Muun muassa rikollinen machokulttuuri ja yksinhuoltaja äitien lukuisajoukko afroamerikkalaisten keskuudessa puhuttaa hiljattain vietetyllä Martin Luther kingin kuolinpäivänä. Ratkaisevatko valtavirtaisten toimittajien patenttiselitykset tämän ongelman?
Eilen vietettiin Amerikassa mustien etuja ajaneen Martin Luther Kingin jr:n kuolinpäivää, josta on tullut kuluneeksi 50 vuotta. Totta kai punaliberaali Yle nosti asian esille tv:n pääuutislähetyksessään ja lisäksi verkkosivuillaan kolmella uutisjutulla. Yhteistä näille uutisille on se, että ne osoittavat syyttävän sormensa kollektiivisesti kaikkia valkoisia kohtaan. Erityisen huomionarvoisa on tv-uutisen perusteella kirjoitettu juttu Mustan dollari on 48 senttiä – Memphisissä on yhtä paljon köyhiä ja enemmän rikollisuutta kuin Martin Luther Kingin surman aikaan [1].
[2]Mustien köyhyyttä pohtiessaan toimittaja Mika Hentunen antaa ne tutut liberaalit patenttiselitykset, jotka eivät kestä edes yksinkertaisinta kriittistä analyysia. Esimerkiksi toimittaja haastattelee köyhiä mustia yksinhuoltajaäitejä, mutta ei kysy, miksi juuri afroamerikkalaisissa on niin paljon yksihuoltajia. Vaikka jokin selitys annettaisiinkin, kertomatta jäisi, että taustalla on 1960-luvulla tapahtunut ”vapautuminen” ja mustien yhteisöjen hajoaminen. Mustien miesten vapaus on tarkoittanut perhevelvollisuuksista luistamista ja ajautumista rikolliseen machokulttuuriin. Yksinhuoltajaäidit eivät puolestaan kykene kasvattamaan poikia ilman miehen esimerkkiä. Tämä taas ajat pojat etsimään mallin itse, joka otetaan suoraan rikollisten katukulttuurista ja gangsta rap -viihteestä.
Tämä yksi tärkeimmistä mustien köyhyyttä selittävä syy on pitkälti liberaalin arvomuutoksen ansiota. Silti enemmistö mustista ja toimittaja Hentunen syyttävät köyhyydestä lähes yksinomaan valkoista rasismia, joka nousee aina esiin kun muuta ei osata tai uskalleta sanoa. Selittäessään mustien ja valkoisten varallisuuseroa jutussa haastateltu Memphisin yliopiston apulaisprofessori Elena Delavega väittää syrjinnän näkyvän jo työhönottohaastatteluun pääsemisessä, varsinkin korkeaa koulutusta vaativilla aloilla.
Tosiasiassa mustat saavat kykyihinsä nähden monesti työpaikan valkoisten ja aasialaisten nenän edestä, koska Yhdysvalloissa harjoitetaan mustia suosivaa positiivista syrjintää eli Affrimation Action -nimistä politiikkaa. Tästä mustia suosivasta rasistisesta työvoima- ja virkapolitiikasta apulaisprofessori ei mainitse sanallakaan. Myös toimittaja Hentunen jättää kertomatta asiasta, koska se ei sovi yhteen sen narraation kanssa, jossa mustien heikko tulotaso johtuu heihin kohdistuvasta syrjinnästä.
Suurin tabu mustien köyhyyttä selittävänä tekijänä on heidän keskimääräinen älykkyysosamäärä, jota mitataan Yhdysvalloissa SAT-testillä. Esimerkiksi maahan erittäin köyhinä saapuneiden vietnamilaisten ja korealaisten apuna ei ole ollut positiivista syrjintää ja tulonsiirtoja, mutta silti he ovat taloudellisesti ja sosiaalisesti (mm. vankiluku) paljon paremmin menestyneitä kuin muistat. Liberaali media on kuvannut myös aasialaissiirtolaiset ”valkoisen rasismin uhreina”, mutta tämä ei ole vaikuttanut mitenkään heidän menestykseensä. Koska yleisälykkyys on suurin (joskaan ei ainoa) varallisuutta selittävä tekijä, voidaan itäaasialaisten ja afroamerikkalaisten taloudelllisten erojen katsoa johtuvan siitä.
Koska ihmispopulaatioiden erot ovat sisäsyntyisiä, geneettisiä, eikä lahjakkuutta voida listätä poliittisilla ohjelmilla, on Martin Luther Kingin unelma eri rotujen taloudellisesta tasa-arvosta yhtä todellisuuden vastainen kuin marxilaisten haave kommunismista. Ihmisten pitäisi kasvaa jo aikuisiksi ja luopua pohjimmiltaan epäoikeudenmukaisesta tasa-arvo haaveesta, koska sen väkisin saattaminen johtaa väistämättä luonnostaan kyvykkäämpien syrjintään. Loogisena seurauksena on tasa-arvon nimissä suoritetut kansanmurhat, joita tehtiin Venäjällä, Kiinassa ja Kamputseassa.
Alkuperäinen artikkeli: http://ylewatch.blogspot.se/ [3]