Natoa ylistettiin pitkän aikaa maailmansotien jälkeiseksi kansainvälisen turvallisuuden etuvartioksi. Naton pommeista kärsineet kansat eivät kuitenkaan ole tunteneet oloaan järin turvalliseksi. Tarjoamme muutaman esimerkin siitä, miksi Nato ei ole 65 vuodessa tehnyt maailmasta tippaakaan turvallisempaa paikkaa.
Nato perustettiin toisen maailmansodan jälkeen ajamaan amerikkalaisten etua, estämään venäläisen vaikutusvallan leviämisen ja pitämään saksalaiset nöyrinä. Se piti kuitenkin matalaa profiilia yli 40 ensimmäistä vuotta. Tositoimiin se alkoi vasta, kun Yhdysvaltojen kylmän sodan aikainen ykkösvihollinen oli kaatunut.
[1]
[2]Bosniassa Nato sai YK:n turvallisuusneuvostolta vapaat kädet 1992-1996. Nato määräsi muun muassa lentokieltoalueita suojellakseen ”turvattuja alueita” ja YK:n ”rauhanturvaajia”. Samaan aikaan aseistetut joukot repivät entisen Jugoslavian riekaleiksi verisessä sodassa.
[3]28.2.1994 Nato aloitti historiansa ensimmäisen taisteluoperaation. Sen hävittäjät ampuivat alas neljä bosnialaista serbihävittäjää, jotka lensivät lentokieltoalueella.
[4]Nato rakensi myös kulkuesteen Adrianmerelle estääkseen aseiden ja muun taistelukaluston kuljetukset entiseen Jugoslaviaan. Vasta vakavien ilmahyökkäysten sarja (Dead Eye ja Deliberate Force) kuitenkin pakotti serbit neuvottelupöydän äärelle.
[5]Tämän jälkeen Nato on paisunut paisumistaan.
[6]Nato alkoi laajentua aggressiivisesti. 1999 se vähät välitti YK:n mielipiteestä ja aloitti 78 päivää kestäneen pommikampanjan Jugoslaviassa, koska neuvottelut eivät olleet edenneet Naton toiveiden mukaisesti.
[7]Naton ilmaiskuissa kuoli todennäköisesti jopa 2 000 jugoslavialaista siviiliä.
[8]Kiinan suurlähetystökin pantiin remonttiin.
[9]Naton puhemies Jamie Shea kommentoi terroria tylysti: ”Pahan voittaminen vaatii uhrauksia. Mikään ei ikävä kyllä ole ilmaista. Vielä huonompi vaihtoehto olisi hävitä pahuuden ruumiillistumalle.”
[10]Kaksi vuotta myöhemmin Nato otti esiin sopimuksensa viidennen artiklan. Sen mukaan sotilasliiton on autettava jäsenmaataan, jos tämä joutuu aseellisen hyökkäyksen uhriksi. Artiklaa sovellettiin ensimmäistä kertaa 50 vuotta Naton perustamisen jälkeen. Syynä olivat WTC-iskut.
[11]Naton johtamien ISAF-joukkojen alkuperäinen tehtävä oli ”turvata” pääkaupunki Kabulia, mutta pian sen toimivalta ulotettiin koskemaan koko Afganistania.
[12]Kuten aina, Nato on valmis maksamaan kovankin hinnan ”pahuuden voittamisesta”. Jälleen kerran valuuttana käytettiin pommeja. Marraskuussa 2011 Nato tappoi vahingossa lähes 30 pakistanilaissotilasta epäonnistuneessa ilmaiskussa Pakistanin ja Afganistanin rajalla.
[13]Seuraavana vuonna sotilasliitto tappoi Afganistanin itäisessä provinssissa pommeillaan 18 siviiliä, joista puolet oli lapsia.
[14]Anteeksipyyntö on Natolle aina ollut erityisen vaikeaa. Verisiäkin voittoja sen sijaan juhlitaan mielellään ja siviilien kuolemat lakaistaan maton alle ”ikävänä oheisvahinkona”.
[15]Oheisvahinkoa olivat myös Naton Libyassa pommittamalla tappamat siviilit 2011 ja sotilasliiton vahingossa surmaamat kapinalliset. Rauhantyö pommittamalla jatkuu pikku vahingoista huolimatta.
[16]