NATO-kiihkoilijat himoitsevat uutta isonvihan aikaa

Suuren Pohjan sodan yksi verisimmistä kenttätaisteluista taisteluista käytiin 19. helmikuuta 1714 pohjanmaalla Isossakyrössä, Napuen kylän aukiolla. Tässä taistelussa Ruhtinas Mihail Golitsynin johtamat venäläiset joukot saavuttivat merkittävän voiton kenraali Carl Gustaf Armfeltin johtamista Ruotsin karoliinijoukoista ja heitä avustaneista pohjalaisten talonpoikien nostoväkijoukoista. Taistelusta on katsottu alkaneen isonvihan aika. Lyhyt ehkä noin kaksi ja puolituntinen kamppailu tuotti Ruotsin joukoille murskatappion, minkä miesvahvuudesta kaatui ainakin puolet. Ennen taistelujen alkamista ruotsalaisen armeijan vahvuus oli noin puolet venäläisten sotajoukosta.

Täsmennys: Ruotsin vallan aika Suomessa on historiallinen aikakausi, jolloin maa oli osa Ruotsin itäistä kuningaskuntaa. Yleisen historian mukaan Ruotsin vallan aika ei ollut yhtäjaksoinen aikakausi. Ajanjakso päättyi niin sanotun Vanhan Suomen osalta vuonna 1721 ja lopullisesti Suomen sodan seurauksena 17. syyskuuta 1809.

Historiallisen isonvihan geopoliittiset tapahtumat muistuttavat ulkopoliittisesti jossakin määrin Suomen nykyistä tilannetta suhteessa Venäjään. Viime vuosikymmeninä Suomen poliittiset vallanpitäjät ovat täysin alistuneet Yhdysvaltojen johtaman läntisen liittouman alaisuuteen sekä Yhdysvaltojen sanelemaan puolustusdoktriinin johdatukseen. Suomesta on muodostunut NATO-maiden joukkojen puskurialue Venäjää vastaa, mikä ennen pitkää kostautuu uutena “isonvihan” aikana. 

Ruotsin – Venäjä – suuri pohjan sota – isoviha 

Suureen Pohjan sotaan liittyvien isonvihan ajan taistelujen lopputuloksena Ruotsi menetti merkittävimmän maa-alueensa eli aina Uudeltamaalta Pohjanmaalle, josta kohden maa meni poikki, jääden venäläisten miehittämäksi. Konfliktin päädyttyä alkoi Venäjän armeijan terrori siviiliväestöä vastaan. Terrorin tarkoituksena Venäjän puolustusvoimien johdolla oli ilmeisesti luoda kyseiselle alueelle suoja kaistale Venäjän turvaksi, Ruotsia vastaan. Tämä tietysti merkitsi suomalaisille, eritoten pohjalaisille hirveyksiä, kuolemaa ja kurjuutta.

Toki täytyy muistaa, että Suuri Pohjansota, jota edelsi kolmikymmenvuotinen sota, oli osana Eurooppalaista sotaa, jonka yhtenä alueena jäi suurvaltojen konfliktien jalkoihin pieni Suomen alue. Täten myös isovihan tapahtumiin on voimakkaasti vaikuttanut silloisen Ruotsin valtapolitiikka ennen muuta Venäjän suuntaan. 

Mikäli katsomme viimeisten 300 vuoden aikaa, Venäjä ei ole kertaakaan hyökännyt Suomen tai sitä vastaavan alueen kimppuun, paitsi silloin kuin Suomen valtias Ruotsi hyökkäsi ensin tai suuren eurooppalaisen sodan osana. Näitä olivat hattujen sota 1740–43, Kustaa III:n Venäjän sota 1788–90, Napoleonin sodat, Suomen valloitus 1808–09 ja toinen maailmansota.1-6 

Suuri Pohjansota (1700-1721) oli seurausta tai siihen ainakin merkittävästi ovat vaikuttaneet Ruotsin hallitsijoiden sotaisa valloituspolitiikka ainakin keksiajalta alkaen. Jo tuolloin Ruotsi hyökkäili esimerkiksi Tanskaa ja luoteis-Venäjällä sijaitsevaa kaupunkia Novgorodia vastaan.7  

Kolmikymmenvuotisen sodan kautta Ruotsin suurvaltaan 

Voidaan sanoa, että Ruotsin suurvalta alkoi kolmikymmenvuotisen sodan (1618-1648) kautta. 30-vuotisen sodan pääasiallisena syynä olivat katolisten ja protestanttien väliset ristiriidat. Tuolloin Ruotsilla oli Pohjois-Euroopan tehokkaimmat asevoivat. Ruotsin valtakuntaan sisältyi Ruotsin lisäksi Inkeri, Karjala, Viro, Liivinmaa ja osia Pohjois-Saksasta sekä koko Suomi. Tuolloin Suomen alue oli kuulunut Ruotsin valtakuntaan jo 500 vuoden ajan.8 

Mutta 1700-luvulla Ruotsin valtapolitiikasta haluttiin päästä eroon, ja siten Venäjä, Puola ja Tanska liittoutuivat yhteen  Ruotsia vastaan. Venäjän hallitsija Pietari ensimmäinen halusi tehdä Venäjästä Eurooppalaisen valtion sekä avata maalleen joustavat meriyhteydet Eurooppaan. 

Ruotsin suurvalta-ajan päättyminen 

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Poltavan-taistelu-©-Pierre-Denis-Martin-Kuva-Popularhistoria.jpg
Pultavan taistelu – © Pierre-Denis Martin. Kuva: Populärhistoria

Lyhyesti voidaan sanoa, että Ruotsin sotaonni kääntyi Puolan Pultavassa, jossa Pietari ensimmäisen armeija voitti Ruotsin sotajoukot perusteellisesti. Sittemmin Venäjä valloitti muiden muassa Viipurin, ja Helsingin, edeten valloituksessaan Suomen alueella, tavoitteenaan Tukholman valloitus. Kuten jo yllä todettiin venäjän tarkoituksena oli tehdä Suomen alueesta turvavyöhyke Ruotsalaisia vastaan. 

Suuri Pohjan sota päättyi vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhaan, johon myös Ruotsin suurvalta-aika päättyi. Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle Inkerinmaan, Viron, Liivinmaan, Käkisalmen läänin eteläosan ja läntisen Karjalankannaksen.9 

Isoviha ja NATOn tuottama “isoviha” 

Kuten yllä olevasta kirjoituksesta voidaan päätellä, että Suomen kohtalona on ollut sitoutua valtiaitensa, kuten Ruotsin ja Venäjän välisiin konflikteihin, joissa Suomen alue on jäänyt sekä sodan jalkoihin että halvaksi nostoväeksi Ruotsin sotavoimien tavoitteisiin. Lisäksi Suomi on ajautunut ennen ”itsenäistymistään” yleisten eurooppalaisten sotien valtapolitiikan myrskynsilmään, kun osapuolina ovat myös olleet Ruotsin ja Venäjän väliset ristiriidat.  

Mennäksemme 1900-luvulle yleisen historian mukaan 30. marraskuuta 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi ilman sodan julistusta Suomen kimppuun, josta seurasi 105 päivää kestänyt talvisota. Tällöin Suomea vastaan ei hyökännyt Venäjä, vaan juutalaismafian hallitsema Neuvostoliitto. Samoin jatkosodassa Suomi taisteli juutalaista Neuvostoliittoa vastaan.  Alexandr Solženitsynin mukaan juutalaiset olivat yliedustettuja kommunistijohdossa myös Stalinin puhdistusten jälkeen. 

Viime vuosikymmeninä Suomen poliittiset vallanpitäjät ovat täysin liittyneet Yhdysvaltojen johtamaan läntiseen liittoumaan sekä Yhdysvaltojen sanelemaan puolustusdoktriiniin. Suomen johtavat poliitikot presidenttiä myöten, ovat toimineet kotimaassaan täydellisinä NATOn agentteina ja laittoman isäntämaasopimuksen kautta Suomi on jo sitoutunut käytännössä NATO-jäsenyyteen, mutta ilman ratifiointia. 

Näin menetellen Suomi on antautunut Yhdysvaltojen johtamalle liittoutumalle. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen maa- ja vesialue sekä ilmatila on luovutettu ulkovaltojen, tässä tapauksessa NATOn jäsenmaiden käyttöön. Suomesta on muodostettu Yhdysvaltojen liittouman tukikohta, ja puskurialue Venäjää vastaan. 

Virallisen Suomen NATO-kiihkoilu on johtamassa uuteen “isovihan” aikaan 

Suomessa on ajauduttu tilanteeseen, jossa kansapetturipoliitikoiden ja median kautta on syvästi altistuttu on sionistisen transatlanttisen liittouman mediallisen, sotilaallisen, poliittisen ja kulttuurillisen valhepropagandan uhriksi. Mikäli aseellinen konflikti syttyisi Venäjän ja lännen välille, geopoliittiselta sotilasstrategialtaan tämä tarkoittaisi sitä, että Suomi ajautuisi Venäjää ja Itä-Aasiaa vastaan ja niiden puskurivyöhykkeeksi sekä samalla lännen ja idän sotatantereeksi, jonka yli juostaisiin mennen ja tullen.   Tässä tilanteessa Venäjä muodostaisi osasta Suomea turvavyöhykkeen, ei Natoa, vaan NATOn jäsenmaita vastaan. Tämä olisi uusi “isovihan” aika, mutta ei sellainen kuin historian isoviha. 

Muistamisen arvoista on, että NATO on vain paperille suunniteltu puolustusliitto, jonka sotilasjoukot sijoittuvat erilleen kukin oman maansa komentoon.  

Mikäli Euroopassa puhkeaisi aseellinen konflikti lännen ja Venäjän välille, jäisi Suomi isäntäsopimusmaana tukikohtana selkkauksen jalkoihin. NATO-jäsen maat eivät puolustaisi Suomea, sillä maata ei pidetä materiaalisesti riittävän arvokkaana. Sitä vastoin Suomen aluetta käytettäisiin läpikulkumaana mennen tullen, ja Ilmeisesti Venäjän pitäisi miehittää silloin Suomi.  

Jokseenkin tällainen suurempien jalkoihin sotkeutumisen uhka on nyt Suomen yllä. Tarkoitamme tällä taannoin uutisoituun Kiovan ilmoitukseen siitä, että Ukraina ja tietyt NATO-maat ovat tehneet yhteisiä valmisteluita sodalle Krimin takaisin saamiseksi. Valhe- eli valtamedia tosin väittää, että Ukrainan rajoilla liikkuisi Venäläisiä sotilaita, johon uutisointiin ei tietenkään voida luottaa. Ilman muuta Venäjän on pidettävä Krim valvonnassaan, eikä antaa sen luisua läntisen liittouman tukikohdaksi. Täysin selvää myös on, että Yhdysvallat eivät sekaannu suoraan mainittuun Ukrainan ja Krimin tilanteeseen, ja siihen eivät osallistu välittömästi muutkaan NATO-maat. Mutta, mikäli tilanne eskaloituisi täydeksi sodaksi lännen ja Venäjän välille, vaikuttaisi se hyvin tukalasti myös Suomen ulkopoliittiseen asemaan, ja syystä. 

Venäjää mustamaalataan ja painostetaan 

Olemme aikaisemmin kirjoittaneet Venäjään kohdistuneista pakotteista, joita myös virallinen Suomi on kannattamassa. MTV-uutisoi hiljattain, että Venäjä olisi valmis katkaisemaan välinsä Euroopan unioniin, mikäli Unioni asettaa Venäjälle pakotteita, jotka ovat sille liian raskaita kantaa. Läntiselle ylikansalliselle uusliberalistiselle riistojärjestelmälle uskollinen valtamedia tiedottaa, että “Venäjän äänenpainot Eurooppaa kohtaan ovat kovaa vauhtia kovenemassa, siitä on muitakin esimerkkejä. Tämä viimeisin on kuitenkin voimakkain ja suorapuheisin versio, Kivimäki sanoo MTV Uutisissa.” Mutta voidaanko odottaa muuta Venäjältä, jota Yhdysvallat ja EU ovat painostaneet sekä poliittisesti että sotilaallisesti. 

Suomi liehakoi Yhdysvaltoja ja harjoittaa likasanko politiikkaa Venäjää vastaan. Kuitenkin aivan varmaa on, että Yhdysvallat, ja USA:n presidentti, olipa hän kuka tahansa eivät pidä Suomea minkään kaltaisen puolustamisen arvoisena. Toki, jos Yhdysvallat kiristäisivät otettaan Itämerellä, olisi Suomella jotain merkitystä Washingtonille, mutta tällaiseen kiristyminen ei ole uskottavaa. 

Yhdysvaltoja ja Venäjää ohjailee samaa hengenheimolaisuutta oleva juutalaiseliitti tai –mafia.10-17 Tämän tarkoituksena ei ole synnyttää sotaa Yhdysvaltojen ja Venäjän välille (kaksi sionistista ydinasevaltiota ei sodi keskenään). Tämän tarkoituksena on synnyttää käsittämätöntä eripuraa EU-maiden ja Venäjän välille. Toisaalta lienee selvää, että kaksi suurvaltaa, mitkä molemmat ovat voimakkaita ydinasevaltoja, eivät hyökkää toistensa kimppuun. 

Tästä huolimatta Venäjän presidentti Vladimir Putin on tehnyt arvokasta työtä jälleenrakentaen maataan Neuvostoliiton romahduksen jäljiltä. 

Lopuksi

Historian saatossa Suomi ja suomalaiset ovat kokeneet kovia kohtaloita maantieteellisen sijaintinsa ja Suomen valtiaan Ruotsin muiden muassa itään suuntautuneen valtapolitiikan tähden sekä suurten eurooppalaisten sotien osana. Ruotsin, ja sittemmin Venäjän vallan alla emme pystyneet juurikaan politikoimaan itsellemme edullisempaa asemaa, mihin olemme ja olisimme voineet vaikuttaa 1917 “itsenäistymisen” jälkeen.  

Kuinka oikeassa veteraanidiplomaatti Keijo Korhonen  oli vuonna 2015 lausuessaan Seura –lehden haastattelussa muiden muassa, että ”Suomen hallitus ei ymmärrä oikein mistään mitään, eikä meillä ole enää EU:n vuoksi omaa ulkopolitiikkaa.” Tämä lausunto sopii mainiosti arvioksi myös nykyiselle hallitukselle. 

Aikamme kansakuntaa tuhoava vitsaus ei kuitenkaan ole ulkonainen, vaan sisäinen. Suomen uhkana ovat sisäiset viholliset, jotka muodostuvat maan poliittisesta johdosta, sen kärki paikkojen toimijoista.  Eurooppa, Suomi mukaan luettuna, on Yhdysvaltojen protektoraatti eli puskurialue Venäjää vastaan. Suomen vallanpitäjien typerä ulkopolitiikka Venäjän suhteen palvelee vain ja ainoastaan Yhdysvaltojen sekä Euroopan unionin suurvaltapolitiikkana, jonka yhtenä tarkoituksena on vahvistaa Yhdysvaltojen sillanpääasemaa Euroopassa.   

Suomi on ollut joskus “itsenäinen”, mutta nyt on aika itsenäistyä 

Jotta tästä katastrofaalisesta tilanteesta selviytyisimme olisi Suomessa aloitettava parlamentaarinen työskentely maan eroamiseksi Euroopan unionista, Eurosta ja Naton isäntämaasopimuksesta. Lisäksi kaikki elintasopakolaiset täytyy palauttaa lähtömaihinsa, ja rajat olisi suljettava ”turvapaikanhakijoilta”.  

Olisi luotava itsenäinen rahatalous. Tarvitaan oma valtiollinen keskuspankkijärjestelmä luomaan korotonta omaa rahaa, joka Suomessa olisi esimerkiksi Suomen markka. Yksityisten pankkien valta on riippuvaista korosta ja oikeudesta tehdä uutta rahaa eli velkaa, joten korko- ja velkaorjuudesta on vapauduttava.  

Poliittinen ja virkamieskorruptio on lopetettava maasta vallankumoustuomioistuimen päätöksillä ja tuomioilla.  

Mädäntyneet järjestelmät, kuten valtio- ja poliittinen järjestelmä täytyy siis kumota, mikä ei onnistu ennen kuin valta otetaan pois täydellisesti vapaamuurareilta, heidän toimihenkilöiltään sekä ennen muuta näitä ohjaavalta juutalaismafialta.  Lisäksi meidän on luotava hyvät suhteet tärkeimpään naapuriimme suurvaltaan Venäjään ja otettava käyttöön puolueettomuuspolitiikka.

Emme kuitenkaan selviydy yllä olevista vaatimuksista ilman Uutta Kirkkoa ja sen Taivaallista Oppia. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

  1. Jari Aalto, Vuokko Aromaa, Pertti Haapala, Simo Heininen, Kimmo Katajala, Jaana Nieminen: Kaikkien aikojen historia 5, s. 128. Helsinki: Edita, 2011. Suomi 
  1. Karonen Petri, Pohjoinen suurvalta – Ruotsi ja Suomi 1521–1809, WSOY 1999. 
  1. Kansojen historia osa 18 s. 77 ja Kansojen historia osa 18 s. 145–148 
  1. Philippe-Paul Ségur: History of the expedition to Russia undertaken by the Emperor Napoleon, in the year 1812, 2. painos, s. 115.  
  1. Lindqvist s. Napoleon 428–429 
  1. Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: Historian Tuulet 7, s. 9. Otava, 2004. 
  1. Sundberg, Medeltidens svenska krig, Medeltida krigföring 
  1. The Thirty Years’ War 1618–1648 Habsburger.net. Viitattu 10.5.2013. (englanniksi) 
  1. Paloposki, Toivo J.: Suurvallan loppu, s. 291–295. Teoksessa Suomen historia osa 3: Suurvalta-aika. Espoo: Weilin & Göös, 1985 
  1. Solženitsyn, Aleksandr (2009). 200 vuotta yhdessä.  
  1. Toivo Martikainen, Katri Pynnöniemi ja Sinikukka Saari (2016). Venäjän muuttuva rooli Suomen lähialueilla: Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja.  
  1. Suuri maa, pitkä kvartaali (2003) Sitra. Tapani Mäkinen. Saatavilla (alkaen sivulta 25). http://www.sitra.fi/julkaisut/Raportti48.pdf; International. (20.12.2013); Mikhail Khodorkovsky, pardoned by Putin, arrives in Berlin: http://nsnbc.me/2013/12/20/mikhail-khodorkovsky-pardoned-by-putin-arrives-in-berlin/  
  1. The Times of Israel (23.11.2015). Russia’s New Tsar: http://blogs.timesofisrael.com/russias-new-tsar/The World’s Billionaireshttp://www.forbes.com/profile/arkady-rotenberg/  
  1. Gaaze, Konstantin (2014). ”Poker dlja odnogo”. Newtimes.ru (Novoje Vremja), 1.9.2014: http://www.newtimes.ru/articles/detail/86540  
  1. Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky.  
  1. Radio Islam. Saatavilla: Den judefrågan  
  1. Saatavilla: Goldman-secret-greece-loan 

_ _ _ _ _ _ _ _  

Isoviha Kyrönmaalla – Heikki Ylikangas (helsinki.fi) 

In the 1930s: Chapter 19 of Alexandr Solzhenitsyn’s “200 Years Together” – The Occidental Observer 

MTV-analyysi: Mikä on Lavrovin EU-uhkauksen ydin ja kuinka uskottava se on? – ”Venäjä on suurvalta, joka ei tarvitse heikkoja valtioita” – MTVuutiset.fi    

Ukraine admits NATO prepares for war over Crimea (pravda.ru) 

Karl Heise: Entente-vapaamuurarit ja Maailmansota – Memoryhole (wordpress.com) 

Suositeltavaa lukemistoa  

“VOITTO PERKELEESTÄ Kymmenen Käskyn avulla”   

Kivilohkare, Benjamin (2020). Herran Toinen Tuleminen, Johdatus Emanuel Swedenborgin teologisiin kirjoituksiin. Saatavina: http://novahierosolyma.fi/Kirjauutuus%3A-Herran-Toinen-Tuleminen.php  

Wilton, Robert (2000). ROMANOVIEN VIIMEISET PÄIVÄT : KUINKA TSAARI JA HÄNEN PERHEENSÄ MURHATTIIN. Tabernaculum Dei ry. 

19 kommenttia

  1. Tukholman profetia ja Turun arkkipiispa Gustaf Johanssonin saama ilmestys kertovat kyllä selvin sanoin tulevaisuutemme niille, jotka sen ymmärtävät. Eipä siille mitään mahda, kun kohtalomme on jo päätetty.. yksilötasolla kannattaa toki varautua tulevaan.. henkisesti ja fyysisesti.

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
  2. HAJOTA JA HALLITSE
    Juutalaismafian eli Siionin Viisaiden kansainvälisenä politiikkana on aina ollut saada gojimit tappelemaan keskenään. Tätä tekivät Rothschildit 1700-luvulta lähtien järjestämällä sotia rahoittaen sodan molempia osapuolia. Ensimmäinen ja toinen maailmansota olivat myös tällainen taidonnäyte. Myös Neuvostoliiton ja läntisen maailman vastakkaisuus oli Siionin Viisaiden aikaansaannos. Nyt Juutalaisten johtama USA käy kylmää sotaa Venäjää ja Kiinaa vastaan. Suomi on taas pahassa välikädessä liittyessään USA:n johtamaan klikkiin ja tehtyään isäntämaasopimuksen, josta on suurta hyötyä vain NATO:lle. Suomalaiset poliitikot ovat alistettuja EU:lle eivätkä aja suomalaisten asiaa. Suomen ulkopolitiikka on NATO-myönteistä ja Venäjän vastaista. Suomen tulisi kuitenkin luoda hyvät suhteet lähimpään naapuriinsa eli Venäjään, joka on kuitenkin vielä suurvalta. Tapahtumat Ukrainassa merkitsevät sitä, että sota Euroopan ja Venäjän välillä on mahdollinen, vaikka ei kehittyisikään maailmansodaksi tai edes ydinsodaksi. Totesihan Ukraina hiljattain olevansa sodassa Venäjää vastaan. Nyt kuitenkin länsimaissa on menossa Great Reset eli taloudellinen mullistus, joka muuttaa kansallisvaltiot osaksi maailmanlaajuista keskushallintoa. Tätä prosessia sota Ukrainan ja Venäjän välillä häiritsisi. Kiina on voittanut koronahysterian eikä siellä ole enää koronaa. Mutta länsimaat kulkevat kohti tuhoa, ellei koronahuijausta paljasteta. Sen tähden koronahuijauksen paljastaminen on parasta mahdollista kansainvälistä ja kansallista politiikkaa. ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    http://koronarealistit.com/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(9)Miinusääni(1)
  3. Tätä tyranniaa kohti mennään … ainakin ’länsimaisen demokratian’ tie näyttää kulkevan tähän suuntaan. Kuten joku viisas on todennut niin tämä lännen raha-mafian luoma edustuksellinen demokratia on – toisin kuin Putinin Venäjän ’suvereeni demokratia’ joka tarkoittaa että ”Venäjä on vastuullinen itselleen eikä vastuussa kenellekään muulle kuin kansansa enemmistön mielipiteelle.” – tie tyranniaan ja niin todella näyttää olevan:

    ’Rokote-passi’ pian pakollinen?
    The Independent: If you won’t carry a ‘vaccine passport’, do us all a favour and stay at home
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=231113
    WEF globalist Klaus Schwab declares unvaccinated people to be a threat to humanity
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=231106
    Kaikki jo etukäteen suunniteltua…
    COVID Passports: the government’s sham ‘consultation
    …the government had plans for Covid passports right from the start of the ‘pandemic’.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=23112
    ——-
    Amerikkalainen Venäjän historian prof. Walter G. Moss: Vladimir Putinille politiikka on sydämen eikä vain vallankäytön asia
    http://historynewsnetwork.org/article/158989
    Toivotaan että Venäjä ja Kiina yhdessä ystäviensä kanssa rakentavat paremman maailman ja pystyvät voittamaan tähän asti voittamattomat ja vallan kaapanneet ’siionin viisaat’ tai valitut.

    Plusääni(4)Miinusääni(1)
    1. Suomessa historiallinen tyhjennys globaalin valtaeliitin taskuun
      Myös Mike Whitney pohtii tätä asiaa ja vetää tässä monelle yllätyksenä Venäjän presidentti Vladimir Putinin globaalin valtaeliitin vastustajaksi. Loistava ja toivoa antava kirjoitus Venäjän presidentin asenteesta Lännen oligarkkien ’giljotiinikapitalismiin’, joka nyt hallitsee läntisen maailman ahneita ja maailman tuhoavia ’universaalin poliittisen projektin’ moraalittomia ja rikollisia korporaatiokapitalisteja, jonka luettuaan tajuaa kuinka typerä meidän poliittinen johtomme on kun kehtasi lähettää Haaviston antamaan ohjeita kuinka Venäjän tulisi toimia ja kuinka suorastaan sekopäinen se on sitoessaan meidät lännen fasistisiin systeemeihin.
      Kannattaa lukea koko artikkeli. Tässä vain muutama ote ja joku pääosin kone-suomennos.
      Putin Blasts W.E.F. Honchos at Davos Gabfest … Putin nöyryyttää WEF-pomoja Davosin foorumilla
      MIKE WHITNEY • MARCH 2, 2021
      Why is Vladimir Putin standing up to the richest and most powerful men in the world? Why is he bad-mouthing their “pet project” Globalization and trash-talking their “Great Reset”? Does he really think these corporate mandarins and “silver spoon” elites are going to listen to what he has to say or does he realize that they’re just going to hate him more than ever? Why is he doing this?
      … Miksi Vladimir Putin seisoo maailman rikkaimpien ja voimakkaimpien miesten edessä? Miksi hän mollaa heidän ”lemmikkiprojektia” globalisaatiota ja heittää roskikseen heidän ”suuren palautuksen” (Reset’in)? Ajatteleeko hän todella, että nämä yritys-oligarkit ja ”hopealusikka”-eliitit kuuntelevat hänen sanojaan vai tajuaako hän, että he vain vihaavat häntä enemmän kuin koskaan? Miksi hän tekee näin? ?

      Putin hyväksyy valtion suuremman puuttumisen talouteen, jotta voidaan tasapainottaa ”murskaa ja ota”-kapitalismin tuhoisampia vaikutuksia. Ja samaan aikaan kun hän torjuu nopeat ja kauaskantoiset rakennemuutokset (Suuri palautus), jotka saisivat aikaan massiivisen yhteiskunnallisen mullistuksen, hän tukee valtiolle suurempaa roolia välttämättömän finanssi-poliittisen elvytyksen, työllisyyden ja varallisuuden oikeudenmukaisemman jakamisen takaamisessa. Tämä ei tarkoita, että Putin tukee valtiososialismia. Hän ei tue. Hän vain tukee kapitalismin säännellympää ja hyvänlaatuisempaa muotoa, joka poikkeaa ”palaneen maan” mallista, jota tukevat WEF: n ja muiden elitististen järjestöjen voimakkaat jäsenet. (P:n malli on myös Kiinan tukema valtiokapitalismin muoto.)

      What does it mean that the current president of Russia is now throwing his weight behind a program that is nearly identical to Franklin Delano Roosevelt’s economic Bill of Rights? Doesn’t that seem a bit odd? After all, Putin is a devout Orthodox Christian, a strong proponent of the traditional family, a self-avowed social conservative, and a hardscrabble survivor of the failed Soviet state. Who would have thought that such a man would support a program that provides a decent standard living to every member of society regardless of their circumstances?
      … Mitä se tarkoittaa, että Venäjän nykyinen presidentti painottaa nyt ohjelmaa, joka on lähes identtinen Franklin Delano Rooseveltin taloudellisen Bill of Rightsin kanssa? Eikö se näytä hiukan omituiselta? Loppujen lopuksi Putin on uskollinen ortodoksinen kristitty, vahva perinteisen perheen kannattaja, itsensä sosiaali-konservatiiviksi tunnustava ja vaikeuksista epäonnistuneesta Neuvostoliitosta selviytyjä. Kuka olisi voinut ajatella, että tällainen mies tukisi ohjelmaa, joka tarjoaa ihmisarvoisen elintason jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle heidän olosuhteistaan riippumatta?

      But it makes sense, doesn’t it? Putin is pushing for a return to the heavily-regulated “Heyday” of 20th Century capitalism, when workers’ wages were still on the rise, when college tuition and health care were still affordable, and when the American Dream was still within reach of the average guy.
      Putin wants to rekindle that optimism. He wants to avoid social unrest by implementing programs that provide a more equitable distribution of the wealth. This isn’t a return to Communism. It’s sensible way to soften the harsher effects of unrestrained capitalism, which is presently ravaging the West.
      … Mutta se on järkevää, eikö olekin? Putin pyrkii palaamaan 1900-luvun kapitalismin voimakkaasti säänneltyyn ”kukoistusaikaan”, jolloin työntekijöiden palkat olivat edelleen nousussa, kun korkeakouluopetus ja terveydenhuolto olivat edelleen kohtuuhintaisia ja kun American Dream oli vielä keskitason kaverin ulottuvilla.
      Putin haluaa palauttaa optimismin. Hän haluaa välttää sosiaaliset levottomuudet toteuttamalla ohjelmia, jotka tarjoavat varallisuuden oikeudenmukaisemman jakautumisen. Tämä ei ole paluuta kommunismiin. Se on järkevä tapa pehmentää rajoittamattoman kapitalismin ankarampia vaikutuksia, jotka tällä hetkellä tuhoavat lännen.

      Imagine a political leader who actually put the needs and well-being of his people before the special interests of his deep-pocket donors and shady corporate buddies. Imagine a leader who stood eye-to-eye with the big money guys and told them that their system “sucked” and that they were taking too much for themselves leaving nothing for anyone else. Imagine a leader who invited more criticism, hectoring, demonizing and punitive sanctions for “speaking truth to power” in order to stand on the side of ordinary working people, pensioners, cast-offs and the other victims of this globalist rip-off system.

      The reason Putin spoke out at the WEF confab and put himself at risk, was because Putin is one of the “good guys” who actually believes that everyone deserves a shot at a decent life. And that’s what sets Putin apart from the other leaders in the world today. He doesn’t just “talk the talk”, he also “walks the walk.”
      … Kuvittele poliittinen johtaja, joka tosiasiassa asettaa ihmisten tarpeet ja hyvinvoinnin etusijalle syvätaskuisten lahjoittajiensa ja yrityskaverien intressien edestä. Kuvittele johtaja, joka seisoi silmästä silmään isojen rahataskujen kanssa ja kertoi heille, että heidän järjestelmänsä ”imi” ja että he ottivat liikaa itselleen jättämättä mitään kenellekään muulle. Kuvittele johtaja, joka halusi lisää kritiikkiä, demonisointia ja rangaistuksia ”totuuden valtaan nousun estäjille” ja pysyy tavallisen työväestön, eläkeläisten, irtisanottujen ja muiden tämän globalistien ryöstöjärjestelmän uhrien puolella.
      Syy siihen, miksi Putin puhui WEF-foorumilla ja vaarantaen itsensä, johtui siitä, että Putin on yksi ”hyvistä kavereista”, jotka todella uskovat, että kaikki ansaitsevat ripauksen ihmisarvoista elämää. Ja se erottaa Putinin muista maailman johtajista tänään. Hän ei vain ”puhu puhetta”, vaan myös ”kävelee tietä”.

      Valtamedian aivopesun ja propagandan uhrien on tietysti mahdotonta uskoa että tällaisia ’hyviä putineita’ ylipäätään voisi olla olemassa kun ’ryssä on aina ryssä’ tai ’juutalainen on aina valittu’ mutta näinhän ei ole vaan suurin osa jokaisesta kansasta on eri maata kuin heidän monet sairaat ja mielenvikaiset johtajansa.
      https://www.unz.com/mwhitney/putin-blasts-w-e-f-honchos-at-davos-gabfest/

      Plandemic -dokumenttielokuva tekstitetty suomeksi — katso ja järkyty!
      https://koronarealistit.com/plandemic-dokumenttielokuva-tekstitetty-suomeksi/

      Plusääni(2)Miinusääni(1)
    2. Ei Kiina mitään parempaa maailmaa voi saada aikaiseksi kun on täydellinen valvontayhteiskunta jo nyt. Länttä yritetäåän viiveellä saada samaan jamaan. Social credit jne. Etkö näe muuta kuin taloudellisen tason? Kiina on mielestäsi hyvä kun se tuottaa kaiken maailman krääsän. Millään muulla ei ole väliä.

      https://duckduckgo.com/?q=chinese+beggars&t=canonical&iar=images&iax=images&ia=images

      On salatumpia toimijoita joista ei edes ns. totuusmediat kirjoittele.

      https://www.bitchute.com/video/7epjRpoNTbS7/

      Plusääni(5)Miinusääni(0)
      1. Sinulla vanhentuneet ja lännen propagandan tiedot. Etkö osaa ajatella omilla aivoilla ja tajuta että Kiinaa vastaan on menossa nyt raju v-muurarien propaganda kampanja koska se uhkaa pankkiiri- ja nwo-mafian hegemoniaa?
        Kiina ei enää alistu vainoharhaisen lännen uhkailun edessä
        Läntisten kommentoijien mielestä Kiinan tulisi vain tyynesti niellä kaikki loukkaukset ja mustamaalausyritykset, eikä vastata takaisin samalla mitalla. Lännen eliitti ilmeisesti kuvittelee yhä, että heillä on varaa tällaiseen käytökseen.
        https://uvmedia.org/2021/04/05/kiina-ei-enaa-alistu-vainoharhaisen-lannen-uhkailun-edessa/

        Plusääni(2)Miinusääni(4)
        1. UVMedian pomo Putkonen tunnetusti saa suurinta riemun aihetta, jos Putin tappaa kansallissosialisteja. Tästä kai voi päätellä jotain KIinan ja Putinin ihanuudesta. Tai siitä, että Lännen suuryritykset ovat siirtäneet tuotantonsa Kiinaan. Kiina on osa Pan-Eurooppaa kuten Venäjäkin. Naurettavia juutalaisvaltioita, joissa esim. venäläiste ovat toisen luokan kansalaisia omassa maassaan. Jo Shakak kertoi, että Pan-Eurooppa on ollut totta jo vaikka kuinka kauan

          Plusääni(2)Miinusääni(0)
          1. Kova kiina- ja russofobia täälläkin vallitsee mutta niin pitääkin kun tahdin määrää meitäkin velkaorjuuttava pankkiirimafia.
            Kannattaisi vaan myöntää että se suurin saatana taitaa asustaa täällä lännen puolella joka nyt vetää viimeisiään ennen lopullista romahdusta.
            Kiinahan ei meitä kiusaa kuten meidän oma hallintomme tekee mutta silti se on pas*a maa, eikö?

            Plusääni(2)Miinusääni(1)
          2. Kiinan kommunistinen puolue, luksusavaruuskommunismin airut?
            Kiina herättänee ihmisissä monenlaisia ajatuksia, mutta kannattaa muistaa kiinalaista sananlaskua, joka sanoo, että ”viisas päättelee itse, tyhmä seuraa yleistä mielipidettä”.

            Sata vuotta tänä vuonna täyttävä Kiinan kommunistinen puolue ei ole kuin mikään muu puolue maailmassa. Se vaatii meitä määrittelemään uusiksi koko poliittisen puolueen idean, kertoo Kiinan tuntija Martin Jacques. Se on kuitenkin Kiinalle ja kiinalaisille luontainen ilmiö.
            …Kommunismin pelkääjille voidaan sanoa, että Kiina ei ole kuitenkaan koskaan pitänyt itseään esimerkkinä muille. Se on jo pitkään tunnustanut, että sen historia, kulttuuri ja pelkkä koko tekevät siitä ainutlaatuisen. Kiina ei ole koskaan vaatinut tai odottanut muiden maiden olevan samanlaisia.

            https://uvmedia.org/2021/04/08/kiinan-kommunistinen-puolue-luksusavaruuskommunismin-airut/

            Plusääni(1)Miinusääni(1)
  4. Kiina ei mielestäni ole millään tavalla ihailtava valtio. Varmaan tiedätte minkälainen teknokratia se on. Pisteytysjärjestelmä ihmisille ja kristityt elävät maan alla jos ei halua kuulua valtion kirkkoon. Nyt tämä Kiinan systeemi tulee maailmanlaajuisesti Great Resetin kautta, joka synnyttää pedon merkkijärjestelmän, jonka Jeesus tulemuksessaan tuhoaa, niin kuin antikristuksenkin.

    On jopa tutkimuksia että tämä rokote muokkaa ihmisen dna:ta sillä tavalla että ihmisen kyky uskoa Jumalaan tai mihinkään yliluonnollisuuteen tuhoutuu dna:ta muokkaamalla. Tapahtuuko se ensimmäisen, toisen vai kolmannen piikin jälkeen en tiedä. Se on varma että tämä liittyy pedon merkkiin.

    Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.
    Ilmestyskirja 13:15‭-‬18 FB38
    https://bible.com/bible/365/rev.13.15-18.FB38

    Kannattaa lukea koko luku, kirjoitukset aukeavat nyt jo ihan eri tavalla.

    Plusääni(6)Miinusääni(1)
    1. Minulla tämä viisaus on ja minä selvitin tämän Pedon Luvun jo vuosikymmeniä sitten. Pedon luku 666 tarkoittaa 6+6+6 eli 18. Pedon Luvussa on 18 merkkiä. Laskepa montako merkkiä on missä tahansa suomalaisessa pankkitilin numerossa. Jos saat tulokseksi jotain muuta kuin 18 niin laske uudelleen. Itse saat päätellä, mikä on se Peto.
      Ihmisen Lukukin on 666. Siinäkin on siis 18 merkkiä. Se luku on sinun henkilökohtainen lukusi eikä kenelläkään muulla ole samaa lukua. Se on toiminut Suomessakin jo ainakin 30 vuotta. Olen itse testannut sen viranomaisyhteyksissä ja aina se toimii.
      Ensin tulee Suomen tunnus FI. Sitten tarkempi sijainti, joka myytiin meille postinumerona, 5 merkkiä. Sitten se ns henkilötunnuksesi, joka myytiin työeläkekortin numerona, 11 merkkiä. Kaikki peräkkäin yhtenä pötkönä, 18 merkkiä. Se määrittelee sinut täysin, se on sinun Ihmisen Lukusi ja se toimii jo.
      Pedon merkki voisi olla vaikka riisiryynin kokoinen siru sinun peukalohangassasi. Tai tatuointi. Siinä on sinun Ihmisen Lukusi. Ja mahdollisesti pikkusiru plutoniumia, joka vapautetaan elimistöösi jos alat pullikoimaan Petoa vastaan. Saat syövän, jota ei vi parantaa ja kuolet pois kuten useat venäläisten ym uhrit. Tai Ilja Janitskin. Sitten kun sirun välityksellä toimiva aivojen ohjelmointi saadaan toimimaan kunnolla, pannaan se siru otsanahkaasi. Olisiko tekaistun koronarokotteen tarkoituksena muuttaa DNA:tasi tälle siruohjelmoinnille otolliseksi, sitä en tiedä. Vielä. Voihan se olla pelkkä depopulaatiotoimikin.
      Sitten kun käteisestä rahasta luovutaan, kaikki rahaliikenne toimii Pedon Merkin (joka toimii RFID -tekniikalla jos sirussa) ja Pedon tietokoneen välityksellä. Samoin passit, ajokortit, kirjastokortit ja kaikki muu. Tämä myydään asiointia helpottavana tekniikkana ja se hyväksytään innolla. Siinä ei paina mitään se, että olet yhä enemmän totaalisen valvonnan piirissä.
      Sirua on testattu eläinkokeilla jo vuosikymmeniä – koirat, kissat, Israel, USA:n sotilaat ym. RFID -tekniikka on tutuinta esim. vaatteitten varashälyttimissä. Se on myös pankki- ja jäsenkorteissa. Kävin vuosia sitten S-marketissa enkä löytänyt etsimääni enkä siis ostanut mitään. Tietokoneelleni tuli samana päivänä kaupan kysely onnistuiko ostosmatka. Kortti oli siis luettu kaupan kassalla minun taskussani lompakossa koko ajan olleesta jäsenkortista! Kannattaakin tehdä esim. ohuesta metallilevystä Faradayn häkki kaikille korteille. Samalla se häkki suojaa rikollisten kortinluvulta, nehän voivat imuroida korttisi tiedot taskustasi, tehdä samanlaisen ja maksaa alle 50 € ostokset sillä sinun tililtäsi lähimaksuna.
      Kaikki tämä on ajettu sisään pikkuhiljaa ja lampaat ovat innolla hyväksyneet kaiken. Ei mene enää kauaa, kun käteisestä rahasta luovutaan ja ”silloin ei kukaan jolla ei tätä merkkiä ole, voi ostaa eikä myydä mitään” kuten Ilmestyskirja sanoo. Kysyin miksi tätä toteutetaan vaikka lopputulos on jo varma ja toteuttajat tietävät sen, vuosia sitten ”yläkerrasta”. Vastauksena sain, että tietävät kyllä, mutta haluavat saada mukaansa niin monta kuin mahdollista.
      Seuratkaapa ympäriltänne toimiiko asiat näin vai eikö toimi!

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
  5. Kysymykset & Vastaukset: ”Totuus täältä Donbassista” – Verkkostudio Extra, 8.4.2021

    Tiistaina 6.4.2021 Verkkostudio LIVE lähetettiin otsikolla ”totuus täältä Donbassista”. Koska teema on päätoimittaja Janus Putkoselle laajasti mielessä ja ympärillä – paljon asiaa kerrottavaksi, aikaa ja energiaa LIVE-chatin käsittelyyn ei jäänyt, joten nyt esitetyt kysymykset & vastaukset!
    https://mvlehti.net/2021/04/08/kysymykset-vastaukset-totuus-taalta-donbassista-verkkostudio-extra-8-4-2021/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Siis mistä on tullut käsitys, että Venäjä olisi tai olisi koskaan ollut vapaa okkultistien vallasta? Neuvostoliitto ei koskaan loppunut, ei artikkelissa mainittu ”mafia” ole missään vaiheessa luopunut vallasta.

    Neuvostoliitto vaihtoi nimeä ja siitä tehtiin uudenlainen työkalu. Putin on valittu esittämään viimeisen antikristuksen roolia tässä ”lopunaikojen näytelmässä/pelleilyssä”, jota nyt esitetään. Putinin tuoma ” uusi moninapainen maailmanjärjestys” on nimenomaan se ”uusi maailmanjärjestys”, johon on koko ajan pyritty. Olette nielaisseet syötin koukkuineen ja langenneet ikiaikaiseen taikatemppuun, mikäli uskotte, että Putin ja Venäjä ovat millään tavalla ”globalistien vastavoima”.

    Ei, Venäjä ja Putin ovat aivan olennaisia instrumentteja uuden moninapaisen maailmanjärjestyksen synnyttämisessä.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  7. Hyvin laitettu lähteet! Kouluarvosanana ainakin kymppi!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat