Naton laajentuminen hegemonian mittarina

Turkin Nato-kokouksen mukaan länsi pyrkii tulevaisuudessa keskittämään militääristä panostustaan Venäjän rajojen tuntumaan. Hiljattain Nato-kokouksen tiedostustilaisuudessa puhunut Naton pääsihteeri Jeans Stoltenberg julisti sotilasliiton päätöksiä Naton tuoreita uhkia vastaan. Stoltenbergin rehvastelujen mukaan Nato on voimakkain sotilasliitto maailmassa ja sen asema halutaan säilyttää sekä samalla vahvistaen sitä entisestään. [1]

Turkin Nato-kokouksessa ministerit innostuivat laulamaan.
Turkin Nato-kokouksessa ministerit innostuivat laulamaan.

Natolla onkin aikomus kaksinkertaistaa nopean toiminnan joukkoja Euroopassa. Naton komentoyksikköjä perustetaan Latviaan, Liettuaan, Viroon, Puolaan, Bulgariaan ja Romaniaan. Lisäksi se aikoo kasvattaa Naton nopean toiminnan joukkojen lukumäärän 30 000 sotilaaseen. Tämä liittyy Pentagonin suunnittelemaan sekä viime vuoden joulukuussa Yhdysvalloissa toteutettuun operaatio Atlanttiseen ratkaisuun, sotilasvoimana Venäjää vastaan. [1]

Stoltenbergin mukaan Turkki tulee olemaan yksi johtavista maista tässä korkean valmiuden joukossa. [1]

Nato on levinnyt entistä laajemmalle ja siihen kuluu nykyisin 28 jäsenmaata. Naton laajentuminen lienee myös eräänlainen sionistisen eliitin hegemonian suuruuden mittari.

 

Naton geopoliittisen ”elintilan” kasvattaminen

Naton laajentumisella täytyy olla joku tarkoitus. Kaikki ne maat, jotka kuuluivat Varsovan liittoon, ovat nykyisin Naton jäseniä ja myös osa entisistä neuvostovaltioista kuuluu Natoon. Viimeaikoina Nato on tunkenut syvemmälle itään päin ja aina Venäjän rajoille saakka. Tämä ei voi olla herättämättä huolestuneisuutta Venäjän hallinnossa.

Tähän Naton Venäjän saartamiseen täytyy olla jokin selitys? Esimerkiksi Ukrainan konfliktin laajeneminen sisällissodaksi ei ole mitään muuta kuin sionistisen eliitin johteisen lännen geopoliittista elintilan laajennusta syvempään itään.

Nato varmistaa talous- ja pankkiirieliittien edut ja laajentaa vaikutustaan.
Nato varmistaa talous- ja pankkiirieliittien edut ja laajentaa vaikutustaan.

Pääasiallisena motiivina tässäkin, kuten muissakin lännen kansainvälisissä operaatioissa, on sionistisen ylimystön pohjaton himo maailman hegemoniaan, joka naamioidaan muun muassa Yhdysvaltojen, Naton ja EU:n syyksi, vaikka nämä valtavat organisaatiot ovat vain kyseisen globaalin eliitin poliittisia instrumentteja.

Olen käsitellyt sitä kuinka Ukrainasta muodostettiin länsimaisen ylikansallisen eli sionistisen eliitin konfliktipesäke näissä artikkeleissa: 1, 2 ja 3. Kirjoituksiin sisältyy lähteet, joten niitä ei tässä tarvitse enempää esitellä.

Sionistien vihan lietsominen ei kohdistu vain lännen puolelta Venäjää kohtaan, vaan kysymyksessä on vastakkainasettelu. Tästä esimerkkinä ovat kuuluisat talouspakotteet, jotka vahingoittavat keskituloisia ja yrityksiä, mutta sionistiseen oligarkiaan ja vastaavasti lännen talmudistiseen eliittiin niillä ei ole vaikutusta.

Ukrainassa ja Venäjällä ovat hallitukset ”kansallismielisen” retoriikkaa hyödyntävien sionistien johdossa. Tosin Putin on opportunisti, joka välillä jopa uhmaa sionistista konklaavia. Yhdysvalloissa ja muutenkin lännessä kansainvälisten talous-, pankkiirieliittien sekä Naton eli sionistien valta on voimakkaampaa.

Mitä tekemistä Ukrainan sodalla on Naton laajentumisen kanssa? Ukraina ei ole Naton jäsenmaa, vaikka lännen globalistinen eliitti sen soisi sitä olevan. Ukrainan kriisi kytkeytyy myös Naton levittäytymiseen, sillä Ukrainalla ja Natolla on läheistä yhteistyötä sekä yhteistyökomissio. Ei kuitenkaan ole uskottavaa, että Nato alkaisi käyttää suoraa sotilaallista voimaa Venäjää kohtaan ilman kolmatta maailmansotaa. [2]

Ukrainan hallinto on saanut tuntuvaa sotilaallista tukea sionistiselta Yhdysvalloilta ja muilta Nato-mailta.
Ukrainan hallinto on saanut tuntuvaa sotilaallista tukea sionistiselta Yhdysvalloilta ja muilta Nato-mailta.

Lännen tuki Ukrainan hallinnolle, jota sionistimafiosona johtaa juutalaistaustainen Petro Porošenko, on horjumatonta. Sallittiinhan EU:n asiantuntijoiden osallistua Ukrainan sisäministeriön henkilöstön koulutukseen ja joukkojen partiointiin. Lisäksi Nato ja Yhdysvallat ovat äskettäin lähettäneet omia joukkojaan Kiovan vahvistukseksi Ukrainaa. Muutenkin Nato aikoo lisätä henkikuntaansa Kiovassa sekä osallistua aktiivisesti konfliktiin. Nämä mainittiin vain esimerkkeinä. Lännen tuesta Ukrainalle löytyy kylläkin paljon havaintoja.

Vaaratekijänä tulee tietysti huomata Yhdysvaltojen suunnitelmat perustaa ohjustukijärjestelmä Ukrainan alueelle. Tämä ei ole yhdysvaltojen, vaan sionistien juonia saada sekasortoa aikaan alueella.

 

Onko suursota todella mahdollinen?

Onko kolmas maailmansota mahdollinen? Se on luultavaa, mutta sen leimahtamisen todennäköisyys ei ole kovin suuri. Toisaalta maailmanpalo syttyy, jos sionistinen aristokratia ei muilla menetelmillä yllä päämääriinsä.

Olisi tietysti outoa, jos Nato maat, USA mukaan lukien aloittaisivat sodan Venäjää vastaan. Kummallista se olisi siksi, että sekä idässä, että lännessä on sionistinen eliitin vaikutus musertavaa. Sotilaallinen interventio lännen ja idän välille olisi looginen vain silloin, jos maailman sionistit katsoisivat sodan vahvistavan heidän otettaan Venäjällä. Kysymyksessä olisi silloin hajota ja hallitse metodi. Sionistit eivät tietenkään välitä humanitäärisestä kärsimyksestä tuon taivaallista. Tämähän paljastuu jo heidän suhtautumisessaan palestiinalaisiin, joiden kohtalo ylittää kaikki inhimillisen kärsimyksen rajat.

Toisaalta sota Venäjän kanssa olisi ilmeisen johdonmukaista sionistien kieroutuneen ajatusmaailman mukaan, mikäli Venäjän voimavarat sidottaisiin länttä vastaan, tällöin sionistisella rintamalla olisi veräjä avoinna esimerkiksi hyökätä Iranin kimppuun. Venäjällä on ystävälliset suhteet Iranin kanssa.

Yhtäältä voidaan huomioida, että kumpikin niin USA kuin myös Venäjä ovat julkisen tiedon mukaan raskaasti varustettuja ydinasevaltioita, kuten Israel myös on. Ydinaseiden merkitys kahden suurvallan välillä voi olla symbolinen enemmän kuin todellinen. Jos emme huomioita tätä ajatusta, vaan ajattelemme että suurvallat käynnistäisivät ydinsodan, se johtaisi maailman tuhoon. Kuka silloin voittaisi? Voittaisivatko väestösuojiin pelastautuneet ihmiset vai rotat tai bakteerit?

 

Ydinaseuhka on uskottava vasta silloin, kun vastassa on ydinaseeton valtio.

 

Suomen poliittinen johto haluaa Suomen Naton jäseneksi

Suomen valtamedia on levittänyt massiivista ja vääristynyttä propagandaansa Venäjää vastaan yrittäen samalla käännyttää kansaa Nato-uskoon. Tästä hupaisana esimerkkinä olkoon hiljattain Suomen Nato-jäsenyyden puolesta uutisoitu Tukholman edustan sukellusvenejahti, jota rummutettiin kokonaisen viikon ajan. Ylen pääuutislähetys oli tuolloin pyhitetty mainitulle komedialle.

Suomen liittyminen Natoon olisi maallemme suuronnettomuus.
Suomen liittyminen Natoon olisi maallemme suuronnettomuus.

Suomen solmima Isäntämaasopimus antoi kuolettavat laukaukset viimeisille itsenäisyyden, vapauden ja puolueettomuuden rippeille. Sopimus sitoo käytännössä Suomen Naton jäsenmaaksi, mutta ilman mitään hyötyjä.

Koska olen käsitellyt Natoa , kuin myös Isäntämaasopimuksesta aikaisemmin lähteineen, niin en tarkastele näitä tässä yksityiskohtaisesti.

 

Kuka uhrautuisi Suomen puolesta?

Valtamedia käynnisti massiivisen propagandan lokakuussa Suomen Nato-jäsenyyden puolesta uutisoimalla Tukholman edustan sukellusvenejahdista kokonaisen viikon, jolloin esimerkiksi Ylen pääuutislähetykseen ei juuri muuta mahtunut.

Suomen poliittinen Nato-uskovaisten joukko yrittää kaikkensa, että suomalaiset alkaisivat peljäten juosta sotilasliiton siipien suojaan. Tähän propagandistiseen spekulointiin on sisältynyt myös ydinaseiden kuljetus Itämeren yllä. Mitähän vielä keksitään? Tästä huolimatta reippaasti suurin osa suomalaisista vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä, mutta kiinnostaako tämä eliittiä? Tuskinpa.

Suomen poliittinen eliitti on vaarantanut Suomen ja suomalaisten turvallisuuden älyttömällä Venäjän vastustamisellaan, Isäntämaasopimuksella sekä luovuttamalla Suomen USA:n ja muiden Nato maiden ”eturintamaksi”.

Suomi on myös sitoutunut Venäjän vastaiseen sotilaalliseen yhteistyön. Tämän mukaan Brittiläiset hävittäjät voivat lennellä Suomen ilmatilassa. Näistä yhteisistä ilmasotaoperaatioista Venäjää vastaan sopivat jo viime vuonna Pohjoismaat, Baltian maat ja Britannia. Hyödynnettiinkö tässä tapauksessa valtamedian uutisrummutusta ”Venäjän ilmatilaloukkauksista Suomen taivaalla”? Nykyisin Suomi on sitoutunut entistä enemmän sotilaallisesti länteen ja ilman minkään kansalaiskeskustelua.

Siten Venäjän ei tarvitse ajautua sotaan Yhdysvaltojen kanssa, joutuakseen konfliktiin Suomen kanssa. Riittää sotilaallisesti uhkaava tilanne lännen ja idän välille. Tällöin Venäjä voi tulkita Suomen USA:n ja muiden Nato maiden tukialueeksi, joka Suomen puolueettomuus politiikasta luopumalla olisi idälle uhkatekijä.

Suurin Suomen ja sen kansalaisten vihollinen on Suomen poliittinen johto, joka pitäisi riisua hyvin äkkiä vallasta. Suomen tulisi harjoittaa puolueettomuuspolitiikkaa ja yhteistyötä Venäjän kanssa riippumatta Venäjän sisäisestä tilanteesta.

Isäntämaasopimus tai edes Nato jäsenyys eivät toisi Suomelle minkäänlaista turvallisuutta.

USA ei tule taittamaan hiustakaan päästään esimerkiksi Helsingin tai Tallinnan turvallisuuden takia.

Sitä paitsi Suomessa pitäisi tiedostaa, että Natolla ei ole omaa armeijaa, vaan sotilasvoima kerätään jäsenmaiden tuella. Kuinka moni Nato jäsenmaa lähtisi taistelemaan Suomen puolesta? Pelkään pahoin, että ei yksikään.

 

Lopuksi

Suomen poliittinen eliitti ja sitä tukeva valtamedia manipuloi ihmisiä jatkuvalla väärennetyllä ”sotapropagandalla”, jonka mukaan Venäjän aggressiot tulee pysäyttää, sillä se ei ole uhkana pelkästään Ukrainalle, vaan laajemmin Euroopan turvallisuudelle sekä transatlanttiselle yhteisölle. Tällä menetelmillä Suomi ajetaan tuhoon, sillä meillä on pitkä rajalinja itäisen naapurivaltion kanssa.

Ukrainan kriisiä ei ole aloittanut Venäjä, vaan sionistinen globaalisuusliberalistinen länsi. On hyvin lyhytnäköistä ulkopolitiikkaa naljailla Venäjälle USA:n sekä muiden Nato-maiden ”turvista”, jotka tosipaikan tullen kääntävät meille selkänsä.

Jos kuka, niin Yhdysvallat ja EU ovat toimineet kokoajan vihamielisesti, mutta Venäjä ei ole vaaraksi kenellekään, jos sitä ei uhata.

Suomen tulee erota muun muassa EU:sta, eurosta ja Isäntämaasopimuksesta sekä aloittaa täyspainoinen puolueettomuuspolitiikka ja harjoittaa yhteistyötä Venäjän, kuten myös muiden maiden kanssa. Näin tulee tehdä siitä huolimatta, vaikka myös Venäjällä vaikuttaa paikallinen sionistinen eliitti, joka vaikeuttaa maan kehitystä.

Suomen on siis harjoitettava liennytyspolitiikkaa luopumalla muun muassa EU:n pakotteista Venäjää vastaan. Ei maassamme sentään niin hulluja kai olla, että alettaisiin tehdä sotavalmisteluja Venäjää vastaan? Maanpuolustus tulee tietysti olla kunnossa. Suomella tulee siis olla puolustuskykyinen ja samalla tehokas armeija, joka on asevarustelultaan moderni.

Suomella ei ole riitaa Venäjän kanssa ja meillä on sen kanssa pitkä ja rauhallinen rajalinja. Venäjä ei hyökkää Suomen kimppuun, jos emme itse anna aihetta siihen.

 

Markku Juutinen

Lähteet

[1]. Nato to boost presence on Russia’s doorstep.

[2]. Tutkija: Tässä on opetus Suomelle – USA, EU ja Nato eivät voi uhata millään.

10 kommenttia

  1. Kannattaisko muistella Leikolan voittaja vitsiä kun kirjoittelee näitä juttuja. Juutalainen mafia molemmin puolin lietsoo kansoja toisiaan vastaan. Vääräuskoiset laitetaan siis sotimaan keskenään.

    Plusääni(17)Miinusääni(0)
    1. Leikola kertoo että meillä on armeija mutta pankkiireilla vain muutama kassaneiti. Mitäs sitten kun ollaan Natossa ja armeijaa ei enää ole ? Silloin on myöhäistä rypistellä velkojaa vastaan. Vielä nyt voidaan laittaa kampoihin juutalaispankkiireille.

      Plusääni(5)Miinusääni(0)
  2. Ensin luovuttiin Jeshua haMasiahista (Jeesus Kristuksesta). Sitten luovuttiin puolueettomuudesta ja sitoutumattomuudesta liittymällä EUhun. Tämän jälkeen tehtiin sotilasvallankaappaukseen rinnastettava isäntämaasopimus. Nyt julistetaan NATO-täysjäsenyyttä.

    Puolueettomuus ja sitoutumattomuus olisivat estäneet Suomen kansallisen tuhon. Suomen liittoutumattomuus NATOn kanssa olisi sama kuin turvatakuut Venäjälle eikä se olisi jäänyt Venäjältä huomaamatta.

    Mutta meidän vihollisemme ei ole Venäjä, vaan länsiliittouma.

    Pelkästään lähialueyhteistyö Venäjän kanssa olisi ollut Suomen talouden menestys. Venäjälle olisi uponnut esimerkiksi koko suomalainen rakennusosaaminen.

    Kysymys on geopoliittisesta hallinnasta idän ja lännen välillä. Mutta mitä me teimmekään. Meille ojennettiin tässä geopoliittisessa pelissä jo ennakkoon nauraen `musta pekka` ja me otimme sen vastaan. Joku ei nyt ymmärrä, että valinnoilla on aina seurauksensa.

    Pähkinäsaaresta tulimme ja Pähkinäsaareen menemme:

    Pähkinäsaaren rauha 1323
    http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/51/P%C3%A4hkin%C3%A4saaren_rauha.png
    Täyssinän rauha 1595
    Stolbovan rauha 1617
    Uudenkaupungin rauha 1721
    Turun rauha 1743
    Haminan rauha 1809
    Rajatarkistus 1812
    Rajatarkistus 1833
    Rajatarkistus 1842
    Rajatarkistus 1864
    Tarton rauha 1920
    Moskovan rauha 1940
    Moskovan välirauha 1944
    Aluemyynti 1947
    Pariisin rauha 1947
    `Pähkinäsaari`, eikä mene kauan:
    http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/51/P%C3%A4hkin%C3%A4saaren_rauha.png

    Suomi putos puusta ,,, ei nähty edes sikaa eikä säkkiä ,,,

    Plusääni(3)Miinusääni(6)
  3. Vai on se meidän lahtaamisemme aina meidän syytämme. Niipä tietenkin. No ehkä onkin, mutta ei putinistien selittämällä tavalla.

    Putinin uhmasta ei ole mitään näyttöä. Pikemminkin hän vaikuttaa juutalaiselta. Juutalaiset täysin ruorissa ja kova kuri joka puolella. He voivat tietenkin luoda kriisejä. Mm. siksi, että saisivat sementoitua valtansa vahvemmin haltuun otettujen keskusten ja tukikohtien välissä. Ehkä olemme silti jo täysin heidän vallassaan, mutta tämä vlta tuodaan esiin vasta nyt vähitellen.

    Juutalaisvalta kaikkialla. Paha sanoa, miten Suomen käy. Suomi on jo jäänyt Nato-junasta eikä se tule liittymään siihen. Liittyminen olisi pitänyt tehdä jo aiemmin, jos se olisi Suomen valinta. Nyt tietenkin on kova kiusaus syödä Suomi sillä verukkeella, että se ei ole Natossa. Alkaa vääntö ainakin. Junnujen mielestä aina suomalaisten vika. Lieneekö edes suomalainen itse?

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
    1. Junnujen järjestelmällinen eksytystyö on heimon (hyvin salakavalaa) toimintaa. Pohja mädätetään hyvin syvältä. Junnujen haMasiah (hepreaa!) ei ole oikea Jeesus, kuten toisaalla olen osoittanut.

      Mitä Suomen kohtaloon tulee, yksi asia on varma: Suomi on raivostuttanut Jumalan lastenmurhillaan (abortit), jumalanpilkallaan ja homoseksuaalisuudellaan (+ liki kaikella elämässään). Ja kuinkahan siinä sitten käy? Mielestäni viisaasti Repe kirjoittaa: ”Paha sanoa, miten Suomen käy.” Jumalan suhteen nimittäin tilanne on KOKO AJAN pelastettavissa: Joona 3. luku – parannuksenteko (katumus + syntien anteeksiantamus Kristuksessa). Kenellä Jumala on puolellaan, sen ei tarvitse pelätä mitään. Vielä ehtii pelastua. Pelastuminen on tarjolla Kristuksessa KOKO AJAN.

      Miksei siis kansa haluaisi, että kävisi hyvin? Miksei? Tie on auki KOKO AJAN. On vain tunnustettava oma syntisyys ja syyllisyys Jumalan edessä. Sellaisille Jumala on tuonut Vapahtajan. Silloin saadaan yhteys Jumalaan, ja hänessä on kaikki todellinen apu.

      Ja jos raivostunut Jumala heilauttaa kättään Suomea vastaan, se on sitten menoa.

      Plusääni(6)Miinusääni(0)
  4. Ihailtavaa on Vesa rehellisyytesi ja aitoutesi, kun puutut aina oleellisiin seikkoihin ja pyrit ne oikaisemaan kaikkien eduksi. Tie on tosiaan auki kokoajan, mutta vain harva sinne löytää.

    Tässäpä sopivasti erään jenkkipastorin kannanotto tähän Yeshua -tapaukseen:

    https://www.youtube.com/watch?v=mAXQI8JALfk

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. Selkeä ja tarpeellinen video, kiitos siitä. Siinä pastori Steven Anderson kumoaa nimen ”Jeshua”, jota Junnu viljelee. Miksi Junnu tuollaista nimeä viljelee? Katsotaan, mitä pastori Anderson sanoo:

      Nimellä ”Jeshua” hyökätään tarkoituksella oikeaa Jeesus-nimeä vastaan. Sanaa ”Jeshua” ei ole Raamatussa kertaakaan (ei kreikkalaisessa alkutekstissä eikä siitä tehdyissä käännöksissä). Vieraan nimen ”Jeshua” käyttäminen siis väittää, että Uusi testamentti, jossa käytetään nimeä ”Jeesus”, on väärennös. Tällöin tuhotaan kristillisen uskon perusta, Raamatun luotettavuus. Nimen ”Jeshua” käyttäjät haluavat tehdä meistä kaikista juutalaisia. Nimen ”Jeshua” käyttäjät ja tuputtajat ovat pastori Andersonin mukaan saatanallisia vääriä opettajia, jotka hiipivät sisään kristittyjen piiriin pettääkseen. Nimen ”Jeshua” käyttäjät ovat vääriä profeettoja, valehtelevia perkeleitä, joiden todellinen päämäärä on vietellä meidät saatanalliseen juutalaisuuteen, saatanan synagogaan. Pastori Anderson lausuu suorat ja oikeat sanat, että kukaan, joka hyökkää Jeesuksen nimeä vastaan, ei voi olla pelastunut. Ap. t. 4:12 sanoo:

      ”Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa (kuin Jeesuksessa Kristuksessa); sillä ei ole taivaan alla MUUTA NIMEÄ ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.”

      ”Jeshua”-propagandistit vetävät meitä pois Raamatusta, ja sellainen voi olla vain perkeleestä.

      Vielä pastori Anderson toteaa, että ”Jeshua” on modernia hepreaa, joka kehitettiin v. 1882. Vuosien 100-1882 j.Kr välillä heprea oli kuollut kieli (sitä käyttivät vain rabbit synagogissaan toisena kielenä). Jeesuksen ajan hepreassa ei ollut edes vokaaleja, joten kukaan ei tiedä, kuinka sanoja muinoin äännettiin. Modernia hepreaa osaavat eivät osaa muinaista hepreaa käymättä ensin sitä koskevia oppikursseja.

      HYI ”Jeshua”-miehet! HYI!

      Junnun opetuksista enemmän seuraavan kirjoituksen kommenteissa;

      Mikä on Talmudin henki?

      Pyydän tutustumaan kyseisiin kommentteihin, koska Junnu jatkaa tuhoisaa kirjoitteluaan Mg-median sivuilla.

      Ja kiitos, nimimerkki ”Defending the name of Jesus”, kiitoksista! Kiitokset menevät kuitenkin Jumalalle, Pyhälle Hengelle, joka minussa vaikuttaa.

      Onward Christian Soldiers!

      Jesss!

      Plusääni(8)Miinusääni(0)
      1. Sama pastori on tehnyt juuri videon holokaustistakin. Tosin hänen tiedoissaan on vielä aukkoja, hän ei esimerkiksi ole vielä täysin tullut ymmärtämään, että keskitysleireillä tukan leikkaamisella, suihkussa käyttämisellä, Zyklon B:llä ja krematorioilla taisteltiin tappavaa pilkkukuumetta vastaan (tuhottiin sitä aiheuttavia täitä). Mutta hyvää perustietoa videossa on.

        Yksi syy, että mainitsen tämänkin videon, on pastori Andersonin tyyli: hän puhuu selkeästi ja antaumuksella.

        Pastori Andersonista on pikku hiljaa tulossa mies. Ihan oikea mies. Siksi hänen esityksensä on syytä nostaa esiin.

        Hänen baptistisen uskonsa perusta on myös vajaa, mutta luulen, että hän pääsee uskossaankin terveelle pohjalle, koskapa hänestä on hyvää vauhtia tulossa mies. Katsokaa hänen asentoaan videon lopussa! Siitä näkee, että asialla on mieheksi syntymässä oleva miehenalku.

        Videon aihe ei kuulu tähän kommenttiosastoon, mutta laitankin sen tähän pastori Andersonin vuoksi, josta täällä on jo puhuttu.

        Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat