- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Näkökulma: Mikroaaltouuni – terveysriski

Lähes joka kodista löytyvän mikroaaltouunin vaikutuksista terveyteen ei juuri puhuta.

Nopea ja näppärä mikroaaltouuni on alun perin amerikkalainen keksintö, joka on yleistynyt nykyisin lähes jokaiseen suomalaiseenkin keittiöön. Mikroaaltouunissa valmistetun tai lämmitetyn ruuan terveysriskeistä on maailmalla ja viime aikoina meillä Suomessakin kyllä puhuttu, mutta tutkimustuloksia ja keskusteluja aiheesta on tuotu julkisuuteen kovin niukasti.

Eräs mielenkiintoinen tutkimus on sveitsiläisen tutkijan Hans-Ulrich Hertelin käsialaa. Hänen tutkimuksensa on julkaistu 1990-luvulla, mutta aihe on koskettavan ajankohtainen edelleenkin. Ensinnäkin tohtori Hertel toteaa yleisesti, että auringosta lähtevä, luonnollinen säteily edistää ja ylläpitää elämää, kun taas keinotekoisesti kehitetty mikroaaltosäteily tuhoaa elämää ja aiheuttaa sairauksia ja kuolemaa.

Kirjallisuus kertoo, että kun Hertel julkisti tutkimustuloksensa, ei hänellä sen jälkeen ollut helppoa. Hän joutui oikeuteen ja kaikki Sveitsin oikeusasteet tuomitsivat hänen olevan väärässä. Hän menetti sananvapautensa, jonka kuitenkin Euroopan ihmisoikeuskomissio palautti takaisin. Sittemmin tohtori Hertel valittiin muun muassa maailmanlaajuiseen organisaatioon nimeltä The World Foundation for Natural Science. Lisäksi hän on luennoinut ympäri maailma erilaisissa seminaareissa.

Hertel toteaa, että mikroaaltouunin fysikaalinen periaate on hyvin yksinkertainen: mikroaaltouunissa oleva elektroninen putki, niin sanottu magnetroni, tuottaa vaihtovirtakentän. Ruoan molekyylit – erityisesti polaariset vesimolekyylit, mutta myös aminohapot, lipidit ja proteiinit, pakotetaan asettumaan rinnakkain nopeasti muuttuvan sähkökentän kanssa. Mikrossa ruoka lämpiää sisältä ulospäin eli päinvastoin kuin tavallisessa ruuanvalmistuksessa.

Miten ruoka sitten muuttuu mikroaaltouunissa? Tohtori Hertelin lista on pitkä ja tässä on siitä vain otantaa: Ruokien ravinnearvot alenevat, kemiallinen rakenne muuttuu, ruoan foolihappopitoisuus vähenee. Foolihappo kuuluu B-vitamiinien ryhmään ja on tärkeä ravinne erityisesti odottaville äideille. Lisäksi mikrouuniruokien valkuaisaineiden vakaus häiriintyy – esimerkiksi maito hyytyy sellaiseen muotoon, että elimistön on sitä vaikea sulattaa. Hertel kiteyttää, että ruoasta tulee mikrouunissa teknisesti tuotetun säteilyn kuljetusneuvo.

Hertelillä on pitkä lista myös mikrouuniruokien vaikutuksesta terveyteen. Näitä ovat muun muassa; ruoan rakenteen muutosten aiheuttamat häiriöt ruoansulatuskanavan ja kilpirauhasen toiminnassa, mikrouuniruoka muodostaa elimistössä runsaasti syöpäsoluja sekä karsinogeenisia vapaita radikaaleja, solujen proteiinit rappeutuvat, aineenvaihdunta heikkenee, aivojen toiminta häiriintyy ja siihen liittyy muistin ja keskittymiskyvyn heikkenemistä ja emotionaalisia vaikeuksia sekä unihäiriöitä. Hakemaansa julkista rahoitusta tohtori Hertel ei kyseiselle tutkimukselleen saanut, vaan hän rahoitti sen itse.

Meillä Suomessa asiasta vaietaan joko tietoisesti tai sitten meillä ei ole riittävästi tutkimustuloksia julkaistavaksi. Olisi kuitenkin toivottavaa, että näin tärkeä terveyttämme koskeva aihe käynnistäisi julkisen keskustelun puolesta ja vastaan ja mahdollisten, käytettävissä olevien tutkimustulosten julkistamisen mahdollisimman laajalti. Myös eri alojen asiantuntijoilta odottaisi kannanottoja tästä aiheesta. Nykyisin aiheesta käydään ikään kuin ”supisten” nurkkakeskusteluja ja katupuheita. Tähän saakka on julkisuudessa kirjoiteltu enemmänkin mikroaaltouunin mahdollisista säteilyhaitoista ja vaiettu laitteen ruoan kautta saatavista terveysriskeistä.

Monenlaisiin kysymyksiin kaivattaisiin vastauksia, kuten mikä on mikroaaltouuniruoan vaikutus ihmisen terveyteen pitkällä aikajuoksulla, kun lähdetään siitä, että nykyisin jo vauvojen tuttipullomaidon ja purkkiruokien lämmitys tapahtuu paljolti mikroaaltouunissa?

Kirjoittaja on pieksämäkeläinen eläkkeellä oleva Yleisradion toimittaja.