- Magneettimedia - https://www.magneettimedia.com -

Näkökulma: Öljy ei lopukaan

Läntisestä radikaalisti poikkeava venäläisten ja ukrainalaisten tutkijoiden lähestymistapa on tehnyt Venäjästä öljyn suurvallan.

 

Hyvä uutinen on se, että paniikkipuheet öljyn loppumisesta ovat pelkkiä juttuja. Huono uutinen on se, että vaikka öljy ei lopukaan, hinnan nousu jatkuu. Peak Oil ei ole ongelma. Politiikka on. Öljyjätit haluavat säilyttää korkeat hinnat. Dick Cheney kavereineen on enemmän kuin halukas auttamaan.

Olen tutkinut öljyalaa aina 1970-luvun ensimmäisistä shokkiuutisista asti. Vuonna 2003 kiinnostuin teoriasta, jota kutsutaan Peak Oil-teoriaksi eli Öljyhuipuksi. Öljyhuippu ei tarkoita öljyn loppumista, vaan öljyntuotantomaksimin saavuttamista, jonka jälkeen öljyä ei kyetä tuottamaan enää yhtä paljon kuin aikaisemmin. Peak Oil-teoria tuntui selittävän Washingtonin muutoin käsittämättömän päätöksen hyökätä Irakiin.

Peak Oil-teorian puolesta rummuttajat, joita johti entinen British Petroleumin (BP) geologi Colin Campbell ja texasilainen pankkiiri Matt Simmons, väittivät, että maailmaa kohtaa uusi kriisi; loppu halvalle öljylle tai Öljyhuippu, ehkäpä vuonna 2012, ehkäpä 2007, mutta joka tapauksessa se tulisi. Öljyn piti oleman herutettu lähes viimeiseen pisaraan.

Campbellin mukaan se, että uusia Pohjanmeren kokoisia kenttiä ei ole löytynyt sitten 1960-luvun, on todiste. Hän onnistui vakuuttamaan myös International Energy Agencyn sekä Ruotsin hallituksen. Se ei kuitenkaan todista hänen olevan oikeassa.

Peak Oil- koulukunta perustaa oppinsa perinteisiin länsimaisiin geologian oppikirjoihin. Ne ovat enimmäkseen amerikkalaisten tai brittien kirjoittamia. Oppikirjojen mukaan öljy on fossiilista polttoainetta: jäännös maan puristukseen jääneestä dinosauruksesta tai levästä, ja sikäli siis ehtyvä luonnonvara. Biologinen alkuperä on keskeinen Peak Oil-teorialle, ja sitä käytetään selittämään, miksi öljyä löytyy vain tietyistä osista maapalloa. Öljy jäi geologisiin taskuihin miljoonia vuosia sitten, 4-6000 jalkaa maan pinnan alapuolelle. Teorian mukaan biologista jätettä jäi -joissain harvoissa tapauksissa- kivimuodostumiin, kuten Meksikonlahdella tai Pohjanmerellä tai Guinean lahdella. Geologian kannattaisi keskittyä selvittämään, missä näitä öljytaskuja maan sisällä sedimenttikerroksissa on.

Lännessä lähes tuntematon teoria öljyn muodostumisesta on venäläinen. Varhaiselta 1950-luvulta asti vaihtoehtoinen venäläinen teoria on pitänyt länsimaista perinteistä käsitystä öljyn muodostumisesta epätieteellisenä, absurdina ja vaatinut todisteita. Venäläiset osoittavat, että läntiset geologit ovat toistuvasti ennustaneet öljyn loppumista, vain löytääkseen sitä lisää.

Venäjällä tämä vaihtoehtoinen teoria abioottisesta öljystä on otettu käyttöön myös käytännössä. Nykyisin Venäjä on maailman suurimpia öljyn ja maakaasun tuottajia. Tällä on järisyttävät geopoliittiset seuraukset.

Neuvostoliitto, nykyinen Venäjä, eristettiin 1950-luvulla lännestä nk. rautaesiripulla. Kylmä sota oli voimakkaimmillaan. Venäjällä oli vain vähän öljyä taloutensa petraamiseen. Öljyn löytäminen oli kansallinen ykkösasia.

Venäläiset tiedemiehet Venäjän Tiedeakatemiasta ja Geologian Instituutista olivat jo 1940-luvulla alkaneet etsiä vastausta perustavaa laatua olevaan kysymykseen: Mistä öljy oikein tulee?

Vuonna 1956, professori Vladimir Porfir´ev kertoi johtopäätöksistä, joihin tutkijat olivat päätyneet: ”Raakaöljyllä ja maakaasulla ei ole olennaista yhteyttä maaperässä lähellä pintaa olevaan biologiseen jätteeseen. Raakaöljy ja maakaasu ovat alkuperäisiä, alkukantaisia materiaaleja, jotka ovat purkautuneet maan sisältä.”

Venäläiset geologit olivat kääntäneet läntisen teorian päälaelleen. He kutsuivat teoriaansa öljyn alkuperästä a-bioottiseksi, ei-biologiseksi, erotukseksi läntisestä teoriasta, jonka mukaan öljy on biologista alkuperää.

Jos venäläiset ovat oikeassa, öljyn määrää maailmassa rajoittaa vain sen maaperässä olevan hiilivedyn määrä, joka oli läsnä, kun maailma muodostui. Öljyn saantia rajoittaisi ainoastaan teknologian kehitys: tarvitaan poria, joilla voi porata ultrasyviä öljykaivoja maan sisempiin kerroksiin.

Venäläiset huomasivat myös, että öljykenttiä voitiin elvyttää uudelleen tuottaviksi, ns. itseään täydentäviksi kentiksi. Tutkijat väittivät, että öljyä muodostuu syvällä maan sisällä hyvin korkeissa lämpötiloissa ja korkeassa paineessa, hieman timanttien tapaan.

”Öljyä muodostuu alkuperäisestä materiaalista (mm. magma) syvällä maan sisällä, josta ´kylmät purkaukset´ nostavat sitä lähemmäs pintaa.” totesi Porfir´ev, ja hylkäsi läntisen teorian harhautuksena, jonka tarkoitus on saada ihmiset uskomaan, että öljy on loppumassa.

Läntisestä teoriasta radikaalisti poikkeava venäläisten ja ukrainalaisten tutkijoiden epäortodoksinen lähestymistapa öljyn etsintään salli NL:n kehittää tapoja, joiden tuloksena oli valtavia öljylöytöjä aiemmin epäsopiviksi määritellyiltä alueilta.

Abioottisen teorian oppeja käytettiin 1990-luvun alussa, tuloksena uskomattomia löytöjä Venäjän ja Ukrainan välisiltä Dnjeprin ja Donetsin alueilta, jotka aiemmin oli määritelty geologisin perustein kuiviksi.

Seuraten abioottista, ei-fossiilista, teoriaa venäläiset ja ukrainalaiset geofyysikot ja kemistit alkoivat yksityiskohtaisesti analysoida maan tektonista historiaa sekä geologista rakennetta. Analyysien jälkeen seurasivat geofyysiset ja geokemialliset tutkimukset.

Kaiken kaikkiaan 62 kaivoa porattiin, joista 37 osoittautui kaupallisesti kannattaviksi. Onnistumisprosentti on poikkeuksellisen korkea, lähes 60 prosenttia. Öljykenttien koko vertautuu Alaskan pohjoisosien löytöihin. Vertailun vuoksi: USA:n hakuammuntaporauksissa 10 prosentin onnistumista pidetään menestyksenä. Yhdeksän kymmenestä kaivosta on yleensä ns. kuivia reikiä.

Rautaesiripun ja Kylmän Sodan vuoksi venäläisten geofyysikkojen kokemuksista öljyn etsinnässä ei lännessä juurikaan tiedetty. Lännessä opetettiin -ja opetetaan- yhä öljyn olevan fossiilista alkuperää. Tästä on tietenkin seurauksena vakavia rajoituksia öljyn etsinnän tehokkuudelle. Vasta vuoden 2003 Irakin sodan jälkeen alkoi joillekin strategeille Pentagonissa ja muissa valtion puodeissa valjeta, että venäläiset olivat kenties keksineet jotain, jolla oli äärimmäinen strateginen merkitys.

Jos venäläisillä oli tieteellinen tieto-taito ja läntisillä geologeilla ei, Venäjällä selvästikin oli etulyöntiasema. Washington reagoi pystyttämällä ”terässeinän”: sotilaallisten ja ohjustukikohtien verkoston Venäjän ympärille. Tukikohdista käsin voidaan uhata -ja tarvittaessa katkaista- Venäjän öljynkuljetus länteen, Kiinaan ja muualle Euraasiaan.

1900-luvulla eläneen brittiläisen geopolitiikan tutkijan Halford Mackinderin pahin painajainen – välttämättömyyden pakosta ja öljyn sekä talouskasvun tarpeesta syntynyt yhteistyö Euraasian alueen valtioiden välillä – oli syntymässä. Ironista kyllä, suurin syy yhteistyöhalujen kasvuun entisten vihollisten välillä Euraasiassa johtui USA:n kahminnasta: hyökkäys Irakiin öljyvarojen varmistamiseksi amerikkalaisille yrityksille ja Iranin demonisoinnin aloittaminen tulevan hyökkäyksen perusteluna, herätti Venäjän ja Kiinan. Myös läntinen Eurooppa havahtui siihen, että vaihtoehdot olivat mahdollisesti käymässä vähiin.

 

Lue myös:

Öljyhuippukuningas [1]

Ovi sulkeutuu [2]

 

 

Vapaasti kääntänyt Riikka Söyring.