aiheuttaa pääasiassa liian puriinipitoinen ravinto ja kofeiinin päivittäiskäyttö, joka muuttaa munuaisfunktiota virtsahappojen suhteen ja estää niiden poistumisen kehosta. Kun tilanne etenee tarpeeksi pitkälle, estävät virtsahapot maksan toimintaa ja keho alkaa käyttää omia solujaan ravintona. Kierre ruokkii itseään, ellei sitä katkaista emäksisöinnillä. Itselläni laski paino kaiken aikaa riippumatta siitä, miten paljon ruokaa ahdoin itseeni. Jos olisin kuunnellut lääkäreitä ja jatkanut normalieloa, olisin takuulla jo haudassa.

    Blogissani on taatusti parhaat olemassa olevat ohjeet happamuuden poistamiseksi kehosta ja ne perustuvat tieteelliseen tietoon, sekä myös kokemukseen hoidon vaikutuksesta. Kun aloitin oman hoitoni, olin yli 10 kiloa alipainoinen, joka on 187/76 mitoilla melkoinen pudotus. Ensimmäinen hoitoviikko toi painoa lisää 5 kiloa. Nyt, kun olen kehittänyt ohjelmaani yli puoli vuotta yrityksen ja erehdyksen kautta, oloni on normaalimpi kuin 30 vuoteen, ruoansulatukseni ja maksani alkavat toimia ja paino on nousussa normalia kohti.

    Ravintoni perustuu hiilihydraatteihin, rasvaan ja kasvisproteiineihin. Olen ollut kuukausia samalla neutraloivalla dieetillä ja olo kohenee kaiken aikaa. Hiilihydraatteja ja rasvaa ei pidä pelätä, sillä rasvan kertyminen aiheutuu useimmiten hapoista, jotka keho varastoi ravinnosta keräämäänsä rasvaan ihon alle tietyllä geeniperimällä. Minulla hapot varastoituivat lähinnä sidekudoksiin, aiheuttaen reuma/kihtikipuja joka puolelle kehoa, sekä myös lihasreumaa ja näiden seurauksena polyneuropatiaa, minun geeneilläni rasvaa ei kerry grammaakaan.

    Kun lopetat happokuorman kerryttämisen puriinipitoisilla proteiineilla ja kofeiineilla, keho puhdistuu itsestäänkin ajan mittaan. Aktiivisesti emäksisöivä dieetti nopeuttaa prosessia, mutta siihenkin liittyy riskejä, koska sulavat happojäämät saattavat olla keskushermoston suhteen aktiivisia, ja aiheuttaa jopa hengenvaarallisia oireita, jos hapot sulavat kudoksista verenkiertoon liian nopeasti.

    Blogissani kerrotaan myös näistä riskeistä oman kokemuksen perusteella.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat