Nälkälakko, dystopia ja näihin liittyvät huomiot

Oikeustieteen kandidaatti Jaana Kavonius on aloittanut nälkälakon tasavallan presidentin linnan edustajalla 31.10.2021. Nälkälakon aloitus päivänä oli  myös Kavoniuksen järjestämä nälkälakkoon liittyvä mielenosoitus. Nälkälakkoon osallistuu tai on osallistunut ainakin viisi henkeä. Nälkälakon pääteemana on taistelu Suomen itsenäisyyden ja sanan vapauden puolesta sekä samalla kamppailu Suomen virmafiaa vastaan. Nälkälakkoilu  mainittujen arvojen puolesta on todellakin jaloa, uhrautuvaa ja samalla radikaalia toimintaa, mikä ansaitsee kaiken tuen ja Magneettimedia myös tukee nälkälakkoilijoiden taistelua. 

Nälkälakon teemoja 

Jaanan mukaan itsenäisyys on täysin vaarassa ja sanan vapautta ei oikeastaan enää ole ja kuten yllä jo mainittiin, nälkälakkoon osallistujat taistelevat Suomen itsenäisyyden ja sanan vapauden puolesta sekä samalla kamppailevat Suomen virkamiesmafian mielivaltaa vastaan.  Sanan vapaus ja valta pitäisi olla kansallisvaltioilla ja paikallisella tasolla, ja siten valta ei pitäisi olla ylikansallisella eli globaalilla tasolla, kuten se nykyisin on. 

Nälkälakko suuntautuu virkamiesmafiaa vastaan, mikä mafia myös Kavoniuksen mukaan Suomessa vallitsee. Tähän liittyen ylimmät laillisuusvalvojat Suomessa ovat oikeuskansleri Tuomas Pöysti ja eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Ylimmillä laillisuusvalvojilla on mahdollisuudet tehdä mahdolliseksi virkamafian rikollinen toiminta Suomessa, kuten esimerkiksi ihmisten vainoaminen erilaisissa virkaprosesseissa.  

Suomi on luisumassa globaaliin dystopiaan 

Suomessa on kansalaisten korkein aika nousta vapaustaisteluun, jos tätä ei tapahdu meiltä viedään pois, ei vain kansallinen identiteetti, vaan myös yksilöllisyys.  

Nimittäin Maailman talousfoorumin (WEF) pyrkimyksenä on uudentyyppinen maailmanlaajuisen totalitarismi. Sen toteutuessa siinä kaikki ihmisoikeudet riistetään ja mottona on ”en omista mitään, minulla ei ole yksityisyyttä ja lisäksi olen onnellinen”. Nämä kaikki ennusteet käyvät ilmi WEF:n puheenjohtaja Klaus Schwabin kirjoista. Euroopan unionista on tavoitteena muodostaa liittovaltio, jossa ei kansallisvaltioita sekä kansallisuuksia enää olisi. WEF:n rikoskumppaneita ovat muiden muassa EU, bilderbergiläiset, miljardöörikerho sekä vapaamuurarit. Myös näistä ryhmistä muodostuu juutalaismafia   ja heidän lakeijansa, mutta kyseisen mafian verkostot ulottuvat vieläkin laajemmalle.  

Tämä johtaa juutalainen Klaus Schwabin viitoittamaan ja Davosin agendan mukaiseen kehitykseen, mikä tarkoittaa Klaus Schwabin unelmaa neljännestä teollisesta vallankumouksesta (Fourth Industrial Revolution, 4IR).   

Muistutamme, että nykyinen Suomi ei ole itsenäinen valtio, vaan unionin syrjäinen maakunta. Nykyisin on ollut merkkejä itsenäisyystaistelun virkoamisesta. Tässä voimakkaasti on vaikuttanut yllä mainittu oikeusoppinut Jaana Kavonius, joka johtaa oikeusturvakeskusta. Lisäksi itsenäisyystaistelun instrumenttina esimerkiksi on Valta kuuluu kansalle (VKK) -puolue, joka onnistuessaan saamaan tarvittavat 10 kansanedustajaa pystyisivät silloin ilmeisesti viemään valtiopetosrikolliset syyteharkintaan.  

Suosittelemme liittymään näihin järjestöihin (oikeusturvakeskus.net ja valtakuuluukansalle.fi). Lisäksi voitte lähettää tutkintapyynnön osoitteessa: (VIRKAMAFIA). 

Suomen poliittinen koneisto, virkakoneisto ja näitä tukeva valta- eli valhemedia ovat luovuttaneet Suomen taloudellisen, poliittisen, oikeudellisen ja yhteiskunnallisen päätäntävallan ylikansalliselle kasvottomalle taloudelliselle ja poliittiselle eliitille. Kaikki Suomen sisä- ja ulkopoliittiset käskyt saapuvat ulkomaisiltatoimijoilta. Tästä on osoituksena sekin, että Sanna Marin selvästi hiljattain julkilausui, että Euroopan unionin lainsäädäntö ja EU-tuomioistuin ovat kansallisten tuomioistuinten, näin ollen myös Suomen lainsäädännön sekä kansallisen tuomioistuimen yläpuolella. 

Yllä esitettyyn viitaten, vaikka vallankumous Suomessa sujuisi oikeustaisteluna ja mahdollisimman tiiviisti noudattaen parlamentaarista linjaa, eivät Suomen poliittinen mafia ja virkakoneisto tyytyisi vallankumouksen kehitykseen, vaan yrittäisivät murtaa sitä vaikka väkivalloin. Tällöin kysymyksessä olisi esimerkiksi väkivaltaisuudet, joista syytettäisiin kansallismielisiä ja isänmaallisia toimijoita, että heidät ja vallankumous voitaisiin false flags –iskujen nojalla tyrehdyttää (ts. lavastetut hyökkäykset). Törkymedia eli valtamedia olisi tässä manipuloijana ja vihamielisyyden lietsojana isänmaallisia toimijoita vastaan. 

Kansakunta jaetaan kahteen eri leiriin 

Muutamia huomioita koronahysteriaan, koronarokotuksiin ja k-passeihin viitaten. Koronahysteria ja siihen kytkeytyvät sulkutoimet ja koronapassit pakkorokotuksineen ovat tietyn globaalin eliitin poliittinen välineistöä kansallisvaltioiden nujertamiseksi. Nyt todellakin on luotu ylikansalliset raamit ja oikeudelliset säädökset negatiivisen globaalin hegemonian asettamiseksi kansallisen oikeuden ja poliittisen hallinnan tilalle. Tämä mahdollistaa myös “lainsäädännön” nojalla suitsia kansa “herran nuhteeseen”. 

Kansakunta ollaan Suomessa jakamassa kahteen eri blokkiin, jotka ovat toisilleen vihamielisiä tai ainakin virkakoneisto sekä poliittiset vallanpitäjät lietsovat tätä riidanhaluisuutta näiden kahden eri blokin välille. 

Dystopia syvenee! Perustus- ja yhdenvertaisuuslakia rikotaan urakalla, viranomaisten mielivalta, yksilöllisyyden kaventaminen sekä vapauden riisto lisääntyy. 

Yllä olevaan viitaten myös täällä Suomessa harkitaan vakavasti koronapassin käyttöön ottamista työpaikoille. Tämä kuulemma olisi yksi konsti siihen, että viimeisetkin saataisiin ottamaan koronarokotteet, sanoi THL:n juutalainen Hanna Nohynek. 

Ulkomailta löytyy vieläkin hirveämpiä esimerkkejä dystopian leviämisestä kuin Suomessa. Esimerkiksi Australiassa pakotetaan monet ammattiryhmät pakkorokotuksille ja sama käytäntö on myös Uudessa-Seelannissa. 

Lisäksi Australiassa maan hal­litus suunnit­teli jo vuonna 2015 poista­vansa sosiaa­lie­tuuksia per­heiltä, jot­ka ei­vät an­na roko­tuttaa lap­siaan.  

Kalifornia on  niin ikään ensimmäinen Yhdysvaltain osavaltio, joka alkaa vaatia koronarokotteet kaikilta koululaisilta. 

Lopuksi voitaisiin sanoa, että nykyisin on käynnissä yhteiskunnan tuhoaminen osittain sisältäpäin ja siihen liittyen demoralisointi. Esimerkiksi k-rokotuksiin kytkeytyvät koronapassit jakavat kansan kahteen, toisiinsa lähes aggressiivisesti suhtautuvaan leiriin. Täten kansa kuluttaa itsensä ja globaali eliitti korjaa voiton. Kuitenkin yhteinen vihollinen kansalle olisi poliittinen mafia, virkakoneisto ja valtamedia.   

Markku Juutinen 

Lähteet 

John Mearsheimer and Stephen Walt · The Israel Lobby: the Israel Lobby · LRB 23 March 2006   

The Davos Agenda | World Economic Forum (weforum.org) 

Sanna Marin EU-kokouksessa: Tiukka viesti Puolalle (iltalehti.fi) 

Koronapassi työpaikoille on harkinnassa, sanoo THL:n Hanna Nohynek: ”Yksi keino siihen, että viimeisetkin saadaan ottamaan rokotteet” | Kauppalehti 

AUSSIE POLICE Now Told NO JAB NO JOB / Hugo Talks #lockdown – YouTube 

Uusi-Seelanti määräsi rokotepakon terveydenhuollon työntekijöille ja opettajille – Ulkomaat – Ilta-Sanomat (is.fi) 

Abbott government to announce anti-vaccination parents will lose benefits (smh.com.au) 

Kaliforniasta ensimmäinen osavaltio, joka alkaa vaatia koronarokotteet kaikilta koululaisilta | Ilkka-Pohjalainen (ilkkapohjalainen.fi) 

14 kommenttia

  1. Kaiken pahan takuumiehenä on media.
    Jos olis oikeaa journalismia niin kaikki tuo olisi jo kuopattu eikä ketään enää rokotettaisi.

    Plusääni(32)Miinusääni(1)
    1. Oikeaa valtamediaa ei voi olla tai syntyä, koska se on eliitin omistama. Aina on Suomessakin pieni määrä henkilöitä, jotka tekevät kansallista ilkivaltaa palkkansa edestä.
      Oletteko huomanneet, korona epidemia on hoidettu kansallisin voimin joka maassa osin EUta lukuunottamatta. Globalismi ei ole kykenevä ratkomaan ihmiskunnan ongelmia.

      Plusääni(17)Miinusääni(1)
  2. OLETKO VALMIS?
    Rokotepassi on tullut ja sitä yritetään käyttää niin, ettei kukaan voisi tehdä työtä, ellei ole saanut koronapiikitystä. Ensin hoitohenkilökunta ja sitten muut työpaikat. Koska myös rokotetut sairastavat ja tartuttavat, ei tässä ole mitään järkeä, vaan kaikki tehdään vain, jotta mahdollisimman moni saataisiin ottamaan myrkkypiikki. Tulevana talvena tulee paljon rokotekuolemia ja rokotevammoja, jotka laitetaan väärin koronaviruksen tiliin. Tässä on kyseessä historiallisen suuri rikos. Pfizer, joka on syyllistynyt moniin petoksiin, myy miljarditolkulla myrkkypiikkejä eikä valtiovalta edes tutki, mitä piikit sisältävät. Pfizer on vapautettu kaikkinaisesta vastuusta. Tällainen menettely on jyrkästi lainvastaista ja rikollista. Muualla tehtyjen tutkimusten mukaan piikit sisältävät mm. myrkyllistä grafeenioksidia. Kaikesta huolimatta valtamedia levittää valheellista propagandaa, että piikit olisivat tehokkaita ja turvallisia. Nyt jokaisen, joka ei ole valtamedian aivopesemä, tulee valmistautua taisteluun levittämällä oikeaa tietoa koronahuijauksesta ja osallistumalla mielenosoituksiin ja tutkintapyyntöihin, joita on tehnyt itsenäisyystaistelija juristi Jaana Kavonius. Kaiken vääryyden huippuna on, että myös 5-11 vuotiaita lapsia aletaan myrkyttämään näillä mRNA-piikeillä. LIITY VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/). LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(26)Miinusääni(1)
  3. Tämä on selvää peliä jo, sokeat eivät huomaa. sanoo:

    Tällä varsin asiapitoisella videolla lääkäri Sherri Tenpenny kertoo vuosien mittaisesta tutkimustyöstään rokotteiden parissa sekä siitä, minkälaisia katastrofaalisia ja peruuttamattomia tuhoja tämä uusi kokeellinen koronarokote voi saada aikaan ihmisen elimistölle. Tämä kokeellinen koronarokote voi lääkäri Tenpennyn mukaan siirtyä jopa osaksi ihmisen DNA:ta niin, että rokotteen sisältämä koodi koronaviruksen piikkiproteiinia vastaan tulisi liittymään jopa osaksi ihmisen omaa geeniperimää. Tenpenny kertoo myös videolla ÄÄRIMMÄISEN HÄLYTTÄVISTÄ tutkimuslöydöksiä tähän piikkiproteiinin vasta-aineeseen liittyen. Kalifornialainen arvostettu tutkimusryhmä löysi koronarokotteen piikkiproteiinitutkimuksissaan äärimmäisen pelottavia ja karmeita löydöksiä sen suhteen, kuinka tämä piikkiproteiinin vasta-aine sai suurimman osan testattavista ihmiskudoksista, eli yhteensä 28/55 testattavaa kudostyyppiä, mukaan lukien 3-4 aivoissa olevaa kudosta, hyökkäämään itse itseään vastaan. Kyseessä on siis todellinen ja hirveä autoimmuunisairauksien aiheuttaja!

    Tenpenny nostaa esiin myös vakavat riskit ja faktat sen suhteen, kuinka tässä koronarokotteessa käytetään valmistajasta riippuen myös täysin tutkimattomien ainesosien lisäksi sellaisia ainesosia, joiden TIEDETÄÄN JO ETUKÄTEEN OLEVAN IHMISILLE MYRKYLLISIÄ. Lisäksi rokotteen yhteydessä on valmistustavasta riippuen voitu käyttää myös abortoitujen sikiöiden kudossoluja.

    Tämä rokoteskenario ei voi tästä enää paljon kauheammaksi muuttua – kaikki tämä on totisinta totta ja etsivä löytää!

    Plusääni(24)Miinusääni(1)
  4. Helsingin Sanomat vaatii kansanedustaja Ano Turtiaisen ojentamista ja vaientamista | Pääkirjoitus

    Helsingin Sanomat julkaisi nimettömän pääkirjoituksen torstaina 4.11.2021 ja vaatii Valta Kuuluu Kansalle -puolueen johtajan, kansanedustaja Ano Turtiaisen, ”ojentamista poliittisten puheidensa takia”, jotka Sanoma Media kokee ”uhkaavana ja loukkaavana”. Tämä pääkirjoitus ei ole nimetön.
    https://mvlehti.net/2021/11/04/helsingin-sanomat-vaatii-kansanedustaja-ano-turtiaisen-ojentamista-ja-vaientamista-paakirjoitus/

    Plusääni(6)Miinusääni(1)
    1. Noin 1150-luvulla maamme koki ensimmäisen ”matu-aallon” englantilais syntyisen ruotsalaisen piispa henrikin johdolla ja siittä asti melkein tuhat vuotta on MAATAMME ja KANSAAMME orjuuttaneet ruottalaiset, jopa Venäjän vallan aikanakin niillä oli tukevasti ”lusikkansa” kansamme ”sopassa”.
      Kaikista kansaamme kurjistavien sotien sytöt löytyy yilimystönä itseään pitävistä ruottalaisuuden tahoista ja v.2015 matu-invaasio oli ruottalaisten orkanisoima, sekä tämä lakimies Jaana Kavoniuksen nälkälakko ITSENÄISYYDEN ja OIKEUDEN palauttamisen puolesta on näiden samojen tahojen vaientama.

      Plusääni(7)Miinusääni(0)
  5. Kommunistinen koronatyrannia uhkaa jo koko maailmaa. Australian tilanne https://odysee.com/@thecrowhouse:2/The-Australian-Government-Must-Be-Removed-Or-Millions-Will-Die-And-The-Nation-Will-Fall:0
    https://www.reignitedemocracyaustralia.com.au/sos/
    Minkälaiset pystysaatanat pitävät tätä koronatyranniaa hyväksyttävänä? Ne samat, jotka vielä vuonna 2015 pakolaiskriisin aikaan määkivät täysillä ihmisoikeuksien perään. Nyt ne puheet on unohdettu. Se Suvaitsevaisuus(tm) synnytti vain suvaitsemattomuutta niitä kohtaan, jotka eivät alistuneet tähän uuden maailmanjärjestyksen rakenteeseen.

    Nyt Luomakunta järkkyy ihmisen ylpeän jumalankieltämisen alla – ihmisen omasta syystä. Paatuneisuus on kasvanut huippuunsa, ja ihminen perustaa kaiken yksin itseensä – palvoo itseään, ja siksi on korottanut itsensä Jumalaa korkeammalle, nyt asettuen Jumalaa itseään vastaan. Kuvitellen nyt jopa manipuloivansa geenejä – toisin sanoen esittäen korjailevansa Jumalan luomistyössä sattuneita virheitä ! Aika julkeaa – eikö ?

    Nämä ihmisen itsensä aikaansaamat ”huikeat” saavutukset ovat suurin paaduttava tekijä tässä lopun ajassa. Ihminen korottaa itsensä ja hyvyytensä – hän on se, joka sai aikaan huikean teknologisen kehityksen ja ihmeellisen ”maailmanrauhan”, eikö Jumala antaisi ihmiselle nyt kunniaa tästä? Eikö Jumala yhtyisi ihmisen saavutuksiin?

    Niin ei tule tapahtumaan. Tuleva globaali ”maailmanrauha” sekä tämä totalitaristinen yhteiskuntahallinta on riivaajien työtä. On syntymässä vihaa, vainoa sekä pelottava valvova yhteiskuntajärjestelmä, joka ei suvaitse tässä järjestelmässä ”rauhanrikkojia”. Tässä – ihminen yrittää tasapainoilla vastavoimien kulminaatiopisteessä, mutta lopulta kaatuu pois ”nuoralta”. He pureskelevat kielensä rikki.

    Siksi, todellinen ja pysyvä rauha on mahdollista vain siellä missä on itse Rauhanruhtinas – Herra Jeesus. Kuningasten kuningas ja herrojen Herra. Yhteys taivaan Jumalan (Raamatun Jumala) ja ihmisen välillä on mahdollista vain Herran Jeesuksen kautta. Siksi vain sijaisuhrin kautta – Herran Jeesuksen ristin kuoleman ja ylösnousemuksen kautta – ihminen löytää rauhan Jumalan kanssa, ja Jumalan totuuden.

    Plusääni(14)Miinusääni(0)
    1. EI OLE SIJAISUHRIA
      Nykyinen sokea kristinoppi puhuu sijaisuhrista, jolla tarkoittanee sitä, että Jeesus kärsi ihmisten syntien puolesta ja ”sovitti” ihmisten synnit. Tällainen vaarallinen harhaoppi on yleinen nykyajan kristityissä. ”Me emme ole lain alla”, he sanovat. He eivät tiedä, että Jeesus ei ottanut pois heidän syntejään, vaan ristinkuolema oli Jeesuksen viimeinen kiusaus, jonka avulla hän kukisti helvetit ja jonka jälkeen ihmisellä on mahdollisuus pelastautua tekemällä parannus. Ilman parannusta ei kukaan pelastu. Parannukseen tarvitaan ihmisen aktiivista toimintaa eli ihmisen tulee tutkia tekemisiään ja havaittuaan synnin pyytää sitä anteeksi ja aloittamaan uuden synnittömän elämän. Synnit on esitetty täydellisesti Kymmenessä Käskyssä. Käskyjen mukainen elämä johtaa ikuiseen elämään taivaassa. Kirkastettu Jeesus on itse Jumaluus, jossa Poika on Jumalallinen Totuus, Isä on Jumalallinen hyvyys ja Pyhä Henki ulosvirtaava Jumaluus. Herra Jeesus Kristus on taivaan ja maan Jumala eikä ole muita jumalia. LIITY VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
      http://koronarealistit.com/
      https://vapaudenpuolesta.fi/
      https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
      http://sinikkatyynela.blogspot.com/
      https://www.elinahytonen.fi
      https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
      http://stopworldcontrol.com
      BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
      Herran Toisen Tulemisen Kirkko

      Plusääni(11)Miinusääni(1)
      1. Itse olen kristinuskon valtavirran kannattaja. Kristillinen kirkkoinstituutio on aikaisemmin tukenut syntien tunnustamista. Sekä kreikkalaisessa että roomalaisessa katolisessa kirkossa on yhä käytössä synnintunnustuksen eli ripin sakramentti, jossa synnit tunnustetaan Jumalan edustajan eli papin välityksellä Jumalalle. Protestantit hävittivät tämän sakramentin pois uudistusvimmassaan.

        Papilla on apostoleille myönnetyt valtuudet antaa tunnustetut synnit anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimissä. Lopullinen vastuu on kuitenkin ihmisellä itsellään eli jos hän jatkaa syntiään, on tuomio oleva entistäkin kauheampi. Synnintunnustuksen sakramenttia on pidetty välttämättömänä edellytyksenä ehtoollisen sakramentin osallistumiseen. Syntejään katumaton ei saisi mennä ehtoolliselle. Näin ehtoollisen eli Jeesuksen ruumiin ja veren nauttimisen puhdistava vaikutus säilyy ja kasvaa. Näin kansat on ennen muinoin pidetty hengellisesti terveellisessä ja arvostelukykyisessä tilassa. Mikään koronan tapainen eksytys ei olisi mennyt tällaisessa kansassa läpi. Oikein toimitetut sakramentit toimivat vastakeinona myös ruumiillisesti oirehtivia sairauksia vastaan. Sielun terveys heijastuu ruumiiseen.

        Saatana on ottanut sakramenttiopin itselleen, koska se kaikessa imitoi Jumalaa. Koronapiikki on ilmiselvästi saatanan ehtoollinen ja sisältää palan demonista soluohjelmointia (piikkiproteiinin synteesi). Jos sen nauttii hyvässä uskossa, niin vaikutus voi olla neutraloitavissa. Koko asia on mysteeri. Kristittyjen pakottaminen piikille on kuitenkin ilmiselvää vainoa ja lähtöisin riivaajista. Pakottajien yksisilmäinen fanaattisuus on selkeä oirekuva riivaustilasta, johon koko globalistinen ”establishment” on vähän vähältä ajautunut aina Paavia myöten. Jos tämä ei ole raamatullista lopun aikaa, niin mikä sitten?

        Plusääni(5)Miinusääni(0)
  6. Onhan tämä koronahomma mennyt aivan äärisynkäksi ja on aina vain todennäköisempää, että eletään raamatullisia lopunaikoja. Kyseessä on aitoja kristittyjä ja muitakin Jumalan lapsia vastaan kohdistettu hyökkäys. Jeesus varoitti, että maailmaan laskeutuu pimeys ja yö, jonka aikana työtäkään ei voida enää tehdä. Puhdasveristen kiihtyvä sulkeminen ulos työelämästä toteuttaa tätä ennustusta aivan konkreettisesti. Eletään ajassa, jossa fyysisen ja hengellisen varautumisen aika käy kriittisen lyhyeksi. Raamattu toteaa myös, että veressä on ihmisen elämä. Veren puhtauden varjeleminen on pelastumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Kristinusko ei ole gnostilaisuutta, jossa ollaan välinpitämättömiä ruumiin tilan suhteen. Geeni-rokotteella turmeltu veri on osa sitä hävityksen kauhistusta, josta Raamattu varoittaa.

    On ilmiselvää, että 100% rokotekattavuusvaatimuksen taustalla on demoninen riivaustila. Vaatijat eivät kuuntele mitään vasta-argumentteja. Rokotteiden toimimattomuus, riskit ja sivuvaikutukset innostavat heitä vain entisestään. Olemme tekemisissä vahvojen henkivoimien kanssa. Turhaan ei ole tälläkään palstalla varoiteltu kristinuskosta luopumisesta. Seurauksena on kauhea henkivoimien hyökkäys. Mutta kyseessä on jumalallinen suunnitelma, johon kuuluu pahan lyhytaikainen voitto aivan aikakauden lopulla.

    Plusääni(16)Miinusääni(0)
  7. Älköön unohdettako, että sellaiset tahot tai henkilöt, jotka pyrkivät virallisia kanavia pitkin vaikuttamaan lain ja politiikan keinoin yrittävät taltuttaa petoa pedon omilla ehdoilla. Siten he edustavat valeoppositiota ja palvelevat vihollista pyrkien toiminnallaan säilyttämään vihollisen uskottavuuden ja arvovallan. Asiaa ei mitenkään muuta se, jos nämä toimijat eivät itse ole asiasta tietoisia.

    Älä yritä vaikuttaa poliitikkoihin, mediaan ja lakimiehiin – he ovat kaikki jo kauan sitten puolensa valinneet. Vaikuta sen sijaan ihmisiin – veljiisi ja sisariisi joiden oikeudet ja vapaudet eivät ole kenenkään toisen päätettävissä millään oikeutuksella. Ihmiselle ei voi kukaan antaa oikeutta tai vapautta.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat